Lohtulepuskat talkkunasta

Kirjoitin taannoin siitä, kuinka siivousvimman iskiessä, usein keväällä, tulee käytyä läpi kuivatarvikehyllyä. Ylähylly tuli jo aiemmin siivottua ja ylimitoitetun kokoista kookosjauhopussia vaille kaikki veivinsä heittämässä olevat elintarvikkeet käytettyä. Talvilomailimme maaliskuussa, ja hupsista heijaa taas iski inspis. Otin käsittelyyn toiseksi ylimmän hyllyn, jossa säilytän sokereita, puurohiutaleita, linssit osastoa sekä leivontatarvikkeita.

Hyllyltä löytyi luomusokeria, fariinisokeria, ruokokidesokeria, erikoishienoa sokeria, hillosokeria, hyytelösokeria, raesokeria, tomusokeria, tummaa ja vaaleaa siirappia, vaahterasiirappia, seesaminsiemeniä, kookoshiutaleita, mantelijauhetta, liivatelehtiä, kaakaojauhetta, kaurahiutaleita, kauraleseitä, vehnä ateriajyviä, couscousia, linssejä, täysjyvämannaa, puuroriisiä ja mysliä. Kaikki aika perussettiä, päiväykset kunnossa. Hyllyn pyyhkäisy ja paketit takaisin.

Seulaani eivät mukisematta sen sijaan läpäisseet nomparellit, jotka olivat tosi iloisesti yli päiväyksensä ja makutestin perusteella pikkaisen kovettuneita. Palautin hyllylle kyljessään huomiota herättävä post-it-lappu. Näistä leivotaan lapsen kanssa mokkapaloja, päätin. Toinen surkeaan jamaan ajautunut löydös: talkkunajauhot. Olin ostanut pussin esikoisen synnyttyä yli neljä vuotta sitten, kun kotiutumisemme kunniaksi leivoin Kinuskikissan reseptillä elonkorjuukakkua, tulevalle viljelijälle ja traktorimiehelleni.

Muru ei tykkää talkkunasta ja poraa joka kerta, kun olen pussin sisältöä yrittänyt johonkin kuluttaa. Olin silti onnistunut käyttämään lähes kaiken, avio-onnea uhmaten. Viimeisiä, kenties jo vähän liian pölyttyneitä desejä vietiin. Mutta mihin muuhun kuin talkkunahyveeseen niitä oikeastaan voisi käyttää? Päätin kysyä Yhteishyvä.fi:n reseptihausta. Talkkuna-hakusana palautti erinomaisen ehdotuksen. Perunalepuskaa muistuttivat talkkunarieskat, joita ison satsin tekemällä saan hävitettyä koko pussin. Jes!

Kerroin pojille, että tänään me lomalaiset syödään kalasoppaa ja talkkunarieskoja. Kaikki kolme vastustivat, kaksi sanallisesti ja kolmas joka ei osaa puhua tyytyi matkimaan muiden tympeitä naamanilmeitä. ’Kermainen lohikeitto ja lepuskat’ olisi ollut parempi myyntipuhe, tajusin, mutta minkäs enää teit.

Vaan annas olla, in your face, pääsin näyttämään ronkeleille pitkää nenää. Ruokailuhetkemme oli todella onnistunut. Lämpimissä talkkunarieskoissa oli erinomainen maku. Talkkunan maistoi, mutta maku ei ollut päälletunkeva. Laseissa oli loman kunniaksi valkoista. Soppa oli mitä herkullisin, ja muistin myös suurustaa liemen JA käyttää kuohukermaa, siinä yksi onnistuvan sopan salaisuus. (Jos et muista, miten perinteinen lohisoppa tehdään, voit tarkistaa asian vaikka täältä, klik. Tein keiton tuohon tyyliin, paitsi purjon jätin pois, perunan määrää vähensin ja porkkanan kasvatin, ja kermana oli sitä ehtaa kuohua.)

Täydellinen ruoka. Kuuluisaa hyvän mielen tuovaa lohturuokaa myös. Hyvä mieli tulee eri ihmisille eri ruoista, mutta usein lohturuoalla viitataan ruokiin, joissa on mukana ripaus äidin tai mummon keittiötä. Neitsyt-ihmisille lohtua lapsiperherallin keskellä tuo myös kaapin siivous, vaikka hylly hyllyltä. Tänään, tätä kirjoittaessani, kun pääsiäisenä koko perhe on sairastanut vatsataudin ja 1,5-vuotias nukkuu edelleen puolivointisena päiväuniaan, lohtua tuovien asioiden merkityksellisyys on tosi läsnä. Niitä tarvitaan, uskokaa pois. Kohta painan enteriä, ja sitten keitän kupin kahvia ja syön USKOMATTOMAN herkullista kaupasta ostettua Kanelipitkoa, leipurina Jokioisten Leipä.

Vaikka haluaisi, ei aina ehdi tehdä itse. Onneksi on osaavia ruoka-alan yrittäjiä, onneksi on leipomoita. Kiitos teille, lausun jälleen iltarukouksessani tänään.

Kalapuikkojen kaverit mango, lime ja inkivääri

Satokausisyöminen on hirveän virkistävää. Olen ollut aina hyvin hajulla eri hedelmien ja vihannesten satokausista, mutta mitä eksoottisempiin herkkuihin on menty, sitä vähemmän käryllä olen niiden sesongista ollut. Muoti-ilmiön ansiosta myös kaupoissa satokauden parhaat ovat nykyisin paremmin esillä, joten ostoksilla käydessä voi aidosti oppia jotain ruoanlaitosta. Miten kätevää – ja inspiroivaa.

Kävimme viikko sitten lauantaina 4-vuotiaan kanssa kaksin kaupassa, luksusreissu siis, ja tarkoitus oli hakea kalapuikkotarpeita. Kuinkas sattuikaan silmään mangojen maailmasta kertova juliste ja viittaus netistä löytyvään reseptiin kalapuikoille sopivaan kylmään kastikkeeseen. Hei! Ei tylsää perunamuusia tänään, vaan vähän mielikuvituksellisempia satokausikavereita kalapuikoille: hedelmäistä, mangoa ja limeä sisältävää kastiketta sekä inkiväärillä maustettua juureslisuketta it is! Ei kun tarpeet koriin ja kokkaamaan.

