Helppo Butter Chicken ja raskaat pannuleivät

Ihana uusi työ tarkoitti kesän aikana totuttelua uuteen elämänrytmiin. Työmatkaa on nyt sellaisen reippaan tunnin suuntaansa. Haluttiin, että poikien päiväkotipäivät ei juuri pitene, joten järjestelyä tämä on vaatinut. Iltaisin kun ipanat nukkuu oli taannoin aikaa blogiharrastukselle, edes sen suunnilleen päivityksen verran viikossa, mutta nyt on usein kirittävä kiinni sähköposteja, jotta viikon työtunnit tulevat täyteen ja hommat hoidettua. Elämä on pirullisia valintoja pullollaan.

Esimerkki blogissa käsittelemättömistä asioista. Prescott kutsui minut elokuussa ihanaksi yllätyksekseni samppanjabrunssille Helsingin Kulinaariseen Instituuttiin. Useampi viikko meni, ennen kuin matkaan lähteneitä tuotenäytteitä ehdittiin kokeilla – ja pari viikkoa vielä päälle, että ehdin viimein postaamaan. Mutta vieläkin kyllä tulee vesi kielelle.

Ensin järjestäjään. Prescott Oy on vuonna 2005 perustettu yhtiö, joka tuo maahan erilaisia elintarvikkeita ja makeisia. Sellaisia tuotteita kuin Sorini, Duc d’O, Rummo ja Coppola. Syksyn uutuus ovat ruokamausteseokset – eli mausteainekset aasialaiseen katukeittiöannokseen. Mukaan vain liha ja/tai kasvikset.

Brunssilla maistelimme katuruoka-annoksia – ja paljon muitakin herkkuja – ja oma suosikkini Street Kitchen -sarjasta löytyi heti. North Indian Butter Chicken oli hyvää! 5- ja 2-vuotiaille kotimuruille annos oli liian mausteinen, ja 38-vuotiaalle ”liian intialainen”. Mutta kouluikäisille lapsille ja normaaleille miehille, (jotka ymmärtävät, että on etu jos intialaisena markkinoitu ruoka maistuu hyvin intialaiselta), voisin kuvitella, että tämä maistuu.

Street Kitchen -paketissa on kolme maustepussia. Yksi on marinadi, jonka hieroin broilerinfileestä leikatuille paloille. Sitten pannulla kuumennetaan öljyä, johon Spice Mix –kuivamausteseos nakataan. Annoin hieman kuumentua ja lisäsin sekaan broilerit ja lohkottua sipulia. Kun liha oli ruskistunut, kaadoin joukkoon Sauce-pussukan sisällön ja reilun desin kermaa. Sitten haudutellaan kypsäksi. Ohjeen mukainen valmistumisaika on 15-20 minuuttia. Rinnalle keittelin luomu basmatiriisiä. Ihania tuoksuja tupa täynnä!

Koska pikainen kokkailu on liian helppoa, eikä em. suoritteella olisi vielä saanut 2-vuotiasta romahtamaan ikävästä hellan eteen unohtunutta äitiä kohtaan, päätin paistaa Butter Chickenin hautuessa naanleipää muistuttavia pannuleipiä. Siinä tarvitaan käsiä ja vahtimista, joten itkuksihan se meni. Kun ruoka oli valmista, piti ottaa kuva, ja koko perhe repi pelihousujaan, kun 2-vuotias huusi puhelimella ruoan yläpuolella sohivaa äitiä isin sylissä. Mainittakoon, että kuvaus kesti kaikkinensa 30 sekuntia. Mutta on se pitkä aika meidän miehille.

Jos tunnistat perheenne tilanteen edellisestä kuvauksesta, suositan tekemään vain Butter Chicken riisillä -herkkua ja ostamaan leivät kaupasta, jotta ruokailu ei mene tivoliksi. Onhan oma akrobatiansa myös siinä, kun riivit lapsille valmiin grillatun kanankoiven riisin joukkoon ja lepertelet puolisolle, että ”söisit nyt kulta intialaisen kanasi loppuun, huomenna sinäkin saat tällaisen koiven”.

