Kakkujuttua ja puolukkahuttua

Olen parissa viime postauksessani viitannut vuoden takaisiin horinoihini. Isin synttäreistä (joille hän aina haluaa juustokakkua) ja lapsen synttäreistä (jolloin pirukaan ei tiedä, mitä pieni sankari vieraineen haluaisi) on tullut kerrottua viime lokakuussa ekan kerran ja nyt toisen kerran. Mistä tulemme mielenkiintoiseen huomioon: Blogini on täyttänyt vuoden! Bravo!

Aloittaessani tarkoitus oli alkaa elvyttää raskausaikana lopahtanutta mutta ah mukavaa keittiökokeiluharrastustani. Koska en muutakaan keksinyt, päätin, että otan tavoitteeksi leipoa kakun yhden vuoden jokaisena viikkona. En uskonut, että asiassa kovin pitkälle pötkittäisiin, mutta olen onneksi niin pedantti pilkunviilaaja, että jos jotain ääneen sanonut olen, se lähes poikkeuksetta pitää.

Jos tarkkoja ollaan, ja mehän ollaan, projektin olisi pitänyt päättyä blogin synttäripäivänä ja plakkarissa olisi pitänyt jo siis olla 52 leivottua kakkua inspiraatiokirjastani Kakkujen kuningattaret. Ihan täydellinen ei tahtini ole ollut, koska tämän viikon alkaessa leipomatta oli vielä neljä kakkua. Yksi puolukkakakku, yksi pähkinäkakku, yksi marenkikakku ja yksi omenakakku.

Meillä on töissä sellainen tapa, että jos jollain on synttärit, nimpparit, serkun ristiäiset, lapsen rippijuhlat, lomalle lähtö, lomalta paluu, ärsyynnys jonkun toisen lomasta, ylennys, alennus, perehdytys alkamassa, perehdytys päättymässä, uusi työtehtävä, vieläkin vanhat työtehtävät, perjantaifiilis, iso projekti päätöksessä, pieni projekti päätöksessä tai koko tiimillä hyvä tai tosi huono tulos asiakastyytyväisyyskyselyssä, niin silloin siltä joltakin, tai viimeisessä tapausparissa esimieheltä, vaaditaan pullaa. Kakkukin käy, mieluiten Britaa, mutta pullakin käy. Mieluiten itse asiassa suolaista ja makeaa, mutta pelkkä makeakin käy, jos tuo suolaista seuraavana päivänä. Karkkikin käy. Suklaakin käy, mutta huom! EI TUMMA SUKLAA!

Ihan peruspelisäännöt. Näinhän kaikissa työyhteisöissä kahvitaukohomma toimii, eikö?

Työkaverit ilmoittivat tiistaina, että olin heille kakun pydessä. Koska puolukkakakku oli listalla jäljellä olevista helpoin toteuttaa lyhyellä varoitusajalla, eli muistin ulkoa mitä aineksia sitä varten pitäisi ostaa, sitä saamansa piti keskiviikon tiimipalaveriimme. Puolukkamousse oli erinomaisen makuinen, totesin jo kulhosta maistaessani. Aamulla tehty pintakiille kuitenkin otti jostain itteensä, ja siitä tuli kumimainen. Ei siis leikkautunut ilman sahaa. No. Ei kun kakku kyytiin ja töihin, kyllä se niille kelpaisi (tämä pelkästään kohteliaisuutena)!

Puolukka on kausimarja, joka on aliarvostettu, kuten monet muutkin kovat kotimaiset jutut. Hapanta sellaisenaan, eivätkä ihmiset ymmärrä, että se juuri on puolukan vahvuus: Siitä herkkuja taiteillessa saa käyttää huoletta sokeria!

Pakastimesta löytyi viimeinen puolukkapussi syksyltä 2013, joten ne mitä kakusta yli jäi piti toki jo käyttää, jotteivät esiäitimartat käänny haudoissaan. Yksi ihan paras puolukkajälkkäriresepti pakastimien pohjallisille on puolukkapaistos. Tätä meillä syö mieskin, jonka perusperiaate on, että puolukka ei ole marja. Resepti modifioitu (eli täysin kopioitu) muistaakseni Etelä-Suomen Sanomissa julkaistusta reseptistä.

On se hyvää, ja sitä kuuluisaa lohturuokaa myös!

Jokamiehen puolukkaherkku

n. 7 dl puolukoita
0,75 dl sokeria
Paistostaikina:
150 g voita
1 dl sokeria
muna
n. 1 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

Survo puolukoita kevyesti niin, että osa murskaantuu. Lisää sokeri. Levitä voidellun uunivuoan pohjalle (halkaisija 20—22 cm). Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja vatkaa nopeasti. Yhdistä kuivat aineet ja lisää. Sekoita tasaiseksi. Lisää jauhotilkka, jos tarpeen. (Taikinan tulee jäädä pehmeäksi, muttei tahnaksi, joka ei irtoa sormista.) Jaa kuoritaikina nokareina puolukoiden päälle ja taputtele kansi jauhotetuin sormin tasaiseksi. Paista 200 asteessa noin 25 minuutin ajan, kunnes pinta on kauniin ruskea. Syö hieman jäähtyneenä jäätelön tai vaniljasoosin kanssa.

Kun Pata ja kuppi nurin menivät

Putin-juusto oli vain alkusoittoa, saimme huomata. Markkinoille, joita Prismoiksikin kutsumme, perjantaiaamuna saatu Valion Maslo, viralliselta nimeltään Putin-voi, odotti esiripun takana kello kahdeksaa. Pääesiintyjän julkistaminen aiheutti sellaisen aamuruuhkan S-ryhmän ruokakaupan Patarumpu-blogissa, että se meni hetkeksi aikaa jäkkiin kuin Olympiastadionin sisäänkäynnit Cheek-uskovaisista hieman myöhemmin.

Olen kade! Ei puhettakaan, että oma blogini olisi ikinä sortunut sisältöjen ääreen rynnivien ihmisten painosta. Ja eniten sapettaa se, että patarumpulaisilla on hallussa jotain minkä funtsaaminen on, kuten viimeksi kerroin, itselläni vaiheessa: Onnistunut kaupallinen blogitoteutus kaupallisessa S-maailmassa. DÄÄM JUU päivittäistavarakaupan tyypit!

Seurasin voihässäkkää somen välityksellä kotioloista, sillä lapsi sairasti. Samalla kun vaklasin puhelimesta Twitteriä ja tyrkkäilin pojan räkäisiä autoja pitkin keittiön lattiaa, läpsin aineksia kakkuvuokaan. Marjastajan juustokakkuun tuli mansikkaa, mustaherukkaa ja mustikkaakin. Namia, ja viimeiset hatsit kaudesta, ennen kuin syksy saapuu. (Poika, joka näkyy taka-alalla, ei arvostanut yritystäni keskittyä päiväkahvikuvamme ottoon, vaan tekee kaikkensa poistuakseen tuolistaan.)

Taas vilkaisu Twitteriin. Patarummun porukka vinkkasi, että hyvän blogin aineksista yksi on persoonallisuus. Eli erottuva, omantyylinen, yllätyksellinen blogi. Hmm… Sopii minulle! Rakastan esimerkiksi tabujen ja pinttyneiden käsitysten riepottelua. Yksi postausta tällä saralla vaativa aihe onkin roikkunut mielessä pitkään. Se on imetys ja alkoholi! Ei kun läppäri esiin ja vinkistä vaarin.