Aloitamme mango-kermaviilikastikkeesta kuutioimalla mangon pienen pieneksi kermaviilin joukkoon. Maustetaan limemehulla sekä currylla, nopeaa ja erilaista. Sitten juuresranskalaiset uuniin: Leikkasin porkkanaa ja palsternakkaa ranskismaisiksi lohkoiksi ja levitin pellille. Mausteeksi rouhin suolaa ja pippuria ja ripottelin joukkoon myös ruokokidesokeria. Sitten kuumensin kattilassa pari ruokalusikallista öljyä ja ruokalusikallisen verran voita ja kuumentelin siinä hetken silputtua inkivääriä (noin 1 rkl verran, kun juureksia oli alle kilo mutta yli puoli kiloa). Sitten silasin juurekset inkivääri-öljyseoksella ja kääntelin hieman (alkuperäinen idea Maku.fi:stä). Kypsennys kiertoilmalla 225 asteessa noin 25 minuuttia, lohkojen paksuudesta riippuen.

Kun juurekset kypsyvät, paistetaan kalapuikot: Leikataan kuhafileistä kookkaita paloja ja maustetaan suolalla (tai jätetään suola pois kun lapsia on pöydässä ja lisätään suola vasta valmiiden kalapuikkojen päälle aikuisten annoksilla). Otetaan työpöydälle kolme lautasta. Yhteen laitetaan vehnäjauhoja, yhteen kevyesti vatkattua munaa, yhteen korppujauhoja. Kieritetään kalapalat ensin huolella vehnäjauhoissa, sitten munassa, sitten korppujauhoissa. Kuumennetaan paistinpannussa reilusti ruokaöljyä, noin sentin kerros. Kun vaalean leivän pala tirisee öljyyn tiputettaessa mukavasti, se on sopivan kuumaa. Paistetaan kalapuikkoja muutaman minuutin ajan molemmin puolin, kunnes ne ovat saaneet mukavasti väriä, ja sitten pöytään.

Kalapuikkopäivä oli meidän talviloman eka päivä, ja tietysti 1-vuotias vetäisi itsensä heti ekana yönä nuha-kuumeeseen. Mutta jos hakemalla haemme tilanteesta hyviä puolia, se on se, että kuumeinen 1-vuotias on uninen ja hieman pihalla koko ajan. Hän istui koko ruokailun kuistimme sohvalla unipupu nyrkissä ottamatta tilanteeseen mitenkään kantaa. Äiti sai nauttia kevätauringosta, kuhasta, mangosoosista ja inkivääriranuista – sekä lasillisen Rieslingiä – ihan rauhassa.

P.S. Inkivääristä, limestä, mangosta ja muista maaliskuun sesonkituotteista löydät tietoa esimerkiksi tästä artikkelista, klik.

Arjen pelastava lohikiusaus

Miten niin arjen pelastava, huudan pääni sisällä, kun näen tuollaisia otsikoita. Jos lapset kiukuttelee, ulkona sataa, olet myöhässä töistä kun mikään ei onnistunut aamulla tai myöhässä lasten hakemisesta kun töissä tapahtui jotain odottamatonta, ei siinä onepot-lihapullapasta auta. Tai jos koti on kaaoksessa ja pyykit pesemättä ja taas joku oksentaa päälleen ja ryömii sen jälkeen villakoirissa, ei kulhoruoka-annos nosta oloani automaattisesti sfääreihin.

Se on nähkääs sillä tavalla, että ei mitään arjen pelastavaa ruokaa ole olemassakaan. Kun ei arjelta voi pelastua, arki vaan on. Toisaalta voi kysyä, miksi meidät pitäisi pelastaa arjelta. Arkihan on yhtä kuin elämä. ”Elämältä pelastava uunilohi” ei juuri reseptilööpeissä vastaan hypi. Kuinka kummaa.

Sitähän luulisi että mulla on joku pointti tässä. Älkää luulko. Ei mulla ole. Tällä hetkellä vaan ärsyttää ne elämän raskaat hetket, jolloin kaikilla on nälkä mutta pelastava ruoka on vasta alkutekijöissä, ja lupaus pelastumisesta tuntuu kerta kaikkiaan ja muutenkin liian isolta.

Joten sovitaan, että tämä postaus ei sitä lupaa. Jaan tässä reseptin lohi-piparjuurikiusaukseen, joka ei pelasta sinua miltään. Mutta koska syödä on pakko, arkena ja sunnuntaina, tämä on yksi vaihtoehto. Olen postannut aiemmin maailman parhaasta ja toiseksi parhaasta lohilaatikosta, ja tämä on osastoa jälkimmäinen. Eli verraten helposti valmistuva lohikiusaus, jossa käytetään pakastealtaan valmiita perunasuikaleita ja savulohta. Tuhtia makua saa käyttämällä oikeaa kuohukermaa.

Lohikiusaus

Ajattelin ennakkoon, että piparjuuri saattaa olla liian tymäkän makuista meidän 3,5-vuotiaalle, mutta ei se ollut. Lapsi oli ruoasta innoissaan, savulohi on lempparijuttuja. Hän haarukoi tätä ison satsin, äiti ja isi tulivat maaliin hyvinä kakkosina. Huom! Ketään ei pelastettu tai biipattu emoalukselle, vaan syönnin päälle istuttiin samassa tilanteessa missä ennen ateriaa.

No, kiistaton fakta toki on, että kaikilla oli mahat täynnä parempi mieli kuin tyhjinä. Sen verran voin tulla vastaan.

Juhannuksen viilein perunasalaatti ja hiillostettu lohi

Juhannuksena syödään paljon makkaraa, etenkin yöpalana. Jos huikotilanteeseen on varustautunut etukäteen hommaamalla muutakin lisuketta kuin sinappia, on juhannusöinen hetki vielä kauniimpi. Perunasalaatti on makkaran lisukkeena se vakkari, ja jos ei puhuta mistä tahansa valmiista vaan itse tehdystä, juhannusflaksi on taattu, näin on.

