Porkkanakakku

Syyskliseet, osa 1: Porkkanakakku

Kirjoitin viime syksynä, että parisuhteessa elävät ihmiset ovat fakkiutuneet kliseisiin, eikä auta, että asian tietää. Silti sitä naisena sortuu kaikenlaisiin ruikuttaviin ”mikset sä koskaan” -konventioihin. Ihan hauska teksti, vaikka itse sanonkin, sai minut hymyilemään taas itselleni.

Myös ruokamedia on fakkiutunut kliseisiin, joista suurin on se, että kokkaamisen kuuluu kietoutua kalenterivuoteen ja kauteen sopiviin raaka-aineisiin. Mutta näin se on, sillä mitä muita tapoja kokata oikeastaan on? Ei kesäkuussa kiinnosta taatelikakun ohje eikä syksyllä raparperipiirakka. Ei, syksyllä – esimerkiksi blogeissa – kuuluu käyttää omppuja, ja se on mulle enemmän kuin fine.

Jaoin samaisessa vuoden takaisessa postauksessa hyvän, blogimaailmasta pöllityn paahdettujen papujen reseptin ja kerroin, että meillä tehdään joka syksy ainakin kerran porkkanakakkua. Syksyinen klisee punajuuri-suklaakakun lailla, varmaan siitä syystä, että syyskuussa salaatit ja kasvikset vaihtuvat keittiössä juureksiin. Kakkua oli pakko tehdä tänäkin vuonna, ja nyt testasin amerikkalaista porkkanakakkua blogikumppanini Yhteishyvän reseptillä. Outoa ohjeessa oli se, että se julkaistiin viime TAMMIKUUSSA. Hitto mitä rajojen rikkomista ja reunalla eloa S-mafialta!

No, vaikka mieli olisi tehnyt, en lähtenyt talvella testaamaan, vaan säästin koitosta, kuten tapoihin fakkiutuneen kokin kuuluu. Ja pakko on kehua: Odotus kannatti, on kyllä tosi hyvä resepti. Porkkanakakkuintoilijana tiedän mistä puhun. Muhkea, mutta silti mehevä lopputulos.

Ainut miinus reseptille siitä, että tuorejuustokuorrutteessa käsketään käyttämään margariinia. Ohhoh! Mitä ne siellä Yhteishyvän reseptitehtaassa yrittää, saada meitä laihtumaan vai? Näyttäkää kättä margariinille tässä kohtaa ja valitkaa ronskisti oikeaa voita. Se on aidon jenkkiläisen kuorrutteen must raaka-aine.

Mutta mutta. Jos ei joskus kokeile uutta, ei koskaan löydä mitään virkistävää. Voinen tuorejuustokuorrute on aika tuhti, jos tykkää usein leipoa tämän tyylisiä kakkuja, cupcake-leivoksia ja niin edelleen. Jos kaipaat tuorejuustokuorrutteen tyyliä ja makua, mutta hieman vähemmän voisena (eikä yhtään terveellisempänä) versiona, kannattaa testata tuorejuusto-kermakuorrutetta. Hyvä, yhteen kakkuun menevän satsin suhde on 400 g tuorejuustoa ja 3 dl kuohukermaa. Ne yhdessä kulhoon, sitten sekoitetaan rauhallisesti sähkövatkaimella, kunnes kuorrute on paksua. Mukaan tietysti sokeria oman maun mukaan. 1,5 dl on mielestäni hyvä määrä. Mausteeksi teelusikallinen vaniljasokeria ja vaikka luomusitruunan tai parin raastettu kuori. Sopii porkkana- ja omenakakuille, kuppikakuille, muffineille…

Syksyisiä leivontahetkiä joka tupaan! Täällä vielä odotellaan :)

Amerikkalainen porkkanakakku

Hyydytetty lohikakku

Tarjottavat valmistujan juhlapöytään

Ylioppilas- ja valmistujaisjuhlat ovat alkukesän suola. Perinteinen tapa hoitaa tarjoilut on kattaa kahvipöytä. Voileipäkakkua tai valmiita voileipiä, täytekakkua, kuivakakkua ja paria keksiä. Se on siinä. On myös varmasti kaikkein emäntäystävällisin tapa, sillä kakut voi tehdä jopa koristelua myöten valmiiksi edellisenä päivänä. Mutta muitakin tapoja on.