Tiedän nyt suututtavani monta täydellistä mammaa kun kerron, että en usko lapsen vaurioituvan, jos sitä imettävä ihminen juo annoksen pari alkoholia silloin tällöin. Rintamaidossa on saman verran alkoholia kuin veressä, kun äiskä on väkijuomia nauttinut. Siis no big deal, sanon minä!

Jostain syystä suomalaisiin on kuitenkin piintynyt käsitys, että jos äiti on ottanut, lapsi saa rintaruokinnassa samaa tavaraa mitä äiti on kiskonut. Eli olutta, jos äiti imettää saunan päälle, viiniä, jos äiti imettää illallisvieraiden lähdettyä, ja kossua, jos äiti on isä.

Mistä ihmeestä tämmöinen ajatus tulee?! Veressä ja maidossa alkoholi mitataan promilleissa, alkoholijuomissa prosenteissa. Yläasteen matematiikalla jo pärjää ja voi päätellä olennaisimman: Rintamaidossa on kohtuukäytön jälkeen niin pieniä määriä alkoholia, ettei sitä voi vauvasta (tai minun tapauksessani kohta eskaria käyvästä esiteinistä) edes mitata. Yrittäneet ovat.

Vajaa kaksi vuotta sitten kuuluin näihin samoihin itsensä ruoskijoihin, joiden käsityksiä tänään ihmettelen. Kun vauva oli syntynyt, funtsailin ensimmäisen puoli vuotta todella tarkkaan, mihin kellonlyömään (ja missä kalenterikuussa) uskallan ottaa hörpyn miehen kolmosoluesta siellä saunassa. Vai kastaisinko kuitenkin vain kieleni, pohdin. Ei, parempi on olla ottamatta mitään!

Soopaa. Olen lukenut aiheesta todella paljon, koska olen imettänyt todella (liian) pitkään. Imetyksen tuki ry:n sivuilla on loistava kirjoitus ”Tupakka, viina ja villit mammat”. Harmittaa, että löysin tekstin vasta, kun olin niiden muutamien saunakaljojen ja –siiderien juomisesta ja pitkään kaapissa odottaneen samppanjapullon juomattomuudesta saanut itseni lietsottua jo lähes eksistentialistiseen kriisiin.

Eri asia on kokonaan, TARVITSEEKO imettävä äiti alkoholia. Ymmärrän täysin niitä äitejä, jotka päättävät, etteivät tarvitse. Jokuhan ei juo kahviakaan, jottei kofeiinia mene vauvaan. Alkoholi on ilman muuta pienelle lapselle myrkky. Koska se ei ole välttämätön aikuisen elintoiminnoille, siitä voi hyvin luopua imetysajaksi, kun raskausaikana luopuminen tulee joka tapauksessa tutuksi. Samoilla höyryillä voi hyvin jatkaa pari vuotta.

Mutta. Sitten olemme me äidit, jotka tykkäämme tosi paljon viinistä ruoka- ja rentoutusjuomana. Olen juonut entisessä elämässä lähes joka viikonloppu ruoan kanssa viiniä, ja tykkään juoda kesäpäivänä oluen ja lauantai-iltana sen saunasiiderin. Kaikille teille tällä hetkellä ensimmäistä lasta odottaville kaltaisilleni kiltin tytön syndroomasta kärsiville sanon: Nauttikaa elämästä, vaikka imettäisittekin! Satunnainen kohtuukäyttö ei tutkimusten mukaan vahingoita lastasi. Ja pakkohan ei ole imettää ja nauttia alkoholijuomaansa samaan aikaan.

Koska suomalaiset ovat maailman amerikkalaisin kansa, on hyvä lisätä tämän ”persoonallisen” saarnani loppuun vielä pienellä painettu präntti tyyppiä ”älä laita kissaasi mikroon”. Eli: Itse en HUMALASSA hoitaisi pientä lasta, saati imettäisi. Tämähän on selvä asia, eikä liity mitenkään mihinkään edellä mainittuun. Ja muistutetaan sekin, että puhun nyt vauva-ajasta, en siitä sikiöajasta, jolloin äiskän ja lapsen ruoansulatukset ja siten nautitut ravintoaineetkin ovat aika paljon läheisemmissä tekemisissä.

Suljen läppärini ja jatkan leikkimistä lapsen kanssa. Kun isi tulee kotiin pitkälle iltaan venyneeltä työreissulta, fiksaan meille perjantaicocktailit kakun teosta jääneestä marjapyreestä. Ja ihan hyvällä omalla tunnolla nautin juomani, vaikka meillä vieläkin satunnaisesti imetetään.

Suomalaiset ryyppäävät liikaa, mutta nauttivat alkoholi(st)a liian vähän. Ei muuta kuin järki käteen ja kupit nurin rakkaat kanssasiskot ja –äidit!

 

Tätä postausta ei tehty yhteistyössä patarumpulaisten kanssa eivätkä tässä esitetyt imetykseen ja alkoholiin liitetyt väittämät kerro S-ryhmän ruokakaupan ammattilaisten suhtautumisesta aiheeseen. Kyse on yhden viestintäihmisen henkilökohtaisista mielipiteistä vain. ”Jotka se voisi välillä pitää omana tietonaan”, puoliso pyysi lisättävän.

Mamman marjaisa perjantaicocktail

1-2 rkl (makeutettua) marjapyreetä
2 tl sokeria
1.5 cl vodkaa
3 cl marjalikööriä
omena- tai karpalomehua
jäitä

Valmista marjapyree soseuttamalla erilaisia marjoja sauvasekoittimella. Jos käytät happamia marjoja kuten herukoita, makeuta pyree sokerilla.

Laita lasiin marjapyreetä, lisää sokeria ja jäämurskaa (joka tehty esim. sitä varten tarkoitetuilla jääpalapusseilla). Sekoita lusikalla. Mittaa sekaan vodka ja marjalikööri. Lisää jäitä ja jatka juoma pitkäksi mehulla (tai matalahiilihappoisella kivennäisvedellä). Sekoita lusikalla, koristele halutessasi marjoilla, ja nauti hyvällä omallatunnolla.

 

Kesäloman mansikkakakut ja grilliribsit

Kesäloma on asia, jota opin vuosi vuodelta arvostamaan syvällisemmin. Ilman lomaa olisi vaikea kuvitella nauttivansa kesästä yhtä paljon – saati työvuodesta. Ruokaharrastuksellekin loma ja kesä tekevät hyvää, sillä ne inspiroivat kauteen sopivaan kokkailuun, välittömästi alkaessaan.

Jäimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa lomalle supisuomalaisesta sesonkiajankohdasta eli juhannuksesta. Silloin, ja ylipäätään jos kesälomaa osuu kesäkuulle, on pakko leipoa mansikkakakku. Sitä saadaan ikinä hädin tuskin syödyksi, muru ei siitä sanojensa mukaan liiemmin välitä (vaikka kummasti sitä uppoaa häneenkin), ja lähes sataprosenttisella varmuudella torilta ostetusta mansikkatuokkosesta paljastuu puolet huonoiksi sen kerran kesässä kun olet päättänyt kakun leipoa. Mutta nämä ikävät sivujuonteet unohtuvat vuodessa, ja ensi kesänä kakkua on taas pakko tehdä ainakin kompostin iloksi.

