Pienet mustikkakukot

Vinkkejä isänpäivään ja yksi mukava reissu

Viikonloppuna juhlitaan. Yhteishyvän poppoo kokosi 4 erilaista menuvinkkiä, jotka kannattaa tsekata, jos mietit, mitä teillä isänpäivänä syötäisiin. Erityisen kutkuttavalta kuulosti kanamenu ranskalaisittain. Sipulikeittoa, kukkoa viinissä ja uunibrie – aika kolmikko!

Mikäli seitsemän yhteiselon vuoden jälkeen olen miestäni oppinut tuntemaan, hän valkkaisi nelosmenun, jossa tarjoillaan kunnon pihviä ja suklaakakkua. Kun muru vietti juuri synttäreitään, tarkoitukseni olikin kokkailla hänelle jotain sen suuntaista, kävisiväthän reseptit vinkiksi blogiin näin isänpäivän alla. Meni puoliksi maaliin. Jälkkärissä suunnitelma muuttui, mutta tärkein löytyi, eli tarjolla oli kunnon pihviä hyvillä lisukkeilla, konjakki-kermakastikkeessa ja maalaisranskalaisten kanssa.

Teen itse konjakki-kermakastikkeen usein näin: Paistettuamme pihvit kääräisen ne hetkeksi folioon ja kaadan kuumalle pannulle puoli desiä konjakkia. Samalla pyöritän pannulla puulastaa, jotta pihvin paistoherkut irtoavat. Konjakki höyrystyy ja lähes poistuu pannulta, mutta tilkka jää, maku mukaan lukien. Sitten kaadan pannulle purkin kuohukermaa ja lisään nokareen lihaliemikuutiota. Ja mustapippuria ja tai eri pippurien sekoitusta niin paljon, kuin mieli sillä kerralla tekee. Sitten keittelen kastiketta kokoon aika voimakkaalla lämmöllä pari minuuttia. Pihvit takaisin pannulle ja ei kun syömään!

Nyt testasimme Yhteishyvän konjakki-kermakastiketta, joka maustettiin konjakin lisäksi sinapilla. Ruokakerman korvasin kuohukermalla, muuten noudatin reseptiä tarkasti. Kastikkeesta tuli hieman ”litkumpi” kuin omastani – johtuu siitä, että tähän lisättiin desi lihalientä. Mutta oikein hyvänmakuista oli, mittarina toimi tuttu juttu: mies nuoli lautasen. Erityiskiitoksen saivat maalaisranskanperunat, joiden tekoon mies itse osallistui vahvasti. Koska minulle oli viikon ikäinen käärö sylissä. Olimme molemmat samaa mieltä: Vaikka ranujen teossa pari vaihetta onkin, tuo on ehdottomasti paras itse tehtyjen ranskalaisten resepti, heti niiden upporasvakeitettyjen jälkeen, johon olemme ikuna törmänneet. Tulevat rakenteeltaan hyvin lähelle rasvakeitettyjä perunatikkuja. Vauvanhoidon lomassa tämä toiminee jopa paremmin, koska rasvakeittämisessä on aina pieni stressaava ekstrajännite mukana. Kehuinkohan jo tarpeeksi? Laittakaa kokeiluun, vaikka heti isänpäivänä.

Pihvit konjakki-kermakastikkeessa

Itse tehdyt maalaisranskalaiset

Koska kauppareissulla sattui kupru, suklaamoussea ei tehty, mutta ex tempore mustikkajälkkärikin maistui murulle. Sille isommalle, joka näkyy kuvassa taustalla kauempana. Pieni mies, joka puhuu puhelimessa kaukosäätimeen, ei pitänyt.

Annoskokoiset mustikkakukot ovat parhaita, kun ovat jäähtyneet ja mustikkatäyte on kiinteytynyt hieman. Meillä ne syötiin mascarponemoussen kanssa: Sekoita sähkövatkaimella, pienin kierroksin, mascarponen joukkoon hieman maitoa, jotta se notkistuu moussemaiseksi. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla (mutta vain hieman, koska mustikkakukot ovat tosi makeita).

