Valkoviinispritzer seljankukalla

Rakastan alkoholia. Haastakaa käräjille, mitä sitä peittelemään. Varsinkin lomalla lasi viiniä tai olut ruoan kanssa nostaa ruokahetken seuraavalle tasolle, ja kun on lämmin, aurinkotuolissa nautittu cocktail on ihan paras rentoutumiskeino. Säätiedotus lupailee tälle viikolle hellekelejä, ja meidän terassilla on varauduttu outoon ilmiöön hyvissä ajoin. Kehittelimme meidän suun mukaisen drinkin jo loman alkajaisiksi. Ei vara venettä ja niin edelleen.

Valkkarispritzer on kesälomajuoma jos mikä. Loisto aperitiivi, joka maistuu ruoanlaiton lomassa ja grilliä viritellessä sitä paremmalta mitä lämpimämpi on, elikäs nappilaaki tälle viikolle. Tässä juomassa superia on maun lisäksi se, että sangrian tavoin kukin voi sekoittaa tästä mieluisan, kevyemmän tai runsaammin alkoholia sisältävän, makeamman tai kuivemman. Sun valinta.

Meidän valinta on ollut lapsiperheystävällinen, eli sisältää 12 cl valkkaria, perusalkoholiannoksen verran. Sen sulamiseen naiselimistöstä menee suunnilleen kaksi tuntia, mikä tarkoittaa, että jos sellaisen nauttii iltapäivällä aurinkotuolissa, voi hyvällä omalla tunnolla juoda paviljonki-illallisella sen oluen tai lasin viiniä, eikä promillet kasaudu. Eikä kasaudu kaloritkaan, sillä tässä spritzerissä käytetään kivennäisvettä, ei spritea! Mikä parasta: seljankukka on ollut jo pari vuotta jollain lailla trendikästä, joten sen käyttäminen drinkissä saa sinut tuntemaan olosi paremmaksi ihmiseksi, jos saat ruokatrendeistä kiksejä.

Näin sen teet: Ota isoja viinilaseja tai mukavan kokoisia muita laseja esille. Laita pohjalle kolmisen jääpalaa per lasi. Korkkaa pullo omena-seljankukkajuomatiivistettä (Tesco Finest Apple Elderflower). Valuta 1,5−2 ruokalusikallista tiivistettä laseihin (perusruokalusikallisia, ei siis leivonnassa käytettäviä 15 ml:n mitallisia, se on jo vähän hevi määrä). Mittaa laseihin 1−1,5 dl valkoviiniä (tarkka 12 cl jos haluat olla eksakti). Kaada päälle kivennäisvettä 0,5 dl per lasi. (Meillä on tällä lomalla suurkulutettu Kotimaista kivennäisvettä ja hiilihapotettua lähdevettä. Näitä pikkupulloja on koko ajan jääkaapissa, joten olen fiksannut juoman molemmista, molemmat hyviä.) Lopuksi kevyt sekoitus lusikalla.

Juoman voisi koristella syötävällä kukalla, sitrus- tai hedelmälohkolla… mutta ei tässä nyt ole aikaa, kun on kiire terassille!

Hyvää kesää!

Aamiainen englantilaisittain: pekonitoastit ja kirsikkatriffle

Kun työ on S-ryhmän viestinnässä ja haluaa harjoittaa ruokabloggausta, olemme hankalan yhdistelmän äärellä. Tarkoitus ei ollut alkaa pitämään Ääs-propaganda-blogia, mutta luontevasti se asia on blogiin uinut. Ja niin ui nytkin.

Sain kollegoiltani SOK:n marketkaupan puolelta maistiaisia ruokakauppojemme uusista, brittiläisen Tesco-kauppaketjun tuotteista. Tutkaillessani niitä iski heti inspiraatio, jota riittää luulen parinkin postauksen verran. Ensimmäisenä ja oikeutetusti meillä nautittiin aamiaista englantiseen tyyliin!

