Keväinen naistenilta

Naistenilta on meilläpäin käsite. Se on syntynyt kun olin pieni tyttö ja halusin pitää äitin ja kummitädin kanssa saunailtoja, joissa tehtiin raastesalaattia. Sittemmin illat ovat muuttaneet muotoaan sitä mukaa kun olen kasvanut ja uudet vaiheet ovat seuranneet elämässä toisiaan. Mukaan mahtuu äitini puolen sukua iso kööri, joskus ollaan edelleen äidin ja tädin kanssa kolmestaan. Mutta äänekkäintä ja muistorikkainta on nähdä isolla porukalla, ja tällainen onni kävi pitkästä aikaa pääsiäislauantaina.

Vähän ennen neljää laitoin pojat autoon ja pyysin murua viihdyttämään itseään ja rakkautemme hedelmiä vähintään pari tuntia. Ja sitten me istuttiin meidän perheen naisten kanssa pöydän ääreen, syötiin hyvin, juteltiin vanhoja ja uusia, kerrottiin kuulumisia ja aika pitkälti vaan naurettiin kaikkia pöljiä juttuja, joita elämässä on sattunut ja sattuu.

Ruokapuolella luotin varmoihin herkkuihin elikäs juustotarjottimeen salaatin ja pikkusuolaisten kera. Juustot kävimme vauvan kanssa valkkaamassa Prismasta. Riitan Herkun tiskistä poimittiin maalaisbrietä ja manchegoa, lahjaksi saadun punaviinicheddarin kaveriksi. Luomuviikunahilloa haettiin hillohyllyiltä, kotoa löytyikin herkkunäkkäreitä ja yrttikeksejä. Niiden kanssa päätettiin maistella Valion uutuustuorejuustoa Mustavalkosipuli sekä Presidentin Rondele-vuohenjuustolevitettä. Olipa ilo syödessä, kun yksi vieraista totesi aidon kuuloisesti ”Hyvin valkatut juustot!”.

Salaattisekoitus, joka maustetaan suola- ja pippurirouhauksilla ja jonka joukkoon sekoitellaan uunissa kuivattuja kirsikkatomaatteja ja vaikkapa mozzarellaa paloina, on näyttävä vierastarjottava. Sen kanssa tarvitaan vielä jotakin pikkusyötävää… ja mikäpä sopisi keväiseen naisteniltatunnelmaan paremmin kuin munakasrulla!

Testasin kahta variaatiota, kylmäsavulohimunakasrullaa ja katkarapumunakasrullaa. Munakaslevyt ovat nopeita valmistaa sarjatyönä ja kypsyvät kiertoilmalla yhtä aikaa. Järkevää lapsiperheen vierasruokaa. (Testaajan kommentti: Toisessa reseptissä kehotettiin kumoamaan levy kuumana, toisessa käskettiin antaa jäähtyä. Testasin molempia tapoja. Kuumana levy pysyi juuri ja juuri kiinni leivinpaperissa, jäähtyneenä ei. Joten jäähtyneen levyn kippasin ympäri ohutta leikkuulautaa ja tarjotinta apuna käyttäen.) Valmiille levyille vaan täytteet ja ei kun rullalle.

Lohimunakasrulla

Muutin reseptejä hieman, kun tarjolla oli salaattia. Korvasin katkarapurullan jääsalaatin ripottelemalla levylle muutamia rucolanlehtiä. Savulohirullassa käytin sitten rucolan tilalle tuoretta pinaattia – saatiin vähän vaihtelua. Ja testiryhmämme oli lähes yksimielinen (lähes, sillä yksi allergikko ei voi syödä rapuja). Katkarapurulla oli paras, ja sitä voi syödä leveämpinäkin annospaloina. Arvioisin ”kuivemman” lohirullan toimivan parhaiten buffetpöydässä ohuina siivuina. Toki siihen voi hakea mehevyyttä esimerkiksi tuplaamalla tuorejuuston määrän.

Kylmäsavulohimunakasrulla

Katkarapumunakasrulla

Juustoja ja keksejä

Sain seuraavana päivänä puhelun tädiltä ja kiitokset mukavasta illasta. ”Meitä on niin iso sakki, että eihän me kohta oikein muualle mahdutakaan kuin teille”, hän nauroi viitaten meidän kuistin isoon ruokapöytään. Kommentti jäi pyörimään päähäni, ja kun illalla söin viimeistä katkarapurullan palaa, ajattelin asiaa. Haaveilin aikoinaan, että asuisin joskus maalla, kenties Orimattilassa vanhalla kotikylällä, miehen ja parin lapsen kanssa. Harrastettaisiin viljelyä, ja kotoa löytyisi sellainen maalaistalojen iso tupa leivinuunilla ja puuhellalla. Ja erityisesti siellä olisi kuisti, jonka ison ruokapöydän ääreen mahtuisi perhettä ja sukua kokoontumaan juhlapäivinä.

Tässä ne asiat nyt minulla oli. Ja silloin säpsähdin: ”Taivaan tähden! Miksi en suurimman osan aikaa pakahdu siitä faktasta, että elän unelmaani!!?”

