Hyllynsiivoajan fenkolinen lohilaatikko

Lienee paikallaan selittää, miksi blogi on hiljentynyt ja postailu takkuilee. Tällä kertaa syyt ovat yllättäviä – en pääse pistämään ihan koko asiaa vaativien lasten piikkiin. Menin ja vaihdoin työpaikkaa. Uusi työ on vienyt huomioni, ja blogi on unohtunut. Lisäksi työmatka piteni pitkän pätkän, ja perheen yhdessäoloaika on arkisin hieman lyhentynyt. On siis sitäkin vähemmän aikaa omille jutuille.

Kirjoittamiseen aikaa vielä irtoaisi, mutta erityisesti kuvien ottaminen unohtuu jatkuvasti, samoin syömistemme suunnitteleminen jaettavuusmielessä. Nyt revin itseäni niskasta päivittämään kuulumiset ja jakamaan samalla toimivan reseptin, jota olimme testanneet jo ajat sitten ja josta viime hetkillä muistettiin ottaa se kuvakin.

Idea ruokaan syntyi kuivaruokakaapin seuraavaa eli kolmatta hyllyä siivotessa (ekan hyllyn tarina tässä postauksessa, tokan hyllyn tässä). Tällä hyllyllä säilytän mausteita, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä sekä satunnaisia säilykkeitä. Tyhjensin hyllyn, pyyhin, ja siirsin tavarat takaisin. Osastolta löytyi paketit hienoa ja karkeaa merisuolaa, myllysuolaa, sormisuolaa, pöytäsuolasirotin, liha-, kala-, kana- ja kasvisliemikuutioita, lohkeavaa ja juoksevaa hunajaa, rusinoita, kuivattuja karpaloita, saksanpähkinöitä, pinjansiemeniä, pari leivontasuklaalevyä, ruokasoodaa, leivinjauhetta, vaniljasokeria, vanilja- ja manteliaromit, punainen elintarvikeväri, tomaattimurska, tomaattipyreetä, purkillinen etanoita ja toinen sardiineja. Kaikissa päiväykset priimaa. Hyllyn kaksi isoa rasiallista mausteita sen sijaan tulevat sisältämään toisenlaisiakin tarinoita, arvelin, ja kävin kimppuun.

Pusseissa ja sirottimissa luki mustapippuri, valkopippuri jauhettu, valkopippuri kokonainen, maustepippuri jauhettu, maustepippuri kokonainen, viherpippuri, roseepippuri, yrttisuola, savupaprika, aromisuola, grillausmauste, pippurisekoitus, sitruunapippuri, kaneli, oregano, tilli, laakerinlehti, kumina, juustokumina, korianterinsiemen, sinapinsiemen, fenkoli, rakuuna, meirami, rosmariini, timjami, salvia, kirveli, curry, kurkuma, kuivattu chili, cayennepippuri, kaffir limetin lehti, katajanmarja, muskottipähkinä, inkivääri, neilikka jauhettu, neilikka kokonainen, kardemumma jauhettu, kardemumma kokonainen, piparkakkumauste ja vaniljatanko.

Mausteiden päiväysten kanssa ei ole niin justiinsa, joten sellaiset, joissa päiväys oli pikkaisen ylitetty eivät huomiokylttiä saaneet. Post-it lappu muistuttamaan pikaisesta ruoanlaittoinspiraatiosta päätyi kuitenkin viher- ja roseepippurien, jauhetun maustepippurin, limenlehtien ja fenkolinsiementen kylkeen.

Tekisin lähiaikoina pippuripihvejä, ja kippaisin viher- ja roseepippurit kermasoosin. Done! Mitä limenlehdistä sitten? Olen ostanut niitä kauan ennen lasten tuloa. Vanhempi mopopoikani on 4,5-vuotias, joten limenlehtien kanssa mennään sillä rajalla, että pitää kysyä, onko niiden maku ikuinen vai osoite roskis. Pohdin, että tehdään thaimausteista katkarapu-chilikeittoa joku päivä ja testataan asia. Tai siis testaan, mieshän ei tule sellaista ruokaa syömään. Sen sijaan jauhetun maustepippurin tulen syöttämään murulle lusikalla, koska hän on sen perheeseemme tuonut vuosia sitten, kun olimme tekemässä lihakeittoa ja kauppalapussa luki maustepippuria. Hän toi kokonaisia ja jauhettua, molempia kaksi myyntierää. Kun ei ollut ohjeita, ettei ainakaan lopu kesken. Muistelin tapausta vieläkin savu korvista kohoten, ja kirjoitin Yhteishyvän verkkosivujen reseptihakukenttään ’fenkolinsiemen’. Ja näin meillä syötiin pian sen jälkeen fenkolilla maustettua lohilaatikkoa.

Resepti on hyvä, fenkoli antaa laatikolle mukavan säväyksen. Juureksista tehty lohilooda ei istu nyt hirveän hyvin kauteen, mutta kyllä se uusi sato sieltä kohta tulee, joten laittakaa resepti korvan taa. Täydellisesti kauteen sopivana vinkkinä painoin itse mieleen appelsiinimaustettujen possunfileiden reseptin. Possu pyöritetään mausteseoksessa, jonka yksi aines on fenkoli. Ehkä tätä grilliin juhannuksena..? Loput siemenet voikin sitten heittää leipä- tai sämpylätaikinaan, ja niin on hävikkiä taas hallittu herkutellen.

P.S. Enempää ei ole postauksia tätä laatua ja tällä erää tulossa, sillä kuivatarvikekaapin kaksi alinta hyllyä ovat tyhjiä ja tavarat tungettu niihin ylempiin. (Tiedätte kyllä miksi, jos teillä on 1,5-vuotiaita lapsia.) Ulosvedettävien hyllyjen yläpuolella on itse asiassa vielä yksi taso, kiinteä ihan ylin hylly. Lasten muropakettien takana hyllyltä löytyy isin tarpeistoa. Hedelmänameja, suklaita, sipsejä. Kierto on rivakkaa, joten hyllyä ei tarvitse muijan siivota eikä isin kuivatarvikkeista päiväyksiä kollata, näin minun on annettu ymmärtää…

Pikapullaa, kun muuhun ei pysty

Rakas lukijani. Olet ehkä huomannut, että blogini on ollut syksyn ajan hieman hunningolla. Pitkään mukavana jatkunut postaustahti on nuupahtanut. Minun on ollut vaikea saada aikaiseksi edes yhtä postausta viikossa. Syy on surullinen vaihe 1-vuotiaamme kanssa.