Englantilainen aamiainen on käsite maailmalla. Se sisältää paljon paistettuja juttuja. Pekonia, munia, sieniä, tomaatteja, papuja, paahtoleipää ja teetä. Päätin, että menemme vähän kepeämmällä linjalla, kesäisellä ja kenties naisellisella – verrattuna tosi raskaaseen rasvomättöön. En tiedä onnistuinko, mutta herkuttelumeininkiä meillä oli, vieläkin nousee vesi kielelle.

Valkkasin teeksi Tesco Finest –sarjan vihreän jasmiiniteen. Kylmänä juomana tarjolla oli kannuun tehtyä mehua saman sarjan omena- ja seljankukkajuomatiivisteestä. Tee oli hurmaavan kukkea ja miellyttävän makuinen! Mehu sen sijaan oli minun makuuni vähän liiankin kukkea. Mutta jos et ole trendikästä seljankukkaa vielä lasissa testannut, kyllä se kerran väärti on. (Kuva pakkauksista, kun ne on oikeasti aika vimpan päälle.)

Aamiaislautasille nostimme lämpimät toastit suoraan paistinpannulta, hyydytetyt munat kattilasta ja terttukirsikkatomaatit uunista. Kuvan ottaminen vei taas hetken aikaa, mutta muru sai luvan alkaa pistellä satsiaan naamariin. Naamariin, joka olikin pitkästä aikaa blogikuvaamisesta – tai sen nälkäisenä seuraamisesta – pahasti punainen. Epäilin hetken jopa seljankukka-allergiaa, kun väri oli niin vahva. Mutta kun läikät katosivat samaa tahtia ruoan kanssa, reaktio varmistui psyko-somaattiseksi. Ja kyllä tämän annoksen äärellä tosiaan kannatti leppyäkin, kaikki onnistui nimittäin täydellisesti:

Laitoin kahden ison paahtoleivän väliin 5 siivua juustoa. Kolme goudaa ja pari punaista emmentalia. Toisen paahtoleivän voitelin sinapilla. Juustosiivujen väliin istutin pannulla paahdetun – muttei ylirapeaksi paistetun – pekonisiivun hieman taiteltuna. Käytin HK:n englantilaista pekonia, jossa on paksu leikkaus. (Fileepekoni toimisi myös, mutta Amerikan pekonista tulee eri makuinen leipä, muistutan.) Toastit paistetaan keskilämmöllä pannulla, hyvässä voissa, molemmilta puolilta. Jos pannussa on kansi, kantsii laittaa hetkeksi päälle, jotta saa juuston paremmin sulamaan. Jos haluat varmistaa, että juusto ehtii täysin sulaa, voit raastaa sen. Mutta me haettiinkin jähmäkkää lopputulosta, eli ei tosiaan haittaa, jos juusto ei ehdi täysin sulaa.

Leivät leikataan kahdeksi kolmioksi, ja kaverina toimii tomaatti tosi kivasti. Tein omani niin, että nostin ison terttukirsikkatomaatin oksan uunipellille ja pidin parikymmentä minuuttia parissa sadassa asteessa kiertoilmalla. Rouhaisin tomaateille hieman suolaa ja pippuria ennen uuniin laittoa ja pirskotin myös tilkan oliiviöljyä. Tarkkaile uunia, etteivät tomaatit ehdi täysin lussaantua.

Kananmunat tein haudutustyyliin. Olen ostanut aikoinaan munamies-murulleni haudutuskupit jostain keittiötarvikeliikkeestä, mutta nyttemmin emme niitä juuri käyttele, kiitos hektisten aamujen (syitä lifestyle-vaihdokseen voi hakea aiemmista postauksista). Kupposet voidellaan, niihin rikotaan muna, maustetaan suolalla ja laitetaan kansi päällä varovasti kiehuvaan veteen hautumaan. Kypsennysaika valitaan mieltymyksen mukaan. Me tupataan tekemään 7 minuutin munia. Valuva sisus, ou jes.