Yhteishyvän peruna-kaalisalaatissa on hertsileijaa-efekti, joka nosti niskavillani pystyyn jo pelkästään reseptiä lukiessa ja annoskuvaa ihaillessa. Kylmiä väreitä, tarkoitan. Vai miltä tämä sinusta kuulostaa? Uusia pottuja, retiisiä, tilliä, suikaloitua kaalia ja majoneesikastike. Siis coleslaw kohtaa perunasalaatin. Ja sitten se oumaigaad-osasto: Piimä. Tässä salaatissa on piimää. Yllättävää, herkullista, trendikästä! Pakko testata.

Salaatti oli niin hyvää, että suosittelen lämpimästi värkkäämään sitä kulhollisen juhannusyötä vasten. Ja jos haluaa nostaa vaikeusastetta, grilliin voi toki tuikata muutakin kuin sitä makkaraa. Me grillasimme salaatin kylkeen lohta, ja voi että miten ne natsasivatkaan yhteen.

Ennen kypsennystä leikkasimme lohifileen palan kahteen osaan, jotta käsittely grillissä olisi helpompaa. Sitten suolasimme kalan. Grillaus tehtiin tuttuun tyyliin. Ensin mies kuukletteli ja luki vartin verran erilaisia ohjeita, sitten hän otti lohipalat kainaloon, lähti grillille ja ilmoitti että tekee tämän omalla tyylillään, koska ”ei ne kuitenkaan mitään tiedä” (ketkä??).

Hiillos oli hyvä, ja laitoimme lohipalat tulille nahkapuoli alaspäin. Kansi päälle ja auki ja päälle ja auki. Siinä syynäilyn lomassa lohi kypsyi nopeasti ja otti hyvää savuista grillin makua. Toisen palan käänsimme, eikä se hajonnut operaatiosta, mutta suosikkini oli kääntämättä valmistettu pala. Pohja hiiltyi aavistuksen liikaa, mutta grillatessa roiskuu, ja kunnolla hiillostettu lohi on ilman muuta parempi kuin valjusti kypsennetty. Pääasia, että liha jää meheväksi.

Peruna-retiisisalaatti

Hiillostettu lohi

Herkullista juhannusta!

P.S. Tsekkaa myös vuoden takainen juhannuspostaus, josta löydät vinkit sitruunaisiin kanavartaisiin ja jussin ykkösjälkkäriin, mansikkatiramisuun.

Kasvislupauksesta miestä: Arkiviikon ruokapäiväkirja

Lupailin vuoden ekassa postauksessa, että meillä osallistutaan kasvislupaukseen elikäs lisätään kasvisten määrää lautasilla. Terveellisemmin yritetään syödä muutenkin, puhumattakaan siitä että yritetään saada nirso miehenalku syömään monipuolisemmin ja maistelemaan rohkeasti uutta.

Siinäpä tavoitteita, eikä tapahdu itsestään. Vähintään on pidettävä yllä inspiraatiota keittiössä ja tehtävä kauppalistoja, muuten arkiruoat lipsahtavat joka viikko samoihin kaavoihin ja tutun tylsiin ruokiin. Tein toissa syksynä erinomaisen hyödyllisen harjoituksen, jossa päätin kuvata ja paljastaa yhden arkiviikon aikana meillä syödyt iltaruoat. Hyödyllinen siksi, että päätös sai minut alitajuisesti todnäk pikkaisen tsemppaamaan. Kun ruoat oli kuvattu tuli myös hyvä mieli. Eihän meillä lasten (tai silloin lapsen) myötä ihan pa… huonosti syödäkään. Kasvislupauksen ja helmikuun ekan viikon kunniaksi päätin ottaa harjoituksesta revanssin. Tässä tulos, meidän viime viikon menu ma-pe, olkaa hyvät!

 

Maanantai: Täytetyt uunipaprikat

Klassisin kasvisruoka, täytetyt paprikat, on niin last season että niiden tekeminen on jo trendikästä. Ainut ja vieläpä huono muutos minkä YH:n reseptiin tein oli fetan vaihtaminen mozzarellaan. (Tällaisiin paprikoihin feta sopii kuin nyrkki silmään, mutta hävikinhallintaminäni otti ylivallan. Meillä oli viikonlopun kokkailuista jäänyt yli juuri n. 150 g pala Riitan Herkun mozzapötköstä. Kuutioin sen paprikoihin fetan sijaan.)

Täytetyt paprikat

Kasvislupaukselle maanantai teki hyvää, kun paprikoiden sisältä vieri miesväen yllätykseksi kikherneitäkin. Koska isomman murun mielestä kasvisruoka ei kuitenkaan ole ruokaa, olin ottanut pojille pakkasesta pienen jauhelihaköntin, ja he saivat paistaa siitä pihvit paprikoiden kaveriksi. Pisteet 3-veelle, joka maisteli omaa ruokaansa, myös siis paprikaa, eikä vain jauhelihaa!

Tiistai: Savuporopasta

Sain äitiltä Avotakan tammikuun numeron, jossa Hanna Gullichsen jakoi reseptejä suosikkiruokiinsa. Yksi oli poropasta. En ole pitkään aikaan tehnyt, joten inspiraatio iski ja kirjoitin savuporon kauppalistaan. Syy kokeiluun oli myös se, että en koskaan sekoita pastakastikkeissa kermaa ja tomaattituotteita tai punaviiniä. Lopputulos on vaaleanpunainen, mikä ei ole herkullista. Mutta jos Hanna tekee niin, miksen voisi kokeilla, kun jääkaapissakin oli herraties milloin avattu punkku. Näin tein pastan:

Silppusin sipulin, kookkaan valkosipulinkynnen ja punaisen chilin ja kuullotin ne voissa. Lisäsin 100 g kuutioitua kylmäsavuporoa (ostettu leikkeleenä), pyörittelin hetken, ja lisäsin vajaan ruokalusikallisen vehnäjauhoja. Taas pari pyöritystä. Sitten joukkoon 0,5 dl punaviiniä ja kunnon kiehautus. Joukkoon rouhaisut pippuria ja suolaa ja ripaus timjamia. Sitten kattilaan purkki ruokakermaa ja ruokalusikallinen sinappia. Rauhallista keittelyä kunnes pasta toisessa kattilassa on kypsää, ja sitten kastike ja pasta sekaisin. Annoksille vielä tietty parmesaania, ja syömään!