Hämmästykseni kesti vain sekunnin ja jatkoin iltapalani syömistä, sillä yhtä nopeasti muistin tietäväni vastauksen tuohon. Vastaus kuuluu tarinan muodossa näin:

Ystäväni sai pojan. Hänen miehensä kertoi minulle, että on kauhea klisee sanoa näin, mutta kyllä hän tunnisti itsessään pienen ekstraonnentunteen kun varmistui, että jälkikasvu on poika. Koska on se miehelle kuitenkin kiva juttu saada poika. Polleana tuoreena isänä hän lähti synnytyslaitokselta kotiin. Sairaalan aulassa hän näki kuinka hänen ikäisensä isä kumartui tyttölapsensa puoleen ja auttoi kiharapäiselle prinsessalle takin päälle. Ystäväni mies tunsi sydämensä pakahtuvan näyn edessä. Hänkin haluaisi sittenkin tytön!

Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Jos me ihmisrodun edustajat emme koko ajan tavoittelisi ja haaveilisi jostain muusta kuin siitä mitä käsillä on emmekä aina yrittäisi kurottaa korkeammalle, me jäisimme rypemään onnen tunteisiimme esimerkiksi oppiessamme kävelemään suorassa. Näin emme olisi koskaan keksineet penisilliiniä, käyneet kuussa tai tajunneet kuivata tomaatteja uunissa!

Kun pitää tavoitteet tarkkoina, joskus lykästää. Ystäväni mies sai myös sen tytön.

Vaan mistä lie haaveilee tänään…

Tunnelmallista kevättä kaikille :)

Tuorepuuro ja tilanneanalyysi

Tuorepuuro on perheenäidin aamupalojen pelastus. Siellä se odottaa kiltisti yön yli jääkaapissa, ja herkku on valmista ja syötävissä heti, kun lapset on saanut istutettua pöytään. Myös yötä vasten vetäistynä puurosatsi toimii, antaahan se ekstravoimia kun yöllä pitää imettää ja välillä jaksaa muutenkin valvoa vauvan kanssa. Yhtenä iltana kauhoin kylmänä annoksen viikonloppuaamulta jäänyttä kaurapuuroa, jossa oli rouhittua mantelia. Lisäsin mukaan rouhittua tummaa suklaata, kuivattuja taateleita, lorauksen maustamatonta jogurttia ja SEKÄ juoksevaa hunajaa ETTÄ vaahterasiirappia, kun en osannut päättää kumpaa teki enemmän mieli. Jos ei tuon annoksen jälkeen voimat riitä yöimetykseen, on valinnut väärän tien perhe-elämässään jo alkuperin.

Yhtenä iltana testasin appelsiinituorepuuroa Yhteishyvän reseptillä. Kotoa löytyi pari veriappelsiinia, joista tuli puristettaessa puurolle ihana, tumman oranssi liemipohja. Joukkoon kaurahiutaleet ja päivän ajaksi jääkappiin tekeytymään. Illalla viimeistely jogurtilla, banaanilla ja kanelilla, joka on lemppariani tuorepuurossa! Herkkua oli!

Appelsiinituorepuuro

Huomaan olevani aamu- ja iltapalojen aikaan hyvin analyyttinen. Pohdin mennyttä tai tulevaa yötä, ja mietin muutenkin asioita, jotka elämässäni ovat joko pielessä tai hyvin. Kun viime aikoina vauva on valvottanut ja 3-vuotias on sairastellut, tilanneanalyysistä tulee helposti negatiivinen. Päätin siksi ottaa vielä tutkivamman otteen ja listata kaikenlaisia asioita, jotka vaikuttavat elämääni tällä hetkellä. Hyvä idea. Paljon on nimittäin asioita, jotka ovat plussan puolella, kun oikein lähtee funtsaamaan:

 

PLUSSAN PUOLELLA

Parisuhde. Pian tulee 9 vuotta täyteen yhdessä oloa. Rakastan rakastan edelleen.

Tukiverkostot. Lapsiperheet tarvitsevat ihmisiä, joille voi soittaa, jos tarvitsee apua. Meillä asia on enemmän kuin kunnossa! Miten jotkut selviävät ilman isovanhempien, kummien tai sisarusten apua, menee yli ymmärrykseni.

Syöminen. En esikoisen synnyttyä jaksanut vuoteen miettiä kauheasti ruoanlaittoa. Mies kävi kaupassa ja teki sapuskat, ja jälki oli sen mukaista. Lopulta ihminen kyllästyy uunimakkaraan, ja oli pakko alkaa kokata. Näissä ajatuksissa perustin tämän blogin. En tiedä johtuuko blogin tsemppaavasta voimasta vai mistä, mutta mietin uuden vauvankin tultua mielelläni viikon ruokalistaa ja yritän keksiä kivoja ja välillä terveellisiäkin ruokia. Olen tsempannut paljon 3-vuotiaan makumaailman laajennusyritysten kanssa (äsken meni loimulohta!), ja 4-kuinenkin on jo menestyksekkäästi maistellut porkkanaa ja perunaa sekä armoitetun Piltin ruusunmarjasosetta. Ruoan suhteen ehdottomasti plussalla mennään nyt!

Lasten terveys. Olemme olleet esikoisen kanssa onnekkaita. Hän ei ole elämässään sairastanut kunnolla mitään muuta kuin tavallisia nuhajuttuja. Nyt meillä on raskas kuukausi käynnissä. Lapsi on on-off-sairastellut flunssaa, kuumeillut, ja yskä ei ota talttuakseen. Myös vauvaan on tarttunut räkäisyys, mikä lisää univaikeuksia. Mutta kun tämänkin asian pistää oikeaan perspektiiviin, pakko on todeta, että vähällähän me on päästy.

