Linssiin viilattua joulun aikaa!

Kun joulu elää mielessä pitkin vuotta, on vaikea määritellä, mistä hetkestä sen odotus virallisesti alkaa. Tai olisi, jos ei olisi neitsytihmisenä kalenteroinut tätäkin asiaa: Päätin joitakin vuosia sitten iskeä joulunajan avauksen siihen viikonloppuun, johon ensimmäinen adventti osuu. Silloin siis joulu saapuu meidän kotiin, ja aaton odottaminen voi virallisesti alkaa!

Kalenterointi tapahtui hieman sen jälkeen, kun menimme murun kanssa yksiin. Paljastan seuraavassa syyt tälle ensimmäistä kertaa, ja uskallan sen tehdä, koska olen melko varma, että muru itse on jo blogini seuraamisessa hyytynyt. Enkä pistä pahakseni, jos tutut eivät paljasta armaalleni näitä faktoja ihan kaikessa karuudessaan.

Asiaan. Murun ja minun yhteiselon alkuaikoina huomasin järkytyksekseni, että joulu ei ole kaikille yhtä spektaakkelimainen tapahtuma kuin itselleni. Minä varmistan aina hyvissä ajoin rakkailtani, miten he aikovat joulunsa suunnitella, mutta jokaisella ei tällaista keskustelutarvetta ole, huomasin uudesta puolisostani. Kun hän vielä sanoi, että joulun perinteet eivät ole hänelle kovin tärkeitä, järkytykseni lähenteli shokkitilaa. Hyperventiloin ja olin varma, että joko hän on sydämetön lurjus tai tunnevammainen idiootti. En jäisi selvittämään, kumpaa vikaa hänestä löytyisi. Olisi yksinkertaisesti helpompi erota.

Niin makaa kuin petaa, ja päätetty mikä päätetty. En siis eronnutkaan, ja ajattelin vain tyytyä kohtalooni elämään ihmisen rinnalla, joka ei ikinä odota joulun saapumista. Päätökseni piti pari viikkoa, ja sitten sisuunnuin. Voi jumankauta, kyllä minä nyt yhden pojanklopin niskat napsautan, muistan ajatelleeni. Hänestä tulisi joulunajan ja –perinteiden odottaja vaikka väkisin!

Punoin salakavalan juonen, joka on niin nerokas, että vieläkin hymyilen pirullisesti, kun sitä ajattelen. Kopioikaa ja soveltakaa seuraavaa reseptiä vapaasti (itse olen käyttänyt tätä menestyksekkäästi myös kesälomaamme). Yhden äijän lisäksi mukaan ei tarvita muuta kuin naisellista viekkautta ja käänteispsykologiaa!

Käänteispsykologiaa kustu… kutsutaan myös huijaamiseksi. Mitäkö tarkoitan? Noh, minä loin meille joulunajan alkamisesta kivan perinteen, koska liitin siihen elementtejä, joista mies pitää! Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta uskokaa pois, miehet ovat niin simppeleitä, että juoni toimii kuin unelma!

Salajuoneni alkoi ensimmäisenä vuonna kun kerroin rakkaalleni, että vietämme tulevana perjantaina joulunajan avausta. ”Onko joulu taas tulossa?” hän jupisi. Minä jatkoin, että olen kehitellyt meille ekstrakivaa ohjelmaa, joka alkaa, kun hän kotiutuu töistä. Rakkaani ei tarvitse muuta kuin saapua paikalle ja tuoda viinipullo. Sanoin ohjeeksi, että valitsee jotain, mikä sopii yhteen spesiaalin liharuoan kanssa, jota aion hänelle tehdä.

Pitkin viikkoa muru uteli, mikä olisi se liharuoka, jota hänelle tehtäisiin. Sanoin, että pitäisi malttaa perjantaihin. ”Kuinka paljon sitä sitten on?”, hän kysyi. Lupasin, että sitä olisi tositositosi paljon. Ja sipsejäkin on. ”Mutta nyt olen paljastanut jo ihan liikaa”, kikattelin naisellisesti perään.