Jos kuitenkin olet reunalla eläjä ja tykkäät hyvästä ruoasta, kuten minä, tee sormia napauttamalla valmistuvan Butter Chickenin kaveriksi pari pannuleipää vaikka näin:
Liuota 1/6 hiivapalasta (noin 8 g) haaleaan veteen, jota olet mitannut kulhoon 1 dl:n. Lisää vehnäjauhojen (2 dl) joukkoon hieman suolaa ja makusi mukaan muita mausteita (chilihiutaleita, kurkumaa, juustokuminaa olen nähnyt käytettävän), jos haluat. Lisää jauhot nesteeseen ja lisää jauhoja puuhaarukalla ja kädellä sekoittaen, kunnes taikinasta tulee pehmyt pallo. Alusta taikinapallukka kimmoisaksi, kohota 45 minuuttia liinan alla. Jaa taikina 4 palluraksi, jotka taputtelet blinipannun kokoisiksi leipäsiksi. Voitele blinipannu ruokaöljyllä ja paista leivät keskilämmöllä molemmilta puolilta, 3-4 minuuttia per puoli. Syö suoraan pannulta Butter Chickenin, riisin ja mangochutneyn kanssa.

Nam :)

Bataattiburgerit pekonipihvillä, nam!

Näinä lihaoppaiden luvattuina aikoina tuhdista jauhelihapihvistä kertova burgeri-postaus ei osu kaikkein parhaiten viikkoon. Mutta toisaalta. Jos pihveissä käyttämäni jauheliha on luomua, niitä voi mussuttaa vähän paremmalla omalla tunnolla. Ja kyllä minä söinkin, ai että! Tein bataattihampurilaisia, ja kun bataatti on nyt sesongissa, voimme puhua lähes hiilineutraalista mätöstä, eikös vaan ;)

Bataattihampurilaisen idea on se, että sämpylä korvataan kahdella bataatista leikatulla, uunissa kypsennetyllä kiekolla. Vinkit valmistukseen voit tsekata tästä reseptistä, jossa pihvikin on kasvis. Mutta as I said, ei meillä, vaan me teimme pihvit tällä huippureseptillä. Pekoni-jauhelihapihvit tehdään niin, että jauhelihan joukkoon leikataan paketti pekonia ja lisätään muna ja mausteet. Reseptissä kehotetaan käyttämään valmista pihvimaustetta, minä tein oman mixin paprikajauheesta, pippurista, kuivatusta valkosipulista ja timjamista. Muru paistoi pannulla pihveiksi, ja maku on jälleen ja jo aiemmin todistetusti todella passeli burgereihin! Pihveihin tulee aika voimakas pekonin maku, ja muutenkin tuhti, eli se kestää hyvin kaikki lisukkeet ja sörsselit jäämättä niiden varjoon.

Köökin työnjako oli tuttu jo kohta 10 vuoden ajalta: minä vastasin ruoan valinnasta, tarvikkeiden hommaamisesta, aikataulutuksesta, pihvitaikinan teosta, bataattikiekoista, muiden lisukkeiden valmistamisesta ja kattamisesta, mies vastasi pihvien paistosta ja itsensä kehumisesta. Ainut syömishetken idylliä rikkonut, historiakatsannossa verraten uusi tekijä, oli 1-vuotiaamme, joka päätti, että äiti ei saa istua pöydässä ja keskittyä ruokaan, onhan hän kuitenkin tärkeänä kullanmuruna ja perheeseemme viimeksi ilmaantuneena päähenkilönä paljon tähdellisempää ihailtavaa kuin bataattiburgerit (esikoinen sen sijaan nojaili rennosti pöytään odottaen hamppariaan – täysin tabletin ansiosta – mutta kuitenkin). Pari kertaa seinään heitetyn leivänkannikan jälkeen lääkkeet löytyivät ja rusina-askilla taaperoraivosta selvittiin. Äitikin sai syödä. Aah! Söin puolitoista, yhden täyden version ja yhden avon, ja join bissen. Tulin täyteen!

Bataattihampparit ovat samanlaisia kuin mitkä tahansa hampparit, eli täyttämisessä mielikuvitus on rajana. Juureskiekkojen ja jauhelihapihvin lisäksi lisuketarpeistoon voi koota salaattia, tomaattia, sipulia, suolakurkkua sekä tietysti cheddaria. Sinihomejuustokin sopii. Kantsii laittaa molempia. Sitten vielä sinappia, totta kai, ja majoneesia. Koska meiltä löytyi meksikolaiskokkailukautemme vuoksi chipotle chiliä adobo-kastikkeessa (säilykepurkki jota saa kauppojen texmex-osastoilta), maustoin majoneesia tällaisella hienonnetulla chilillä (pikkupala riittää) ja sen kastikkeella. Savuchilimajoneesista tulee aikas löysää, kuten kuva todistaa, mutta aikas hyvää. Toki ihan purkista puristettu perusrasvainen majo käy tähän priimasti.

Olen pysynyt erinomaisesti uuden vuoden ruokalupauksissani ja lipsunut hyvin vähän. Mitähän sitä mähkisi tulevana viikonloppuna..?