Jonkin sortin trendi lienee kakkubuffet. Ei siis yhtä isoa levykakkua, vaan useampi erilainen pienempi kakku. Kenties yksi hyydytetty, yksi täytetty, yksi paistettu ja yksi raakakakku. Kuulostaa ihanalta, mutta jostain syystä itse vierastan ajatusta useista makeista kakuista. Omassa suosikkipöydässäni olisikin sen sijaan useita pieniä makeita paloja. Se jotenkin usuttaa ihmistä myös herkuttelemaan enemmän. Ehkäpä joissain perheessä kokeillaan myös tätä tänä kesänä: tarjotaan suolaiset kakkubuffetista ja makeat pieninä paloina!

Oli tyyli mikä hyvänsä, reseptejä ihmiset tarvitsevat. Harva meistä on niin virtuoosi, että ihan lonkalta juhlat vetäisee. Kokosin siksi juhliin valmistautuville lyhyen esimerkkimenun Yhteishyvän resepteistä. Sopii nimenomaan ylppäritilanteisiin, joissa ihmiset kiertävät useissa juhlissa, eikä tarkoitus ole syöttää koko porukkaa täyteen. Ohjeet löytyvät linkkien takaa ja lopun kommenteista. Alkuun se kaikkein rohkein vinkki: Älä keitä kahvia. Tarjoa kuohuvaa – samppanjaa jos lompsa kestää – ja nosta pöytään kannuissa jotakin raikasta alkoholitonta. Sellaiset juhlat keräisivät minun tyylipisteitäni 10.

 

Ylioppilasjuhlat ilman veistä ja haarukkaa

Hyydytetty lohipiiras JA/TAI mätitorttu
Katkarapu-hernebruschetat ja tomaattibruschetat
Kylmäsavuporocrustadit TAI Cocktailpiirakat kahdella tahnalla

Briejuusto, mustaleimaemmental, goudajuusto, sinihomejuusto
Viikunahilloa, punaherukkahilloa tms.
Vesikeksejä ja crackereita

Raparperikuppikakut (tuorejuustokuorrutteella)
Mustaherukka-suklaaleivokset TAI Hienot mokkapalat
Lusikkaleipiä
Macarons-keksejä (itse tehden tai pakastealtaasta)
Suklaa-mansikoita
Marmeladeja

Kahvi TAI
Kuohuviiniä, rinnalla alkoholitonta kuohuvaa kannusta

Lohikakku

Katkarapubruschetta

Porotahna korpuilla

Mansikkakuppikakut

Suklaaleivokset

KOMMENTIT JA VINKIT:

Hyydytetty lohipiiras on hyvää, mutta ihan turha on valita tähän sitä katkaraputuorejuustoa. Käytä maustamatonta. Se tuo kaikkein parhaimman maun täytteisiin. Ja kaurakorppu tarkoittaa muuten vaaleita hapankorppuja. Löytyy sieltä perinteisten vierestä.

Kylmäsavuporocrustadeihin pätee sama. Valitse se maustamaton tuorejuusto. Ja jos hyllystä ei löydy crustadeja, tähän käyvät kaikki pienet ruiskeksit/korput.

Bruschetat kannattaa viimeistellä juuri ennen tarjoilua: Tee päälliset ja tahnat valmiiksi jääkaappiin edellisenä iltana. Leikkaa ja paahda leivät uunissa aamulla ennen juhlia, ja kokoa bruschetat niin lähellä tarjoilua kuin pystyt. Patonki on hyvä leipä juhliin. Leikkaa se vinoittain.

Raparperikuppikakut ovat näyttävä kakun korvike. Tein 16 kakkua, ja paistoaikaa ihan hitusen pidensin. Jos haluaa tehdä oikeita kuppikakkuja ja käyttää kuorrutteessa kerman sijaan tuorejuustofrostingia, sellaisen ohje löytyy vadelmamuffinien reseptistä. (Jätä vain elintarvikeväri pois.) Kuorrutteen lisäksi muuta ei päälle tarvita kuin mansikka. (Kakut voi kuorruttaa edellisenä päivänä, mutta mansikkaviuhka päälle kannattaa lisätä juhla-aamuna.)