Nykäisin tänä kesänä lomamme alkajaisiksi kaksi mansikkakakkua, molemmat kesäkuun kohdalta tutuksi tulleesta Kakkujen kuningattaret -kirjastani. Ekan lomaviikonlopun kunniaksi ahersin murupohjaisen jääkaappikakun, jonka täytteessä oli raparperihilloketta ja koristeena mansikoita. Aika soma!

Loma starttasi työntäyteisesti, kuten meillä tuppaa starttaamaan, ja viikko kului terassia rakentaessa. Päiväkahvitellessa maistuu jälleen mansikkakakku, se ihan perinteinen kermahöhhöversio, jonka sisällä on viipaloituja mansikoita ja kerma-rahkaa. Ei kauniin kuvauksellisia, oikeista ruokablogeista tuttuja rekvisiittoja. Kakku pöydälle, nipsnaps sanoo kamera, ja miehet kahville, tervetuloa!

Puolitökeröstä kuvasta huolimatta leipominen tarjosi onnen ja onnistumisen tunteita. Perusvarmoja reseptejä, sen kaltaisia kakkuja joita olen elämässäni useamman toteuttanut, ja niin mikään ei voinut pilata lomafiilistä. Ei edes mies, joka ei (taaskaan) osannut keskustella lomanviettämissuunnitelmistamme ennen kuin olin tirauttanut naiselliset ja hyvin loogiset ”sä et koskaan rakasta mua, ei kun siis välitä musta, joten tuskin rakastatkaan” –itkut. Eikä pääni sisäistä lomatunnelmaa onnistunut torpedoimaan 1 v 8 kk ikäinen poikakaan, joka halusi koko ajan olla sisällä, jos menimme ulos, ja ulkona, jos menimme sisälle. Saranat kuluivat, mutta so what. Meillä oli loma.

Mansikkakakkujen ja perheenjäsenten karvan verran ärsyttävien piirteiden 24/7-läsnäolon lisäksi loman tunnistaa siitä, että joka päivä grillataan. Ja hyvin usein onnistuneesti, sillä lomalla kaikki palanutkin maistuu kesältä. Lisäksi, koska kaikki on lupa huuhtoa oluella tai viinillä alas, kesäkeittiöistä kuuluu yleensä pelkkää hykertelyä.

Meidän tämän kesän onnistunein innovaatio oli tomaatti-sipuli-feta-sekoitus, joka käy lisukkeeksi kaikelle grilliruoalle. Testasin medium-kypsälle sisäfileepihville, jonka päällä on rutkasti pippuria ja sormisuolaa. Toimii.

Vakiolihakaupastamme noudetulle possun ribsisatsille lisukkeeksi kävisi vaikka aaltopahvi, mutta sopi kesäsekoitukseni niillekin. Meidän suosimamme BBQ-soosi on tomaattinen, ei kovin mausteinen, mutta paahtuu makeaksi matoksi possun kylkeen. Kun soosia jäi, söimme seuraavana päivänä lopun paikallisen ”Ässän” palvelutiskistä ostettujen possun kyljysten kanssa. Grillattuina nekin maistuvat joltain ihan muulta kuin mummoloista tutut uunikyljykset, elikäs kesältä!

Hyvän lomamätön ainut huonopuoli on, että se loppuu aikanaan. Meillä eilen. Voi vitsi sentään. Ei auta kuin tuudittautua fraasiin ”vielä on kesää jäljellä”, katsella loma(ruoka)kuvia ja luvata itselleen, että viikonloppuisinkin ehtii kokkailla rennosti. Ja ainakin kerran vielä uudelleen näitä ribsejä, niin ihania ovat!

Possun ribsit ja BBQ-kastike

n. 500 g possun grillikylkeä/ syöjä
vettä, suolaa
(maustepippureita, laakerinlehti)

BBQ-kastike:
1,5 dl hyvää ketsuppia (esim. Felix luomu) tai paseerattua tomaattia
0,5 dl kylmää kahvia
0,5 dl ruokaöljyä
2 rkl fariinisokeria
1 rkl soijakastiketta
1 rkl punaviinietikkaa
hieman tabascoa, chilikastiketta tai chilijauhetta
suolaa, pippuria
1 rkl grillausmaustetta tai savuaromista maustetta (esim. savupaprikaa)

Laita kyljet isoina paloina kattilaan ja peitä vedellä. Mausta keitinvesi reilusti suolalla (ja muilla mausteilla). Keitä kylkiä noin 45 minuuttia (jos malttaa grillata, ohuita ribsejä ei tosin ole välttämätöntä keittää). Jäähdytä ribsit liemessään.

Valmista grillikastike sekoittamalla kaikki aineet, ja anna makujen tasaantua mielellään usean tunnin ajan jääkaapissa. Maista, ja korjaa makua varovasti mieleiseksesi (tulisemmaksi, suolaisemmaksi, makeammaksi tms).

Leikkaa lihat kylkiluiden välistä pienemmiksi paloiksi. Silaa ne kastikkeella. Siirrä loppu soosi tarjoiluastiaan.

Grillaa kylkipaloja, kunnes se saavat reilun värin pintaansa. Tarjoile BBQ-kastikkeen ja salaatin kanssa.

Tomaatti-sipulisalaatti

1/2 rasia kirsikkatomaatteja
2 tomaattia
pieni punasipuli
balsamicoa
suolaa, pippuria
oliiviöljyä
fetaa öljykastikkeessa (esim. Mäkelän tilajuustola)

Puolita kirsikkatomaatit ja leikkaa tomaatit lohkoiksi. Leikkaa punasipuli ohuiksi siivuiksi. Sekoita kulhossa tomaatit ja sipuli, pirskottele päälle balsamiviinietikkaa ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää fetakuutioita. Jos käytät öljyyn säilöttyä fetaa, kauho mukaan mausteöljyä, tai lisää salaattiin pari ruokalusikallista oliiviöljyä. Lepuuta jääkaapissa ja tarjoile grilliruokien kanssa.

Kahvipöydän tarjottavat tasavuosijuhliin

Veljen vaimoke täytti kuunvaihteessa kolmekymmentä, ja veljeni päätti järjestää puoliyllätykselliset kahvikestit. Sankarin suku asuu pohjoisessa, ja he olivat käyneet onnitteluvisiitillään jo aiemmin. Duuni oli siis suhteellisen helppo, olihan kylään tulossa aika pieni, veljeni omasta perheestä koostuva porukka sekä muutama ystävä. No eihän se siitä silti selvinnyt.

Äitimme sekaantui tilanteeseen ensimmäisenä. He soittelivat veljeni kanssa ja sopivat, että minä ja äiti autamme kädetöntä miestä tarjoilujen tekemisessä. Siis: Me vieraat toisimme tullessamme synttäritarjottavat. Äiti sanoi, että hoitaisi suolaisen puolen, minun tehtäväkseni jäisivät makeat.

Mieleinen työnjako. Soitin veljelle, että kuinka monta vierasta tulee ja millaista tarjottavaa hän kaipaisi. Ei osannut vastata kumpaankaan kysymykseen. Homma oli siis juuri niin hallinnassa, kuin olin olettanutkin.