Jatkoin juomiemme kesäisen kukkeaa tyyliä ja tein aamiaislautasen kaveriksi triffle-tyyppiset jogurttiherkkupalat. Laitoin laseihin paksua maustamatonta jogurttia, Tesco Finest Berry & Cherry Granolaa sekä kirsikoita ja persikkaa, kahteen kerrokseen. Tähän asti aika simppeliä, mutta venytin aamurutiinimme äärimmilleen ja keitin jasmiiniteestä siirapin, jolla silasin kirsikka- ja persikkalohkot: Laitoin pikkukattilaan 1 dl:n vettä, kuumensin, ja liottelin siinä jasmiiniteepussia viitisen minuuttia. Lisäsin vajaan teelusikallisen pieniksi tikuiksi suikaloimaani tuoretta inkivääriä ja 0,25 dl sokeria. Keitin seosta reilun 5 minuuttia, kunnes se oli siirappimaista, eli puulusikalla kattilan pohjaa vetäessä vana ei heti sulkeudu. Siivilöin inkiväärin pois, ja silasin puolikkaan lohkotun persikan ja kasan kirsikanpuolikkaita. Kahteen triffleen riittävä määrä, vähän jäikin.

Lopputulos oli hento ja herkullinen, ja oikeuksiinsa hedelmälisuke olisi päässyt ihan sellaisenaan, vaikka vaniljajäätelökiehkuran kanssa jälkkärinä. Paksu jogurtti ja voimakas kauragranola hieman nimittäin jättivät jasmiinisiirappia varjoonsa – mutta hei, että jaksoin tällaisen väkertää, se on se pääasia!

Granolaa on kyllä vielä pakko kehua. Aivan nappi, herkuttelumysli juuri minun makuuni.

Tescon tuotteita löytyy S-marketeista, Alepoista ja Prismoista. Tämä ei ole maksettu mainos, mutta vähän sinnepäin kuitenkin. Suhtaudu infoon varauksellisesti, mutta pidä mielesi avoinna sille mahdollisuudelle, että suositukset on tehty rehdiltä pohjalta, ruokaihminen ruokaihmiselle.

Kun Pata ja kuppi nurin menivät

Putin-juusto oli vain alkusoittoa, saimme huomata. Markkinoille, joita Prismoiksikin kutsumme, perjantaiaamuna saatu Valion Maslo, viralliselta nimeltään Putin-voi, odotti esiripun takana kello kahdeksaa. Pääesiintyjän julkistaminen aiheutti sellaisen aamuruuhkan S-ryhmän ruokakaupan Patarumpu-blogissa, että se meni hetkeksi aikaa jäkkiin kuin Olympiastadionin sisäänkäynnit Cheek-uskovaisista hieman myöhemmin.

Olen kade! Ei puhettakaan, että oma blogini olisi ikinä sortunut sisältöjen ääreen rynnivien ihmisten painosta. Ja eniten sapettaa se, että patarumpulaisilla on hallussa jotain minkä funtsaaminen on, kuten viimeksi kerroin, itselläni vaiheessa: Onnistunut kaupallinen blogitoteutus kaupallisessa S-maailmassa. DÄÄM JUU päivittäistavarakaupan tyypit!

Seurasin voihässäkkää somen välityksellä kotioloista, sillä lapsi sairasti. Samalla kun vaklasin puhelimesta Twitteriä ja tyrkkäilin pojan räkäisiä autoja pitkin keittiön lattiaa, läpsin aineksia kakkuvuokaan. Marjastajan juustokakkuun tuli mansikkaa, mustaherukkaa ja mustikkaakin. Namia, ja viimeiset hatsit kaudesta, ennen kuin syksy saapuu. (Poika, joka näkyy taka-alalla, ei arvostanut yritystäni keskittyä päiväkahvikuvamme ottoon, vaan tekee kaikkensa poistuakseen tuolistaan.)

Taas vilkaisu Twitteriin. Patarummun porukka vinkkasi, että hyvän blogin aineksista yksi on persoonallisuus. Eli erottuva, omantyylinen, yllätyksellinen blogi. Hmm… Sopii minulle! Rakastan esimerkiksi tabujen ja pinttyneiden käsitysten riepottelua. Yksi postausta tällä saralla vaativa aihe onkin roikkunut mielessä pitkään. Se on imetys ja alkoholi! Ei kun läppäri esiin ja vinkistä vaarin.

