Lasten kanssa Jyväskylässä

Kesäloman suola on hotellireissut kotimaassa. Poikkesimme alkulomasta Tykkimäellä ja Kotkassa (raportti täällä, klik), ja onnistunut trippi nosti riman korkealle. Seuraavaksi kohteeksi valittiin Jyväskylä, koska olin kuullut, että uusi Solo Sokos Hotel Paviljonki on hieno ja palvelu hyvää. Kuuklettelin kaupunkia ja huomasin, että aivan Paviljongin viereen on avattu SuperPark sisäaktiviteettipuisto, ja se oli siinä. Keksittäisiin puuhaa kelistä riippumatta, sillä sadetta lupasi.

Lähdimme matkaan kahdentoista hujakoilla pienemmän päiväuniaikaan. Orimattilasta ajelee Jyväskylään parissa tunnissa. Matkalla, Leivonmäen kohdalla, on kaikkien tien päällä kahvittelevien paratiisi, Karoliinan Kahvimylly & Kestikievari. Olen poikennut vanhassa osoitteessa, joka oli superviehättävä, eikä uusi paikka pihalla vakuuttanut. Vaan kaskas. Ulkoa hallimainen, sisältä varmasti yksi Suomen persoonallisimmista kahviloista. Entisajan tunnelma on rakennettu huonekaluilla ja muilla elementeillä vimpan päälle. Musiikki kruunasi.

Tirsoilta heränneet lapset jaksoivat juuri ja juuri jonottaa, saavuimme ruuhkaiseen hetkeen. Upeat leivonnaiset houkuttelivat, 4-vuotiaskin halusi kakkua. Palat on suuria, mutta nyt ollaan lomalla, joten lapsi sai oman minttu-suklaakakkuvuorensa, vaikka tiesin, että sen valloitus jäisi puolitiehen. Itse nautiskelin pullan, sekin hehtaarikokoa mutta ah niin hyvää. 1,5-vuotias sai rieskaa ja oli mielissään. Se, mitä minä ja muru tien päällä aina etsimme, on rehellinen sämpylä. Täällä sekin oli priimaa. Tiskiltä valittiin mieluisa sämpylä, joka kiikutettiin täytettäväksi keittiöön. Ihana, tuore juustosämpylä, hyvää kahvia ja jälkkärit päälle, nam!

Perillä Jyväskylässä tsekkasimme itsemme huoneeseen ja lapset saivat Onni Orava kylpylelut, joista riitti riemua. Meillä oli luksustilat, ns. perhehuoneratkaisu eli lisähuone lapsille. Vierekkäiset huoneet on yhdistetty väliovella, ja kokonaisuudesta tulee hulppea. Toisen huoneen kylppäristä löytyi amme – jes. Huoneen jälkeen kurkkasimme pohjakerroksen leikkihuoneen. Kunnon kiipeilytorni ja liukumäki, isejäkin oli ajateltu löhösohvalla. So far so good.

Varasimme pöydän hotellin tyylikkään näköisestä Trattoria Aukio -ravintolasta, respan neuvojen mukaan, ja vinkki tuli tarpeeseen, sillä illalla ravintola oli arkenakin ihan täynnä. Meillä oli varaus jo viideksi, joten pian piti keskeyttää leikkitouhut ja suunnata syömään. 1,5-vuotias ei malttanut odotella ruokaa paikallaan eikä oikein syödäkään, joten ruokailuhetki meni vähän lörinäksi, kun toinen meistä joutui toisen syödessä talsia lapsen kanssa pitkin aulaa. Mutta ruoka oli erinomaista kaikilla! Muru söi pitsan, minä rapu-caesarsalaatin. Salaatti on hyvä valinta kun matkassa on pieni. En ole ihan ekaa kertaa pappia kyydissä nähkääs.

Syönnin päälle teimme pienen iltalenkin vaunuilla Lutakon aukion ympäri, mutta sateisen kelin vuoksi siirryttiin leikkihuoneen kautta iltatoimille ja nukkumaan. Aamulla heräsin ja kurkkasin säätiedotuksen, ja mikä tuuri, se lupasi kuitenkin aurinkoa lähes koko päiväksi! Lähdimme heti aamupalan päälle tutkimaan kaupunkia.

