Aamiainen englantilaisittain: pekonitoastit ja kirsikkatriffle

Kun työ on S-ryhmän viestinnässä ja haluaa harjoittaa ruokabloggausta, olemme hankalan yhdistelmän äärellä. Tarkoitus ei ollut alkaa pitämään Ääs-propaganda-blogia, mutta luontevasti se asia on blogiin uinut. Ja niin ui nytkin.

Sain kollegoiltani SOK:n marketkaupan puolelta maistiaisia ruokakauppojemme uusista, brittiläisen Tesco-kauppaketjun tuotteista. Tutkaillessani niitä iski heti inspiraatio, jota riittää luulen parinkin postauksen verran. Ensimmäisenä ja oikeutetusti meillä nautittiin aamiaista englantiseen tyyliin!

Englantilainen aamiainen on käsite maailmalla. Se sisältää paljon paistettuja juttuja. Pekonia, munia, sieniä, tomaatteja, papuja, paahtoleipää ja teetä. Päätin, että menemme vähän kepeämmällä linjalla, kesäisellä ja kenties naisellisella – verrattuna tosi raskaaseen rasvomättöön. En tiedä onnistuinko, mutta herkuttelumeininkiä meillä oli, vieläkin nousee vesi kielelle.

Valkkasin teeksi Tesco Finest –sarjan vihreän jasmiiniteen. Kylmänä juomana tarjolla oli kannuun tehtyä mehua saman sarjan omena- ja seljankukkajuomatiivisteestä. Tee oli hurmaavan kukkea ja miellyttävän makuinen! Mehu sen sijaan oli minun makuuni vähän liiankin kukkea. Mutta jos et ole trendikästä seljankukkaa vielä lasissa testannut, kyllä se kerran väärti on. (Kuva pakkauksista, kun ne on oikeasti aika vimpan päälle.)

Aamiaislautasille nostimme lämpimät toastit suoraan paistinpannulta, hyydytetyt munat kattilasta ja terttukirsikkatomaatit uunista. Kuvan ottaminen vei taas hetken aikaa, mutta muru sai luvan alkaa pistellä satsiaan naamariin. Naamariin, joka olikin pitkästä aikaa blogikuvaamisesta – tai sen nälkäisenä seuraamisesta – pahasti punainen. Epäilin hetken jopa seljankukka-allergiaa, kun väri oli niin vahva. Mutta kun läikät katosivat samaa tahtia ruoan kanssa, reaktio varmistui psyko-somaattiseksi. Ja kyllä tämän annoksen äärellä tosiaan kannatti leppyäkin, kaikki onnistui nimittäin täydellisesti:

Laitoin kahden ison paahtoleivän väliin 5 siivua juustoa. Kolme goudaa ja pari punaista emmentalia. Toisen paahtoleivän voitelin sinapilla. Juustosiivujen väliin istutin pannulla paahdetun – muttei ylirapeaksi paistetun – pekonisiivun hieman taiteltuna. Käytin HK:n englantilaista pekonia, jossa on paksu leikkaus. (Fileepekoni toimisi myös, mutta Amerikan pekonista tulee eri makuinen leipä, muistutan.) Toastit paistetaan keskilämmöllä pannulla, hyvässä voissa, molemmilta puolilta. Jos pannussa on kansi, kantsii laittaa hetkeksi päälle, jotta saa juuston paremmin sulamaan. Jos haluat varmistaa, että juusto ehtii täysin sulaa, voit raastaa sen. Mutta me haettiinkin jähmäkkää lopputulosta, eli ei tosiaan haittaa, jos juusto ei ehdi täysin sulaa.

Leivät leikataan kahdeksi kolmioksi, ja kaverina toimii tomaatti tosi kivasti. Tein omani niin, että nostin ison terttukirsikkatomaatin oksan uunipellille ja pidin parikymmentä minuuttia parissa sadassa asteessa kiertoilmalla. Rouhaisin tomaateille hieman suolaa ja pippuria ennen uuniin laittoa ja pirskotin myös tilkan oliiviöljyä. Tarkkaile uunia, etteivät tomaatit ehdi täysin lussaantua.

Kananmunat tein haudutustyyliin. Olen ostanut aikoinaan munamies-murulleni haudutuskupit jostain keittiötarvikeliikkeestä, mutta nyttemmin emme niitä juuri käyttele, kiitos hektisten aamujen (syitä lifestyle-vaihdokseen voi hakea aiemmista postauksista). Kupposet voidellaan, niihin rikotaan muna, maustetaan suolalla ja laitetaan kansi päällä varovasti kiehuvaan veteen hautumaan. Kypsennysaika valitaan mieltymyksen mukaan. Me tupataan tekemään 7 minuutin munia. Valuva sisus, ou jes.

Jatkoin juomiemme kesäisen kukkeaa tyyliä ja tein aamiaislautasen kaveriksi triffle-tyyppiset jogurttiherkkupalat. Laitoin laseihin paksua maustamatonta jogurttia, Tesco Finest Berry & Cherry Granolaa sekä kirsikoita ja persikkaa, kahteen kerrokseen. Tähän asti aika simppeliä, mutta venytin aamurutiinimme äärimmilleen ja keitin jasmiiniteestä siirapin, jolla silasin kirsikka- ja persikkalohkot: Laitoin pikkukattilaan 1 dl:n vettä, kuumensin, ja liottelin siinä jasmiiniteepussia viitisen minuuttia. Lisäsin vajaan teelusikallisen pieniksi tikuiksi suikaloimaani tuoretta inkivääriä ja 0,25 dl sokeria. Keitin seosta reilun 5 minuuttia, kunnes se oli siirappimaista, eli puulusikalla kattilan pohjaa vetäessä vana ei heti sulkeudu. Siivilöin inkiväärin pois, ja silasin puolikkaan lohkotun persikan ja kasan kirsikanpuolikkaita. Kahteen triffleen riittävä määrä, vähän jäikin.

Lopputulos oli hento ja herkullinen, ja oikeuksiinsa hedelmälisuke olisi päässyt ihan sellaisenaan, vaikka vaniljajäätelökiehkuran kanssa jälkkärinä. Paksu jogurtti ja voimakas kauragranola hieman nimittäin jättivät jasmiinisiirappia varjoonsa – mutta hei, että jaksoin tällaisen väkertää, se on se pääasia!

Granolaa on kyllä vielä pakko kehua. Aivan nappi, herkuttelumysli juuri minun makuuni.

Tescon tuotteita löytyy S-marketeista, Alepoista ja Prismoista. Tämä ei ole maksettu mainos, mutta vähän sinnepäin kuitenkin. Suhtaudu infoon varauksellisesti, mutta pidä mielesi avoinna sille mahdollisuudelle, että suositukset on tehty rehdiltä pohjalta, ruokaihminen ruokaihmiselle.

Aamiainen ja satokausihedelmiä vol 2.

Joskus natsaa, ja meillä natsasi vähän aikaa sitten herkkuaamiaisen kanssa. Ruoka oli hyvää, lapset seesteisiä, ja kaikki oli täydellistä. Vietimme viime viikon talvilomaa ja päätin ottaa kohtalonhetkestä revanssin. Tekisimme taas herkkuja sesongin hedelmistä, ja makeaa tietty pitäisi myös olla, tuumasin ja aloin rustata kauppalistaa.

Valkkasin jälleen juttuja, joita pystyi valmistella edellisenä iltana. Toteutusaamuna urakka ei siis ollut ylitsepääsemätön, vaan liekö syy lasten sairastelun vai minkä mutta ihan edellisen kerran kaltaiseen euforiaan en päässyt. Pian 1,5-vuotias pikkumiehemme ei tällä kertaa oikein viihtynyt pöydässä ja päädyin ahmimaan ruoat. Sähläämistä ja pomppimista pöydästä keittiön kaapeille ja taas istumaan oli muutenkin enemmän. Kuviin tuli keltainen kelmeä valo, enkä jaksanut näpsiä montaa otosta. Täydellisen aamupalahetken (ja sillä someleveilemisen) epäonnistumista tärkeämpää lienee kuitenkin huomioida onnistumiset:

Saimme aikaiseksi mukavan menun. Kananmunatkin muistuivat mukaan. Pöydässä oli meillä harvinaista herkkua eli eksotiikkaa, ja tulin myös kokeilleeksi trendireseptiä, jota en ikinä ollut. Nyhtöpulla, mikä aamupalamme tähti! Kookostäytteisen pullan lisäksi pöydässä oli teetä ja pähkinä-hedelmäleipää, hedelmäsmoothiet, paahdettuja verigreippejä, niitä keitettyjä munia ja pekonia, ja päärynävispipuuroa. Massut tuli ylitäyteen (kyllä, se on onnistuminen!). Vinkit resepteihin kuvien jälkeen, olkaa hyvät :)

Teetä ja cashew-karpaloleipää
Kauppojen jauholeipomoiden ja paistopisteiden leivät ovat helppo keino saada aamiaispöytään ekstraa. Säilyvät yhden yön hyvin. Fazerin cashew-karpaloleipä on omia suosikkejani.

