Pääsiäisen päiväkirjamerkinnät

Rakas päiväkirjani.

Olipa ihana pääsiäinen! Ehdittiin rentoutua JA päästä lomatunnelmaan, mikä on meillä harvinainen yhdistelmä. Jälkimmäinen kun tarkoittaa tässä perheessä yleensä pakonomaista puuhastelua erilaisten hommien parissa. Mutta kuten sanottu, nyt ehdittiin tehdä molempia, puuhastella ja levätä, sopivassa suhteessa.

Yksi listalla pitkään olleista puuhasteltavista on ollut siivous. Sain siivottua kiirastorstain ekstravapaapäivänäni tyydyttävällä tavalla, ja jo se oli omiaan korkkaamaan minilomatunnelmani. Korkkasin varmuudeksi myös oluen, kun sain mopin siivouskaappiin. Jottei jäisi epäselväksi töistä ja päiväkodista saapuville muruille, että äiskä on aikeissa myös rentoutua pääsiäisenä.

Otin lunkisti erityisesti leipomispuolella. Käytin pitkäperjantaina joulusta jääneet torttutaikinalevyt: taikinaneliölle lusikallinen vadelmamarmeladia ja toinen tuorejuustoa, sitten ummistus kolmion muotoon, voitelu ja uuniin. Kelpasi kahvivieraille, joten jatkoin valmistaikinointia itse pääsiäispäivänäkin. Viikon kakkuni, pakastevoitaikinaan tehty aprikoosi-mantelitorttu, valmistui nopeasti ja näytti linnunpesältä, jossa kaikki munat ovat hajonneet. Vähemmän kaunis mielleyhtymä, mutta värit sopivat hyvin pääsiäisinstallaatiooni suklaamunien ja Arabian pupufiguurien rinnalle.

Artulla oli pääsiäisen alla tuomisina päiväkodista istutus, jota arvelin mullasta nousseiden oraiden perusteella vehnäksi. Jälleen yksi elementti juhlapyhiin, jota meillä ei ole aikaisemmin ollut, elikäs lasten askartelut. En usko, että meidän poika on ihan itse höyheniä liimaillut, kuten ei varmaan ihan kaikki muutkaan kaverilapsosensa. On juuri siksi erityisen hellyttävää ajatella, kuinka ne innoissaan ovat siellä väkertäneet vierekkäin, terve puna poskilla, toinen toistaan ylpeämpinä valmiista töistä. Siis ne meidän päiväkodin tädit. On ne ihania ;)

Leipomispuolella mentiin aidan matalimmasta kohtaa, ja koen pientä häpeää siitä, että käytän uudessa elämässäni valmiita voitaikinoita. Tuppasin ennen, uskokaa huviksenne, tekemään ne itse, ja olen varmaan joillekin joskus leveillytkin, etten käytä pakasteita. Hivenen ennenaikaista vannomista todistaneet tutut on varmaan vaan parasta leikata ystäväpiiristä, jotten joudu muistelemaan menneitä virhelauseitani.

Sen sijaan ruoanlaittopuolella tein tänä pääsiäisenä parikin annosta, jossa oli kaikki kohdallaan ja jopa karvan verran yritystäkin. Lauantaina paistoimme kunnon entrecôtet, joille tein bearnaisekastikkeen. Ja jos et ole ikinä maistanut hyvän pihvin, öljyssä friteerattujen itse tehtyjen ranskanperunoiden sekä voikastikkeen yhdistelmää, tee se pian! Me oikaisimme perunoissa ja teimme kiertoilmauunissa kunnolla öljyttyjä lohkoja, mikä ajoi suunnilleen asian. Suosittelen! Kastikkeeseen käytetään yleensä rakuunaa, mutta minä korvasin sen tuoreella timjamilla, samaisella, josta olin tehnyt pihveille yrtti-öljymarinadin. Toimi!

Toinen huippuannos sunnuntailta: Kokonaisena kypsennetty broileri, joka on ennen uuniin laittamista päällystetty kuutioidulla voilla ja valkosipuliviipaleilla. Rinnalla pannulla kypsennettyjä juureskuutioita, jotka on maustettu siirappilorauksella ja rosmariinilla. Wau! Jos et ole ikinä tehnyt itse kokonaista broileria uunissa, testaa tätäkin. Lähes joka marketin pakastealtaasta löytyy kanoja, useasta myös luomuna. Nam!