Paviljonki sijaitsee rautatieaseman vieressä – hyvä vinkki jos haluat liikkua lasten kanssa junalla – ja ylikulkusiltaa pitkin hotellilta kävelee ns. ytimeen nopeasti. Vietimme mukavan aamupäivän tutustuen kävelykatuun, kirkkopuistoon ja kaupunginkirkkoon, kaupungintaloon, istutuksiin, patsaisiin, bongasimme pappilan, sukkuloimme torille ja ihmettelimme matkalla portaita, jotka ilmeisesti olivat Neron portaat, mutta meille liian jännittävät vaunuilla, joten emme sen pidempää jääneet portaiden tarinaa pohtimaan (4-vuotias veikkasi, että ne johdattavat aarteen luo).

Palasimme kävelykadulle, joka oli huomattavan vilkas tiistaiaamupäivänäkin. Sen varrella ja poikkikaduilla on paljon ravintoloita, kahviloita ja kuppiloita. Elättäisikö yliopisto osaa niistä? En tiedä, mutta meininki aurinkoisena kesäpäivänä oli todella mukava yllätys. Lapset nauttivat kuin oltaisiin oltu eksoottisemmankin ulkomaan kohteen Piazzalla. Pysähdyimme jäätelöille – pojille pakkausjädet, jotka itse halusivat, minä testasin Isoäidin jäätelötehtaan kioskista minttujäden, ja matkasin lapsuuteen. Mikä makumuisto!

Kun puolipäivä ja päiväuniaika koitti, suunnattiin hotellille. Minä jäin 1,5-vuotiaan kanssa koisaamaan, isot pojat suuntasivat Superparkkiin. Kun lähtivät, alkoi sataa kaatamalla, ja satoi vielä pienemmän herätessä kahdelta ja meidän suunnatessa paikalle. Onni, että ei tarvinnut ulkona montaa metriä tepastella.

Superpark oli 4-vuotiaalle unelmien kohde. Hyppypaikkoja, pelipaikkoja, ratoja, kiipeiltävää. 1,5-vuotiaalle paikka oli vaarallinen, kun väkeä oli niin paljon. Lapset juoksivat ja sekoilivat pitkin aluetta, puhtaasti lajityypillisesti, en sillä, mutta kun kaikkein pienimmille varattua pikkualuetta ei ollut rajattu, eiväthän isommat osaa sieltä tietysti pois pysyä. Sain sydämentykytyksiä, mutta onneksi mitään ei sattunut ja 4-vuotiaalla oli kahden tunnin etkoaika alla ennen meidän tuloa. Joten ”jo” puoli neljän aikaan saatiin karavaanimme ulos puistosta, ja ihanaa, sade oli lakannut.

Teimme mukavan kävelyn Lutakon satamassa, katselimme sorsia ja paatteja. Syömään päätimme suunnata kävelykadulle. Ruokapaikaksi valkattiin riittävän lapsiystävällisen oloinen Classic American Diner, joka yllätti harkitulla jenkkisisustuksella ja autenttisen oloisella listalla. Pojat saivat heille luvattuja ranskalaisia – kunnon kärryssä – minä valkkasin kerrosleivän. Sekä leipä että coleslaw olivat maistuvia. Mukava visiitti, kun paikalta löytyi vieläpä se lasten lelunurkkauskin, jossa 1,5-vuotias viihtyi sen hetken, mikä ruokien tulemisessa meni.

Säiden suhteen ei tosiaan olisi paremmat ajoitukset voineet olla. Aurinko helli koko illan ja kuivatteli katuja, me viihdyttiin kävelykadun yhä tihenevässä tunnelmassa, shoppailtiin, ja napattiin take away –kahvit ja rocky road –suklaapalat symppiksestä Wilhelmiinan konditoriasta, joka sijaitsee kauniissa Nikolainkulmassa, kävelykadun kupeessa sekin. Kun ilta alkoi lähestyä uniaikaa, palailtiin hotellille Sokoksen Mestarin Herkun kautta. Sieltä ostettiin herkkuiltapalan tarpeet huoneeseen. Hotellilla juotiin vielä iltadrinksut aulassa, lapsille kaivettiin eväskassista pillimehut. Aulasta löytyi pelejä, joiden kanssa pojat viihtyivät lyhyen juomahetken. Nerokasta.