Helleviikon ruokalistalla muun muassa grillipitsa ja hodarit

Ennen tarinaa jakoon pari reseptiä. Tein ketsuppia aurinkokuivatuista tomaateista ja hölskytyskurkkuja, molemmat kesäisiä lisukeruokia, jotka säestivät meillä yhden lomaviikon ruokia tosi kivasti. Suosittelen!

Sitten siihen tarinaan. Olen kyllästynyt! Olen kyllästynyt yksin vastaamaan siitä, mitä meillä syödään. Mies auttaa paljon ruoanlaitossa, mutta kauppalistojen laatijana hän on nolla. Masentavaa.

Söimme toissa sunnuntaina iltapalaa ja päätin ottaa härkää sarvista. Pojat saisivat kantaa kortensa kekoon huushollin ruokalistan laatimisessa, edes kerran (unten mailla ollut 8-kuukautinen vapautettiin hommasta). Sanoin pojille, että äiti haluaisi nyt käydä ruokakeskustelun. Jokainen saa valita kaksi ruokaa, mitä ensi viikolla syödään. Huomenna mennään kauppaan ja ostetaan tarvikkeet pöperöihin. Jokainen saisi valita lempparinsa tai ihan mitä vaan.

3,5-vuotias oli revetä innosta. Hän oli juuri nähnyt HK:n uutuusnakeista mainoksen ja alkoi hokea ”HASSAN-NAKKEJAAAA!” Saamansa piti. ”Ja vielä saat valita toisen ruoan”.

Mies heräsi iltapalakoomastaan ja muistutti makaronilaatikosta. ”MAKARONILAATIKKOA!!!” lapsi artikuloi. No hyvä. ”Mitäs sinä muru valitset?” sanoin miehen suuntaan. ”Makaronilaatikon”, hän sanoi napakasti. ”Ei kun lapsi jo valitsi sen”, nauroin. ”Ei kun MINÄ haluan makaronilaatikkoa”, mies alkoi parkua. Muistutin 37-vuotiastani säännöistä. Ei näitä ruokia yksin syötäisi, vaan jos tehdään makaronilaatikkoa, sitä saavat sinä päivänä syödä kaikki. ”Mutta minä sanoin sen ekana, joten se on toinen valintani!”, vatipää pysyi järkähtämättä kannassaan. Yritä näiden kanssa sitten.

No, viisi ylihyvää ruokaa saatiin siis kuitenkin kolmeen pekkaan ruokalistalle kirjoitettua. Ei huono. Ja projekti osui muutenkin maaliinsa. 3,5-vuotias oli listan laatimisesta valtavan innoissaan ja halusi joka päivä useaan kertaan keskustella, mitä kukakin toivoi ja mitä kesäterassilla seuraavaksi syödään.

Toivottavasti sinäkin saat näistä vinkkejä :)

 

Pojan hodarit kahdella nakilla
Muru ja lapsi ajoivat kärryillä edestakaisin makkaravälikössä aika monta kertaa, kunnes S-marketin myyjä pelasti ja osoitti Hassan-nakkien paikan. Heitimme kärryyn myös pojan lemppareita, paikallisen possutilan Merosen herkkunakkeja, varmuudeksi. Sitten aika monen muunkin hyllynvälin kautta kassoille ja kotiin. Hodarisämpylätaikina kohoamaan, tomaattiketsupin ainekset kattilaan ja pikkelöidyt kurkut jääkaappiin, ilman tilliä. Parin tunnin päästä oltiin grillauspuuhissa.

Teimme kahdenlaisia hodareita. Mausteinen merguez-makkara eli Marokon Hassan sai kaverikseen tummaa ja täyteläistä tomaattikastiketta, lihaisan possunakin kanssa ajattelin sämpylään tunkea mummon kurkkuja, paahdettuja ja sokerilla karamellisoituja sipulirenkaita sekä sinappia. (Joku nimeltä mainitsematon tosin sekoitti pakkaa ja sotki eri täytteitä keskenään, mutta menköön näin kesällä.)

Lapsi huusi koko grillausoperaation ajan Hassania (markkinointimiehet vaan tervetuloa meille tekemään tutkimusta, miten mainoksilla vaikutetaan ihmiseen). Juuri kun nakki tuli eteen, hän jäätyi. Näytti tuliselta. Hän ottaisi sittenkin Merosen nakin hodariinsa. Myös miehen mielestä paikallinen lihanakki kurkku- ja sipulilisukkeilla oli paras. Äiskä tykkäsi eniten Hassanista ja ihanasta tomaattikastikkeesta.

