Oodi bataatille

Oi bataatti, että olet sitten maistuva juures!
Kukahan lienee viisaudessaan suures
tuonut sinut kotoasi jostain kaukaa, ekan kerran,
meidänkin saataville, niin talonpojan kuin herran.

Sinua voi paahtaa ja lisukkeena syödä,
muttei ihanan mausteista sosekeittoa meinaa mikään laudalta lyödä.
Löysin täydellisen reseptin, sisältää valkosipulia ja jeeraa,
se heitti laulutuulelle, teki mieli hoilata Kaunista Veeraa.
No isäntä tietty annostaan chorizolla tuunasi ja porukan petti,
mutta se nyt on kasvisruokien kanssa meillä aina niin, siis normisetti.

IMG_6637

Maistuvaa pataakin sinusta tehdä voi,
sellaista joka kasvisruokana tai lisukkeena aivan nuotilleen soi.
Annetaan valurautaisen pannun pohjan peittyä oliiviöljyyn,
ja heitetään siivutettu sipuli, valkosipulinkynsi ja paprikaa följyyn.
Ohuiksi siivuiksi leikattua bataattia – sinua – vielä mukaan,
ja tietysti pari paloiteltua tomaattia, mitä siitä tulee, tietääkö kukaan?
Se on tietysti bataatti-ratatouille,
niin hyvää, ettei siitä raaskisi tarjota muille!

Niin se menee, että kun reilulla lämmöllä ensin kasviksia pyöritelty on,
laitetaan pannu uuniin hautumaan, noin vartti, ja syöjä on sanaton!
Sopii yhteen kanssa broilerin, eikä maalaisleipääkään unohtaa sovi,
sillä kun pannun pohjan liemeen leipää kastellaan, pöydässä vierähtää varmasti tovi.

Bataattipannu

Oi bataatti, olet suloinen kuin pieni hauva!
Ja tänään sinua sai maistaa ekan kerran myös meidän herttainen vauva.
Ensitreffinne eivät ihan sulavasti sujuneet, vaan ulos pullahdit Paten suusta.
Mutta ehkä poika on kuin isänsä, ei siis kauas pudonnut lihansyöjien puusta.

Älä huoli, kyllä sekin aikanaan makuusi ihastuu,
tai jos ei, meidän äiskä sille tosi pahasti vihastuu!

Kasvislupauksesta miestä: Arkiviikon ruokapäiväkirja

Lupailin vuoden ekassa postauksessa, että meillä osallistutaan kasvislupaukseen elikäs lisätään kasvisten määrää lautasilla. Terveellisemmin yritetään syödä muutenkin, puhumattakaan siitä että yritetään saada nirso miehenalku syömään monipuolisemmin ja maistelemaan rohkeasti uutta.

Siinäpä tavoitteita, eikä tapahdu itsestään. Vähintään on pidettävä yllä inspiraatiota keittiössä ja tehtävä kauppalistoja, muuten arkiruoat lipsahtavat joka viikko samoihin kaavoihin ja tutun tylsiin ruokiin. Tein toissa syksynä erinomaisen hyödyllisen harjoituksen, jossa päätin kuvata ja paljastaa yhden arkiviikon aikana meillä syödyt iltaruoat. Hyödyllinen siksi, että päätös sai minut alitajuisesti todnäk pikkaisen tsemppaamaan. Kun ruoat oli kuvattu tuli myös hyvä mieli. Eihän meillä lasten (tai silloin lapsen) myötä ihan pa… huonosti syödäkään. Kasvislupauksen ja helmikuun ekan viikon kunniaksi päätin ottaa harjoituksesta revanssin. Tässä tulos, meidän viime viikon menu ma-pe, olkaa hyvät!

 

Maanantai: Täytetyt uunipaprikat

Klassisin kasvisruoka, täytetyt paprikat, on niin last season että niiden tekeminen on jo trendikästä. Ainut ja vieläpä huono muutos minkä YH:n reseptiin tein oli fetan vaihtaminen mozzarellaan. (Tällaisiin paprikoihin feta sopii kuin nyrkki silmään, mutta hävikinhallintaminäni otti ylivallan. Meillä oli viikonlopun kokkailuista jäänyt yli juuri n. 150 g pala Riitan Herkun mozzapötköstä. Kuutioin sen paprikoihin fetan sijaan.)