Savuporopasta

Vaaleanpunainen väri katosi pastan joukkoon ja punaviini toi kastikkeeseen muhevuutta. Erinomainen poropasta! Chili teki siitä kuitenkin niin tulisen, että lapselle tein oman pasta-annoksen. Upposi, koska pasta on makaroonia. Ei juhlittu kasviksilla, mutta hyvänmielen ruokaa tämä oli, ja sekin on tärkeää etenkin talvella ja/tai jos vauvasi ei osaa nukkua.

Keskiviikko: Appelsiinilohta ja avokado-sitrussalaatti

Meillä on syöty tammikuussa paljon meksikolaista, koska avokadot ovat sesongissa. Vielä teki viimeisiä avokadoja mieli. Päätin tehdä salaattia, jossa yhdistäisin avokadon toiseen kauden suosikkiin, veriappelsiiniin. Sen kanssa lohta, jonka marinoisin appelsiinimehulla!

Leikkasin lohifileen parin sentin levyisiksi annospaloiksi. Puristin yhden appelsiinin mehun ja raastoin kuoren. Ne sekaisin ja joukkoon reilu pari ruokalusikallista oliiviöljyä ja pari ruokalusikallista sitruunamehua. Sitten keksin silputa joukkoon maanantain ruoalta jääneen basilikan. Liemi lohipaloille ja jääkaappiin pariksi tunniksi. (Paloja voi kääntää pari kertaa.) Kun on aika syödä, nostetaan sitrusliemessä kivasti raakakypsyneet lohipalat leivinpaperille pellille, maustetaan suolalla ja pippurilla ja paistetaan 200 asteessa noin vartin, kunnes ovat kypsiä mutta mehukkaita. Ja uunissa kypsymisen aikana sekoitetaan salaatti: Lohko avokado ja pirskota lohkoille vähän sitruunamehua tummumisen estämiseksi. Joukkoon maanantain ruoalta jäänyt kirsikkatomaattirasian loppu ja suikaloitu punasipulin puolikas. Irrotetaan veriappelsiiniviipaleet kalvoista ja lisätään, kuin myös kapriksia. Rouhitaan vähän suolaa joukkoon, ripotellaan pintaan sokeria, pistetään sekaisin ja nostetaan lautasille.

Appelsiinilohi

Joskus mulla näköjään leikkaa kaupassa ja keittiössä! Vaikka luulla voisi, ei silti ihan nappisuoritus: Lapsi tuli tiistaina kipeäksi, joten hänet vapautettiin kalan maistamisesta kun naama oli niin surkea. Hän sai makaronia.

Torstai: Enchiladat

Sanoinko jo, että meillä on syöty paljon meksikolaista ja avokadoa? Jos vielä viimeistä kertaa ja jo torstaina vähän ”viikonlopputyyliä”… Testaamamme naudanliha-enchiladat oli oikein soiva resepti! Kehotan kuitenkin kaikkia meksikolaisen ystäviä välttämään valmiita mausteseoksia ja –kastikkeita eli niitä tuttuja tuotemerkkejä. Okei, tortillalätyt minäkin ostan valmiina. Mutta esim. mausteseoksen teen itse sekoittamalla juustokuminaa (löytyy jauhettuna lähes kaikista isoista marketeista) ja paprikaa, ja joskus jotain muutakin. Uskokaa pois, kun hylkää valmiit mausteseokset ja –kastikkeet, meksikolaisesta tulee jotenkin ”puhtaamman” ja paremman makuista.

No, totuus ennen kaikkea. En minäkään arki-iltana jaksa tomaattisalsaa tehdä. Mutta nyt sitä oli viikonlopusta jäljellä. Vähän vähemmän kuin reseptissä käsketään laittaa, mutta riittävästi kuitenkin. Täytteen jaoin kuudelle letulle. Ja vielä pieni muokkaus reseptiin: Jotta ruoka olisi vain mausteinen muttei tulinen, säilötyt jalopenot nostin murun ja minun lautasille. Näin lapsi pystyi ”syödä” samaa ruokaa kuin me (sillä salsakaan ei ollut tulista). Hän maistoi, ei kyllä syönyt. Mutta maisteli kiltisti. Lättyjen kanssa tarjoiltiin tietysti viipaloitua avokadoa, ja ranskankermaa kului. Ei kaikkein kasvisvoittoisin ruoka, mutta herkullista!

Enchiladat

Perjantai: Jämiä ja makaronia

Perjantai-iltana murulla ja lapsella oli lastenkutsuohjelmaa ja suunta kävi iltaruoka-aikaan Hoplopiin. Muru fiksasi hänelle ja lapselle keitettyä makaronia ja ruskistettua jauhelihaa, meidän tavanomaisinta pika-arkiruokaamme. Kun he lähtivät ja sain vauvan unille, lämmitin itselleni viimeisen enchiladan ja sekoitin lisukkeen säilötyistä luomupavuista. Paljon ranskankermaa päälle ja omenasiideriä lasiin. Ah, mitä lohturuokaa ja luksushetki yksin, kun olet toisen lapsen nukkumattomuudesta ja toisen sairastelusta aivan poikki!

Yhteenveto. Lapsi syö liikaa makaronia, ja me liikaa punaista lihaa. Mutta eihän tämä elämä muuten niin huonosti mene! Tuli tehtyä kivoja ruokia pitkin viikkoa, laitettua kasviksia ja väriä lautasilla, ja lapsikin maisteli. Ei muuta kuin uutta ruokaviikkoa kohti ja kauppalappua vääntämään. Josko pitkästä aikaa ostaisi valkoista kalaa. Ja tekisi vaikka juureslaatikon, josta riittäisi lisukkeeksi parillekin eri ruoalle… Hm…

Lihapataa

Klassikoita viikonloppuun: Burgundinpata ja lohipasta

Masentavaa. Pitäisi olla joku laki, joka kieltää vauvoja aiheuttamasta supistuksia ennen 38. raskausviikkoa, jos ne eivät oikeasti meinaa tulla ulos. Kun tässä raskaudessa merkkejä synnytyksen lähestymisestä (muka) on ollut niin monta viikkoa, odottavan aika on tuntunut loppua kohti todella pitkältä. Ensin tietysti jännitti, että eihän vauva vain synny liian etuajassa, mutta nyt on kolmisen viikkoa lähinnä ketuttanut, kun ei se synnykään. Ei varmaan ollenkaan. Jumahtaa sinne ja saadaan repiä se ulos väkisin.

