Antipasto-herkkuja ja äitiys-avautumista

Tämä postaus sisältää tilitystä. Mutta ennen sitä mukavat uutiset: Meillä on syöty hyvin!

Päästiin alkaneen kesäloman kunniaksi viettämään murun kanssa hetki laatuaikaa. Ajattelin ekana kolmea ruokalajia. Tokana mieleen tuli italialainen keittiö. Kolmantena pohdin, mitähän viinikaapista löytyy.

Jo aamulla kaupassa alkaneet ja koko päivän kestäneet ruokahöpinät saivat myös puolison sopivasti latautuneeksi. Siunailimme yhdessä herkkujen äärellä, mutta muistimme syödä hitaasti, kun kerrankin aiheessa oltiin ilman lapsia. Aivan nappi-ilta!

Pääruokamme oli hiilillä korvennettu flat iron steak kera samaisen käsittelyn pikaisesti saaneiden broccoliinien ja sitruuna-mustapippurimaustevoin. Perfect! Jälkkäri keräsi murulta yllätysylistykset (yleensä hän haluaa syödä jälkiruoaksi pussillisen sipsejä telkkaria katsellen, jos lapset on poissa). Tein jogurtti-pannacotat, joiden päälle kippasin balsamiviinietikkasiirapilla säikäytettyjä mansikkalohkoja. Keskelle taulua osuttiin.

Ja miksi ei olisi osuttu, olinhan jo kauppareissulla päätynyt takuuvarmoihin onnistujiin ja lemppariratkaisuihimme. Yhteisen illan avaava alkuruokamme oli siksi ja itsestään selvästi antipasto/tapas-tarjotin. Testailin tässä yhteydessä lisää saamiani Tesco Finest –tuotteita. Tarjottimelle valkkautui bresaolaa, manchegoa, täydellisen makeiksi kypsyneitä kirsikkatomaatteja ja niitä mainitun sarjan paprikatäytteisiä oliiveja. Poksautin auki myös Tesco Finest Pesto alla Genovesen, ja ainoan edes vähän kokkailua muistuttavan peliliikkeen tein paahtamalla kyytiin crostini-leipiä. (Jos et ole testannut, tee vaikka näin: Leikkaa patongista hieman vinottain ohuehkoja siivuja. Lado pellille, ripottele joukkoon valkosipulinkynsisiivuja, noin siivu per leipä ja timjaminoksia, rouhi päälle suolaa ja pirskota oliiviöljyllä. Paahda 200-225 asteisessa uunissa viitisen minuuttia, kunnes leivät ovat kunnolla rapeita mutta eivät ylikuivia. Nauti antipasto-sortimenttien kanssa.)

Muita lajikkeita syötiin suoraan suuhun tyylillä, mutta pestoa maistelimme paahdetun leivän päällä tomaattisiivujen kanssa. Hyvä yhdistelmä. Isoa fiilistä en pestosta kuitenkaan saanut. Ei purkkipestoissa mitään vikaa ole, mutta itse tehty on niin paljon parempaa, että tuskin tämänkään pariin palaan. Sen sijaan paprikatäytteiset Tesco-oliivit, oijoi mitä makupaloja. Oletteko ikinä pohtineet, miksi paprikatäytteisiä oliiveja tehdään? Itse olen, sillä eiväthän ne maistu paprikaiselle. Näitä syödessä tuli ahaa-elämys, ”ai tämän takia!”, eli näitä tulen nauttimaan toistekin.

Loppuun epäkaupalliset avautumiset:

Voiko äitiys olla millään tasolla ristiriitaisempi savotta kuin on? Ei meillä ainakaan. Revit hiuksia päästä lasten kanssa, varsinkin 1,5-vuotiaan täystuhon, mutta kun ne lähtevät ja saat laatuaikaa miehesi kanssa, kaihoisat fiilikset valtaavat mielen ja kahden aikuisen ihanan illallisen ääressä naureskelet lasten tokaisuja ja päivän sattumuksisa. Vaikka hetki aiemmin olit valmis huutamaan mukuloille kurkku suorana.

Tämä kokovartalotehosekoittimella surautettu tunnepirtelö, jota hormonit hauskuuttavat entisestään, on aika ajoin paksua nautittavaksi. Voin pahoin, kun luen perhelehtiä ja tajuan, miten päin helvettiä kasvatan lapsiani. Mikään ei ole mennyt siten, kuin ammattilaiset neuvovat. On siis helpompi lopettaa lukeminen ja mennä tilanteesta seuraavaan vailla mitään haisua siitä mitä on tekemässä. Olen luuserivanhempi.