Mustikkakukot

Vaikka elämä uuden vauvan kanssa onkin alkanut hyvin ja meillä on jopa kokattu, fakta on, että välillä on kädet hieman täynnä. Ei ole ihme, jos kauppareissulla unohtuu ostaa tavara tai toinenkin. Paras tähänastinen esimerkki uudesta elämästämme ja tilanteesta, jossa settini mureni täysin, tapahtui eilisellä kauppareissullamme. Jaksatteko lukea?

Lähdimme paikalliseen S-markettiin, minä, vauva ja 3-vuotias esikoinen. Arttu oli polleana, koska hän on siirtynyt autokärryjen suurkuluttajasta isoksi pojaksi ja työntää itse omia pikkukärryjään. Huolimatta siitä, että niitä oli kiva lähteä lykkimään, kauppaan lähdössä kesti ja kesti ja vatuloitiin ja soudettiin ja huovattiin vaatevalintojen kanssa ja sitten vielä kiukuteltiin. Vauva oli ollut lähtövalmiudessa jo yli tunnin, joten arvelin, että karman laki määrää pienen heräämään nälkäisenä juuri kun ollaan tositoimissa.

Hyvin tunnen kohtaloni. Olimme juuri keränneet Artun kärryihin hänelle mieluisan ostossatsin, kun vauva heräsi täysrähinä päällä. Työnsimme kärrykaravaaniamme eteenpäin maitohyllyiltä, mutta kananmunille päästyämme pieni oli nikotuksissa ja tukehtumaisillaan raivoonsa. Kysyin Artulta, jätettäisiinkö kärryt tähän ja käytäisiinkö kahvilassa imettämässä vauvaa. Ei todellakaan, ”MÄ HALUAN MAKSAA!” poika parkaisi sen verran kovaa, että tiesin mihin tilanne kassoja ohitettaessa johtaisi. Monivalintatehtävä:

Kun kolmen viikon ikäinen vauva huutaa nälissään ja olette pattitilanteessa kaupan kananmunaosastolla, mitä teet?
a) Annan sen huutaa, kerään loput ostokset, maksan ne ja menen kahvilaan imettämään.
b) Kaarran makaronivälikköön ja sanon esikoiselle, että nyt seistään tässä vähän aikaa, ole paikallasi, äiti vähän syöttää vauvaa, ja tästä ei sitten puhuta kotona isille.

Oikea vastaus on b, kuten jo arvasitte. Kun vauva pääsi rinnalle, se rauhoittui heti kuten aina ja pahin nälkä tyydyttyi kolmessa minuutissa. Nopea toimitus siis. En silti kokenut onnistuneeni äitinä, vaan suorastaan kuulin, miten arjen pyörittämisen korttitaloni sortui äänekkäästi samalla kun vauvan imuote saavutti nännini ”ihan pikkaisen” epätyypillisessä paikassa. Onni onnettomuudessa makaronia osti niiden minuuttien aikana vain kolme orimattilalaista. Koska tässä tuppukylässä mikään, saati nolot tilanteet, eivät pysy salassa, kolmesta ihmisestä kaksi oli tuttuja. Jeejee, vauva kärryihin, ja matka jatkui.