Hedelmäsmoothie satokauden eksoottisimmista
Kevättalvi on monien eksoottisten hedelmien sesonkia. Jos näitä maistella haluaa, nyt on se aika! Ostin syöntikypsän mangon, papaijan ja pari passionhedelmää. Kuoret pois ja tehosekoittimeen. Lisäsin mukaan myös banaanin, mikä oli vähän tyhmää, koska kokonaisuudesta tuli pikkaisen tönkkö. Ohensin hedelmäpommiani vedellä, mutta liikaa en uskaltanut lantata ettei maku valjuunnu. Joimme siis melko paksua smoothieta. Yksi tapa olisi ollut jatkaa juomaa omenamehulla tai puristaa mukaan sitruksia, mutta päätin, että tönköllä mennään. Ainakin oli hedelmäistä koko rahalla!

Paahdetut verigreipit, pekonia ja munia
Paahdetut, karamellisoidut verigreipit ovat nosteessa, ja pitihän se meidänkin maalaisten tällainen Ameriikan ihme testata: Greipit halkaistaan ja puolikkaille ripotellaan muutama ruokalusikallinen tummaa sokeria, vaikkapa ruokokidesokeria. Sitten uuniin 225 asteeseen ja reilun viiden minuutin paahto, kunnes reunoilla näkyy aavistus mustaa. Sotkuista syötävää. Kattamani alkuruokahaarukka ja –veitsi eivät paljon auttaneet. Mutta olihan ne hyviä. Täydelliset 7 minuutin munat olivat murun mielestä tosin parempia, samoin aamiaispekoni. Verigreipin ja pekonin makuyhdistelmä on muuten mieletön, täältä suositellaan!

Päärynävispipuuro
Idea päärynävispipuuroon tuli tästä reseptistä. (Muista tarkistaa vispipuuron neste-suurimosuhde oman pakettisi kyljestä, mannojahan on useampaa sorttia.) Omenamehuun tehty mannapuuro on jo itsessään hedelmäinen, mutta päärynäsoselisäyksellä siitä tuli superintensiivinen ja herkullinen. Reseptissä kehotetaan käyttämään vauvanruokasosetta, mutta minä tein päärynäsoseen näin: Kuorin satokauden somia Rocha-päärynöitä, lohkoin, ja hauduttelin lohkot läpipehmeiksi voissa paistinpannulla. Soseutus korkeassa astiassa sauvasekoittimella. Sosetta kannattaa tehdä vähän reilummin, käyttää osa vispipuuroon ja syödä osa vaikka iltapalajogurtissa. Vispattu puuro yöksi jääkaappiin, aamulla annokset voi koristella vaikka kotimaisilla vadelmilla.

Kookos-karpalotäytteinen pull apart -pulla
Jenkkien pull apart -leivät ja pullat ovat testaamatta pitkään olleet, vaikka sen viisi vuotta sellaista on pitänyt kokeilla. Nyt tai ei koskaan. Jos aamiaiseksi mielii pullaa, kannattaa tehdä illalla pullataikina ja nostattaa se yön yli jääkaapissa. Yön yli pullassa ei ole mitään erikoista, taikina on sama, mutta hiivaa leipurit kehottavat käyttämään hieman totuttua vähemmän. Minä laitoin taikinaan 2,5 dl maitoa ja nippanappa 20 g hiivaa. Tein muuten normitaikinan, mutta voin sijaan sulatin joukkoon purkinpohjalliseni luomu kookosöljyä. Sitä oli sulatettuna 0,75 dl. Ei haisuakaan, mitä määrää voita se vastaa, mutta taikina tuntui alustaessa kimmoisalta ja sopivan rasvaiselta, joten tällä mentiin. Sitten kelmua taikinakupin päälle, leivinliina ympärille ja yöksi jääkaappiin kohoamaan.

Aamulla taikinaa nuijitaan uudelleen ja kaulitaan se korvapuustien teosta tutuksi levyksi. Pituus leveyssuunnassa reilu 40 senttiä, korkeutta n. 30 cm, kunhan levy on sopivan ohkoinen, hyvä tulee. Sekoitin sähkövatkaimella 50 g pehmeää voita ja 0,5 dl tomusokeria ja levitin ohueksi kerrokseksi pullalevylle. Päälle ripottelin 0,5 dl kookoshiutaleita ja 0,5 dl kuivattuja karpaloita, jotka olin liottanut yön yli rommissa. Alkoholin voi toki jättää pois (meillä päin sellaisia reseptimuunnoksia tehdään kyllä harvoin). Sitten pullalevy leikataan kuudeksi kaistaleeksi, jokaisen leveys noin 7 cm (hieman leipävuokaasi pienempi leveys). Kaistaleet nostetaan päällekkäin, jolloin saat pitkän suorakaiteen muotoisen pinkan. Tämä pinkka leikataan paloiksi, leikkasin omani kuuteen osaan. Voitele pitkä leipävuoka, ja nosta nämä kuusi taikinaneliöpinkkaa vuokaan pystyyn, eli niin, kerrokset näkyvät ylöspäin. Kohotetaan puolisen tuntia (vaikka 40 asteisessa uunissa, jos kohoamaan lähteminen tuntuu vaivalloiselta yön yli jääkaapissa olon vuoksi). Paistetaan 200 asteessa noin 30 minuuttia, vähän pullan korkeudesta ja vuoasta jne. jutuista riippuen. Eli tarkkaile pullaa. Jostain syystä googletellessani pull apart –pullien reseptejä törmäsin moneen, jossa pullaa ei voidella munalla. En voidellut omaani, mutta kun taas heti viiden vuoden päästä ehdin tehdä tätä seuraavan kerran, voitelen pullan päällipinnan. Kyllä se kumminkin mustuu ja kuivuu eri tavalla kun ei voidella.

Ennen aamiaispöytään nostamista pullaa joutuu hetken jäähdyttämään. Ihan siksi, että sen saa kipattua vuoasta lautaselle. Sitten tein karpaloiden liotukseen käyttämästäni rommista kuorrutteen, lisäämällä marjojen punaiseksi värjäämään nestetilkkaan tomusokeria. Kuorrutetta pullan päälle, ja sitten syömään. Nyhtöpullapitkossa ei tarvita veistä, sillä pullalevyt irtoavat pitkosta vetämällä. Täyte tekee tästä tahmeaa syötävää. Mutta hei, jos se on tahmeaa, se on aina hyvää!

Herkkuaamiainen pienellä yrityksellä

Olen aamupalaihminen. Säännöllisesti haikailen aikojen perään, jolloin minulla oli aikaa, aikaan ennen vauvoja. Muistan hyvin pitkät aamiaiset vuosilta 2005 ja 2006, jolloin haahuilin yksiössäni yöpaidassa, luin lehtiä, höpöttelin koiralle ja söin. Ja söin. Ja join kahvia. Ja keitin sitä lisää.

Kun muru tuli mukaan kuvioihin, viikonloppuaamuja alkoi värittää sängyssä loikoilu. Lakanoissa peuhaaminen oli syömistäkin hauskempaa, mutta erityisesti loma-ajoilta muistan monia pitkiä aamiaisia, jolloin herkuteltiin kunnolla. Itkettää, kun ajattelen sitä faktaa, etten ole ehkä osannut nauttia tuosta vapaudesta niin täysillä kuin olisi silloin pitänyt.

Lapset on ihania, kun ne on omia. Mutta silti. Silti haluaisin joskus kokata viikonloppuaamiaisen ilman, että reilu 1-vuotias itkee jo 10 minuutin puuhailun jälkeen lahkeessa kiinni, täysin lohduttomana ja hylättynä. Haluaisin joskus syödä sen ihanan aamiaisen ilman, että 4-vuotias kiukuttelee koko ajan, miksei saa ”pelata pädillä”, ja se mainittu 1-vuotias istua kököttää sylissäni ja leikkii ”heitän kaikki astiat ja ruoat, mitä saan kiinni, päin muita, ja sitten revin äitin yöpaitaa tisujen kohdalta ja itken päälle, kun ne on piilossa” –leikkiä. Aamut on ruljanssi, ja nautinnollinen syöminen näyttelee siinä aika pientä roolia, if you know what I mean.