Mustaherukka-suklaaleivokset ovat tuhtia tavaraa. Leikkaa pieniksi neliöiksi. Paistoaikana 30 minuuttia on meidän uunilla liian pitkä. 22 minuuttia riitti. Kaksinkertainen annos syntyy kätevästi leivinpaperista taitellulla ja klemmareilla kiinnitetyllä, 25×40 cm kokoisessa ”vuoassa”. Leikkaa neljään osaan, levitä kahdelle osalle hilloa ja nosta toiset levyt päälle. Näin saat kolmisenkymmentä leivospalaa, yllättävän vaivattomasti.

Suklaamansikat sopivat kuppikakkujen ja pikkuleivosten sekä keksien kaveriksi hyvin. Dippaa mansikat sulaan suklaaseen, osa valkoiseen, osa tummaan. Kuivata leivinpaperilla. Ihania, mutta eivät kovin säilyviä. Auts ja harmi.

 

Ihania juhlia kaikille!

Pavut ja pari muuta kliseetä

Ruokamedia, sekä perinteisessä että sähköisessä muodossa, on fakkiutunut kliseisiin. Älkää väittäkö etten varoittanut.

Tapoihin jumiutumisen muodoista merkittävin on ruokajournalismin ja –pöhinän sitominen vuodenaikoihin. Keväällä kuuluu olla kiinnostunut parsasta ja korvasienistä, kesällä grillipitsasta ja välikyljyksistä. Talvella kerrotaan sinisimpukoista ja lihapadoista, joiden nimessä on sana ’muheva’. Let’s face it: Boring!

Muttamutta. Kuten Mika Häkkinen on sanonut: ”Sä tulet mutkaan kolme sataa lasissa ja sulta menee upraitti. Mitä sä siinä teet?” NO ET MITÄÄN! Eli jos sä oikeasti rakastat ruokaa, kuten mä, sä kokkaat vuodenaikojen mukaan, koska se on ainut oikea tapa! Amen.

Ruoanlaittoharrastus pysyy vuodenaikojen kiertokulussa parhaiten voimissaan, jos omistaa paljon ystäviä ja ystävien ystäviä. Sellaisia, jotka kalastaa, metsästää, marjastaa, sienestää, puutarhaviljelee, mehustaa, hillostaa, nylkee, suolestaa ja niin edelleen. Silloin voit luottaa siihen, että joku tuo aina jotakin nassakkaa kauteen sopivaa ovellesi. Nyt sain papuja!

Olin ruokasomessa sompaillessani törmännyt jo pariinkin papureseptiin. Itse olen ruukannut valmistaa pavut reilussa oliiviöljymäärässä pannulla kunnolla paistaen. Suomen kuumimmasta Chocochili-vegeblogista löysin reseptin, jossa pavut oli paahdettu uunissa. Maku paljastui taivaalliseksi!

Paahdetut kliseepavut

tuoreita papuja
oliiviöljyä
valkosipulia
suolaa ja pippuria

Huuhtele pavut ja poista kanta. Myös kärjessä olevan hipsukan voi poistaa, jos se on kovin pitkä (sillä ne kuivuvat uunissa koviksi). Keitä papuja pari minuuttia. Valuta. Levitä pavut pellille. Norottele päälle oliiviöljyä ja rouhi pintaan reilusti suolaa. Kuori pari valkosipulinkynttä, lyö ne veitsen syrjällä litteiksi ja leikkaa pariin osaan. Sekoita papujen joukkoon. Rouhi mukaan vielä pippuria. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Syö sellaisenaan tai lihan/ hampurilaisten lisukkeena. Toimii kuin ranut!

 

Ystävien yllätykset eivät papuihin loppuneet, ja saimme kuluvalla viikolla parikin yllätysvierasta. Toiselle tarjottiin maanantaina viikonlopusta jäänyttä kakkua, toinen sai iltakahvia ja vähän tuoreempaa kliseetä, jota pyöräytin torstaina. Se on nimittäin syksy ja porkkanakakkuaika, ihmiset, kyllä vaan!

Jos ruokamedia on kliseiden vanki, niin on ystävyyskin. Yksi kirjoittamaton sääntö on, että ystäville ei tehdä ohareita. Tein keskiviikkona sellaiset yhdelle ystävälleni, mikä harmitti paljon. Minulle harvoin käy niin, että joudun yllättäen jäämään töihin yli virka-ajan, mutta nyt näin kävi. En pystynyt soittamaan, että en pääse treffeillemme. Kun lopulta sain tekstarin näpyteltyä, sain paluuviestin: ”Erotaan ystävinä!”

