Kesäkeitto kookosliemessä. KESÄ!

Välillä kohtalo tökkäisee ruokainspiraation muodossa. Kirjoittelin viime kerralla kuivamausteista, jotka välillä tuppaavat unohtumaan ruokakaapin perukoille. Löysin kaffirlimenlehtiä, ostettu aikana, jolloin muiden kotkotusteni ohella ehdin asioida kaupoissa, josta niitä voi ostaa – täällä maalla ei ihan lähikaupan tuotteita nuo.
Suunnitelmissa oli chili-katkarapukeiton pykääminen. Kotiin kolahti muuan Yhteishyvä, jonka reseptejä täällä liputtanut olen vähän niin kuin työnkin puolesta (se on S-ryhmän viestinnässä). Lehti muutti hyvää plääniäni. Aasialainen kesäkeitto. ”Hey you! Sä pääset mun kattilaan!”

Kesän varhaissatoa ja herneitä, kookosmaitoliemessä, jonka mausteena chiliä, inkivääriä, limeä ja korianteria. Koukuttavaa ja suosittelen kokeilemaan, vaikka kaffirlimeä et olisi kaapissasi viittä vuotta hillonnutkaan. Jätä pois, ruikkaa vähän enemmän limemehua mukaan, syö laskevan kesäauringon kajossa ja haaveile kaukolomasta. Yksin. (Sopii niin haaveiluun kuin matkailuunkin, itse asiassa, jos perheralli jälleen kiristää vannetta pään ympärillä.)

Kesän ensimmäisissä paahtavissa auringonsäteissä ja mausteisissa ruokatunnelmissa paistatellessani pakotin itseni jälleen kerran lupaamaan, että alan ottaa enemmän ruokakuvia. Jotta oppisin niitä ottamaan. Vitsi se on mulle tämän syömis-bloggaus-harrastuksen vaikein ja ainoa karvan verran vastenmielinen puoli.

Tuumasin, että jos alan ottaa kuvia älyluurillani, madaltuisiko kuvien räpsimisen kynnys ja saisinko sitä useammin tehtyä. Nyt siis hoidin homman näin ekaa kertaa, ja hyvinhän se ui kuva blogiin tätäkin reittiä. Aika vallankumouksellista (varsinkin, kun juuri totesin tekeväni viestintää työkseni. Tosi aallonharjalla, siis…).

Perhe-elämästäni pahimpia paloja blogissa myös usein jakavana pakko on lisätä loppuun huomiot kaikkein kiintoisimmista asioista, eli niistä, jotka rajautuvat kuvan ulkopuolelle. Tällä kertaa ne olivat nakkikeittoa syövät lapset – eihän sitä nyt kookosmaitoon tai uusiin makuihin uskalla niin pienenä lähteä – sekä broilerinfileepaistinpannunsa kanssa perimmäistä annosta lähestymässä oleva mieshenkilö. Eihän sitä kasvisruoan syömistä 38-vuotiaana, näin lähellä jo loppua, kannata aloittaa. ”Äläkä laita sitä korianteria mun kuppiin, se maistuu saippualta” huutojen siivittämänä kanaa kesäkeittoon vaan!

Uusi kesä, ihana aurinko, vaan ei meidän perheessä mitään uutta sen alla.

Lohtulepuskat talkkunasta

Kirjoitin taannoin siitä, kuinka siivousvimman iskiessä, usein keväällä, tulee käytyä läpi kuivatarvikehyllyä. Ylähylly tuli jo aiemmin siivottua ja ylimitoitetun kokoista kookosjauhopussia vaille kaikki veivinsä heittämässä olevat elintarvikkeet käytettyä. Talvilomailimme maaliskuussa, ja hupsista heijaa taas iski inspis. Otin käsittelyyn toiseksi ylimmän hyllyn, jossa säilytän sokereita, puurohiutaleita, linssit osastoa sekä leivontatarvikkeita.

