Lohtulepuskat talkkunasta

Kirjoitin taannoin siitä, kuinka siivousvimman iskiessä, usein keväällä, tulee käytyä läpi kuivatarvikehyllyä. Ylähylly tuli jo aiemmin siivottua ja ylimitoitetun kokoista kookosjauhopussia vaille kaikki veivinsä heittämässä olevat elintarvikkeet käytettyä. Talvilomailimme maaliskuussa, ja hupsista heijaa taas iski inspis. Otin käsittelyyn toiseksi ylimmän hyllyn, jossa säilytän sokereita, puurohiutaleita, linssit osastoa sekä leivontatarvikkeita.

Hyllyltä löytyi luomusokeria, fariinisokeria, ruokokidesokeria, erikoishienoa sokeria, hillosokeria, hyytelösokeria, raesokeria, tomusokeria, tummaa ja vaaleaa siirappia, vaahterasiirappia, seesaminsiemeniä, kookoshiutaleita, mantelijauhetta, liivatelehtiä, kaakaojauhetta, kaurahiutaleita, kauraleseitä, vehnä ateriajyviä, couscousia, linssejä, täysjyvämannaa, puuroriisiä ja mysliä. Kaikki aika perussettiä, päiväykset kunnossa. Hyllyn pyyhkäisy ja paketit takaisin.

Seulaani eivät mukisematta sen sijaan läpäisseet nomparellit, jotka olivat tosi iloisesti yli päiväyksensä ja makutestin perusteella pikkaisen kovettuneita. Palautin hyllylle kyljessään huomiota herättävä post-it-lappu. Näistä leivotaan lapsen kanssa mokkapaloja, päätin. Toinen surkeaan jamaan ajautunut löydös: talkkunajauhot. Olin ostanut pussin esikoisen synnyttyä yli neljä vuotta sitten, kun kotiutumisemme kunniaksi leivoin Kinuskikissan reseptillä elonkorjuukakkua, tulevalle viljelijälle ja traktorimiehelleni.

Muru ei tykkää talkkunasta ja poraa joka kerta, kun olen pussin sisältöä yrittänyt johonkin kuluttaa. Olin silti onnistunut käyttämään lähes kaiken, avio-onnea uhmaten. Viimeisiä, kenties jo vähän liian pölyttyneitä desejä vietiin. Mutta mihin muuhun kuin talkkunahyveeseen niitä oikeastaan voisi käyttää? Päätin kysyä Yhteishyvä.fi:n reseptihausta. Talkkuna-hakusana palautti erinomaisen ehdotuksen. Perunalepuskaa muistuttivat talkkunarieskat, joita ison satsin tekemällä saan hävitettyä koko pussin. Jes!

Kerroin pojille, että tänään me lomalaiset syödään kalasoppaa ja talkkunarieskoja. Kaikki kolme vastustivat, kaksi sanallisesti ja kolmas joka ei osaa puhua tyytyi matkimaan muiden tympeitä naamanilmeitä. ’Kermainen lohikeitto ja lepuskat’ olisi ollut parempi myyntipuhe, tajusin, mutta minkäs enää teit.

Vaan annas olla, in your face, pääsin näyttämään ronkeleille pitkää nenää. Ruokailuhetkemme oli todella onnistunut. Lämpimissä talkkunarieskoissa oli erinomainen maku. Talkkunan maistoi, mutta maku ei ollut päälletunkeva. Laseissa oli loman kunniaksi valkoista. Soppa oli mitä herkullisin, ja muistin myös suurustaa liemen JA käyttää kuohukermaa, siinä yksi onnistuvan sopan salaisuus. (Jos et muista, miten perinteinen lohisoppa tehdään, voit tarkistaa asian vaikka täältä, klik. Tein keiton tuohon tyyliin, paitsi purjon jätin pois, perunan määrää vähensin ja porkkanan kasvatin, ja kermana oli sitä ehtaa kuohua.)

Täydellinen ruoka. Kuuluisaa hyvän mielen tuovaa lohturuokaa myös. Hyvä mieli tulee eri ihmisille eri ruoista, mutta usein lohturuoalla viitataan ruokiin, joissa on mukana ripaus äidin tai mummon keittiötä. Neitsyt-ihmisille lohtua lapsiperherallin keskellä tuo myös kaapin siivous, vaikka hylly hyllyltä. Tänään, tätä kirjoittaessani, kun pääsiäisenä koko perhe on sairastanut vatsataudin ja 1,5-vuotias nukkuu edelleen puolivointisena päiväuniaan, lohtua tuovien asioiden merkityksellisyys on tosi läsnä. Niitä tarvitaan, uskokaa pois. Kohta painan enteriä, ja sitten keitän kupin kahvia ja syön USKOMATTOMAN herkullista kaupasta ostettua Kanelipitkoa, leipurina Jokioisten Leipä.

Vaikka haluaisi, ei aina ehdi tehdä itse. Onneksi on osaavia ruoka-alan yrittäjiä, onneksi on leipomoita. Kiitos teille, lausun jälleen iltarukouksessani tänään.

Aamiainen ja satokausihedelmiä vol 2.

Joskus natsaa, ja meillä natsasi vähän aikaa sitten herkkuaamiaisen kanssa. Ruoka oli hyvää, lapset seesteisiä, ja kaikki oli täydellistä. Vietimme viime viikon talvilomaa ja päätin ottaa kohtalonhetkestä revanssin. Tekisimme taas herkkuja sesongin hedelmistä, ja makeaa tietty pitäisi myös olla, tuumasin ja aloin rustata kauppalistaa.

Valkkasin jälleen juttuja, joita pystyi valmistella edellisenä iltana. Toteutusaamuna urakka ei siis ollut ylitsepääsemätön, vaan liekö syy lasten sairastelun vai minkä mutta ihan edellisen kerran kaltaiseen euforiaan en päässyt. Pian 1,5-vuotias pikkumiehemme ei tällä kertaa oikein viihtynyt pöydässä ja päädyin ahmimaan ruoat. Sähläämistä ja pomppimista pöydästä keittiön kaapeille ja taas istumaan oli muutenkin enemmän. Kuviin tuli keltainen kelmeä valo, enkä jaksanut näpsiä montaa otosta. Täydellisen aamupalahetken (ja sillä someleveilemisen) epäonnistumista tärkeämpää lienee kuitenkin huomioida onnistumiset:

Saimme aikaiseksi mukavan menun. Kananmunatkin muistuivat mukaan. Pöydässä oli meillä harvinaista herkkua eli eksotiikkaa, ja tulin myös kokeilleeksi trendireseptiä, jota en ikinä ollut. Nyhtöpulla, mikä aamupalamme tähti! Kookostäytteisen pullan lisäksi pöydässä oli teetä ja pähkinä-hedelmäleipää, hedelmäsmoothiet, paahdettuja verigreippejä, niitä keitettyjä munia ja pekonia, ja päärynävispipuuroa. Massut tuli ylitäyteen (kyllä, se on onnistuminen!). Vinkit resepteihin kuvien jälkeen, olkaa hyvät :)

Teetä ja cashew-karpaloleipää
Kauppojen jauholeipomoiden ja paistopisteiden leivät ovat helppo keino saada aamiaispöytään ekstraa. Säilyvät yhden yön hyvin. Fazerin cashew-karpaloleipä on omia suosikkejani.