Koska tämä ystäväni on myös sukua, se on ihan turha moisella uhkailla. Kohtalomme ovat yhteen kietoutuneet, ja liittomme sinetöity. Koska joka ystävän kanssa näin ei ole, heitä pitäisi muistaa kohdella hyvin, pysyä yhteyksissä, nähdä, soitella. Muuten voi käydä niin, että kukaan ei enää vastaa.

Asia muistui mieleeni, kun pääsin viime viikonloppuna osalliseksi vanhojen ystävien kohtaamisajoista, joita myös luokkakokouksiksi kutsutaan. Istuimme ringissä ja kävimme läpi vaiheita opiskeluajoilta ja sen jälkeen. Tuli pintapuolisesti tavallisen suomalaisen miehen vuoro. Hän oli löytänyt opiskeluporukastamme tyttöystävän, ja nyt heille oli kaksi poikaa, molemmat mukana. Mies kertoili kuulumisista työrintamalla, ja päätti puheensa sanomalla: ”Mutta ne mun elämän isoimmat saavutukset on tossa vieressä. Jaakko ja Antti. Ja toi Maria.”

Nimet on muutettu, ihmisten henkilöllisyyden suojelemiseksi, mikä on ääliömäistä, sillä joka ikinen nainen haluaisi ostaa Hesarin etusivun tuollaisen puheen jälkeen. ”TIEDOKSI, että mieheni ei olekaan tavallinen suomalainen mies. Sillä on tunneälyä!”

Rinki kylmeni hetkeksi, ja raollaan olevasta ovesta tuli viimaa kaikkien muiden naisten niskaan, paitsi Marian. Tilanne huusi sitä, että illanvietosta lähtevien pitää kotiin palattua sopertaa nukkuvalle miehelleen puolihuutoa ”Mikset sä kulta KOSKAAN voi sanoa musta noin kauniisti!!?? Sä oot ihan p…” ja niin edelleen.

Parisuhde on ystävyyssuhteista tärkein, ja siinä olevat ihmiset ovat fakkiutuneet kliseisiin. Vaikka asiasta vitsailin, tulin silti kolmea sataa mutkaan ja upraitti meni kättelyssä. Eli oli pakko ottaa tapaus puheeksi oman miehen kanssa.

Mies kuunteli, ja tällä kertaa jopa kuuli. Seuraavana päivänä hän kysyi ”Mikä se olikaan se juttu, mikä munkin pitäisi joskus sulle jossain ihmisten aikana sanoa?”

Juuri näin sen toivoin tapahtuvan, mutta so what, kerroin kuulemani rakkauden tunnustuksen vielä kerran.

”Okei. No jos mä sitten sanon jotain tollasta, vaikka sitten kun meillä on se smaragdihääpäivä.”

Hymähdin muka välinpitämättömästi, mutta juoksin saman tien läppärille ja kurkkasin, milloin smaragdihääpäivämme on.

Se on 55-vuotishääpäivä. Eli me ollaan silloin jotain satavuotiaita.

Näillä mennään, mitä annettu on. Kunnes kuolema meidät erottaa. Parisuhdekliseistä suurin.

Elämää mustikkakakku/-a postauksen jälkeen

Tuli todistetuksi, että elämää on sen jälkeen, kun kertoo maailmalle tehneensä raskaana ollessaan tosi ison ja vaivalloisen kakan. Elämä jatkuu ilmeisesti sen takia, ettei (shokikseni) ihan koko maailma luekaan blogiani. Aika moni ihminen on tullut vastaan tämän viikon aikana normaalein naaman ilmein.

Pari ihmistä on kuitenkin ilmoittautunut: blogia on luettu ja viimeisin tunnustus oli naurattanut! Tulin hyvälle mielelle ja muistin, miksi tämän blogin perustin. Halusin jakaa vauva-arjen (karmea sana) iloja ja suruja, vertaistukimielessä, huumorilla höystettynä. Itseäni hauskuuttakseni, lähinnä, jotta oma arki ei ummetuksineen tuntuisi niin masentavalta. Kirjoitettuna ja etenkin jälkeenpäin muisteltuna moni asia naurattaa. Minua, mutta jos muitakin, upea juttu!