Tiedän nyt suututtavani monta täydellistä mammaa kun kerron, että en usko lapsen vaurioituvan, jos sitä imettävä ihminen juo annoksen pari alkoholia silloin tällöin. Rintamaidossa on saman verran alkoholia kuin veressä, kun äiskä on väkijuomia nauttinut. Siis no big deal, sanon minä!

Jostain syystä suomalaisiin on kuitenkin piintynyt käsitys, että jos äiti on ottanut, lapsi saa rintaruokinnassa samaa tavaraa mitä äiti on kiskonut. Eli olutta, jos äiti imettää saunan päälle, viiniä, jos äiti imettää illallisvieraiden lähdettyä, ja kossua, jos äiti on isä.

Mistä ihmeestä tämmöinen ajatus tulee?! Veressä ja maidossa alkoholi mitataan promilleissa, alkoholijuomissa prosenteissa. Yläasteen matematiikalla jo pärjää ja voi päätellä olennaisimman: Rintamaidossa on kohtuukäytön jälkeen niin pieniä määriä alkoholia, ettei sitä voi vauvasta (tai minun tapauksessani kohta eskaria käyvästä esiteinistä) edes mitata. Yrittäneet ovat.

Vajaa kaksi vuotta sitten kuuluin näihin samoihin itsensä ruoskijoihin, joiden käsityksiä tänään ihmettelen. Kun vauva oli syntynyt, funtsailin ensimmäisen puoli vuotta todella tarkkaan, mihin kellonlyömään (ja missä kalenterikuussa) uskallan ottaa hörpyn miehen kolmosoluesta siellä saunassa. Vai kastaisinko kuitenkin vain kieleni, pohdin. Ei, parempi on olla ottamatta mitään!

Soopaa. Olen lukenut aiheesta todella paljon, koska olen imettänyt todella (liian) pitkään. Imetyksen tuki ry:n sivuilla on loistava kirjoitus ”Tupakka, viina ja villit mammat”. Harmittaa, että löysin tekstin vasta, kun olin niiden muutamien saunakaljojen ja –siiderien juomisesta ja pitkään kaapissa odottaneen samppanjapullon juomattomuudesta saanut itseni lietsottua jo lähes eksistentialistiseen kriisiin.

Eri asia on kokonaan, TARVITSEEKO imettävä äiti alkoholia. Ymmärrän täysin niitä äitejä, jotka päättävät, etteivät tarvitse. Jokuhan ei juo kahviakaan, jottei kofeiinia mene vauvaan. Alkoholi on ilman muuta pienelle lapselle myrkky. Koska se ei ole välttämätön aikuisen elintoiminnoille, siitä voi hyvin luopua imetysajaksi, kun raskausaikana luopuminen tulee joka tapauksessa tutuksi. Samoilla höyryillä voi hyvin jatkaa pari vuotta.

Mutta. Sitten olemme me äidit, jotka tykkäämme tosi paljon viinistä ruoka- ja rentoutusjuomana. Olen juonut entisessä elämässä lähes joka viikonloppu ruoan kanssa viiniä, ja tykkään juoda kesäpäivänä oluen ja lauantai-iltana sen saunasiiderin. Kaikille teille tällä hetkellä ensimmäistä lasta odottaville kaltaisilleni kiltin tytön syndroomasta kärsiville sanon: Nauttikaa elämästä, vaikka imettäisittekin! Satunnainen kohtuukäyttö ei tutkimusten mukaan vahingoita lastasi. Ja pakkohan ei ole imettää ja nauttia alkoholijuomaansa samaan aikaan.