Muru oli myyty. Liharuoat ja sipsit ovat hänen lempijuttujaan! Ja koska minulla oli vapaapäivä, ehdin spesiaalin liharuoan lisäksi tehdä vielä murulle mieluista jälkkäriä. Lisäksi siivosin, asettelin esille joulukoristeita, sytytin tunnelman luojaksi kynttilöitä, laitoin joulumusiikkia stereoihin ja katoin pöydän.

Kello oli viisi, ja muru saapui paikalle kera viinipullonsa. Hänen mielestään iso olkipukki pienessä eteisessä hänet tervetulleeksi toivottamassa oli hauska joululäppä, joka sai hänet nauramaan – eli juoneni toimi kuin rasvattu. Illallinen maistui, kuohari ja viini virtasi, ja seuraavaksi oli ohjelmassa hemmottelusauna.

Koska työnantajani ei välttämättä arvosta hemmottelusaunaan liittyvien yksityiskohtien tarkkaa kuvailua tässä blogissa, sanon vain vinkiksi, että kukin käyttäköön niin rivoja keinoja kuin kehtaa. Jokaisella miehellä on murtumispisteensä jossain selänpesun ja saunan kokoisten bakkanaalien välimaastossa, ja kukin valitkoon jatkumolta ne toimenpiteet, jotka tarpeelliseksi oman puolisonsa kohdalla katsoo.

Saunan jälkeen otetaan esiin sipsipussi, lämmitellään glögiä ja avataan TV. Rakkaan annetaan surffailla kaikilla eri kanavilla katsomatta mitään ohjelmaa kahta sekuntia pidempään, ja vain yllytetään häntä jatkamaan ihailemalla hänen upeaa taitoaan painella kaukosäätimen nappeja. Nukkumaan käy tyytyväinen mies, jolla oli hauska ilta.

Kun tämän reseptin toistaa tarpeeksi monena vuonna peräkkäin, uskokaa pois, mies toimii kuin Pavlovin koira ja alkaa odottaa joulunajan alkamistamme (tai sovellutussa reseptissä sitä kesälomaa). Pikkuhiljaa joulun perinteiden lähestymisestä onkin tullut meillä ihana juttu! Hahhahhaa (nauraa juonittelunaurua)…

Tänäkin vuonna kaava oli tuttu, vaikka joka vuosi reseptiä toki hieman versioidaan: Viestitin hyvissä ajoin murulle töihin, että perinteistä joulunavausiltaamme vietettäisiin lauantaina 30.11. ”Lapsi menee mummolle yökylään, ja ohjelmassa on kaikkea tuttua, vink vink ja hymiö.”

Lauantai tuli, ja minä vietin sen ”siivoillen” eli lätkin pesuaineliuosta sinne tänne, koska lapsen kanssa en muuhun ehtinyt. Sillä aikaa muru huolsi traktorinsa vipstaakkeja. Kun hän lähti viemään lasta hoitoon, asetin esiin pari joulukoristetta ja nostin tutun pukin eteiseen.

Armas tuli kotiin kynttilänvaloon ja joulumusiikin pauhuun ja huusi jo eteisestä tutun huutonsa: ”AI ETTÄ SÄ OOT HULLU!”. Kainalossa oli viinipullo.

Tässä tärkeä osa salajuonta: Otan pullon vastaan ja annan joka vuosi murun ennestään jo erinomaisen kokoisen egon paisua yhä isommaksi kehumalla taukoamatta hänen viinivalintaansa. ”Kuule Alkossa ei sitten ole kalliimpaa punaviiniä tässä lajissa!” hän rehenteli ja käveli äijäkävelyä keittiöön (tiedättehän, maailman omistajan elkein).