Ketsuppi aurinkokuivatuista tomaateista

Hodari Hassan-nakilla

Juomasuositus: Vanhemmille Claro-oluet, lapselle pillimehu

 

Isin ja pojan makaronilaatikko
Seuraavana oli makaronilaatikkopäivä. Tekemällä uunipeltimakaronilaatikon saa vaihtelua ja enemmän kuorta. Viime metreillä muistin tekemäni ketsupin. Se kuivui hieman keitettäessä ja oli pikkaisen paksua, joten lisäsin siihen nyt hieman vettä ja ajoin uudelleen sauvasekoittimella. Pojat pysyivät perinteisessä ketsupissa, mutta pieninä maku- ja väripilkkuina myös aurinkokuivatuista tomaateista tehty versio toimi perinteisessä lootassa oikein kivasti. Ja mikä sää!

Uunipeltimakaronilaatikko ja itse tehty ketsuppi

Juomasuositus: Täysmaito

 

Äitin savuhauki
Saimme keväällä naapurin mieheltä pari haukea. Toinen pistettiin pakastimeen odottamaan kesäkelejä. Minun tämän viikon ruokatoiveeni oli, että isi savustaisi sen. Keskikokoinen hauki köllötti sähkösavustimen käryssä noin 45 minuuttia. Sen kanssa syötiin uusia pottuja, kalaliemikuutiolla ja tillillä maustettua valkokastiketta, keitettyjä ja haarukalla murennettuja kananmunia – sekä loput hölskytyskurkut, jotka pääsivät lautaselle epähuomiossa vasta kuvan ottamisen jälkeen. Lisäsin kurkkuihin nyt tillin, ja voi miten hyvin ne sopivatkaan kesäkalalle. Annos oli aivan mahtava!

Savuhauki

Juomasuositus: Suomalainen, jääkylmä lähdevesi

 

Äitin grillipitsat
Pari kertaa kesässä tekee mieli pitsalättysiä grillistä. Kun pitsataikinan jakaa viiteen palaan ja kaulii palat soikion muotoon, tuloksena on mukavan käteensopivia kesäpitsoja, kaksi per aikuinen ja yksi lapselle. (Hyvällä alustalla hyvin jauhotettu pohja irtoaa grilliin kivasti, mutta jos palat kaulii leivinpaperille, ne kohotessaan herkästi tarttuvat paperiin. Hyvä kikka on leikata paperi hieman pitsaa isommaksi, kipata grilliin ylösalaisin ja sitten vetää paperi hellästi pois.) Paistoimme pitsat kaasugrillin parilalla. Nostetaan pohjat parilalle, kypsytetään hetki, käännetään, lisätään täytteet ja suljetaan kansi. Sitten paistetaan kunnes pohja on ihanan rapea ja juusto sulanut.

Isin pitsoihin tuli Felixin luomuketsuppia, ilmakuivattua kinkkua, pari suikaloitua aurinkokuivattua tomaattia, mozzarellaa ja oreganoa. Pojan pitsa oli Margherita. Äiti jakoi kahdelle pitsalätylleen lopun aurinkokuivattutomaatti-ketsupista ja lisäsi toiseen pitsaan herkkusieniä, toiseen pari palaa sardellia. Päälle mozzarellaa ja tuoretta basilikaa. Ja rucolaa. Ei varmaan tarvitse kertoa, että herkullista oli.

Grillipitsa margherita

Grillipitsa ilmakuivatusta kinkusta

Grillipitsa herkkusienistä

Juomasuositus: Meidän lempparipitsaviini Zenato Valpolicella Superiore, lapselle maitoa

 

Isin grilliliha
Isi toivoi kunnon lihaa grilliin. Vaikka karitsaa. Kun kotimaista ei lihakaupassa ollut, päädyttiin naudan entrecoteen. Valkosipulilla, rosmariinilla ja sitruunankuoriraasteella oliiviöljyssä marinoitujen piffien lisäksi grillissä tirisi luomubataatin viipaleita, uusia sipuleita ja maissia (vakuumimaisseja, mutta asian ajoivat). Lisukkeena vielä valkosipulivoita ja helteen piiskaama terassi. Näitä kelejä ei liian usein ole!

Grillilautanen ja jäätee

Juomasuositus: Itse tehty, ruokosokerilla makeutettu jäätee. Laseissa jäitä, sitruunaviipaleita ja aikuisilla pari senttiä tummaa rommia. Paras ruokajuoma ikinä, kun helteessä grillataan!

 

Upeaa kesää, kyllä ne kelit sieltä vielä palaa!