Joskus joku korkeampi voima kuulee ääneni, kun huudan pimeyteen. Olin nähkääs päättänyt uhmata kohtaloa ja hommasin lauantain kauppareissulla muutaman ekstra-aamupalatarpeen. Ei mitään kummallista, mutta kumminkin, vähän oli yritystä. Leivoimme 4-vuotiaan kanssa kotiin palattua suklaakakun, eli äiti leipoi ja 4-vuotias ”pelasi pädillä”, ja sekoitin tuorepuuron muhimaan, kun lapset olivat käyneet yöpuulle.

Aamulla päätin, että mikään ei tule minun ja tämän aamiaisen väliin. Universumi kuuli. Lapset viihtyivät, kun rauhallisen verkkaisesti katoin pöydän juhlavasti kuistillemme. Puristin herkullisista, nyt kukkeimman satokauden sitruksista mehun, ja lohkoin pomeloa toiseen kuppiin kauniiksi keoksi. Keitin teetä, otin esiin croissantit. Poksautin auki valmiin karamellikastikkeen, lähmin kakun päälle, ja kannoin pöytään. Kutsuin perheen paikalle. Kaikki viihtyivät. Isi järjesti croissanttien väliin sipaisun Oivariinia ja pari siivua hyvää juustoa – kiitos muru – ja 4-vuotias nautiskeli paahtoleipäänsä. Kuopus istui ihan rauhallisena ja taisteli pomelolohkonsa kanssa sen rakenteesta hyvin haltioituneena pitkän tovin. Sitten lapset siirtyivät katsomaan piirrettyjä ja äiti sai toisen kupin teetä ja palan suklaakakkua. Olin taivaassa.

Jos sinun tilanteesi sen sallii, järjestä viikonloppuna herkkuaamiainen ja lähetä huomenna, ystävänpäivänä, kutsu valmiiseen pöytään muutamalle läheisellesi – ehkä juuri minunkaltaiselleni ihmiselle, joka on valmiin herkkuaamiaisen tarpeessa. Jo pienellä yrityksellä aamupala nousee seuraavalle tasolle. Vinkkejä kokkailuihin kuvien jälkeen.

 

Teetä ja croissantteja
Kauppojen leipomo- ja paistopisteistä löytyvät croissantit ovat herkullisia ja helppoja. Niitä voi täyttää, tai olla täyttämättä, ja maistuvat aina yhtä luksukselta. Kahvi-ihmisenä vannon maitokahvin nimeen, mutta myönnytyksenä murulle meillä juodaan aamuisin teetä, ja olen huomannut, että se sopii voisarven kaveriksi oikein hyvin!

Mantelituorepuuro
Sekoita 1 dl kaurahiutaleita, 1,5 dl mantelimaitoa, 1 dl paksua turkkilaista jogurttia ja pari ruokalusikallista (paahdettuja) mantelilastuja. Turvota yön yli jääkaapissa. Puurosta tulee yksi iso tai kaksi maltillisen kokoista annosta. Lisää annoksille halutessasi reilu teelusikallinen vaahterasiirappia, hunajaa tai vaaleaa siirappia. Lisukkeeksi sopii myös pakastemarjoista pyöräytetty vadelma- tai puolukkahilloke.

Tuorepuristettu mehu
Sitrukset ovat nyt sesongissa (lisätietoa kauden hedelmistä saat esimerkiksi täältä)! Halkaistut hedelmät tuovat aamiaiselle väriä, mutta aivan ökyä on puristaa niistä hemmottelumehu: Purista huolellisesti mehu noin neljästä sitrushedelmästä (käytin kahta appelsiinia, yhtä verigreippiä ja yhtä sweetietä). Mausta halutessasi sokerilla tai hunajalla (varsinkin jos mukana paljon greippiä). Kaada mehu siivilän läpi kahteen lasiin.

Pomeloa lohkoina
Olen elänyt koko aikuisikäni aika niukasti mitä tulee eksoottisiin hedelmiin. Muodissa nyt oleva satokausisyöminen on minulle kuin uusi elämä. Olen sallinut itselleni sesongissa olevat hedelmät herkkuhetkiin, ja kokeillut vuoden sisällä sellaisia otuksia kuin mango ja papaija, joita aiemmin en ollut ostanut käytännössä ikinä. Nyt repäisin taas, ja ostin em. sitrusten lisäksi pomelon. Pomelo on melonin kokoinen sitrus, jossa on paksu kuori. Poistin valkoisen osan kokonaan veitsellä leikkuulautaa vasten, ja irroittelin sitten hedelmälihan, lähes kuorettomiksi lohkoiksi. Pomelo on mielettömän herkullinen. Se ei ole niin kirpeä kuin greippi, ja tosi kiva syödä, sillä se ei tirise ja sotke. Täydellinen aamiaishedelmä, kun lohkoja napsitaan sormin!

Suklaakakku ja kinuskikastike
Törmäsin 52 weeks of deliciousness –blogissa suklaakakkuun brunssimeiningillä (ai miten niin? no kun se paistetaan leipävuoassa!). Helppo suklaakakku jäi talteen erityisesti siksi, että lapsi oli halunnut pitkään leipoa suklaakakkua, ja tämän voi tehdä pientenkin kanssa kun tässä sekoitetaan aineet yksinkertaisesti kulhossa. Toinen syy oli se, että minulla oli kesälomareissullamme tamperelaisesta Keittiöelämää-liikkeestä ostettu lasipurkillinen kinuskikastiketta vieläkin kaapissa odottamassa oikeaa käyttöhetkeä. Se olisi tämä! Isossa leipävuoassa paistetusta kakusta tuli todella suklainen, ilman suklaata (jätin reseptissä mainitut valkosuklaanapit pois, ja silti!).

Unohtuneet keitetyt kananmunat
Aivan ihana kakku ja mieletön kinuski, ajattelin hiljaisuudessa ja yksin kuistilla istuskellessani, viimeisiä teetippoja fiilistellessäni. Yhtäkkiä tajusin, että unohdin kokonaan keittää kananmunat! Murun ykkösaamupalaherkku on keitetyt munat kunnon löysällä keltuaisella. Olin täynnä, eikä asia minua harmittanut, mutta sanoin sen kuitenkin ääneen pöytää korjatessani. ”Voi kulta, mun piti keittää sulle kananmunia, ja ne unohtuivat kokonaan.” Muru kurtisti mietteliääni kulmiaan. Meni pari tuntia, ja kaksi elämäni kolmesta miehestä lähestyi minua yrmyn näköisinä, kun juuri huolsin kolmatta. ”Miksi sä paahdoit niin vähän paahtoleipää, mulla on jo nälkä, hö” sanoi pienempi. ”Miksi sä unohdit ne munat, nyt mun tekis koko ajan kananmunaa mieli, hö”, sanoi isompi.

Vaikka aamiainen ei ollutkaan poikien mielestä suorituksena 10+, itse hykertelin sitä vielä nukkumaan käydessäkin. Tämä otetaan ehdottomasti uusiksi! Jos vaikka tähdet olisivat universumissa vielä hetken kohdallaan…

Munapaistos ja pari sanaa äitienpäiväksi

Äitienpäivänä on syytä hemmotella itseään hyvällä aamiaisella. Parasta on jos joku toinen valmistaa sen, ja mahdollisuudet elävät tulevanakin viikonloppuna, sillä meillä mies toimii usein aamupalavastaavana minun vastatessa jälkikasvun aamutoimista.

Hyvällä aamiaisella syödään ainakin munia, ja testasimme yhtä oivaa reseptiä pääsiäisenä. Jakoon vinkki äitienpäivää silmällä pitäen: Muna-pinaattipaistokset ovat sopivan suolaisia ja ruokaisia jykevämmällekin aamiaiselle, ja reseptin kuva hivelee silmää. (Samaa ei voi sanoa meidän aamiaiskuvista, mutta tulipa otettua.) Pinaattia käytimme hieman ohjetta vähemmän, silti kasvispuolta oli annoksessa sopivasti. Herkkua!

Munapaistos

Äitienpäivän lähestyessä olen jälleen miettinyt tätä suurta sanaa ja sen sisältämää latausta. Äitiys. Siinäpä meillä sana, joka saa ihmisen polvilleen!

Mistä äitiys oikeastaan alkaa? Teknisesti varmaan siitä hetkestä kun tulee raskaaksi. Mutta harvapa taitaa heti homman ihan täydellisesti hahmottaa. Olen käynyt aiheesta hyviä keskusteluja oman äitini kanssa, joka on laillani kärsinyt raskauspahoinvoinnista koko rahalla. Kuvotuksen ohella tuntee ikään kuin masennusta, ja sitä on vaikea selittää ihmiselle joka sitä ei ole kokenut. Mikään ei maistu, mikään ei tunnu kivalta. Ei ainakaan raskaus ja vauvan odottaminen. Se on tavallaan tabu, eli eipä siitä tule kauheasti kenelläkään puhuttuakaan. Ei herännyt minulla silloin tunnetta, että olisin nyt äiti, ei.

