Lihapataa

Klassikoita viikonloppuun: Burgundinpata ja lohipasta

Masentavaa. Pitäisi olla joku laki, joka kieltää vauvoja aiheuttamasta supistuksia ennen 38. raskausviikkoa, jos ne eivät oikeasti meinaa tulla ulos. Kun tässä raskaudessa merkkejä synnytyksen lähestymisestä (muka) on ollut niin monta viikkoa, odottavan aika on tuntunut loppua kohti todella pitkältä. Ensin tietysti jännitti, että eihän vauva vain synny liian etuajassa, mutta nyt on kolmisen viikkoa lähinnä ketuttanut, kun ei se synnykään. Ei varmaan ollenkaan. Jumahtaa sinne ja saadaan repiä se ulos väkisin.

Masentavaa jo nyt, vaikka laskettu aika on vasta ylihuomenna. Että jos tämä menee pahasti pitkäksi, millaisiin alakuloihin sitä ihminen vielä ehtii. Plääh.

Kun pinna on muutenkin tiukalla, on ”tosi kiva” viettää äitiyslomalaatuaikaa kolmevuotiaan kanssa, joka on ilman päiväkotipäiviään kuin maaninen ADHD-duracell-pupu. No, on meillä ollut oikeasti kivaakin, mutta eilen ei ollut, kun minulla oli muutenkin normia tukalampi päivä. Onneksi Arttu ilmoitti, että hän menee päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa. On melkein parempikin, kuittasin siihen, ja sovimme, että tänään on päiväkotipäivä. Koska hän ei koskaan halua tehdä sitä mitä on käsillä, päiväkotiin lähdön hetkellä tehtiin tietysti perustenkkapoot eteisessä, kun hän ei halunnut tätä paitaa, näitä housuja eikä ainakaan tuota takkia. Olisi halunnut lähteä päiväkotiin pelkissä kalsareissa ja uusissa ”Prrr-ismasta” ostetuissa syyskengissään, jotka kaikkien hämmästykseksi ovat mieluisat.

Luksusta päästä lapsesta eroon hetkeksi, erityisen luksusta saada olla hetken yksinään ja masentunut. Enpä olisi pari vuotta sitten uskonut sellaista luksukseksi kutsuvani, mutta sitä se on ihmiset, sitä se on. Yksin mököttäminen, hell yeah!

Piinaavan odottamisen lomassa on tullut tehtyä paria hyvää klassikkoruokaa. Ensimmäinen oli lohipasta. Simppeliä mutta ihan parasta. Teen useimmiten lohipastaa tähän tapaan, ja nyt huomasin, että hyvin vastaava savulohipasta löytyy blogikumppanini reseptiarkistosta. Purjon sijaan tosin silppusin tähän pienen sipulin, kuten aina. Olen maustanut kastikkeen yleensä tilkalla sitruunamehua, tässä kehotettiin puristamaan koko sitruuna. Tein sen, varsinkin kun luomusitruunat on aika pienikokoisia, eikä tosiaan ollut liikaa. Mikä herkkuruoka kahdelle aikuiselle ja yhdelle virtapiikkilapselle! Ja tietysti oikeasta kuohukermasta tehty, muistakaa!

Savulohipasta

Olen jakanut aiemmin reseptin, jolla teen usein burgundinpataa. Teenköhän sitä aina masentuneena? Postauksessa nimittäin vuodatetaan semimurheellisena tuntoja, joita vuosi ja kolmisen kuukautta vanhan taaperon ruokahaluttomuus sai minussa aikaan. Oma ohjeeni kuuluu, että nosta lihapadan teon aloittaessasi punkkupullo huulillesi ja ota kunnon kulaus. Tässä ”siunatussa tilassa” se ei ole kaikkein vastuullisin tapa tehdä ruokaa perheelle, joten päätin kokeilla Yhteishyvän burgundinpataa, joka eroaa omasta reseptistäni vain pienissä yksityiskohdissa. Minun ohjeessani käytetään vähän enemmän viiniä ja vähemmän vettä. Eikä siinä ole sieniä, kun muru ei niitä halua syödä. Toteutin padan nyt muuten Yhteishyvän ohjeella, paitsi että jätin ne sienet pois. Ja samalla kun ruskistin sipulit, heitin myös porkkanapalat pannun kautta, niin kuin aina teen. En hoksannut, että tässä reseptissä niin ei käsketty tehdä. No, jos jotain, niin parantaa lopputulosta. Kuin myös, pakko on sanoa, minun reseptissäni oleva liemikuutio. Se tuo lisää syvyyttä makuun. Mutta jos padan hyvistä raaka-aineista taiten tekee, ilman liemikuutioitakin pärjää, taas tuli todistetuksi: Muru nuoli lautasensa, ja odotti jo kuvaushetkellä kärsimättömästi rakkaan supermiehemme kanssa ovella syömään pääsemistä. Padan kanssa tarjottiin luomubataatista ja potuista tehtyjä maalaisranskalaisia. Pistämätön lisuke, jota myös kiiteltiin.

BurgundinpataLihapata punaviinistä

Takaisin masentavaan odottamiseen. Palataan pian, toivottavasti kera ilouutisten!

Lue kommentit

  1. Outi kirjoitti 2 vuotta sitten Vastaa

    Jaksamista viimeisiin hetkiin! Pian on hands full. Ja ihanaa vauvan nuuhkuttelua tulossa. Se vauvan takaraivon nuuhkuttelu on jotain, mitä tulee kaivattua vieläkin. Taapero ei vaan ole yhtään sama. Ei ole.

    • Jenni Hoikkanen Jenni Hoikkanen kirjoitti 2 vuotta sitten Vastaa

      Odotellaan vieläkin, tuota myös :)

  2. Seikku A kirjoitti 2 vuotta sitten Vastaa

    Kyllä minäkin muistan tuon loppuodotuksen masiksen. Raivoissani puhkin, että en tule varmaan edes ikinä rakastamaan tätä lasta, kun ei se synny ikinä – tai ainakaan silloin kun äiti haluaisi. Vaan kuinkas kävikään, supermiekkonen sulahti äidin sydämeen heti synnyttyään 10pv lasketun ajan jälkeen.

    • Jenni Hoikkanen Jenni Hoikkanen kirjoitti 2 vuotta sitten Vastaa

      On se outoa, että ihminen tosiaan voi olla näin kärsimätön. Kun sitähän voisi luulla, että odottelu ja tilanteen yllätyksellisyys on ihan mukavaa, mihinkäs tässä kiire on. Jostain syystä, varmaan hormooneista johtuen, nainen on synnytyksen alla kuitenkin tosi kärsimätön ja pahantuulinen. Ja varmaan se jännitys tekee osansa. Kun H-hetki vietetty eiköhän joku supermiekkonen tai -tyttönen hurmaa minutkin sekunnissa, ja tätä fiilistä ei taas enää muistakaan.

Kommentoi