Ex tempore marokkolaista kanaa

Rakastan ruokaa ja ruoanlaittoa. Erityisesti rakastan erilaisten reseptien tutkimista vaikkapa ruokalehtiä tai blogeja kahlaillen, samalla miettien, miten tästä suklaakakusta voisi kehittää oman makuni mukaisen tai missä tilanteesta tätä pataa olisi kiva tarjota.

Meillä on kotona aina arvostettu hyvää ruokaa ja kaikki sukulaiseni ovat kovia syömään niin kuin minäkin. Yläasteella innostuin mokkapaloista siinä missä muutkin, kotoa muutettuani opettelin ruskean kastikkeen ja peltipitsan teon. Mutta vasta jossain vuoden 2005 korvilla, reilussa parinkympin iässä, reseptien ja viinien maailma lähti viemään. En todellakaan ollut sitä ennen mikään erityisen kokeileva kokki. Mutta pikkuhiljaa homma eteni, ja harrastuneisuuteni hurjimpina vuosina suunnilleen 2009, 2010 ja 2011 me syötiin murun kanssa välillä todella ison vaivannäön takana olleita pöperöitä – ja koluttiin ravintola toisen perään.

Kun tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi, useamman vuoden jatkunut hauska harrastus lässähti. Ei jäänyt kokonaan, mutta on se hankalampaa, ja joskus asiasta tulee paha mieli. Tein uuden vuoden lupauksen. Päätin, että jatkan edelleen reseptien selailua ja ruokaunelmointia, mutta lopetan harmittelun siitä, että ”tätäkään en ehdi kokeilla”. Joskus ehdin, useimmiten en, mutta mitä sitten. Kauniista ruokakuvasta ja kivasta reseptistä voi silti nauttia.

Tässä suht uudessa elämässäni kahden lapsen äitinä kokkailumyönnytyksiä joutuu tekemään vielä enemmän kuin aiemmin. Haluaisin antaa tälle blogille 110 % energiani, mutta annan 7 %, koska muu olisi tyhmää. Nyt mennään näin. Ja ehkäpä juuri siitä syystä, että ruokaan ja sen laittamiseen ihan kympillä keskittymiseen on niin harvoin mahdollisuus, se kun hetken onnistuu luomaan, se tuntuu superhienolta:

Oli viikonloppu. Jääkaapissa oli broilerin koipia, eikä paljon muuta. Kauppaan ei huvittanut lähteä, olisi siis taiottava jotain kivaa olemassa olevasta. Ihme tapahtui, ja lapset viihtyivät ja olivat vaivattomia. Rohkenin antautua ruoanlaittoon ja inspiroitua. Tein kuskusia, perinteiseen taboulleh-tyyliin. Se tarkoittaa, että mukaan pilkotaan tomaattia, puristetaan sitruunamehua, silputaan yrttejä, lisätään vaikka oliiveja ja kas, säilöttyjä kikherneitä löytyi kaapista, joten niitäkin. Jos haluaa paljon makua, kuskusin kypsennysveteen voi lisätä kasvisliemikuution. Mutta suolallakin pärjää.

Sitten valmistin broilerille henkeen sopivan mausteseoksen, jonka hieroin kuivaksi taputelluille koiville. Nappasin idean mausteseokseen tästä reseptistä, tein annoksen tuplana ja käytin 3 koipeen. Lapsille uuniin meni maustamattomat versiot. Kypsensin kanapakkauksen ohjeen mukaan ja nostin kaiken pöytään.

Olin mielettömän hyvällä tuulella. 1-vuotiaamme söi kuskusia, mikä yllätti ja nosti hyvän fiiliksen tappiin. Alitajunta puski häivähdyksenomaisesti silmilleni kuvan lämpimästä pitaleivästä ja hummuksesta, jotka olisivat täydentäneet pöydän hienosti, mutta kieltäydyin lähtemästä voivottelun linjalle. Keväinen aurinko jo hieman valaisee. Välillä asiat sujuu. Joskus parasta on käsillä oleva, siksi, koska tämä on meidän näköistä elämää. Lämmin leipä menisi jo imelän Strömsö’n puolelle (hän lohdutti itseään).

Pekoniin kääritty tipu

Luin jostain, että syyskuun alussa vietettiin kansainvälistä pekonipäivää. Herramanjee kaikkia päiviä, jotka syömiseen on valjastettu. Niitä piisaa, mutta eipä silti, kyllä pekoni oman päivänsä ansaitsee. Mieletön muoto syödä possua, ja murun lempparia. Siitä syystä meidän jääkaapista löytyy säännöllisesti, sunnuntaiaamiaisen jäljiltä, avattu pekonipaketti. Kun muutama slaissi on paistettu aamupalalle, lopusta pitäisi tehdä viikolla jotakin sapuskaa, avatun paketin matka seuraavaan sunnuntaihin kun on vähän kyseenalainen. Tässä muutamia vinkkejä:

  • Pieniksi kuutioitu pekoni ja sipuli kun kuullotetaan pannun pohjalla, saadaan hyvä pohja pastakastikkeelle, lasagnekastikkeelle tai paella-tyyppiselle padalle.
  • Pasta carbonara, aah.
  • Kevyesti paistetut pekonikuutiot ovat oiva lisä suolaiseen piirakkaan – ja sopivat myös lohipiiraaseen!
  • Kiusaukseen pekoni uppoaa mukavasti, samoin pitsaan.
  • Rapeaksi paistettu pekoni on maalaissalaattien must. Pohjaksi rapeaa salaattia, sinappikastiketta, tomaattia, löysäksi keitettyä kananmunaa ja broileria tai lohta. Kruunuksi pekonit. Avot!
  • Lihamurekkeen voi tehdä leipävuokaan siten, että ensin vuoraa vuoan pekoneilla. Sitten massa vuokaan, uuniin, ja kipattuna pöytään. Silmä ja suu tykkää.
  • Kaikenkarvaiset kääröt ovat pekonin paras ystävä. 90-luvulla tutuksi tullut sinihomejuusto-herkkusieni-pekonikäärö sopii grilliin, samoin parsa-pekoniniput. Tämän kesän innovaatio oli pekoniin käärityt raparperinvarret. Me puolestaan tehtiin possukääröjä pavuista. Keitin pitkiä papuja suolavedessä napsahdusasteelle, sitten valutin ja käärin n. 5 papua nippuun pekonilla. Kiinnitimme liotetuilla cocktailtikuilla ja grillasimme kunnolla väriä kääröön. Nam!

Naudanlihapihvien kietaisu pekoniin on tuttua juttua, mutta parempi on mielestäni broilerin ja pekonin makuliitto. Olin ostanut broilerin rintaleikkeitä, joista poistin luut ja leikkasin leikkeet vielä vinottain kahtia. Sain pitkulaisia, mukavan kokoisia broileripötkylöitä. Ajattelin sitten kietaista niihin pekonisuikaleen per nuppi. Viimemetreillä löin Yhteishyvän reseptihakukenttään sanat ’pekoni broileri’, ja kylläpä lykästi. Italialaiset broilerileikkeet oli jetsulleen se, mitä olin ajatellut. Paitsi että enemmän, sillä sain hyvän kypsennysidean jota en omin avuin olisi kekannut. Maustoin siis broilerin palat suolalla ja kuivatuilla yrteillä, kietaisin päälle pekonin, kiinnitin cocktail-tikulla, paistoin pinnat kauniiksi, ja nostin rullat vuokaan. Ja sitten se idea: vuokaan kaadettiin kanalientä ennen uuniin tuuppaamista. Yeah! Arvasin, että broileri säilyy näin mehukkaana, ja juuri niin kävi. Kuiva kana on kurjaa, mutta nämä olivat ihanan pehmeitä ja valuvan meheviä. Reseptissä ei mainita paistoaikaa, meidän tiput oli uunissa muistaakseni jotakin 20 ja 25 minuutin väliltä. (Ohuet broilerinleikkeen palat toki kypsyvät nopeamminkin, nämä olivat jytkyjä, kun pohjana oli rintaleike.) Pekonitipua voi syödä salaatin kanssa tai vähän jo kauteen sopivammin jonkin juureslisukkeen kaverina. Suosittelen!

Vielä aina maininnan arvoinen loppukaneetti: Meidän vajaa 4-vuotias söi näitä kaksi ja halusi lisää, mutta me ei annettu kun loput oli omilla lautasilla. Joku roti. Mutta siis oli kuulemma herkullisinta kanaa mitä oli koskaan syönyt. ”Isin poika”, hymyili mies mussutuksensa lomasta.

Jos sen voi kääriä pekoniin, meidän pojille se maistuu!

Luomukanaa ja suklaata sydänystävälle

Ystävänpäivä on hieman ”muovinen” juhla, mutta what the hell, juhlitaan sitä meilläkin, sillä juhlan aiheita on elämässä ihan liian vähän. Varsinkin tulee nähtyä liian vähän ystäviä, ja tähän ystävänpäivän tienoo toimii oivana lääkkeenä. Suosittelen kaikkia kotona perhevapaata viettäviä kohtalotovereita ottamaan luurin käteen ja kutsumaan sydänystävänsä lähitulevaisuudessa lounaalle. Kutsussa kannattaa panostaa nimenomaisiin kohtalotovereihin, sillä vauvatreffit ovat mukavia. Harvoin niiden aikana pystyy syvällisiä jutella, sillä vähintään toisen vauva kiukuttelee koko tapauksen, mutta silti käteen jää kahmalokaupalla vertaistukea!