Luin äsken blogini ihka ensimmäisen postauksen virkistääkseni muistia. Oli kiva huomata, että en ole kadottanut alkuperäistä punaista lankaani. Bloggaamisen tarkoitushan oli vertaistukiterapian ohella herätellä vanhoja ruoanlaitto- ja bloggausharrastuksia. Siinäkin olen onnistunut!

Vaikka lopullisen 7,5/5 töihin paluun jälkeen se rajoittuukin enää viikonloppuihin, päiväkahvitteluharrastukseni ei ole kadonnut mihinkään. Yhä useammin kahvit juodaan koko perhe yhdessä lapsen herättyä päiväunilta – ei siis tarkoitushakuisesti päiväuniaikaan. Mutta yhtä rauhoittavalta ne vieläkin maistuvat. Tabletti ja piirretyt lapsen naaman edessä, sekin on käytössä edelleen!

Kaikkein uskomattominta on, että olen todella leiponut kakun uhkaukseni mukaisesti melkein joka viikko. Viime viikonloppuna tein päiväkahville gluteenittoman marjapommin nimeltä Mehevä ja rehevä marsipaanikakku. Pommi siinäkin mielessä, että perunajauhoista tehtyä pohjaa paistaessa tapahtui taas jotain kummallista, eikä se kohonnut vaan junttaantui vuokaan kittimäiseksi levyksi. KUKA OSAA LEIPOA GLUTEENITTOMASTI? Vastatkoon ken uskaltaa!

No, ihan hyvältä viikon kakkumme kuitenkin kermatäytteineen ja marsipaanikuorrutusten jälkeen näytti, ei käy kieltäminen. Upeat puutarhavadelmat ja pensasmustikat ostin S-marketista, en poiminut itse. Mausta muistin, että pensasmustikoita kannattaa joka kesä vähintään se tuokkosellinen syödä. Niin meheviä ovat.

Tunsin muisteluhetkeni ympyrän sulkeutuvan, kun äsken tajusin, että sen ihka ekan postauksen lopusta löytyvän mustikkakakkufiiliskuvan päällä on pensasmustikoita. Kuva on otettu viime kesän lopulla, aika tarkalleen vuosi sitten. Oli juuri päätetty perustaa uusi blogi, ja avausajankohdaksi valittu lokakuun alku. Päätöksen kunniaksi leivoin päiväkahville kakkua, ja aloin puolentoista vuoden tauon jälkeen palauttaa mieliin, miten kameraamme käytetään.

Vanha ruokabloggaaja minussa nosti päätään. Upean makuinen kakku, ihan ok kuva. Muru totesi, että eipä olisi arvannut vuoden päästä tuon kuvan ottamisesta, että tulevassa uudessa blogissa kerrottaisiin suolen toiminnasta.

En olisi arvannut minäkään. Sen kunniaksi, miten pitkälle ollaan päästy, jakoon tuon kakun erinomainen ohje. Hiton hyvän mustikkakakkuni jälkeen tämä on kenties toiseksi paras resepti ummetuksen hankkimiseen: Jättikokoinen mustikkamuffinssi! Tätä pitää itsekin tehdä uudestaan!

 

XL Mustikkacupcake

200 g voita sulattettuna
3 1/2 dl sokeria
3 munaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl turkkilaista jogurttia
1 dl macadamiapähkinöitä paahdettuna ja rouhittuna
1 sitruunan kuori
2 dl mustikoita (pakasteesta kohmeisina)

Kuorrute:
600 g maustamatonta tuorejuustoa

5 dl tomusokeria
100 g pehmeää voita
2 rkl sitruunan mehua

Koristelu:
1 dl pensasmustikoita

(1 dl macadamiapähkinöitä paahdettuna ja rouhittuna)

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää ne muna-sokerivaahtoon erissä, jogurtin kanssa vuorotellen. Lisää voisula ja mustikat nostellen. Paista halkaisijaltaan 24 cm vuoassa 175 asteessa kypsäksi, 45-60 minuuttia.

Sekoita täytteen ainekset sähkövatkaimella. Leikkaa kakku kolmeen osaan. Laita neljännes kuorrutteesta päälle alimmalle levylle, nosta päälle toinen pohjalevy, lisää neljännes täytteestä ja nosta päälle kansilevy. Levitä lopputäyte kuorrutteeksi. Koristele pensasmustikoilla (ja pähkinöillä).