Hyllyltä löytyi luomusokeria, fariinisokeria, ruokokidesokeria, erikoishienoa sokeria, hillosokeria, hyytelösokeria, raesokeria, tomusokeria, tummaa ja vaaleaa siirappia, vaahterasiirappia, seesaminsiemeniä, kookoshiutaleita, mantelijauhetta, liivatelehtiä, kaakaojauhetta, kaurahiutaleita, kauraleseitä, vehnä ateriajyviä, couscousia, linssejä, täysjyvämannaa, puuroriisiä ja mysliä. Kaikki aika perussettiä, päiväykset kunnossa. Hyllyn pyyhkäisy ja paketit takaisin.

Seulaani eivät mukisematta sen sijaan läpäisseet nomparellit, jotka olivat tosi iloisesti yli päiväyksensä ja makutestin perusteella pikkaisen kovettuneita. Palautin hyllylle kyljessään huomiota herättävä post-it-lappu. Näistä leivotaan lapsen kanssa mokkapaloja, päätin. Toinen surkeaan jamaan ajautunut löydös: talkkunajauhot. Olin ostanut pussin esikoisen synnyttyä yli neljä vuotta sitten, kun kotiutumisemme kunniaksi leivoin Kinuskikissan reseptillä elonkorjuukakkua, tulevalle viljelijälle ja traktorimiehelleni.

Muru ei tykkää talkkunasta ja poraa joka kerta, kun olen pussin sisältöä yrittänyt johonkin kuluttaa. Olin silti onnistunut käyttämään lähes kaiken, avio-onnea uhmaten. Viimeisiä, kenties jo vähän liian pölyttyneitä desejä vietiin. Mutta mihin muuhun kuin talkkunahyveeseen niitä oikeastaan voisi käyttää? Päätin kysyä Yhteishyvä.fi:n reseptihausta. Talkkuna-hakusana palautti erinomaisen ehdotuksen. Perunalepuskaa muistuttivat talkkunarieskat, joita ison satsin tekemällä saan hävitettyä koko pussin. Jes!

Kerroin pojille, että tänään me lomalaiset syödään kalasoppaa ja talkkunarieskoja. Kaikki kolme vastustivat, kaksi sanallisesti ja kolmas joka ei osaa puhua tyytyi matkimaan muiden tympeitä naamanilmeitä. ’Kermainen lohikeitto ja lepuskat’ olisi ollut parempi myyntipuhe, tajusin, mutta minkäs enää teit.

Vaan annas olla, in your face, pääsin näyttämään ronkeleille pitkää nenää. Ruokailuhetkemme oli todella onnistunut. Lämpimissä talkkunarieskoissa oli erinomainen maku. Talkkunan maistoi, mutta maku ei ollut päälletunkeva. Laseissa oli loman kunniaksi valkoista. Soppa oli mitä herkullisin, ja muistin myös suurustaa liemen JA käyttää kuohukermaa, siinä yksi onnistuvan sopan salaisuus. (Jos et muista, miten perinteinen lohisoppa tehdään, voit tarkistaa asian vaikka täältä, klik. Tein keiton tuohon tyyliin, paitsi purjon jätin pois, perunan määrää vähensin ja porkkanan kasvatin, ja kermana oli sitä ehtaa kuohua.)

Täydellinen ruoka. Kuuluisaa hyvän mielen tuovaa lohturuokaa myös. Hyvä mieli tulee eri ihmisille eri ruoista, mutta usein lohturuoalla viitataan ruokiin, joissa on mukana ripaus äidin tai mummon keittiötä. Neitsyt-ihmisille lohtua lapsiperherallin keskellä tuo myös kaapin siivous, vaikka hylly hyllyltä. Tänään, tätä kirjoittaessani, kun pääsiäisenä koko perhe on sairastanut vatsataudin ja 1,5-vuotias nukkuu edelleen puolivointisena päiväuniaan, lohtua tuovien asioiden merkityksellisyys on tosi läsnä. Niitä tarvitaan, uskokaa pois. Kohta painan enteriä, ja sitten keitän kupin kahvia ja syön USKOMATTOMAN herkullista kaupasta ostettua Kanelipitkoa, leipurina Jokioisten Leipä.

Vaikka haluaisi, ei aina ehdi tehdä itse. Onneksi on osaavia ruoka-alan yrittäjiä, onneksi on leipomoita. Kiitos teille, lausun jälleen iltarukouksessani tänään.