Täytetyt paprikat

Kasvislupaukselle maanantai teki hyvää, kun paprikoiden sisältä vieri miesväen yllätykseksi kikherneitäkin. Koska isomman murun mielestä kasvisruoka ei kuitenkaan ole ruokaa, olin ottanut pojille pakkasesta pienen jauhelihaköntin, ja he saivat paistaa siitä pihvit paprikoiden kaveriksi. Pisteet 3-veelle, joka maisteli omaa ruokaansa, myös siis paprikaa, eikä vain jauhelihaa!

Tiistai: Savuporopasta

Sain äitiltä Avotakan tammikuun numeron, jossa Hanna Gullichsen jakoi reseptejä suosikkiruokiinsa. Yksi oli poropasta. En ole pitkään aikaan tehnyt, joten inspiraatio iski ja kirjoitin savuporon kauppalistaan. Syy kokeiluun oli myös se, että en koskaan sekoita pastakastikkeissa kermaa ja tomaattituotteita tai punaviiniä. Lopputulos on vaaleanpunainen, mikä ei ole herkullista. Mutta jos Hanna tekee niin, miksen voisi kokeilla, kun jääkaapissakin oli herraties milloin avattu punkku. Näin tein pastan:

Silppusin sipulin, kookkaan valkosipulinkynnen ja punaisen chilin ja kuullotin ne voissa. Lisäsin 100 g kuutioitua kylmäsavuporoa (ostettu leikkeleenä), pyörittelin hetken, ja lisäsin vajaan ruokalusikallisen vehnäjauhoja. Taas pari pyöritystä. Sitten joukkoon 0,5 dl punaviiniä ja kunnon kiehautus. Joukkoon rouhaisut pippuria ja suolaa ja ripaus timjamia. Sitten kattilaan purkki ruokakermaa ja ruokalusikallinen sinappia. Rauhallista keittelyä kunnes pasta toisessa kattilassa on kypsää, ja sitten kastike ja pasta sekaisin. Annoksille vielä tietty parmesaania, ja syömään!

Savuporopasta

Vaaleanpunainen väri katosi pastan joukkoon ja punaviini toi kastikkeeseen muhevuutta. Erinomainen poropasta! Chili teki siitä kuitenkin niin tulisen, että lapselle tein oman pasta-annoksen. Upposi, koska pasta on makaroonia. Ei juhlittu kasviksilla, mutta hyvänmielen ruokaa tämä oli, ja sekin on tärkeää etenkin talvella ja/tai jos vauvasi ei osaa nukkua.

Keskiviikko: Appelsiinilohta ja avokado-sitrussalaatti

Meillä on syöty tammikuussa paljon meksikolaista, koska avokadot ovat sesongissa. Vielä teki viimeisiä avokadoja mieli. Päätin tehdä salaattia, jossa yhdistäisin avokadon toiseen kauden suosikkiin, veriappelsiiniin. Sen kanssa lohta, jonka marinoisin appelsiinimehulla!

Leikkasin lohifileen parin sentin levyisiksi annospaloiksi. Puristin yhden appelsiinin mehun ja raastoin kuoren. Ne sekaisin ja joukkoon reilu pari ruokalusikallista oliiviöljyä ja pari ruokalusikallista sitruunamehua. Sitten keksin silputa joukkoon maanantain ruoalta jääneen basilikan. Liemi lohipaloille ja jääkaappiin pariksi tunniksi. (Paloja voi kääntää pari kertaa.) Kun on aika syödä, nostetaan sitrusliemessä kivasti raakakypsyneet lohipalat leivinpaperille pellille, maustetaan suolalla ja pippurilla ja paistetaan 200 asteessa noin vartin, kunnes ovat kypsiä mutta mehukkaita. Ja uunissa kypsymisen aikana sekoitetaan salaatti: Lohko avokado ja pirskota lohkoille vähän sitruunamehua tummumisen estämiseksi. Joukkoon maanantain ruoalta jäänyt kirsikkatomaattirasian loppu ja suikaloitu punasipulin puolikas. Irrotetaan veriappelsiiniviipaleet kalvoista ja lisätään, kuin myös kapriksia. Rouhitaan vähän suolaa joukkoon, ripotellaan pintaan sokeria, pistetään sekaisin ja nostetaan lautasille.