Vuosi sitten elimme ihmeellisiä aikoja. Uusi vauva oli syntynyt, kuukauden ikäinen. Alku oli aika helppoa, lukuunottamatta noin kolmen kuukauden iässä tapahtunutta yöunien sekoittumista. Se vaihe jäi pian taakse, ja kevät kului taas mukavissa merkeissä. Reilun puolen vuoden iässä koettiin toinen, hyvin raskas kausi. 3,5-vuotiaalla esikoisella uhmaikä taas huipussaan, vauva täysin tyytymätön ja hampaita tuli. Konttaus kiinnosti, mutta kun eteenpäin ei päässyt, kaikki itketti. Vaan tuli kesä ja sekin vaihe jäi taakse. Samoin taittui uhmaikä, ja kesä menikin etten sanoisi kovin seesteisesti.

Syksy koitti, samoin poikien päiväkotiarki. Odotin sitä pelonsekaisesti. Mitä jos taapero ei kotiudu. Turha huoli, kotiutui hienosti. Poika oli aina aurinkoinen, arki sujui. Tyyntä myrskyn edellä, huomasin kuitenkin pian. Eräänä lokakuisena päivänä tosiaan tajusin, että meille eletään nyt 1-vuotiaan kanssa hänen elämänsä kolmatta raskasta vaihetta. Ja tämäkin on raskas, rakkaat lukijani, hyvin raskas.

Lähdemme päiväkodista kotiin. Kehuvat, kuinka hyvin poika on taas viihtynyt. Automatka sujuu iloisesti, mutta kotona vaatteita riisuessa itku alkaa. Joskus sitä jatkuu suunnilleen katkeamattomana kitinänä kahdeksaan asti, mikä on pojan yöunille käymisaika. Joskus selviämme puolen tunnin pahalla mielellä, useimmiten arki-iltamme ovat jotain siltä väliltä.

1-vuotias ei siedä, että poistun hetkeksikään näköpiiristä. Istun hänen kanssaan koko illan lattialla tai kannan sylissä. Syöminen on täysin mahdotonta, ruoanlaittamisesta puhumattakaan. Mies on viimeisen reilun kuukauden ajan kokannut meillä lähes kaikki arkiruoat, muutamaa harvaa hetkeä lukuunottamatta, jolloin lapsi ei ole itkenyt nonstoppina lahkeessani.

Vaihe on hyvin väsyttävä meille kaikille. En tahdo jäädä vuosiksi lasten kanssa kotiin, enkä jaksa soimata valinnasta itseäni. En myöskään haluaisi, että kaikki yhdessäoloaika menee tällaiseen. Haluaisin löytää ratkaisun, mutta en keksi mitä tehdä.

Vaisto sanoo antamaan pojalle niin paljon läheisyyttäni kuin hän haluaa. Sylittelemme vaikka koko illan, enkä itketä häntä kuin sen lyhyen hetken kun käyn vessassa ja syön seisaaltani. Kun asiat sujuu, saan heti voimantunteen, että kyllä tämä tästä. Kun ei suju, tulen aika surulliseksi. Vaiheen loppua ei ole näköpiirissä, ja sen ajatteleminen vie voimat.

Älkää siis ihmetelkö jos blogissa on hiljaista. Kun ei pysty kokata, ei ole ruokakuulumisia.

Paitsi yksi. Teki sunnuntaina vietävästi mieli päiväkahvipullaa. Aamut eivät ole itkuisuuden suhteen ihan niin hankalia kuin illat, joten jos aamupalan jälkeen sekoittaa pikapulla-aineet kulhossa ja kaataa kakkuvuokaan, päiväkahvihetki on pelastettu. Se ajoitettiin 1-vuotiaan päiväuniaikaan, ja isoveljelle annettiin ’pädi’ piirrettyjen katseluun. Puoli tuntia hermolepoa hyvän voikkarin, kahvin ja kardemummaunelman kanssa, aikakauslehti naaman edessä. Pienet hyvät hetket, jotka vievät ihmistä taas läpi seuraavan harmaan kiven. Resepti täällä, klik.

IMG_7919

P.S. Syödessä tuli tuunausvinkki mieleen. Mitä jos taikinan maustaisi raastetulla appelsiinin kuorella tai korvaisi toisen kardemummateelusikallisen piparkakkumausteella? Hm… Adventin lähestyessä ajatukset on jo väkisinkin joulussa. Jos innostut testaamaan pikapullaa näillä tuunauksilla, kommentit kenttään arvioita kiitos. Veikkaan, että tällä reseptillä meillä leivotaan lähiaikoina toistekin. Muuhun ei välttis paukut riitä.

Pikkujoulujen paras salaatti

Olimme samassa tilanteessa kuin niin monta kertaa aiemminkin. Vaihdoimme työpäivien päättymisen lähestyessä puhelimitse tutut kysymykset. ”Kumpi hakee lapset?” ja ”Mitä me syödään tänään?”. Mies osoitti oma-aloitteisuutta ja kertoi olevansa jo kaupassa. Ei tarvinnut kuin päättää, mitä sieltä pitää tuoda. No, ei siis ehkä valtavaa oma-aloitteisuutta, mutta toimeliaisuutta kumminkin.

Olin bongannut viikonloppuna kivan reseptin johon tiesin löytyvän kotoa lähes kaikki aineet. Muru sai ohjeen tuoda selleriä ja rucolaa. Sain pian uuden puhelun, että selleriä ei kaupassa ole, hän tuo palsternakkaa. ”Eikä täällä ole rucolaakaan. Aha, ne onkin tossa, miksi ne tähän ne pistää, ei näitä tästä kukaan löydä.” Koska olen ennenkin kertonut teille, että miehen asioidessa kaupassa meidän S-marketista on aina kaikki loppu, ei mennä siihen nyt. Todetaan vaan, että kiitin häntä jälleen oma-aloitteisuudesta. Palsternakka kelpaa.