Hedelmäsmoothie satokauden eksoottisimmista
Kevättalvi on monien eksoottisten hedelmien sesonkia. Jos näitä maistella haluaa, nyt on se aika! Ostin syöntikypsän mangon, papaijan ja pari passionhedelmää. Kuoret pois ja tehosekoittimeen. Lisäsin mukaan myös banaanin, mikä oli vähän tyhmää, koska kokonaisuudesta tuli pikkaisen tönkkö. Ohensin hedelmäpommiani vedellä, mutta liikaa en uskaltanut lantata ettei maku valjuunnu. Joimme siis melko paksua smoothieta. Yksi tapa olisi ollut jatkaa juomaa omenamehulla tai puristaa mukaan sitruksia, mutta päätin, että tönköllä mennään. Ainakin oli hedelmäistä koko rahalla!

Paahdetut verigreipit, pekonia ja munia
Paahdetut, karamellisoidut verigreipit ovat nosteessa, ja pitihän se meidänkin maalaisten tällainen Ameriikan ihme testata: Greipit halkaistaan ja puolikkaille ripotellaan muutama ruokalusikallinen tummaa sokeria, vaikkapa ruokokidesokeria. Sitten uuniin 225 asteeseen ja reilun viiden minuutin paahto, kunnes reunoilla näkyy aavistus mustaa. Sotkuista syötävää. Kattamani alkuruokahaarukka ja –veitsi eivät paljon auttaneet. Mutta olihan ne hyviä. Täydelliset 7 minuutin munat olivat murun mielestä tosin parempia, samoin aamiaispekoni. Verigreipin ja pekonin makuyhdistelmä on muuten mieletön, täältä suositellaan!

Päärynävispipuuro
Idea päärynävispipuuroon tuli tästä reseptistä. (Muista tarkistaa vispipuuron neste-suurimosuhde oman pakettisi kyljestä, mannojahan on useampaa sorttia.) Omenamehuun tehty mannapuuro on jo itsessään hedelmäinen, mutta päärynäsoselisäyksellä siitä tuli superintensiivinen ja herkullinen. Reseptissä kehotetaan käyttämään vauvanruokasosetta, mutta minä tein päärynäsoseen näin: Kuorin satokauden somia Rocha-päärynöitä, lohkoin, ja hauduttelin lohkot läpipehmeiksi voissa paistinpannulla. Soseutus korkeassa astiassa sauvasekoittimella. Sosetta kannattaa tehdä vähän reilummin, käyttää osa vispipuuroon ja syödä osa vaikka iltapalajogurtissa. Vispattu puuro yöksi jääkaappiin, aamulla annokset voi koristella vaikka kotimaisilla vadelmilla.

Kookos-karpalotäytteinen pull apart -pulla
Jenkkien pull apart -leivät ja pullat ovat testaamatta pitkään olleet, vaikka sen viisi vuotta sellaista on pitänyt kokeilla. Nyt tai ei koskaan. Jos aamiaiseksi mielii pullaa, kannattaa tehdä illalla pullataikina ja nostattaa se yön yli jääkaapissa. Yön yli pullassa ei ole mitään erikoista, taikina on sama, mutta hiivaa leipurit kehottavat käyttämään hieman totuttua vähemmän. Minä laitoin taikinaan 2,5 dl maitoa ja nippanappa 20 g hiivaa. Tein muuten normitaikinan, mutta voin sijaan sulatin joukkoon purkinpohjalliseni luomu kookosöljyä. Sitä oli sulatettuna 0,75 dl. Ei haisuakaan, mitä määrää voita se vastaa, mutta taikina tuntui alustaessa kimmoisalta ja sopivan rasvaiselta, joten tällä mentiin. Sitten kelmua taikinakupin päälle, leivinliina ympärille ja yöksi jääkaappiin kohoamaan.

Aamulla taikinaa nuijitaan uudelleen ja kaulitaan se korvapuustien teosta tutuksi levyksi. Pituus leveyssuunnassa reilu 40 senttiä, korkeutta n. 30 cm, kunhan levy on sopivan ohkoinen, hyvä tulee. Sekoitin sähkövatkaimella 50 g pehmeää voita ja 0,5 dl tomusokeria ja levitin ohueksi kerrokseksi pullalevylle. Päälle ripottelin 0,5 dl kookoshiutaleita ja 0,5 dl kuivattuja karpaloita, jotka olin liottanut yön yli rommissa. Alkoholin voi toki jättää pois (meillä päin sellaisia reseptimuunnoksia tehdään kyllä harvoin). Sitten pullalevy leikataan kuudeksi kaistaleeksi, jokaisen leveys noin 7 cm (hieman leipävuokaasi pienempi leveys). Kaistaleet nostetaan päällekkäin, jolloin saat pitkän suorakaiteen muotoisen pinkan. Tämä pinkka leikataan paloiksi, leikkasin omani kuuteen osaan. Voitele pitkä leipävuoka, ja nosta nämä kuusi taikinaneliöpinkkaa vuokaan pystyyn, eli niin, kerrokset näkyvät ylöspäin. Kohotetaan puolisen tuntia (vaikka 40 asteisessa uunissa, jos kohoamaan lähteminen tuntuu vaivalloiselta yön yli jääkaapissa olon vuoksi). Paistetaan 200 asteessa noin 30 minuuttia, vähän pullan korkeudesta ja vuoasta jne. jutuista riippuen. Eli tarkkaile pullaa. Jostain syystä googletellessani pull apart –pullien reseptejä törmäsin moneen, jossa pullaa ei voidella munalla. En voidellut omaani, mutta kun taas heti viiden vuoden päästä ehdin tehdä tätä seuraavan kerran, voitelen pullan päällipinnan. Kyllä se kumminkin mustuu ja kuivuu eri tavalla kun ei voidella.

Ennen aamiaispöytään nostamista pullaa joutuu hetken jäähdyttämään. Ihan siksi, että sen saa kipattua vuoasta lautaselle. Sitten tein karpaloiden liotukseen käyttämästäni rommista kuorrutteen, lisäämällä marjojen punaiseksi värjäämään nestetilkkaan tomusokeria. Kuorrutetta pullan päälle, ja sitten syömään. Nyhtöpullapitkossa ei tarvita veistä, sillä pullalevyt irtoavat pitkosta vetämällä. Täyte tekee tästä tahmeaa syötävää. Mutta hei, jos se on tahmeaa, se on aina hyvää!

