Leipomisvinkkejä omista ja vieraista

Kesä (ja äitiysloma) solahti sormien välistä nopeasti. Monta ”pitäätehdä”-juttua jäi tekemättä. Haikea fiilis.

Toisaalta. Tuli tehtyä paljon kivoja juttua, myös ruoanlaiton saralla. Sävellettiin itse monta keitosta, ja ehdittiin testata reseptejä, joita pitkään on pitänyt. Otin kuvia tekeleistäni myös enemmän kuin yleensä, koska olin äitiysloman aikana ajatellut opetella valokuvaajaksi. No… Eihän sitä nyt kaikkeen. Ja oli se ihan ylimitoitettu tavoitekin. Kun ei ole suoraan sanottuna hirveää intohimoa kuvaukseen. Erottakoon se minut epäedukseen muusta genrestä, ja tulipa kerrottua.

Josta aiheeseen. Mitä enemmän seuraan ruokablogeja, sitä useammin huomaan suomalaisen piirin olevan pieni. Jonkinlainen ydinporukka vähintään on. Seuraavat toistensa blogeja ja linkkaavat niihin usein. Koska tykkään hyvistä blogivinkeistä, päätinpä vuorovaikuttaa minäkin ja postata muutamasta kesän aikana kuistillamme vietetystä päiväkahvihetkestä, joihin inspiraatio tuli tutusta blogista. Perässä samanhenkinen nosto Yhteishyvän reseptiarkistosta. Ne ovat puolestaan niitä, jotka kesänkin jälkeen roikkuvat testaamattomien listallani. Houkutukseksi ja vinkiksi teille.

Ja niistä kuvista: Esimerkkibloggarit ovat pesunkestäviä valokuvaajia ja ruokastailaajia. Oheisia linkkejä kannattaa klikata jo ihan kauniin ruokakuvan takia. Josta vääjäämättä herää huoli, kuinka uskallan julkaista oman kuvaversioni linkin rinnalla… Ei kun ai niin. Koko bloginihan perustuu tälle perverssille idealle. Reseptilinkin tarjoama vertailumahdollisuus meikkiksen tekeleiden ja ammattitoimittajan annoksen & ammattikuvaajan otoksen välillä, mulle jokaviikkoista kauraa. Eli älkää olko huolissanne. I’ll live ;)

RAPARPERIPIIRAKKA KOOKOSJAUHOISTA

Vegaaniruokablogi Chocochilin Elina on nätti ja ilmeisen hyvä kokki, kun on parikin keittokirjaa ulos saanut. En seuraa blogia intohimoisesti, koska reseptit ovat isku meidän lihasyöjä-isin palleaan, mutta kun joku erityisen kiinnostava otsikko silmään osuu, klikkaan. Kesäkuun alussa tein raparperi-kookospiirakkaa, reseptin olin ottanut talteen ajat sitten. Olipa jännä kokeilu! Yksi huomautus: Piiras oli leipomispäivän iltana parhaimmillaan, ei mielestäni parantunut pitemmässä säilytyksessä.

Raparperi-kookospiirakka

Jos ”jotain uutta raparperista” kiinnostaa, Yhteishyvän raparperilettukakku on sekin hauska lisä testilistaan.

 

PORKKANAKAKKU-KÄÄRETORTTU

Perinneruokaa prkl on blogi, jolla on loistava idea ja asennenimi. En seuraa Mikan edesottamuksia viikoittain, mutta otsikkotasolla tämäkin blogi on hyvin hallussa. Kun tarpeeksi kiinnostaa, hiiri sanoo klik ja resepti jää usein talteen. Porkkanakakkufanina halusin ilman muuta testata kääretorttuversiota, ja o’ou miten herkullista oli… Ihan öky resepti!

Porkkanakakkukääretorttu

Porkkanakakkufanit huomio: Myös Yhteishyvän porkkana-kinuskipiirakka kuulostaa herkulta ja on simppelin oloinen – yleensä tae hyvästä reseptistä.

 

MUSTIKKAMUFFINIT JENKKITYYLIIN

Fanni & Kaneli –blogissa kokataan ja leivotaan paljon amerikkalaisittain. Tiinan blogi löytyy em. Mikan blogin tavoin maku.fi-sivustolta. (Pisteet Maku-lehden ”digikehitystiimille” onnistuneesta blogien haltuunotosta.) Fanni & Kanelissa on mahtava reseptitarjonta. Olen fani! Jouduin vauvan synnyttyä lopettamaan aktiivisen seuraamisen hetkeksi, sillä aloin liian usein itkeä kun ”tuotakaan en ehdi nyt tehdä”. Inspiraatiota tuli siksi kesällä ammennettua parikin kertaa. Tein amerikkalaisia mustikka-murumuffinsseja nimipäiväpöytääni. Hyviä!

Mustikka-murumuffinit

Toinen testaamisen arvoinen muffiniresepti on Yhteishyvän vadelma-myslimuffinit. Roikkunut ikuisuuden testilistallani, minulla on nääs pakkomielle mysliä sisältäviin leipomuksiin. (Hmm… muun muassa…)

 

RAUTAINEN PANNUKAKKU

Ropsu on pannukakku Pohjanmaalta, tehdään valurautapannuun. Jälleen asia, jota pitänyt pitkään kokeilla. Resepti otettu talteen jo vuosi sitten Vatsasekaisin Kilinkolin –blogista. Herkkua oli! Riikan blogi on ”näitä vilkaisen usein” –osastoa. Tai siis oli, kunnes blogissa kerrottiin hänenkin saaneen vauvan. Kuvat ristiäispöydästä häkellyttivät. Tehnyt itse kolme erilaista kakkua. Ja ehtinyt niitä ristiäishälinässä kuvatakin. Melkoinen slap in the face. Alemmuuden tunteeni tulee kaihertamaan välejämme, mutta ystävyytemme todennäköisesti kestää.

Ropsu

Pannukakut on parasta, myös kuvassa näkyvän 3,5-vuotiaan mansikkavarkaan mielestä, ja hävettää, kun perinneversioiden testaus on hunningolla. Ahvenanmaan pannukakkua testataan ensi kerralla, vaikkapa tällä Yhteishyvän reseptillä.