Alkuperäinen resepti: Glorian ruoka ja viini 3/12

Kun äiti Alepan Kassilla polttareihin lähti

On lauantai. Iso muruni on reissussa, pikkumuruni päiväunilla, ja minä leivon. Olen avannut kakkukirjani lokakuun kohdalta.

Ensimmäinen blogileivonnaiseni tulee olemaan Amerikan malliin tehty Hummingbird cake. Siinä on tuorejuustohuntu, mikä on sopivan symbolista, sillä olen saamassa vieraaksi morsiamen. Vanha ystäväni viettää pian häitään, ja miesten paettua Riikaan meillä on aikaa treffata samanikäisten vauvojemme kanssa ja löpistä hääjuttuja.

Muussaan banaania, rouhin pähkinöitä ja sekoitan taikinaa. Glorian ruoka ja viini –lehdelle reseptejä nikkaroivan Sanna Kekäläisen kakkuohje on minulle entuudestaan tuttu. Yksi versio, tienviitat taivaallisiin kuppikakkuihin, on nimittäin julkaistu lehdessä jokunen vuosi sitten.

Olen valinnut kolibrikakun ensimmäiseksi kakkupostauksekseni tarkoituksella muistakin kuin huntusyistä. Gloria-lehtiperheellä ja ruokakirjoilla on ollut iso vaikutus elämääni, ja tutustuminen ruoka ja viini –lehteen tammikuussa 2005 oli käänteentekevää kokkailu- ja viiniharrastukseni kannalta. Siksi tuntuu hyvältä aloittaa bloggaaminen juuri tästä.

Päiväkahviseurani saapuessa uunissa on jo pientä suolapalaa. Pikaisten pitsojen resepti on yhdessä murun kanssa kehitetty. Simppeliä, nopeaa, maut kohdallaan, ja ainekset löytyvät kotimarketista!

Pikapitsat järvikyläläisittäin

Pikapitsat järvikyläläisittäin

Pikapitsat järvikyläläisittäin

isoja pyöreitä rieskoja (esim. Vaasan Lapin Rilla)
ketsuppia (esim. Felix luomu)
pepperoni- tai meetvurstisiivuja (esim. Saarioinen Pepperoni)
aurinkokuivattuja tomaatteja
mozzarellajuustoraastetta (esim. Valio)
(Mozzarella di Bufala -juustopallo)
oreganoa, ruokaöljyä

Levitä rieskat pellille leivinpaperille. Levitä pinnalle ketsuppia ja ripottele päälle pepperonisiivuja. Leikkaa pari aurinkokuivattua tomaattia saksilla kahtia (per lätty) ja lisää pinnalle. Jos saat käsiisi oikeaa mozzaa, lohko pallot ja lisää. Ripota lomaan juustoraastetta, tai lisää sitä reilummin, jos mozzaa ei löydy. Ripota pinnalle oreganoa ja tiputa pari tippaa ruokaöljyä juustolohkoille. Paista 225 asteessa noin 5 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja rieskat tummuneet reunoilta.

 

Pitsan jälkeen keitetään kahvia, syötetään lapsia, leikitään lattialla, yritetään aloittaa kakku, vaihdetaan vaippa, mietitään, onko kahvi jo kylmää, yritetään tukehduttaa raivokohtaus tissillä, leikataan kakkua ja lopulta maistetaan. Hyvää tuli, mutta kuppikakkuversio oli ehdottomasti parempi! Se löytyi nopealla googletuksella ainakin Patalinnun blogista. Suosittelen kokeilemaan!

Hummingbird cake

Hummingbird cake

 

”Vaan entäs ne kuppikakut, joita syötiin sinä aamuna, ne vasta hyviä olivat”, aloitamme ystäväni kanssa taannoisten polttarien muistelut. Itselleni mieleen niistä kemuista jäi erityisesti tapa, jolla saavuin paikalle. Veikkaan, että jäi parilla muullakin… Haluatteko kuulla?