Kotona pistin porkkanaa ja palsternakkaa tikuiksi, maustoin suolalla ja pippurilla ja pirskotin päälle oliiviöljyä. Niiden tiristessä uunissa sekoitin kastikkeen öljystä, hunajasta ja appelsiinimehusta ja paahdoin saksanpähkinät pannulla. Kun juurestikut olivat parinkymmenen minsan päästä kypsiä, sekoitin niihin mainitut pähkinät, kuivattuja karpaloita ja hunajakastikkeen. Sitten vielä rucolaa sekaan, ja herkullinen lisuke oli valmis.

Resepti ei ole omani, niin kuin arvasitte. Löydät tarkemmat tienviitat paahdettuun juuressalaattiin täältä, klik. (Muuten mentiin ohjeiden mukaan, mutta selleri oli tosiaan korvattu palsternakalla ja appelsiinista puristetun mehun sijaan käytin Valion Hedelmätarha appelsiiniluomumehua, jota oli jäänyt viikonlopun Campari-Orange-herkuttelusta yli.)

Muru paistoi annosten kylkeen broilerin sisäfileitä, ja oikein oli toimiva yhdistelmä, olimme todella tyytyväisiä lopputulokseen. Kastike ja juureksista valuva oliiviöljy muodostivat vadin pohjalle ihanan aromaattisen liemen, karpalot ja pähkinät toimivat herkkusattumina. Vaikka annos oli kookas, napsimme sen kokonaan. Jäähtyneenä juurekset olivat saaneet vieläkin huumaavamman maun. Mistä sain idean. Tämä toimisi aivan loistavasti joulupöydässä possun kanssa, mutta vielä paremmin pikkujoulujen buffetpöydässä vaikka kalkkunan kaverina. Eikä haittaisi yhtään, vaikka salaatin tekisi valmiiksi ennen vieraiden tuloa ja se jäähtyisi. Se vain paranisi, siis täydellinen juhlaruoka.

Delicious!

Rummon spagettia, nam!

Bongasin taannoin Prisman pastahyllyltä Rummo spagetin. Pakkaus oli kiinnostava, lupasi selvästi laatua ja aitoitalialaista meisinkiä. Ei kun kyytiin. En tullut heti keitelleeksi, ja kaskas, pian huomasin, että ruokablogimaailmassa puhuttiin Rummosta. Suolaa ja hunajaa –blogissa oli hyytyvän pedantti pasta carbonara –postaus, ja himo syttyi heti. Yksi parhaista pekonipastoista joita olen tehnyt, kehui siippakin. Kyllä lunasti Rummo lupauksensa.

Tänään päätin tehdä Rummosta jotakin muuta. Blogikumppanin reseptiarkistosta löytynyt spagettipannu oli tilanteeseen sopiva simppeli resepti. Valmistuu työpäivän jälkeen nopeasti ilman mitään kikkailuja, siis juuri meiän sortin ruokaa. No, ihan vähän piti tietysti kikkailla: En halunnut heittää pastan joukkoon tänä ensilumea jo enteilleenä sadepäivänä kirsikkatomaatteja sellaisenaan. Jotenkin liian kesäistä. Sen sijaan puolitin ne, lappasin pellille, rouhin päälle hieman suolaa ja pippuria, ripotin sokeria ja pirskotin balsamicoa ja oliiviöljyä. Sitten kiertoilmalle 220 asteeseen pastan valmistuksen ajaksi, eli noin vartiksi. Eihän ne siinä ajassa kuivu, mutta antautuvat kuitenkin sopivasti.

Tämän pastan juju oli muutenkin yksinkertaisissa perusmauissa. Pannulle oliiviöljyä ja valkosipulia, kuullotus, ja sekaan keitetty pasta. Joukkoon parmesaania, silputtua tuoretta basilikaa, suolaa ja pippuria. Sitten vielä tomaatit ja paahdetut pinjansiemenet mukaan, ja ei kun syömään. Voi autuus, mitä ruokaa!

Spagettia ja tomaattia

Kuvaushetkellä iholle änkenyt puimuri ei liity ihanaan ruokahetkeen mitenkään. Mutta siitä mieleen, että puimurin onnellinen, tuore ja juuri 4-vuotissynttäreitään juhlinut omistaja ja hänen maanviljelijäisänsä saivat annoksilleen myös paistetut luomu kananrintafileet. Oma annokseni ei lihaa kaivannut. Niin oli täydellinen pasta ilmankin.

Kipkap Prismaan – tai kai niitä on muitakin hyvin varusteltuja ruokakauppoja, mene tiedä ;) – ja Rummoa koriin, suosittelen!

Arjen pelastava lohikiusaus

Miten niin arjen pelastava, huudan pääni sisällä, kun näen tuollaisia otsikoita. Jos lapset kiukuttelee, ulkona sataa, olet myöhässä töistä kun mikään ei onnistunut aamulla tai myöhässä lasten hakemisesta kun töissä tapahtui jotain odottamatonta, ei siinä onepot-lihapullapasta auta. Tai jos koti on kaaoksessa ja pyykit pesemättä ja taas joku oksentaa päälleen ja ryömii sen jälkeen villakoirissa, ei kulhoruoka-annos nosta oloani automaattisesti sfääreihin.

Se on nähkääs sillä tavalla, että ei mitään arjen pelastavaa ruokaa ole olemassakaan. Kun ei arjelta voi pelastua, arki vaan on. Toisaalta voi kysyä, miksi meidät pitäisi pelastaa arjelta. Arkihan on yhtä kuin elämä. ”Elämältä pelastava uunilohi” ei juuri reseptilööpeissä vastaan hypi. Kuinka kummaa.

Sitähän luulisi että mulla on joku pointti tässä. Älkää luulko. Ei mulla ole. Tällä hetkellä vaan ärsyttää ne elämän raskaat hetket, jolloin kaikilla on nälkä mutta pelastava ruoka on vasta alkutekijöissä, ja lupaus pelastumisesta tuntuu kerta kaikkiaan ja muutenkin liian isolta.

Joten sovitaan, että tämä postaus ei sitä lupaa. Jaan tässä reseptin lohi-piparjuurikiusaukseen, joka ei pelasta sinua miltään. Mutta koska syödä on pakko, arkena ja sunnuntaina, tämä on yksi vaihtoehto. Olen postannut aiemmin maailman parhaasta ja toiseksi parhaasta lohilaatikosta, ja tämä on osastoa jälkimmäinen. Eli verraten helposti valmistuva lohikiusaus, jossa käytetään pakastealtaan valmiita perunasuikaleita ja savulohta. Tuhtia makua saa käyttämällä oikeaa kuohukermaa.