Vauvan karsta. Vauvan pää tuoksuu yleensä ihanalta, mutta meidän pojan pää ei. Se on ollut todella pahasti karstoittunut, ja olen rasvaillut sitä jatkuvasti. Sulava karsta haisee märältä koiralta. (Ja sekin on oikeastaan loukkaus koiria kohtaan.) Olen tapellut karstaa vastaan jo usean kuukauden. Perusvoiteella rasvaaminen, hetken muhittelu ja sulaneen kuonan poispesu on tehokas poistamiskeino, mutta ongelma on siinä, että karstan piru palaa aina takaisin. Viimein ostin apteekista Kelual nimistä tuotetta. Siinäpä hyvä aine! Poistaa karstaa tehokkaasti, mutta myös hillitsee uuden syntymistä. Suosittelen, sen avulla mekin päästiin plussan puolelle vauvan pään hoidossa!

 

FIFTY-SIXTY

3-vuotiaan uhmaikä. Raskaan joulukuun jälkeen otimme uhmaiän hallinnassa käyttöön pari kikkaa, ja väittäisin, että elomme on rauhoittunut paljon. Ei tässä kuivilla olla, mutta nyt arvioisin, että 3-vuotiaamme on kuin kuka tahansa ikäisensä perusjäärä. Eli siiosoo-tilanne, en laittaisi putkeen mutten täysin pieleen menevienkään asioiden kategoriaan tätä.

Tutit ja tuttipullot. Helpottaisivat elämää. Kuten ei esikoiselle, ei uudellekaan vauvalle kuitenkaan maistu kumpikaan. Esikoisen kanssa kyllä yritettiin ja paljon. Toisen kanssa en ole jaksanut, kun ei ekalla yrittämällä onnistunut. Että tähän voisi todeta: Kumma kun ei vauva itse osannut mennä kaapille ja hakea tuttia yöllä kun uni ei tullut! No toisaalta. Eipä ole edessä tutista vieroitustakaan.

 

PAHASTI PAKKASELLA

Nukkuminen. Useampi viikko jo takana vauvan huonoja öitä. Näkyy naamasta.

Itsensä huoltaminen. Juu, naamasta näkyy. Kaunistautuminen aamuisin on täysin jäänyt, eli äitiysloma tekee tehtävänsä. Harjaan hampaat ja hiukset, aika pitkälti siinä ovat naamahommat. Yhtenä aamuna tsemppasin ja levitin meikkipuuteria ja laitoin ripsiväriä. Kun tulin vessasta ulos, 3-vuotias katsoi minua mietteissään hetken ja kysyi sitten ilme kirkastuen ja innoissaan: ”Äiti ketä meille tulee vieraaksi!!?”

Harrastukset. En ole uhkailuistani huolimatta ajellut kuntopyörällä enkä aloittanut liikunnallista elämää. Kaikkeen ei aika ja jaksaminen ole riittänyt.

 

Loppulausunto:

Kun listaa asioita, tajuaa, että ne kaikkein tärkeimmät jutut on kunnossa, sillä missikisoihin en ole osallistumassa. Ja mitä tulee nukkumattomuuteen, lainataan tähän väliin viisasta pappaani.

Pappa sanoi kerran kun joku moitti nykynuoria sukupolveksi, joka ei sodista ja pula-ajoista selviäisi, että höpöhöpö, ei heistäkään kukaan sotaan halunnut lähteä. Mutta kun ei ollut vaihtoehtoa.

Jos ihminen selviää vaikka talvisodasta, jos on pakko, niin enköhän minäkin pienen pätkän elämääni huonoilla yöunilla. Puuroa vaan nuhjuiseen lärviin ja petiin!

Luomukanaa ja suklaata sydänystävälle

Ystävänpäivä on hieman ”muovinen” juhla, mutta what the hell, juhlitaan sitä meilläkin, sillä juhlan aiheita on elämässä ihan liian vähän. Varsinkin tulee nähtyä liian vähän ystäviä, ja tähän ystävänpäivän tienoo toimii oivana lääkkeenä. Suosittelen kaikkia kotona perhevapaata viettäviä kohtalotovereita ottamaan luurin käteen ja kutsumaan sydänystävänsä lähitulevaisuudessa lounaalle. Kutsussa kannattaa panostaa nimenomaisiin kohtalotovereihin, sillä vauvatreffit ovat mukavia. Harvoin niiden aikana pystyy syvällisiä jutella, sillä vähintään toisen vauva kiukuttelee koko tapauksen, mutta silti käteen jää kahmalokaupalla vertaistukea!

Mitä tarjota ”mammalounaalla”?
Broileri on herkkua, ja erityisen kaunista on tarjota ystävälle luomua. Kotimaista luomubroileria löytyy hienosti vakkarikaupastani Prismasta, ja L’uomu Nokkaa tarttuu usein matkaan. Juhlafilee, eli rintafileet, sopii jos mihin. Mammalounaalle voi rakentaa vaikka lämpimät leivät. Ruokaisaa ja toimii aina. Esimerkkileivissäni on viisi elementtiä: leipä, pinaatti, broileri, kastike ja katkaravut. Resepti on ruokatoimittaja ja äyriäistieturi Anna-Maija Tantun, mutta olen ampunut siitä mutkia suoriksi. Eleganttius on laskenut mutta hässäkkätoteutettavuus kasvanut. Näin ne tehdään:

Aloita kastikkeesta hieman ennen kuin ystäväsi saapuu. Silppua kuorittu pieni porkkana, pieni (salotti)sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuullota pehmeiksi voissa. Lisää 0,5 dl valkoviiniä, nokare kanaliemikuutiosta ja vähän suolaa ja mustapippuria. Keittele hiljalleen noin vartti ja siivilöi liemi tarkasti, lusikalla siivilää painellen. Laita liemi takaisin kattilaan ja sekoita joukkoon 2 dl ranskankermaa. Anna hautua noin 10 minuuttia ja tarkista suola. (Kastike riittää hyvin kolmelle leivälle.)