Vielä maanantai: Lihamureketta sekä bravuuriani, valkosipuliperunoita. Murun lempilisuke. Suositan tätäkin! Valmistamiseen tarvitset korkeareunaisen, kannellisen paistinpannun.

Valkosipuliperunat pannulla

n. 8 kiinteää perunaa
n. 2 dl kuohukermaa
3-4 valkosipulin kynttä (koon ja mieltymysten mukaan)
öljyä ja voita, suolaa

Kuori perunat ja viipaloi paksuhkoiksi viipaleiksi. Huuhtele ne lävikössä ja taputtele kuiviksi talouspaperilla (tuntuu turhalta vaiheelta vaan parantaa lopputulosta tuntuvasti).

Ruskista perunat kevyesti, voi-öljyseoksessa, korkeareunaisessa paistinpannussa, muutamassa erässä. Nosta kaikki viipaleet takaisin pannulle, säädä lämpö maltilliseksi, mausta suolalla, ja hauduta viipaleita hetki kannen alla.

Lisää joukkoon silputut tai murskatut valkosipulinkynnet. Kaada joukkoon kerma. Sitä tulee olla niin paljon, että kerma peittää alimmat kerrokset hyvin, mutta ei koko vuokaa. Kypsennä perunoiden lajikkeesta riippuen noin 45 minuuttia – tunnin, maltillisella lämmöllä ja kansi päällä. Sekoita muutaman kerran kypsennyksen aikana, varovasti. Kuohukerma tiivistyy ihanaksi kastikkeeksi, joka tarttuu perunoihin.

 

Kuten todettu, vapaapäivinä meillä aina puuhastellaan. Kohta vuoden on asuttu uutta taloa, ja aina on joku projekti kesken. Ehkä pisimpään olen mankunut murua kyhäämään eteiskuistille vanhan ajan arkkupenkin. ”Sellaisen ällän mallisen. Pitkälle sivulle kansi. Lyhyellä sivulle ilman etuseinää, hyllyllä, kiitos, sellainen, johon saa kengät. Siis arkkupenkki-kenkäteline, pliis rakas. Olen nähnyt sellaisen kerran naistenlehdessä vuonna -86, haluan just sellaisen, mutta en enää muista, millainen se oli. Mutta haluan just sellaisen ihanan. Se on mun lempitoive!”

Vähän kolmatta päivää siinä pääsiäisestä meni, mutta lopputulos on täydellinen. Aika muru mulla! Ja sen verran hyvällä itsetunnolla varustettu, että kehui itseään pari tuntia penkin valmistuttua. On kuulemma niin hieno, että hän alkaa valmistaa tuollaisia ihan tilaustöinä. Sanoin, että tilaisin sitten heti kiitos pari arkkupenkkiä sinne saunan eteiseemme. Eli pukuhuoneeseen. Sekin kun on pitänyt jo kohta vuoden kalustaa. Että mihin sen tilauksen voi tehdä ja käykö murulle Visa Electron?

Mies mutisi jotain mennessään, että tässä on nyt alkamassa maataloustyökausi, pitää kattoa niitä penkkejä joku toinen kerta. On niin paljon kaikkea puuhasteltavaa.

Ja sitten ne lähtivät pikkumurun kanssa kaivuuhommiin. Pihojakin meillä nimittäin puuhasteltiin pääsiäisen ihanilla keleillä. Lapsi oppi uuden sanan, ’paijaa’. Se ei tarkoita sitä, mitä luulisi. Hän ei toivo siis paijausta, vaan hän haluaa kaivaa. Puhui unissaankin raukka, silleen hempeällä äänellä. Tänään päiväkodista kotiuduttuamme desibelit olivat toiset. ”PAIJAAAA!” poika huusi kun isi puki häntä. Yritin sanoa, että pysykää hetki paikoillanne, otan teistä kuvan. Mutta ei ne ehtineet.

Veikkaan, että tämä näky tulee minulle hyvin tutuksi: Aina kun on konehommia tarjolla, molemmista muruista näkyy vain selät. Ja arkkupenkit sun muut akkojen hömpötykset joutuvat odottamaan.

Yksi sardellidiinigate Henri, kiitos!