Kalapuikkojen kaverit mango, lime ja inkivääri

Satokausisyöminen on hirveän virkistävää. Olen ollut aina hyvin hajulla eri hedelmien ja vihannesten satokausista, mutta mitä eksoottisempiin herkkuihin on menty, sitä vähemmän käryllä olen niiden sesongista ollut. Muoti-ilmiön ansiosta myös kaupoissa satokauden parhaat ovat nykyisin paremmin esillä, joten ostoksilla käydessä voi aidosti oppia jotain ruoanlaitosta. Miten kätevää – ja inspiroivaa.

Kävimme viikko sitten lauantaina 4-vuotiaan kanssa kaksin kaupassa, luksusreissu siis, ja tarkoitus oli hakea kalapuikkotarpeita. Kuinkas sattuikaan silmään mangojen maailmasta kertova juliste ja viittaus netistä löytyvään reseptiin kalapuikoille sopivaan kylmään kastikkeeseen. Hei! Ei tylsää perunamuusia tänään, vaan vähän mielikuvituksellisempia satokausikavereita kalapuikoille: hedelmäistä, mangoa ja limeä sisältävää kastiketta sekä inkiväärillä maustettua juureslisuketta it is! Ei kun tarpeet koriin ja kokkaamaan.

Aloitamme mango-kermaviilikastikkeesta kuutioimalla mangon pienen pieneksi kermaviilin joukkoon. Maustetaan limemehulla sekä currylla, nopeaa ja erilaista. Sitten juuresranskalaiset uuniin: Leikkasin porkkanaa ja palsternakkaa ranskismaisiksi lohkoiksi ja levitin pellille. Mausteeksi rouhin suolaa ja pippuria ja ripottelin joukkoon myös ruokokidesokeria. Sitten kuumensin kattilassa pari ruokalusikallista öljyä ja ruokalusikallisen verran voita ja kuumentelin siinä hetken silputtua inkivääriä (noin 1 rkl verran, kun juureksia oli alle kilo mutta yli puoli kiloa). Sitten silasin juurekset inkivääri-öljyseoksella ja kääntelin hieman (alkuperäinen idea Maku.fi:stä). Kypsennys kiertoilmalla 225 asteessa noin 25 minuuttia, lohkojen paksuudesta riippuen.

Kun juurekset kypsyvät, paistetaan kalapuikot: Leikataan kuhafileistä kookkaita paloja ja maustetaan suolalla (tai jätetään suola pois kun lapsia on pöydässä ja lisätään suola vasta valmiiden kalapuikkojen päälle aikuisten annoksilla). Otetaan työpöydälle kolme lautasta. Yhteen laitetaan vehnäjauhoja, yhteen kevyesti vatkattua munaa, yhteen korppujauhoja. Kieritetään kalapalat ensin huolella vehnäjauhoissa, sitten munassa, sitten korppujauhoissa. Kuumennetaan paistinpannussa reilusti ruokaöljyä, noin sentin kerros. Kun vaalean leivän pala tirisee öljyyn tiputettaessa mukavasti, se on sopivan kuumaa. Paistetaan kalapuikkoja muutaman minuutin ajan molemmin puolin, kunnes ne ovat saaneet mukavasti väriä, ja sitten pöytään.

Kalapuikkopäivä oli meidän talviloman eka päivä, ja tietysti 1-vuotias vetäisi itsensä heti ekana yönä nuha-kuumeeseen. Mutta jos hakemalla haemme tilanteesta hyviä puolia, se on se, että kuumeinen 1-vuotias on uninen ja hieman pihalla koko ajan. Hän istui koko ruokailun kuistimme sohvalla unipupu nyrkissä ottamatta tilanteeseen mitenkään kantaa. Äiti sai nauttia kevätauringosta, kuhasta, mangosoosista ja inkivääriranuista – sekä lasillisen Rieslingiä – ihan rauhassa.

P.S. Inkivääristä, limestä, mangosta ja muista maaliskuun sesonkituotteista löydät tietoa esimerkiksi tästä artikkelista, klik.

Ex tempore marokkolaista kanaa

Rakastan ruokaa ja ruoanlaittoa. Erityisesti rakastan erilaisten reseptien tutkimista vaikkapa ruokalehtiä tai blogeja kahlaillen, samalla miettien, miten tästä suklaakakusta voisi kehittää oman makuni mukaisen tai missä tilanteesta tätä pataa olisi kiva tarjota.

Meillä on kotona aina arvostettu hyvää ruokaa ja kaikki sukulaiseni ovat kovia syömään niin kuin minäkin. Yläasteella innostuin mokkapaloista siinä missä muutkin, kotoa muutettuani opettelin ruskean kastikkeen ja peltipitsan teon. Mutta vasta jossain vuoden 2005 korvilla, reilussa parinkympin iässä, reseptien ja viinien maailma lähti viemään. En todellakaan ollut sitä ennen mikään erityisen kokeileva kokki. Mutta pikkuhiljaa homma eteni, ja harrastuneisuuteni hurjimpina vuosina suunnilleen 2009, 2010 ja 2011 me syötiin murun kanssa välillä todella ison vaivannäön takana olleita pöperöitä – ja koluttiin ravintola toisen perään.

Kun tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi, useamman vuoden jatkunut hauska harrastus lässähti. Ei jäänyt kokonaan, mutta on se hankalampaa, ja joskus asiasta tulee paha mieli. Tein uuden vuoden lupauksen. Päätin, että jatkan edelleen reseptien selailua ja ruokaunelmointia, mutta lopetan harmittelun siitä, että ”tätäkään en ehdi kokeilla”. Joskus ehdin, useimmiten en, mutta mitä sitten. Kauniista ruokakuvasta ja kivasta reseptistä voi silti nauttia.

Tässä suht uudessa elämässäni kahden lapsen äitinä kokkailumyönnytyksiä joutuu tekemään vielä enemmän kuin aiemmin. Haluaisin antaa tälle blogille 110 % energiani, mutta annan 7 %, koska muu olisi tyhmää. Nyt mennään näin. Ja ehkäpä juuri siitä syystä, että ruokaan ja sen laittamiseen ihan kympillä keskittymiseen on niin harvoin mahdollisuus, se kun hetken onnistuu luomaan, se tuntuu superhienolta:

Oli viikonloppu. Jääkaapissa oli broilerin koipia, eikä paljon muuta. Kauppaan ei huvittanut lähteä, olisi siis taiottava jotain kivaa olemassa olevasta. Ihme tapahtui, ja lapset viihtyivät ja olivat vaivattomia. Rohkenin antautua ruoanlaittoon ja inspiroitua. Tein kuskusia, perinteiseen taboulleh-tyyliin. Se tarkoittaa, että mukaan pilkotaan tomaattia, puristetaan sitruunamehua, silputaan yrttejä, lisätään vaikka oliiveja ja kas, säilöttyjä kikherneitä löytyi kaapista, joten niitäkin. Jos haluaa paljon makua, kuskusin kypsennysveteen voi lisätä kasvisliemikuution. Mutta suolallakin pärjää.