Kun saimme loput tavarat kyytiin ja maksettua asiallisesti, vauva ilmoitteli, että voisi syödä loppuun sen mikä äsken kesken jäi. Nyt sinne kahvilaan. Vaikka ei osta mitään, se on huomattavasti vähemmän paheksuttava paikka imetykselle. Poislähdön hetkellä Arttu sanoi haluavansa juoda vettä. Juodaan kotona, sanoin, ja johdatin karavaanimme hissiin. Hissistä ulos tullessa poika muisti hanavetensä, jota ilman jäi. Koskaan ei ole liian myöhäistä romahtaa ja raivota että ei halua kotiin vaan kahvilaan. Valtavan – ja mummoille tiedoksi, että oikeasti ihan valtavan – raivohuudon yli puhuin lapselle järkeä. Että ei tämä niin vakavaa ole. Viedään ostokset autoon, ja jos rauhoitut, voidaan palata juomaan se vesi. Tuumasta toimeen. Takaisin hissillä ylös, isot hikikarpalot jo selässä ja meisseli ottassa, sitten kahvilan jonoon kitisevän vauvan kanssa, sitten kysymys, saisimmeko vettä tähän lasiin, sitten sivuun jonosta, ja sitten lasi kolmevuotiaan käteen. Hän joi veden ykkösellä alas, ojensi lasin takaisin minulle, kääntyi kannoillaan ja lähti kohti hissejä. Homma hallinnassa. Vauva huusi täysiä, mutta mitäs isoveljet pienistä.

Kuin ihmeen kaupalla vauva rauhoittui rytkyttävään menoon parkkihallin epätasaisella alustalla. Sain molemmat autoon. Istuin ratin taakse, starttasin, ja pidin kolme sekuntia silmiä kiinni. Hengittelin ja hoin mielessäni, että varmasti joku muukin on joskus imettänyt kaupassa. Avasin silmät, peruutin, ja käänsin nokan kohti kotia. Takapenkiltä kuului autuas huokaus ja sen päälle 3-vuotiaan sydämen pohjasta tuleva arvio suorituksestamme, karvan verran erilainen kuin omani:

”Olihan mukava reissu!”

BLT ruokatrendipellejen vanavedessä

Tiedätkö lehtikaalin? Et ehkä tiennyt hetki sitten, mutta nyt tiedät, koska sana tulee vastaan joka kulmalla. Miksikö?

Se on kuulkaa sillä tavalla, että ruokaa ja rättibisnestä yhdistää yksi asia. Molemmat ovat muotivillitysten temmellyskenttää! Se, mistä ruokamedioissa voohataan, on pian kaikkien huulilla, ja sen jälkeen sisällä suussa. Kokosin piruuttani listan esimerkkejä, jos joku ei tiedä, miten tulevana viikonloppuna pitäisi syödä. Aloitetaan A:sta.

Trendikäs panostaa aamiaisiin. Granola tai smoothie on must, ja puuro on uusi musta, etenkin jos sen tekee mantelimaitoon. Tuorepuuro eli hiutaleiden turvottaminen vedessä, maidossa tai jogurtissa on hyvä vinkkeli aamuappeeseen sekin. Rakkain aamukahviseuralaiseni, eli Etlari, vinkkasi juuri parilla reseptillä. Talkkunapuuroa testaan joku lauantai, kun on taas joutavaa aikaa.

Kasviperäisten maitojen eli manteli-, soija- ja kauramaidon aallonharjalla killuminen johtunee siitä, että ruoan terveellisyys on tällä hetkellä lähes yhtä tärkeää ruokahifistelijöille kuin sen maku. Pelottavan lähes. Erikoisten, usein terveyskaupoissa myytävien, Suomessa hetki sitten vielä varsin vieraiden raaka-aineiden ja supefhörhöfoodien voittokulku johtuu toisaalta siitäkin, että vegaanius on pop. Terveellisyyssyistä, ilmastosyistä, ja ihan vaan muoti-ilmiösyistä.

Olen herätellyt minäkin taas itseäni vanhoihin harrastuksiini, ja panostanut tänä syksynä satunnaisesti kasvisruokiin. Kakkujen kuningattarista löytyi syyskuun kohdalta ehta vegaaninen suklaakakku, mikä sopi hienosti muihinkin laulun aiheisiini – eli naistenlehtien selaamiseen ylhäisessä yksinäisyydessä päiväkahviaikaan, nyt kun lähes kaksivuotias poika jo viihtyy useita sekunteja putkeen irti äidistä.

