Grillattu feta ja kolme muuta viinijuustoa

Rakastan juustoja. Ja rakastan viiniä, erityisesti sen miettimistä, mikä viini mätsäisi hyvin millekin ruoalle tai mihinkin tunnelmaan.

Tein lomamme loppupuolella männäkuunvaihteessa perheenäidin urotyön. Suunnittelin neljän ruokalajin menun, jokaisessa mukana herkkujuustoani, ja jokaiselle ruokalajille funtsasin sopivan viinin. Menu oli välimerellinen, mun lempparia, viinit italialaisia, sama syy. Ostoskorissa sellaisia satokauden herkkuja kuin mansikoita, nektariineja, aprikooseja ja terttukirsikkatomaatteja, ja lapset päiväkylässä mummolla. Oli aikaa kokata ja nauttia laatuaikahetkestä kahden. Tunnelmat piti jakaa pikimmiten blogissa, mutta arkeen paluuseen liittyvien kiireiden vuoksi venynyt taas on. Terassikausi alkaa olla auttamattomasti ohi – vaan muistiin silti nämäkin vaikka ensi kertaa varten.

Kahdenkeskiset kesähetket on kiva aloittaa alkupaloilla. Sillä aikaa kun hiillos muhii, maistuu lasit proseccoa ja somat crostini-leivät: Leikkasin patongista vinoviipaleita, levitin pellille. Valutin osalle hieman juoksevaa hunajaa, päälle nostin vuohenjuustokiekkoja, mansikka- ja nektariinilohkoja. Muutamalle leivälle pirskotin oliiviöljyä ja pudotin päälle mozzarellasiivun (koska, kuten arvaatte, muru ei välitä vuohenjuustosta). Uunissa taisi olla 215 astetta, ja paahdoin leipiä viitisen minuuttia, kunnes juusto oli lämmennyt ja aavistuksen sulanut, leivät snadisti rapsakoituneet. Rouhaisin pintoihin mustapippuria ja tiputin mansikoille balsamicoa. Mansikka-vuohenjuustoleiville nostin tuoretta timjamia, mozzaleiville basilikalehdet. (Myös mozzacrostiniin olisi sopinut balsamico-mansikkalohko erinomaisesti, mutta kuten arvaatte, muru ei syö mansikoita leivällä.) Aika herkku hetki!

Pääruokasalaattimme olin tehnyt valmiiksi odottelemaan: Kuivasin kiertoilmalla 150 asteessa terttukirsikkatomaatteja, kunnes ne olivat sopivan nahkeita. Mausteena rouhaisu suolaa, pari tippaa balsamicoa ja oliiviöljypirskotus. Käytin paprika- ja punasipulilohkoja kunnolla kuumassa pannussa, oliiviöljyssä, kunnes niihin tulee ihana väri ja paahtunut maku. Jäähdytin, ja sekoitin kasvikset salaattisekoitukseen. Rouhaisin hieman suolaa ja pippuria joukkoon ja nostin lautasille kera kuivatun kirsikkatomaatin oksan. Sitten laitoin fetalevyn (sitä aitoa) foliolle, maustoin pippurilla ja kuivatulla timjamilla, norottelin päälle hieman oliiviöljyä ja painoin tuoreen rosmariinin oksan pintaan. Sitten juusto tiukasti foliopakettiin. Tästä tulisi paras grillattu fetasalaatti ever, tuumasin, koska kreikkalaishenkiseen menoon sopivasti oli grilliin tulossa karitsankyljyksiä. Kotimaiset on niin herkkua, ostan aina kun näen!

Kyljyksiä grillataan pari minuuttia kuumilla hiilillä, mausteeksi riittää suola ja pippuri. Fetaa pidetään hiilillä ehkä viitisen minuuttia, riippuu grillin lämpötilasta. Mutta aika nopeasti se sulaa sellaiseksi puolijähmeäksi. Grillattu feta toimii paitsi salaatissa ja leivällä, myös muunkin kuin karitsankyljysten kyytipoikana, vaikka naudan ulkofilepihvien. Kannattaa testata! Ja ai niin – lasissa italialaista tuhtia punaviiniä!

