Poika, joka saapui juuri oikeaan huonoon aikaan

Viime postauksessani esiteltyjen isin synttäreiden jälkeen meillä vietettiin pojan päiviä. Yksivuotiaamme sai parikin kakkua, sillä päädyin rakentamaan tarjottavia sekä aikuiseen makuun että paremmin pienille serkuksille sopiviksi. Aikuisten pöydässä oli rommilla kostutettua puolukka-valkosuklaakakkua, konvehteja ja lohileipiä, lapset saivat maitosuklaa-banaanitäytekakkua, keksejä ja jauhelihapiirakkaa. Aikuisten kakun ohjeen nappasin Kakkujen kuningattarista, jauhelihapiiraan resepti on Yhteishyvän sivuilta, lohileivistä vastasi muru (mistä kuultiin päivän aikana moneen kertaan) ja idean lasten kakkuun kekkasin seikkailtuani kotileipurien hyvin tunteman Kinuskikissan sivuilla.

valkosuklaa-puolukkakakku

valkosuklaa-puolukkakakku

 

lohileipiä

lohileipiä

synttärikakkuja ja jauhelihapiirakkaa

synttärikakkuja ja jauhelihapiirakkaa

 

Synttäripojan suklaa-banaanitäytekakku

Pohja:
Kinuskikissan mehevä suklaakakkupohja
Kostutus:
 n. 1,5 dl maitoa
Täyte:
 3-4 banaania siivuina
Kinuskikissan banaanikakun täyte kaksinkertaisena 
Kuorrutus:
Kinuskikissan kakunkuorrute maitosuklaasta
2 dl kermaa ja sokeria maun mukaan

Leivo pohja ohjeen mukaan ja valmista täyte.

Kokoa kakku: Kostuta alin levy, lado päälle banaanisiivut ja (melkein) puolet täytteestä. Nosta päälle keskikerros, kostuta ja lisää loppu täyte. Nosta päälle kansi, kostuta, laita päälle kevyt paino ja anna vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Valmista maitosuklaakuorrute ohjeen mukaan ja kaada kakun pintaan. Vaahdota kerma ja makeuta. Levitä kermaa lastalla tasainen kerros kakun ympärille ja pursota loppukerma ”kukiksi” kakun reunaan.

 

Vieraat nautiskelivat sulavasti tarjoiluja molemmista pöydistä. Viimeisenkin lähdettyä poika uppoutui leikkimään uusilla leluillaan. Häntä katsellessa tuntui uskomattomalta, että synnytysreissusta oli kulunut jo vuosi. Ja jo vuosi ja yhdeksän kuukautta siitä, kun lapsi laitettiin alulle!

Koska en uskalla tuoreessa, vielä lukijoita etsivässä blogissa käyttää sanaa ’paska’, sanotaan niin, että vuosi ja yhdeksän kuukautta sitten tapahtuneilla asioilla oli ’huono’ ajoitus. Vahingosta ei ollut kysymys, yllätyksestä kyllä. Olimme pohtineet lapsen teon aloittamista jo jonkun aikaa, minä vauvakuumetta, mies minun vauvakuumetta odottaen. Ei kuulunut kuumeita, ja kesän jälkeen mittariini nasahti pelottavat lukemat. Se kuuluisa kolmekymppiä, jonka jälkeen naistenlehtien mukaan me kauniimman sukupuolen edustajat alamme viimeistään raihnaantua peleistä, joita lapsenteossa tarvitaan.

Asiaa jonkun aikaa mutusteltuamme tulimme siihen tulokseen, että ei näin vanhoilla pieruilla kumminkaan heti tärppää. Touhu voi viedä vaikka vuoden. Päätimmekin ottaa käyttöön kaikkein kuuluisimman vauvainteon menetelmän ”tulee jos on tullakseen”. Tästä päätöksestä noin kahden tunnin ja neljänkymmenenviiden minuutin päästä olin raskaana.

Kuukausi kului, ja aloin epäillä tulevani flunssaan, koska olo oli niin paha. Piruuttani, miestä pelotellakseni, ostin pari raskaustestiä. Tein ensimmäisen yksin. Positiivinen. Mieheni, jonka mielestä ämmät eivät osaa mitään teknisiä asioita, halusi tulla tarkkailemaan testintekotilannetta. Teimme yhdessä toisen. Oli positiivinen. Mies teki viimeisen testin omalla virtsallaan varmistaakseen, että tikut toimivat. Koska hän ei testin mukaan ollut raskaana, päättelimme, että minä olin.

Pikatärppi oli kinkkinen kahdesta syystä. Ensimmäinen oli se, että olin ollut verraten vähän aikaa uusissa työtehtävissäni. Vaikka esimieheni ei olekaan moukka naistenvihaaja, tuntui kurjalta olla klisee, joka sanoo: ”Kiitos uudesta työpaikasta ja moikkamoi! Jään tuotapikaa äitiyslomalle, koska minulla ei ole mitään tilannetajua!”