Näissä kuvissa ja tunnelmissa kului loman pari ekaa päivää. Sitten saimme vieraita. Henkilö, joka on ollut olemassa koko elämäni tuli käymään ja kertoi jutelleensa toisen henkilön kanssa, joka hänkin on ollut geimeissämme pitkään. Henkilö sanoi vapaasti lainaten näin: ”Juttelimme, miten korrekti ihminen sinä olet. Et räjähtele joka asiasta ja annat toisten ihmisten olla sellaisia kuin ne on ja elää omaa elämäänsä. Sen takia nämä teidän lapsetkin on varmaan niin rauhallisia ja hyväkäytöksisiä.”

Olen nyt neljä päivää maistellut noita lauseita ja mielessäni kuvitellut itseni äitiyden, joskus jopa ihmisyyden, Oscar-gaalaan, jossa em. sanojen saattelemana minulle ojennetaan pokaali, jota sitten itkuisin silmin otan vastaan kera ”emmänytolismitääntarttenu”-kiitospuheen, painaen samalla kämmenelläni tissien ja kaulan väliin jäävää rintakehän osaa, juuri silleen, kuten yllättyneet hyvät ihmiset tekevät.

On tämän postauksen elämänviisauksien yhteenvedon aika, kohdistettu teille kanssa äidit ja siskot, joista joskus tuntuu arjessa himppasen raskaalta:

1. Etsi itsellesi Se juttu. Jos se on välimerellinen ruoka, tervetuloa kerhoon. Helli itseäsi omalla jutullasi ja ota siihen puolisosi mukaan. Rakastakaa toisianne niiden ihanien yhteisten juttujenne kautta, vaikka vain kerran kesässä. Niistä hetkistä saa valtavasti voimaa.

2. Yritä pitää elämässäsi kiinni niistä ihmisistä, jotka kehuvat sinua, ansiosta tai aiheetta. Kun kuulet kehun, mässäile sillä sisäisesti niin kauan kuin pystyt. Ylpisty, hykertele, taputa itseäsi selkään. Ja kun arki iskee päin pläsiä, muistele niitä kehuja. Niistä hetkistä saa valtavasti voimaa.

Alkupalalautanen

Aviokriisin statuspäivitys ja kynttiläillallinen

Kirjoitin vuosi sitten syntymäpäiväni jälkimainingeissa, että olen menettänyt jonnekin ennen niin rautaisen naiseuteen liittyvän itsetuntoni. Olin viettänyt tuoreena äitinä pari vuotta huomioimatta juuri itseäni ja samalla hitaasti alkanut epäillä vetovoimaisuuttani. Kun itse ei tykkää itsestään, alkaa luulla, että muutkaan ei tykkää, niin se menee. Epäilyt siitä, että mieheni ei enää ole niin rakastunut minuun kuin aiemmin, tekivät tosi surulliseksi, vaikka tiesin, että aviokriisimme käytiin omien korvieni välissä. Ei auttanut, että tajusin asian. Mutta yksi asia auttoi: vajavaisuuteni tunnustaminen blogissa.

Yhtäkkiä kun kerroin maailmalle, että en pidä itseäni hyvin hoidettuna, timminä, nätisti laitettuna, hauskana ja hurmaavana puolisona, sain takaisin sen mitä tarvitsin. Eli minua koko aikuisiän miesrintamalla ja elämässä muutenkin jeesanneen ”jos en kelpaa, syytön mä siihen oon” –asenteen. Se ei tarkoita ylimielisyyttä tai välinpitämättömyyttä muista. Se tarkoittaa tervettä itsetuntoa. Että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja hyväksyy nöyrästi myös sen, että kaikki ihmiset eivät lankea minun jalkoihini. Kun on tällä tavalla sinut elämälle, se yleensä näkyy itsevarmuutena, joka vapauttaa naisen turhasta mustasukkaisuudesta ja epävarmuudesta (toki vähän pitää epäillä ja kerjätä välillä huomiota, sehän kuuluu rakastuneena olemiseen!).

Oli onni, että löysin itseni uudelleen. Ihan jo siksikin, että sain helmikuussa tietää olevani uudestaan raskaana, mikä ei juuri helpota elämää tällaisten pohdintojen saralla. Selvennyksenä: En todella varsinkaan huomattavasti viimesyksyistä painavampana semivalaana pidä edelleenkään itseäni niin hyvin hoidettuna ja hurmaavana kuin pidin ennen kolmekymppisiäni! Mutta olen hyväksynyt sen. Olen sinut nykyisen minäni kanssa enkä jaksa epäillä, että äitiyden minussa aikaansaamat muutokset rassaisivat miestäni niin paljon, että hän koko ajan katselisi muita naisia kuin Elloksen katalogi kädessä, ”mitä ottais”. Ja jos ihan totta puhutaan: kyllä se isyys murunkin naamasta näkyy, että kaksin sitä vanhetaan ja rupsahdetaan ja väsähdetään, sekin on hyvä kaikkien äitien muistaa!