Oli ensimmäisen jälkkärin aika. Idea varastettu vuosia vanhasta Koti ja keittiö –lehdestä: Laitoin jälkiruokamaljaan aprikoosinlohkoja ja appelsiinin kuorta suikaleina. Ripottelin päälle kunnolla sokeria, ja kaadoin maljaan punaviiniä, jotta aprikoosit hieman peittyy (säästäväisyyssyistä käytin luonnollisesti sitä punaviiniä, joka ruoalle oli varattu, enkä pohtinut sopivuutta tähän sen kummemmin). Aprikoosit köllöttelivät kiltisti huoneenlämmössä pari tuntia ja siirtyivät sulavasti terassille. Romanttisen hetkemme kruunasi ajatus siitä, että jaetaan etujälkiruoka ja syödään se samalta lautaselta. (Mies halusi omat lusikat ja haarukat, mutta myöntyi yhteen lautaseen.) Ja nyt se juttu: aprikoosit syötiin taivaallisen pecorino romanon kanssa. Laseissa tilkat Vin Santoa. Punaviini-aprikoosien ja juuston yhdistelmä oli taivaallinen, viini kruunasi. Järjettömän hyvää, rakkaat juustojen ystävät!

Kun terassi oli siivottu ja tiskikone pyöri, saapuivat lapset. Ohjelma jatkui leikin ja iltakylpyjen merkeissä. Siinä, että jälkiruoka syötiin vasta vahvasti laskevassa auringossa saunan päälle, oli toisaalta se hyvä puoli, että olin varma ekan alkoholiannoksen jo haihtuneen ja uskalsin avata vielä sen viimeisen viinipullon ilman paniikinomaista selittämistä (lähinnä itselleni, ja öö… vähän teillekin) että kaadotolivatniinpieniäettäkylläminävielätämänuskallanjuodavaikkalapsetonkotona.

Viimeinen ruokalaji, viimeinen juusto. Tosi rakas mascarpone. Parhaassa muodossa, eli mansikkatiramisussa. Tiramisukeksit olin kostuttanut vedellä laimennetulla Vin Santolla – saatiin senkin pullon avaamiselle vähän enemmän syitä – ja mascarponen lisäksi tiramisussa oli kreikkalaista jogurttia, juoksevaa hunajaa, ja soseutettua mansikkaa, maustettuna tuoreella rosmariinilla. Lasissa makeaa, kuohuvaa, punaista eli Franciacortaa. (Lapsilla pillimehua ja reissumiestä.)

Melkoista kreikkalais-italialaista fuusiokeittiötä. Jälkkärivinkki otettu muinaisesta Glorian Ruoka&Viini –lehdestä, joka on Koti ja keittiön ohella se toinen elämäni suurista aikakauslehdistä, se, jonka pariin aina vaan palaan.

Ja nämä useamman ruokalajin italiaistyyppiset illalliset kahdelle aikuiselle on kanssa sellainen juttu, johon palaamme toistuvasti. Olen yrittänyt lasten ilmaantumisen jälkeen järjestää tällaisen hetken kerran kesässä. Aikaisemmista versioista voit lukea, klik, tästä postauksesta (Camparia parilla tavalla) ja klik, tästä postauksesta (maailman paras antipasti ja mätipasta).

Kohti syksyä ja kynttiläillallisia, kesä lämpimänä mielessä!

Antipasto-herkkuja ja äitiys-avautumista

Tämä postaus sisältää tilitystä. Mutta ennen sitä mukavat uutiset: Meillä on syöty hyvin!

Päästiin alkaneen kesäloman kunniaksi viettämään murun kanssa hetki laatuaikaa. Ajattelin ekana kolmea ruokalajia. Tokana mieleen tuli italialainen keittiö. Kolmantena pohdin, mitähän viinikaapista löytyy.

Jo aamulla kaupassa alkaneet ja koko päivän kestäneet ruokahöpinät saivat myös puolison sopivasti latautuneeksi. Siunailimme yhdessä herkkujen äärellä, mutta muistimme syödä hitaasti, kun kerrankin aiheessa oltiin ilman lapsia. Aivan nappi-ilta!

Pääruokamme oli hiilillä korvennettu flat iron steak kera samaisen käsittelyn pikaisesti saaneiden broccoliinien ja sitruuna-mustapippurimaustevoin. Perfect! Jälkkäri keräsi murulta yllätysylistykset (yleensä hän haluaa syödä jälkiruoaksi pussillisen sipsejä telkkaria katsellen, jos lapset on poissa). Tein jogurtti-pannacotat, joiden päälle kippasin balsamiviinietikkasiirapilla säikäytettyjä mansikkalohkoja. Keskelle taulua osuttiin.