 

TULOSSA BANAANIA JA KARAMELLIA

Mainittakoon vielä, että minulla on jo synttärikakku katsottuna syyskuisiin juhliini. Kaikki äitini reseptit –blogin Nannalta talteen otettu ohje banaanikakkuun suolapähkinäkaramellilla on suunnilleen täydellisen kuuloinen, keikki juuri minun makuuni. Seuraan blogia, koska Nannalla on hauskoja postauksia ja erottuva tyyli. Nanna julkaisee säännöllisesti yhteistyössä K-ruoan kanssa toteutettuja juttuja, mikä sai minut raapimaan päätäni. Mutta sitten tuumasin, että eihän se nyt ihmisestä ihan läpeensä mätää tee, vaikka blogiyhteistyötä massiivisen kaupparyhmän kanssa harjoittaakin.

;)

Mahtavaa leivontasyksyä koko blogiskenelle ja kaikille lukijoille!

Puutarhajuhlien menu

On ilo ja kunnia, kun joskus harvoin joku pyytää ruoanlaiton saralla allekirjoittaneen vinkkejä. Nyt niin kävi pitkästä aikaa. Soittivat paikallislehdestä ja kysyivät, millaisia pöperöitä bloggari kattaisi puutarhajuhliin.

Mietin hetken. Olen ennen ollut tosi arka tällaisissa ja ajatellut, että kaikkien tarjottavien pitäisi muka sointua yhteen saumattomalla tavalla. Katin kontit. Se kalskahtaa jopa vanhanaikaiselta. Erilaisia kivoja pikkusyötäviä tai suurempia suupaloja voi kattaa ihan huoletta samaan noutopöytään, omia lemppareita tai villejä kokeiluja, ja sitten vaan naapurit ja läheiset paikalle ja meillä on kemut pystyssä. Puutarhajuhlat ovat ihan mielettömän kaunis tapa viettää vaikkapa syntymäpäiviä. Voi kehveli kun koko meidän katras on syntynyt syksyllä. Mutta juhlan aiheeksi käy tietty vaikka viimeinen lomaviikko. Tai ensimmäinen. Ja niin edelleen.

Joku päivä järjestän kello viiden teekutsut ja katan ulos jääteetä, haudutettua teetä ja erilaisia leivonnaisia. Mutta nyt paikallislehti sai ruokaisemman ehdotelman. Linkit ja vinkit menun jälkeen postauksen lopussa. Voisin tietty suuren maailman tyyliin vain todeta, että reseptit löytyvät huomisesta Orimattilan Sanomista… mutta äh, ei se taitaisi tarkemmin ajatellen niin suuren maailman tyyliä olla ;)

 

Kemut puutarhassa

Porkkana-/kurpitsasosekeittoa shotteina
Minihampurilaiset ylikypsästä possusta
Graavilohileipäset
Pienet poropiirakat
Parmesaaniporkkanat
Vihreä salaatti

Mustikka-kaurakakku

Graavilohileivät

Pienet poropiirakat

Parmesaaniporkkanat

Puutarhajuhlien kattausta

Mustikkakakku

 

PARI SANAA RESEPTEISTÄ

Sosekeittoshotti: Jos omaa lempparireseptiä ei ole, kokeile mausteista porkkana-bataattikeittoa tai myskikurpitsasosekeittoa, klik. Laita tarjolle pieniin laseihin.

Minihampurilaiset: Leivo pienikokoisia hampurilaissämpylöitä (hyvissä ajoin pakastimeen). Valmista ylikypsää kassleria (jo juhlia edeltävänä päivänä), ja suolaa kassler sitä edellisenä päivänä: Liuota hienoa merisuolaa veteen (1 dl suolaa per 1 l vettä). Laita possu kannelliseen astiaan ja peitä suolaliemellä. Anna suolautua yön yli jääkaapissa. Laita liha voideltuun pataan. Hauduta kannen alla 125 asteessa n. 4-5 tuntia, kunnes liha on lohkeavan kypsä. Revi liha haarukalla pieniksi paloiksi. Mausta varovasti BBQ-kastikkeella (itse tehdyllä tai ostetulla), pippurilla ja pataan tulleella liemellä. Leikkaa sämpylät, laita väliin salaattia, pikkukeko possunlihaa ja tomaatti- tai retiisisiivut. Purista kansien sisäpuolelle hyvää sinappia ja paina kannet paikoilleen.

Lohileipäset: Resepti graavilohileipiin täällä, klik.

Pienet poropiirakat: Yhden piirakkavuoan kokoisesta suolaisesta piirakasta saa muffinipellillä (n.) 12 kpl minipiirakoita. Olen jakanut hyvän poropiirakan reseptin aiemmin, ja nyt tein piirakan tosiaan niin, että jaoin taikinan ja täytteen muffinipellille. En esipaistanut pohjia, vaan lisäsin täytteen ja paistoin 220 asteessa 20 minuuttia. Juustona käytin parmesaania ja sekoitin raasteen tällä kertaa porokuutioihin, en ripotellut piirakoiden päälle. Ei paistu niin tummaksi pinta, vaan kenties herkullisemman näköiseksi.

Porkkanaranut: Resepti juustoisiin rakuunaporkkanoihin täällä, klik. Rakuunan sijaan porkkanoissa voi käyttää mieliyrttiään, ja minä käytin rosmariinia.

Vihreä salaatti: Luonnistunee ilman ohjeita. Uunissa kuivatut kirsikkatomaatit ja hyvä balsamico on must, muistakaa :)

Mustikka-kaurakakku: Reseptiin onkin tässä blogissa jo useamman kerran törmätty. Tässä linkki, klik. On niin hiton hyvää että. Äitin kakussa on kermaa ja rahkaa, minä teen täytteen kermasta ja purkillisesta mascarponea. Täyte onnistuu helpoiten, kun yhdistää kerman ja juuston vatkauskulhossa ja sekoittelee sähkövatkaimella rauhallisella nopeudella, kunnes täyte on suloisen samettinen ja paksu.