Lohikiusaus

Ajattelin ennakkoon, että piparjuuri saattaa olla liian tymäkän makuista meidän 3,5-vuotiaalle, mutta ei se ollut. Lapsi oli ruoasta innoissaan, savulohi on lempparijuttuja. Hän haarukoi tätä ison satsin, äiti ja isi tulivat maaliin hyvinä kakkosina. Huom! Ketään ei pelastettu tai biipattu emoalukselle, vaan syönnin päälle istuttiin samassa tilanteessa missä ennen ateriaa.

No, kiistaton fakta toki on, että kaikilla oli mahat täynnä parempi mieli kuin tyhjinä. Sen verran voin tulla vastaan.

Syötäisiinkö tänään bataattisalaattia?

”Mitä tänään, huomenna ja myöhemmin tällä viikolla syödään?” Siinäpä kysymys. Ennen lasten tuloa pidin ihmisiä, jotka suunnittelevat ruoat etukäteen ja käyvät viikossa vain kerran pari kaupassa, pikkaisen pimahtaneina. Nihilisteinä. Tylsinä.

Onneksi Luoja on huumorintajuinen ja tykkää arjen ironiasta. Lasten tulon jälkeen Hän on släpännyt naamalleni jo monta kertaa tyyliin ”Hähähää, niin vähän aikoinaan tiesit!”. Totta tosiaan: Tästä perheralliksi kutsutusta rumbasta selviää elossa kaikkein parhaiten, kun suunnittelee mitä syö ja hoitaa tarvikehankinnat kunnon könteissä. Kaupassa käynti on mukavaa vaikka joka päivä, mutta siltä varalta että joku päivä sattuu jokin odottamaton muu ohjelmanumero, ainakin meillä lämpimän ruoan tarpeita on pakko olla varastossa edes se yksi.

Jos sinun perhettäsi vaivaa sama vika, tässä kaksi vinkkiä siihen, miten ruokalistan suunnittelu edes puolikkaaksi viikoksi onnistuu aika helposti:

Sinua inspiroivat verkkosivut ja blogit, joissa on hyvä hakutoiminto

Seuraan paljon blogeja (ja luen paljon ruokalehtiä), joista otan inspiroivia ruokavinkkejä talteen koko ajan. Joskus reseptit pölyttyvät pitkään, toisinaan on aikoja, jolloin suunnittelen syömiset kokonaan niiden perusteella. Inspiroivien ja ns. kivalta kuulostavien ruokien välissä on kuitenkin pakko tehdä ruokaa siitä, mitä kotona on, eli on hyödynnettävä jääkaapin sisältöä. Kun hommaa tiettyä tarveainetta reseptiä varten, osa jää käyttämättä. Ruokahävikki on kirosana, ja siksi kaappinsa sisältöä on joka äidin osattava huoltaa huolella. Kun homma on oikein hallinnassa, sitä muistaa jääkaapin sisällön ulkoa, mutta jos ei, kurkkaus parin päivän välein jeesaa. Näin kävi minulle taannoin. Katsoin vihanneskoriin, ja kas, olin unohtanut, että siellä köllötti pieni ja nahistumisvaarassa jo ollut luomubataatti ja samassa hädässä kirkunut chili. Pikkumuovirasiasta löytyi iso pala mozzarellapötköstä. Ja nyt tullaan siihen varsinaiseen vinkkiin.

Perheenäidillä on hyvä olla verkossa jokin luotettava kaveri, jolta voi kysyä, mitä näistä aineksista voisi tehdä. Minulle sellainen on löytynyt blogikumppanistani Yhteishyvästä. Yhteishyvä.fi:n reseptihakutoiminto on kätevä. Nyt kirjoitin hakusanoiksi ’bataatti chili’. Hakutuloksia 13, klikkasin numeroa kaksi Bataatti-fetasalaatti. Siinäpä hyvä idea ruoaksi! Kauppalistaan rucola ja pojille vaikkapa kanafileet salaatin kaveriksi (kasvisruoka kun on toinen kirosana…). Fetan korvasin jämämozzarellallani, jonka kuutioin ja marinoin aurinkokuivattujen tomaattien öljyllä. Kas, mitä hävikkiruokaa, ja NAM!

Bataatti-mozzasalaatti

Ruokakeskustelut perheen kanssa

Kerroin aiemmin, että istutin eräs sunnuntai pojat alas ruokakeskustelulle. Jokainen saisi valita pari ruokaa, ja niitä sitten tehtäisiin seuraavalla viikolla. Kauppalistan suunnittelu olisi helppoa, äiti pääsisi vähemmällä. Vaikka alkukankeutta tehtävän suorittamisessa olikin (lähinnä isillä), niin homma oli suksee. 3,5-vuotias oli aivan myyty ruokalistan teosta, kaupassa käynnistä tuli seikkailu kun etsittiin kaikki ainekset, ja pitkin viikkoa hän halusi kerrata, mitä kukakin toivoi. Tulokset voi lukea tästä postauksesta.

Seuraavalla viikolla homma uusittiin. Poika toivoi spagettia, ja äiti teki italialaistyyppistä makkaraspagettia. Äiti toivoi lohta, ja keksi sen kaveriksi kasvis-kuskuslisukkeen. Isi toivoi lihakeittoa, ja sai sitä kesäisenä versiona, sisältäen uusia pottuja ja kesäporkkanoita sekä –sipulia ja yrttejä. Huomasin nauttivani tosi paljon ruokaviikon suunnittelusta lapsen ja miehen toiveiden pohjalta – niitä kunnioittaen mutta hieman tvistaten.

’Ruokakeskustelusta’ tulikin meillä käsite. Tätä jatkamme varmasti, kun arki kesäisten lomien jälkeen iskee vasten kasvoja. Suunnittelua jos mitä me vanhemmat tarvitsemme, jotta työntäyteinen viikko rullaa eikä kukaan näänny nälkään!