Olen myös oppinut kuluneen vuoden aikana hyväksymään, että elämämme on nyt tällaista. Emme voi tehdä kahdestaan ex tempore –reissuja tai harrastaa ihan yhtä täysipainoisesti ja vapaasti niitä asioita joita ennen lapsentuloa. Elämän muutoksiin tottuu. Ei ne aina mukavia ole, mutta osa normaalia elämää.

Äitiysloman alettua tuli itse asiassa todistetuksi, että kaksin olemisen hetkistä nauttii jopa enemmän kuin aiemmin, kun ne ovat harvinaisempia. Arttu on käynyt lyhyen ajan sisällä yöreissulla molemmilla mummoillaan, ja eilen me vietimme tosi mukavan synttäri-illan ravintolassa. Viikko sitten juhlittiin kaksin kotona oloa – asia, jota uuden vauvan synnyttyä meillä ei taideta ihan vähään aikaan tehdä. Ah, se tuli tarpeeseen! Kokkasimme kolmen ruokalajin illallisen, juttelimme ja olimme vaan. Ja nautimme ihan täysiä ruoasta ja juomasta. No, minä en ehkä omista alkoholittomistani niin isoa fiilistä saanut kuin muru hyvästä italialaisesta punaviinistään, mutta kaikkeen oikeasti tottuu, myös mehumaisiin alkoholittomiin viineihin. Ja mikä tärkeintä, sain rakkauden tunnustuksen, heti pääruoan jälkeen. Lihamies ei itselleen mitään voi. Kun on muija laittanut hyvää lihaa, se on joka kerta menoa. Vaan on se silti kaikkien vuosien jälkeenkin aina yhtä mukava kuulla…

 

Syksyinen kynttiläillallinen

Graavia lohta, kurkkua, mätiä, rapuja, tillikreemiä, sitruunaöljyä ja paahdettua ruisleipää

Graavilohi ja tillikreemi

Poron ulkofilee, hunajajuurekset ja viinikastike

Poron ulkofilee ja viinikastike

Sitruunamousse ja marjahilloke

Sitruunamousse ja marjahilloke

 

Alkupalat: Idean alkupalalautaseemme sain Yhteishyvän lohi-kurkkumaljojen reseptistä. Tein elementit muuten ohjeen mukaan (toki kahdelle hengelle pienempinä määrinä), mutta en koonnut annoksia maljaan vaan lautaselle. Lisäksi ostin Prisman palvelutiskistä pari raakaa jättikatkarapua, jotka paistoimme pannulla, reilu minuutti per puoli. Niille sitruunaöljy vasta sopikin! Toisella pannulla paahdettiin voissa palat ruisleipää. Leikkasin palat vielä kahtia, toisille nostin nokareen siian mätiä. Sekin herkullinen heräteostos samalta palvelutiskiltä. Nappiin mennyt alkupalalautanen!

Pääruoka: Ostin viime talvena pakastimen täyteen poroa, ja yksi herkku oli säilynyt näin pitkään. Poron ulkofileet, kerran olen aiemmin syönyt, muistin taivaalliseksi ja oikein muistin. Miten pehmeä ja maukas liha! Meidän perheen vakkarilisukkeita mille tahansa lihalle ovat hunajajuurekset ja milloin milläkin ohjeella tehdyt viinikastikkeet. Esimerkkireseptit voi kurkata aiemmasta postauksestani, kynttiläillalliselta, jossa fiilisteltiin joulunajan avausta.

Jälkkäri: Kuten selväksi tehnyt olen, olen hulluna mascarponeen. Sitruunamousse on ihana, samettinen, eikä kovin makea jälkiruoka. Sokerin määrää voi toki tuunata oman suun mukaiseksi. Minä tuunasin päällisen ja korvasin granaattiomenan siemenet mehuineen suomalaisittain marjahillokkeella: Pikkukattilaan pakastimesta marjoja, kenties tilkka vettä, päälle vähän hillosokeria, parin minuutin kiehautus ja jäähdytys, se on siinä, rakenne tai maku ei kovin kalibroitu, mutta toimii aina. Käytin tällä kertaa granaattiomenan siemeniä muistuttavia puolukoita sekä vattuja, hyvää tuli!

 

Tsemppiä kaikille vanhemmuuteen liittyvien ajankäyttöongelmien, ulkonäköpaineiden ja parisuhdearjen kanssa painiville! Syökää hyvin aina, kun siihen on mahdollisuus, siitä tulee parempi mieli!

Ja kiitos mummoille, jotka mahdollistavat tällaiset illat :)