Herkkuaamiainen pienellä yrityksellä

Olen aamupalaihminen. Säännöllisesti haikailen aikojen perään, jolloin minulla oli aikaa, aikaan ennen vauvoja. Muistan hyvin pitkät aamiaiset vuosilta 2005 ja 2006, jolloin haahuilin yksiössäni yöpaidassa, luin lehtiä, höpöttelin koiralle ja söin. Ja söin. Ja join kahvia. Ja keitin sitä lisää.

Kun muru tuli mukaan kuvioihin, viikonloppuaamuja alkoi värittää sängyssä loikoilu. Lakanoissa peuhaaminen oli syömistäkin hauskempaa, mutta erityisesti loma-ajoilta muistan monia pitkiä aamiaisia, jolloin herkuteltiin kunnolla. Itkettää, kun ajattelen sitä faktaa, etten ole ehkä osannut nauttia tuosta vapaudesta niin täysillä kuin olisi silloin pitänyt.

Lapset on ihania, kun ne on omia. Mutta silti. Silti haluaisin joskus kokata viikonloppuaamiaisen ilman, että reilu 1-vuotias itkee jo 10 minuutin puuhailun jälkeen lahkeessa kiinni, täysin lohduttomana ja hylättynä. Haluaisin joskus syödä sen ihanan aamiaisen ilman, että 4-vuotias kiukuttelee koko ajan, miksei saa ”pelata pädillä”, ja se mainittu 1-vuotias istua kököttää sylissäni ja leikkii ”heitän kaikki astiat ja ruoat, mitä saan kiinni, päin muita, ja sitten revin äitin yöpaitaa tisujen kohdalta ja itken päälle, kun ne on piilossa” –leikkiä. Aamut on ruljanssi, ja nautinnollinen syöminen näyttelee siinä aika pientä roolia, if you know what I mean.

Joskus joku korkeampi voima kuulee ääneni, kun huudan pimeyteen. Olin nähkääs päättänyt uhmata kohtaloa ja hommasin lauantain kauppareissulla muutaman ekstra-aamupalatarpeen. Ei mitään kummallista, mutta kumminkin, vähän oli yritystä. Leivoimme 4-vuotiaan kanssa kotiin palattua suklaakakun, eli äiti leipoi ja 4-vuotias ”pelasi pädillä”, ja sekoitin tuorepuuron muhimaan, kun lapset olivat käyneet yöpuulle.

Aamulla päätin, että mikään ei tule minun ja tämän aamiaisen väliin. Universumi kuuli. Lapset viihtyivät, kun rauhallisen verkkaisesti katoin pöydän juhlavasti kuistillemme. Puristin herkullisista, nyt kukkeimman satokauden sitruksista mehun, ja lohkoin pomeloa toiseen kuppiin kauniiksi keoksi. Keitin teetä, otin esiin croissantit. Poksautin auki valmiin karamellikastikkeen, lähmin kakun päälle, ja kannoin pöytään. Kutsuin perheen paikalle. Kaikki viihtyivät. Isi järjesti croissanttien väliin sipaisun Oivariinia ja pari siivua hyvää juustoa – kiitos muru – ja 4-vuotias nautiskeli paahtoleipäänsä. Kuopus istui ihan rauhallisena ja taisteli pomelolohkonsa kanssa sen rakenteesta hyvin haltioituneena pitkän tovin. Sitten lapset siirtyivät katsomaan piirrettyjä ja äiti sai toisen kupin teetä ja palan suklaakakkua. Olin taivaassa.

Jos sinun tilanteesi sen sallii, järjestä viikonloppuna herkkuaamiainen ja lähetä huomenna, ystävänpäivänä, kutsu valmiiseen pöytään muutamalle läheisellesi – ehkä juuri minunkaltaiselleni ihmiselle, joka on valmiin herkkuaamiaisen tarpeessa. Jo pienellä yrityksellä aamupala nousee seuraavalle tasolle. Vinkkejä kokkailuihin kuvien jälkeen.

 

Teetä ja croissantteja
Kauppojen leipomo- ja paistopisteistä löytyvät croissantit ovat herkullisia ja helppoja. Niitä voi täyttää, tai olla täyttämättä, ja maistuvat aina yhtä luksukselta. Kahvi-ihmisenä vannon maitokahvin nimeen, mutta myönnytyksenä murulle meillä juodaan aamuisin teetä, ja olen huomannut, että se sopii voisarven kaveriksi oikein hyvin!