Oodi bataatille

Oi bataatti, että olet sitten maistuva juures!
Kukahan lienee viisaudessaan suures
tuonut sinut kotoasi jostain kaukaa, ekan kerran,
meidänkin saataville, niin talonpojan kuin herran.

Sinua voi paahtaa ja lisukkeena syödä,
muttei ihanan mausteista sosekeittoa meinaa mikään laudalta lyödä.
Löysin täydellisen reseptin, sisältää valkosipulia ja jeeraa,
se heitti laulutuulelle, teki mieli hoilata Kaunista Veeraa.
No isäntä tietty annostaan chorizolla tuunasi ja porukan petti,
mutta se nyt on kasvisruokien kanssa meillä aina niin, siis normisetti.

IMG_6637

Maistuvaa pataakin sinusta tehdä voi,
sellaista joka kasvisruokana tai lisukkeena aivan nuotilleen soi.
Annetaan valurautaisen pannun pohjan peittyä oliiviöljyyn,
ja heitetään siivutettu sipuli, valkosipulinkynsi ja paprikaa följyyn.
Ohuiksi siivuiksi leikattua bataattia – sinua – vielä mukaan,
ja tietysti pari paloiteltua tomaattia, mitä siitä tulee, tietääkö kukaan?
Se on tietysti bataatti-ratatouille,
niin hyvää, ettei siitä raaskisi tarjota muille!

Niin se menee, että kun reilulla lämmöllä ensin kasviksia pyöritelty on,
laitetaan pannu uuniin hautumaan, noin vartti, ja syöjä on sanaton!
Sopii yhteen kanssa broilerin, eikä maalaisleipääkään unohtaa sovi,
sillä kun pannun pohjan liemeen leipää kastellaan, pöydässä vierähtää varmasti tovi.

Bataattipannu

Oi bataatti, olet suloinen kuin pieni hauva!
Ja tänään sinua sai maistaa ekan kerran myös meidän herttainen vauva.
Ensitreffinne eivät ihan sulavasti sujuneet, vaan ulos pullahdit Paten suusta.
Mutta ehkä poika on kuin isänsä, ei siis kauas pudonnut lihansyöjien puusta.

Älä huoli, kyllä sekin aikanaan makuusi ihastuu,
tai jos ei, meidän äiskä sille tosi pahasti vihastuu!

Sesongissa nyt: lehtikaali ja omena

S-ryhmä uutisoi tällä viikolla, että Prismoissa ja S-marketeissa panostetaan jatkossa entistä enemmän kauden sesonkikasvisten esiintuomiseen hedelmä-vihannesosastoilla. Mistään isosta mullistuksesta ei ole kyse, onhan niitä saanut myymälöistä aiemminkin. Mutta kaupan maailmasta kiinnostuneelle muutos kyllä osui silmään molemmissa liikkeissä, eilen Prismassa ja tänään paikallisessa ”ässässä”. (Ai miksi käyn joka päivä kaupassa? Eikö kaikki raskaana oloon väsyneet vie kolmevuotiaan joka päivä kauppaan, jotta päivään tulee maksimi paljon muuta ohjelmaa kuin lattialla leikkimistä?)

Huomasin sisään astuessa heti, kuinka komeasti ja ”isosti” myymälöissä oli laitettu esille kurpitsoja, kotimaisia omenoita sekä päärynöitä ja lehti- ja kyssäkaalia. Poimin muita mukaan, paitsi omenoita, joita sain juuri paljon naapurilta, ja niitä somia päärynöitä. Kävi harmittamaan, olisi pitänyt ottaa päärynöitäkin, en ole kotimaisia koskaan maistanut. Noh, vielä ehdin. Yhdellä kaverilla on kotona satoisa päärynäpuu, ihme jonka näin ensimmäisen kerran tänä syksynä. Hän puhui keittäneensä (tai kärtsäyttäneensä) hedelmistä hilloa. Jäi jonnekin takaraivoon soimaan. Taidan vielä hakea niitä päärynöitä ja testata hilloa minäkin.