Pastaidea kiirastorstaiksi

Pääsiäinen on kiva pyhä, ei mikään sisään-ulos-juttu. Neljä päivää tekee siitä oikean, viipyilevän juhlan, jolloin on aikaa tehdä… hmm… no jos ainakin vähän parempaa ruokaa! Keleistä ja pääsiäisen ajankohdasta riippuen se inspiroi joko keväisen kepeisiin tai talvisen tuhteihin ruokiin. Koska tänä aamuna oli 8 astetta pakkasta, en tohtinut kirjoittaa kauppalistalle parsaa. Meillä mennään tänä vuonna vähän talvisemmalla kattauksella, höystettynä muutamalla keväisellä twistillä.

Pyhien syömissuunnitelmamme on siis itse asiassa jo kasassa, mikä näinä uhmaikäisen ja 5-kuukautisen vauvan kanssa sompailun luvattuina aikoina on pieni ihme. Kävin lihaostoksilla hyvissä ajoin, ja kun en osannut päättää syötäisiinkö meillä karitsan kareeta vai lihapullia, päätin ostaa sekä kyljysriviä että jauhelihaa. Tehdään siis karitsaa kahdella tavalla, jotain värikästä kasvislisuketta ja vaikka aiolia kaveriksi. Lauantaina tulee sukulaislikkoja iltakylään, ja niihin peijaisiin palaan ehkä blogissa vielä – luvassa kenties keväisempää pikkusyötävää. Sunnuntaina ajattelin tehdä jotakin trendikästä ”one pot” –ruokaa, olisiko nyhtösikatyyppistä possua, kasvikset samassa padassa lihan kanssa haudutellen. Ja näillä näkymin maanantaina selätän yhden ruokahaasteen, joka on odottanut tekoaan sellaisen viisitoista vuotta. Tulee varmaan tosi hyvää, kun on näin pitkään muhinut. Siitä raportoin blogissa ensi viikolla enemmän!

Koska kokkailua piisaa jo tässä, niin vaikka itse tehty on tsiljoona kertaa parempaa, mämmin ostan valmiina. Ja jotain suklaajälkkäriä tehdään, joten suklaata pitää kirjoittaa kauppalistaan. Ja tietysti iso pakkaus kananmunia. Munaruoat ovat nyt hot, ja jotain herkkua pitää laittaa muru tekemään pääsiäisaamupalalle. Ja munia tarvitaan myös kiirastorstaina. Testaan yhtä pastaa, jota pitkään on pitänyt… Siitäkin enemmän toisella kertaa :)

Mutta. Jos sinä mielit aloittaa pääsiäisen ruokajuhlaan laskeutumisen torstaisella pastapäivällä, olisi tässä jo nyt yksi vinkki tarjolla: Pasta carbonara. Ah, mitä juhlaruokaa, vaan silti sellaista, että arkenakin ehtii työpäivän jälkeen tehdä. Viinilasit vaan pöytään niin lomatunnelma on varma.

Pasta carbonara on viime kerralla postaamani lihapullapastan lisäksi se toinen pasta, jota meillä tehdään säännöllisesti. Käyttämäni reseptinkin olen täällä joskus jakanut. Se on tosi kermainen, ja carbonarassa onkin kaksi koulukuntaa. Toinen on se vähän ”kuivempi”, ja sellaista reseptiikkaa edustaa Yhteishyvän sitruunainen carbonara. Pitää sanoa: Kun spagetti on maukasta (esim. Barillaa), carbonara toimii, vaikka kastiketta olisi vähän vähemmän. Ja tätä nimenomaista reseptiä halusin testata, koska tässä oli sitruunaa. Lempparimakujani! Sitruuna sopi todella hyvin carbonaraan, ja raastoin koko kuoren, kun oli pieni luomusitruuna. Enemmänkin olisi voinut olla. Herkkua.

Sitruuna carbonara

Kippis pääsiäiselle!

P.S. Katso Yhteishyvän vinkit pääsiäispöytään täältä. Ihania ideoita alkupaloista jälkkäreihin ja leivonnaisiin!

Toimivia lihapullapastoja ja vauvanhoitoreseptejä

Vauvamme täytti eilen 5 kuukautta. Kylläpä juoksee aika, etten paremmin sano. Ilmiö on ihan päinvastainen kuin esikoisen synnyttyä. Muistan, kuinka ensimmäisen vauvan tultua taloon aika suorastaan pysähtyi. Päivät kului hitaasti ja tunnelma oli seisahtunut, sanan positiivisimmassa mutta välillä toki harmillisemmassakin merkityksessä. Toisen vauvan tultua sitä toivoo ja suorastaan odottaa elämän pysähtymistä ja ajan verkkaista kulkua, jotta voisi keskittyä käsillä olevaan kasvun ihmeeseen. Mutta ei, tällä kertaa aika on vain juossut. Koko ajan tulee uusi kuukausi ikää täyteen ja kaikki livahtaa ohi liian pian.

En ole juuri lueskellut vauvanhoito-oppaita enkä ole ihan varma, miten kehitysvaiheet ihmislapsella vauvaiässä kulkevat. Mutta olen hämmästynyt siitä, miten selviä vaiheita meidän vauvalla on jo ollut. Vaikka luonne onkin näkynyt selvästi ja samanlaisena ihan alusta asti, jokainen kuukausi on ollut myös omanlainen. Joskus uusi vauvavaihe on alkanut jopa päivälleen taas yhden kuukauden kartuttua lisää mittariin. Tällainen kierros meillä on ollut:

Kuukausi 1. Pieni uninen ihme
Vauva saapui ja nukkui paljon, vaikka millaisessa metakassa, keskellä tupaa omassa seimessään, myös isoveljen äänekkäiden 3-vuotissynttäreiden ajan. Heräillä olleessaan hänen päämoodinsa oli tyytyväinen.

Kuukausi 2. Päivätyytyväisen vauvan iltaitkut
Päivälleen kun vauva täytti yhden kuukauden, hänen iltaohjelmaansa rupesi kuulumaan itku ja kitinä. Pääsääntöisesti hän oli päivisin erittäin tyytyväinen ja nukkui päiväunet hyvin, mutta iltaa kohti nokosten ottaminen vaikeutui ja usein ennen yöpuulle käyntiä meillä itkettiin vähintään vartin verran, joskus jopa pari tuntia, äidin tai isin olkapäällä lepäillen. Yöunet sujuivat kuitenkin edelleen mukavasti.