Koska suomalaiset ovat maailman amerikkalaisin kansa, on hyvä lisätä tämän ”persoonallisen” saarnani loppuun vielä pienellä painettu präntti tyyppiä ”älä laita kissaasi mikroon”. Eli: Itse en HUMALASSA hoitaisi pientä lasta, saati imettäisi. Tämähän on selvä asia, eikä liity mitenkään mihinkään edellä mainittuun. Ja muistutetaan sekin, että puhun nyt vauva-ajasta, en siitä sikiöajasta, jolloin äiskän ja lapsen ruoansulatukset ja siten nautitut ravintoaineetkin ovat aika paljon läheisemmissä tekemisissä.

Suljen läppärini ja jatkan leikkimistä lapsen kanssa. Kun isi tulee kotiin pitkälle iltaan venyneeltä työreissulta, fiksaan meille perjantaicocktailit kakun teosta jääneestä marjapyreestä. Ja ihan hyvällä omalla tunnolla nautin juomani, vaikka meillä vieläkin satunnaisesti imetetään.

Suomalaiset ryyppäävät liikaa, mutta nauttivat alkoholi(st)a liian vähän. Ei muuta kuin järki käteen ja kupit nurin rakkaat kanssasiskot ja –äidit!

 

Tätä postausta ei tehty yhteistyössä patarumpulaisten kanssa eivätkä tässä esitetyt imetykseen ja alkoholiin liitetyt väittämät kerro S-ryhmän ruokakaupan ammattilaisten suhtautumisesta aiheeseen. Kyse on yhden viestintäihmisen henkilökohtaisista mielipiteistä vain. ”Jotka se voisi välillä pitää omana tietonaan”, puoliso pyysi lisättävän.

Mamman marjaisa perjantaicocktail

1-2 rkl (makeutettua) marjapyreetä
2 tl sokeria
1.5 cl vodkaa
3 cl marjalikööriä
omena- tai karpalomehua
jäitä

Valmista marjapyree soseuttamalla erilaisia marjoja sauvasekoittimella. Jos käytät happamia marjoja kuten herukoita, makeuta pyree sokerilla.

Laita lasiin marjapyreetä, lisää sokeria ja jäämurskaa (joka tehty esim. sitä varten tarkoitetuilla jääpalapusseilla). Sekoita lusikalla. Mittaa sekaan vodka ja marjalikööri. Lisää jäitä ja jatka juoma pitkäksi mehulla (tai matalahiilihappoisella kivennäisvedellä). Sekoita lusikalla, koristele halutessasi marjoilla, ja nauti hyvällä omallatunnolla.

 

Raskaana oleva: Varo mustikka-aikaa!

Mustikka-aika. Toisille se tarkoittaa metsään menoa, toisille sitä, että suvun muorien mustikkalähetykset saapuvat ovelle. Onneksi kuulun jälkimmäisiin. On sillä tavalla kätevämpää.

Olin säästellyt Kakkujen kuningattarien kansikuvakakkua kesäkuulta, sillä sen väliin tuli mustikkakiisseliä ja -hilloa. Kun sain mustikoita viime viikonloppuna, homma natsasi sattumalta muutenkin: Lapsi viihtyi aamupäivän miesten hommissa, ja oli aikaakin leipoa se kakku. Päällä kermarahkaa ja ruusu. Ei näytä kansikuvalta, mutta ajoi se silti päiväkahvilla asiansa.

Vaikka täytekakku on juhlavampi, kenties, mustikkakakuista parhain ei meidän perheessä ole sellainen. Äitini vakkarireseptillä toteutettu hiton hyvä mustikkakakku rakentuu kahdesta valtavasta kaurakeksistä, rahka- tai tuorejuusto-kermaseoksesta ja niistä mustikoista. Resepti löytyy aiemmasta postauksestani, on gluteeniton, ja maistuu taivaalta. Kokeile, ihastut!

Viime viikonlopun mustikkalähetyksestämme jäi kakun teon jälkeen ylikin. Ne kuluvat jogurtissa ja sellaisenaan hotkien. Tein kuitenkin yhtenä iltana myös sikahyvää mustikkamaitoa. Lapsi roikkui reppuselässä sohvalla kun yritin ottaa lasista kuvaa. Ei tullut kovin taiteellinen, mutta kyllä se todistusaineistona välttää. Ja hyvää oli!