Satokausi piiloutui Suomi-pitaan

Oli keskiviikko ja lähdimme hyvää aavistamattomina kauppaan. Hellekelit ja pää oli jumissa muun muassa sen suhteen, mitä tänään syötäisiin. Vaan mitä oli vastassa kun kaupan ovista päästiin? No kesä tietenkin, siis kesäsato! Kotimaista paprikaa, varhaiskaalia, retiisejä, sipulinippuja… Ei kun koriin ja kassalle. Vielä koukkaus maitohyllylle ja hiiva mukaan. Muistin nimittäin pakastimessa lepäävän ylikypsän possunlihan. Tänään tehtäisiin kunnon pitaa.

Aloitin tekemällä paprikaslaw-salaatin. Tuplasin varhaiskaalin ja kastikkeen ainesmäärät, mutta viipaloin mukaan vain yhden paprikan ja lisäsin ekstrana useamman viipaloidun retiisin. Jääkaappiin maustumaan, sitten pitaleipätaikina kohoamaan. Hykertelin tyytyväisyyttä, kun blogikumppanilta löytyi teemaan sopiva resepti: Taskuleivät ovat pitaleipiä, joihin tuodaan perinneherkkumme rieskan makumaailmaa lisäämällä taikinaan ohrajauhoja. Illallisestamme oli tuleva pitaa suomalaisittain, jep jep, tiedotin pojille.

Pari sanaa siitä possusta. Tein taannoin ylikypsää kasleria, sellaista, jota pystyi leikata kauhalla. Kun sitä jäi, nyhdin lopun ja pakkasin pakastusrasiaan. Nyt lämmitin sen taskuleipiämme varten kattilassa, ja olin onnellinen, että nyhtöpossuamme ei ollut ylimaustettu esim. bbq-kastikkeella vaan se oli melko naturel. Sopi sekin teemaamme.

Täytimme leivät paprikaslaw-salaatilla ja possunlihalla sekä retiisisiivuilla. Sipulinvarttakin lipsahti mukaan. Mehevää ja rapeaa, herkullista, satokauden ja hämäläis-karjalaisten juurieni makuista. Syödessä mietin, että lämminsavulohi olisi maistunut ylikypsän possun vaihtoehtona tässä varmasti – ja se tuntui niin maukkaalta idealta, että taidan testata vielä sitäkin versiota.

Pitaleipää suomalaisittain

Olen sen sortin muija, että jos naamaani lähestyvä ruoka soi, minulle tulee hyvä mieli vaikka muilla olisi nokka miten pitkänä. Mutta kyllä se silti syömistilannetta aina lämmittää kun lapselle maistuu. Isi teki pojalle oman ”hampurilaisen”, jossa oli eilispäivältä jäänyttä broilerin koipea, nyhdettyä siis sekin. Poika kehui leipää herrrrrkulliseksi. Voi onnenkyynel!

Maukasta kesää kaikille!

Sloppy Joe ja hulttio äiti

Blogissa on ollut pari viikkoa hiljaista, mikä on hassua, koska maaliskuu on alkanut helmikuuta valoisammissa merkeissä. Sitkeät röhätaudit näyttäisivät jääneen taakse, ja se IHAN pahin vauvan huonounisuus on myös taittanut. Ei se vieläkään osaa nukkua, mutta kun nuhaisuus helpotti, myös pahin levottumuus. Syy miksi en ole postaillut, on se, että hurjan neliviikkoisen jälkeen olen yrittänyt ottaa kiinni siivoilu- ja pyykkiaskareita blogin päivittämisen sijaan. Koti pääsi repsahtamaan, mutta nyt näyttää taas jo normaalilta.

Hulttiohelmikuu sai miettimään huusholliasioita. Muistelin kaiholla aikaa ennen lapsia, kun sanavarastoon kuului sellaisia luksushetkiä kuin ”siivouspäivä” tai ”suursiivous”. Lasten myötä olen oppinut, että kaikkein tärkein huushollaamisen muoto on ylläpitosiivous. Kun pari kertaa päivässä – ja erityisesti aina ennen kuin käydään nukkumaan – kerätään lasten lelut, viedään isin vaatemytyt oikeisiin osoitteisiin, suoristetaan keittiön posti- ja lehtipinot, pistetään tiskit koneeseen ja pyyhkäistään pöydät, heitetään äitiltä pudonneet tisusuojat ja puklia sisältävät talouspaperit roskiin ja katsotaan, että eteisen kenkäralli on ojennuksessa, sillä tavoin koti pysyy suunnilleen kunnossa. Kerran viikossa tavaroiden järjestelyn lomassa imuroidaan, ja se aiheuttaa samaa fiilistä kuin kunnon siivouspäivä aikoinaan: ”Herranjumala miten meillä on siistiä!”