Sitten valmistin broilerille henkeen sopivan mausteseoksen, jonka hieroin kuivaksi taputelluille koiville. Nappasin idean mausteseokseen tästä reseptistä, tein annoksen tuplana ja käytin 3 koipeen. Lapsille uuniin meni maustamattomat versiot. Kypsensin kanapakkauksen ohjeen mukaan ja nostin kaiken pöytään.

Olin mielettömän hyvällä tuulella. 1-vuotiaamme söi kuskusia, mikä yllätti ja nosti hyvän fiiliksen tappiin. Alitajunta puski häivähdyksenomaisesti silmilleni kuvan lämpimästä pitaleivästä ja hummuksesta, jotka olisivat täydentäneet pöydän hienosti, mutta kieltäydyin lähtemästä voivottelun linjalle. Keväinen aurinko jo hieman valaisee. Välillä asiat sujuu. Joskus parasta on käsillä oleva, siksi, koska tämä on meidän näköistä elämää. Lämmin leipä menisi jo imelän Strömsö’n puolelle (hän lohdutti itseään).

Hyllynsiivoajan omenapitko

Kevät on ruokakaapin ja pakastimen siivousten aikaa. Vaikka aurinko ei vielä liikaa ole pilkistellyt, olin taannoin järjestelytuulella ja tutkailin kuiva-aineskaappiamme. Järkytyin siitä, miten tyhjä se oli. Sitten muistin, etten ole pitkään aikaan kauheasti tehnyt mitään erikoista, ainoastaan kuluttanut vanhoja varastoja, kiitos vaativahkon 1-vuotiaamme.

Jotain vanhaksi menossa olevaa tai pölyyntynyttä sitä kumminkin aina löytää, tuumasin, ja ryhdyin toimeen. Otin ensimmäisenä käsittelyyn kuivakaappimme ylähyllyn, jossa säilytän jauhoja ja pastoja. Inventaarion tulos: vehnäjauhoja, perunajauhoja, Maizenaa, korppujauhoja, makaronia, paria kuviopastaa, spagettia ja lasagnelevyjä. Perussettiä, joista eivät pääse päiväykset umpeutumaan. Muita sortteja uhkaa kuitenkin suurempi vaara (varsinkin ennen, kun kaappini tuppasi olemaan näitä sortteja täynnä). Tällä kertaa edellä mainittujen lisäksi löysin hyllyltä vain pussin jämät lettujauhosekoitusta (päiväys juuri umpeutunut), grahamjauhopussin rippeet (päiväys hieman kauemmin sitten umpeutunut) ja kookkaan pussinpuolikkaan kookosjauhoja (päiväys tosi kauan sitten umpeutunut).

Päätin, että ylähyllyn siivous riittää ja tutkitaan kesällä sitten muut hyllyt, olisi näidenkin jauholöydösten kuluttamisessa tekemistä. Seuraavaksi tein leivontasuunnitelman. Ensimmäisenä kyytiä saivat grahamjauhot. Mittasin, ja niitä oli millilitralleen 3 dl. Justiin yhden suolaisen piirakan pohjataikinan verran! Tein  poropiirakkaa, ja vaikka pelkäsin, että pelkistä grahamjauhoista tehty pohja ei toimisi joko rakenteeltaan tai olisi liian voimakkaan makuinen, en antanut pelolle valtaa. Ja kas. Voimakkaan makuinen pohja kyllä oli, mutta sopi porotäytteelle. Koossakin pentele pysyi. One down, two to go.

Jauhosekoitukseni alias lettujauhopussi sai luvan päätyä marjapaistokseen. Teen usein mustikkakukkoa Martoilta pöllimälläni reseptillä, ja nyt korvasin ruisjauhot rukiisella ja ohraisella sekoitushommelillani. Kun määrä jäi puolisen desiä vaille tarvittavan, lisäsin mukaan hieman vehnäjauhoja. Tämä on siitä kiva tapa tuulettaa jauhohyllyä, että paitsi että paistokseen/kukkoon voi miksata oman jauhoseoksen, sen syövereihin katoaa myös paljon pakastemarjoja. Tupla-jee. Two down, one to go.

Viimeinen viholliseni, kookosjauhot, olivat selvästi kovempi vastus. Mitä niistä voi leipoa? Googlettelin ja päädyin pullaan. Varmasta lähteestä eli Chocochili-blogista luin, että pullataikinan jauhoista osan voi korvata kookosjauhoilla. (Määrä kannattaa pitää pienenä, kookosjauhoissa on ihan oma rakenne, ja makukin voimakas.) Mietiskelin, mikä istuisi kookoksen makumaailmaan, ja projekti oli holdissa hetken. Viime viikonloppuna sain inspiraation. Leipoisin omenapitkoa, sillä siinä leipomus, joka on tullut minua vastaan monessa paikassa, eli lieneekö nyt muodikas (?). Tein pitkomme Yhteishyvän tällä reseptillä. Pullataikinaan lisäsin 0,75 dl kookosjauhoja ennen kuin aloitin vehnäjauhojen alustamisen. Taikinasta tuli kimmoisa ja hyvä. (Tuoksui lisäaineelleen, mutta valmiista pullasta ei käynyt arvaamaan, että kookosjauhoja oli mukana. Murun mielestä se oli pullapäivämme pelastus, mutta vähänkö hän näistä tietää.)

Jaoin taikinan kahtia. Tein toisesta puolesta pikkupullia (jotka fiksuna tyttönä pakastin ja tänä viikonloppuna täytän laskiaispulliksi). Toisen puolen kaulin silmämääräisesti sopivan kokoiseksi levyksi. Keskelle pienehkö omena siivuina. Resepti kehottaa ripottamaan päälle sokeria ja kanelia, ja hieman tuunasin: Sekoitin 2 rkl fariinisokeria, 2 rkl pähkinärouhetta ja 1 tl kanelia, ja lisäsin täytteelle. Sitten taikinasäikeiden leikkaus ja nostelu pullan päälle. Hieman pyöräytin säikeitä, muuten lähmin niitä pitkon päälle aika umpimähkään.

Kohotus puolisen tuntia, voitelu, raesokerit niskaan ja paisto 200 asteessa. Pulla tummui jo vartin jälkeen niin paljon, että otin uunista ja pelkäsin sen jääneen sisältä raa’aksi. Mutta ei, tämä onnistui täydellisesti, vaikka taas itse sanonkin. Omenat juuri sopivan pehmeitä, pulla samoin. Kannattaa opetella oman uuninsa kanssa sinuiksi, niin ne oikeat paistoajat löytyy.