Mutta niin tynnyrissä kasvanut en kuitenkaan ole, ettenkö olisi maistanut muita satokauden ykkösiä. Huolestuttavaa kyllä, aika moni suomalainen on ihan pihalla sesongeista. Siksi arvostan ruokakauppani vetoa. Kun satokauden kauneimmat ovat esillä näyttävästi, mukana infolaput tuotteista, ja vieläpä luvataan tarjota hyviä reseptejä niiden käyttöön Yhteishyvä.fi:ssä, olen varma, että moni tarttuu haasteeseen ja uskaltautuu kokeilemaan jotain muutakin kuin kurkkua ja porkkanaa.

Meillä mies on lähtökohtaisesti vähän ennakkoluuloinen kaikelle, minkä nimessä on sana kaali, mutta en antanut hänelle vapautusta eilisestä iltaruoastamme. Teimme lehtikaalivokkia. ”Ihan sairaan hyvää”, tunnusti murukin. Lehtikaalin, paprikan, sipulin ja valkosipulin yhdistelmä sai tulisuutta chilistä ja makeutta rusinoista ja hunajasta. Pähkinöiden sijaan käytin kaapista löytynyttä siemensekoitusta. Molemmista tulee mukavaa rapeutta vokkiin. Ja pähkinäistä makua patamme sai öljystä, sillä käytin tavallisen sijaan seesamiöljyä. Aivan nappivokki!

Lehtikaalivokki

Koska kasvisruoka ei ole miehen mielestä ruokaa, paistoimme vokin kanssa Naapurin Maalaiskananpojan paistileikkeitä. Siinä muuten hyvä tuote, maistuu KANALTA. Jos olet unohtanut miltä kana ja sen rapeaksi paistettu nahka maistuu, valitse paketti kaupasta mukaan ensi kerralla.

Kaalivokkia ja kanaa

Kaalipussista jäi puolet, joten tänään syötiin iltaruoaksi lehtikaali-papukeittoa. Jo mainituista syistä johtuen paistoimme keiton joukkoon, kuten reseptissä kehotettiin lihaihmisiä tekemään, mausteisia makkaraviipaleita, Snellmannin chorizoa. Tuunasimme italialaishenkistä soppaa lisäämällä pinnalle myös parmesaanilastuja. Nappinakkikeitto arki-iltaan!

Papu-lehtikaalikeitto

Jälkkäriksi jotain omenoista. Törmäsin piirakkareseptejä selatessani jenkkipai-tyyppiseen ratkaisuun amerikkalainen omenapiiras. Siis mummoankan piirakka. Kuoritaikina oli nopea valmistaa, eikä täytteessäkään kauaa nokka tuhissut. Yksi huomautus reseptiin: ainakaan minun vuokani pohjalle ja reunoille ei riittänyt 1/3 taikinaa. Teinkin niin päin, että 2/3 taikinasta kaulin pohjaksi, 1/3 kanneksi. Miten vaan, taikinakuoresta tulee ohut. Mutta maistamisen hetkellä kiittää reseptiä siitä. Tunnin paistoajan aikana ainakin minun omenani soseutuivat kokonaan. Piirakka painuu jäähtyessään hieman kasaan, joten kuorta on juuri sopivasti. Jos tuunaisin reseptiä, tavoittelisin lopputulosta, jossa omenoita jäisi myös paloiksi piirakankuoreen. Mutta anyway, kelpo jälkkäri satokauden parhaista. Jos kermavaahto tai vaniljakastike lisukkeena on jo nähty, testaa samaa mitä me: norjista Valion vaniljarahkaa maidolla, ja tarjoa piirakan kanssa.

Amerikkalainen omenapiiras

Herkullista viikonloppua kauden antimista! Toivotaan, että meilläkin satoa syntyisi eli päästäisiin pian synnytyspuuhiin.

Päivän menu

Kesäpäivän menu aamusta iltaan

Ruoka rytmittää päivää. Kun aamulla ylös nousee ja ennen kuin päänsä tyynyyn iskee, ruoka se on ihmisellä yleensä ekana ja vikana mielessä. Lomalla ja viikonloppuisin syöminen on usein upean päivän kohokohta, arkena jopa ainut highlite.