 

HYVIÄ LOPPUKESÄN JUHLIA joka pihaan ja puutarhaan!

fiiliskuva

Kuva: Outi Sirviö

Makaronilaatikko pellillä

Peltimakaronilaatikko ja Runeberg-kakku

Sosiaalinen media on kaksipäinen olio. Toisaalta hauska, viaton, viihdyttävä, seurallinen ja ihmisiä yhdistävä, toisaalta tökerö, ilkeä ja ihmisiä erottava. Esimerkki: Ystäväni paljasti somessa, että antoi lapsellensa periksi, kun hän tahtoi avata pillimehun kaupassa. Heti oli joku tuntematon seuraaja sarkastisesti kommentoimassa, että ”Fanitan näitä loistavia kasvattajia, jotka antavat lapselle kaiken vallan”. Oliko se tarpeen? Ehkä siinä perheessä ei kuitenkaan ihan joka päivä ihan kaikessa anneta lapselle periksi. Miksi ihmiset ovat somessa epäkohteliaita ilman syytä ja puhuvat toisilleen tai heittävät yleisesti eetteriin ajatuksia tyylillä, joka ei kestäisi päivänvaloa kasvotusten?

Niin. Some toimii liian usein fiksun vuorovaikutuksen sijaan ärsyyntyneiden ihmisten kohtauspaikkana. Tajusin (vasta) tällä viikolla, että se on suurin syy sille, miksi käytän ”somen kanavia” aika vähän. Harmi, koska jään paitsi mukavista puolista. Ja harmi siksikin, että en aina ole kärryillä harmittoman hauskoista someilmiöistä. Ruokablogeja seuraamalla pysyn kartalla edes ruokatrendeistä, mutta silloin tällöin joku someilmiö lipsahtaa siltäkin puolelta ohi. Mistä pääsemme tämän postauksen aiheeseen:

Sunnuntaina mies ilmoitti, että söisimme uunipeltimakaronilaatikkoa, josta hän oli lukenut netti-iltapäivälehdestä. ”Tjaatjaa, yhym…” mutisin ja hyssyttelin vauvaa. Hieman ennen kokkailun alkamista aloin kuitenkin kuunnella tarinaa tarkemmin, ja kävin Twitterissä kurkkaamassa, mistä tässä oli kyse.

Selvisi, että satokausikalenterin perustaja Samuli Karjula oli vinkannut ruokien parhaista kuorista twiitanneelle TV-kasvo Marja Hintikalle, että hän tekee makaronilaatikon aina uunipellille juuri tästä syystä. Eli että saisi mahd paljon kuorta. Pieni someilmiö oli valmis.

Makaronilaatikon kuori on murun suosikkia, ja idean innoittamana valmistui meidän keittiössä murun eka makaronilätty. Oli hyvää. Ainesmäärissä otimme mallia Liemessä-blogista. Muru keitti lootaan siis 400 g makaronia ja ruskisti 400 g jauhelihaa, tietysti silputun sipulin kanssa. Munamaidossa oli 5 dl maitoa ja 2 munaa. Mausteena käytettiin suolaa ja valkopippuriripausta. Ensin pellille leivinpaperille levitettiin puolet makaronista, sitten jauheliha, sitten loput makaronit. Päälle munamaito. Sitten ripoteltiin pintaan korppujauhot. Paistettiin 225 asteessa reilu vartti ja testattiin, oliko munamaito keskeltäkin hyytynyt. Oli. Sitten vielä pari minuuttia grillivastuksen alla, jotta pintaan tuli kunnon väri. Pikkuäijäilyt siitä, että tuli taas tehtyä perheelle ihan parasta ruokaa. Ja sitten syömään!

Uunipeltimakaronilaatikko

Perinteisten reseptien tuunaaminen vaihtamalla valmistusastian kokoa on leipomispuolella hyvin tavanomaista. Kakusta tehdään leivos ja leivoksista kakkuja. Ja kuinkas sattuikaan! Samaisena sunnuntaina meillä syötiin myös Runebergin kakkua. Talvinen ykkösleivos, ja voisin syödä tätä herkkua joka päivä!

Kakkuversion kokeilussa syy on vähän sama kuin makaronilaatikossa: Murun mielestä torttujen ainut huono puoli on se, että hilloa ei riitä joka haukkaukselle. Kakussa sitä ongelmaa ei ole. Leivoin sen muuten Yhteishyvän reseptin mukaan, mutta käytin sekä manteliaromia että kardemummaa taikinassa. Kostutuksen hoidin seoksella, jossa oli 0,5 dl vettä ja 0,5 dl rommia (kun punssia ei ollut). Enemmänkin kakku olisi vetänyt. (Jos tekisin kakun uudestaan, laittaisin molempia 0,75 dl.) Koristelussa käytin joulusta jäänyttä sokerikuorrutetuubia. Kätevää, kun ei tarvitse sekoitella tahnoja itse, mutta suli nopeasti hillon päältä pois. Koristeet kannattaa siis pursottaa juuri ennen tarjoilua.

Runebergin kakku

Vaikka tästä Runebergista tuskin someilmiöksi on – ainakaan tämän postauksen perusteella ;) – niin resepti on oikein toimiva. Ja kun hyvissä ajoin aloittaa, ehtii leipoa toiset, vaikkapa perinteiset tortut kun on hepun varsinainen päivä.

Mukavia kokkailuhetkiä! Ollaan toisillemme armollisia!

Muikunmätiä leivällä

Joulumenu kahdelle ja puolelle

Uusi vauva oli elämänsä ensimmäisen kuukauden melko helppo ja hyvä nukkumaan. Toinen kuukausi osoittautui työläämmäksi. Yöt ovat menneet koko ajan ihan hyvin, mutta päivisin Pate herää ja havahtuu velipojan mölyämiseen, ovikellon kilahdukseen tai jopa lattian narahtamiseen. Unessa pitämisessä on ollut hommaa, ja iltaisin yöunille valmistautumista on säestetty muutaman tunnin hyvinkin itkuisella ääntelyllä – suomeksi huutorallilla.