Ja miksi ei olisi osuttu, olinhan jo kauppareissulla päätynyt takuuvarmoihin onnistujiin ja lemppariratkaisuihimme. Yhteisen illan avaava alkuruokamme oli siksi ja itsestään selvästi antipasto/tapas-tarjotin. Testailin tässä yhteydessä lisää saamiani Tesco Finest –tuotteita. Tarjottimelle valkkautui bresaolaa, manchegoa, täydellisen makeiksi kypsyneitä kirsikkatomaatteja ja niitä mainitun sarjan paprikatäytteisiä oliiveja. Poksautin auki myös Tesco Finest Pesto alla Genovesen, ja ainoan edes vähän kokkailua muistuttavan peliliikkeen tein paahtamalla kyytiin crostini-leipiä. (Jos et ole testannut, tee vaikka näin: Leikkaa patongista hieman vinottain ohuehkoja siivuja. Lado pellille, ripottele joukkoon valkosipulinkynsisiivuja, noin siivu per leipä ja timjaminoksia, rouhi päälle suolaa ja pirskota oliiviöljyllä. Paahda 200-225 asteisessa uunissa viitisen minuuttia, kunnes leivät ovat kunnolla rapeita mutta eivät ylikuivia. Nauti antipasto-sortimenttien kanssa.)

Muita lajikkeita syötiin suoraan suuhun tyylillä, mutta pestoa maistelimme paahdetun leivän päällä tomaattisiivujen kanssa. Hyvä yhdistelmä. Isoa fiilistä en pestosta kuitenkaan saanut. Ei purkkipestoissa mitään vikaa ole, mutta itse tehty on niin paljon parempaa, että tuskin tämänkään pariin palaan. Sen sijaan paprikatäytteiset Tesco-oliivit, oijoi mitä makupaloja. Oletteko ikinä pohtineet, miksi paprikatäytteisiä oliiveja tehdään? Itse olen, sillä eiväthän ne maistu paprikaiselle. Näitä syödessä tuli ahaa-elämys, ”ai tämän takia!”, eli näitä tulen nauttimaan toistekin.

Loppuun epäkaupalliset avautumiset:

Voiko äitiys olla millään tasolla ristiriitaisempi savotta kuin on? Ei meillä ainakaan. Revit hiuksia päästä lasten kanssa, varsinkin 1,5-vuotiaan täystuhon, mutta kun ne lähtevät ja saat laatuaikaa miehesi kanssa, kaihoisat fiilikset valtaavat mielen ja kahden aikuisen ihanan illallisen ääressä naureskelet lasten tokaisuja ja päivän sattumuksisa. Vaikka hetki aiemmin olit valmis huutamaan mukuloille kurkku suorana.

Tämä kokovartalotehosekoittimella surautettu tunnepirtelö, jota hormonit hauskuuttavat entisestään, on aika ajoin paksua nautittavaksi. Voin pahoin, kun luen perhelehtiä ja tajuan, miten päin helvettiä kasvatan lapsiani. Mikään ei ole mennyt siten, kuin ammattilaiset neuvovat. On siis helpompi lopettaa lukeminen ja mennä tilanteesta seuraavaan vailla mitään haisua siitä mitä on tekemässä. Olen luuserivanhempi.

Näissä kuvissa ja tunnelmissa kului loman pari ekaa päivää. Sitten saimme vieraita. Henkilö, joka on ollut olemassa koko elämäni tuli käymään ja kertoi jutelleensa toisen henkilön kanssa, joka hänkin on ollut geimeissämme pitkään. Henkilö sanoi vapaasti lainaten näin: ”Juttelimme, miten korrekti ihminen sinä olet. Et räjähtele joka asiasta ja annat toisten ihmisten olla sellaisia kuin ne on ja elää omaa elämäänsä. Sen takia nämä teidän lapsetkin on varmaan niin rauhallisia ja hyväkäytöksisiä.”