Loppukaneettien aika:
Löytyykö keneltäkään ideoita, mihin voisi käyttää vanhentuneita kookosjauhoja (mielellään kerralla mahdollisimman paljon)?

Herkkuaamiainen pienellä yrityksellä

Olen aamupalaihminen. Säännöllisesti haikailen aikojen perään, jolloin minulla oli aikaa, aikaan ennen vauvoja. Muistan hyvin pitkät aamiaiset vuosilta 2005 ja 2006, jolloin haahuilin yksiössäni yöpaidassa, luin lehtiä, höpöttelin koiralle ja söin. Ja söin. Ja join kahvia. Ja keitin sitä lisää.

Kun muru tuli mukaan kuvioihin, viikonloppuaamuja alkoi värittää sängyssä loikoilu. Lakanoissa peuhaaminen oli syömistäkin hauskempaa, mutta erityisesti loma-ajoilta muistan monia pitkiä aamiaisia, jolloin herkuteltiin kunnolla. Itkettää, kun ajattelen sitä faktaa, etten ole ehkä osannut nauttia tuosta vapaudesta niin täysillä kuin olisi silloin pitänyt.

Lapset on ihania, kun ne on omia. Mutta silti. Silti haluaisin joskus kokata viikonloppuaamiaisen ilman, että reilu 1-vuotias itkee jo 10 minuutin puuhailun jälkeen lahkeessa kiinni, täysin lohduttomana ja hylättynä. Haluaisin joskus syödä sen ihanan aamiaisen ilman, että 4-vuotias kiukuttelee koko ajan, miksei saa ”pelata pädillä”, ja se mainittu 1-vuotias istua kököttää sylissäni ja leikkii ”heitän kaikki astiat ja ruoat, mitä saan kiinni, päin muita, ja sitten revin äitin yöpaitaa tisujen kohdalta ja itken päälle, kun ne on piilossa” –leikkiä. Aamut on ruljanssi, ja nautinnollinen syöminen näyttelee siinä aika pientä roolia, if you know what I mean.

Joskus joku korkeampi voima kuulee ääneni, kun huudan pimeyteen. Olin nähkääs päättänyt uhmata kohtaloa ja hommasin lauantain kauppareissulla muutaman ekstra-aamupalatarpeen. Ei mitään kummallista, mutta kumminkin, vähän oli yritystä. Leivoimme 4-vuotiaan kanssa kotiin palattua suklaakakun, eli äiti leipoi ja 4-vuotias ”pelasi pädillä”, ja sekoitin tuorepuuron muhimaan, kun lapset olivat käyneet yöpuulle.

Aamulla päätin, että mikään ei tule minun ja tämän aamiaisen väliin. Universumi kuuli. Lapset viihtyivät, kun rauhallisen verkkaisesti katoin pöydän juhlavasti kuistillemme. Puristin herkullisista, nyt kukkeimman satokauden sitruksista mehun, ja lohkoin pomeloa toiseen kuppiin kauniiksi keoksi. Keitin teetä, otin esiin croissantit. Poksautin auki valmiin karamellikastikkeen, lähmin kakun päälle, ja kannoin pöytään. Kutsuin perheen paikalle. Kaikki viihtyivät. Isi järjesti croissanttien väliin sipaisun Oivariinia ja pari siivua hyvää juustoa – kiitos muru – ja 4-vuotias nautiskeli paahtoleipäänsä. Kuopus istui ihan rauhallisena ja taisteli pomelolohkonsa kanssa sen rakenteesta hyvin haltioituneena pitkän tovin. Sitten lapset siirtyivät katsomaan piirrettyjä ja äiti sai toisen kupin teetä ja palan suklaakakkua. Olin taivaassa.

Jos sinun tilanteesi sen sallii, järjestä viikonloppuna herkkuaamiainen ja lähetä huomenna, ystävänpäivänä, kutsu valmiiseen pöytään muutamalle läheisellesi – ehkä juuri minunkaltaiselleni ihmiselle, joka on valmiin herkkuaamiaisen tarpeessa. Jo pienellä yrityksellä aamupala nousee seuraavalle tasolle. Vinkkejä kokkailuihin kuvien jälkeen.

 

Teetä ja croissantteja
Kauppojen leipomo- ja paistopisteistä löytyvät croissantit ovat herkullisia ja helppoja. Niitä voi täyttää, tai olla täyttämättä, ja maistuvat aina yhtä luksukselta. Kahvi-ihmisenä vannon maitokahvin nimeen, mutta myönnytyksenä murulle meillä juodaan aamuisin teetä, ja olen huomannut, että se sopii voisarven kaveriksi oikein hyvin!

Mantelituorepuuro
Sekoita 1 dl kaurahiutaleita, 1,5 dl mantelimaitoa, 1 dl paksua turkkilaista jogurttia ja pari ruokalusikallista (paahdettuja) mantelilastuja. Turvota yön yli jääkaapissa. Puurosta tulee yksi iso tai kaksi maltillisen kokoista annosta. Lisää annoksille halutessasi reilu teelusikallinen vaahterasiirappia, hunajaa tai vaaleaa siirappia. Lisukkeeksi sopii myös pakastemarjoista pyöräytetty vadelma- tai puolukkahilloke.

Tuorepuristettu mehu
Sitrukset ovat nyt sesongissa (lisätietoa kauden hedelmistä saat esimerkiksi täältä)! Halkaistut hedelmät tuovat aamiaiselle väriä, mutta aivan ökyä on puristaa niistä hemmottelumehu: Purista huolellisesti mehu noin neljästä sitrushedelmästä (käytin kahta appelsiinia, yhtä verigreippiä ja yhtä sweetietä). Mausta halutessasi sokerilla tai hunajalla (varsinkin jos mukana paljon greippiä). Kaada mehu siivilän läpi kahteen lasiin.

Pomeloa lohkoina
Olen elänyt koko aikuisikäni aika niukasti mitä tulee eksoottisiin hedelmiin. Muodissa nyt oleva satokausisyöminen on minulle kuin uusi elämä. Olen sallinut itselleni sesongissa olevat hedelmät herkkuhetkiin, ja kokeillut vuoden sisällä sellaisia otuksia kuin mango ja papaija, joita aiemmin en ollut ostanut käytännössä ikinä. Nyt repäisin taas, ja ostin em. sitrusten lisäksi pomelon. Pomelo on melonin kokoinen sitrus, jossa on paksu kuori. Poistin valkoisen osan kokonaan veitsellä leikkuulautaa vasten, ja irroittelin sitten hedelmälihan, lähes kuorettomiksi lohkoiksi. Pomelo on mielettömän herkullinen. Se ei ole niin kirpeä kuin greippi, ja tosi kiva syödä, sillä se ei tirise ja sotke. Täydellinen aamiaishedelmä, kun lohkoja napsitaan sormin!