Mitä tarjota ”mammalounaalla”?
Broileri on herkkua, ja erityisen kaunista on tarjota ystävälle luomua. Kotimaista luomubroileria löytyy hienosti vakkarikaupastani Prismasta, ja L’uomu Nokkaa tarttuu usein matkaan. Juhlafilee, eli rintafileet, sopii jos mihin. Mammalounaalle voi rakentaa vaikka lämpimät leivät. Ruokaisaa ja toimii aina. Esimerkkileivissäni on viisi elementtiä: leipä, pinaatti, broileri, kastike ja katkaravut. Resepti on ruokatoimittaja ja äyriäistieturi Anna-Maija Tantun, mutta olen ampunut siitä mutkia suoriksi. Eleganttius on laskenut mutta hässäkkätoteutettavuus kasvanut. Näin ne tehdään:

Aloita kastikkeesta hieman ennen kuin ystäväsi saapuu. Silppua kuorittu pieni porkkana, pieni (salotti)sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuullota pehmeiksi voissa. Lisää 0,5 dl valkoviiniä, nokare kanaliemikuutiosta ja vähän suolaa ja mustapippuria. Keittele hiljalleen noin vartti ja siivilöi liemi tarkasti, lusikalla siivilää painellen. Laita liemi takaisin kattilaan ja sekoita joukkoon 2 dl ranskankermaa. Anna hautua noin 10 minuuttia ja tarkista suola. (Kastike riittää hyvin kolmelle leivälle.)

Kun ystävä on saapunut, lykkää oma, uhkaavasti kitisevä vauvasi hänelle. Kuumenna kattilassa iso köntti voita ja lisää tuoretta pinaattia (n. 50 g per leipä). Kuumenna kahdella puulastalla nostellen kunnes pinaatti menee kasaan. Tapahtuu nopeasti, minuutissa. Rouhi päälle suolaa, ja siirrä kattila sivuun odottamaan.

Viipaloi kanafileet (n. yksi per leipä), suolaa, ja paista voissa pannulla. Laita kanan paistuessa kastike kuumenemaan, jos se ehti jäähtyä, ja ota esiin toinen paistinpannu, jossa paahdat vaalean leivän viipaleet. Öljyssä kuumalla lämmöllä. Nosta paahtuneet leivät lautasille. Laita pannuun vielä nokare voita, ja paista siinä jättikatkaravunpyrstöt (jos käytät pakastetta, muista ottaa hyvissä ajoin sulamaan). Huom! Kypsiä pyrstöjä ei paistella kauaa. Minuutti-kaksi riittää. Kunhan vain saat ne kuumiksi.

Nosta lautasilla odottaville leiville pinaattia voisulineen ja kuumat kanaviipaleet. Lusikoi päälle aromikasta ranskankermakastiketta. Kruunuksi ravut. Imetitte tai ette, nyt nautitaan, joten laseihin kaadot valkkaria, jonka äsken avasit. Ja sitten syömään! Kippis parhaalle ystävyydelle!

Rapu-broilerileipä

Ravut ja broileri on loistoyhdistelmä! Tein kokatessa (vain yhden) pienen virheen. Kaadoin ihanan paksun kastikkeen kanojen päälle pannulle ennen leipien kokoamista. Broilerista irtoaa sen verran nestettä, että kastikkeesta ehti tulla löysähköä. Höh, mutta sitä vauvan kanssa kokkailu on. Muuten hyvä suoritus!

 

Mitä jälkkäriksi?
Suklaa maistuu ystävänpäivänä, tai oikeastaan aina. Suklaamousse on ranskalaishenkisen klassikkoleivän jälkeen luonteva vaihtoehto. Mutta nyt mieleni teki kokeilla suklaavanukasta, reseptissä kun oli lapsuudesta tutun suklaapuuron henkeä. Käytin maitosuklaata, jota lisäsin pari palaa ohjeen määrää enemmän. Vanukas jäi silti hieman löysäksi, ja saattaisin ensi kerralla laittaa Maizenaa 3 ruokalusikallista. Muuten: kuin suklaapuuron ja suklaamoussen sekoitusta, nam!

Suklaavanukas

Hyvää ystävänpäivää!

P.S. Jos leipä ei innosta, tyttöystävien keskisellä lounaalla voi syödä myös helposti valmistuvaa savuporopastaa, johon löytyy viittoja viime postauksestani. Jos puolestaan aiot järjestää kahvikestit, tarjoa sydämenmuotoisia leivoksia ja poropiirakkaa, josta vinkkasin toissa ystävänpäivänä. Hemmottelumenu omalle rakkaalle löytyy viime ystävänpäivän postauksesta: ranskalainen hernesosekeitto Crème Ninon, paahtopaistisalaatti ja sitruuna-lakumousse!

P.P.S. Ilmaisia lounaita ei ole, mutta joskus joku piffaa luomukanan: Saanen ylpeänä ilmoittaa tämän olevan koko kaupallisen yhteistyöblogini historian ihka ensimmäinen kaupallisessa yhteistyössä tehty postaus! :D

Yhteistyössä SOK:n marketkaupan ketjuohjaus