Kun ystävä on saapunut, lykkää oma, uhkaavasti kitisevä vauvasi hänelle. Kuumenna kattilassa iso köntti voita ja lisää tuoretta pinaattia (n. 50 g per leipä). Kuumenna kahdella puulastalla nostellen kunnes pinaatti menee kasaan. Tapahtuu nopeasti, minuutissa. Rouhi päälle suolaa, ja siirrä kattila sivuun odottamaan.

Viipaloi kanafileet (n. yksi per leipä), suolaa, ja paista voissa pannulla. Laita kanan paistuessa kastike kuumenemaan, jos se ehti jäähtyä, ja ota esiin toinen paistinpannu, jossa paahdat vaalean leivän viipaleet. Öljyssä kuumalla lämmöllä. Nosta paahtuneet leivät lautasille. Laita pannuun vielä nokare voita, ja paista siinä jättikatkaravunpyrstöt (jos käytät pakastetta, muista ottaa hyvissä ajoin sulamaan). Huom! Kypsiä pyrstöjä ei paistella kauaa. Minuutti-kaksi riittää. Kunhan vain saat ne kuumiksi.

Nosta lautasilla odottaville leiville pinaattia voisulineen ja kuumat kanaviipaleet. Lusikoi päälle aromikasta ranskankermakastiketta. Kruunuksi ravut. Imetitte tai ette, nyt nautitaan, joten laseihin kaadot valkkaria, jonka äsken avasit. Ja sitten syömään! Kippis parhaalle ystävyydelle!

Rapu-broilerileipä

Ravut ja broileri on loistoyhdistelmä! Tein kokatessa (vain yhden) pienen virheen. Kaadoin ihanan paksun kastikkeen kanojen päälle pannulle ennen leipien kokoamista. Broilerista irtoaa sen verran nestettä, että kastikkeesta ehti tulla löysähköä. Höh, mutta sitä vauvan kanssa kokkailu on. Muuten hyvä suoritus!

 

Mitä jälkkäriksi?
Suklaa maistuu ystävänpäivänä, tai oikeastaan aina. Suklaamousse on ranskalaishenkisen klassikkoleivän jälkeen luonteva vaihtoehto. Mutta nyt mieleni teki kokeilla suklaavanukasta, reseptissä kun oli lapsuudesta tutun suklaapuuron henkeä. Käytin maitosuklaata, jota lisäsin pari palaa ohjeen määrää enemmän. Vanukas jäi silti hieman löysäksi, ja saattaisin ensi kerralla laittaa Maizenaa 3 ruokalusikallista. Muuten: kuin suklaapuuron ja suklaamoussen sekoitusta, nam!

Suklaavanukas

Hyvää ystävänpäivää!

P.S. Jos leipä ei innosta, tyttöystävien keskisellä lounaalla voi syödä myös helposti valmistuvaa savuporopastaa, johon löytyy viittoja viime postauksestani. Jos puolestaan aiot järjestää kahvikestit, tarjoa sydämenmuotoisia leivoksia ja poropiirakkaa, josta vinkkasin toissa ystävänpäivänä. Hemmottelumenu omalle rakkaalle löytyy viime ystävänpäivän postauksesta: ranskalainen hernesosekeitto Crème Ninon, paahtopaistisalaatti ja sitruuna-lakumousse!

P.P.S. Ilmaisia lounaita ei ole, mutta joskus joku piffaa luomukanan: Saanen ylpeänä ilmoittaa tämän olevan koko kaupallisen yhteistyöblogini historian ihka ensimmäinen kaupallisessa yhteistyössä tehty postaus! :D

Yhteistyössä SOK:n marketkaupan ketjuohjaus

Lapsellisen helppo banaanismoothie

Meidän 3-vuotias on normaali perusronkeli miehenalku. Tykkää hedelmistä ja syö niitä mielellään, mutta vihannes-juurespuolella lempparit ovat harvemmassa. Kurkkua toki menisi pötkötolkulla, muihin ei himoa ole. Esimerkin näyttäminen ja sinnikäs tarjoaminen ovat tiet, joita pitkin olen ajatellut (kaikkien elämäni miesten kanssa) kulkea. Uusimman Yhteishyvän artikkelissa lasten ravitsemus- ja ruokailutottumusasiaa käsiteltiin monipuolisemmin ja ilahduttavan suorasanaisesti. Tässä kaksi nostoa, jotka puhuttelivat minua:

”Pienenä opitut asiat kannetaan aina mukana. Ei tarvitse sitten tehdä myöhemmin elämäntaparemonttia, kun asiat ovat menneet jossain vaiheessa päin persettä.” (kokki ja ruokakirjailija Pipsa Hurmerinta)
”On harmi, jos ruoasta nauttiminen ja kulinaristiset kokeilut katoavat elämästä lasten vuoksi.” (toimittaja-ruokakirjailija Maija Koski)

Siinäpä kiteytetysti syyt, joiden vuoksi edes vähän yritän lapsiani ruokakulttuurin saralla kasvattaa. Eli lasten tulevaisuuden takia ja minun nykyisyyteni takia! Kehtaan kyllä myöntää, että jälkimmäinen perustelu painaa tällä hetkellä enemmän. Sue me. Esimerkiksi viikko sitten torstaina ”söimme” luomukanaa ja Caprin salaattia. 3-vuotias ilmoitti kokatessani, että ottaisi mieluummin eilistä nakki-makaroni-hässäkkää. Omahan on mielipiteensä, ja sitä sai mitä halusi eli eiliset jämät. Tärkeintä on, että saan itse hyvää ruokaa.