Masentavaa jo nyt, vaikka laskettu aika on vasta ylihuomenna. Että jos tämä menee pahasti pitkäksi, millaisiin alakuloihin sitä ihminen vielä ehtii. Plääh.

Kun pinna on muutenkin tiukalla, on ”tosi kiva” viettää äitiyslomalaatuaikaa kolmevuotiaan kanssa, joka on ilman päiväkotipäiviään kuin maaninen ADHD-duracell-pupu. No, on meillä ollut oikeasti kivaakin, mutta eilen ei ollut, kun minulla oli muutenkin normia tukalampi päivä. Onneksi Arttu ilmoitti, että hän menee päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa. On melkein parempikin, kuittasin siihen, ja sovimme, että tänään on päiväkotipäivä. Koska hän ei koskaan halua tehdä sitä mitä on käsillä, päiväkotiin lähdön hetkellä tehtiin tietysti perustenkkapoot eteisessä, kun hän ei halunnut tätä paitaa, näitä housuja eikä ainakaan tuota takkia. Olisi halunnut lähteä päiväkotiin pelkissä kalsareissa ja uusissa ”Prrr-ismasta” ostetuissa syyskengissään, jotka kaikkien hämmästykseksi ovat mieluisat.

Luksusta päästä lapsesta eroon hetkeksi, erityisen luksusta saada olla hetken yksinään ja masentunut. Enpä olisi pari vuotta sitten uskonut sellaista luksukseksi kutsuvani, mutta sitä se on ihmiset, sitä se on. Yksin mököttäminen, hell yeah!

Piinaavan odottamisen lomassa on tullut tehtyä paria hyvää klassikkoruokaa. Ensimmäinen oli lohipasta. Simppeliä mutta ihan parasta. Teen useimmiten lohipastaa tähän tapaan, ja nyt huomasin, että hyvin vastaava savulohipasta löytyy blogikumppanini reseptiarkistosta. Purjon sijaan tosin silppusin tähän pienen sipulin, kuten aina. Olen maustanut kastikkeen yleensä tilkalla sitruunamehua, tässä kehotettiin puristamaan koko sitruuna. Tein sen, varsinkin kun luomusitruunat on aika pienikokoisia, eikä tosiaan ollut liikaa. Mikä herkkuruoka kahdelle aikuiselle ja yhdelle virtapiikkilapselle! Ja tietysti oikeasta kuohukermasta tehty, muistakaa!

Savulohipasta

Olen jakanut aiemmin reseptin, jolla teen usein burgundinpataa. Teenköhän sitä aina masentuneena? Postauksessa nimittäin vuodatetaan semimurheellisena tuntoja, joita vuosi ja kolmisen kuukautta vanhan taaperon ruokahaluttomuus sai minussa aikaan. Oma ohjeeni kuuluu, että nosta lihapadan teon aloittaessasi punkkupullo huulillesi ja ota kunnon kulaus. Tässä ”siunatussa tilassa” se ei ole kaikkein vastuullisin tapa tehdä ruokaa perheelle, joten päätin kokeilla Yhteishyvän burgundinpataa, joka eroaa omasta reseptistäni vain pienissä yksityiskohdissa. Minun ohjeessani käytetään vähän enemmän viiniä ja vähemmän vettä. Eikä siinä ole sieniä, kun muru ei niitä halua syödä. Toteutin padan nyt muuten Yhteishyvän ohjeella, paitsi että jätin ne sienet pois. Ja samalla kun ruskistin sipulit, heitin myös porkkanapalat pannun kautta, niin kuin aina teen. En hoksannut, että tässä reseptissä niin ei käsketty tehdä. No, jos jotain, niin parantaa lopputulosta. Kuin myös, pakko on sanoa, minun reseptissäni oleva liemikuutio. Se tuo lisää syvyyttä makuun. Mutta jos padan hyvistä raaka-aineista taiten tekee, ilman liemikuutioitakin pärjää, taas tuli todistetuksi: Muru nuoli lautasensa, ja odotti jo kuvaushetkellä kärsimättömästi rakkaan supermiehemme kanssa ovella syömään pääsemistä. Padan kanssa tarjottiin luomubataatista ja potuista tehtyjä maalaisranskalaisia. Pistämätön lisuke, jota myös kiiteltiin.

BurgundinpataLihapata punaviinistä

Takaisin masentavaan odottamiseen. Palataan pian, toivottavasti kera ilouutisten!

Päivän menu

Kesäpäivän menu aamusta iltaan

Ruoka rytmittää päivää. Kun aamulla ylös nousee ja ennen kuin päänsä tyynyyn iskee, ruoka se on ihmisellä yleensä ekana ja vikana mielessä. Lomalla ja viikonloppuisin syöminen on usein upean päivän kohokohta, arkena jopa ainut highlite.

Kun on aikaa, panostan syömisen hetkiin mieluusti. Se ei tarkoita, että reseptin pitäisi olla kummallinen tai ainesosaluettelon kilometrin pitkä. Panostaminen tarkoittaa, että teen jotain mikä kuulostaa tai on herkulliseksi todettu. Usein siihen liittyy sekin, että hankin kaupasta jotain spesiaalia. On myös kiva muistuttaa itseään, vaikkapa keittiön muistitaululla, että tänään päivästä voi herkkuhetkien ansiosta tulla pikkaisen parempi. Ikävä kyllä ruokaseuraansa ei aina, tai tuskin koskaan, voi valita. Mutta näillä mennään.