Olen nyt neljä päivää maistellut noita lauseita ja mielessäni kuvitellut itseni äitiyden, joskus jopa ihmisyyden, Oscar-gaalaan, jossa em. sanojen saattelemana minulle ojennetaan pokaali, jota sitten itkuisin silmin otan vastaan kera ”emmänytolismitääntarttenu”-kiitospuheen, painaen samalla kämmenelläni tissien ja kaulan väliin jäävää rintakehän osaa, juuri silleen, kuten yllättyneet hyvät ihmiset tekevät.

On tämän postauksen elämänviisauksien yhteenvedon aika, kohdistettu teille kanssa äidit ja siskot, joista joskus tuntuu arjessa himppasen raskaalta:

1. Etsi itsellesi Se juttu. Jos se on välimerellinen ruoka, tervetuloa kerhoon. Helli itseäsi omalla jutullasi ja ota siihen puolisosi mukaan. Rakastakaa toisianne niiden ihanien yhteisten juttujenne kautta, vaikka vain kerran kesässä. Niistä hetkistä saa valtavasti voimaa.

2. Yritä pitää elämässäsi kiinni niistä ihmisistä, jotka kehuvat sinua, ansiosta tai aiheetta. Kun kuulet kehun, mässäile sillä sisäisesti niin kauan kuin pystyt. Ylpisty, hykertele, taputa itseäsi selkään. Ja kun arki iskee päin pläsiä, muistele niitä kehuja. Niistä hetkistä saa valtavasti voimaa.

Alkupalalautanen

Aviokriisin statuspäivitys ja kynttiläillallinen

Kirjoitin vuosi sitten syntymäpäiväni jälkimainingeissa, että olen menettänyt jonnekin ennen niin rautaisen naiseuteen liittyvän itsetuntoni. Olin viettänyt tuoreena äitinä pari vuotta huomioimatta juuri itseäni ja samalla hitaasti alkanut epäillä vetovoimaisuuttani. Kun itse ei tykkää itsestään, alkaa luulla, että muutkaan ei tykkää, niin se menee. Epäilyt siitä, että mieheni ei enää ole niin rakastunut minuun kuin aiemmin, tekivät tosi surulliseksi, vaikka tiesin, että aviokriisimme käytiin omien korvieni välissä. Ei auttanut, että tajusin asian. Mutta yksi asia auttoi: vajavaisuuteni tunnustaminen blogissa.

Yhtäkkiä kun kerroin maailmalle, että en pidä itseäni hyvin hoidettuna, timminä, nätisti laitettuna, hauskana ja hurmaavana puolisona, sain takaisin sen mitä tarvitsin. Eli minua koko aikuisiän miesrintamalla ja elämässä muutenkin jeesanneen ”jos en kelpaa, syytön mä siihen oon” –asenteen. Se ei tarkoita ylimielisyyttä tai välinpitämättömyyttä muista. Se tarkoittaa tervettä itsetuntoa. Että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja hyväksyy nöyrästi myös sen, että kaikki ihmiset eivät lankea minun jalkoihini. Kun on tällä tavalla sinut elämälle, se yleensä näkyy itsevarmuutena, joka vapauttaa naisen turhasta mustasukkaisuudesta ja epävarmuudesta (toki vähän pitää epäillä ja kerjätä välillä huomiota, sehän kuuluu rakastuneena olemiseen!).

Oli onni, että löysin itseni uudelleen. Ihan jo siksikin, että sain helmikuussa tietää olevani uudestaan raskaana, mikä ei juuri helpota elämää tällaisten pohdintojen saralla. Selvennyksenä: En todella varsinkaan huomattavasti viimesyksyistä painavampana semivalaana pidä edelleenkään itseäni niin hyvin hoidettuna ja hurmaavana kuin pidin ennen kolmekymppisiäni! Mutta olen hyväksynyt sen. Olen sinut nykyisen minäni kanssa enkä jaksa epäillä, että äitiyden minussa aikaansaamat muutokset rassaisivat miestäni niin paljon, että hän koko ajan katselisi muita naisia kuin Elloksen katalogi kädessä, ”mitä ottais”. Ja jos ihan totta puhutaan: kyllä se isyys murunkin naamasta näkyy, että kaksin sitä vanhetaan ja rupsahdetaan ja väsähdetään, sekin on hyvä kaikkien äitien muistaa!

Olen myös oppinut kuluneen vuoden aikana hyväksymään, että elämämme on nyt tällaista. Emme voi tehdä kahdestaan ex tempore –reissuja tai harrastaa ihan yhtä täysipainoisesti ja vapaasti niitä asioita joita ennen lapsentuloa. Elämän muutoksiin tottuu. Ei ne aina mukavia ole, mutta osa normaalia elämää.