Toinen nolo tunnustus. Lasten makumaailman laajentaminen ja elämykselliseen syömiseen oppiminen on minusta tärkeämpää kuin kokkailutaitojen hankkiminen. Sama suomeksi: Puhun 3-vuotiaallemme ruoasta, laitan hänen lautaselleen samaa mitä meidän, ja syömme edes joskus muutakin kuin makaronia. Mutta keittiöön en jaksaisi häntä ottaa mukaan. Sotkua ja hässäkkää on koko ajan muutenkin tarpeeksi. Tiedän tiedän, lapsille pitää opettaa kotitöitä, ja he myös nauttivat osallistumisesta. Kun 3-v kävi mummolla ja oli viikon verran innoissaan yhteisestä sämpylöiden leipomishetkestä, rohkaistuin tekemään yhdessä joulutorttuja. Torttumuotin painaminen kaulittuun taikinaan oli spektaakkeli lapselle. Pari viikkoa sitten teimme isille perjantaipitsaa yhdessä. Keksin antaa pojalle oman vaivatun taikinapalan, ja sen pyörittelystä omalla kaulimella riitti riemua pitkäksi aikaa.

Miksikö mainitsen juuri nuo kaksi kertaa? Koska ne ovat ainoat kerrat, kun olen antanut poikamme osallistua kokkailuun. Hävettää. Siksi päätin tänään, että nyt tai ei koskaan. Tekisimme yhdessä jotain. Helppoa. Koska helpompaa kokkailtavaa en keksi kuin smoothien sekoittaminen, päädyin siihen. Puolukka-banaanismoothien resepti vaikutti herkulta välipalalta, ja kaikkia aineksia löytyi kotoa (sillä korvasimme kauraleseet kaurahiutaleilla). Ei kun mitat ja muut systeemit esiin ja tehosekoittimen kannu pöytään!

Lapsen kanssa kokkailua

Teimme puolitoistakertaisen satsin (banaania käytimme kaksi kokonaista). Annoin lapsen mitata itse kaikki ainekset. Autoin vain painavan jogurttitölkin kaatamisessa pitämällä pohjasta kiinni ja kuorin banaanit. Lapsi sai itse leikata banskut paloiksi ruokaveitsellä. Tekemisen ilo oli käsin kosketeltava.

Banaanismoothie

Kun kaikki oli mitattu, surautin välipalajuomamme tehosekoittimella. Lapsi ihaili lopputulosta. Tuliko tästä mansikkarahkaa, hän kysyi. Ei, vaan tällainen marjapirtelö, vastasin. ”Ahaa, sitten minä en tykkää siitä. Se on liian kirpeää”, lapsi vastasi.

Mutta hei. Tulipahan kokattua yhdessä!

Puolukka-banaanismoothie

Pizza bianco

Manuaalit pitsaperjantaihin ja synnytystukihenkilöille

Syntyihän se vauva. Viikko sitten keskiviikkoiltana oltiin 11 päivää yli lasketun ajan, kun astetta napakammat supistukset alkoivat. Joko NYT, mietin alkuyöstä ennen kuin sain unen päästä kiinni. Neljältä heräsin ja olin varma. Kyllä nyt. Artun pikkuveli näki päivänvalon hieman ennen keskipäivää, ja kaikki meni hyvin. Eihän se herkkua puuhaa ole, mutta yllättävän moni siitä selviää aika pienin ruhjein. Ja onhan se merkillistä päästä kanavoimaan uutta elämää maailmaan. Ehdottomasti tunneasteikolla plussan puolelle päästiin.

Lupailin viime postauksessani jakaa reseptin hyvään pitsaan. Oikeastaan se on paras pitsa, mitä olen pitkään aikaan syönyt, ei siis vähä mitään. Mukana vinkit perheenäideille, miten tehdä pitsaperjantaista täydellinen.

Koska synnytys tuoreessa muistissa on, jaan viisauttani ja kokosin myös toisen manuaalin. Se on tarkoitettu synnytystukihenkilöille. Ohjeistus ei ole sukupuolineutraali, vaikka perheitä on nykyään monenlaisia. Koska omani on – mitä tulee jäsenistön sukupuolijakaumaan – niitä normaaleja, tekstissä puhutaan miehestä. Voisi suorastaan luulla, että kirjoitan omasta aviomiehestäni. Mutta ei kai manuaalissa esiintyvää pönttö-Einaria voi oikeasti olla olemassa. Olisiko bloggarin keksimää legendaa? Päätelkää te.