Marras-joulukuun vaihteessa pohdimme joulunviettoa ja mietimme, mahtaako Paten uusi vaihe olla tullut jäädäkseen. Jos olisi, vieraiden kestitseminen tuntui hieman raskaalta tavalta juhlia aattoa. Kun ei voinut tietää miten käy, päätimme viettää jouluaattoa perheen kesken iltaan asti. Illalla sitten koko porukka olisi meille tervetullut pukkia tapaamaan ja lahjoja availemaan.

(Se oli hyvä ratkaisu, vaikka kuun puolenvälin paikkeilla ja Paten täyttäessä kaksi kuukautta itkuisempi vaihe tuntuikin jäävän taakse. Huippu-unenlahjoja ei ole saatu takaisin, mutta yhtäkaikki vauvamme elämän kolmas kuukausi näyttäisi kuluvan taas seesteisissä merkeissä.)

Aattoaamu kulki riisipuuroa syöden, televisiota katsellen ja saunoen. Kun joulurauha oli julistettu maahan, isi nosti sähkösavustimestaan lohen ja avasimme pikkupullon kuohuvaa. Herkkuleivillä oli lohen kaverina piparjuurella ja tillillä maustettua ranskankermaa ja muikun mätiä. Pate torkkui alkupalojen ajan, ja koska Arttu ei vielä ymmärtänyt olla joulupukin odottamisesta ihan vauhkona, hän malttoi jopa syödäkin. Tyylilleen uskollisena eli vähän ronkelisti, mutta kumminkin.

Herkkuleipiä

Kinkkua emme pienen perheen jouluun viitsineet paistaa, mutta isi pyöräytti aatonaattona jääkaappiin odottamaan possurullan parin kilon kokoisesta luuttomasta kyljestä. Inspiraatio rullaan saatiin uusimmasta Glorian ruoka ja viini –lehdestä. Possu paistui kypsäksi, meheväksi ja rapeakuoriseksi yhdessä imelletyn perunalaatikon kanssa. Rullan levätessä pyöräytin kattilassa vielä voiporkkanoita lautasille väriä tuomaan. Ja lienee tarpeetonta kertoa: Lohi oli savustettu isimme mielestä jo ihan viimesen päälle, mutta possurulla oli sitten parasta, mitä hän on koskaan syönyt, ja varmasti parempi, mitä moni muukaan on onnistunut itse tekemään!

Komeahan se oli ja herkullista, pakko myöntää.

Possurulla

Illalla, kun pukki oli lähtenyt ja lapset touhusivat eli sekoilivat lahjojensa kanssa, keitettiin kahvit. Tarjolla oli joulupipareita, luumuhillolla täytettyjä lusikkaleipiä, macaron-leivoksia ja paria itse värkkäämääni joulusuklaata, joihin otin vinkit Teresä Välimäen Hyvää joulua –kirjasta. Taateli-suklaakakku oli puolestaan tehty Yhteishyvän ohjeella. Täytyy kehua: erinomainen, suussa sulava taatelikakku! (Päälle tuleva kuorrute on hieman pieni, jos haluaa kuorruttaa kakun kuvan tyyliin. Puolitoistakertaisella annoksella pääsee pidemmälle.) Kahvin jälkeen vielä vähän juustoja ja portviiniä nassuun, ja niin on jouluherkkuja masu taas pullollaan ja yksi onnistunut aatto vietetty!

Jouluherkkuja

Suklaa-taatelikakku

Kohti uutta vuotta käydään, uusia vauvavaiheita odotellen – ja uusia reseptejä tietysti testaillen :)

Tarjoilut lastenjuhliin – ne tutut ja ne helpot

Pieni poikamme, juuri vasta syntynyt, täytti kuun vaihteessa kolme vuotta. Oi ja voi, mihin aika menee?

Juhlimme viime vuonna kaksivuotisia perjantai-iltana työpäivän jälkeen, kun kerran siihen osuivat. Tarjolla ei ollut omatekemää kakkua vaan ostotarjoilut, koska olin edellisenkin päivän työreissussa ja kotona myöhään illalla. Tänä vuonna tekosyy vähäisiin valmisteluihin olisi ollut parempi, olihan minulla kaksi viikkoa vanha vauva kainalossa koko synttäreitä edeltäneen päivän, illan ja juhla-aamun, sillä mies oli liesussa. En kuitenkaan kehdannut mennä aidan matalimmasta kohtaa kahtena vuonna peräkkäin. Jotain olisi pakko leipoa. Päätin ruveta reilun kolmenkympin iässä omaksi äidikseni. En jaksanut selata reseptikirjoja tai kahlata blogeja, vaan tein sitä kakkua jota meidän äiti teki ja tekee edelleen melkein kaikkiin juhliin. Mustikka-kaurakakun reseptin olen jakanut jo aiemmin, siinäpä hiton hyvä leipomus. Postaus on keikkunut julkaisustaan asti luetuimpien postausteni listan kärjessä. Ansaitusti.

Kakun kanssa tarvitaan jotain pientä makeaa. Ostin erilaisia keksejä ja karkkeja ja rakensin niistä herkkutarjottimen. Arttu oli todella vaikuttunut, kun hän päikkäreiltä herättyään tallusteli keittiöön, johon synttäripöytä oli jo katettu. Suosittelen muillekin riman alittajille! Mitä sitä itse keksilajitelmaa leipomaan, kun lapsi tulee niin onnelliseksi kahdessa minuutissa valmistuvasta synttäriyllätyksestään.

Mustikka-kaurakakku

Herkkutarjotin

Suolaisella puolella luotettiin valmiisiin voileipiin kuten meidän juhlissa aina, mutta tein minä tällä kertaa myös pari piirakkaa. Päätin testata kahta Yhteishyvän reseptiä, joiden pohjana oli pakastealtaasta löytyvä valmistaikina. Sellaisille oli justjust aikaa aamulla. Jauhelihalevypiirakka on miedon makuista, ja tätä olen tehnyt aiemminkin, koska ajattelen sen olevan lasten mieleen. (Tein muuten ohjeen mukaan, mutta jauhelihana meillä oli luomu nautaa possu-naudan sijaan ja ranskankerma oli maustamatonta.) Pienille pöydässä istujille piirakka ei kelvannut, koska meidän perheen mukulat on nirsoja, mutta uskallan suositella muille. Kehotan vaan tuunaamaan piirakkaa ripottamalla pinnalle oreganoa, jolloin siihen tulee kertalaakista pitsapiirakan makua – lasten mieleen, voisi olettaa.