Suklaakakku ja kinuskikastike
Törmäsin 52 weeks of deliciousness –blogissa suklaakakkuun brunssimeiningillä (ai miten niin? no kun se paistetaan leipävuoassa!). Helppo suklaakakku jäi talteen erityisesti siksi, että lapsi oli halunnut pitkään leipoa suklaakakkua, ja tämän voi tehdä pientenkin kanssa kun tässä sekoitetaan aineet yksinkertaisesti kulhossa. Toinen syy oli se, että minulla oli kesälomareissullamme tamperelaisesta Keittiöelämää-liikkeestä ostettu lasipurkillinen kinuskikastiketta vieläkin kaapissa odottamassa oikeaa käyttöhetkeä. Se olisi tämä! Isossa leipävuoassa paistetusta kakusta tuli todella suklainen, ilman suklaata (jätin reseptissä mainitut valkosuklaanapit pois, ja silti!).

Unohtuneet keitetyt kananmunat
Aivan ihana kakku ja mieletön kinuski, ajattelin hiljaisuudessa ja yksin kuistilla istuskellessani, viimeisiä teetippoja fiilistellessäni. Yhtäkkiä tajusin, että unohdin kokonaan keittää kananmunat! Murun ykkösaamupalaherkku on keitetyt munat kunnon löysällä keltuaisella. Olin täynnä, eikä asia minua harmittanut, mutta sanoin sen kuitenkin ääneen pöytää korjatessani. ”Voi kulta, mun piti keittää sulle kananmunia, ja ne unohtuivat kokonaan.” Muru kurtisti mietteliääni kulmiaan. Meni pari tuntia, ja kaksi elämäni kolmesta miehestä lähestyi minua yrmyn näköisinä, kun juuri huolsin kolmatta. ”Miksi sä paahdoit niin vähän paahtoleipää, mulla on jo nälkä, hö” sanoi pienempi. ”Miksi sä unohdit ne munat, nyt mun tekis koko ajan kananmunaa mieli, hö”, sanoi isompi.

Vaikka aamiainen ei ollutkaan poikien mielestä suorituksena 10+, itse hykertelin sitä vielä nukkumaan käydessäkin. Tämä otetaan ehdottomasti uusiksi! Jos vaikka tähdet olisivat universumissa vielä hetken kohdallaan…

Bataattiburgerit pekonipihvillä, nam!

Näinä lihaoppaiden luvattuina aikoina tuhdista jauhelihapihvistä kertova burgeri-postaus ei osu kaikkein parhaiten viikkoon. Mutta toisaalta. Jos pihveissä käyttämäni jauheliha on luomua, niitä voi mussuttaa vähän paremmalla omalla tunnolla. Ja kyllä minä söinkin, ai että! Tein bataattihampurilaisia, ja kun bataatti on nyt sesongissa, voimme puhua lähes hiilineutraalista mätöstä, eikös vaan ;)

Bataattihampurilaisen idea on se, että sämpylä korvataan kahdella bataatista leikatulla, uunissa kypsennetyllä kiekolla. Vinkit valmistukseen voit tsekata tästä reseptistä, jossa pihvikin on kasvis. Mutta as I said, ei meillä, vaan me teimme pihvit tällä huippureseptillä. Pekoni-jauhelihapihvit tehdään niin, että jauhelihan joukkoon leikataan paketti pekonia ja lisätään muna ja mausteet. Reseptissä kehotetaan käyttämään valmista pihvimaustetta, minä tein oman mixin paprikajauheesta, pippurista, kuivatusta valkosipulista ja timjamista. Muru paistoi pannulla pihveiksi, ja maku on jälleen ja jo aiemmin todistetusti todella passeli burgereihin! Pihveihin tulee aika voimakas pekonin maku, ja muutenkin tuhti, eli se kestää hyvin kaikki lisukkeet ja sörsselit jäämättä niiden varjoon.

Köökin työnjako oli tuttu jo kohta 10 vuoden ajalta: minä vastasin ruoan valinnasta, tarvikkeiden hommaamisesta, aikataulutuksesta, pihvitaikinan teosta, bataattikiekoista, muiden lisukkeiden valmistamisesta ja kattamisesta, mies vastasi pihvien paistosta ja itsensä kehumisesta. Ainut syömishetken idylliä rikkonut, historiakatsannossa verraten uusi tekijä, oli 1-vuotiaamme, joka päätti, että äiti ei saa istua pöydässä ja keskittyä ruokaan, onhan hän kuitenkin tärkeänä kullanmuruna ja perheeseemme viimeksi ilmaantuneena päähenkilönä paljon tähdellisempää ihailtavaa kuin bataattiburgerit (esikoinen sen sijaan nojaili rennosti pöytään odottaen hamppariaan – täysin tabletin ansiosta – mutta kuitenkin). Pari kertaa seinään heitetyn leivänkannikan jälkeen lääkkeet löytyivät ja rusina-askilla taaperoraivosta selvittiin. Äitikin sai syödä. Aah! Söin puolitoista, yhden täyden version ja yhden avon, ja join bissen. Tulin täyteen!

Bataattihampparit ovat samanlaisia kuin mitkä tahansa hampparit, eli täyttämisessä mielikuvitus on rajana. Juureskiekkojen ja jauhelihapihvin lisäksi lisuketarpeistoon voi koota salaattia, tomaattia, sipulia, suolakurkkua sekä tietysti cheddaria. Sinihomejuustokin sopii. Kantsii laittaa molempia. Sitten vielä sinappia, totta kai, ja majoneesia. Koska meiltä löytyi meksikolaiskokkailukautemme vuoksi chipotle chiliä adobo-kastikkeessa (säilykepurkki jota saa kauppojen texmex-osastoilta), maustoin majoneesia tällaisella hienonnetulla chilillä (pikkupala riittää) ja sen kastikkeella. Savuchilimajoneesista tulee aikas löysää, kuten kuva todistaa, mutta aikas hyvää. Toki ihan purkista puristettu perusrasvainen majo käy tähän priimasti.

Olen pysynyt erinomaisesti uuden vuoden ruokalupauksissani ja lipsunut hyvin vähän. Mitähän sitä mähkisi tulevana viikonloppuna..?

Ulkoilusunnuntain herkut: loimulohi ja suklaakaakao

Kun penskat riehuu ja sisätilat käyvät ahtaiksi, haaveilen, että lapset voisi työntää ulos ja ne pärjäisivät siellä keskenään. Ei onnistu 1- ja 4-vuotiaan kanssa. On otettava toisenlainen lähestymiskulma: yhteinen ulkoiluretki!

Pikkuretki oman pihapiirin läheisyydessä on elämys lapsille – jopa vanhemmille. Kohokohta on eväiden syönti. Olin suunnitellut tätä ulkoilupäivää joulusta asti, jolloin saimme yllärinä ison lohifileen. Laitoin sen pakastimeen, ja suunnitelmissa oli järjestää mukava nuotioretki jossa loimutettaisiin lohta ja paistettaisiin nakkeja ja olisi tarjolla jos mitä ihania eväitä kuten erilaisia tahnoja ja herkkuleipätarpeita lohen kaveriksi.