Aamiainen ja amerikkalaiset pannukakut
Ihanan aamupalan voi rakentaa monella tavalla. Varma tapa on kattaa kauniisti, keittää hyvää kahvia ja laittaa esille kunnon voita, tuoretta leipää ja croissantteja. Sitten paistetaan pannukakkuja! Amerikkalaiset pancakes –pannarit vaativat piimää, ja ne syödään esimerkiksi marjojen ja vaahterasiirapin kanssa. Valmistuvat yllättävän vähällä vaivalla, ja kerrankin kelpaa itse tehty nirsolle lapselle. Muru sanoo, ettei välitä makeasta aamuisin. ”Mutta sähän söisit pannareita vaikka joka aamu jos joku paistaisi”, hän hymähtää vähän pilkallisesti.

Hell yeah darling, eikä hävetä yhtään!

Amerikkalaiset pannukakut

Lounassoppa kalasta ja tuoreet sämpylät
Aamiaiseksi olisi kiva syödä itse tehtyä leipää, mutta haavemaailmoissa eläminen ei ole tervettä, sanovat. Eli: tuskin koskaan jaksan leipoa aamulla. Lounasaikaan kuitenkin pari kertaa vuodessa.

Sämpylätaikinaan on kiva piilottaa ekstraa, kuten vanhoja jauhopussien pohjallisia tai siemeniä. Siemensämpylät eivät meinaa maistua murulle, kun niissä on hänen yllätyksekseen siemeniä, mutta lapsi haukkaa jälleen kaksin käsin. Sämpylöiden kanssa syödään yksinkertaista kalakeittoa: Olen keittänyt kalaliemessä S-marketista poimimiani satokauden aarteita, kesäperunaa ja -sipulia, naurista sekä kyssäkaalia pieninä kuutioina. Lopuksi joukkoon lisätään pari ahvenfilettä ja pieni haukifile paloina, annetaan hautua muutama minuutti, ja saksitaan joukkoon paljon tilliä ja ruohosipulia. Ja vielä suolaa ja pippuria. Yrttinen kalakeittoannos lautaselle, päälle nokare sitruunalla maustettua majoneesia.

Ipanalle ei keitto kelpaa, mies syö mutta katsoo samalla naurisnippua ja kysyy, mistä nää on tulleet. No kaupasta, selvitän. ”Ai, siis oleksä maksanut näistä?” hän sanoo aitoa ja lapsenomaista ihmetystä äänessään.

Näin tein. Sue me.

Kesäinen kalakeitto

Siemensämpylät

Päiväkahvi ja mustikkajuustokakku
Olen varma, että Yhteishyvän Ruoka-lehdestä leikattuja reseptejä löytyy 75 %:lla suomalaisnaisista, jos aletaan kaappeja penkomaan. Lehti on ilmainen ja kuulunut suomalaisten elämään pitkään (plus että naisilla on pakottava tarve leikata reseptejä lehdistä, vaikka niitä ei koskaan käyttäisi). Joistain Yhteishyvän resepteistä on tullut hittejä. Nimetäkseni yhden: veikkaan, että laillani aika moni emäntä säästi joitain vuosia sitten julkaistun mustikkajuustokakun ohjeen. Tämä ”juustokakku” valmistetaan rahkasta, ja resepti on hyvää perussettiä. Piirakkamarjat voisi jo hakea metsästä, mutta käytän pensasmustikoita. Ja miten kaunis kakusta tulikaan!

Mustikkajuustokakku

”Näyttää ihan juustokakulta” toteaa muru pettyneenä, mutta toisin kuin poikansa syö silti palansa. Palautteensa perille menon varmistamiseksi muru muistaa vielä seuraavana päivänä kysäistä ”Onko kakusta yön aikana tullut yhtään enempää juustokakun makuinen?”

I’ll be damned jos on tullut, kun se on rahkakakku rakas.

Päivällinen grillistä eli lihaa ja kasviksia
Iltaruoaksi syödään jotakin, joka maistuu varmasti murulle, mutta ei millään muotoa lapselle. No, koska lihapullia ei jaksa syödä joka päivä, molempien murujen miellyttäminen yhtä aikaa on meillä harvinaista (kuten varmaan jo osasitte päätellä). Tänään olen ostanut lihakaupasta kunnon grillikylkeä, lapselle teen omat makaronipöperöt.

Grillikylkireseptissä kehotetaan käyttämään maustettua kylkeä, minä ostan naturellin ja hieron lihan pintaan oman mausteseoksen. Sen verran myös tuunaan glaseerauskastiketta, että mittaan ainekset kattilaan ja kiehautan niitä muutaman minuutin. Se riittää paksuuntamaan liemimäisestä soosista helposti levitettävän, paksun ja lihan pintaan paremmin tarttuvan. Muuten resepti tikissään: kastike on todella hyvää, kuittaa grillin ääressä kuolaava muru kuormasta lipaistuaan. Ja tarjottimelle nostetut grillatut kasvikset mozzarellan kanssa näyttävät nekin herkullisilta! (Grillasimme paprikan ja kesäkurpitsan lisäksi myös lohkottua punasipulia, sopi hyvin mukaan). Ei kun kimppuun!

Grillikylki ja grillatut kasvikset

Sitä voisi luulla, että tästä ruokasessiosta ei hymähtelyn aiheita löydy. Olen väärässä.
”Nää on ihan määrättömiä määriä mitä sä teet näitä ruokia kun oot raskaana!” mies tiedottaa.

Syönnin jälkeen tarjottimella on jäljellä soosin jämät ja muutama punasipulin pala. Enkä todellakaan ollut meistä se joka söi eniten. I rest my case:

Kupit tyhjinä

Iltapalapiirakka ranskalaisittain
Kinkkupiirakka on murun herkkua. Teen klassikkoa, ranskalaista kinkku-juustopiirakkaa, itse asiassa ajatuksella että sitä jäisi päiväkahville seuraavaksi päiväksi. Mutta muru ja miespuolinen yllätysvieraamme päättävätkin mähkiä piirakkaa ensin katetun iltaplöröpöydän ääressä, hetkeä myöhemmin liesituulettimen alla hellaan nojaillen (olin nostanut piirakan lieden päälle, ja ilmeisesti sen siirtäminen ja oman asennon korjaaminen vähän ergonomisemmaksi oli miehen logiikalla liian iso homma). He syövät koko piirakan. Test(osteron)iryhmä kuittaa, että erinomaista oli.