Toinen ja oleellisempi syy oli se, että olimme juuri päättäneet aloittaa tärkeän projektin eli uuden kodin rakentamisen. Tieto raskaudesta toi tullessaan ymmärryksen siitä, että edessä olisi tosi raskas vuosi.

Mahat kasvavat, talot valmistuvat ja vauvat tulevat maailmaan ajallaan. Mekin selvisimme kaikesta kuivin jaloin. Raskausaikana mietin kuitenkin monta kertaa, miten tulin tällaiseen tilanteeseen itseni laittaneeksi. Kun muut nauttivat laskevasta auringosta raksalla kera oluen, minä pidin päätä oksennusämpärissä, johon myöhemmin nukahdin väsymystäni.

Vauvoille ei ole tilauskuponkia, joten minkäs teet. Pitää kuitenkin kertoa samaan hengenvetoon, että vaikka jäin raskaus- ja vauva-ajan vuoksi ns. paljosta paitsi mitä tulee rakennusprojektiimme, pääsin synnytyksessä yli huonoon ajoitukseen liittyneistä ajatuksistani täysin. Enkä todellakaan siksi, että yli kolmekiloisen paketin puskeminen alapäästä olisi ollut jotenkin niin ihana kokemus. Syy huonon ajoituksen unohtumiseen on toinen:

Kun aloimme mieheni kanssa seurustella, kerroin hänelle vitsikkäästi, että minulla on ollut joitakin vuosia jo mielessä hyvä nimi tyttölapselle, joten hän saisi keksiä tulevan lapsemme nimen, jos se on poika. Sekuntiakaan ajattelematta mies heitti ilmoille pojan nimen. Se se on sitten, hymyilimme toisillemme.

Kului vuosia, ja sitten oltiin raskaana. Koska äijät ovat malttamattomia hätähousuja, mieheni utsi ultrassa tulevan lapsemme sukupuolen. Kun tiesimme, että tulokas on poika, kysäisin, että miltäs se aikoinaan heitetty nimi nyt kuulostaa. Mies sanoi, että mietitään vielä.

Noin kuukausi ennen synnytystä makustelin nimeä jälleen. En tiedä miksi, mutta jotain outoa tunsin siihen liittyvän. Löin nimen Googleen. Selvisi, että nimipäivä osuu melko lähelle laskettua aikaani. Laitoin miehelle tekstarin, että tämä on merkki! Lapsi syntyy varmasti silloin!

Ja näin kävi. Kun puoliyö koitti ja 31.10.12 vaihtui kalenteriin, me lähdettiin synnytyssaliin. Tekonimellä Arttu varustettu vauva syntyi Artun päivänä klo 3.20. Mitään muuta ristimänimeä ei näin oudon tapauksen jälkeen voinut harkita, tietenkään.

Elämässäni on sattunut pari kertaa kohtalonomaisia yhteensattumia, joiden ansiosta tiedän, että olen oikealla polulla. En ole varma miten tai miksi, mutta tiettyjä asioita on kirjoitettu ennalta, uskon. Ja tiedän, että me tunnistaisimme ne asiat kohdalle osuessa, jos vain osaisimme kuunnella itseämme tarpeeksi tarkkaan.

Siksi on samantekevää, että taloprojektimme ei mennyt niin kuin ruotsalaisissa lifestyle-ohjelmissa. Arttumme syntyi juuri silloin, kun oli tarkoitettukin, eli tosi huonoon aikaan!

Hyvää mennyttä 1-vuotissynttäriä ja nimpparia pikkumurulle! Olet (heti isin jälkeen) ehdottomasti raskain mutta rakkain kohtaloni eteen tuomista sattumuksista!

 

Arttu ja hauskin synttärilahja

Arttu ja hauskin synttärilahja

Lue kommentit

  1. Mira Tuohenmaa-Virtanen kirjoitti 4 vuotta sitten Vastaa

    Lapsille hankitaan kaiken maailman leluja ja parasta ovat loppujen lopuksi pahvilaatikot, pullot ja kuten tässä tapauksessa väärinpäin käännetty jakkara :)

    • Jenni Hoikkanen Jenni Hoikkanen kirjoitti 4 vuotta sitten Vastaa

      Addams Family :) on oikeassa. Olemme myös leikkineet uudella palapelillä ja rakennuspalikoilla – emme suinkaan kokoamisleikkejä, vaan hajotus- ja purkamisleikkejä!