Valkkaillessani Kakkujen kuningattaret –keittokirjastani huhti-toukokuun kohdalta sopivia yksilöitä kolmikymppisille, sain huikean idiksen. Valitsen tarjottavan sankarin jokaiselta vuosikymmeneltä!

Tein perinteisen hedelmäkakun kuvastamaan kahdeksankymmentälukulaisissa ristiäisissä ja sankarin ensimmäisillä synttäreillä nautittuja täytekakkuja. Näitä hedelmin koristeltuja kakkuja ainakin meillä etelän elävillä oli tarjolla kaikissa juhlissa, ja tämän kuvan jaoinkin jo viime postauksessa. Ihaillaan vielä kerran!

Yhdeksänkymmentäluvulle tultaessa ja sankarimme aloitettua toisen vuosikymmenensä kansainväliset vaikutteet lisääntyivät kahvipöydissä selvästi. Valkkasin ysärikakuksi Nina Lincolnin suklaakakun. Se on keksimurupohjainen juustokakku, todellinen hitti, joka itse asiassa löysi tiensä Suomeen jo 80-luvulla. Loppua hyydytettävien kakkujen voittokululle ei näy, mutta tämän erikoisuus on se, että kakku hyydytetään pakastimessa, ei liivatteella. Toteuttamani resepti Kotilieden sivuilla, vassokuu!

Sankarin kolmannella vuosikymmenellä ja uudella vuosituhannella juhlien kahvipöytiä koristaa uudet herkut. Nyt kohistaan esimerkiksi macaron-leivoksista. Niitä siis vielä mukaan! En edes haaveillut tekeväni itse, vaan ostin kaupan pakastealtaasta. Todella hyviä, suosittelen tsekkaamaan!

Puheessani toivotin sankarille hyviä tulevia vuosikymmeniä. Vielä ei tiedä, mitä ne tullessaan tuovat, kahvipöytiin tai hänen omaan elämäänsä, mutta olkoon kaikki tuleva herkullista, sanoin, ja onnittelin itseäni erinomaisesta puheesta ja tarjoiluideasta.

Jos te mietitte tarjottavia tasavuosijuhliin, kolmekymppisiin, kuusikymppisiin tai kahdeksankymppisiin, suositan samaa ehdottomasti! Miettikää, mitä herkkuja sankarin milläkin vuosikymmenellä juhlissa tarjottiin, ja kootkaa pöytä niistä! Yksi makea ja suolainen per vuosikymmen, tai useampi.

Vanhemmista vuosikymmenistä kertomaan käyvät kihlakakut, lusikkaleivät ja esimerkiksi voitaikinaan kiedottu kaali eli kaalipiirakka. 40-50-luvulla karjalaisten piirakat löysivät tiensä tännekin, ja valmiita voileipiä on nautittu yhtä kauan, kuin myös voileipäkakkuja.

Tällä vuosituhannella suolaisella puolella ovat yleistyneet erilaiset pienten korppujen päältä tarjoiltavat tahnat. Äiti teki suolaisen piirakan kaveriksi kalaisia suupaloja näihin kemuihimme, ja itse harrastan porotahnaa. Jakoon samalla resepti sinappisiin graavilohileipiin, hyviä kahvipöytään molemmat.

Graavilohileivät

tummaa vuokaleipää tai Maalahden limppua
oikeaa voita
graavia lohta
tilliä

sinappimajoneesi:
½ muna
1 tl voimakasta sinappia
1 tl sitruunamehua
n. 1,5 dl rypsiöljyä
suolaa ja mustapippuria

Valmista ensin sinappimajoneesi. Ota öljy ja muna hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Riko muna lasiin, sekoita haarukalla, ja kaada puolet pieneen astiaan. Lisää sinappi ja sitruunamehu. (Voit tehdä majoneesin toki kokonaisestakin munasta, mutta jo puolikkaasta tulee kelpo satsi.)

Laita sähkövatkaimeen vain yksi vispilä. Sekoita munaa voimakkaasti ja ala kaataa öljyä joukkoon ohuena nauhana, vähän kerrallaan. Voit säädellä majoneesin paksuutta öljyn määrällä. Mausta majoneesi suolalla ja pippurilla. Anna tekeytyä ja viilentyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.

(Leikkaa leipäpalat kahtia,) voitele leivät ja asettele päälle lohisiivuja. Nosta päälle sinappimajoneesia ja koristele tillillä.

Poropalat

100 g kylmäsavuporoa (esim. leikkeleenä)
150 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g ranskankermaa
piparjuuritahnaa (Felix)
ruislastuja

Silppua poro pieniksi paloiksi. Sekoita tuorejuusto ja ranskankerma. Mausta piparjuuritahnalla makusi mukaan. Sekoita joukkoon poro. Jaa massa nokareina pienille ruislastuille. Asettele tarjolle esim. graavilohileipien kanssa. Korista vati herneenversoilla.

 

Viimeiset vinkit: Jos haluat järkätä rennot tasavuosikemut esimerkiksi armaalle puolisollesi, voit myös ottaa mallia veljestäni ja organisoida pöydän nyyttärityylillä. Läheiset pitävät osallistumispyyntöä yleensä kunniatehtävänä, kuten mekin äitini kanssa. Eli veljeni siis vei meitä kuin litran mittaa, tajuan yhtäkkiä tätä kirjoittaessani. Hän pääsi erittäin helpolla, jäihän hänen tehtäväkseen vastata vain kahvista.

Tuskin ketään kiinnostaa, mutta kerron silti, että hän keitti kahvin pannuun seisomaan ja odottamaan juomista puolitoistatuntia ennen H-hetkeä, ja soitti sankarille töihin, että toisi omiin yllätysjuhliinsa kohta tullessaan vielä kahvimaitoa kaupasta.

Juhlien järjestämiseen voikin asennoitua monella tavalla. Ääripäinä toisten härski hyväksikäyttäminen ja hälläväliä-meininki, toisena ääripäänä hiusten irtoamista aiheuttava stressaaminen ja nipottava vinkuminen muille ihmisille. Paras asenne juhlan järjestämiseen löytyy todennäköisesti näiden välimaastosta.

Lykkyä kaikille sankareiden läheisille, jotka juhlia tänä kesänä suunnittelevat!

Pääsiäiskakku ja siivouskikka

Olen vuodenaikaihminen. Onnellisimpia aamuja ovat ne, joina näkee uuden vuodenajan saapuneen. Ensilumi on satanut, ilmassa on kevättä, tai auringon lämpö lyö kasvoille niin, että tajuat kesän olevan täällä. Hienoja hetkiä.

Huomasin kevään tulleen jokin aikaa sitten, ja olin siitä koko työpäivän ajan onnellinen. Kotiin tultuani keväinen kirkkaus sai aikaan karvan verran erilaisen efektin:

Kaikki ikkunat, peilit, seinät ja kaapinovet täynnä rasvaisia käden ja sormenjälkiä, lattioilla kuivuneita tahroja mistä lie läikkyneistä nesteistä ja ihmiseritteistä. Kevään ensimmäisen aamun jälkeistä kotiin saapumisen riemullista hetkeä säesti myös sattuvasti eteiseen unohtunut roskapussi, joka oli päivän paistatellut auringossa. Pussin sisältöä ei tarvinnut arvailla tyyliin ’energia vai kaatopaikka?’. Kyllä tämä oli vaipparoskis.