Savulohipiiras on sekin yksinkertainen ja nopea valmistaa, ja tätäkin tulee pienellä vaivalla iso määrä. Reseptissä on myös pari hyvää koukkua. Oliivit ovat kiva lisä (määrää voisi hieman pienentää, jos osa vieraista ei tykkää), samoin ilahdutti roseepippurien käyttö. Kauniita ja tuovat nekin omaa erilaista makua tuttuun lohipiirakkaan.

Savulohipiiras pellillä

Jauhelihapiirakka

Näillä mentiin tänä vuonna. Mitä ensi vuosi tuo tullessaan ja millaisia pienen pojan 1-vuotisia, isin plus kolmevitosia ja ison pojan 4-vuotiskemuja meillä lokakuussa vietetään, sen näkee. Huolimatta siitä, että meillä on siis jatkossa kolmet miehiset synttärit kahden viikon sisällä, uskallan luvata leipovani ja laittavani ainakin joihinkin niistä ainakin jotain. Tulevana viikonloppuna päätin kuitenkin ulkoistaa hommat, ja vauvan ristiäisiä juhlitaan valmiiden herkkujen kanssa. NIIIIN rentouttavaa, ja niin luksusta!

Palataan linjoille juhlien jälkeen – ja paljastetaan silloin elämäni kolmannen murun nimi :)

Uusi vauva ja omenakakku paahdettu voi –kuorrutteella

Ensimmäinen pariviikkoinen uuden vauvan kanssa on mennyt uskomattoman hyvin (hän sanoi puuta koputtaen). Se on aika rauhallinen, nukkuu paljon ja syö sopivasti. Isoveli suhtautui tulokkaaseen aluksi kiinnostuneena ja innoissaan, sittemmin vähemmän innoissaan ja enemmän välinpitämättömästi – muttei vihamielisesti tai barrikadeille nousun hengessä, mikä tärkeintä.

Jännitin kahden viikon takaista, lauantaista kotiutumistamme aika paljon, mutta lasku arkeen oli matala, sillä isi lähti varpajaisiin ja esikoinen jäi hoidosta mummolle yökylään. Olimme siis illan uuden pötkön kanssa kaksin ja saimme jatkaa rauhallista toisiimme tutustumista. Selkein muutos aiempaan pariin päivään oli, että kukaan ei kuuluttanut iltapalan olevan katettu päivähuoneeseen. Saimme kuitenkin apetta, sillä äiskän meijerit toimivat jo liiankin hyvin ja uunissa paistui Apsilta kotiintulomatkalla ostettu pakastepitsa.

Sunnuntai valkeni ja oli yllätyksiä täynnä. Enpä olisi uskonut, että kotiutumisemme jälkeen muiden kanssa oli helppoa ja se raskain elämäni miehistä olisi perheemme isi! Varpajaiset äitiyvät rankoiksi, ja luulen, ettei meidän isi nauti värillisiä viinoja vähään aikaan, ainakaan yhtä yömyssykuppia suuremmista astioista. Onneksi isillä alkoi isyysloma, ei olisi muuten selvinnyt maanantaistakaan…

Koska lapset ja sittemmin isikin ovat käyttäytyneet paremmin kuin hyvin, olen ehtinyt jopa pari kertaa leipoa vauvan ihastelijoille. Ja kekata yhden todella oivan kakun! Se sopii tilanteessani oleville äideille, koska ainekset vain sekoitetaan ja paistetaan kakuksi. Ei tarvitse kaivaa esiin sähkövatkainta tai tehdä monimutkaisia valmisteluja. Tämän kakun saa uuniin vaikka vauva toisessa kädessä. Kuvainnollisesti, melkein konkreettisestikin.

Olen ruokamediaa seuratessani huomannut, että piimästä on tullut muodikas elintarvike. Klassinen, joululta maistuva piimäkakku on monen kotikokin suosikkileivonnaisia, ja teen sellaisen vähintään kerran vuodessa joulun alla. Kun bongasin Yhteishyvän kuorrutetun omenapiirakan, jonka pohjassa on juuri klassisen piimäkakkutaikinan meininki, päätin kokeilla sen paistamista kuivakakkuvuoassa. Tein siis taikinan ohjeen mukaan, sitten voitelin ja jauhotin uuden ihanan kakkuvuokani, jonka vetoisuus on 2,4 litraa. Tuli lähes täyteen eli oli passelikoko. Paistoin kakun 175 asteessa, noin 50 minuutin ajan. Peitin loppuvaiheessa vuoan leivinpaperilla. Muista tehdä tikkutesti kakulle, koska uunien paistoajat vaihtelevat.

Omenakakku on hurjan mehevä, olen testannut jo pariinkin otteeseen. Kakun voi kuorruttaa reseptin tuorejuustokuorrutteella (määrää hieman vähentäen) ja koristella kuivatuilla karpaloilla ja rouhituilla pähkinöillä, kuten alkuperäisversiokin. Toinen oikein hyvä vaihtoehto on aiemmin vinkkaamani kerma-tuorejuustokuorrute. Ja sitten viimeinen loistovinkki:

Törmäsin Lunni leipoo –blogissa paahdetusta voista valmistettuun kuorrutteeseen. Voin paahtamisen vuoksi kuorrute maistuu vähän lusikkaleiviltä. Tosi herkkua. Näin se tehdään: Sulata 50 g voita kattilassa keskilämmöllä, sekoittelematta, ja anna voin rauhassa ruskistua kunnes kattilan pohjalla on ruskeaa ”mönjää”. Sekoita kulhossa 3 dl tomusokeria, (noin) 2 rkl maitoa ja 1 tl sitruunanmehua. Lisää ruskistettu voi vähän kerrallaan, hyvin sekoittaen. Säädä kuorrutteen paksuus kohdalleen lisäämällä tilkka maitoa, jos se tuntuu liian paksulta. Kaada kakulle ja anna valua pitkin reunoja. Pikkulusikalla valuttelu sujuu siististi.