Hyviä lukuhetkiä ;)

 

RESEPTI TÄYDELLISEEN PITSAPERJANTAIHIN: Punkkua, omaa rauhaa ja pizza bianco

Ota esiin Yhteishyvän Valkoisen pizzan resepti. Hommaa ainekset hyvissä ajoin, jotta et joudu kauppaan perjantaina. Varaa lapsille heille maistuvaa syötävää kuten nakkeja. Kun on ruoanlaiton aika, häädä muut perheenjäsenet pois keittiöstä ja käske toisen aikuisen varmistaa, että kaikki, myös hän itse, tottelee. Avaa punaviinipullo. Kevyttä italialaista, sellaista, jonka Alkon hyllynreunaetiketistä löytyy pitsan tai kasvisten kuva. (Alkoholiton siiderikin käy, jos et ole synnyttänyt ajallasi.) Kaada lasillinen ja tee pohjataikina. Pohjan kohotessa selaile hyvää aikakauslehteä. Kauli taikina kahdeksi pyöreäksi pitsaksi ja täytä. (Vähän sovelsin reseptiä: käytin pari parmankinkkusiivua enemmän ja laitoin palat mytyissä pizzoille jo ennen paistoa.) Kata pöytä ja paista pitsat, mieluiten pizzakivellä, jolloin pohjasta tulee täydellinen. (Vinkki: Hukka-pizzakiviä myydään Prismassa vähän epäloogisesti saunatarvikevälikössä. Hae omasi!) Viimeistele pizzat. (Mozzarellaa voi repiä päälle ohjeen mukaista enemmänkin). Kutsu perhe pöytään. Käske kaikkien syödä hipihiljaa ja kaada itsellesi toinen lasi punaviiniä.

Täydellinen, rapea pitsapohja

Valkoinen pizza

Perfect!

 

MANUAALI SYNNYTYSTUKIHENKILÖILLE: Rooleja, joita kannattaa välttää

Hei miehet! Synnytyksen käynnistyminen on naiselle harvinaislaatuinen ja siksi outo ja pelottavakin hetki. Naista jännittää mitä tapahtuu seuraavaksi, sattuuko ja niin edelleen. Ja aina se sattuu. Synnytystukihenkilön, siis tulevan vauvan isin, rooli on myötäelää prosessissa statistina, äitiä tukien. Jotta sinusta isi on äidille hyötyä eikä ainakaan haittaa, kannattaa erityisesti välttää haksahtamasta muutamaan stereotyyppiseen kategoriaan, joihin te miehet arkielämässä usein lankeatte. Näitä voisi keksiä kymmeniä, mutta vältä nyt ainakin seuraavien roolien ottamista:

Kuusnolla-mies – ketään ei kiinnosta!
Teillä on miehet outo tapa yrittää pistää kumppania paremmaksi kaikessa. Teette sitä koko raskausajan (”Jostain syystä mulla on tänä aamuna sika paha olo, vaikea selittää, tosi oksettava fiilis!”), joten voisittehan siitä yrittää luopua synnytyksen käynnistyttyä. Esimerkiksi. Esikoinen on lähtenyt upeaksi sattumaksi mummolaan yökylään, ja vaimo sanoo saunassa, että nyt supistaa kyllä tosi paljon, alkaisikohan synnytys tästä. Vatsassakin on outo olo, kuin olisi maha menossa sekaisin. Älä sano siihen, ”Mulla on muuten pakki ihan sekasin!”. Kun vaimo jatkaa, että supistukset tuntuvat jo selänkin puolella, älä ala heittämään hulluna löylyä ja papattamaan, että ”Ainiin! Mulla on se lääkäri ens viikolla! Tää on ihan jumissa taas tää selkä, ja niska, hullun kipee koko ajan!”

Mies-mies – äijäilevä dorka
Vaimosi herättää sinut viideltä ja kertoo, että kyllä tämä synnytystä tietää. Nyt supistuksia tulee noin 20 minuutin välein ja kipeitä ovat. Naaras liikuskelee levottomasti pitkin kämppää, minkä huomaat, kun puoli tuntia netti-Iltistä luettuasi vääntäydyt olohuoneeseen. Tuleva äiti pohtii, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi, ehkä syödä vähän aamupalaa. Hei mies: Älä heittäydy äijäkkäästi sohvanmutkaan iPad kädessäsi ja huudahda, ”Hyvä idea! Keitäs muija oikeen kunnon kahvit!” Vaikka tammasi ilmeen nähtyäsi kuinka nopeasti ravaisit itse sumpin keittoon, et juuri äsken osoittanut olevasi korskea ori vaan tunteeton dorka.

Huutokauppakeisari – why God, why?
Saavutte sairaalaan kahdeksan maissa, supistusten väli välillä 20, toisinaan vain 10 minuuttia. Jostain käsittämättömästä syystä alat epäillä, että vaimoasi ei otettaisi tosissaan. Alat parkkipaikalla prepata häntä. Vaimon pitää sanoa supistuksia tulevan jo tosi tiheään, reilun viiden minuutin välein. Synnytysosastolla vastaanotossa oleva kätilö tuhoaa masterplanisi kysymällä vaimolta, kuinka pitkään yksittäinen supistus kestää. Älä hyvä mies nosta kättäsi pystyyn kuin huutokaupassa ja karjaise, että ”Pari minuuttia”, jos supistusten kesto ei ole lähelläkään sitä. Kätilö ei ole ekaa kertaa pappia kyydissä. Toinen fakta: Synnytyssaleja ei myydä eniten tarjoavalle, vaan niihin kyllä pääsevät kaikki, kun aika on, ihan jo siisteyssyistä.