Kuukausi 3. Suht tyyntä myrskyn edellä
Kolmas kuukausi, joulukuun puolivälistä tammikuun puoliväliin, on vaikein lokeroida. Iltaitkuisuus jäi kertalaakista vähän ennen kuin kaksi kuukautta tuli täyteen. Päiväunien huononeminen kuitenkin jatkui. Levottomuus alkoi lisääntyä myös öisin. Elimme selkeästi vaihetta, joka oli suht tyyni, mutta myrskyn merkit näkyivät jo.

Kuukausi 4. Hurrikaani iskee
Kun tietäisi, mitä tehdä, ja aina toimisi oikein, varmaan vauvojen kanssa olisi helpompaa. Minä tuskin koskaan tiedän, mitä pitäisi tehdä, kun jotain yllättävää tapahtuu. Enkä tiennyt silloinkaan, kun vauva oli suunnilleen kolmen kuukauden ikäinen ja lopetti levollisen nukkumisen lähes kokonaan, niin päivällä kuin yölläkin. Myrsky piikkasi tämän jakson lopulla helmikuussa, jolloin meillä myös 3-vuotias sairasti ja kärsi öisin pahoista yskänkohtauksista. Nukuin niin vähän, että jos joku joskus kysyy, mitä teit helmikuussa 2016, vastaan, että olin varmaan koomassa koska en muista yhtään mitään.

Kuukausi 5. Messeä poika
Helmikuun taituttua maaliskuuksi unet alkoivat parantua. Jakson pari viimeistä viikkoa on nukuttu taas hyvin! Ja kun oma pää on vaihteeksi kunnossa, hämmästyn useita kertoja päivässä sitä miten tyytyväinen ja messeästi hymyilevä vauva meillä onkaan. On ollut koko ajan, mutta kun on väsynyt, sitä on vaikea muistaa.

Kaikilla vauvoilla on suunnilleen samanlaisia kotkotuksia, mitä meillä on nähty, mutta silti kaikki me ihmiset ollaan jo vauvoina omia persoonia. Olen useita kertoja tehnyt jotain juttua, mikä toimi esikoisen kanssa, ja hakannut sen kanssa kuin päätä seinään, kunnes olen tajunnut, että hei, ehkä tämä ei tämän vauvan kanssa toimikaan. Kun olen koeponnistanut jotain toista lähestymistapaa, asia onkin yhtäkkiä sujunut. Pätee kaikissa asioissa karstan hoidosta soseiden maisteluun, yörauhoitteluista aamutoimiin.

Seuraavassa tämän postauksen isoin aasinsilta ruokahöpinöihin: Tarve koeponnistaa omia maneerejaan ja rutiinejaan pätee myös kokkailuun! Kaikkihan me teemme tuttuja juttuja, tyyliin ”kun näin olen ennenkin kokannut”. Aina ei kannattaisi. Kun vähän raottaa ovea, sisään saattaa tulla vaikka miten hienoja yllätyksiä: Teen hyvin usein tomaattikastikkeessa keitettyjä lihapullia, ja reseptin olen jakanut aiemmin (postaus sisältää myös muistoja esikoisen synnytyksestä). Tällä kertaa lihapullapastahimon yllättäessä päätin antaa meidän pulliemme serkuille mahdollisuuden ja kokeilla Yhteishyvän uunilihapullia tomaattikastikkeessa. Toteutin homman muuten ohjeen mukaan, mutta lisäsin lihapullataikinaan palan HK:n metukkapötköstä kuutioina, kun sattui olemaan. Kastikkeeseen lisäsin murskatun valkosipulinkynnen sipulien kanssa kuullottumaan. Ja veden sijaan käytin nesteenä punaviiniä, kun avattu pottu jääkaapista löytyi. Söimme pullat ja soosin pastan ja parmesaanin kanssa. Oikein hyvää perusruokaa!

Lihapullapasta

Mutta mutta. Huolimatta toimivasta reseptistä, tykkäsin omista keitetyistä pullistani ja kasarisoosistani enemmän. Kokeilu ei siis täysin lyönyt laudalta sitä, minkä olin vuosien saatossa hyväksi havainnut.

Siinäpä tärkein oppi myös vauvanhoidon puolelle: Kaikkea kannattaa koittaa ja kyseenalaistaa omia rutiinejaan, mutta edes joskus me äidit itse ja vaistonvarassa tiedetään, mikä juuri meillä toimii parhaiten!

Vauva 5 kk

Kasvislupauksesta miestä: Arkiviikon ruokapäiväkirja

Lupailin vuoden ekassa postauksessa, että meillä osallistutaan kasvislupaukseen elikäs lisätään kasvisten määrää lautasilla. Terveellisemmin yritetään syödä muutenkin, puhumattakaan siitä että yritetään saada nirso miehenalku syömään monipuolisemmin ja maistelemaan rohkeasti uutta.

Siinäpä tavoitteita, eikä tapahdu itsestään. Vähintään on pidettävä yllä inspiraatiota keittiössä ja tehtävä kauppalistoja, muuten arkiruoat lipsahtavat joka viikko samoihin kaavoihin ja tutun tylsiin ruokiin. Tein toissa syksynä erinomaisen hyödyllisen harjoituksen, jossa päätin kuvata ja paljastaa yhden arkiviikon aikana meillä syödyt iltaruoat. Hyödyllinen siksi, että päätös sai minut alitajuisesti todnäk pikkaisen tsemppaamaan. Kun ruoat oli kuvattu tuli myös hyvä mieli. Eihän meillä lasten (tai silloin lapsen) myötä ihan pa… huonosti syödäkään. Kasvislupauksen ja helmikuun ekan viikon kunniaksi päätin ottaa harjoituksesta revanssin. Tässä tulos, meidän viime viikon menu ma-pe, olkaa hyvät!

 

Maanantai: Täytetyt uunipaprikat

Klassisin kasvisruoka, täytetyt paprikat, on niin last season että niiden tekeminen on jo trendikästä. Ainut ja vieläpä huono muutos minkä YH:n reseptiin tein oli fetan vaihtaminen mozzarellaan. (Tällaisiin paprikoihin feta sopii kuin nyrkki silmään, mutta hävikinhallintaminäni otti ylivallan. Meillä oli viikonlopun kokkailuista jäänyt yli juuri n. 150 g pala Riitan Herkun mozzapötköstä. Kuutioin sen paprikoihin fetan sijaan.)