Oma äitini totesi, että eipä se välttämättä tule se tunne synnytyksessäkään, vaan ajan kanssa. Niin totta! Esikoisen synnyttyä sitä oli kuin puulla päähän lyöty. Kaikki oli uutta, ja päivistä iso osa kului uuden elämän opetteluun. Ei minulla ollut sellainen olo, että tässä ollaan nyt ’tosi äitiä’. Toisella kertaa, hassua kyllä, olo oli heti erilainen. Koin vauvaan merkittävää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja minussa heräsi heti synnytyksen jälkeen hoivavietti. Yllätyin itsekin, miten voimakkaasti sylivauvavaiheen koin. Jännää, miten erilainen kokemus ekaan kertaan verrattuna.

Herääminen äitiyteen tuli minulla ensimmäisen pojan kanssa itse asiassa vasta, kun hän oli jo pitkän matkaa yli vuoden ikäinen. Näin painajaista, että lapsi vietiin meiltä pois. Hätäännyin unessa, huusin, itkin, juoksin. Heräsin kyyneleet silmissä, ja hetki meni, että sain rauhoitettua itseni. Tunne lapsen menettämisen kauheudesta säilyi kropassa koko päivän. Tunsin valtavaa kiitollisuuttakin, sillä ymmärsin silloin todella, että rakastin lastani aidosti ehdoitta. Me oltiin nyt me, meitä oli kolme, eikä mitään paluuta ollut. Se oli helpottava tunne. Minäkin olin äiti.

Joten jos sinä olet tällä hetkellä ekaa kertaa pappia kyydissä, etkä vielä tiedä, miltä oikein tuntuu, lohdutuksen sana: Kyllä se siitä. Se on vähän sama tilanne, kuin jos suklaalla olisi K20 ikäraja. Vielä 19-vuotiaanakin ja ennen maistamaan pääsemistä epäilisit, että mitä jos sittenkin tapahtuu se, että olen maailman ainut ihminen, joka ei rakastu suklaaseen. Älä pelkää! Et sinä ole.
Ja tulee sinullekin se päivä, kun se esikoinen, jonka odottaminen ei tuntunut muulta kuin vain pahalta, on jo 3-vuotias iso poika. Kun se käy nukkumaan, käyt antamassa – usein raskaasti uhmaa sisältäneen päivän päätteeksi – iltapusun. Siinä hetkessä kaikki on aina kohdallaan. Sanat tulevat ihan luonnostaan: ”Äiti rakastaa sinua.”

Kun olet sen tosi monta kertaa sanonut, näet lapsen silmistä, että apua, nyt se vastaa minulle. Nyt se tapahtuu ensimmäisen kerran, lapsen rakkauden tunnustus äidille! Olet ihan pakahtua ja tuijotatte lapsen kanssa nenät vastakkain toisianne silmiin. Silloin poika kuiskaa:

”Minä rakastan mutaa!”

Tuorepuuro ja tilanneanalyysi

Tuorepuuro on perheenäidin aamupalojen pelastus. Siellä se odottaa kiltisti yön yli jääkaapissa, ja herkku on valmista ja syötävissä heti, kun lapset on saanut istutettua pöytään. Myös yötä vasten vetäistynä puurosatsi toimii, antaahan se ekstravoimia kun yöllä pitää imettää ja välillä jaksaa muutenkin valvoa vauvan kanssa. Yhtenä iltana kauhoin kylmänä annoksen viikonloppuaamulta jäänyttä kaurapuuroa, jossa oli rouhittua mantelia. Lisäsin mukaan rouhittua tummaa suklaata, kuivattuja taateleita, lorauksen maustamatonta jogurttia ja SEKÄ juoksevaa hunajaa ETTÄ vaahterasiirappia, kun en osannut päättää kumpaa teki enemmän mieli. Jos ei tuon annoksen jälkeen voimat riitä yöimetykseen, on valinnut väärän tien perhe-elämässään jo alkuperin.

Yhtenä iltana testasin appelsiinituorepuuroa Yhteishyvän reseptillä. Kotoa löytyi pari veriappelsiinia, joista tuli puristettaessa puurolle ihana, tumman oranssi liemipohja. Joukkoon kaurahiutaleet ja päivän ajaksi jääkappiin tekeytymään. Illalla viimeistely jogurtilla, banaanilla ja kanelilla, joka on lemppariani tuorepuurossa! Herkkua oli!

Appelsiinituorepuuro

Huomaan olevani aamu- ja iltapalojen aikaan hyvin analyyttinen. Pohdin mennyttä tai tulevaa yötä, ja mietin muutenkin asioita, jotka elämässäni ovat joko pielessä tai hyvin. Kun viime aikoina vauva on valvottanut ja 3-vuotias on sairastellut, tilanneanalyysistä tulee helposti negatiivinen. Päätin siksi ottaa vielä tutkivamman otteen ja listata kaikenlaisia asioita, jotka vaikuttavat elämääni tällä hetkellä. Hyvä idea. Paljon on nimittäin asioita, jotka ovat plussan puolella, kun oikein lähtee funtsaamaan:

 

PLUSSAN PUOLELLA

Parisuhde. Pian tulee 9 vuotta täyteen yhdessä oloa. Rakastan rakastan edelleen.

Tukiverkostot. Lapsiperheet tarvitsevat ihmisiä, joille voi soittaa, jos tarvitsee apua. Meillä asia on enemmän kuin kunnossa! Miten jotkut selviävät ilman isovanhempien, kummien tai sisarusten apua, menee yli ymmärrykseni.

Syöminen. En esikoisen synnyttyä jaksanut vuoteen miettiä kauheasti ruoanlaittoa. Mies kävi kaupassa ja teki sapuskat, ja jälki oli sen mukaista. Lopulta ihminen kyllästyy uunimakkaraan, ja oli pakko alkaa kokata. Näissä ajatuksissa perustin tämän blogin. En tiedä johtuuko blogin tsemppaavasta voimasta vai mistä, mutta mietin uuden vauvankin tultua mielelläni viikon ruokalistaa ja yritän keksiä kivoja ja välillä terveellisiäkin ruokia. Olen tsempannut paljon 3-vuotiaan makumaailman laajennusyritysten kanssa (äsken meni loimulohta!), ja 4-kuinenkin on jo menestyksekkäästi maistellut porkkanaa ja perunaa sekä armoitetun Piltin ruusunmarjasosetta. Ruoan suhteen ehdottomasti plussalla mennään nyt!

Lasten terveys. Olemme olleet esikoisen kanssa onnekkaita. Hän ei ole elämässään sairastanut kunnolla mitään muuta kuin tavallisia nuhajuttuja. Nyt meillä on raskas kuukausi käynnissä. Lapsi on on-off-sairastellut flunssaa, kuumeillut, ja yskä ei ota talttuakseen. Myös vauvaan on tarttunut räkäisyys, mikä lisää univaikeuksia. Mutta kun tämänkin asian pistää oikeaan perspektiiviin, pakko on todeta, että vähällähän me on päästy.

Vauvan karsta. Vauvan pää tuoksuu yleensä ihanalta, mutta meidän pojan pää ei. Se on ollut todella pahasti karstoittunut, ja olen rasvaillut sitä jatkuvasti. Sulava karsta haisee märältä koiralta. (Ja sekin on oikeastaan loukkaus koiria kohtaan.) Olen tapellut karstaa vastaan jo usean kuukauden. Perusvoiteella rasvaaminen, hetken muhittelu ja sulaneen kuonan poispesu on tehokas poistamiskeino, mutta ongelma on siinä, että karstan piru palaa aina takaisin. Viimein ostin apteekista Kelual nimistä tuotetta. Siinäpä hyvä aine! Poistaa karstaa tehokkaasti, mutta myös hillitsee uuden syntymistä. Suosittelen, sen avulla mekin päästiin plussan puolelle vauvan pään hoidossa!

 

FIFTY-SIXTY

3-vuotiaan uhmaikä. Raskaan joulukuun jälkeen otimme uhmaiän hallinnassa käyttöön pari kikkaa, ja väittäisin, että elomme on rauhoittunut paljon. Ei tässä kuivilla olla, mutta nyt arvioisin, että 3-vuotiaamme on kuin kuka tahansa ikäisensä perusjäärä. Eli siiosoo-tilanne, en laittaisi putkeen mutten täysin pieleen menevienkään asioiden kategoriaan tätä.