Kun on aikaa, panostan syömisen hetkiin mieluusti. Se ei tarkoita, että reseptin pitäisi olla kummallinen tai ainesosaluettelon kilometrin pitkä. Panostaminen tarkoittaa, että teen jotain mikä kuulostaa tai on herkulliseksi todettu. Usein siihen liittyy sekin, että hankin kaupasta jotain spesiaalia. On myös kiva muistuttaa itseään, vaikkapa keittiön muistitaululla, että tänään päivästä voi herkkuhetkien ansiosta tulla pikkaisen parempi. Ikävä kyllä ruokaseuraansa ei aina, tai tuskin koskaan, voi valita. Mutta näillä mennään.

Aamiainen ja amerikkalaiset pannukakut
Ihanan aamupalan voi rakentaa monella tavalla. Varma tapa on kattaa kauniisti, keittää hyvää kahvia ja laittaa esille kunnon voita, tuoretta leipää ja croissantteja. Sitten paistetaan pannukakkuja! Amerikkalaiset pancakes –pannarit vaativat piimää, ja ne syödään esimerkiksi marjojen ja vaahterasiirapin kanssa. Valmistuvat yllättävän vähällä vaivalla, ja kerrankin kelpaa itse tehty nirsolle lapselle. Muru sanoo, ettei välitä makeasta aamuisin. ”Mutta sähän söisit pannareita vaikka joka aamu jos joku paistaisi”, hän hymähtää vähän pilkallisesti.

Hell yeah darling, eikä hävetä yhtään!

Amerikkalaiset pannukakut

Lounassoppa kalasta ja tuoreet sämpylät
Aamiaiseksi olisi kiva syödä itse tehtyä leipää, mutta haavemaailmoissa eläminen ei ole tervettä, sanovat. Eli: tuskin koskaan jaksan leipoa aamulla. Lounasaikaan kuitenkin pari kertaa vuodessa.

Sämpylätaikinaan on kiva piilottaa ekstraa, kuten vanhoja jauhopussien pohjallisia tai siemeniä. Siemensämpylät eivät meinaa maistua murulle, kun niissä on hänen yllätyksekseen siemeniä, mutta lapsi haukkaa jälleen kaksin käsin. Sämpylöiden kanssa syödään yksinkertaista kalakeittoa: Olen keittänyt kalaliemessä S-marketista poimimiani satokauden aarteita, kesäperunaa ja -sipulia, naurista sekä kyssäkaalia pieninä kuutioina. Lopuksi joukkoon lisätään pari ahvenfilettä ja pieni haukifile paloina, annetaan hautua muutama minuutti, ja saksitaan joukkoon paljon tilliä ja ruohosipulia. Ja vielä suolaa ja pippuria. Yrttinen kalakeittoannos lautaselle, päälle nokare sitruunalla maustettua majoneesia.

Ipanalle ei keitto kelpaa, mies syö mutta katsoo samalla naurisnippua ja kysyy, mistä nää on tulleet. No kaupasta, selvitän. ”Ai, siis oleksä maksanut näistä?” hän sanoo aitoa ja lapsenomaista ihmetystä äänessään.

Näin tein. Sue me.

Kesäinen kalakeitto

Siemensämpylät

Päiväkahvi ja mustikkajuustokakku
Olen varma, että Yhteishyvän Ruoka-lehdestä leikattuja reseptejä löytyy 75 %:lla suomalaisnaisista, jos aletaan kaappeja penkomaan. Lehti on ilmainen ja kuulunut suomalaisten elämään pitkään (plus että naisilla on pakottava tarve leikata reseptejä lehdistä, vaikka niitä ei koskaan käyttäisi). Joistain Yhteishyvän resepteistä on tullut hittejä. Nimetäkseni yhden: veikkaan, että laillani aika moni emäntä säästi joitain vuosia sitten julkaistun mustikkajuustokakun ohjeen. Tämä ”juustokakku” valmistetaan rahkasta, ja resepti on hyvää perussettiä. Piirakkamarjat voisi jo hakea metsästä, mutta käytän pensasmustikoita. Ja miten kaunis kakusta tulikaan!

Mustikkajuustokakku

”Näyttää ihan juustokakulta” toteaa muru pettyneenä, mutta toisin kuin poikansa syö silti palansa. Palautteensa perille menon varmistamiseksi muru muistaa vielä seuraavana päivänä kysäistä ”Onko kakusta yön aikana tullut yhtään enempää juustokakun makuinen?”