Mantelituorepuuro
Sekoita 1 dl kaurahiutaleita, 1,5 dl mantelimaitoa, 1 dl paksua turkkilaista jogurttia ja pari ruokalusikallista (paahdettuja) mantelilastuja. Turvota yön yli jääkaapissa. Puurosta tulee yksi iso tai kaksi maltillisen kokoista annosta. Lisää annoksille halutessasi reilu teelusikallinen vaahterasiirappia, hunajaa tai vaaleaa siirappia. Lisukkeeksi sopii myös pakastemarjoista pyöräytetty vadelma- tai puolukkahilloke.

Tuorepuristettu mehu
Sitrukset ovat nyt sesongissa (lisätietoa kauden hedelmistä saat esimerkiksi täältä)! Halkaistut hedelmät tuovat aamiaiselle väriä, mutta aivan ökyä on puristaa niistä hemmottelumehu: Purista huolellisesti mehu noin neljästä sitrushedelmästä (käytin kahta appelsiinia, yhtä verigreippiä ja yhtä sweetietä). Mausta halutessasi sokerilla tai hunajalla (varsinkin jos mukana paljon greippiä). Kaada mehu siivilän läpi kahteen lasiin.

Pomeloa lohkoina
Olen elänyt koko aikuisikäni aika niukasti mitä tulee eksoottisiin hedelmiin. Muodissa nyt oleva satokausisyöminen on minulle kuin uusi elämä. Olen sallinut itselleni sesongissa olevat hedelmät herkkuhetkiin, ja kokeillut vuoden sisällä sellaisia otuksia kuin mango ja papaija, joita aiemmin en ollut ostanut käytännössä ikinä. Nyt repäisin taas, ja ostin em. sitrusten lisäksi pomelon. Pomelo on melonin kokoinen sitrus, jossa on paksu kuori. Poistin valkoisen osan kokonaan veitsellä leikkuulautaa vasten, ja irroittelin sitten hedelmälihan, lähes kuorettomiksi lohkoiksi. Pomelo on mielettömän herkullinen. Se ei ole niin kirpeä kuin greippi, ja tosi kiva syödä, sillä se ei tirise ja sotke. Täydellinen aamiaishedelmä, kun lohkoja napsitaan sormin!

Suklaakakku ja kinuskikastike
Törmäsin 52 weeks of deliciousness –blogissa suklaakakkuun brunssimeiningillä (ai miten niin? no kun se paistetaan leipävuoassa!). Helppo suklaakakku jäi talteen erityisesti siksi, että lapsi oli halunnut pitkään leipoa suklaakakkua, ja tämän voi tehdä pientenkin kanssa kun tässä sekoitetaan aineet yksinkertaisesti kulhossa. Toinen syy oli se, että minulla oli kesälomareissullamme tamperelaisesta Keittiöelämää-liikkeestä ostettu lasipurkillinen kinuskikastiketta vieläkin kaapissa odottamassa oikeaa käyttöhetkeä. Se olisi tämä! Isossa leipävuoassa paistetusta kakusta tuli todella suklainen, ilman suklaata (jätin reseptissä mainitut valkosuklaanapit pois, ja silti!).

Unohtuneet keitetyt kananmunat
Aivan ihana kakku ja mieletön kinuski, ajattelin hiljaisuudessa ja yksin kuistilla istuskellessani, viimeisiä teetippoja fiilistellessäni. Yhtäkkiä tajusin, että unohdin kokonaan keittää kananmunat! Murun ykkösaamupalaherkku on keitetyt munat kunnon löysällä keltuaisella. Olin täynnä, eikä asia minua harmittanut, mutta sanoin sen kuitenkin ääneen pöytää korjatessani. ”Voi kulta, mun piti keittää sulle kananmunia, ja ne unohtuivat kokonaan.” Muru kurtisti mietteliääni kulmiaan. Meni pari tuntia, ja kaksi elämäni kolmesta miehestä lähestyi minua yrmyn näköisinä, kun juuri huolsin kolmatta. ”Miksi sä paahdoit niin vähän paahtoleipää, mulla on jo nälkä, hö” sanoi pienempi. ”Miksi sä unohdit ne munat, nyt mun tekis koko ajan kananmunaa mieli, hö”, sanoi isompi.

Vaikka aamiainen ei ollutkaan poikien mielestä suorituksena 10+, itse hykertelin sitä vielä nukkumaan käydessäkin. Tämä otetaan ehdottomasti uusiksi! Jos vaikka tähdet olisivat universumissa vielä hetken kohdallaan…

Kommentoi