Mustikkamaito
1 annos

1 dl mustikoita
1 rkl sokeria (tai niin paljon kuin kehtaat)
2 dl maitoa tai 0,5 dl kermaa ja 1,5 dl maitoa
½ rkl manteli- tai mustikkalikööriä

Mittaa mustikat korkeaan, kannelliseen astiaan. Painele haarukalla kevyesti soseeksi. Lisää sokeri, maito ja likööri. Laita kansi kiinni ja ravista. (Tai lisää ainekset ja sekoita hyvin esim. haarukalla.) Kaada lasiin.

 

Mustikkaherkut maistuvat kaikille, mutta raskaana oleville en suosittele! Enkä tosiaan tarkoita siitä syystä, että maidossa on tilkka alkoholia. Mustikan petollisuus paksuna oleville liittyy sen aineenvaihdunnallisiin vaikutuksiin. Mustikka aiheuttaa ummetusta. Believe it!

Minä en (tietenkään) ollut moisesta kuullut. Niin kuin en siitäkään, että raskaana ei saisi syödä korvasieniä ja raparperia. Söin alkukesäistä ihanaa sienisoosia ämpärillisen, viimeistelin ähkyni raparperipiirakalla, ja menin seuraavana maanantaina äitiysneuvolaan. Siellä minulle ojennettiin lista vältettävistä elintarvikkeista. Olivat karvan verran myöhässä.

Niissä papereissa olisi ilman muuta pitänyt mainita myös ummetuksesta. Olin mustikka-aikaan kuudennella kuulla raskaana, ja nainen, jolla on laiska suoli ylipäätään. Ensimmäisen mustikkalähetyksen saapuessa kotiimme söin niitä litran verran. Sitten meni pari päivää, ja havahduin outoon ilmiöön. Istuessa jokin painoi ahteria. Muistan pohtineeni, voisiko vauva olla työntänyt jalkansa peräsuoltani kohti. Outo painolasti ei helpottanut, vaikka vaihtelin asentoa. Googletin ummetuksen. ”Älä syö mustikoita!” näytöllä luki. Ihan kiva.

HUOM! Nyt kaikki herkästi myötähäpeää tuntevat: Älkää lukeko enempää!

Kun diagnoosi oli tehty, odotin vielä päivän, josko jööti pyrkisi itsestään ulos. Ei pyrkinyt. Oli pakko yrittää tehdä jotakin. Siis käydä sillä hädällä, jota hienot naiset eivät miesten mielikuvissa tee ikinä.

Istuin vessassa. Tuntui siltä, kuin halko olisi ollut työnnettynä hanuriin. En voinut perääntyä, koska toimenpide ”nro 2” oli pitkällä. Ei kuitenkaan niin pitkällä, että olisin voinut vetää housut jalkaan. Ajattelin, että saatan oikeasti kuolla. Päästämistäni äänistä johtuen ihan häpeäänkin, esimerkiksi.

No en kuollut, niin kuin taisitte arvata. Asia hoitui, ja se kesti vartin. Lyhyt aika elämässä, hiton pitkä aika osuuskaupan konttorin yksikoppisessa naistenvessassa.

Kun konttasin toimenpidehuoneesta ulos täysin voipuneena, kaksi kiloa kevyempänä, hiessä, mutta samalla ihan käsittämättömän suurta helpotusta tuntien, ajattelin että ei se synnytys tästä voi ihan kauhean paljon pahempi olla.

Niin vähän sitä ihminen ensimmäisen raskauden kohdalla tietää. Kun synnytyksen jälkeisenä aamuna kävin vessassa, tunsin takapuolen paikkehilla jotakin ylimääräistä. Tennispallon kokoluokkaa. En paljon liioittele.

Aloin oikeasti itkeä. En ymmärtänyt, mikä osa vauvasta oli jalkojeni väliin jäänyt. Se oli näyttänyt niin kokonaiselta.

Hoitaja rauhoitti minua ja kurkkasi tilanteen. Peräpukamia. On kuulemma hyvin tavallista synnytyksessä tuollaisten esiintulo. Ja hän oli nähnyt joskus isompiakin!