Kävi kuitenkin niin kuin aina, eli elämä löi realiteetteja tiskiin urakalla. Sairastin koko viikon rajua flunssaa yhdessä 1-vuotiaamme kanssa, kukaan ei käynyt vielä lauantainakaan kaupassa, eikä eväskoriin näin ollen ollut pakata mitään mitä piti. Pidimme kuitenkin retkelle sovitusta sunnuntaista kiinni, koska perheeni miesmussukat eivät toivoneet muuta kuin lohta, ruisleipää ja voita ja niitä nakkeja. Kaikkea löytyi, eväät koriin ja matkaan siis.

Suuntasimme pellolle, muru sytytti nuotion. Olin ehdottanut, että ottaisimme mukaan kiikarit ja tarkkailisimme luontoa ja kuuntelisimme sen ääniä. Muru ehdotti, että tehdään nuotio sille pellolle, jonka laidassa tehtiin parhaillaan metsätöitä traktorilla ja tukkipihdeillä. Paikalle siirryttäisiin mönkijöillä, ja niillä sitten rallattaisiin nuotiota ympäri. 4-vuotias äänesti isin retkiversiota, mikä oli minulla ihan tosi paha järkytys enkä lähes uskoa todeksi voinut… mutta selvisin ilman slaagia ja tulin 1-vuotiaan ja eväskorin kanssa paikalle mielenosoituksellisesti pulkalla.

Lohi loimuttui, ja kun se näytti sopivalta, kaivettiin esiin makkaratikut ja kärtsättiin nakit. Pikkupakkasessa, mönkkärirallin ja traktorin räminänkin sopivasti tauottua, en äkkiseltään olisi keksinyt mitään, mikä maistuisi paremmalta kuin lämmin, suolainen lohi hyvän ruisleivän ja kunnon voin päällä!

Vaan annas olla, jälkkäri osoittautui ylivedoksi. Pitää tunnustaa, että en ole koskaan tehnyt kaakaota meidän 4-vuotiaalle, hävettää. Jossain hän sitä kuitenkin oli juonut, koska kysyi jo koria pakatessa, oliko termospullossa kaakaota. Vastasin ”on, suklaakaakaota”, ja naamasta näin, että nyt osui mutsi eväissä oikeaan.

Tunnustus kaksi: En ole ikinä tehnyt kaakaota sulattamalla suklaata maitoon. En siis osannut lonkalta arvioida suklaan määrää. Katsoin neuvot tästä reseptistä, ja nappiin meni! Määrä oli passeli. Käytin Fazerin tummaa leivontasuklaata, ja koska sitä ei ollut ihan tarpeeksi, käytin osana Fazerin sinistä. Yhdistelmä oli aivan paras, ei liian makea, mutta silti ihana suklaajuoma! Ripaus kanelia oli myös loistolisä ja toi hyvän tuoksun.

Niin harmittaa, että en ottanut kuvaa suklaasuupielisestä onnellisesta pienestä mönkkärimiehestämme… Mutta sanonpa vaan, että näinä hetkinä sitä muistaa, miksi lasten kanssa kannattaa välillä tehdä asioita. Ne tulevat (edes joskus) tosi onnellisiksi ihan pienistä jutuista. Punajuurihummusta tai nuotiolla paahdettua halloumia ei tarvita, suklaakaakao ja nakit riittävät. Jos on mönkkäri, siis.

Meksikolaista, kyljessään avokadoa, NYT!

Meksikolaiset kautta tex-mex-pöperöt ovat meidän perheen lemppareita. Erilaisia reseptejä on kokeiltu jos ei nyt ihan satoja niin kymmeniä ainakin. Alkuvuosi on mässyttelyajankohtana ykkönen, koska kaihdan avokadojen ostamista eurooppalaisen satokauden ulkopuolella. Niiden viljelyn ongelmista Etelä-Amerikassa on kuulunut niin paljon huhua, että vain reilua avokadoa minulle, kiitos.

Teemme yleensä joko tortilloja melko tutulla täytesetillä tai sitten nacholautasen eli –pellin. Jälkimmäiseen löysin oivan reseptin Hesarista, palkitsin sillä murun erinomaisesti toteutetun esikoisen unikoulun jälkeen, ja olen sittemmin tehnyt sitä monta kertaa. Tortillojen täytteeksi tapanani on puolestaan paistaa pannulla kunnon lämmöllä sipulia ja paprikaa. Toisessa pannussa paistetaan broilerin rintaa tai naudan lihaa suikaleina. Jompaankumpaan laitetaan mausteeksi vain suolaa ja pippuria, toiseen savupaprikaa, juustokuminaa, chilikastiketta, joskus valkosipuliakin. Täytteiden kanssa maistuu itse tehty tomaattisalsa, ranskankerma, fetakin jos oikein hullutellaan. Ja sitten tietty se avokado, joko sellaisenaan tai guacamolen muodossa.

Bongasin Yhteishyvän reseptipankista meksikolaistäytteisten lihatortillojen ohjeen, joka kuulosti meidän murun jutulta. Cajunilla maustetun sipuli-paprikapannun ohella tortillalettuihin kääräistiin salaattia ja tomaattia – ja sitä lihaa. Eikä mitä tahansa halpishommaa, vaan kunnon ulkofileetä, johon on hierottu öljyä, suolaa ja pippuria ja joka on kypsennetty kokonaisena palana grillissä. Näillä keleillä ammuin mutkat suoriksi ja kypsensin lihan uunissa. Kypsyysaste ohjeen medium, tietenkin, ja lepuutuksen jälkeen vuoleminen paloiksi. Aijai miten hyvää tuli! Mukana tortilloissa tietysti myös ranskankermaa, sitä rasvaisinta, ja avokadoa.

Lätyt näyttävät kuvassa vähätäytteisiltä, mutta se on optinen harha. Täytettä oli runsaasti, hyvä kun rullalle kääntyivät. Taustalla näkyvät piirustusalustat ja maalauspensselit sen sijaan ja ikävä kyllä eivät ole optinen harha, vaan normaali osa viikonlopun herkkudinnerkattaustamme…

Ja samalla dinnerteemalla jatkettiin seuraavana viikonloppuna. Teimme kolmatta vakimeksikolaista, enchiladoja. En tehnyt näitä ennen usein, koska luulin, että enchiladoihin kuuluu värkätä juustokastike pintaan, ja se ei ole oma lempparijuttuni. Mutta vuosi sitten bongasin tämän Yhteishyvän reseptin, ja sen mukaan kääröjen pintaan vain ripotellaan juustoraastetta ja pistetään uuniin. Helppoa ja herkullista!