Ranskalainen kinkkupiiras

Vieras lähtee, ja sitten mennään saunaan. Lapsi viihtyy kylvyssä, minä nautin hiljaisuudesta ja mietin, mitähän hyvää huomenna syötäisiin.
”Mä oon ihan ähkyssä. Huomenna mä en syö kyllä mitään!” muru huudahtaa yhtäkkiä vierestä ja heittää löylyä.

Kuten todettu, näillä mennään.

Lohikeitto ja ruisleipäkrutongit

Kesäkeitto lohesta ja miesten suusta kuultua

Mainitsin viime postauksessani Järvenpään siskosta, jonka mies pilkkaa sitä liian pilkuntarkasta reseptien noudattamisesta. Meillä on päinvastoin. Mies mainitsee usein siitä, kuinka mitään ei noudateta niin kuin ohjeissa sanotaan. Margariinin korvaaminen voilla tai ruokakerman korvaaminen kuohukermalla on pientä variointia, kun meikäläinen kokkaa, myönnän. Vaihdan makuaineita, käytän pussin pohjalliset loppuun jolloin aineksen määrä lähes tuplaantuu, muutan paistovuoan kokoa, teen erilaisen päällisen johon saan kulutettua jonkun toisen jämän, ja lopuksi valitan, että mikä on kun ei tämä leivos näytä eikä maistu ollenkaan siltä kuin piti. Mies naureskelee tietävänä ja piruilee perään ”Eikö meillä joskus voitaisi tehdä muutakin kuin kokeiluja?”

Otan 75 % vastuun näistä reseptien muunnoksista. Se on jonkinlainen sairaus, josta olen yrittänyt päästä tietoisesti ihan eroonkin. Kuitenkin välillä tulee tilanteita, joissa muru on osasyyllinen tekemiini hätäratkaisuihin, ei vain itse tajua. Yksi varma tapa päästä varioimaan reseptiä onkin se, että laittaa miehen kauppaan. Ihmiset naureskelevat usein lasten suusta kuultuja, mutta olen ajatellut, että kirjoitan joskus kirjan nimeltä ”Kauppareissujen jälkeen miesten suusta kuultua”. Kyllä se niin paksua välillä on.

Äsken meillä esimerkiksi syötiin lounaaksi lohikeittoa ruisleipäkrutongeilla. Aivan ihana resepti! Siitä tulee mieleen kesäkeitto, jota on tuunattu lohella. Kasvisliemessä muhineet varhaisperunat ja uuden sadon porkkanat, maitoinen liemi, tilliä… Aah! Jos en olisi joskus luvannut murulle, että meillä ei ruokiin lisätä kaaleja, olisin pudottanut joukkoon kypsymään pari kukkakaalin nuppua. Mutta tähän variointiin en nyt uskaltanut lähteä. Purjon sen sijaan korvasin tavallisella sipulilla, meillä kun ei purjoa ollut. Tein siksi keiton niin, että freesasin ensin kattilan pohjalla sipulisilpun voissa, sitten lisäsin kasvisliemen ja perunat sekä porkkanat. Ja kermaa laitoin vain reilun desin, maitoa käytin vastaavasti 2,5 dl. Meillä kun ei ollut kokonaista kermapurkkia. Ja kun oikein orjallisesti kaikki muunnokset jaetaan, tunnustetaan sekin, että punnasin perunapussista 700 g pottuja eroon, mutta yksi oli niin epäilyttävä, että sen jätin pudottamatta soppaan enkä jaksanut jääkaapista kaivaa korvaavaa.

Kaikesta muuntelusta huolimatta ihana lounas! Kuvan jälkeen jaossa vielä kuvitteellinen keskustelu, joka liittyy miesten kaupassa käyntiin ja reseptien noudattamisen tarkkuuteen, tai sen puutteeseen. Korostan, että aivan tuulesta temmattua. Meillähän ei koskaan pikkumaisesti nalkuteta toiselle ja huomautella olemattomista virheistä, saati koroteta ääntä tai puolusteta omia asemia toisesta huoneesta käsin huutaen. Varsinkaan lomalla!

Lohikeitto

MIESTEN SUUSTA KUULTUA
Huom! Näytelmä ei perustu tositapahtumiin, eikä yhtään miestä vahingoitettu sitä kirjoitettaessa.

”Ihan mielenkiinnosta, miksi ostit kirjolohta kun pyysin tuomaan lohta?”
”EI S-MARKETISSA OLLU MUUTA KALAA.”
”Hah. Ai mitään muuta?”
”EN MÄ AINAKAAN NÄHNY.”
”Okei, ne pitää niitä varmaan samassa paikassa missä Aura-juustoa.”
”NO SE ON NYT NIIN MONEEN KERTAAN KATOTTU, IHAN TURHA SIITÄ ENÄÄ! SIELLÄ EI OLE AURAA OLLUT IKINÄ KUN MÄ OLEN KÄYNYT KAUPASSA.”
”Ai koko 8 vuoteen kun on yhdessä oltu?”
”MÄ OON KATTONU, EI SIELLÄ OLE. SE EI KUULU AINAKAAN ORIMATTILAN S-MARKETIN VALIKOIMIIN. SITÄ PITÄÄ IHAN KYSYÄ JOLTAIN. KAI MÄ NYT NÄKISIN SEN JOS SITÄ OLISI.”
”Niin niin. Anna olla. Sä oot muuten ostanu järkyttävän kokoisen kiven täällä perunoiden joukossa. Hahhaa..! Miten sä et oo tuntenut kädessä, tämähän on ihan erituntuinen kuin peruna.”
”JUST!! ÄRSYTTÄÄ NE IHMISET SIINÄ PERUNALAAREILLA. NE VALKKAA JA TUSSAA JA SÄÄTÄÄ SIINÄ PUOL PÄIVÄÄ. JA PUSSI MAKSAA JOTAIN REILUN EURON. SIINÄ KOPELOIDAAN JA VATULOIDAAN JA VALKATAAN. JA TUHLATAAN PUSSEJA KUN SE KÄSI PITÄÄ TYÖNTÄÄ SINNE PUSSIIN JA SITTEN SILLÄ ROPLATAAN. MÄ EN JÄÄ SIIHEN JONOTTAMAAN JA VANHENEMAAN. MÄ OTAN PUSSIN, TYÖNNÄN MOLEMMAT KÄDET SINNE JA KAAPASEN KUNNON SATSIN MUKAAN. EN VALKKAA.”
”Okei. Et purjoa ostanut?”
”EI SITÄ LUKENU KAUPPALISTASSA.”
”Niin. Tai sitten sitäkään ei ollu.”
”SUN OSTOKSET ON NIIN OUTOJA, ETTÄ EI NIITÄ KUKAAN LÖYDÄ. KERRANKIN ETITTIIN JOTAIN KASVISTA, MINKÄ OLIT KIRJOTTANUT LAPPUUN, YHDESSÄ TUTUN NAISEN KANSSA. SEKÄÄN EI TIENNYT MIKÄ SE ON. LOPULTA SIINÄ OLI MUIJIA PUOLI KYLÄÄ, EIKÄ KUKAAN TIENNYT MIKÄ SE ON. MYYJÄKÄÄN EI ENSIN OLLUT VARMA.”
”Muistaakseni se oli fenkoli. Ja löytyhän sitä sitten.”
”NIIN, MUTTA MELKEIN EI MYYJÄKÄÄN LÖYTÄNYT!”
”Traumatisoivaa. No, okei. Se kerma. Se ainakin luki lapussa. Missä se on?”
”Hmph. No voi pe****e. Se on kaupassa.”