Besserwisser-mies – ärsyttävä ääliö
Kätilö ohjaa teidät huoneeseen, jossa vaimollesi laitetaan anturit masun päälle. Nyt kuunnellaan vauvan sydänääniä ja luodataan jotain, josta vaimosikaan ei vielä kahden raskauden jälkeen ole varma. Hän käy makuulle, ja vieressä olevalle näytölle alkaa piirtyä käppyröitä. Vaikka laitteet kuinka kiinnostaisivat, nyt ei ole aika tutustua tekniikkaan. Älä mene kätilön poistuttua räpläämään vempaimia ja tihrustamaan näyttöä. Ja kun vaimosi aloittaa jutustelun sanomalla, että ”Tuo alimmainen käyrä liittyy varmaan jotenkin…”, älä ala huutaa ”Minä tiedän minä tiedän!” Ja kun vaimosi alkaa manata, että ”Nyt taas tulee, ai juma nämä on jo kivuliaita, aargh…”, älä ala huutaa päälle ”TIEDETÄÄN, TIEDETÄÄN! Näin tosta alakäyrältä ja tiesin jo ennen sua että TAAAAAS TULEE!”

Imbesilli-mies – säälittävä ja hyödytön tumpula
Vaikka olisit suhtautunut synnytyksen käynnistymiseen kuinka rennosti, varoitan sinua mies. Se hetki tulee, kun sinuakin alkaa jännittää. Viimeistään jossain vaiheessa kun olette siirtyneet synnytyssaliin, alat tuntea olosi avuttomaksi. Esimerkiksi kun vaimo puristaa kättäsi uudelleen sen äsken jo toivomasi alle kymmenen minuutin päästä. Yhtäkkiä kaikki se viisaus, joka asui sinussa aiemmin, kaikki ne hetket kun sinulla oli vielä isompi pipi selässä kuin vaimollasi ja olit kätilöitäkin etevämpi supistustulkki, yhtäkkiä kaikki ne hetket ovat muisto vain. Taannut imbesilliksi, joka ei ymmärrä mitään. Vaikeaa se voi olla, mutta yritä pitää oma koppasi kunnossa. Kun vaimosi alkaa voihkia jo aika lyhyeksi käyneen tauon jälkeen jälleen kerran, älä ala sopertaa pelon sekaisella äänellä ”Taasko tulee?”. Onhan se nyt ju—–ta jo selvä asia, mitä tilanteessa tapahtuu.

Läppändeerus-mies – Voiko myötähäpeään kuolla?
Vaikka kaikki edellä mainitut stereotypiat kuvaavat hyvin ärsyttäviä miestyyppejä, läppää heittävä isi on kaikkein ärsyttävin. Jos huonot vitsit tulevat luonnostaan, minkäs niille voit. Mutta yritä suitsia juttujasi. Jos olet esimerkiksi juuri päässyt imbesillivaiheen ohi, todistanut kyyneleisiin liikuttuneena, rakastavana aviomiehenä toisen poikasi syntymän, harkitse jäämistä siihen vaimoasi miellyttävään, täydellisen miehen moodiin. Älä lähde käyttäytymään luonteellesi tyypillisellä tavalla eli älä ala heittää mielenvikasta läppää. Vaimosi tuntee pelkästään myötähäpeää, kun sanot kätilölle ”Aika tussaamista tää taas oli! Ämmät meinaa olla synnytyshommissa vaan tiellä!” tai ”Jos kolmas meille tulee, ei me lähdetä tänne ollenkaan, mulla on jo täysin hallinnassa tää homma” tai ”Jos meille kolmas tulee, vahinkohan se on, niin kuin nää aiemmatkin”. Vaikka kätilö yrittäisi vääntää kiusaantunutta naurua, typerät vitsit lähinnä pilaavat tunnelmaa. Huom! Tämä pätee myös kotiin lähdön hetkellä, kun vaimosi yrittää kiittää synnyttäneiden osaston henkilökuntaa kanslian ovella. Älä mene siihen väliin tekemään kainalopieruja ja hihkumaan, että ”Kiitoskiitos! Tämä on kyllä kaikkein paras synnytyssairaala. Siis niistä missä minä olen käynyt!”

The End.

Bollingeria ja meksikolaista haavoihin

Ruokaharrastukseni elää koko ajan. Välillä kokkaan paljon, välillä vähän, mutta yksi on mikä pysyy: Haaveilu kokkaamisesta ruokajournalismin ja -kirjallisuuden äärellä!

Olen teini-ikäisestä asti nauttinut naistenlehtien reseptiartikkelien ja keittokirjojen ahmimisesta silmilläni. Samalla haaveilen tekeväni itse tätä tai tota ja tarjoavani sitä näille tai noille silloin tai tolloin. Harvoin teen, mutta haaveilen kumminkin.

Sanomalehtien ruokasivut inspiroivat minua erityisen usein, ja paikallisessamme, Etelä-Suomen Sanomissa, on kelpo parisivuinen ruoka-asiaa joka torstai. Valkkaan arvostelun perusteella viinin viikonlopuksi, päätän tehdä pataleipää lehden reseptillä, ja pastaohjeesta mieleeni muistuu yksi toinen, mitä olen pitkään suunnitellut testaavani. Inspiraatiota, vinkkejä, silmänruokaa!

Hesarin ruokatorstaita voisi tituleerata ruokajournalismin ikoniksi. Viimeisin löytö: Nappasin talvilomamme alla talteen ruokatoimittaja Katja Bäcksbackan reseptin jauheliha-nachoihin. Toimittaja kirjoitti, että jos hänen perheensä saisi päättää, heillä syötäisiin aina meksikolaista ja jälkkärinä suklaakakkua.