I’ll be damned jos on tullut, kun se on rahkakakku rakas.

Päivällinen grillistä eli lihaa ja kasviksia
Iltaruoaksi syödään jotakin, joka maistuu varmasti murulle, mutta ei millään muotoa lapselle. No, koska lihapullia ei jaksa syödä joka päivä, molempien murujen miellyttäminen yhtä aikaa on meillä harvinaista (kuten varmaan jo osasitte päätellä). Tänään olen ostanut lihakaupasta kunnon grillikylkeä, lapselle teen omat makaronipöperöt.

Grillikylkireseptissä kehotetaan käyttämään maustettua kylkeä, minä ostan naturellin ja hieron lihan pintaan oman mausteseoksen. Sen verran myös tuunaan glaseerauskastiketta, että mittaan ainekset kattilaan ja kiehautan niitä muutaman minuutin. Se riittää paksuuntamaan liemimäisestä soosista helposti levitettävän, paksun ja lihan pintaan paremmin tarttuvan. Muuten resepti tikissään: kastike on todella hyvää, kuittaa grillin ääressä kuolaava muru kuormasta lipaistuaan. Ja tarjottimelle nostetut grillatut kasvikset mozzarellan kanssa näyttävät nekin herkullisilta! (Grillasimme paprikan ja kesäkurpitsan lisäksi myös lohkottua punasipulia, sopi hyvin mukaan). Ei kun kimppuun!

Grillikylki ja grillatut kasvikset

Sitä voisi luulla, että tästä ruokasessiosta ei hymähtelyn aiheita löydy. Olen väärässä.
”Nää on ihan määrättömiä määriä mitä sä teet näitä ruokia kun oot raskaana!” mies tiedottaa.

Syönnin jälkeen tarjottimella on jäljellä soosin jämät ja muutama punasipulin pala. Enkä todellakaan ollut meistä se joka söi eniten. I rest my case:

Kupit tyhjinä

Iltapalapiirakka ranskalaisittain
Kinkkupiirakka on murun herkkua. Teen klassikkoa, ranskalaista kinkku-juustopiirakkaa, itse asiassa ajatuksella että sitä jäisi päiväkahville seuraavaksi päiväksi. Mutta muru ja miespuolinen yllätysvieraamme päättävätkin mähkiä piirakkaa ensin katetun iltaplöröpöydän ääressä, hetkeä myöhemmin liesituulettimen alla hellaan nojaillen (olin nostanut piirakan lieden päälle, ja ilmeisesti sen siirtäminen ja oman asennon korjaaminen vähän ergonomisemmaksi oli miehen logiikalla liian iso homma). He syövät koko piirakan. Test(osteron)iryhmä kuittaa, että erinomaista oli.

Ranskalainen kinkkupiiras

Vieras lähtee, ja sitten mennään saunaan. Lapsi viihtyy kylvyssä, minä nautin hiljaisuudesta ja mietin, mitähän hyvää huomenna syötäisiin.
”Mä oon ihan ähkyssä. Huomenna mä en syö kyllä mitään!” muru huudahtaa yhtäkkiä vierestä ja heittää löylyä.

Kuten todettu, näillä mennään.

Lohikeitto ja ruisleipäkrutongit

Kesäkeitto lohesta ja miesten suusta kuultua

Mainitsin viime postauksessani Järvenpään siskosta, jonka mies pilkkaa sitä liian pilkuntarkasta reseptien noudattamisesta. Meillä on päinvastoin. Mies mainitsee usein siitä, kuinka mitään ei noudateta niin kuin ohjeissa sanotaan. Margariinin korvaaminen voilla tai ruokakerman korvaaminen kuohukermalla on pientä variointia, kun meikäläinen kokkaa, myönnän. Vaihdan makuaineita, käytän pussin pohjalliset loppuun jolloin aineksen määrä lähes tuplaantuu, muutan paistovuoan kokoa, teen erilaisen päällisen johon saan kulutettua jonkun toisen jämän, ja lopuksi valitan, että mikä on kun ei tämä leivos näytä eikä maistu ollenkaan siltä kuin piti. Mies naureskelee tietävänä ja piruilee perään ”Eikö meillä joskus voitaisi tehdä muutakin kuin kokeiluja?”