Tutit ja tuttipullot. Helpottaisivat elämää. Kuten ei esikoiselle, ei uudellekaan vauvalle kuitenkaan maistu kumpikaan. Esikoisen kanssa kyllä yritettiin ja paljon. Toisen kanssa en ole jaksanut, kun ei ekalla yrittämällä onnistunut. Että tähän voisi todeta: Kumma kun ei vauva itse osannut mennä kaapille ja hakea tuttia yöllä kun uni ei tullut! No toisaalta. Eipä ole edessä tutista vieroitustakaan.

 

PAHASTI PAKKASELLA

Nukkuminen. Useampi viikko jo takana vauvan huonoja öitä. Näkyy naamasta.

Itsensä huoltaminen. Juu, naamasta näkyy. Kaunistautuminen aamuisin on täysin jäänyt, eli äitiysloma tekee tehtävänsä. Harjaan hampaat ja hiukset, aika pitkälti siinä ovat naamahommat. Yhtenä aamuna tsemppasin ja levitin meikkipuuteria ja laitoin ripsiväriä. Kun tulin vessasta ulos, 3-vuotias katsoi minua mietteissään hetken ja kysyi sitten ilme kirkastuen ja innoissaan: ”Äiti ketä meille tulee vieraaksi!!?”

Harrastukset. En ole uhkailuistani huolimatta ajellut kuntopyörällä enkä aloittanut liikunnallista elämää. Kaikkeen ei aika ja jaksaminen ole riittänyt.

 

Loppulausunto:

Kun listaa asioita, tajuaa, että ne kaikkein tärkeimmät jutut on kunnossa, sillä missikisoihin en ole osallistumassa. Ja mitä tulee nukkumattomuuteen, lainataan tähän väliin viisasta pappaani.

Pappa sanoi kerran kun joku moitti nykynuoria sukupolveksi, joka ei sodista ja pula-ajoista selviäisi, että höpöhöpö, ei heistäkään kukaan sotaan halunnut lähteä. Mutta kun ei ollut vaihtoehtoa.

Jos ihminen selviää vaikka talvisodasta, jos on pakko, niin enköhän minäkin pienen pätkän elämääni huonoilla yöunilla. Puuroa vaan nuhjuiseen lärviin ja petiin!

Lapsellisen helppo banaanismoothie

Meidän 3-vuotias on normaali perusronkeli miehenalku. Tykkää hedelmistä ja syö niitä mielellään, mutta vihannes-juurespuolella lempparit ovat harvemmassa. Kurkkua toki menisi pötkötolkulla, muihin ei himoa ole. Esimerkin näyttäminen ja sinnikäs tarjoaminen ovat tiet, joita pitkin olen ajatellut (kaikkien elämäni miesten kanssa) kulkea. Uusimman Yhteishyvän artikkelissa lasten ravitsemus- ja ruokailutottumusasiaa käsiteltiin monipuolisemmin ja ilahduttavan suorasanaisesti. Tässä kaksi nostoa, jotka puhuttelivat minua:

”Pienenä opitut asiat kannetaan aina mukana. Ei tarvitse sitten tehdä myöhemmin elämäntaparemonttia, kun asiat ovat menneet jossain vaiheessa päin persettä.” (kokki ja ruokakirjailija Pipsa Hurmerinta)
”On harmi, jos ruoasta nauttiminen ja kulinaristiset kokeilut katoavat elämästä lasten vuoksi.” (toimittaja-ruokakirjailija Maija Koski)

Siinäpä kiteytetysti syyt, joiden vuoksi edes vähän yritän lapsiani ruokakulttuurin saralla kasvattaa. Eli lasten tulevaisuuden takia ja minun nykyisyyteni takia! Kehtaan kyllä myöntää, että jälkimmäinen perustelu painaa tällä hetkellä enemmän. Sue me. Esimerkiksi viikko sitten torstaina ”söimme” luomukanaa ja Caprin salaattia. 3-vuotias ilmoitti kokatessani, että ottaisi mieluummin eilistä nakki-makaroni-hässäkkää. Omahan on mielipiteensä, ja sitä sai mitä halusi eli eiliset jämät. Tärkeintä on, että saan itse hyvää ruokaa.

Toinen nolo tunnustus. Lasten makumaailman laajentaminen ja elämykselliseen syömiseen oppiminen on minusta tärkeämpää kuin kokkailutaitojen hankkiminen. Sama suomeksi: Puhun 3-vuotiaallemme ruoasta, laitan hänen lautaselleen samaa mitä meidän, ja syömme edes joskus muutakin kuin makaronia. Mutta keittiöön en jaksaisi häntä ottaa mukaan. Sotkua ja hässäkkää on koko ajan muutenkin tarpeeksi. Tiedän tiedän, lapsille pitää opettaa kotitöitä, ja he myös nauttivat osallistumisesta. Kun 3-v kävi mummolla ja oli viikon verran innoissaan yhteisestä sämpylöiden leipomishetkestä, rohkaistuin tekemään yhdessä joulutorttuja. Torttumuotin painaminen kaulittuun taikinaan oli spektaakkeli lapselle. Pari viikkoa sitten teimme isille perjantaipitsaa yhdessä. Keksin antaa pojalle oman vaivatun taikinapalan, ja sen pyörittelystä omalla kaulimella riitti riemua pitkäksi aikaa.

Miksikö mainitsen juuri nuo kaksi kertaa? Koska ne ovat ainoat kerrat, kun olen antanut poikamme osallistua kokkailuun. Hävettää. Siksi päätin tänään, että nyt tai ei koskaan. Tekisimme yhdessä jotain. Helppoa. Koska helpompaa kokkailtavaa en keksi kuin smoothien sekoittaminen, päädyin siihen. Puolukka-banaanismoothien resepti vaikutti herkulta välipalalta, ja kaikkia aineksia löytyi kotoa (sillä korvasimme kauraleseet kaurahiutaleilla). Ei kun mitat ja muut systeemit esiin ja tehosekoittimen kannu pöytään!

Lapsen kanssa kokkailua

Teimme puolitoistakertaisen satsin (banaania käytimme kaksi kokonaista). Annoin lapsen mitata itse kaikki ainekset. Autoin vain painavan jogurttitölkin kaatamisessa pitämällä pohjasta kiinni ja kuorin banaanit. Lapsi sai itse leikata banskut paloiksi ruokaveitsellä. Tekemisen ilo oli käsin kosketeltava.

Banaanismoothie

Kun kaikki oli mitattu, surautin välipalajuomamme tehosekoittimella. Lapsi ihaili lopputulosta. Tuliko tästä mansikkarahkaa, hän kysyi. Ei, vaan tällainen marjapirtelö, vastasin. ”Ahaa, sitten minä en tykkää siitä. Se on liian kirpeää”, lapsi vastasi.

Mutta hei. Tulipahan kokattua yhdessä!

Puolukka-banaanismoothie

Kotimaisia päärynöitä

Jumalainen päärynäpuuro ja herkkuhillo

Olin 30-vuotiaaksi asti, useamman vuoden erilaisia ruokalehtiä ja blogeja tihrustettuani, hyvin perillä siitä, mikä on keittiöpuuhissa muodikasta. Tilanne droppasi, kun tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi, ja sillä tiellä on kohta nelisen vuotta menty. En ole genrestä niin perillä kuin aiemmin, mutta lyhyilläkin satunnaisotantaan perustuvilla, pari kertaa kuussa tapahtuvilla vilkaisuilla pysyy kuitenkin ruokamedian tuulista edes vähän kärryillä. Ja sen olen huomannut jo kauan sitten, että puuro on pop, eikä ota villitys laantuakseen.

Lapsiperheessä ei ole aina mahdollisuuksia keitellä aamupuuroja, joihin pitää hankkia vähän oudompia hiutaleita ja siemeniä, rouhia pähkinöitä, valmistaa soseita ja maustaa tarkasti. Ennen kaikkea vaikea on keitellä sellaista puuroa, joiden reseptiin joutuu hetkeksi syventymään. Se on aamuisin stressaavaa. Tuorepuurot ovat ihana poikkeus, koska illalla hyvällä tuurilla saattaa olla hetki, jolloin ehdit vähän moniaineksisemmankin massan sekoittaa. Sitten se tekeytyy yön jääkaapissa ja on aamulla valmis lusikoitavaksi. Täydellinen lapsiperheen trendiruoka!