Uunissa paistettu vegesuklaakakku ei kuitenkaan ole, kuten kaikki tiedämme, ’the ultimate cake’ tänä syksynä. Fantasiakakut ovat out, mutta rempseä jenkkileivonta in! Lisäksi kaikenkarvainen raakaruoka on edelleen Se juttu. Raakakakut, siis kakut, jotka on valmistettu ilman uunia ja prosessoimattomista luonnon aineista, ovat terveellisiäkin, sanovat. Ehkä muistatte, että kokeilin viime syksynä avokado-pähkinäkakkua. Ei vakuuttanut, eikä mieheltä psori lähtenyt. Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että ei se sitä ihan kauheasti syönyt.

Prosessoimattomuus on muuten tehnyt vaikutuksensa myös lihansyöjiin. Graavikala on kasarihommia ja sopii mummon joulupöytään, tosityylitaituri syö raakaa lihaa, elikäs tartaria, carpacciota, riimilihaa ja niin edelleen. Sopii meidänkin murulle!

No mitä muuta uutta länsirintamalla? Ei mitään, sillä pieni ja paikallinen ovat yhä vaan valttia. Mitä pienempi kahvipaahtimo, sen parempi kahvi. Lähibuumiin sopii hyvin, että yksinkertaisuus on kunniassa: Käytetään vähän raaka-aineita, mutta ne mitä käytetään, ovat huippulaatua. Suuntausta tukee ravintoloiden listoilta tuttu annosten nimeämistyyli. Pääruoaksi voi esimerkiksi olla ”Kala ja kesäkurpitsa”.

Toisaalta. Yhtä usein törmää erityisesti ruokajournalismin puolella runsaasti elementtejä sisältäviin reseptien nimiin. Ei mielestäni istu yksinkertainen on kaunista –filosofiaan. Tiedättehän nämä: ”Granaattiomenasiirapilla glaseerattua ja itämaisittain maustettua ankanrintaa, kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä rikastettu yrttibulgur ja granaattiomenasiirappipunaviinikastike, jonka pohjana on käytetty lintulientä, joka on keitetty linnun luista, mitä meidän ei olisi tarvinnut tähän reseptin nimeen tuoda, mutta toimme sen piruuttamme, koska emme usko, että ilman tätä nimeämistyyliä kukaan osaisi lukea reseptistä, millä mikäkin annoksen osa on rikastettu, hunnutettu tai sulostutettu”.

Siinäpä toinen kerronnan muoto, jota me ruokamediantuottajat voisimme vähän suitsia. Ihan koko ajan ruoasta ei tarvitse puhua kuin sen valmistaminen olisi jokin ylimystason riitti. Annoksia ei tarvitse ”kruunata” tai ”aateloida”, saati ”rikastaa” ihan joka päivä. Joskus jotain voi vain ”lisätä” ja ”maustaa”.

Hehkuttamisesta puheen ollen. Joskus ruokamedia sortuu voohaamaan jostain asiasta kuin se olisi uusi, vaikka se ei ole. Nyt on vallalla ihmetellä sitä, kuinka huippuannokseen on käytetty paikallisia raaka-aineita kuten kotimaista possua, ja sitten se on valmistettu jostain toisesta maailmankolkasta tulevalla tyylillä ja maustettu tuontiaineksilla. Herää kysymys: Mitä uutta tässä oikeasti on? Kuka muka hankkisi possun Kiinasta tai Japanista, epätrendikkäästi siis? Suuntaus onkin itsestään selvyyden pukemista sanoiksi: ”Hei, kokkaamme Suomessa niistä raaka-aineista, joita täällä on saatavilla, kansainvälisillä resepteillä!” No, jos tarpeeksi pitkä katsanto otetaan, uuttahan kaikki on, myös kansainvälinen kokkailu.

Oli miten oli, Italia on menneen talven lumia, muodikkain valmistaa etnistä ruokaa. Lähi-idästä puhuvat. Ja kaukoaasialainen rocks, ilman muuta. Ruokamediassa on vilissyt sellaisia sanoja kuin sriracha ja kimchi, joita kumpaakaan en ole maistanut. (Olen siis vasta kyynisen tarkkailijan tittelissä kiinni, en varsinaista muotieliittiä.)