Sitten hissiin ja kirkumaan ja tappelemaan siitä, kuka ”PAINAAAA” nappia. Vauhdikkaan kylvyn jälkeen 1,5-vuotias nukahti, ja 4-vuotias sai tulla isin ja äitin kanssa katselemaan telkkaa ja nautiskelemaan nameista vällyjen väliin. Aika ihana hetki myös aikuisille. Välillä sujuu.

Seuraavana aamuna aamiaissali oli saapuessamme tosi täynnä. Ystävällisesti henkilökunta lupasi, että voimme viedä malttamattoman ja pikkaisen huonosti käyttäytyvän seurueemme alakerran ravintolan puolella. Aamiaissalin keskeltä kulkee portaat alas Trattoriaan, mikä luksustarjous! Otimme haltuun sohvaryhmän, johon ladattiin myös edellisenä iltana tavatut pelit, ja vietimme pitkän ja aikuisillekin nautinnollisen aamiaistuokion.

Paviljongissa aamiaiseen on satsattu perushotellia hieman enemmän. Laatu on myös mielikuvia, ja täällä se on tajuttu. Aamiainen oli kauniisti esillä, sopivan kokoisilla tarjoiluastioilla, ei jättivannoissa. Kahvi tarjoillaan pöytiin kauniissa pienissä termoskannuissa. Paikallisuudesta ja alueen tuottajista kertovia lappuja löytyi paljon, se lämmitti mieltä. Erityisen aamiaisesta teki tosiaan henkilökunta, palvelu, ilmapiiri ja ruokatarjoilun visuaalinen puoli. Jos makupuolelta pitäisi jotakin nostaa, joka meni paljon yli normihotelliaamiaisen sanoisin, että kahvi (vitsi se oli hyvää, huokaus…) ja puurobaari: Puuropadan vierestä löytyi paikallista hunajaa, eri sortteja ja makuja, ja niin herkullisen näköisiä, että olisi tehnyt mieli syödä lusikalla suoraan. Valuttelin eri makuja puuron eri kulmiin, yhteen kulmaan laitoin kanelisokeria, keskelle maustamatonta jogurttia (kyllä kyllä, maista ihmeessä!). Mielettömän hyvää.

Hotellin palvelusta voisin mainita, että sitä ei ole turhaan kehuttu. Kaikki kohtaamamme työntekijät niin vastaanotossa, ravintolassa kuin aamiaisellakin olivat todella luontaisia ja luontevia asiakaspalvelijoita. Ei pokkurointia, mutta selkeästi enemmän kuin ”perus”. Arvostan.

Olin suunnitellut aamupäiväksi pienen kävelyretken, mutta koska keli vaikutti sateiselta, kävimme hyvästelemässä leikkipaikan, pakkasimme kamppeet, kirjauduimme ulos ja suuntasimme autolla viimeiseen kohteeseen. Toivolan Vanha Piha, käsityöläispihapiiri, jonka rakennuksista löytyy putiikkeja, museo, sepän paja ja kahvila. Verkkosivujen mukaan Jyväskylän ainoa, 1800-luvun lopun puutalokaudesta kertova ehjänä säilynyt kokonaisuus. 1899 pihapiiriin perustettiin synnytyslaitos, mikä fantastinen pala historiaa ja hauska tarina, joka jaksoi kiinnostaa 4-vuotiasta uudestaan ja uudestaan. Nyt synnytyssalissa myydään kauniita, tämän päivän käsitöitä – ei mitään poppanoita siis pelkästään, kohde on todella vierailun ja tuliaisten shoppailun arvoinen.

Puolilta päivin päiväunien lähestyessä vilkutimme sepälle, hyppäsimme autoon ja suuntasimme uusiin seikkailuihin. Hei hei Jyväskylä, olipa kiva reissu!

Lue kommentit

  1. Sari kirjoitti 2 kuukautta sitten Vastaa

    Kiva, että viihdyitte meillä päin! :D

    • Jenni Hoikkanen Jenni Hoikkanen kirjoitti 2 kuukautta sitten Vastaa

      Erinomaisesti :)

Kommentoi