Omenakakku

Paahdettu voi kuorrute

Huolimatta siitä, että synnytys on naiselle pikkunakki verrattuna siihen tehosekoittimeen, johon miehet varpajaisten vuoksi lyödään, kehtaan kuitenkin omistakin voinneistani parilla sanalla mainita: se on aika hyvä! Pikkuremppaa on ollut, joista isoin tällä viikolla. Kroppa oli pitkään maidontuotannon vuoksi arkana, ja lopulta vietin yhden kuumeisen horkkayön peiton alla kahden melonin kanssa. Onneksi mies nousi tilanteen niin vaatiessa sille tasolle, jolle kuuluukin. Hän otti huonosti tietysti juuri sinä yönä nukkuneen pojan imetysten välillä hoteisiinsa. Aamulla minulla oli jo parempi olo, ja nyt on sekin yö enää muisto vain.

So far so good (hän sanoi, ja pyysi lukijoitakin koputtamaan puuta).

Mansikkabritatorttu

Kesän parhaat mansikkaleivonnaiset

Sanovat naisten saavan raskausaikana kohtauksia, jossa he alkavat himoita jotain ruokaa niin paljon, että sitä pitää hakea vaikka keskellä yötä. En sentään niin pimeäksi ole heittäytynyt, mutta kyllä raskaushimot ovat tuttuja minullekin. Molempien raskauksien alkuaikoina omenamehua on ollut hyvä olla koko ajan saatavilla. Karjalanpiirakoita on myös tehnyt mieli, samoin tuoreita hedelmiä.

Tämän raskauden aikana olen himoinnut erityisesti marjoja. Vetelin vadelmakiisseliä useamman litran tuossa pari kuukautta sitten. En ihan yhtä soittoa, mutta muutaman viikon sisällä. Keskiraskaudesta mieli on tehnyt mansikoita. Niinpä meillä on ollut niitä käytännössä koko ajan jääkaapissa siitä asti kun niitä on kaupoista ja torilta saanut.

Eniten olen syönyt mansikoita maustamattoman jogurtin ja hunajan kanssa. Ihan ykkös aamu- ja iltapala! Luomu turkkilaista jogurttia kuppiin, päälle pilkottuja mansikoita, sitten valutellaan juoksevaa hunajaa joukkoon. Olen ollut kestokoukussa annokseen nyt kuusi viikkoa.

Mansikka on kuitenkin aikas monipuolinen lyyli, ja siitä on moneen. Se tykkää juustoista, erityisesti paistetusta halloumista. Ja fetasta. Mansikoita kannattaakin tiputella salaatteihin, joita syödään grilliruoan lisukkeena. Salaatin voi pirskotella balsimicolla, mansikka kun tykkää siitäkin. Ja basilikasta.

Jos päivän ruokahetket haluaa kyllästää mansikalla, aamu- ja iltapalojen sekä päivällisen katveeseen mahtuu myös kahvi- ja jälkiruokahetkiä. Ja vaikka miten muodikasta olisi syödä mansikkaa halloumisalaatissa niin eihän sitä mansikkaleivonnaisen voittanutta muotoa näitä marjoja syödä vaan ole, ei!

Koska mansikoita on löytynyt nonstoppina kaapista, kesälomalla tuli tehtyä montaa mansikkahöhhöä. Yksi oli marenkisuosikkini britatorttu. Sitä ihanuutta pitää tehdä ainakin kerran kesässä. Yhteishyvän reseptissä mansikoihin yhdistettiin kookosta. Koska en ollut ihan varma, uppoaisiko kookos päiväkahvivieraideni makumieltymyksiin, jätin sen pois. Ja koska minulla sattui olemaan avattu pussi mantelilastuja, tein pohjan ihan siihen perinteiseen tapaan ja ripotin levyn pinnalle mantelilastuja ennen uuniin työntämistä. Liekö ne ollut tästä reseptistä jätetty pois siksi, että eivät riitelisi kookoksen kanssa, mene tiedä.

Yksinkertaisimmillaan Brita täytetään pelkällä kermavaahdolla ja marjoilla tai hedelmillä, mutta tavallinen tapa on myös tässä käytetty kerma-rahkaseos, joka on maustettu sokerin lisäksi jollakin makuaineella (kuten kookoksella… hm…. joudun varmaan vielä tänä kesänä testaamaan…). Kaunis torttupohja ei päälleen kaipaa mitään, mutta jos jääkaapissa on kirsikoita, onhan niitä kiva ripotella pari kakun päälle, kun näyttävät kuvassa niin hyviltä…

Kirsikat ja britatorttu

Aikaisemmista postauksista löydät vinkit makoisan nakun mansikkakakun, taivaallisen mansikkatiramisun ja nassakan mansikkapavlovan tekoon. Ei kun marjaostoksille ja vatkainta esiin kaivamaan!

P.S. Mansikka-aikaa seuraa mustikka-aika. Vaikka kuinka himottaisi, niitä ei raskaana kannata syödä, kuten olen vuoden takaisessa ”Raskaana oleva: Varo mustikka-aikaa”-postauksessani kertonut ;) Ei olisi unohtunut minulta, vaikka näiden raskauksien välillä olisi ollut sata vuotta, mutta onhan sitä tietoa (liikaa) hyvä jakaa muillekin…

Vinkki naistenviikolle: (Epäonnistuva) Pavlova

Moni leidi juhlii tänään käynnistyvällä naistenviikolla nimipäiväänsä. Nimpparikakku on heinäkuussa poikkeuksetta marjainen, ja naistenlehdet pullottelevat teeman mukaisia piirakka- ja kakkureseptejä. Kannan korteni kekoon ja vinkkaan aivan ihanasta ja vähällä vaivalla valmistuvasta leivoksesta: Tee sankarille pavlovaa, sitä venäläisen ballerinan kunniaksi kehitettyä marenkiunelmaa!