Savulohikiusaus

Maailman paras ja toiseksi paras lohilaatikko

Maailman paras lohilaatikko tehdään näin. Ripotellaan suolaa noin puolen kilon painoiselle lohifileelle, josta on ruodot nippaistu pois. Annetaan maustua hetken. Haudutetaan iso silputtu sipuli pannulla voissa, kullankeltaiseksi. Kuoritaan ja viipaloidaan viitisentoista pottua, sellaista lajiketta, joka sopii laatikoihin. Huuhdellaan viipaleet lävikössä ja kuivataan talouspaperilla painellen. Ladotaan puolet potuista voideltuun vuokaan ja levitetään päälle sipuli, viipaloitu lohi ja puntillinen silputtua tilliä. Päälle ladotaan loput pottuviipaleet. Sitten sekoitetaan 3 munaa ja 4 dl kuohukermaa tai kerma-maitoa ja maustetaan seos suolalla ja ripauksella valkopippuria. Kaadetaan vuokaan ja paistetaan laatikkoa noin 1,5 tuntia 175 asteessa. Kypsyys koitetaan haarukalla. Laatikon kuuluu olla kunnolla pehmeää. Jos ei ole, paistetaan lisää, mutta varotaan polttamasta pintaa. Lopulta nostetaan lohilooda pöytään. Sen kanssa tarjoillaan paitsi suolaa, jolla annoksesta saa kukin haluamansa vahvuisen, myös ehdottomasti sulatettua lämmintä voita pienessä pikarissa.

Lohilaatikko sopii yhtä hyvin talveen ja kesään. Sitä ei tietenkään tehdä uusista perunoista, mutta laareista löytyy läpi kesän muitakin vaihtoehtoja. Kun peruna on hyvänmakuinen, laatikosta tulee väistämättä hyvä. Mutta jeesaahan se kuohukerma ja voi hommaa kummasti.

Laatikot ja kiusaukset ovat keittojen ohella parasta ruokaa vähän isomman porukan muonittamiseen. Niitä pystyy tekemään melko pienellä vaivalla ja rahalla isonkin satsin. Ja yleensä kaikille maistuu. Meillä on tehty nyt viikon verran intensiivisesti pihoja, ja tutuksi on tullut työmiesten ruokkiminen aamuyhdeksän ja iltapäiväkahden kahvien välillä kello yhdentoista lounaalla. Kellontarkasti. Muutamana aamuna on lounaan tekemisessä tullut vähän kiire, kun ei ole laiska emäntä jaksanut käydä edellisenä päivänä kaupassa. Tällaisissa floppitilanteissa ei ole mahdollista tehdä maailman parasta lohilaatikkoa, koska se vie perunankuorimisineen ja kypsennyksineen paljon aikaa. Silloin apuun tulee maailman toiseksi paras lohilaatikko.

Toiseksi paras lohilaatikko on pikakiusaus, joka on mahdollista valmistaa tunnissa. Avuksi otetaan kaupan pakastealtaasta löytyvä peruna-sipulisekoitus. Se ei ole se tie, jonka hymyssä suin valitsen, mutta se on järkevä tie. Kilon pussukassa on myös suomalaisuudesta kertovat merkit, mikä on pääasia. Toki pakastetun perunan maussa vähän hävitään, mutta pikalaatikkoon saadaan intensiteettiä valkkaamalla loheksi savulohta. Ja se kuohukerma toimii kuulkaa kuin väärä raha maun antajana, believe you me.

Yhteishyvän savulohikiusauksessa on vielä ekstralisänä juustoa. Valkkasin polar-juustoraastepussin (150 g), ja lopputulos oli sopivan juustoinen. Vähän kyllä ronkin kerroksia sekaisin, kun kaikki ainekset oli vuoassa, eli pintaan ei tullut paksua kuorta vaan laatikossa oli tasaisempi juustoisuus senkin vuoksi. Minusta parempi näin. Mausteeksi reseptin mukaan rouhitaan sitruuna- tai limepippuria. Tarkoittaa varmaankin niitä Santa Marian mausteinnovaatioita eli myllyjä, joita löytyy kaupan mausteväliköstä moneen makuun, jopa niin sanotusti enemmän kuin laki sallii. Tiedoksi sille Järvenpään siskolle, jonka mies pilkkaa sitä liian tarkasta reseptien noudatustyylistä, että laatikkoon voi kyllä ripotella ihan perinteistäkin sitruunapippuria, jos myllyä ei lähikaupassa ole.

Niin tein minäkin. Ja erinomaista tuli. Työmiehet kiittivät ja jopa meidän nirso lapsi söi kaksi annosta tätä lohilaatikkoa! Voi onnenkyynel sentään, taidan olla aika hyvä kokki, kun omalle perheellekin kelpaa…

Lohilaatikko