Otan 75 % vastuun näistä reseptien muunnoksista. Se on jonkinlainen sairaus, josta olen yrittänyt päästä tietoisesti ihan eroonkin. Kuitenkin välillä tulee tilanteita, joissa muru on osasyyllinen tekemiini hätäratkaisuihin, ei vain itse tajua. Yksi varma tapa päästä varioimaan reseptiä onkin se, että laittaa miehen kauppaan. Ihmiset naureskelevat usein lasten suusta kuultuja, mutta olen ajatellut, että kirjoitan joskus kirjan nimeltä ”Kauppareissujen jälkeen miesten suusta kuultua”. Kyllä se niin paksua välillä on.

Äsken meillä esimerkiksi syötiin lounaaksi lohikeittoa ruisleipäkrutongeilla. Aivan ihana resepti! Siitä tulee mieleen kesäkeitto, jota on tuunattu lohella. Kasvisliemessä muhineet varhaisperunat ja uuden sadon porkkanat, maitoinen liemi, tilliä… Aah! Jos en olisi joskus luvannut murulle, että meillä ei ruokiin lisätä kaaleja, olisin pudottanut joukkoon kypsymään pari kukkakaalin nuppua. Mutta tähän variointiin en nyt uskaltanut lähteä. Purjon sen sijaan korvasin tavallisella sipulilla, meillä kun ei purjoa ollut. Tein siksi keiton niin, että freesasin ensin kattilan pohjalla sipulisilpun voissa, sitten lisäsin kasvisliemen ja perunat sekä porkkanat. Ja kermaa laitoin vain reilun desin, maitoa käytin vastaavasti 2,5 dl. Meillä kun ei ollut kokonaista kermapurkkia. Ja kun oikein orjallisesti kaikki muunnokset jaetaan, tunnustetaan sekin, että punnasin perunapussista 700 g pottuja eroon, mutta yksi oli niin epäilyttävä, että sen jätin pudottamatta soppaan enkä jaksanut jääkaapista kaivaa korvaavaa.

Kaikesta muuntelusta huolimatta ihana lounas! Kuvan jälkeen jaossa vielä kuvitteellinen keskustelu, joka liittyy miesten kaupassa käyntiin ja reseptien noudattamisen tarkkuuteen, tai sen puutteeseen. Korostan, että aivan tuulesta temmattua. Meillähän ei koskaan pikkumaisesti nalkuteta toiselle ja huomautella olemattomista virheistä, saati koroteta ääntä tai puolusteta omia asemia toisesta huoneesta käsin huutaen. Varsinkaan lomalla!

Lohikeitto

MIESTEN SUUSTA KUULTUA
Huom! Näytelmä ei perustu tositapahtumiin, eikä yhtään miestä vahingoitettu sitä kirjoitettaessa.