Appelsiinilohi

Joskus mulla näköjään leikkaa kaupassa ja keittiössä! Vaikka luulla voisi, ei silti ihan nappisuoritus: Lapsi tuli tiistaina kipeäksi, joten hänet vapautettiin kalan maistamisesta kun naama oli niin surkea. Hän sai makaronia.

Torstai: Enchiladat

Sanoinko jo, että meillä on syöty paljon meksikolaista ja avokadoa? Jos vielä viimeistä kertaa ja jo torstaina vähän ”viikonlopputyyliä”… Testaamamme naudanliha-enchiladat oli oikein soiva resepti! Kehotan kuitenkin kaikkia meksikolaisen ystäviä välttämään valmiita mausteseoksia ja –kastikkeita eli niitä tuttuja tuotemerkkejä. Okei, tortillalätyt minäkin ostan valmiina. Mutta esim. mausteseoksen teen itse sekoittamalla juustokuminaa (löytyy jauhettuna lähes kaikista isoista marketeista) ja paprikaa, ja joskus jotain muutakin. Uskokaa pois, kun hylkää valmiit mausteseokset ja –kastikkeet, meksikolaisesta tulee jotenkin ”puhtaamman” ja paremman makuista.

No, totuus ennen kaikkea. En minäkään arki-iltana jaksa tomaattisalsaa tehdä. Mutta nyt sitä oli viikonlopusta jäljellä. Vähän vähemmän kuin reseptissä käsketään laittaa, mutta riittävästi kuitenkin. Täytteen jaoin kuudelle letulle. Ja vielä pieni muokkaus reseptiin: Jotta ruoka olisi vain mausteinen muttei tulinen, säilötyt jalopenot nostin murun ja minun lautasille. Näin lapsi pystyi ”syödä” samaa ruokaa kuin me (sillä salsakaan ei ollut tulista). Hän maistoi, ei kyllä syönyt. Mutta maisteli kiltisti. Lättyjen kanssa tarjoiltiin tietysti viipaloitua avokadoa, ja ranskankermaa kului. Ei kaikkein kasvisvoittoisin ruoka, mutta herkullista!

Enchiladat

Perjantai: Jämiä ja makaronia

Perjantai-iltana murulla ja lapsella oli lastenkutsuohjelmaa ja suunta kävi iltaruoka-aikaan Hoplopiin. Muru fiksasi hänelle ja lapselle keitettyä makaronia ja ruskistettua jauhelihaa, meidän tavanomaisinta pika-arkiruokaamme. Kun he lähtivät ja sain vauvan unille, lämmitin itselleni viimeisen enchiladan ja sekoitin lisukkeen säilötyistä luomupavuista. Paljon ranskankermaa päälle ja omenasiideriä lasiin. Ah, mitä lohturuokaa ja luksushetki yksin, kun olet toisen lapsen nukkumattomuudesta ja toisen sairastelusta aivan poikki!

Yhteenveto. Lapsi syö liikaa makaronia, ja me liikaa punaista lihaa. Mutta eihän tämä elämä muuten niin huonosti mene! Tuli tehtyä kivoja ruokia pitkin viikkoa, laitettua kasviksia ja väriä lautasilla, ja lapsikin maisteli. Ei muuta kuin uutta ruokaviikkoa kohti ja kauppalappua vääntämään. Josko pitkästä aikaa ostaisi valkoista kalaa. Ja tekisi vaikka juureslaatikon, josta riittäisi lisukkeeksi parillekin eri ruoalle… Hm…

Uuden vuoden kasvislupaus

Ostettiin Prismasta eilen kuntopyörä. Tähän on tultu. Olen kohta neljä vuotta, ensimmäisestä raskaudestani asti, luetellut oikeita syitä ja keksinyt tekosyitä sille, miksi en harrasta enää liikuntaa. Elämänmuutos oli raskauden myötä melkoinen, sillä alle kolmekymppisenä viikko-ohjelmaani kuului viitisen liikuntasuoritusta. Kävin kolme kertaa viikossa salilla ja sen päälle juoksin tai kävin spinningissä 2-3 kertaa viikossa. Raskauspahoinvoinnin myötä se jäi. Esikoisen vauva-aikana olin siinä joko liian kiinni tai sittemmin liian väsynyt aloittaakseni harrastusta uudestaan. Ennen kuin huomasin olinkin jo toisen kerran raskaana. Loppu on historiaa.