Lämpimän puuronsa nostaminen muodikkaalle nextille levelille onnistuu onneksi myös pikkukikoilla. Kaurapuuron keittäminen mantelimaitoon ja maustaminen pullamausteilla käy siinä missä tavallisenkin. Valmiita pähkinärouheita ehtii ripotella ja vaahterasiirappia lorauttaa valmiille annokselle, vaikka olisi kuinka nälkäinen lapsi pöydässä odottamassa. Ja uskokaa testiryhmäämme: pienen päärynän ehtii aamurumbassa raastamaan ja toisen viipaloimaan ja paistamaan, jos siihen henkisesti illalla valmistautuu!

Nimittäin. Ihastuttuani ruokakauppani uusiin Kuukauden satokausituotteisiin paloin halusta testata kotimaisia päärynöitä. Olivat ostohetkellä hieman kovia, ongelma, joka vaivaa suomalaisia hedelmiä-vihannesosastoja ainakin siksi, että jostain syystä me suomalaiset haluamme ostaa hedelmämme raakana. Vihreä banaani on klassinen esimerkki. Vielä aavistuksen raakaa hedelmää voi kuitenkin kypsytellä huoneenlämmössä. Luulen, että suomalaiseen päärynään ei kuitenkaan tule yhtä kypsän päärynäinen maku ja tuoksu kuin italialaisiin serkkuihinsa. Mutta ehdottomasti herkullisia olivat. Ja se kaikkein herkullisin käyttövinkki tulee tässä:

Päärynäpuuro, mikä jumalainen ja yksinkertainen tapa aloittaa aamunsa tyylillä! Se keitetään omenamehuun, meidän tapauksessa Godmorgon luomu omenamehuun (myydään kylmähyllyillä). Mehu on itsessään jo niin hyvää, että siihen keitettyyn kaurapuuroon tulee upea maku. Mutta raastetun päärynän lisääminen teki mausta räjähtävän hedelmäisen. (Pikakaurahiutaleiden sijaan käytin luomu kaurahiutaleita, ja hyvin pikaisesti valmistuu puuro niilläkin.) Oivariinissa pehmeiksi haudutellut päärynäviipaleet, jotka maustetaan kanelilla ja juoksevalla hunajalla, kruunasivat kaiken. Lorautin annoksen päälle vielä hieman hunajaa ja ripotin lisää kanelia. Wau ja nam!

Päärynäpuuro

Ystäväni vinkkaama päärynähillo kutitteli takaraivossa edelleen, ja näin upean puurokokemuksen jälkeen oli pakko keittää loput pienokaiset purkkiin. Päätin testata Yhteishyvän omena-taatelihilloa, ja tehdä sen omenoiden sijaan päärynöistä. Päärynöistä ei irronnut niin paljon nestettä kuin omenoista luulisin irtoavan, joten appelsiinimehun lisäksi nakkasin joukkoon tilkan vettä, kun näytti siltä, että keitos kuivuu. Ja hyvin höyrystyivät päärynät pehmeiksi tällä pikkumuutoksella. Käytin hillossa myös konjakkia, mutta arvasin jo taatelin ja appelsiinin makuyhdistelmän tekevän siitä ykköstykin joulunajan juustotarjottimelle. Ja niin se tekikin. Jos et välitä konjakin mausta, jätä pois, taatelin, appelsiinin ja päärynän liitossa on nautintoasteet kohdallaan muutenkin.

Päärynä-taatelihillo

Herkullista lokakuun loppua!

Päivän menu

Kesäpäivän menu aamusta iltaan

Ruoka rytmittää päivää. Kun aamulla ylös nousee ja ennen kuin päänsä tyynyyn iskee, ruoka se on ihmisellä yleensä ekana ja vikana mielessä. Lomalla ja viikonloppuisin syöminen on usein upean päivän kohokohta, arkena jopa ainut highlite.

Kun on aikaa, panostan syömisen hetkiin mieluusti. Se ei tarkoita, että reseptin pitäisi olla kummallinen tai ainesosaluettelon kilometrin pitkä. Panostaminen tarkoittaa, että teen jotain mikä kuulostaa tai on herkulliseksi todettu. Usein siihen liittyy sekin, että hankin kaupasta jotain spesiaalia. On myös kiva muistuttaa itseään, vaikkapa keittiön muistitaululla, että tänään päivästä voi herkkuhetkien ansiosta tulla pikkaisen parempi. Ikävä kyllä ruokaseuraansa ei aina, tai tuskin koskaan, voi valita. Mutta näillä mennään.

Aamiainen ja amerikkalaiset pannukakut
Ihanan aamupalan voi rakentaa monella tavalla. Varma tapa on kattaa kauniisti, keittää hyvää kahvia ja laittaa esille kunnon voita, tuoretta leipää ja croissantteja. Sitten paistetaan pannukakkuja! Amerikkalaiset pancakes –pannarit vaativat piimää, ja ne syödään esimerkiksi marjojen ja vaahterasiirapin kanssa. Valmistuvat yllättävän vähällä vaivalla, ja kerrankin kelpaa itse tehty nirsolle lapselle. Muru sanoo, ettei välitä makeasta aamuisin. ”Mutta sähän söisit pannareita vaikka joka aamu jos joku paistaisi”, hän hymähtää vähän pilkallisesti.

Hell yeah darling, eikä hävetä yhtään!

Amerikkalaiset pannukakut

Lounassoppa kalasta ja tuoreet sämpylät
Aamiaiseksi olisi kiva syödä itse tehtyä leipää, mutta haavemaailmoissa eläminen ei ole tervettä, sanovat. Eli: tuskin koskaan jaksan leipoa aamulla. Lounasaikaan kuitenkin pari kertaa vuodessa.

Sämpylätaikinaan on kiva piilottaa ekstraa, kuten vanhoja jauhopussien pohjallisia tai siemeniä. Siemensämpylät eivät meinaa maistua murulle, kun niissä on hänen yllätyksekseen siemeniä, mutta lapsi haukkaa jälleen kaksin käsin. Sämpylöiden kanssa syödään yksinkertaista kalakeittoa: Olen keittänyt kalaliemessä S-marketista poimimiani satokauden aarteita, kesäperunaa ja -sipulia, naurista sekä kyssäkaalia pieninä kuutioina. Lopuksi joukkoon lisätään pari ahvenfilettä ja pieni haukifile paloina, annetaan hautua muutama minuutti, ja saksitaan joukkoon paljon tilliä ja ruohosipulia. Ja vielä suolaa ja pippuria. Yrttinen kalakeittoannos lautaselle, päälle nokare sitruunalla maustettua majoneesia.

Ipanalle ei keitto kelpaa, mies syö mutta katsoo samalla naurisnippua ja kysyy, mistä nää on tulleet. No kaupasta, selvitän. ”Ai, siis oleksä maksanut näistä?” hän sanoo aitoa ja lapsenomaista ihmetystä äänessään.

Näin tein. Sue me.

Kesäinen kalakeitto

Siemensämpylät

Päiväkahvi ja mustikkajuustokakku
Olen varma, että Yhteishyvän Ruoka-lehdestä leikattuja reseptejä löytyy 75 %:lla suomalaisnaisista, jos aletaan kaappeja penkomaan. Lehti on ilmainen ja kuulunut suomalaisten elämään pitkään (plus että naisilla on pakottava tarve leikata reseptejä lehdistä, vaikka niitä ei koskaan käyttäisi). Joistain Yhteishyvän resepteistä on tullut hittejä. Nimetäkseni yhden: veikkaan, että laillani aika moni emäntä säästi joitain vuosia sitten julkaistun mustikkajuustokakun ohjeen. Tämä ”juustokakku” valmistetaan rahkasta, ja resepti on hyvää perussettiä. Piirakkamarjat voisi jo hakea metsästä, mutta käytän pensasmustikoita. Ja miten kaunis kakusta tulikaan!

Mustikkajuustokakku

”Näyttää ihan juustokakulta” toteaa muru pettyneenä, mutta toisin kuin poikansa syö silti palansa. Palautteensa perille menon varmistamiseksi muru muistaa vielä seuraavana päivänä kysäistä ”Onko kakusta yön aikana tullut yhtään enempää juustokakun makuinen?”

I’ll be damned jos on tullut, kun se on rahkakakku rakas.

Päivällinen grillistä eli lihaa ja kasviksia
Iltaruoaksi syödään jotakin, joka maistuu varmasti murulle, mutta ei millään muotoa lapselle. No, koska lihapullia ei jaksa syödä joka päivä, molempien murujen miellyttäminen yhtä aikaa on meillä harvinaista (kuten varmaan jo osasitte päätellä). Tänään olen ostanut lihakaupasta kunnon grillikylkeä, lapselle teen omat makaronipöperöt.