Perheytyessään ihminen löytää itsestään uusia puolia. Neitsytnainen tuskin koskaan mietti, että hänelle tulisi eteen laiskoja viikkoja, jolloin kodin järjestys järkkyy. Mutta vielä kauheampaa on, jos pään sisällä alkaa järkkyä, ja siksi kannattaa olla armollinen. Olen alkanut kysellä itseltäni silloin tällöin, ”kenelle suoritat tätä elämääsi?”. Eli ketä varten pidän kiinni siitä, että kylpyhuone ja vessat on puts-puunattava kerran kuussa, vähintään? Kun vähemmälläkin selviää. Emme sairastu kalkkikuonaan, emmekä saa elämäämme pidentäviä ekstrapisteitä siitä, että saunan lasiovi kiiltää. Siivosin siis kylpyhuoneen niin, että vein osastolle kuulumattomat lelut, kuten legot ja pikkuautot sekä yhdet tennarit oikeille paikoilleen. Oikeat kylpylelut ja sampoopullot reilaan, puhtaat pyyhkeet naulaan. Sitten kastelin lattian ja harjasin sen mäntysuovalla, silleen minuutissa. Mutta tuli hyvä haju ja asiansa ajoi.

Kuten olen täällä kirjoitellut, vaikka muuten elämänhallinta välillä mättää, me on oltu aika hyvissä ruoissa arjen synkimpinäkin hetkinä. Viikonloppuisin on kokkailtu paljon pitsaa ja hamppareita, koska 3-vuotias alkaa ymmärtää niiden päälle, ”herkkujuttuina”. Yksi huolettoman helmikuun viikonloppukokeilu oli Sloppy Joen hamppari. Sopi symboliikkaan. Sloppy Joe on oikein muodikas purilainen, joka on tullut viime aikoina vastaan vähän joka puolella. Siihen kuuluu mausteinen jauhelihakastike. (Mutta tulinen ei tarvitse olla, eli jalopenot voi tarjota erikseen, jos lapsia on pöydässä.) Homman ydin on siis kastike, ei pihvi. Ja usein myös salaatti, tomaatti ja cheddarsiivu. Lisukkeeksi käy vaikka bataattiranut: Pese (luomu)bataatit ja leikkaa ranuiksi. Sekoita kulhon pohjalla oliiviöljyyn paprikajauhetta ja ripaus kanelia, ja chiliä tai cayennepippuria jos haluat tulista. Kääntele bataatit mausteöljyssä, levitä pellille ja paista kiertoilmalla 225 asteessa kunnes ovat sopivan värisiä ja mausta suolalla. Rapeutta bataattiin on turha haikailla, joo, rapsahtavat ranut tehdään aina potuista. Lasiin vielä toista Joea. Aiai!

Sloppy Joe

Se mainosmies, joka keksi Atrialle sloganin ”Hyvä ruoka, parempi mieli”, kaiverruttakoon iskulauseen hautakiveensä. ”Sut tullaan muistamaan! Yläfemmat!” sanon tyypille, jos joskus tullaan maallisissa merkeissä vastakkain.

BLT ruokatrendipellejen vanavedessä

Tiedätkö lehtikaalin? Et ehkä tiennyt hetki sitten, mutta nyt tiedät, koska sana tulee vastaan joka kulmalla. Miksikö?

Se on kuulkaa sillä tavalla, että ruokaa ja rättibisnestä yhdistää yksi asia. Molemmat ovat muotivillitysten temmellyskenttää! Se, mistä ruokamedioissa voohataan, on pian kaikkien huulilla, ja sen jälkeen sisällä suussa. Kokosin piruuttani listan esimerkkejä, jos joku ei tiedä, miten tulevana viikonloppuna pitäisi syödä. Aloitetaan A:sta.

Trendikäs panostaa aamiaisiin. Granola tai smoothie on must, ja puuro on uusi musta, etenkin jos sen tekee mantelimaitoon. Tuorepuuro eli hiutaleiden turvottaminen vedessä, maidossa tai jogurtissa on hyvä vinkkeli aamuappeeseen sekin. Rakkain aamukahviseuralaiseni, eli Etlari, vinkkasi juuri parilla reseptillä. Talkkunapuuroa testaan joku lauantai, kun on taas joutavaa aikaa.