Seisoessani käryssä rupesin muistelemaan, että meillä on viimeksi siivottu jouluna. Kevätsiivoukselle oikein hyvä aika on siis pääsiäinen, päätin. Erityisen hienoa on, että siihen ei tarvitse käyttää pyhäpäivää. Olen täpännyt kiirastorstain kunniaksi itselleni lomapäivän, ja muutaman aamulla hoidettavan asian jälkeen pääsen pian luutun varteen. Ihanaa! Tavoite on, että koko koti kiiltää, kun murut tulevat kotiin. Paitsi ne ikkunat. Pestään ne sitten kesällä.

Yksi kevätsiivouksen mielenkiintoisimmista kohteista on ruokakaappi. Jääkaappi minulla on suht järjestyksessä aina, ja leveilen sillä, miten järjestelmällisesti syön tai syötän toisille sinne pakkautuneet tavarat aina ennen päiväysten umpeutumista. Meillä ei ruokaa roskiin heitetä! Kuiva-ainekaappi tulee sen sijaan siivottua vain muutaman kerran vuodessa. Mutta se on sitäkin palkitsevampaa. Ja näin se tapahtuu:

  • Tyhjennä hyllyt tavaroista ja pyyhi kaapista kaikki pinnat.
  • Ala pakata tavaroita takaisin ja järjestele ne siistiin järjestykseen. Samalla pakkaustakin voi hieman pyyhkäistä rätillä.
  • Tarkista kaikkien tuotteiden päiväys. Kaikki sellaiset, jotka ovat menettämässä tai ovat menettäneet päiväyksensä (mutta eivät tietenkään ole vielä pilalla!) pitää merkata jotenkin. Nosta ne erikseen omalle hyllypaikalleen, tai jos se ei ole mahdollista, kirjaa tuotteet ruutupaperille, jonka kiinnität esim. jääkaapin oveen. Molempi parempi.
  • Seuraavan parin viikon aikana valmista ruokia, joissa käytät kaikki kaapista löytyneet vaaratuotteet! Miten palkitsevaa onkaan, kun saat tuotteen kerrallaan käytettyä ja listastasi ylivedettyä!

Siivouspäivän jälkeen joutuu siis leipomaan paljon grahamsämpylöitä ja ohrarieskoja. Ei se mitään, pakkaseen vaan. Toinen joka kaapista löytyvä unohtuneiden porukka ovat mausteet. Aina on joku herbs de provence tai pippurisekoitus tai curry unohtunut perukoille. Oma bravuurini näistä on mureke, johon sopivat ainakin kaikki yrttimausteet. Kebebmassaan käy puolestaan kaikki missä on suolaa, pippuria tai tulisuutta. Lopputulos voi olla yllättävä, mutta koskaan ei meillä ole mies lihamurekkeen edessä sanonut, että mitäs maustetta tähän on käytetty. Jööti uppoaa kuin väärä raha.

Keväällä ruokakaapista paljastuu usein myös jäänteitä joulusta. On erilaisia pähkinöitä ja kuivahedelmäpussien jämiä. Jos kaapista löytyy myös puurohiutaleita, olet äärimmäisen muodikkaan herkun äärellä: Ei kun granolaa tekemään! Paahdettu mysli on ihanaa pitkillä aamiaisilla, juuri sellaisilla, joita ehtii viettämään pääsiäisenä!

Mysli alias granola

1 litra puurohiutaleita (samaa sorttia tai sekoitus erilaisista)
1 dl juoksevaa hunajaa (tai sokeria)
1 dl rypsiöljyä
maun mukaan rusinoita, kuivattuja hedelmiä tai marjoja, pähkinöitä…

Sekoita hunaja (tai sokeri) ja öljy ja lisää seos hiutaleiden joukkoon. Levitä uunipellille leivinpaperille tasaiseksi levyksi.

Paahda 175 asteisessa uunissa, kunnes mysli on kevyesti ruskistunut. Sekoita pari kertaa paahtamisen aikana.

Sekoita jäähtyneen myslin joukkoon haluamasi höysteet, kuivatut hedelmät pieninä paloina ja pähkinät rouheena. Voit lisätä myös kuivattuja marjoja tai suklaarouhetta. Säilytä ilmatiiviissä purkissa.

Nauti maustamattoman jogurtin kanssa. Myslin lisäksi mukaan sopivat myös pakastemarjat ja hunajaloraus.

(Alkuperäinen resepti Ruokamaisemia Hämeessä)

P.S. Aamiaisten ohella tietysti pääsiäisenä myös kakkukahvitellaan. Kokeilin palmusunnuntaina Kakkujen kuningattarista keväistä mango-piimäkakkua, jota uskallan suositella kaikille. Raikas kakku, onnistunut mangomoussen rakenne (käytin hillohyllyltä löytynyttä Bonne-mangososetta). Bongasin, että resepti löytyy Hesarin sivuilta ( http://www.hs.fi/ruoka/a1367987489655 ), jossa on julkaistu muutamia kakkukirjani resepteistä. Kirjan kuva on tyrmäävän kaunis. Omista amatöörikuvistani välittyy kevätaurinko kuistillamme, sillä kiille heijasti valoa kuin peili. Ei se haittaa kevät, ihanaa että tulit!

 

Bollingeria ja meksikolaista haavoihin

Ruokaharrastukseni elää koko ajan. Välillä kokkaan paljon, välillä vähän, mutta yksi on mikä pysyy: Haaveilu kokkaamisesta ruokajournalismin ja -kirjallisuuden äärellä!

Olen teini-ikäisestä asti nauttinut naistenlehtien reseptiartikkelien ja keittokirjojen ahmimisesta silmilläni. Samalla haaveilen tekeväni itse tätä tai tota ja tarjoavani sitä näille tai noille silloin tai tolloin. Harvoin teen, mutta haaveilen kumminkin.

Sanomalehtien ruokasivut inspiroivat minua erityisen usein, ja paikallisessamme, Etelä-Suomen Sanomissa, on kelpo parisivuinen ruoka-asiaa joka torstai. Valkkaan arvostelun perusteella viinin viikonlopuksi, päätän tehdä pataleipää lehden reseptillä, ja pastaohjeesta mieleeni muistuu yksi toinen, mitä olen pitkään suunnitellut testaavani. Inspiraatiota, vinkkejä, silmänruokaa!

Hesarin ruokatorstaita voisi tituleerata ruokajournalismin ikoniksi. Viimeisin löytö: Nappasin talvilomamme alla talteen ruokatoimittaja Katja Bäcksbackan reseptin jauheliha-nachoihin. Toimittaja kirjoitti, että jos hänen perheensä saisi päättää, heillä syötäisiin aina meksikolaista ja jälkkärinä suklaakakkua.

Sama vika Rahikaisella. Repäisin artikkelin talteen sellaista hetkeä varten, jolloin haluaisin palkita murun lempimeksikolaisellaan. Jälkkäriksi tehtäisiin samaisen Katjan suklaakakkua Kakkujen kuningattarista! (Resepti julkaistu myös Hesarissa http://www.hs.fi/ruoka/a1305676324504 )

Joskus haaveilu toteutuu ihan suunnitelmien mukaan piankin, ja näin kävi eilen. Vieläpä nappisuorituksella, sillä muru kehui nachosatsia moneen kertaan. Tein paistoksen muuten reseptin mukaan mutta lisäsin joukkoon puolikkaan paketin suikaloitua pekonia, sitä kun sattui olemaan. Papujen määrän sen sijaan puolitin (pavut eivät murun lempiosastoa), ja jeeran jätin pois, sillä se oli loppunut (huomasin vasta kotona). Ei haitannut, makumaailma oli silti kovasti ”taco”! Osasyy varmaan siinä, että löysin meidänkin ässästä Poppamiehen savuchilikastiketta. Hyvää!