Täytetyt paprikat

Kasvislupaukselle maanantai teki hyvää, kun paprikoiden sisältä vieri miesväen yllätykseksi kikherneitäkin. Koska isomman murun mielestä kasvisruoka ei kuitenkaan ole ruokaa, olin ottanut pojille pakkasesta pienen jauhelihaköntin, ja he saivat paistaa siitä pihvit paprikoiden kaveriksi. Pisteet 3-veelle, joka maisteli omaa ruokaansa, myös siis paprikaa, eikä vain jauhelihaa!

Tiistai: Savuporopasta

Sain äitiltä Avotakan tammikuun numeron, jossa Hanna Gullichsen jakoi reseptejä suosikkiruokiinsa. Yksi oli poropasta. En ole pitkään aikaan tehnyt, joten inspiraatio iski ja kirjoitin savuporon kauppalistaan. Syy kokeiluun oli myös se, että en koskaan sekoita pastakastikkeissa kermaa ja tomaattituotteita tai punaviiniä. Lopputulos on vaaleanpunainen, mikä ei ole herkullista. Mutta jos Hanna tekee niin, miksen voisi kokeilla, kun jääkaapissakin oli herraties milloin avattu punkku. Näin tein pastan:

Silppusin sipulin, kookkaan valkosipulinkynnen ja punaisen chilin ja kuullotin ne voissa. Lisäsin 100 g kuutioitua kylmäsavuporoa (ostettu leikkeleenä), pyörittelin hetken, ja lisäsin vajaan ruokalusikallisen vehnäjauhoja. Taas pari pyöritystä. Sitten joukkoon 0,5 dl punaviiniä ja kunnon kiehautus. Joukkoon rouhaisut pippuria ja suolaa ja ripaus timjamia. Sitten kattilaan purkki ruokakermaa ja ruokalusikallinen sinappia. Rauhallista keittelyä kunnes pasta toisessa kattilassa on kypsää, ja sitten kastike ja pasta sekaisin. Annoksille vielä tietty parmesaania, ja syömään!

Savuporopasta

Vaaleanpunainen väri katosi pastan joukkoon ja punaviini toi kastikkeeseen muhevuutta. Erinomainen poropasta! Chili teki siitä kuitenkin niin tulisen, että lapselle tein oman pasta-annoksen. Upposi, koska pasta on makaroonia. Ei juhlittu kasviksilla, mutta hyvänmielen ruokaa tämä oli, ja sekin on tärkeää etenkin talvella ja/tai jos vauvasi ei osaa nukkua.

Keskiviikko: Appelsiinilohta ja avokado-sitrussalaatti

Meillä on syöty tammikuussa paljon meksikolaista, koska avokadot ovat sesongissa. Vielä teki viimeisiä avokadoja mieli. Päätin tehdä salaattia, jossa yhdistäisin avokadon toiseen kauden suosikkiin, veriappelsiiniin. Sen kanssa lohta, jonka marinoisin appelsiinimehulla!

Leikkasin lohifileen parin sentin levyisiksi annospaloiksi. Puristin yhden appelsiinin mehun ja raastoin kuoren. Ne sekaisin ja joukkoon reilu pari ruokalusikallista oliiviöljyä ja pari ruokalusikallista sitruunamehua. Sitten keksin silputa joukkoon maanantain ruoalta jääneen basilikan. Liemi lohipaloille ja jääkaappiin pariksi tunniksi. (Paloja voi kääntää pari kertaa.) Kun on aika syödä, nostetaan sitrusliemessä kivasti raakakypsyneet lohipalat leivinpaperille pellille, maustetaan suolalla ja pippurilla ja paistetaan 200 asteessa noin vartin, kunnes ovat kypsiä mutta mehukkaita. Ja uunissa kypsymisen aikana sekoitetaan salaatti: Lohko avokado ja pirskota lohkoille vähän sitruunamehua tummumisen estämiseksi. Joukkoon maanantain ruoalta jäänyt kirsikkatomaattirasian loppu ja suikaloitu punasipulin puolikas. Irrotetaan veriappelsiiniviipaleet kalvoista ja lisätään, kuin myös kapriksia. Rouhitaan vähän suolaa joukkoon, ripotellaan pintaan sokeria, pistetään sekaisin ja nostetaan lautasille.

Appelsiinilohi

Joskus mulla näköjään leikkaa kaupassa ja keittiössä! Vaikka luulla voisi, ei silti ihan nappisuoritus: Lapsi tuli tiistaina kipeäksi, joten hänet vapautettiin kalan maistamisesta kun naama oli niin surkea. Hän sai makaronia.

Torstai: Enchiladat

Sanoinko jo, että meillä on syöty paljon meksikolaista ja avokadoa? Jos vielä viimeistä kertaa ja jo torstaina vähän ”viikonlopputyyliä”… Testaamamme naudanliha-enchiladat oli oikein soiva resepti! Kehotan kuitenkin kaikkia meksikolaisen ystäviä välttämään valmiita mausteseoksia ja –kastikkeita eli niitä tuttuja tuotemerkkejä. Okei, tortillalätyt minäkin ostan valmiina. Mutta esim. mausteseoksen teen itse sekoittamalla juustokuminaa (löytyy jauhettuna lähes kaikista isoista marketeista) ja paprikaa, ja joskus jotain muutakin. Uskokaa pois, kun hylkää valmiit mausteseokset ja –kastikkeet, meksikolaisesta tulee jotenkin ”puhtaamman” ja paremman makuista.

No, totuus ennen kaikkea. En minäkään arki-iltana jaksa tomaattisalsaa tehdä. Mutta nyt sitä oli viikonlopusta jäljellä. Vähän vähemmän kuin reseptissä käsketään laittaa, mutta riittävästi kuitenkin. Täytteen jaoin kuudelle letulle. Ja vielä pieni muokkaus reseptiin: Jotta ruoka olisi vain mausteinen muttei tulinen, säilötyt jalopenot nostin murun ja minun lautasille. Näin lapsi pystyi ”syödä” samaa ruokaa kuin me (sillä salsakaan ei ollut tulista). Hän maistoi, ei kyllä syönyt. Mutta maisteli kiltisti. Lättyjen kanssa tarjoiltiin tietysti viipaloitua avokadoa, ja ranskankermaa kului. Ei kaikkein kasvisvoittoisin ruoka, mutta herkullista!