Kasviperäisten maitojen eli manteli-, soija- ja kauramaidon aallonharjalla killuminen johtunee siitä, että ruoan terveellisyys on tällä hetkellä lähes yhtä tärkeää ruokahifistelijöille kuin sen maku. Pelottavan lähes. Erikoisten, usein terveyskaupoissa myytävien, Suomessa hetki sitten vielä varsin vieraiden raaka-aineiden ja supefhörhöfoodien voittokulku johtuu toisaalta siitäkin, että vegaanius on pop. Terveellisyyssyistä, ilmastosyistä, ja ihan vaan muoti-ilmiösyistä.

Olen herätellyt minäkin taas itseäni vanhoihin harrastuksiini, ja panostanut tänä syksynä satunnaisesti kasvisruokiin. Kakkujen kuningattarista löytyi syyskuun kohdalta ehta vegaaninen suklaakakku, mikä sopi hienosti muihinkin laulun aiheisiini – eli naistenlehtien selaamiseen ylhäisessä yksinäisyydessä päiväkahviaikaan, nyt kun lähes kaksivuotias poika jo viihtyy useita sekunteja putkeen irti äidistä.

Uunissa paistettu vegesuklaakakku ei kuitenkaan ole, kuten kaikki tiedämme, ’the ultimate cake’ tänä syksynä. Fantasiakakut ovat out, mutta rempseä jenkkileivonta in! Lisäksi kaikenkarvainen raakaruoka on edelleen Se juttu. Raakakakut, siis kakut, jotka on valmistettu ilman uunia ja prosessoimattomista luonnon aineista, ovat terveellisiäkin, sanovat. Ehkä muistatte, että kokeilin viime syksynä avokado-pähkinäkakkua. Ei vakuuttanut, eikä mieheltä psori lähtenyt. Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että ei se sitä ihan kauheasti syönyt.

Prosessoimattomuus on muuten tehnyt vaikutuksensa myös lihansyöjiin. Graavikala on kasarihommia ja sopii mummon joulupöytään, tosityylitaituri syö raakaa lihaa, elikäs tartaria, carpacciota, riimilihaa ja niin edelleen. Sopii meidänkin murulle!

No mitä muuta uutta länsirintamalla? Ei mitään, sillä pieni ja paikallinen ovat yhä vaan valttia. Mitä pienempi kahvipaahtimo, sen parempi kahvi. Lähibuumiin sopii hyvin, että yksinkertaisuus on kunniassa: Käytetään vähän raaka-aineita, mutta ne mitä käytetään, ovat huippulaatua. Suuntausta tukee ravintoloiden listoilta tuttu annosten nimeämistyyli. Pääruoaksi voi esimerkiksi olla ”Kala ja kesäkurpitsa”.

Toisaalta. Yhtä usein törmää erityisesti ruokajournalismin puolella runsaasti elementtejä sisältäviin reseptien nimiin. Ei mielestäni istu yksinkertainen on kaunista –filosofiaan. Tiedättehän nämä: ”Granaattiomenasiirapilla glaseerattua ja itämaisittain maustettua ankanrintaa, kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä rikastettu yrttibulgur ja granaattiomenasiirappipunaviinikastike, jonka pohjana on käytetty lintulientä, joka on keitetty linnun luista, mitä meidän ei olisi tarvinnut tähän reseptin nimeen tuoda, mutta toimme sen piruuttamme, koska emme usko, että ilman tätä nimeämistyyliä kukaan osaisi lukea reseptistä, millä mikäkin annoksen osa on rikastettu, hunnutettu tai sulostutettu”.

Siinäpä toinen kerronnan muoto, jota me ruokamediantuottajat voisimme vähän suitsia. Ihan koko ajan ruoasta ei tarvitse puhua kuin sen valmistaminen olisi jokin ylimystason riitti. Annoksia ei tarvitse ”kruunata” tai ”aateloida”, saati ”rikastaa” ihan joka päivä. Joskus jotain voi vain ”lisätä” ja ”maustaa”.

Hehkuttamisesta puheen ollen. Joskus ruokamedia sortuu voohaamaan jostain asiasta kuin se olisi uusi, vaikka se ei ole. Nyt on vallalla ihmetellä sitä, kuinka huippuannokseen on käytetty paikallisia raaka-aineita kuten kotimaista possua, ja sitten se on valmistettu jostain toisesta maailmankolkasta tulevalla tyylillä ja maustettu tuontiaineksilla. Herää kysymys: Mitä uutta tässä oikeasti on? Kuka muka hankkisi possun Kiinasta tai Japanista, epätrendikkäästi siis? Suuntaus onkin itsestään selvyyden pukemista sanoiksi: ”Hei, kokkaamme Suomessa niistä raaka-aineista, joita täällä on saatavilla, kansainvälisillä resepteillä!” No, jos tarpeeksi pitkä katsanto otetaan, uuttahan kaikki on, myös kansainvälinen kokkailu.