Mennyt viikko oli touhukas. Minun ohjelmassani oli hoitovapaan viimeisten päivien viettoa, pikkumurulla tutustumista pian alkavaan uuteen elämään. Hyvin meni. Kun poika lähti perjantaina jälleen päiväkotiharjoitustensa pariin (ei sentään vielä yksin mopollaan vaan äitin kyydittämänä), ehdin käydä kampaajalla saksimassa perhevapailla syntynyttä hippilookkiani. Sitten kaupan ja päiväkodin kautta kotiin valmistamaan töistä saapuvalle murulle iltaruokayllätystä: Tänään meillä tehtäisiin #somesoosia!

Sen keittäminen juuri nyt oli ihan pakollista. Tässä avioliitoksikin kutsuttavassa nokittelukisassa pyrimme nimittäin vähintään kerran viikkoon löytämään asioita, millä ärsyttää toista (hyväntahtoisesti, tarkennan). Ja koska muru ei voi sietää Twitter-kieltä, jota itsekin vasta twiittailua tapailevana ja somesta muutenkin liikaa pihalla olevana viestinnän (semi)ammattilaisena opettelen, hänelle olisi pakko tätä #soosia tehdä, ihan vaan piruuttaan siis.

Tiedoksi vielä pahemmin ulkona oleville: #-koodilla Twitterissä merkitään sanoja, usein kannanotossa tärkeitä substantiiveja, jotta keskusteluissa pysyy joku roti. Ja se lausutaan ”häshtäg”.

Tiedoksi suurimmille fossiileille: Twitter on verkossa elävä aikuisten keskustelupeli, jossa lähetetään tekstiviestin tapaisia lyhyehköjä kommentteja eetteriin, kaikkien nähtäville. Kukin seuraa vimpan päälle vehkeillään tai sitten, kuten minun tapauksessani, Aatamin aikaisella pöytäkoneellaan, lapsen rampaannuttamalla tabletillaan tai liian hitaalla ja siten älyvapaalla älypuhelimellaan niin montaa viestittelijää kuin haluaa ja yrittää samalla haalia itselleen seuraajia. Tämmöisenä ”nevahöödinä” en ole vielä pottia räjäyttänyt, mutta seuraan (kateellisena) muutamaa s-ryhmäläistä, jotka ovat sen tehneet. Ja sitä kautta kuulin hähstäg somesoosista.

Tiedoksi avaruuden mustissa aukoissa eläville: Julkkiskokki Henri Alen (jonka ravintolalla on muuten sama nimi kuin puolisollani eli Muru) on villinnyt Twitter-kansaa resepteillään, ja uusin hitti, #Mutti-tomaattimurskasta tehty pastasoosi, aiheutti Muttin kysyntään piikin, joka median ja kaupan mukaan näkyi hyllyaukkoina. Painotuotteet raportoivat tilanteesta, ja myös meidän osuuskauppamme myymälässä oli käyty Etlarin toimesta tyhjä kolo kuvaamassa.

#Orimattila on onneksi #somekohujen yläpuolella, ja meiltä Muttia, tätä murskien aatelia, sai. Illalla söimme herkullista #somepastaa, ja kun #lapsi oli saatu #%<*viimein nukkumaan, jatkoimme italialaista tunnelmointia: otimme uunista ulos lämpimän leivän ja avasimme pullon Amaronea! Taivaallista luksusta, jonka edessä ihminen saattaa alkaa itkeä!

Alenin resepti on simppeli mutta taattua laatua, ja vähän samaa vikaa on meidän pikaisesti valmistuvassa leipäsessä. Testatkaa molempia!

Tomaattipasta

Tomaattipasta

Italialainen yöpala

Italialainen yöpala

Italialainen iltapalaleipä

3 dl haaleaa vettä
25 g hiivaa
2 tl sokeria
n. 6 dl vehnäjauhoja
oliiviöljyä
#sardellia/sardiinia tai muuta kavalaa kalaa (ks. edelle)
aurinkokuivattuja tomaatteja
tuoretta basilikaa
suolahiutaleita/ sormisuolaa

Liuota hiiva veteen. Lisää sokeri ja jauhot (taikina jää pitsataikinaa selvästi löysemmäksi). Kohota liinan alla noin tunnin ajan.