Enchiladat

Perjantai: Jämiä ja makaronia

Perjantai-iltana murulla ja lapsella oli lastenkutsuohjelmaa ja suunta kävi iltaruoka-aikaan Hoplopiin. Muru fiksasi hänelle ja lapselle keitettyä makaronia ja ruskistettua jauhelihaa, meidän tavanomaisinta pika-arkiruokaamme. Kun he lähtivät ja sain vauvan unille, lämmitin itselleni viimeisen enchiladan ja sekoitin lisukkeen säilötyistä luomupavuista. Paljon ranskankermaa päälle ja omenasiideriä lasiin. Ah, mitä lohturuokaa ja luksushetki yksin, kun olet toisen lapsen nukkumattomuudesta ja toisen sairastelusta aivan poikki!

Yhteenveto. Lapsi syö liikaa makaronia, ja me liikaa punaista lihaa. Mutta eihän tämä elämä muuten niin huonosti mene! Tuli tehtyä kivoja ruokia pitkin viikkoa, laitettua kasviksia ja väriä lautasilla, ja lapsikin maisteli. Ei muuta kuin uutta ruokaviikkoa kohti ja kauppalappua vääntämään. Josko pitkästä aikaa ostaisi valkoista kalaa. Ja tekisi vaikka juureslaatikon, josta riittäisi lisukkeeksi parillekin eri ruoalle… Hm…

Palsternakkapaistos

Palsternakkapaistosta semihuonoon arkeen

Hyvä arki. Termi, joka tulee vastaan joka tuutista. Se varmaan tarkoittaa sellaista arkipäivää, jolloin kaikki kulkee tuttuja rutiineja noudattaen aamusta iltaan ilman kommelluksia. Väleissä on aikaa pysähtyä ihmettelemään, kuinka kaikki on tässä ja nyt. Silloin ihminen niin sanotusti elää hetkessä. Tärkeä taito.

Yksi hyvän arjen ilmentymä on onnistunut iltaruoka. Kuten palsternakka-jauhelihapaistos. Se on helppo valmistaa ja vaatii vain hieman vaivaa. Lopputulos on perusmaukas. Jos lautasen reunalle jaksaa vielä nostaa jotakin vihreää, ollaan astetta varmemmin kiinni hyvän arjen peruspilareissa.

Jauhelihalaatikko

Minä en jaksanut nostaa. Ja tällä hetkellä lähes poikkeuksetta epäonnistun muutenkin hyvän arjen toteuttamisessa. Vaikka uusi vauva on viime viikot ollut perustyytyväinen oloonsa, huonosti sujuvista päiväunista on tullut pysyväisilmiö. Se tekee arjesta hieman työläämpää, kun beibi pitää nukuttaa useita kertoja päivässä. Se, mikä tekee arjesta tosi paljon työläämpää, on 3-vuotiaamme muutaman viikon takainen havainto, että paikasta auringossa pienen veljensä kanssa voi vääntää, ja kunnolla.

3-vee kiukuttelee, romahtelee ja haluaa kaiken huomion erityisesti jos olemme kolmisin kotona. Tavanomaista on, että kun menen makuuhuoneeseemme imettämään vauvaa, isoveli ryysää paikalle kevytläpsimään ja tökkimään meitä, tuijottaen samalla koko ajan minua kuin miettien, miten saisi hermoni palamaan. Kiellän, joskus jopa aikuismaisesti, ja sanon vieväni hänet pois makuuhuoneesta, jos tökkiminen ei lopu. ”SAANPAS! ENPÄS LOPETA!” kuuluu vastaus, ja pian hän joutuu olkkarin puolelle ja siitäkös pakka lopullisesti sekoaa.

Päivistäni on lasten myötä tullut mosaiikkitauluja. Ne koostuvat pienenpienistä hetkistä. Joukossa on paljon hyviä ja paljon huonoja. Esimerkki: Pate oli reilun kuukauden ikäinen ja olimme ensimmäistä kertaa kolmisin lasten kanssa vähän pitemmällä vaunulenkillä. Arttu jaksoi kävellä koko puolituntia reippaasti, ja Pate nukkui. Kipusimme pirteässä, loppusyksyisessä säässä mäen päälle, joka kylpi auringossa. Katselimme Artun kanssa kaunista maalaismaisemaa, ihan hiljaa. Kaikki oli tässä ja nyt.

Ennen kuin pääsimme kotiin, oli lapsi kuitenkin kastellut housunsa syvään lätäkköön hypätessään ja raivosi, että haluaa eri housut. Visainen toive toteutettavaksi vaunulenkillä. Kotipihassa huudettiin jo täysiä. Pari vähän erilaista mosaiikkipalaa tauluun, siis.

Hyvä arki -tunteen kannalta oleellista lienee, että taulu eli päivä on kokonaissävyltään positiivisen eikä masentavan värinen. Aika usein niin onkin. Viime aikoina – toisen lapsen myötä, käsiparien vähetessä, vauvan vaatiessa päivä päivältä enemmän huomiotani, 3-vuotiaan uhmakkuuden kasvaessa jatkuvasti ja mustasukkaisuuden lisääntyessä eksponentiaalisesti – taulut ovat kyllä olleet välillä synkkiäkin.

Aika monta elokuvaa, TV-sarjaa ja kirjaa on tehty siitä kaipauksesta, joka meihin ihmisiin arjen ympyröissä iskee. Haaveilemme elämästä toisessa kaupungissa tai toisessa maassa, ihan erilaisen arjen parissa. Joku haaveilee sykkivästä Lontoosta, joku eksoottisesta laiskottelijan elämästä Thaimaassa. Monet ihmiset – sinkut, dinkut ja perheelliset – toteuttavat näitä unelmia joka päivä. Näitä ihmisiä ihaillaan, sillä ajatellaan vaativan rohkeutta lähteä kauas kotoa uuden äärelle ja tuntemattomaan, haaveidensa perässä.

Paskanmarjat. Päätös etsiä hyvän arjen tunnusmerkkejä niissä puitteissa, jotka ympärillä on, se se vasta siviilirohkeutta vaatii.