Lisukkeiksi resepti kehottaa tekemään tomaattisalsaa ja guacamolea, molemmat vakiojuttujani joiden ohjeet on toimivat. Lopputulos on melkoinen mausteisten makujen ilotulitus. Suosittelen! Valtava annos riittää neljälle, tai kahdelle sellaiselle, jotka haluavat napsia ruokaa pitkin iltaa, päälle vielä suklaakakkua, ja ovat siten lapsen nukkumaan käydessä ja yhteisen ajan alkaessa liian ähkyssä tekemään muuta kuin vierimään sängylle.

Guacamole

2 kypsää, pehmeää avokadoa
1 (kaltattu) tomaatti
pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl sitruunanmehua
pala punaista chiliä
suolaa

Irrota avokadojen hedelmäliha kuoresta ja murskaa se hienoksi lusikalla tai huhmareen survimella. Mausta sitruunanmehulla. Paloittele tomaattien hedelmäliha (älä käytä siemeniä ja ”sisushöttöä”) ja pilko sipuli hienoksi. Murskaa valkosipuli ja silppua chiliä (maun mukaan). Lisää muut ainekset avokadososeeseen. Mausta suolalla. Anna makujen tasaantua hetki kylmässä. Tarjoa meksikolaisten ruokien rinnalla.

Tomaattisalsa

4 tomaattia
1 valkosipulinkynsi
1/2 punasipuli
punaista chiliä
0,75 dl (oliivi)öljyä
0,75 dl paseerattua tomaattia
1 rkl sitruunanmehua
suolaa ja pippuria

Kalttaa tomaatit: Tee tomaattien päihin kuoreen ristiviillot. Kasta tomaatit esim. haarukan avulla hetkeksi kiehuvaan veteen. Poista kuori vetämällä. Poista tomaattien sisusosat ja kannat. Pilko tomaattien hedelmäliha pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipuli, valkosipuli ja chiliä oman makusi mukaan. Yhdistä.

Sekoita paseerattu tomaatti ja öljy keskenään. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Sekoita tomaatti-sipuliseokseen. Anna makujen tasaantua hetken kylmässä. Tarjoa meksikolaisten ruokien rinnalla. Huom! Jos korvaat rypsiöljyn oliiviöljyllä ja chilin tuoreella basilikalla, salsasta tulee tomaattipestoa, joka maistuu pastan kanssa erityisesti kuumana kesäpäivänä!

 

 

Mainitsin, että eilisen ruokailumme oli tarkoitus palkita murua. Mistäkö? Tämän viikon suurimmasta uutispommista!

Se on paljon suurempi kuin Hesarin parin päivän takainen uutisankka kaupparyhmien bonusten menemisestä verolle. Kehityskulun seuraaminen kuumottaa minua paljon enemmän kuin tapahtumat Ukrainassa ja Venäjällä. Saati raportit Salpausselältä. Uskomatonta nimittäin:

Meidän lapsi nukkui elämänsä ensimmäisen kokonaisen yön ilman vanhempien jeesiä, iltayhdeksästä aamuseitsemään, viime viikonloppuna! Murun talvilomallamme määrätietoisesti ja johdonmukaisesti toteuttaman, pistäytymismenetelmään perustuvan unikoulun seurauksena näyttäisi siltä, että lapsi tosiaan olisi oppimassa nukkumaan! Se on nukkunut viikolla muutaman kokonaisen yön sen viimelauantaisen kaveriksi, muutamana yönä herännyt vasta viideltä, ja silloinkin nukahtanut helposti uudelleen ja herännyt parin tunnin päästä iloisena päiväkotiin.

Ihka ensimmäisessä postauksessani kerroin, että hieman ennen raskaaksi tuloani hankittu Bollinger-pullo odotti kaapissa edelleen juojiaan, koska imettäjän arki ei ole antanut periksi korkkaamiselle. Olen halunnut säästää sitä spesiaaliin hetkeen. Ja sen hetken päätin viettää perjantaina.

Kun lapsi oli käynyt nukkumaan, poksautimme korkin, ja päätimme kirjata siihen päivämäärän. Lojuimme saunassa pitkään, siemailimme samppaanjaa lauteilla, loput lipitettiin television ääressä.

Puoli pulloa Bollingeria oli hyvää lääkettä haavoihin, joita 16 kuukauden valvominen ja heräily on aiheuttanut. Ja hyvää unilääkettäkin: Nukuin havahtumatta siihen asti, kunnes lapsi aamulla heräsi puoli kahdeksalta, hyvällä tuulella.

Muru oli meksikolaisensa, itse tehdyt soossit sekä suklaakakun ansainnut, tuumasin ja suuntasin keittiöön!

Sinä iltana ruoassa luki ”Rakastan sinua”.

Sansibarin tuorekakku

Viisi syytä leipoa dementiakakku

1. Psorilääke kakussa on hauskaa piruilua

Kuten moni muu leipomusten ystävä, en liiemmin nirsoile kun tarjolla on makeaa. On silti olemassa leivonnaisia, joita en jaksaisi alkaa itse tehdä. Ruokatoimittajat ry:n Kakkujen kuningattaret on siitä ihana keittokirja, että voisin hyvin kuvitella testaavani kirjasta lähes joka reseptin. Lähes.

Lokakuun leivonnaisissa oli yksi, jonka olin päättänyt ohittaa. ’Sansibarin tuorekakku’ oli kaunis ja kiinnostava, mutta tiesin, että olisin omillani sen syömisessä. Kuivattuja hedelmiä sisältävä pohja sekä sokeriton avokado-pähkinätäyte ei uppoaisi miehiseen makuun.

Annas olla. Muru sairastaa viheliäistä psoriasista, minkä seurauksena meillä kuluu erilaisia linimenttejä ja sukkia kuin leipää. Mies tuli isänpäivän alla kotiin, kädessään luontaistuotekaupasta haettu purkki. Hän aikoi sivellä sitä päähänsä suihkun jälkeen. Luomu kookosöljyä, sanoi etiketti. Sain flashbackin ja kurkkasin kakkukirjaani. Kyllä vaan, Sansibarin torttuun tarvittiin muutama lusikallinen psorilääkettä. Vielä kun muru jatkoi, että myyjä sanoi öljyä käytettävän myös muistisairauksien hoidossa, kuulin pääni sisällä äänen:

Pitäisiköhän isille leipoa isänpäivänä piruilumielessä sansibarilaista, eli kakkua, jolla olisi hänen molempia vaivojaan lääkitsevä terveysvaikutus?

Puolisollani on nähkääs Pohjoismaiden pahanhajuisimpien psorikorvantaustojen lisäksi edustamansa ikäluokan huonoin miesmuisti. Vähän aikaa sitten hän väitti toisen nimensä olevan Ilmari, sama kuin pojallamme. Muistutin, että muru on kyllä Kalevi. Voi sitä pettymystä! Hän tuijotti minua kurjana, ja sanoi, että hänkin haluaisi olla Ilmari.