Grillikylkireseptissä kehotetaan käyttämään maustettua kylkeä, minä ostan naturellin ja hieron lihan pintaan oman mausteseoksen. Sen verran myös tuunaan glaseerauskastiketta, että mittaan ainekset kattilaan ja kiehautan niitä muutaman minuutin. Se riittää paksuuntamaan liemimäisestä soosista helposti levitettävän, paksun ja lihan pintaan paremmin tarttuvan. Muuten resepti tikissään: kastike on todella hyvää, kuittaa grillin ääressä kuolaava muru kuormasta lipaistuaan. Ja tarjottimelle nostetut grillatut kasvikset mozzarellan kanssa näyttävät nekin herkullisilta! (Grillasimme paprikan ja kesäkurpitsan lisäksi myös lohkottua punasipulia, sopi hyvin mukaan). Ei kun kimppuun!

Grillikylki ja grillatut kasvikset

Sitä voisi luulla, että tästä ruokasessiosta ei hymähtelyn aiheita löydy. Olen väärässä.
”Nää on ihan määrättömiä määriä mitä sä teet näitä ruokia kun oot raskaana!” mies tiedottaa.

Syönnin jälkeen tarjottimella on jäljellä soosin jämät ja muutama punasipulin pala. Enkä todellakaan ollut meistä se joka söi eniten. I rest my case:

Kupit tyhjinä

Iltapalapiirakka ranskalaisittain
Kinkkupiirakka on murun herkkua. Teen klassikkoa, ranskalaista kinkku-juustopiirakkaa, itse asiassa ajatuksella että sitä jäisi päiväkahville seuraavaksi päiväksi. Mutta muru ja miespuolinen yllätysvieraamme päättävätkin mähkiä piirakkaa ensin katetun iltaplöröpöydän ääressä, hetkeä myöhemmin liesituulettimen alla hellaan nojaillen (olin nostanut piirakan lieden päälle, ja ilmeisesti sen siirtäminen ja oman asennon korjaaminen vähän ergonomisemmaksi oli miehen logiikalla liian iso homma). He syövät koko piirakan. Test(osteron)iryhmä kuittaa, että erinomaista oli.

Ranskalainen kinkkupiiras

Vieras lähtee, ja sitten mennään saunaan. Lapsi viihtyy kylvyssä, minä nautin hiljaisuudesta ja mietin, mitähän hyvää huomenna syötäisiin.
”Mä oon ihan ähkyssä. Huomenna mä en syö kyllä mitään!” muru huudahtaa yhtäkkiä vierestä ja heittää löylyä.

Kuten todettu, näillä mennään.

Kahvi, kiitos kun olet elämässäni!

Raskaus merkkaa monelle kahvinystävälle pirullisia kuukausia. Toisille kahvi tuottaa niin vahvaa ällötystä, että nautiskella ei pysty, toiset kahvikissat kärvistelevät ihan vaan sen faktan parissa, että kofeiinista kuuluisi raskausaikana luopua tai ainakin vähentää sitä tuntuvasti. Kuulun ensimmäiseen porukkaan. Ei niin sanotusti pysty vetää.

Ensimmäisen raskauden aikaan työpisteeni sijaitsi kuuden hengen kimppahuoneessa. Meillä oli oma kahvinkeitin, ja se kärysi kaksi kertaa päivässä pöytäni vieressä ja hiersi tiimihenkeäni keskiraskaasti. Tämän raskauden aikaan yhtä hankalaa tilannetta ei ole ollut, ja pystyin pahimpina viikkoina vältellä kahvinhajua helposti. Mutta ei se ole se pointti. Pointti on tämä: Kahvi-ihminen ei ole kokonainen, jos se ei saa aamuisin kupillistaan. Isoa. Joku tee siinä tilalla, ei tule mitään.

Ilouutinen: Viikkoja jo reilu kaksikymmentä, ja kahvi on jälleen palannut elämääni! En juo yhtä paljon kuin normaalisti, mutta pystyn kuitenkin nauttimaan aamupalani taas tutulla kaavalla. Lehti ja kahvikuppi, joskus ainoa iloinen asia aamuissani, joita lapsen raivarit värittävät toiseen suuntaan. Aah.

Männä viikonloppuna nautin aamukupilliseni kanssa herkullisesta, juustolla täytetystä voisarvesta. Olin tehnyt edellisenä päivänä raparperikiisseliä, nyt sitä oli edessä pikkukulhollinen, silmänä kaurapuuroa (ei siis toisinpäin, huom). Täydellinen aamiaishetki.

Sain muuten kiisselireseptin löytymisestä pienet kiksit, koska meillä sattui olemaan avattu mansikkamehupullo. Tupla aah. Kauden ykköskiisselin kanssa sopii reseptin muruseoksen tai kaurapuuroni ohella valmis mysli tahi raikas maustamaton jogurtti. (Ja jos jollekin tulee tarve muistuttaa, että raskaana pitäisi välttää raparperiä, niin tiedän tiedän, ei tarvitse vaivautua kommentoimaan.)

Raparperi-mansikkakiisseli

Päivässä on vain yksi hetki, johon kahvi sopii aamua paremmin. Se on päiväkahvihetki. Tapa on meillä opittu perheellistymisen myötä. Kun eka vauva syntyi, opin tuoreena äitinä nopeasti arvostamaan lyhyitä hetkiä ilman häntä. Aloinkin äitiyslomallani nauttia päiväuniajasta, siitä pisimmästä ja varmimmasta unipätkästä, päiväkahvittelemalla. Mies mallioppi tavan viikonloppuisin ja jatkoi perinnettä omalla vanhempainvapaajaksollaan. Nyt olemme niin piintyneitä la-su päiväkahvittelijoita, että vanha kansakin kääntyy haudoissaan. Ja tämän hetken puuttumisesta olin jokin aikaa sitten todella surullinen.

Vaan en ole enää. Juon päiväkahvikupilliseni hyvällä halulla, rinnalla ehkä karjalanpiirakka ja onnellisen usein taas jotakin itse leivottua. Juustokakkupiirakka kuulosti täydelliseltä lauantaileipomiseen, me kun ollaan juustokakun ystäviä. Mukaan tuli pakastemarjoja. Ei ollut enää muita kuin punaherukoita, joiden kirpeyttä pelkäsin ja laitoin niitä ihan vähän ohjetta varovaisemmin. Turhaan, sopivatkin täydellisesti makealle kakulle. Ja taas tuli käytettyä ruokavarastoja. Tupla-tupla aah.

Marja-juustokakku

Leivoin piirakan hieman ohjeen mukaista pienempään lasagnevuokaan. Pidensin varmuudeksi paistoaikaa, kun leivoksesta tuli näin ollen paksumpi. Kun se oli hyytynyt, annoin jäähtyä täysin, ja sitten nostimme ’pojan’ yhdessä murun kanssa leivinpaperin avulla vuoasta tarjottimelle. Ja sitten päiväkahvin kimppuun!

Näiden hetkien takia ihmisellä on aistit, tuumailin kuistillani juhlakuppejani ja uutta kesää katsellen.

Kahvihetki lasikuistilla

BLT ruokatrendipellejen vanavedessä

Tiedätkö lehtikaalin? Et ehkä tiennyt hetki sitten, mutta nyt tiedät, koska sana tulee vastaan joka kulmalla. Miksikö?

Se on kuulkaa sillä tavalla, että ruokaa ja rättibisnestä yhdistää yksi asia. Molemmat ovat muotivillitysten temmellyskenttää! Se, mistä ruokamedioissa voohataan, on pian kaikkien huulilla, ja sen jälkeen sisällä suussa. Kokosin piruuttani listan esimerkkejä, jos joku ei tiedä, miten tulevana viikonloppuna pitäisi syödä. Aloitetaan A:sta.

Trendikäs panostaa aamiaisiin. Granola tai smoothie on must, ja puuro on uusi musta, etenkin jos sen tekee mantelimaitoon. Tuorepuuro eli hiutaleiden turvottaminen vedessä, maidossa tai jogurtissa on hyvä vinkkeli aamuappeeseen sekin. Rakkain aamukahviseuralaiseni, eli Etlari, vinkkasi juuri parilla reseptillä. Talkkunapuuroa testaan joku lauantai, kun on taas joutavaa aikaa.

Kasviperäisten maitojen eli manteli-, soija- ja kauramaidon aallonharjalla killuminen johtunee siitä, että ruoan terveellisyys on tällä hetkellä lähes yhtä tärkeää ruokahifistelijöille kuin sen maku. Pelottavan lähes. Erikoisten, usein terveyskaupoissa myytävien, Suomessa hetki sitten vielä varsin vieraiden raaka-aineiden ja supefhörhöfoodien voittokulku johtuu toisaalta siitäkin, että vegaanius on pop. Terveellisyyssyistä, ilmastosyistä, ja ihan vaan muoti-ilmiösyistä.