En osannut olla kateellinen. Ja koska olen kiltti tyttö, pyyhin kyyneleeni kiitellen avusta. Mielessäni kuitenkin huusin, että ”EI OLISI paskempi idea kirjata TÄLLAISIA asioita niihin teidän prosyyreihinne!”

Pina colada -bileet vappuna

Oletteko koskaan huomanneet, että jotkin tietyt päivämäärät tai kuukaudet merkkaisivat elämässänne toistuvasti jotakin isoa? Kuin ne vetäisivät jatkuvalla syötöllä puoleensa merkityksellisiä tapahtumia.

Säilyttääkseni terveen paperit voisin nyt vastata omaan kysymykseeni ”en minäkään” ja jättää tämän postauksen tähän. Mutta mitä sitä kaunistelemaan ihan selvää asiaa. Minussa on aimo annos huuhaa-hullun verta, sulkekaa koppiin tai mitä nyt ikinä, mutta tämän vannon: Jotakin selittämätöntä ja blondin ymmärryksen ylittäviä asioita tässä maailmassa on ja tapahtuu. Piste.

Yksi minulle merkityksellinen paripäiväinen on vappu. Silloin sattuu ja elämä vaihtaa suuntaa. Yksi eniten käänteentekevistä oli vappu 2007. Piti olla jossakin ihan muualla ja tekemässä jotakin ihan muuta kuin lojumassa pikkuveljen sohvalla kotikonnuilla Orimattilassa. Miksi tulin, en tiedä, miksi menin paikalliseen baariin, viis siitä. Tapasin yhden vanhan tutun, pitkästä aikaa, asiat johti toisiin, ja nyt meillä on puolitoistavuotias poika, jota tämä ex-ex-tuttu parhaillaan nukuttaa seinän takana. Yskimisestä, kolaamisesta ja höpöttelystä päätellen aika huonosti, mutta kuinka hyviä nukuttajia sitä voisikaan löytää tuppukylän ainoasta paikallisesta, hei.

Vappuna 2010 päätimme, että seurustelusta nopeasti avoliitoksi kääntynyt ihmissuhde olisi hyvä viimein kruunata avioliitolla. Marssimme maistraattiin. Varsinaiset häät pidettiin pahaa aavistamattomille sukulaisille vasta kesällä 2011, ja se elokuinen päivä tuntuu siltä oikealta hääpäivältä. Vappu ei niinkään. Muru ei itse asiassa enää edes muista, että se on oikea vihkipäivämme. Hääpäivä kun sanakin tuppaa viittaamaa häihin.

Huolimatta tästä tarinasta ja härnäämättä liikaa kohtaloa, joka on ennenkin heittänyt vappujeni ylle arvaamattomia varjoja ja viittoja, uskallan arvioida, että tämä vappu ei tule kääntämään uutta lehteä elämässäni. Muru ilmoitti olevansa peltotöissä, kenties myöhäänkin, joten meillä taitaa pikkumurun kanssa tulla huomenna aika rauhallinen nakki-ilta. Kun pääsen töistä, haen jotain hyvää viiniä, ja kun lapsi sammuu, aion pyrkiä samaan.

Jos teillä on tiedossa railakkaammat vappubileet, tai jos kaipaatte koti-iltoihinne jotakin viiniä eksoottisempaa kyytipoikaa, nyt lykästi! Tässä tulee pari reseptivinkkiä, joissa on vapun aurinkoista karnevaalimeininkiä kerrakseen. Leivoin sunnuntaina jotakin, jota en ollut koskaan testannut. Piña colada -kakkua!

Piña colada on yksi lempidrinksuistani. Ananasta, kookosta ja rommia, wautsi mitä makuja! Elämyksellisimmät ananaspaukut olen naatiskellut Brasiliassa, biitsillä makaillen. Enkä taida sen reissun jälkeen olla montaa pina coladaa juonutkaan, pohdin, kun maistoin valmista kakkua. Ja voi että, uskomatonta, olin aurinkoisella merenrannalla!