Söin ystäväni luona pari kesää sitten upeaa pavlovaa, ja kokemus innosti syksyllä kokeilemaan torttua ekaa kertaa itse. Siitä tuli valtavan kokoinen keko, eikä syvennyksen teko täytteelle mennyt nappiin. Täyte valui pitkin poikin. Vanha kansa sanoo naistenviikkoa sateiseksi, symbolina sille, että naiset itkevät paljon. Postauksessa, jossa esittelen ekaa epäonnistunutta pavlovaani, pureudun sattumalta omaan itkuhistoriaani: Olen äitiyden myötä jättänyt itkuromahtelut epäonnistuvien keittiökokeilujen edessä lähes kokonaan. Epäloogisuudessaan käsittämätöntä. Luulisi, että kun elämä on muutenkin aiempaa kaoottisempaa, kokkailujen epäonnistuminen harmittaisi vielä enemmän. Mutta ei. En alkanut itkeä kun kinuski-karpalopavlova valui pitkinpoikin, enkä edes vajaan vuoden päästä, kun elämäni toinen pavlova paljastui paksuksi styroksilevyksi, joka maistui pahvilta.

Uhkarohkeaa kai, mutta päätin kesälomallamme ottaa jälleen revanssin. Yhteishyvän mansikkapavlovan resepti vaikutti moitteettomalta, eli aika varma epäonnistuminen ei tulisi olemaan reseptin vika, tuumasin. Ja vähän pieleenhän se tosiaan taas meni. Paistoin pohjaa ohjeellisen ajan, testasin, että marenkipesän reunat irtoavat leivinpaperista, ja sammutin uunin. Kun aloin siirtämään pohjaa tarjoilulautaselle, tajusin, että se ei ollut keskeltä täysin kuivunut. Ei irronnut paperista ja lopulta mureni osiin (kannattaa siis testata pohjan kypsyys kunnolla…). Vaan miten kävi: Ei itkuja, ei romahduksia. Torttu parissa osassa lautaselle, täytteet päälle, mansikoiden lisäksi vähän jääkaapissa olleita pensasmustikoita mukaan, ja sitten pihalle juomaan iltapäiväkahveja. Lapselle pillimehua ja keksejä. Oi onnea!

Mansikkapavlova

Torttu näytti kelvolta, ja maistui taivaalliselta. Aivan ydinkeskustaa ei voinut purukumimaisuudesta johtuen syödä, mutta so what ja no hard feelings Pavlova, vielä me kohdataan!

Loppuun mainos: Täytteeseen tulee kerman lisäksi (Valion) sitruunalla maustettua rahkaa. Upea tuote! Minulla on asennevamma maustettuihin kermoihin, rahkoihin ja tuorejuustoihin, enkä osta niitä. Tein kuitenkin puolisentoista vuotta sitten Kakkujen kuningattaret –keittokirjasta kinuskikakkua, jonka täytteeseen kehotettiin tätä rahkaa käyttämään. Testasin ja rakastuin. Sekä kinuskikakun sitruuna-omenatäytteeseen että itse rahkaan. Liity siis joukkooni, osta sitruunarahkaa ja tee (ainakin kolme kertaa) epäonnistuva marjapavlova!

Hyvää naistenviikkoa! (Antaa sataa vaan. Ei itketä yhtään, on meillä raskaana olevilla pienten lasten äideillä isompiakin murheita.)

Mustikkakakku ja itse tehty vaniljakastike

Jos juhlista jää kahvikermaa, tee mustikkakakku

Jatketaan samalla teemalla, mihin viimeksi jäätiin, eli hävikinhallinnalla. Ajankohtainen teema, onhan alkukesä juhlien ja niissä usein syntyvän ruokahävikin aikaa. ”Älä heitä ruokaa roskiin” on kuitenkin meidän perheessä hyvin tärkeä periaate, jo ties monennessako polvessa. Äitini emännöi taannoin synttärijuhlia, joihin oli varannut kaksi litraa kahvikermaa. Parinkymmenen vieraan pippaloissa se tarkoittaa desiä kurria per pää. Aika paljon näinä kansanterveydellisesti valveutuneina aikoina. Ajatusvirheen johdosta äidillä oli käsissään juhlien päätyttyä enemmän kahvikermaa kuin yksi emäntä päiväysajan puitteissa tuhota pystyy. Koska ”auta naista mäessä” on myös tärkeä periaate meillä päin, suostuin ottamaan mukaani yhden puolen litran kahvikermatötterön.

Olin pakastinta inventoidessani löytänyt juuri niihin aikoihin pussillisen, tai oikeastaan pussin jämän, mustikoita. Yllätyin, koska olin varma, että ne oli syöty jo. Viikonloppuna päätin testata blogikumppanini reseptihakua, ja löin riville sanat ’mustikka kerma’. 14 hakutulosta, ja yksi osui maaliin. Muhkean mustikkapiiraan resepti oli täydellinen, kaikkia aineksia oli kotona. Päätin, että kerman ja maidon sijasta käytän taikinassa pelkkää kermaa, jolloin saan tötteröstäni 2 dl kulutettua. Kaadoin kaikki mustikat mittaan, niitä oli noin 4,5 dl. Reseptissä kehotetaan käyttämään 200 g mustikkaa, ja veikkaan, että minun määräni oli vähän yläkanttiin. En kuitenkaan pystynyt punnita, koska mies oli vienyt talousvaakani autotalliin (Luoja tietää, mitä se sillä siellä tekee, mutta ei ole vielä kertonut). Painelin mustikoita ensin ihanan kermaisen taikinan uumeniin ja loput kaadoin vain päälle. Luotin, että kakku kohoaa muhkeaksi, ja niin se teki. Reilu 4 dl mustikkaa ei ollut yhtään liikaa.

Kakun muhkeus asettaa haasteita paistajalle. Uskallanko jo ottaa uunista, onko se keskeltä kuitenkin raaka kun on vähän hyllyvä jne. Elämä osoitti jälleen, että ei kannata paistaa liikaa. Vaikka kakku näytti keskeltä aavistuksen pehmeältä, se oli jäähdyttyä täydellinen. Kermainen, täyteläinen, kostea, mustikkainen. Reunat olivat liian kypsät, eli aavistuksen kuivat. Mutta minkä näiden kanssa teet.