Oli syyskuinen aamu Helsingissä, minä ja murut Sokos Hotel Aleksanterissa aamupalalla. Koska pikkumurun eka hotellireissu meni rauhallisesti, olin ylpeydestä pakahtua. Jätin pojat pärjäilemään kahdestaan, ja onnen tunteessani aloin lampsia kohti polttariseurueemme kohtaamispaikkaa, Tunturikadun ja Runebergin kadun kulmaa, liian hitain askelin. Silloin tapahtui se, mikä minulle aina tapahtuu Helsingissä. Eksyin.

Jossain vaiheessa kohti Temppeliaukiota kulkiessani menetin siis suuntavaistoni. Runebergin kadulle siirtyminen kun pitäisi olla kuin pala kakkua, mutta minä ravasin eessuntaas ilman mitään käsitystä, mihin suuntaan mennä. Jos aikaa olisi ollut, olisin ravannut Mannerheimintielle ja ottanut tutun suunnan sieltä. Mutta kello oli viittä minuuttia vaille.

Pyörin ympyrää, itketti, koski pelkäsin missaavani polttareiden yllätysosuuden. Yritin soittaa, mutta kukaan tutuistani ei vastannut, koska ne idiootit olivat iloisissa jälleennäkemistunnelmissa ja tyttökirkumisissaan tietysti unohtaneet, että minä eksyn kumminkin.

Katseeni etsi ystävällistä kohdetta, jolta kysyä, mihin suuntaan lähden juoksemaan. Ja siinä se oli! Parkkeerattuna tien laitaan, mukavan näköinen nuori nainen ratin takana: Alepan Kauppakassi!

Koputin ikkunaan ja kysyin tietä. Nuori nainen selitti. Hätäilin ja kysyin tarkennusta: ”Siis mistä oikealle ja kuinka pitkään suoraan ja hei minulle on enää kolme minuuttia aikaa mahdankohan ehdinköhän voivoi!” ja niin edelleen. Nainen näki hätäni. Hänellä oli sama suunta, ja matkaa oli vain pari korttelia. Hän antaisi minulle kyydin.

Ihan sama miltä se näytti niistä paikalla odottavista, jotka eivät (vielä) tienneet, mihin me Vantaan Ikean ja Utsjoen välisellä maaseutuvyöhykkeellä asuvat kykenemme, kun olemme eksyneet Hesassa. ”Tiedoksenne, että meillä ei ole mitään kykyä nolostua, ainakaan jos vaakakupissa painaa myöhästyminen rakkaan ystävän polttariyllätyksestä!” huusin hypätessäni ulos Kauppakassista risteyksessä, josta kaason puoliso juuri oli kaartamassa pois ja järkytyksekseen varmaan meinasi suistua vastaantulevien kaistalle. Huhhuijaa, minä ehdin!

Nyt nauroimme tapausta yhdessä morsiamen kanssa. Lupasin ehtiä myös vihkimiseen, tunnenhan nyt Temppeliaukion kirkon tienoot vähän paremmin.

Tapauksesta jää hauska muisto, mutta työminäni löytää tästä erään toisenkin tärkeän pointin.

Olen miettinyt viimeaikoina sanaa palvelu: mitä palvelu tarkoittaa, miten sen tärkeydestä pitäisi viestiä henkilöstöllemme. Olin taannoin kuunteluoppilaana osuuskauppamme esimiehille järjestetyssä tilaisuudessa, jossa eräs viisas sanoi palvelun tarkoittavan asiakkaan odotusten ylittämistä.

On varmasti olemassa jokin sääntö, joka kieltää tuntemattomien ottamisen kyytiin Kauppakassiin, koska nykyaikana jopa me blondit maalaistollot voimme olla ties mitä huumehörhöjä. Eikä missään nimessä ole verkkoruokakaupan liikeidean mukaista toimia henkilötaksina! Kiitän silti HOK-Elantoa onnistuneesta palvelusuorituksesta! Jos ikinä milloinkaan muutan pääkaupunkiseudulle (mikä oheiseenkin perustuen lienee kyllä epätodennäköistä), tulen käyttämään Alepan Kauppakassia varmasti ja tekemään ruokaostoksia verkossa. Brändi kertoo nimittäin minulle nyt, että siellä on ihmisiä töissä, ihmisiä palvelemassa!

Toivottavasti tämän postauksen kautta kiitokseni tavoittavat myös sen lauantaiaamuna 7.9. työvuorossa olleen naishenkilön: Kaltaisiasi palvelualan ihmisiä on upea kohdata!