Olen herätellyt minäkin taas itseäni vanhoihin harrastuksiini, ja panostanut tänä syksynä satunnaisesti kasvisruokiin. Kakkujen kuningattarista löytyi syyskuun kohdalta ehta vegaaninen suklaakakku, mikä sopi hienosti muihinkin laulun aiheisiini – eli naistenlehtien selaamiseen ylhäisessä yksinäisyydessä päiväkahviaikaan, nyt kun lähes kaksivuotias poika jo viihtyy useita sekunteja putkeen irti äidistä.

Uunissa paistettu vegesuklaakakku ei kuitenkaan ole, kuten kaikki tiedämme, ’the ultimate cake’ tänä syksynä. Fantasiakakut ovat out, mutta rempseä jenkkileivonta in! Lisäksi kaikenkarvainen raakaruoka on edelleen Se juttu. Raakakakut, siis kakut, jotka on valmistettu ilman uunia ja prosessoimattomista luonnon aineista, ovat terveellisiäkin, sanovat. Ehkä muistatte, että kokeilin viime syksynä avokado-pähkinäkakkua. Ei vakuuttanut, eikä mieheltä psori lähtenyt. Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että ei se sitä ihan kauheasti syönyt.

Prosessoimattomuus on muuten tehnyt vaikutuksensa myös lihansyöjiin. Graavikala on kasarihommia ja sopii mummon joulupöytään, tosityylitaituri syö raakaa lihaa, elikäs tartaria, carpacciota, riimilihaa ja niin edelleen. Sopii meidänkin murulle!

No mitä muuta uutta länsirintamalla? Ei mitään, sillä pieni ja paikallinen ovat yhä vaan valttia. Mitä pienempi kahvipaahtimo, sen parempi kahvi. Lähibuumiin sopii hyvin, että yksinkertaisuus on kunniassa: Käytetään vähän raaka-aineita, mutta ne mitä käytetään, ovat huippulaatua. Suuntausta tukee ravintoloiden listoilta tuttu annosten nimeämistyyli. Pääruoaksi voi esimerkiksi olla ”Kala ja kesäkurpitsa”.

Toisaalta. Yhtä usein törmää erityisesti ruokajournalismin puolella runsaasti elementtejä sisältäviin reseptien nimiin. Ei mielestäni istu yksinkertainen on kaunista –filosofiaan. Tiedättehän nämä: ”Granaattiomenasiirapilla glaseerattua ja itämaisittain maustettua ankanrintaa, kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä rikastettu yrttibulgur ja granaattiomenasiirappipunaviinikastike, jonka pohjana on käytetty lintulientä, joka on keitetty linnun luista, mitä meidän ei olisi tarvinnut tähän reseptin nimeen tuoda, mutta toimme sen piruuttamme, koska emme usko, että ilman tätä nimeämistyyliä kukaan osaisi lukea reseptistä, millä mikäkin annoksen osa on rikastettu, hunnutettu tai sulostutettu”.

Siinäpä toinen kerronnan muoto, jota me ruokamediantuottajat voisimme vähän suitsia. Ihan koko ajan ruoasta ei tarvitse puhua kuin sen valmistaminen olisi jokin ylimystason riitti. Annoksia ei tarvitse ”kruunata” tai ”aateloida”, saati ”rikastaa” ihan joka päivä. Joskus jotain voi vain ”lisätä” ja ”maustaa”.

Hehkuttamisesta puheen ollen. Joskus ruokamedia sortuu voohaamaan jostain asiasta kuin se olisi uusi, vaikka se ei ole. Nyt on vallalla ihmetellä sitä, kuinka huippuannokseen on käytetty paikallisia raaka-aineita kuten kotimaista possua, ja sitten se on valmistettu jostain toisesta maailmankolkasta tulevalla tyylillä ja maustettu tuontiaineksilla. Herää kysymys: Mitä uutta tässä oikeasti on? Kuka muka hankkisi possun Kiinasta tai Japanista, epätrendikkäästi siis? Suuntaus onkin itsestään selvyyden pukemista sanoiksi: ”Hei, kokkaamme Suomessa niistä raaka-aineista, joita täällä on saatavilla, kansainvälisillä resepteillä!” No, jos tarpeeksi pitkä katsanto otetaan, uuttahan kaikki on, myös kansainvälinen kokkailu.

Oli miten oli, Italia on menneen talven lumia, muodikkain valmistaa etnistä ruokaa. Lähi-idästä puhuvat. Ja kaukoaasialainen rocks, ilman muuta. Ruokamediassa on vilissyt sellaisia sanoja kuin sriracha ja kimchi, joita kumpaakaan en ole maistanut. (Olen siis vasta kyynisen tarkkailijan tittelissä kiinni, en varsinaista muotieliittiä.)

Uusi Sanoman kustantama Soppa365-lärpäke oli hyvä ostos trendipyrkyrille. Tein sovellutulla reseptillä Kiran kiinankaalia ja siitakkeita, koska halusin ostaa inkivääriä ja chiliä. Ne uppoavat Suomessa nykyään kuin väärä raha, S-ryhmäkin on raportoinut. Kaalin kaveriksi mies paistoi possun sisäfileetä. SUOMALAISTA POSSUA! Olimme trendikokkailun ytimessä! Lapsi tosin heilautti moiselle piutpaut. Hän söi nakin.

Kuten kerroin, yksinkertainen on kaunista, mutta myös ronski ja rustiikkinen tyyli on tehnyt vaikutuksen moneen pipertämiseen kyllästyneeseen ruokasomeilijaan. Se ei näy pelkissä kuluneissa puualustoissa, joiden päällä kaikki ruokakuvat nykyään otetaan, vaan myös siinä, mitä syödään ja miten. Erityisen hyvin tämä suuntaus sopii yhteen modernin ja itse tehdyn katuruoan kanssa.

’Parempi katuruoka’, mitä hittoa se tarkoittaakaan, on nyt in ihmiset, believe you me. Olen tulkinnut asian niin, että jo mainituista laadukkaista aineista vaivaa nähden tehdyt hampparit ja muut ruokakääröt ovat kuuminta hottia, tusinapitseriasta ostetut rasvaläpät tai hikisestä grillikiparista haetut makkaraperunamätöt eivät.

Lähdimme taannoisena lauantaina paremman katuruoan perään, sillä Liemessä-blogista tutun ja ihailemani kaiman keittokirja löytyy nyt hyllystäni. BLT, eli klassinen bacon-lettuce-tomato-yhdistelmä, lienee edelleen hittipinkka, erityisesti coolin pekonin ansiosta. Katukokin pisteet nousevat, kun mukaan lisää avokadoa kuten toinen Jenni kirjassaan. Koska sitä sai Prismasta luomuna, olkoon menneeksi ja ei kun trendileipää koostamaan, Jennin ohjeita soveltaen. Majoneesi oli kaupan valmista, ranskikset friteerasin itse. Ihan hyvä tasoitus! Söimme tosin iltapalamme sisällä, mutta tämä annettakoon meille maalaistolloille anteeksi, kun niitä aitoja katujakin on aika vähän täälläpäin…

BLT-klubbari
2 leipää

6 viipaletta isoa paahtoleipää
salaattia, tomaatti
4 siivua pekonia
avokado
iso broilerin rintafile tai kaksi pientä
majoneesia

Paahda paahtoleivät kuumalla pannulla voissa molemmin puolin. Nosta sivuun. Paista pekoniviipaleet rapeiksi ja nosta talouspaperille valumaan. Kypsennä broilerin fileet ja viipaloi. Viipaloi myös tomaatti ja avokado, puolita pekonisiivut.

Voitele leipäviipale majoneesilla. Lisää leivälle salaattia, tomaattia ja pekonisiivuja. Voitele toinen leipä majoneesilla, nosta pekoneille, ja lisää päälle avokadoa sekä viipaloitua broileria. Lisää pinkan päällimmäiseksi kolmas leipä, majoneesilla voideltu, tietenkin. Leikkaa leipä kulmista kahdeksi kolmioksi ja paina pinkkaan cocktailtikut. Tee toinen leipä samaan malliin. Syö heti, vaikkapa itse tehtyjen ranskisten kanssa.

P.S. Paljastetaan vielä ruokajuomat viimeisessä kuvassa. Trendi-immuuni miehenikin on nimittäin kuullut, että juomapuolella olut on ollut pitkään nosteessa. Noh, tyylitietoinen tuskin valitsee meidän isin uninallea. Sen klubbarin vierestä löytyisi jokin pienpanimotuote! Mutta hyväksytään murulle tämä munaus, kun minäkään en jaksanut sitä majoneesia tehdä itse.