Lähes identtinen versio Kakkujen kuningattarista löytyvästä reseptistä on bongattavissa Maku-lehdestä. Säästän itseltäni jälleen kirjoittamisen vaivan, ja linkkaan sivuille: http://www.maku.fi/reseptit/pina-colada-kakku

Muutama eroavaisuus ohjeista löytyy: Kakkujen kuningattarien, Helene Saine-Laitisen ohjeessa pohjaan käytetään 4 keltuaista ja 2 kokonaista munaa. Päälle tuleva marenki valmistetaan näin ollen neljästä valkuaisesta ja 2,5 dl:sta sokeria. Minun ohjeessani pohjan vehnäjauhoihin lisätään 1 tl leivinjauhetta, ja täytteen tomusokerimäärä on vaatimattomampi, vain 1,5 rkl. Kostutuksesta on jätetty minun versiossani ananasmehu pois, mutta lopputulos on silti tosi mehukas. Ja Maku-lehden kakku on myös koristeltu paahdetuilla kookoshiutaleilla, minun reseptissäni mainitaan, että koristeluun voi käyttää kookoslastuja tai kuivattuja ananaspaloja, jos haluaa.

Oleellisin ero näillä kahdella kakulla on moisten pikkuviilauksien sijaan siinä, miten pohja paistetaan. Maku-lehden pohja tehdään leipävuokaan ja leikataan kolmeen osaan. Minun ohjeessani käskettiin taittelemaan leivinpaperista 30 x 30 cm kokoinen, matalalaitainen ”vuoka”, jossa pohja paistettiin (200 astetta 10-12 min) ja kumottiin kuin kääretorttulevy. Sitten se leikattiin kolmeksi suorakaiteeksi, joista kakku koottiin. Mene tiedä, kumpi parempi. Yllätin muuten itseni osaamalla taitella leivinpaperin, joten se ei voi olla mahdoton vaihe muillekaan. Klemmarit ovat hyvä jeesi.

 

Minun ohjeessani kakun täytteeksi tuleva murskattu ananas valutetaan siivilässä, jolloin ihanaa ananasmehua valuu kulhoon jemmaan aikamoinen määrä. Koska murska on niin nestepitoista, tekisin valutusvaiheen ilman muuta, vaikka leipoisinkin kakun Maku-lehden tyyliin leipävuoassa. Mehua on sitten hyvä käyttää kostutusliemessä, johon siinä reseptissä ananaslientä tarvittiin.

Meidän kakussamme tämä nektari jäi tosiaan käyttämättä. Mistä mieleeni se drinkki. Fiksasin meille sellaiset, kookoskermaakin kun oli sopivasti jäänyt kakun teosta (Santa Marian pahvitötterö). Yhdistelmänä piña colada -kakussa ja -drinkissä on ehkä aavistuksen liikaa piña coladaa yhdelle illalle, mutta kukin voi nyt valita, kumpaa kautta päiväntasaajanseudun meritunnelmiin haluaa. Tai vetää överit ja tehdä molempia.

Piña colada
1 annos

5 cl vaaleaa rommia
4 cl ananasmehua
3 cl kookoskermaa
2 cl kermaa
1 rkl sokeria
jäämurskaa (jota varten marketin hyllyiltä löytyy omia jääpalapusseja)

Laita kaikki ainekset cocktailravistimeen (tai esim. kannelliseen korkeaan 5 dl:n mittaan, kuten meillä). Sekoita hyvin ja kaada lasiin. Nauti. Ja nauti.

 

Kera drinkkireseptini toivotan kaikille (muille) railakasta vappua! Ja olkaa valppaina kohtaloniskuille. Koskaan ei tiedä, mitä ne tuovat tullessaan. Itse lähden nyt yhden sellaisen yllätyskäänteen viereen maate. Aion huokailla teatterihuokauksia vähintään puolisen tuntia, tyyliin: ”Sä se et sitten ikinä muista, miten merkityksellinen päivä vappuaatto meille on!”