Oli miten oli, Italia on menneen talven lumia, muodikkain valmistaa etnistä ruokaa. Lähi-idästä puhuvat. Ja kaukoaasialainen rocks, ilman muuta. Ruokamediassa on vilissyt sellaisia sanoja kuin sriracha ja kimchi, joita kumpaakaan en ole maistanut. (Olen siis vasta kyynisen tarkkailijan tittelissä kiinni, en varsinaista muotieliittiä.)

Uusi Sanoman kustantama Soppa365-lärpäke oli hyvä ostos trendipyrkyrille. Tein sovellutulla reseptillä Kiran kiinankaalia ja siitakkeita, koska halusin ostaa inkivääriä ja chiliä. Ne uppoavat Suomessa nykyään kuin väärä raha, S-ryhmäkin on raportoinut. Kaalin kaveriksi mies paistoi possun sisäfileetä. SUOMALAISTA POSSUA! Olimme trendikokkailun ytimessä! Lapsi tosin heilautti moiselle piutpaut. Hän söi nakin.

Kuten kerroin, yksinkertainen on kaunista, mutta myös ronski ja rustiikkinen tyyli on tehnyt vaikutuksen moneen pipertämiseen kyllästyneeseen ruokasomeilijaan. Se ei näy pelkissä kuluneissa puualustoissa, joiden päällä kaikki ruokakuvat nykyään otetaan, vaan myös siinä, mitä syödään ja miten. Erityisen hyvin tämä suuntaus sopii yhteen modernin ja itse tehdyn katuruoan kanssa.

’Parempi katuruoka’, mitä hittoa se tarkoittaakaan, on nyt in ihmiset, believe you me. Olen tulkinnut asian niin, että jo mainituista laadukkaista aineista vaivaa nähden tehdyt hampparit ja muut ruokakääröt ovat kuuminta hottia, tusinapitseriasta ostetut rasvaläpät tai hikisestä grillikiparista haetut makkaraperunamätöt eivät.

Lähdimme taannoisena lauantaina paremman katuruoan perään, sillä Liemessä-blogista tutun ja ihailemani kaiman keittokirja löytyy nyt hyllystäni. BLT, eli klassinen bacon-lettuce-tomato-yhdistelmä, lienee edelleen hittipinkka, erityisesti coolin pekonin ansiosta. Katukokin pisteet nousevat, kun mukaan lisää avokadoa kuten toinen Jenni kirjassaan. Koska sitä sai Prismasta luomuna, olkoon menneeksi ja ei kun trendileipää koostamaan, Jennin ohjeita soveltaen. Majoneesi oli kaupan valmista, ranskikset friteerasin itse. Ihan hyvä tasoitus! Söimme tosin iltapalamme sisällä, mutta tämä annettakoon meille maalaistolloille anteeksi, kun niitä aitoja katujakin on aika vähän täälläpäin…

BLT-klubbari
2 leipää

6 viipaletta isoa paahtoleipää
salaattia, tomaatti
4 siivua pekonia
avokado
iso broilerin rintafile tai kaksi pientä
majoneesia

Paahda paahtoleivät kuumalla pannulla voissa molemmin puolin. Nosta sivuun. Paista pekoniviipaleet rapeiksi ja nosta talouspaperille valumaan. Kypsennä broilerin fileet ja viipaloi. Viipaloi myös tomaatti ja avokado, puolita pekonisiivut.

Voitele leipäviipale majoneesilla. Lisää leivälle salaattia, tomaattia ja pekonisiivuja. Voitele toinen leipä majoneesilla, nosta pekoneille, ja lisää päälle avokadoa sekä viipaloitua broileria. Lisää pinkan päällimmäiseksi kolmas leipä, majoneesilla voideltu, tietenkin. Leikkaa leipä kulmista kahdeksi kolmioksi ja paina pinkkaan cocktailtikut. Tee toinen leipä samaan malliin. Syö heti, vaikkapa itse tehtyjen ranskisten kanssa.

P.S. Paljastetaan vielä ruokajuomat viimeisessä kuvassa. Trendi-immuuni miehenikin on nimittäin kuullut, että juomapuolella olut on ollut pitkään nosteessa. Noh, tyylitietoinen tuskin valitsee meidän isin uninallea. Sen klubbarin vierestä löytyisi jokin pienpanimotuote! Mutta hyväksytään murulle tämä munaus, kun minäkään en jaksanut sitä majoneesia tehdä itse.