Olen tosiaan tehnyt enchiladoja tällä ohjeella parikin kertaa, ja nyt hieman sovelsin. Käytin lihasuikaleiden sijaan broilerin rintafileestä leikattuja ronskeja suikaleita. Kuten aina, taco-mausteseoksen korvasin edellä mainitulla savupaprika-juustokumina-suola-pippuri-yhdistelmällä. Ja lisäsin chilikastiketta, sambal oelekia jota meillä nyt sattuu olemaan.

Vaikka aina leveilen sillä, että en käytä kauppojen texmex-osastojen valmiita salsakastikehirvityksiä, meille oli jo yli vuosi sitten ajautunut jostain purkki Santa Marian Tropical Salsa nimistä veijaria. Hedelmäistä salsaa siis. Kaadoin sitä kuumalle pannulle kanojen ja mausteiden joukkoon, ja homma sihahti kasaan ihanasti. Kun sekoitin vielä kasvikset mukaan, täyte oli niin herkullisen näköinen, että muru olisi halunnut haarukoida sen sellaisenaan. Nou vei! Täyte rulliin (jaoin 6 tortillalätylle, oli mielestäni hyvän kokoisia), loppu salsa ja juustoraaste päälle, ja uuniin. Lautasille minkäs muun kuin avokadosiivujen (koska en jaksanut tehdä guacamolea) ja ranskankerman kanssa. Olimme yhtä mieltä, tästä ei enchilada paljon parane! Salsa ei maistunut esanssiselta, vaan se ui tähän vuokaan sekaan oikein nassakasti. Uskallan suositella.

Mukavia kokkailuja – ja niiden lomassa tehtäviä maalaustöitä sun muita ilta-askarteluja – joka kotiin!

Appelsiinia tuorepuuroon ja punajuurisalaattiin

Ruokatrendien 2017 ennustaminen on nyt kova juttu, joten ennustanpa minäkin. Ennustan, että kun kasvisten syönti yhä vaan lisääntyy, suomalaiset oppivat käyttämään myös hedelmiä ruoanlaitossa enemmän. Ei siis vain purkkiananasta pitsaan –tyyppisesti, vaan monipuolisemmin. Bongasin vastikään reseptin, jossa kuskussalaattiin oli yhdistetty pannulla paistettuja persimonlohkoja. Tätä pitää vielä kokeilla, espanjalaisia persimoneja taitaa vielä löytyä kaupoista.

Mutta ainakin hedelmä-vihannesosastot pursuavat nyt appelsiineista, joten niistäkin on helppo aloittaa. Ja vaikka varovasti siten, että käsittelee appelsiinin kalvottomiksi lohkoiksi, leikkaa paloiksi ja lisää iltapala- tai aamiaispuuroonsa. Otin joulunaikaan talteen seuraamastani Fanni ja Kaneli –blogista jouluisen tuorepuuron reseptin, jossa appelsiini oli yksi aineista. Tein loppiaisena, ja kyllä oli herkullinen tapa hyvästellä joulu. Jogurtin ja kaurahiutaleiden yhdistelmä on herkku! Veden korvasin maidolla, ja pähkinöiden ja kuivattujen karpaloiden sijaan kippasin joukkoon manteli-rusinasekoituksen, joka oli pari viikkoa kuivahdellut glögitarvike-esillepanossani – toimi sekin. Vaahterasiirappia lorautin mukaan hieman reseptiä rohkeammin, se on nääs herkutteluruokavuosi mulla meneillään. Nam! Oikein hyvä tuorepuurovinkki löytyy myös tästä postauksestani, klik. Tässä appelsiinituorepuurossa nesteenä käytetään appelsiinimehua. Makua niinkin, suosittelen kokeilemaan molempia puuroja.

Kalvottomista appelsiinilohkoista on moneksi. Porkkanaraasteeseen tupataan appelsiinia lisäämään, mutta niitä kantsii koitella rohkeasti muihinkin salaatteihin. Hyvää väriä. Appelsiinista puristettua mehua ja öljyä kun sekoitetaan, saadaan myös hyvä salaatinkastike. Tästä postauksesta löydät vinkit (juustokakun lisäksi) herkulliseen appelsiinisalaattiin, jossa on raejuustoa. Ehkä paras ”hedelmäsalaatti” jota olen syönyt!

Loppiaisviikonloppuna koittelin punajuuren ja appelsiinin yhdistelmää. Keitin ison joulusta jääneen punajuuren, kuorin ja viipaloin. Pesin appelsiinin hyvin ja leikkasin aivan ohuiksi siivuiksi, kuorineen. Sommittelin viipaleet vadille, ja sekoitin 0,25 dl ruokaöljyä ja 0,25 dl appelsiinin mehua. Maustoin ripauksella suolaa ja kuivatulla salvialla. Liemi päälle ja pariksi tunniksi jääkaappiin maustumaan.

Salaatti toimi lisukkeena blogimaailmasta niinikään joulun aikaan bongaamalleni reseptille. Kaikki äitini reseptit –blogissa tehtiin Atrian joulubroileria hedelmäisellä tvistillä. Olen päättänyt, että meidän perheessä siirrytään käyttämään luomubroileria ”aina, paitsi ihan pakottavissa tilanteissa ja saatavuushaasteiden saartamina, ja lisäpöytäkirjamerkinnällä, että muru saa kerran vuodessa ostaa hornetteja”. Nanna kuitenkin kehui joulubroileria niin, että olisin sen ostanut, vaan en loppiaisena enää kaupasta löytänyt. Nimihän haiskahtaa kausituotteelta, voipi olla, että sitä ei enää löydy. Ostin siis kokonaisen broilerin, mutta maustoin Nannan vinkeillä. Ensin tipun pinnan kärtsäys grillivastuksen alla, sitten päälle pekonipeitto ja ympärille vuoka täyteen appelsiini- ja sitruunalohkoja. Uuniin ja kypsennys pakkauksen ohjeiden mukaisesti.

Oli herkkua, ja lisuke sopi tähän erinomaisesti. Murukaan ei mutissut appelsiineista. Toisin on ollut, kun olen yrittänyt lisätä hedelmien käyttöä ruoanlaitossamme lohkomalla kasvispannuun juuresten mukaan omenan. Ihan parasta mitä itse tiedän, mutta miehet ei aina ymmärrä. Joka kerta kuuluu pöydästä hieman epäuskoisella äänellä: ”Onks tässä OMENAA?”. 4-vuotias on mestari imemään ilmassa väreileviä vaikutteita, ja alkaa heti suureen ääneen apinoimaan: ”Lämmintä omenaa! MINÄ EN KYLLÄ TÄTÄ SYÄ!”

Ennustan, että näistä kipupisteistä ei meidän perheessä päästä kokonaan yli tänäkään vuonna. Onneksi trendit ja runsaan kasvissyönnin valtavairtaistuminen ei ole meidän pienen kehitystiimimme varassa. Muilla on mahdollisuus.