      Kiitos vielä hauskoista kemuista Halloweenina! Kuva kakusta julkaistaan, kun sopiva postausaihe tulee mieleen. Vähintään sen pitää sisältää viittauksia menneisiin naamiaisasuihin Paunoon ja Pedroon. Yksinkertainen on usein parasta niin leikkivien lasten kuin naamiaisiin valmistautuvien isien mielestä ;)

  2. Heidi kirjoitti 4 vuotta sitten Vastaa

    Ihana lukea pitkästä aikaa blogiasi!
    Ja on lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa, jolla ei ole ajoituksentajua.
    Ehkä en enää pode huonoa omaatuntoa siitä, että pääsin opiskelemaan, mikä tietysti aiheutti omanlaisia juttuja ja järjestelyitä työpaikalla, vaikka opiskelu onkin virtuaaliopiskelua. Ja koska ajoitus ei tosiaan ole mun vahvin puoli, niin kun sain tiedon opiskelemaan pääsystä, tulin suurin piirtein samana iltana raskaaksi. Vaikka raskaus olikin kaikin puolin yllätys (kyllä kolme lasta riittää mulle.. eiku…), niin kaikki järjestyi.
    Onneks työpaikka ja paras esimies odottavat, että vauva kasvaa ja opintovapaa päättyy.

    • Jenni Hoikkanen Jenni Hoikkanen kirjoitti 4 vuotta sitten Vastaa

      Kuin myös kiva kuulla että meitä yllätysvauvan tekijöitä ;) on talossa muitakin! Ja erityisen yllättynyt olen siitä, että olet joskus pitkän aikaa sitten ? lukenut blogiani! Wau! Jos joskus pääsen yli siitä faktasta, että jaksat useamman lapsen äitina vielä opiskellakin, mennään joskus kahville… Mutta mä haluan ensin sulatella tätä tietoa hetken ;)

  3. Heidi kirjoitti 4 vuotta sitten Vastaa

    Luin mä kaikki edellisen blogin kirjoitukset. Ja aion lukea myös tämän :) Jään odottamaan kahvikutsua…

  4. Minna kirjoitti 4 vuotta sitten Vastaa

    Blogisi saa kyllä nauramaan:)

    • Jenni Hoikkanen Jenni Hoikkanen kirjoitti 4 vuotta sitten Vastaa

      Kiva kuulla, että asiat jotka itseäni huvittavat, naurattavat muitakin :) Kohtalotoveruus ja huumori yhdistävät monia äitejä, joille arkiralli ei ole pelkkää kulkua onnistumisista seuraaviin. Jatketaan naurun etsimistä ja löytämistä näistä pienistä asioista! Se jeesaa!

  5. Tuomo kirjoitti 4 vuotta sitten Vastaa

    Ei siihen tekemiseen nyt ihan 11 varttia kyllä mennyt…

    • Jenni Hoikkanen Jenni Hoikkanen kirjoitti 4 vuotta sitten Vastaa

      Olet oikeassa muru. Ehkä halusin alitajuisesti antaa tällaisen kuvan meistä. Muistelisin, että päätöksemme jälkeen kaksi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia siivosin. Eli ottikos se lapsenteko siis viisi minuuttia, näin laskettuna? ;)

      Kaksi vuotta pidin edellistä blogia yllä etkä kommentoinut kertaakaan. Ehkä se ei antanut tarpeeksi kaksimielisiä ärsykkeitä. Hyvä että olen onnistunut petraamaan :)

      Hauskaa työpäivää ja tervetuloa kotiin iltakahville! Dementiakakkua on vielä jäljellä ;)

  6. Minna kirjoitti 4 vuotta sitten Vastaa

    Myöhäiset onnittelut pikkumiehelle (ja tarkoitan nyt Arttua)! Valloittava kaveri. Toivottavasti pääsen täältä maailmalta taas joskus tekemään paremmin tuttavuutta.

    • Jenni Hoikkanen Jenni Hoikkanen kirjoitti 4 vuotta sitten Vastaa

      Hah :D Maailmanmatkaajien karu kotiinpalautus häämöttää jo, että eihän siihen niin kauaa enää mene kun pääsette tutustumaan. Jatketaan mekin sitten siitä mihin viimeksi jäätiin. Olikos se samppanjaa ja simpukoita, laskujeni mukaan karvan verran sen jälkeen, kun pullat on olleet jo uunissa? Onneksi samppanjaa käytettiin kohtuudella ;)

  7. Laura S. kirjoitti 4 vuotta sitten Vastaa

    Mahtavaa lukea sun kirjoituksia taas! Onnea kovasti Artulle! Treffaillakin voitaisi.. 8)

    • Jenni Hoikkanen Jenni Hoikkanen kirjoitti 4 vuotta sitten Vastaa

      En ole vielä kauheasti mainostanut, että bloggaan taas. Mitäs kautta löysit tänne tiesi? Ihanaa, joka tapauksessa.

      Nyt onkin hyvä treffata, kun täällä on silloin tällöin kakkuakin tarjolla kahvin lisäksi :)

  8. Laura S. kirjoitti 4 vuotta sitten Vastaa

    :) Naamakirjassa törmäsin, kun yhteiset kaverimme olivat jakaneet linkin.
    Läksiäiskakkua pitäisi ite tässä tehdä, niin josko näistä joku sopisi :)

Kommentoi