Sama vika Rahikaisella. Repäisin artikkelin talteen sellaista hetkeä varten, jolloin haluaisin palkita murun lempimeksikolaisellaan. Jälkkäriksi tehtäisiin samaisen Katjan suklaakakkua Kakkujen kuningattarista! (Resepti julkaistu myös Hesarissa http://www.hs.fi/ruoka/a1305676324504 )

Joskus haaveilu toteutuu ihan suunnitelmien mukaan piankin, ja näin kävi eilen. Vieläpä nappisuorituksella, sillä muru kehui nachosatsia moneen kertaan. Tein paistoksen muuten reseptin mukaan mutta lisäsin joukkoon puolikkaan paketin suikaloitua pekonia, sitä kun sattui olemaan. Papujen määrän sen sijaan puolitin (pavut eivät murun lempiosastoa), ja jeeran jätin pois, sillä se oli loppunut (huomasin vasta kotona). Ei haitannut, makumaailma oli silti kovasti ”taco”! Osasyy varmaan siinä, että löysin meidänkin ässästä Poppamiehen savuchilikastiketta. Hyvää!

Lisukkeiksi resepti kehottaa tekemään tomaattisalsaa ja guacamolea, molemmat vakiojuttujani joiden ohjeet on toimivat. Lopputulos on melkoinen mausteisten makujen ilotulitus. Suosittelen! Valtava annos riittää neljälle, tai kahdelle sellaiselle, jotka haluavat napsia ruokaa pitkin iltaa, päälle vielä suklaakakkua, ja ovat siten lapsen nukkumaan käydessä ja yhteisen ajan alkaessa liian ähkyssä tekemään muuta kuin vierimään sängylle.

Guacamole

2 kypsää, pehmeää avokadoa
1 (kaltattu) tomaatti
pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl sitruunanmehua
pala punaista chiliä
suolaa

Irrota avokadojen hedelmäliha kuoresta ja murskaa se hienoksi lusikalla tai huhmareen survimella. Mausta sitruunanmehulla. Paloittele tomaattien hedelmäliha (älä käytä siemeniä ja ”sisushöttöä”) ja pilko sipuli hienoksi. Murskaa valkosipuli ja silppua chiliä (maun mukaan). Lisää muut ainekset avokadososeeseen. Mausta suolalla. Anna makujen tasaantua hetki kylmässä. Tarjoa meksikolaisten ruokien rinnalla.

Tomaattisalsa

4 tomaattia
1 valkosipulinkynsi
1/2 punasipuli
punaista chiliä
0,75 dl (oliivi)öljyä
0,75 dl paseerattua tomaattia
1 rkl sitruunanmehua
suolaa ja pippuria

Kalttaa tomaatit: Tee tomaattien päihin kuoreen ristiviillot. Kasta tomaatit esim. haarukan avulla hetkeksi kiehuvaan veteen. Poista kuori vetämällä. Poista tomaattien sisusosat ja kannat. Pilko tomaattien hedelmäliha pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipuli, valkosipuli ja chiliä oman makusi mukaan. Yhdistä.

Sekoita paseerattu tomaatti ja öljy keskenään. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Sekoita tomaatti-sipuliseokseen. Anna makujen tasaantua hetken kylmässä. Tarjoa meksikolaisten ruokien rinnalla. Huom! Jos korvaat rypsiöljyn oliiviöljyllä ja chilin tuoreella basilikalla, salsasta tulee tomaattipestoa, joka maistuu pastan kanssa erityisesti kuumana kesäpäivänä!

 

 

Mainitsin, että eilisen ruokailumme oli tarkoitus palkita murua. Mistäkö? Tämän viikon suurimmasta uutispommista!

Se on paljon suurempi kuin Hesarin parin päivän takainen uutisankka kaupparyhmien bonusten menemisestä verolle. Kehityskulun seuraaminen kuumottaa minua paljon enemmän kuin tapahtumat Ukrainassa ja Venäjällä. Saati raportit Salpausselältä. Uskomatonta nimittäin:

Meidän lapsi nukkui elämänsä ensimmäisen kokonaisen yön ilman vanhempien jeesiä, iltayhdeksästä aamuseitsemään, viime viikonloppuna! Murun talvilomallamme määrätietoisesti ja johdonmukaisesti toteuttaman, pistäytymismenetelmään perustuvan unikoulun seurauksena näyttäisi siltä, että lapsi tosiaan olisi oppimassa nukkumaan! Se on nukkunut viikolla muutaman kokonaisen yön sen viimelauantaisen kaveriksi, muutamana yönä herännyt vasta viideltä, ja silloinkin nukahtanut helposti uudelleen ja herännyt parin tunnin päästä iloisena päiväkotiin.

Ihka ensimmäisessä postauksessani kerroin, että hieman ennen raskaaksi tuloani hankittu Bollinger-pullo odotti kaapissa edelleen juojiaan, koska imettäjän arki ei ole antanut periksi korkkaamiselle. Olen halunnut säästää sitä spesiaaliin hetkeen. Ja sen hetken päätin viettää perjantaina.

Kun lapsi oli käynyt nukkumaan, poksautimme korkin, ja päätimme kirjata siihen päivämäärän. Lojuimme saunassa pitkään, siemailimme samppaanjaa lauteilla, loput lipitettiin television ääressä.

Puoli pulloa Bollingeria oli hyvää lääkettä haavoihin, joita 16 kuukauden valvominen ja heräily on aiheuttanut. Ja hyvää unilääkettäkin: Nukuin havahtumatta siihen asti, kunnes lapsi aamulla heräsi puoli kahdeksalta, hyvällä tuulella.

Muru oli meksikolaisensa, itse tehdyt soossit sekä suklaakakun ansainnut, tuumasin ja suuntasin keittiöön!

Sinä iltana ruoassa luki ”Rakastan sinua”.