Sudi oliiviöljyä leivinpaperille ja kippaa taikina paperille. Painele se litteäksi öljytyin käsin. Painele leipään mieleisiäsi herkkuja, kuten sardelleja, suikaloitua aurinkokuivattua tomaattia ja basilikan lehtiä. Ripota pinnalle suolaa.

Paista uunin keskitasossa 250 asteessa, noin 15 minuuttia, kunnes leipä on kauniin värinen. Syö heti.

 

Vaikka resepti on yksinkertainen, leipään upotetut aidot italialaiset sardellit, joita olen hankkinut Tampereen ihanimmasta puodista, ovat murheenkryyni. Sardelli on nimittäin kala, jota kaikki italialaiset reseptit sisältävät, mutta jota ei (ainakaan somettajien mukaan) saa tavallisista kaupoista. Mutta mutta. Myös aidosta Välimeren anjoviksesta, joka siis myös on kala, tehtyä säilykettä kutsutaan sardelliksi! Entäs mikä sitten on sarDIINI (paitsi kala)? Ja pitäkää hatuistanne: Se, mikä meille on anjovis, on oikeasti KILOHAILIA, joka on kala, joka lyödään mausteliemeen, jolloin se saa Pohjoismaissa saman nimen kuin se aito anjovis. WHY GOD, WHY?

Olen varma, että jossain joku nauraa partaansa, kun välimerellisen keittiön ystävät sekoilevat reseptiensä kanssa, ja olen varma siitäkin, että takana on niiden samojen ihmisten salaliitto jotka mm. murhasivat John F. Kennedyn, feikkasivat Elviksen kuoleman ja keksivät mäkilähdön. Vain muutamia v-mäisimmistä tempuista mainitakseni.

Sitä, miksi tällainen kalasalaliitto olisi tehty, en ole ratkaissut. Enkä ole enää vuosiin tiennyt, mitä se tutusta S-marketista löytyvä John Westin suosikkini on! Painan näitä vekkuleita focacciaan, maustan caesarsalaatin kastikkeen ja heitän pasta puttanescaan. Itse asiassa viis veisaan siitä, etten tiedä, onko kalani oikea vai väärä. Käyttäisin näitä säilykkeitä enemmänkin, mutta mielikuvitukseni on rajallinen, enkä keksi enempää reseptejä.

Viinilasini ääressä päätin haastaa Henri Alenin auttamaan minua:

”Ota Henri pliis koppi tästä! Peräänkuulutan seuraavaa #Muttigaten kaltaista purkkikohua, ja pyytäisin sinua tekemään sen jonkin rakkaan sardellidiinisäilykkeen ympärille, sellaisen, jota normaaleista kaupoista saa! Eli keksi minulle seuraava suosikkiresepti!” päätin twiitata hänelle. Hieman lyhennettynä, jotta asiani mahtuisi yhteen twiittiin.

Innostuin niin, että menetin ne vähäisetkin yöunet, joihin lapsen nukkuessa olisi ollut mahdollisuus. En siis ollut #kalagaten vuoksi lauantaiaamuna leipomistuulella, mutta oli kuitenkin leivottava. Veljen perheessä vietettiin lasten juhlia, ja olin luvannut leipoa Artun serkkutytölle #Barbie-kakun #Kakkujenkuningattarista.

Jo ennen koristelua näytti pelottavasti siltä, että kakku onnistuu. Uskomatonta, sillä olin täysin mukavuusalueeni ulkopuolella! Muru auttoi aprikoosisoseella ja kinuskitäytteellä päällystettyjen kakkusuikaleiden kietomisessa Barbien hameen muotoon (sanojensa mukaan pelasti koko kakun), ja valmis hässäkkä viimeisteltiin kermavaahdolla. Lopputulos oli hieno, vaikka sankari varmaan pohti, miksi ihmeessä hänen synttärilahjansa oli työnnetty kakkuun…

Barbie-kakku

Barbie-kakku

Neiti 6 v. ja synttärikakkunsa

Neiti 6 v. ja synttärikakkunsa

 

En yleensä leivo mitään näin monimutkaista, koska en jaksa nähdä vaivaa. Katsellessani ympärilleni synttärijuhlissa keksin kuitenkin syyn siihen, miksi myös Barbie-kakku tuli kakkukirjastani kokeiltua.

#perhe #rakkaat #kaikkeni