Jatkossa en pääse sanomaan syyksi ainakaan sitä, että en ehdi harrastamaan kodin ulkopuolelle. Mies raahasi kuntopyörän osia äsken pitkin rappusia. Jos pitää lupauksensa, pyörä on kasassa pian.

Uusi vuosi on täynnä lupauksia. Terveellisemmän elämän aloittaminen on ihan varmasti suosituimpia. Minä olen luvannut ottaa pari kertaa viikossa hetken itselleni ja fillaroida kroppani lämpöiseksi kylmässä yläkerrassamme. Mies meinasi, että voisi tehdä saman. Terveellisemmin on myös luvattu syödä. Molempia kun kiinnostaisi muutaman kilon painonpudotus. Ensimmäisen raskauden jälkeen palasin muutamassa viikossa normimittoihin, mikä ei tietysti motivoinut liikkumaan. Nyt ei tarvitse tsemppiä hakea muulla tavoin kuin yrittämällä pukeutua vaatteisiin, joita käytin ennen toista raskautta. Ei mahdu. Siis yläkertaan.

Terveellinen syöminen voisi meidän perheessä tarkoittaa kasvisvoittoisten ruokien lisäämistä ruokavalioomme. Ja annas olla. Loppiaisen alla luin, että S-ryhmä haastaa koko Suomen lisäämään kasvisten käyttöä eli tekemään kasvislupauksen. Sopi täydellisesti ajatuksiini.

Uuden elämän suunnittelu aloitettiin tietysti kauppareissulla. Tunnen aika hyvin eurooppalaiset satokaudet, ja olin ajatellut, että tammikuun kunniaksi herkuteltaisiin avokadoilla. Appelsiinien lailla niiden satokausi on Espanjassa nyt. Yhteishyvästä löytyi resepti. Tekisimme salaattia, avokadokastiketta ja lehtipihvejä.

Erinomainen resepti. Pari tekovinkkiä:
Tomaatteja voi surutta pitää uunissa kauemminkin kuin 20 minuuttia. Maku vain paranee, mitä enemmän ehtivät kuivua. Meidän avokadot olivat aika pieniä, käytin niitä kaksi kastikkeeseen. Ei ollut liikaa. (Loppu kastike syötiin seuraavana päivänä meksikolaisen kanssa, ja se korvasi guacamolen hyvin!) Muista, että jos avokadot ovat ostettaessa vielä kovia, niitä pitää kypsyttää kotona. Kovasta avokadosta kastiketta ei pysty valmistamaan.

Huom! Kuvassa näkyvä ruipelo ei liity painonpudottajaporukkaamme, vaan häntä pyritään tänä vuonna lihottamaan.

IMG_6330

Lisää pointteja: Liha kannattaa nuijia hyvin ohueksi, sillä paistaessa pihvi vetäytyy kumminkin hieman kasaan ja ns. paksuuntuu. Meidän pakastimesta löytynyt ulkofileepala painoi 400 g ja teimme siitä kolme pihviä. Pihvit olivat siis hieman kookkaampia kuin reseptissä, mielestäni hyvät. Itselleni olisi kyllä riittänyt 100 g lihaa, mutta mies söi omansa lisäksi puolet lapsen pihvistä.

Siitä voisi päätellä, että syönnin päälle aloittamamme keskustelu kasvislupauksesta ja siitä, mitä se meidän perheessä voisi tarkoittaa, ei ole helpoin puheenaihe. Muru on kaikkiruokainen, tykkää kasviksista ja syö niitä mielellään monipuolisesti. Mutta olin ajatellut jotain konkreettisempaa lupausta. Kuten yhtä kasvisruokapäivää viikossa. Tai edes kahta kuussa.

Mies katsoi minua vähän tuskastuneena ja silmistä näki hänen ajattelevan ”Miksi h….issä me aina yritetään sopia kaikkea tällaista”. Jatkoin höpöttelyäni. ”Jokin konkreettinen kasvislupaus, eikö se olisikin paljon komeampaa?”

Muru huokaisi. ”Eikö me voida vaikka luvata, että syötäisiin tänä vuonna enemmän kalaa?”

Nauroin mielessäni vielä nukkumaan käydessäkin. Punaisen lihan ystävälle iso lupaus tuokin. Eikä edes vitsiksi tarkoitettu.