Viis siitä, että muru ei tajua Orimattilan Alkon valikoiman olevan melko kapea otos kaikista ylemmän hintaluokan pulloista. Tänään ei etsitä toisesta virheitä, vaan ainoastaan kehutaan! Ylistän siis hänen valintaansa ja valehtelen, että juuri tätä olen aina halunnut maistaa ja /tai tämä on klassikko, jos pullo on joku, mitä en tunne.

Käänteispsykologia toimii, sillä kukapa mies ei haluaisi olla se pesuaineella spreijattuun kotiin, pihvi-illallisen ääreen saapuva Superman, joka ruuvaa miehekkäästi auki kalliin viinipullon, josta ei ymmärrä mitään, mutta saa silti James Bondin lailla kaikki paikalla olevat naiset, tai tässä tapauksessa sen yhden, lakoamaan polvilleen ja huutamaan Hoosiannaa.

No kaikki haluavat olla, trust me!!

Tänäkin vuonna show jatkui kolmen ruokalajin illallisella, kuten niin usein. Alkuun graavia lohta, sitten pihvit murun lempireseptillä ja –lisukkeilla, jälkkäriksi kakkukirjani suklaakakkua, mutakakun tyyliin. Ohessa minun ohjeeni herkkuihin.

Lohitartar ja sinappikastike
(2:lle)
200 g graavattua lohta
1 tl ruokaöljyä
1 rkl kapriksia
1 rkl silputtua salottisipulia
tilliä
mustapippuria myllystä
Sinappikastike:
1 tl sinappia
ripaus sokeria
1 rkl vettä
vajaa 0,5 dl ruokaöljyä

Hienonna lohi. Sekoita joukkoon öljyä. Jaa massa kahtia ja taputtele pieniksi pihveiksi esim. kostutetulla leikkuulaudalla. Siirrä lautasille (ja säilytä tarjoiluun asti kylmässä). Ripottele pinnalle kapriksia, sipulisilppua ja tilliä (ja vaikkapa pari kirsikkatomaattia). Sekoita kastikkeen ainekset ja lisää annoksille.

Ulkofileepihvit Julia Childin tapaan

150 g naudan ulkofileepihvi per ruokailija
voita, ruokaöljyä
suolaa, pippuria
1 dl punaviiniä
2-3 rkl pehmeää voita

Kuumenna voi-öljyseos. Paista pihvit kuumalla pannulla noin kolme minuuttia per puoli. Kun lihasneste helmeilee pihvin pinnalla, käännä.

Mausta pihvit, siirrä lautasille ja peitä foliolla siksi hetkeksi, jonka kastikkeen teko vie.

Kaada ylimääräinen rasva pannulta pois. Lisää punaviini. Keitä siirappiseksi. Ota pannu liedeltä. Lisää voi kuutioina, hyvin sekoittaen. Kaada pihveille (kastiketta kuuluukin olla vain pieni tilkka).

Hunajajuurekset

1 porkkana ja 1 palsternakka per syöjä
juoksevaa hunajaa
suolaa, pippuria
öljyä

Kuori ja lohko juurekset. Levitä pellille. Lorota juureksille hieman juoksevaa hunajaa ja rouhi päälle suolaa ja pippuria. Lisää hieman öljyä. Paista 225 asteessa (kiertoilmassa vähempi riittää), noin vartin, kunnes juurekset ovat pehmenneet ja ottaneet väriä.

 

Mitä opimme tästä? Tästä opimme sen, että kun te kanssasisareni seuraavan kerran sanotte, että ”miksei minun mieheni koskaan”, muistakaa: Ei kenenkään puoliso koskaan mitään!!

Oveluutta peliin! Jokainen tietää oman miehensä heikot paikat. Ottakaa niistä kunnolla kiinni ja vetäkää täysiä! Kivojen perinteiden ja yhteisten juttujen luominen on mahdollista joka parisuhteessa – jopa jouluna!