Uusi Sanoman kustantama Soppa365-lärpäke oli hyvä ostos trendipyrkyrille. Tein sovellutulla reseptillä Kiran kiinankaalia ja siitakkeita, koska halusin ostaa inkivääriä ja chiliä. Ne uppoavat Suomessa nykyään kuin väärä raha, S-ryhmäkin on raportoinut. Kaalin kaveriksi mies paistoi possun sisäfileetä. SUOMALAISTA POSSUA! Olimme trendikokkailun ytimessä! Lapsi tosin heilautti moiselle piutpaut. Hän söi nakin.

Kuten kerroin, yksinkertainen on kaunista, mutta myös ronski ja rustiikkinen tyyli on tehnyt vaikutuksen moneen pipertämiseen kyllästyneeseen ruokasomeilijaan. Se ei näy pelkissä kuluneissa puualustoissa, joiden päällä kaikki ruokakuvat nykyään otetaan, vaan myös siinä, mitä syödään ja miten. Erityisen hyvin tämä suuntaus sopii yhteen modernin ja itse tehdyn katuruoan kanssa.

’Parempi katuruoka’, mitä hittoa se tarkoittaakaan, on nyt in ihmiset, believe you me. Olen tulkinnut asian niin, että jo mainituista laadukkaista aineista vaivaa nähden tehdyt hampparit ja muut ruokakääröt ovat kuuminta hottia, tusinapitseriasta ostetut rasvaläpät tai hikisestä grillikiparista haetut makkaraperunamätöt eivät.

Lähdimme taannoisena lauantaina paremman katuruoan perään, sillä Liemessä-blogista tutun ja ihailemani kaiman keittokirja löytyy nyt hyllystäni. BLT, eli klassinen bacon-lettuce-tomato-yhdistelmä, lienee edelleen hittipinkka, erityisesti coolin pekonin ansiosta. Katukokin pisteet nousevat, kun mukaan lisää avokadoa kuten toinen Jenni kirjassaan. Koska sitä sai Prismasta luomuna, olkoon menneeksi ja ei kun trendileipää koostamaan, Jennin ohjeita soveltaen. Majoneesi oli kaupan valmista, ranskikset friteerasin itse. Ihan hyvä tasoitus! Söimme tosin iltapalamme sisällä, mutta tämä annettakoon meille maalaistolloille anteeksi, kun niitä aitoja katujakin on aika vähän täälläpäin…

BLT-klubbari
2 leipää

6 viipaletta isoa paahtoleipää
salaattia, tomaatti
4 siivua pekonia
avokado
iso broilerin rintafile tai kaksi pientä
majoneesia

Paahda paahtoleivät kuumalla pannulla voissa molemmin puolin. Nosta sivuun. Paista pekoniviipaleet rapeiksi ja nosta talouspaperille valumaan. Kypsennä broilerin fileet ja viipaloi. Viipaloi myös tomaatti ja avokado, puolita pekonisiivut.

Voitele leipäviipale majoneesilla. Lisää leivälle salaattia, tomaattia ja pekonisiivuja. Voitele toinen leipä majoneesilla, nosta pekoneille, ja lisää päälle avokadoa sekä viipaloitua broileria. Lisää pinkan päällimmäiseksi kolmas leipä, majoneesilla voideltu, tietenkin. Leikkaa leipä kulmista kahdeksi kolmioksi ja paina pinkkaan cocktailtikut. Tee toinen leipä samaan malliin. Syö heti, vaikkapa itse tehtyjen ranskisten kanssa.

P.S. Paljastetaan vielä ruokajuomat viimeisessä kuvassa. Trendi-immuuni miehenikin on nimittäin kuullut, että juomapuolella olut on ollut pitkään nosteessa. Noh, tyylitietoinen tuskin valitsee meidän isin uninallea. Sen klubbarin vierestä löytyisi jokin pienpanimotuote! Mutta hyväksytään murulle tämä munaus, kun minäkään en jaksanut sitä majoneesia tehdä itse.