Taputin murua päähän ja lohdutin: Sinä unohdat rakas sen pian!

 

2. Oma synttärilahja oli aika ottaa käyttöön

Yhden jutun muru kuitenkin syyskuussa syntymäpäivänäni muisti! Olen haaveillut vuosia ostavani Kitchen Aid -tehosekoittimen, jolla voi tehdä jos mitä keittiöhommia. Kun avasin pakettia, tirautin onnenkyyneleet, mutta nyt vehje oli nököttänyt käyttämättömänä jo puolitoista kuukautta, koska… no, kyllä te tiedätte, äideillä ei ikinä ole aikaa tehdä aamiaissmoothieta ja niin edelleen!

Ihana vekotin eli Kitchen Aid

Ihana vekotin eli Kitchen Aid

Tarkistaessani tuorekakun reseptistä, että mitä muuta kuin kookosöljyä siihen tarvittiinkaan, huomasin, että sekä pohja että täyte tehtäisiin sauva- ja/tai tehosekoittimella. Pääsisin sansibarilaisen teossa siis viimein testaamaan uutta masiinaani… Noh, järki käteen. En aio leipoa kakkua, joka suurella todennäköisyydellä jäisi meillä syömättä!

 

3. Viikunaista sherryä jäi vielä

Rauhallisen kahvihetken lisäksi päivässä on pari muutakin tuokiota, joiden avulla pysyn uudessa elämässä järjissäni. Sellaisina iltoina, kun lapsi nukahtaa yöunille aikaisin, istumme hetkeksi television ääreen ja herkuttelemme jaetulla oluttölkillä tai parilla palalla suklaata. Kun eräänä viikonloppuiltana poika sammahti jo puoli yhdeksältä, löin uuniin omenapannun, joka on ihan vietävän hyvää ja valmistuu nopeasti.

Omenapaistos, joka tehdään paistinpannulla

Omenapaistos, joka tehdään paistinpannulla

Omena-kaurapannu

n. 8 kotimaista, keskikokoista omenaa
2 rkl voita
0,25−0,5 dl sokeria (omenien happamuudesta riippuen)
1 tl kanelia
Kauratoska:
100 g voita
1 dl sokeria
3,5 dl kaurahiutaleita

Pese omenat ja poista siemenkota. Leikkaa omenat siivuiksi. Sulata voi uuninkestävällä, valurautaisella paistinpannulla. Lisää omenalohkot, sokeri ja kaneli. Paista noin viiden minuutin ajan, kunnes lohkot pehmenevät hieman.

Sulata kauraseoksen voi kattilassa ja lisää muut aineet. Sekoita ja ripottele omenien päälle. Nosta paistinpannu uuniin. Kuumenna 225 asteessa uunin alatasolla noin 15 minuuttia, kunnes pinta saanut hieman väriä ja omenat ovat pehmeitä. Tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

 

Isänpäivän alla olimme pojan aikaisesta nukahtamisesta niin mehuissamme, että hulluttelimme korkkaamalla arki-iltana pikkupotun makeaa sherryä! Maistellessa ihanaa juomaa hermot lepäsivät ja mieleen juolahti, että loppupullon kaveriksi pitäisi viikonloppuna leipoa jotakin, jossa olisi viikunaa ja taatelia. Kävin kurkkaamassa ”santsipaarin” ohjetta. Pohja sisälsi viikunaa ja taatelia.

 

4. Prisman ärsyttävän hyvät luomuvalikoimat ajoivat nurkkaan

Seuraavana päivänä lähdimme Artun kanssa Prismaan ruokaostoksille. Taustatiedoksi teille: Olen sopinut itseni kanssa, että yritän tehdä ruokakaupassa mahdollisimman vastuullisia valintoja. En ostele turhaan kaukotuontituotteita, ja jos ostan, valitsen luomua ja Reilua kauppaa. Olin päättänyt, että jos löydän sansibarilaisen tarveaineet Prismasta luomuna, leivon kakun!

Huomatkaa, etten edelleenkään halunnut leipoa, viis aiemmista merkeistä. Ja olin mielestäni turvallisilla vesillä, sillä kakkuun tarvittiin kookosjauhoja. En kuunaan uskonut sellaisia löytyvän Prismasta luomuna. Hymyilin tyytyväisenä, kun kuljimme kärryinemme kohti leivontatarvikehyllyä. Järkytykseni oli keskikokoinen. Hyllyllä komeili iso pussi luomu kookosjauhoja.

Jos työpuhelimeni olisi ollut mukana, olisin kaivanut myyntipäällikön numeron esiin, soittanut ja kysynyt, että mihin tämä maailma, jota myös S-ryhmäksi kutsumme, on menossa: ”Oletko miettinyt, että tarjontamme alkaa luomussa olla jo vähän liiankin hyvää?” kuvittelin huutavani puhelimeen.

Koska oikeasti olin Prisman fani, nielin pettymykseni. Puhumattakaan siitä, että olin lukuisilla ”voisinko saada sitätätäjatotakin luomuna” –palautteillani todennäköisesti jo vuosia sitten paljastanut karvani tällekin myyntipäällikölle. Oli turha itkeä. Sitä saa mitä tilaa. Ei kun kassalle ja leipomaan.

 

5. Monitulkintainen postauskin niin velvoitti

Autossa aloin miettiä, että mitä järkeä tässä on! Miksi leipoisin äijälle kakun, jota se ei halua syödä (ehkä korkeintaan vain levittää sen päähänsä)? Onko se, että pääsee piruilemaan toisen huonosta muistista ”Tässä sinulle dementiakakkua isi!” -toivotuskortilla todella vaivan arvoista?

Päätin kotona tarkistaa, mitä olinkaan kirjannut ensimmäiseen postaukseeni. Muistan mieheni nimittäin julkaisun alla kysyneen, että leivommeko me kakkukirjan kaikki 52 kakkua. ”Älä hulluja puhu. Leivotaan ne, mitkä maistuu!” muistan vastanneeni.

Istahdin koneelle ja aloin lukea. Postaus on monitulkintainen. En lupaa leipoa 52 kakkua, mutta teksti antaa kieltämättä niin ymmärtää.

Voi hemmetin hemmetti.

Nostin tulostimen ja näytön piuhoja nakertavan hamsterin syliini, kannoin keittiöön, laskin lattialle, heitin tarvikkeet tehosekoittimeeni ja aloin tehdä pohjaa. Pikkujyrsijä säntäsi allaskaapille ja punnersi sen auki. Lapsi oli jo oppinut, että kun äitin kädet ovat täynnä, on aika syödä tiskiainetabletteja ja pelailla fairypullolla.

Poika kääntyi ovella vielä olkansa yli, katsoi minua ja väläytti leveän hymyn. ”Ihanaa taas leipoa yhdessä” sen silmät sanoivat, ennen kuin se katosi kaappiin.

Voi hemmetin hemmetti.

Juustokakkuja ja ei-toivottu yllätyspaketti isille

Syntymäpäivät ovat tärkeitä juhlia, jolloin pitää ehdottomasti järjestää jotakin spesiaalia. Sankarille pitää antaa paketti, leipoa kakku tai viedä hänet syömään! Muruni ansaitsi mielestäni tuon kaiken tänä vuonna, koska täytti merkittäviä välivuosia. Hänestä tuli 35.