Mustikkakakku

Lisävinkki: Sillä aikaa kun kakku paistui, käytin loput 3 dl kermaa tekemällä vanhan ajan vaniljakastiketta. Pistämätön resepti. En ollut ennen tehnyt kahvikermasta, mutta onnistui siitäkin: Sekoita kattilassa 5 dl kerma-maitoa (tai pelkkää maitoa), 2 munaa, 0,5 dl sokeria ja 2 rkl (= 30 ml) perunajauhoja. Vispilällä. Kuumentele puulastalla sekoitellen kunnes sakenee. (Ja vaikka tulee sellainen olo, että ei tämä ikinä sakene, niin kyllä se sakenee sitten, kun kastike on kuuma.) Huom, keittää ei saa. Kun soosi on hetken jäähtynyt, lisää ripaus suolaa ja 2 tl vaniljasokeria. Jäähdyttele aina välillä sekoittaen.

Tämä on sananmukaisesti vanhanajan ohje, vähän kuin mustikkakakkukin. Eli jos olet elämässäsi syönyt vain vispautuvia kasvirasvavaniljakastikkeita, et ehkä tunnista tätä sellaiseksi. Mutta jos kiinnostaa tutustua tai jo vanha tuttu ja ystävä olet, anti palaa koittaen mustikkakakun kaveriksi. Ja jos olet isännöimässä tai emännöimässä pian tilaisuutta, johon joudut kahvikermatötteröitä ostamaan, laita nämä vinkit talteen.

Kesäisiä hetkiä hävikinhallinnan parissa jokaiseen juhlivaan kotiin!

Pari jälkiruokavinkkiä pikkujouluaikaan

Se on taas joulu rakkaat ystävät! I LOVE IT!

En tiedä mistä tämä rakkaussuhde johtuu. Lapsena kaikki tykkäsivät joulusta tasapuolisesti, enkä usko erottuneeni porukasta, mutta teini-iässä olin ilman muuta keskivertojamppaa enemmän jouluun kallellaan.

Kotoa pois muutettuani joulujen viettoon tuli pikkuhiljaa toisenlaisia sävyjä. En ollut enää lapsi, mutten ihan itsenäinen aikuinenkaan. Jouluksi mentiin äitin luo, silti vähän kuin ”toisten kotiin”. Oma oikea kotihan oli muualla. Silti siellä omassa kodissa ei olisi voinut kuvitellakaan viettävänsä joulua. Ne oli ristiriitaisia ”välijouluja” ne. Lapsuus kohtasi aikuisuuden, ja rakkaat jouluaaton perheperinteet löivät kättä railakkaampien Tapaninpäivän ravintolareissujen kanssa.

Uudelleen virallinen jouluihminen minusta tuli tämän nykyisen – ja toivottavasti ainoaksi jäävän – avioliittoni myötä. Yhtäkkiä minulla oli oma perhe, ei vain oma koti. Meillä oli omat jouluperinteet, omat rituaalit. Muiden tavoille pystyi näyttää pyllyä. ”Me tehdään näin, ottakaa tai jättäkää!”

No ei nyt ihan. Joulu ei ole vain kämppisperheenjäsenten vaan ihan koko perheen ja suvun juhla. Niinpä sitä joutuu aina sovittamaan oman yksikkönsä juhlimistapoja toisten tapoihin. Mutta ehkä ymmärrätte ponttini: Joulusta tuli juhla, jonka pystyin hallitsemaan taas paremmin. Ja niin huomasin, että minusta tuli todella iso jouluihminen. Henkisesti. Fyysisesti joulunlaittoni on ihan normaalilla tasolla, vaikka joku muuta väittäisi. Mieleltäni olen jälleen syvemmällä hartaassa tunnelmassa kuin ikäryhmäni keskivertojamppa. Olen palannut lapsuuden odottavaan tunnelmaan ja aitoon nautintoon, ihan vain siitä, että on joulukuu. Mikään ei kuulkaa piristä vuotta enemmän. Kesäloma on toinen. Ja toinen on joulu.

Seuraava fakta: Joulu ilman ruokaa olisi vähän sama kuin taivas ilman aurinkoa. Menisi se niinkin, mutta kyllähän se vähän tyhjäksi ja pimeäksi jäisi. Ykkönen on aaton ruokailuhetki, mutta joulun odotukseen kuuluvat ruokarituaalit ovat aika korkealla ränkingissä nekin.

Postasin viime marraskuussa pikkujoulujen ja joulunodotusajan illanistujaisten herkuista, eikä siihen listaan oikeastaan lisättävää ole: Glögilasien ja suolaisten piirakoiden, juustojen, salaattibaarin tai cocktailpalatarjottimien ympärille rakentuva menu on varmalla pohjalla. Muistelisin, että yksissä pikkujouluissa meillä oli keitettyjä raakamakkaroita ja tulista sinappia. Ne taisi tehdä kauppansa erityisesti miesväelle.

Jotain makeaa tarvitaan aina jälkiruoaksi, ja kakku on hyvä vaihtoehto. Testasin pari viikkoa sitten suklaa-viikunakakkua, jossa oli kaikki pikkujoulun ainekset: suklaata, kuivattuja hedelmiä, appelsiinia ja pähkinää. Yllättävän hyvä, rapsakka, makea, erikoinen ja gluteeniton vielä. Älkää antako huonon kuvan hämätä: Tätä suosittelen kauteen lämpimästi!

Huom! Jos hankit reseptissä mainittua Marsalaa (toki onnistuu ilmankin), kaada samaa juomaa pikkujouluvieraiden laseihin.

Jos haluat ampua maaliin leipomista helpompaa reittiä, testaa sitruunamoussea mascarponesta. Valmistuu tosi nopeasti, ja on taivaallista.

Viimeiset lätinät: Jos lähikaupastasi ei löydy tuoreita viikunoita kakun päälle tai granaattiomenaa mousselle, tai haluat säästää kaikkein eksoottisimpien hedelmien ostamisen vain joulun ehdottomiin huippuhetkiin, ne voi molemmissa resepteissä korvata kalvottomiksi leikatuilla appelsiinilohkoilla. Mascarponelle sopii myös vaikka kotimaiset pakastevadelmat.

Luihin ja ytimiin asti menevää vuoden parasta aikaa kaikille!