Äitiysloman alettua tuli itse asiassa todistetuksi, että kaksin olemisen hetkistä nauttii jopa enemmän kuin aiemmin, kun ne ovat harvinaisempia. Arttu on käynyt lyhyen ajan sisällä yöreissulla molemmilla mummoillaan, ja eilen me vietimme tosi mukavan synttäri-illan ravintolassa. Viikko sitten juhlittiin kaksin kotona oloa – asia, jota uuden vauvan synnyttyä meillä ei taideta ihan vähään aikaan tehdä. Ah, se tuli tarpeeseen! Kokkasimme kolmen ruokalajin illallisen, juttelimme ja olimme vaan. Ja nautimme ihan täysiä ruoasta ja juomasta. No, minä en ehkä omista alkoholittomistani niin isoa fiilistä saanut kuin muru hyvästä italialaisesta punaviinistään, mutta kaikkeen oikeasti tottuu, myös mehumaisiin alkoholittomiin viineihin. Ja mikä tärkeintä, sain rakkauden tunnustuksen, heti pääruoan jälkeen. Lihamies ei itselleen mitään voi. Kun on muija laittanut hyvää lihaa, se on joka kerta menoa. Vaan on se silti kaikkien vuosien jälkeenkin aina yhtä mukava kuulla…

 

Syksyinen kynttiläillallinen

Graavia lohta, kurkkua, mätiä, rapuja, tillikreemiä, sitruunaöljyä ja paahdettua ruisleipää

Graavilohi ja tillikreemi

Poron ulkofilee, hunajajuurekset ja viinikastike

Poron ulkofilee ja viinikastike

Sitruunamousse ja marjahilloke

Sitruunamousse ja marjahilloke

 

Alkupalat: Idean alkupalalautaseemme sain Yhteishyvän lohi-kurkkumaljojen reseptistä. Tein elementit muuten ohjeen mukaan (toki kahdelle hengelle pienempinä määrinä), mutta en koonnut annoksia maljaan vaan lautaselle. Lisäksi ostin Prisman palvelutiskistä pari raakaa jättikatkarapua, jotka paistoimme pannulla, reilu minuutti per puoli. Niille sitruunaöljy vasta sopikin! Toisella pannulla paahdettiin voissa palat ruisleipää. Leikkasin palat vielä kahtia, toisille nostin nokareen siian mätiä. Sekin herkullinen heräteostos samalta palvelutiskiltä. Nappiin mennyt alkupalalautanen!

Pääruoka: Ostin viime talvena pakastimen täyteen poroa, ja yksi herkku oli säilynyt näin pitkään. Poron ulkofileet, kerran olen aiemmin syönyt, muistin taivaalliseksi ja oikein muistin. Miten pehmeä ja maukas liha! Meidän perheen vakkarilisukkeita mille tahansa lihalle ovat hunajajuurekset ja milloin milläkin ohjeella tehdyt viinikastikkeet. Esimerkkireseptit voi kurkata aiemmasta postauksestani, kynttiläillalliselta, jossa fiilisteltiin joulunajan avausta.

Jälkkäri: Kuten selväksi tehnyt olen, olen hulluna mascarponeen. Sitruunamousse on ihana, samettinen, eikä kovin makea jälkiruoka. Sokerin määrää voi toki tuunata oman suun mukaiseksi. Minä tuunasin päällisen ja korvasin granaattiomenan siemenet mehuineen suomalaisittain marjahillokkeella: Pikkukattilaan pakastimesta marjoja, kenties tilkka vettä, päälle vähän hillosokeria, parin minuutin kiehautus ja jäähdytys, se on siinä, rakenne tai maku ei kovin kalibroitu, mutta toimii aina. Käytin tällä kertaa granaattiomenan siemeniä muistuttavia puolukoita sekä vattuja, hyvää tuli!

 

Tsemppiä kaikille vanhemmuuteen liittyvien ajankäyttöongelmien, ulkonäköpaineiden ja parisuhdearjen kanssa painiville! Syökää hyvin aina, kun siihen on mahdollisuus, siitä tulee parempi mieli!

Ja kiitos mummoille, jotka mahdollistavat tällaiset illat :)