Aloitimme valmistelut pikkumuruni kanssa hyvissä ajoin ajattelemalla asiaa, mutta ostoksille isolle kirkolle eli Lahteen jaksoimme vasta viime tipassa, koska veikkasin lahjan etsimisen pienen lapsen kanssa olevan keskiraskas projekti. No, vielä ehditään, ei kun autoon!

Perillä tavaratalossa kumarruin pojan puoleen ja kerroin, että nyt etsitään isille paketti. ”Ifi!”, vajaa vuoden ikäisemme toisti, kera kahden etuhampaansa välistä roiskuvan syljen, ja viimeisteli kommunikointihetkemme tökkäisemällä minua etusormellaan innoissaan silmään.

Ei se mitään. Löysimme Sokokselta puolisokeinakin sukkelasti kivan pusakan, sellaisen, joita ifi paljon käyttää. Kotona tietysti muistimme, että meillä oli vain jouluaiheista lahjapaperia, mutta ei haittaa sekään! Kääröön vaan ja Merry Christmas!

lahja isille

lahja isille

Koska muruni on ollut tosi reipas ja hoiti poikaamme merkittävän pitkän osan vanhempainvapaastamme, illalla leivottiin parikin kakkua. Toisen hän saa viedä töihin paluunsa kunniaksi työmaalle, toinen syötäisiin kotona. Ja kakut olivat tietysti juustokakkuja, koska ne ovat murun lempi!

Juustokakkuja on kahdenlaisia. On sellaisia, jotka valmistetaan hyydyttämällä jääkaapissa, ja sitten on niitä, jotka valmistetaan uunissa. Teimme molemmat.

Päätin kehittää pitkästä aikaa itse reseptin, koska nyt tarvittiin iso kakku: Valmistin kookkaan valkosuklaa-tuorejuustomassan, lisäsin keksipohjalle, hyydytin, ja lisäsin päälle kerroksen vadelmia ja kiilteen. En ole varma, onko reseptiikka kohdallaan, kun en itse päässyt tätä työmaakakkua maistamaan. Mutta muru kehui hyväksi!

valkosuklaajuustokakku

valkosuklaajuustokakku

Vadelma-valkosuklaajuustokakku

200 g Digestive-keksejä
100 g voita
600 g tuorejuustoa
0,5 dl sokeria (tai maun mukaan)
1 tl vaniljasokeria
1 dl maustamatonta jogurttia
250 g valkosuklaata
1 rkl vettä
6 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
n. 10 dl vattuja
2 dl vettä + 1 dl hyytelösokeria

Hienonna keksit ja yhdistä voisulaan. Pingota leivinpaperi 26 cm irtopohjavuoan pohjalle, ja painele keksiseos vuokaan. Sekoita tuorejuusto ja sokerit. Sulata valkosuklaa ja lisää massaan hyvin esim. nuolijalla sekoittaen. Raikasta seos jogurtilla. Tarkista makeus.

Liota liivatteita kylmässä vedessä 5 minuuttia. Kiehauta vesitilkka, sulata liivatteet siihen, ja sekoita täytteen joukkoon huolellisesti, ohuena nauhana. Vaahdota kerma ja nostele joukkoon. Kaada täyte keksipohjalle. Anna hyytyä vähintään kolme tuntia tai yön yli.

Lisää pinnalle vadelmia yhteen tai useampaan kerrokseen. Valmista kiille pakkauksen ohjeen mukaan ja lisää pinnalle. Hyydytä kunnolla. Irrota kakku varovasti ja aseta tarjolle.

 

Kotiin jäänyt juustokakku tehtiin kakkukirjani reseptillä. Siihen tuli ohut taikinakuori, sitruunaa mausteeksi ja vadelmahilloketta kylkeen. Lapsi halusi osallistua leipomiseen säätämällä uunia kahden minuutin välein eri lämpötiloihin ja ottamalla esille kaikki astiat, joihin hän alalaatikoista ylettyi. Ketutti, ja keittiö oli kaaoksessa.

En antanut vesselin enää koskea mihinkään, ja viimeistelin riitamme vielä korottamalla ääneni, mistä seurasi kaksi erillistä viiden minuutin itkupotkuraivaria. Aika lyhyt aika elämässä, mutta helkkarin pitkä aika keittiössä, jossa yritetään leipoa. Noh, ei se mitään! Synttärikahvihetki sujui ilman kummempaa hässäkkää, ja se kai on pääasia. Kuin myös se, että tämäkin Kuningatar onnistui hyvin. Juustokakkuihmisinä tosin kaipaamaan jäimme sitä ainoaa oikeaa juustokakun kehää eli keksipohjaa…

synttärikahveilla

synttärikahveilla

 

Yksi juhlapäivän etappi jäljellä: Kun tehokkaasti organisoi, ehtii synttäri-iltana käydä vielä ulkona syömässä. Lapsi autoon ja mummolle, sitten paikalliseen ravintolaan. Pikaisesti hotkimalla kerkiää vetäistä kolme ruokalajia. Ja juoda yhdet oluet. Laskua odotellessa vedetään jo takkia päälle.”Onnea rakas, vaikka on sitä kai joskus vähän kauemminkin nautiskeltu”, toivotan autossa.

Kotona näemme loppuhuipennukset ohjelmasta Koko Suomi leipoo. Kilpailijat ovat tehneet upeita juustokakkuja! Omista kokeiluista jäi jotakin vielä hampaankoloon, ja päätän kokeilla viikonloppuna tuomareiden suosikkia, Mailiksen juustokakkua. Keksipohja, aah..!

Pidempään haaveiluun ei ollut sillä hetkellä aikaa, sillä oli jo kiire iltapesulle. Riisun pojan, ja menemme pukuhuoneeseen. Lapsi seisoo tomerana penkin edessä ilkosillaan ja tutkii rasvapurkkia. Minä riisun itseäni, ja yhtäkkiä outo paha haju tavoittaa nenäni.

”Haistatko sä jotain?” huudan isille keittiöön. ”Voiko toi vessan viemäri haista näin?” jatkan, ja satun samalla katsomaan alas taaperoamme. Pienokainen vääntää parhaillaan erittäin miehekkään kokoista yllätystä takapuolestaan, edelleen hievahtamatta seisten, rasvapurkkia heiluttaen. Uskomatonta, että noin pienestä lapsesta voi tulla jotain noin pitkää ja pahanhajuista ulos.

Yllätys laskeutuu lattialle, minä nappaan pojan suihkun puolelle ja huudan keittiöön, että lapsemme teki isille vielä yhden synttäripaketin. Tuhinasta päätellen isi olisi aloittanut kulkunsa kohti neljääkymppiä ihan hyvillä mielin ilman tätä vihoviimeistä yllätystäkin…

Ekassa postauksessani totesin, että lapsen syntymä muuttaa harrastuksia. Suihkussa tuumailen, että lapsi muuttaa monta muutakin asiaa. Juhlapäivien kulkuun on tullut uusia sävyjä, ja niiden vietossa  joutuu tekemään monia myönnytyksiä. En silti muista synttärien päätteeksi montaa kertaa nauraneeni näin makeasti, ainakaan suihkussa siis!

Mietin myös, että vaikka tilannekomiikka ei ehkä täysin välity tulevasta synttäripäivän blogipostauksestani, niin lukijat varmasti ymmärtävät, miksi viimeistä käännettä ei ole höystetty kuvalla…