”Ihan mielenkiinnosta, miksi ostit kirjolohta kun pyysin tuomaan lohta?”
”EI S-MARKETISSA OLLU MUUTA KALAA.”
”Hah. Ai mitään muuta?”
”EN MÄ AINAKAAN NÄHNY.”
”Okei, ne pitää niitä varmaan samassa paikassa missä Aura-juustoa.”
”NO SE ON NYT NIIN MONEEN KERTAAN KATOTTU, IHAN TURHA SIITÄ ENÄÄ! SIELLÄ EI OLE AURAA OLLUT IKINÄ KUN MÄ OLEN KÄYNYT KAUPASSA.”
”Ai koko 8 vuoteen kun on yhdessä oltu?”
”MÄ OON KATTONU, EI SIELLÄ OLE. SE EI KUULU AINAKAAN ORIMATTILAN S-MARKETIN VALIKOIMIIN. SITÄ PITÄÄ IHAN KYSYÄ JOLTAIN. KAI MÄ NYT NÄKISIN SEN JOS SITÄ OLISI.”
”Niin niin. Anna olla. Sä oot muuten ostanu järkyttävän kokoisen kiven täällä perunoiden joukossa. Hahhaa..! Miten sä et oo tuntenut kädessä, tämähän on ihan erituntuinen kuin peruna.”
”JUST!! ÄRSYTTÄÄ NE IHMISET SIINÄ PERUNALAAREILLA. NE VALKKAA JA TUSSAA JA SÄÄTÄÄ SIINÄ PUOL PÄIVÄÄ. JA PUSSI MAKSAA JOTAIN REILUN EURON. SIINÄ KOPELOIDAAN JA VATULOIDAAN JA VALKATAAN. JA TUHLATAAN PUSSEJA KUN SE KÄSI PITÄÄ TYÖNTÄÄ SINNE PUSSIIN JA SITTEN SILLÄ ROPLATAAN. MÄ EN JÄÄ SIIHEN JONOTTAMAAN JA VANHENEMAAN. MÄ OTAN PUSSIN, TYÖNNÄN MOLEMMAT KÄDET SINNE JA KAAPASEN KUNNON SATSIN MUKAAN. EN VALKKAA.”
”Okei. Et purjoa ostanut?”
”EI SITÄ LUKENU KAUPPALISTASSA.”
”Niin. Tai sitten sitäkään ei ollu.”
”SUN OSTOKSET ON NIIN OUTOJA, ETTÄ EI NIITÄ KUKAAN LÖYDÄ. KERRANKIN ETITTIIN JOTAIN KASVISTA, MINKÄ OLIT KIRJOTTANUT LAPPUUN, YHDESSÄ TUTUN NAISEN KANSSA. SEKÄÄN EI TIENNYT MIKÄ SE ON. LOPULTA SIINÄ OLI MUIJIA PUOLI KYLÄÄ, EIKÄ KUKAAN TIENNYT MIKÄ SE ON. MYYJÄKÄÄN EI ENSIN OLLUT VARMA.”
”Muistaakseni se oli fenkoli. Ja löytyhän sitä sitten.”
”NIIN, MUTTA MELKEIN EI MYYJÄKÄÄN LÖYTÄNYT!”
”Traumatisoivaa. No, okei. Se kerma. Se ainakin luki lapussa. Missä se on?”
”Hmph. No voi pe****e. Se on kaupassa.”

Positiivinen raskaustesti

Kaksi viivaa tikussa! Lohturuokaa peliin!

Se on sellainen juttu, että elämä ei mene aina niin kuin elokuvissa. Joskus tulee yllätyksiä, joskus suunnitelmat muuttuu muista syistä. Joskus kaikki menee niin kuin on suunnitellut, mutta se vain yllättää silti. Jotain tällaista ajatuksia – kaikkia päivästä riippuen – on risteillyt viime aikoina mielessäni.

En ole hirveän perhekeskeinen ihminen, mutta perheen kumminkin halunnut. Jossain syvällä sisimmässäni olen siis aina tiennyt, että elämä tulee menemään siihen, että meille tulee toinen lapsi. Vaikka kuinka olen yrittänyt kieltää sen faktan, tiesinhän minä tätä odottaa. Sitä, että jonain päivänä se positiivinen raskaustesti taas iskee vasten kasvoja.

”Kaksi viivaa. Mahdotonta, voinko oikeasti olla raskaana”, allekirjoittanut parkaisi veskistä pari kuukautta sitten. ”Tottakai sä oot raskaana, senkin hedelmällinen hullu. Mä arvasin tän”, kuului mieheni ’lohduttava’ huuto keittiön puolelta.

Siinä sitä siis oltiin, toista kertaa uutta ihmistä maailmaan tekemässä. Ekalla kerralla järkytyttiin murun kanssa molemmat oikeasti, tarina jonka olen blogissa aiemmin jakanut. Tällä kertaa ei ehkä oltu oikeasti järkyttyneitä, mutta yllätykselliseltä se silti tuntui. Vaikka taustalla oli kuinka suunnitelmallista ehkäisystä välinpitämättömyyttä ja tietoista riskinottoa, silti ne kaksi viivaa vaan tulee kuin puskista. Se, mitä haluat ja olet aina halunnut, se voi silti kauhistuttaa ja yllättää, olen lapsientekopuuhassa oppinut.

Kaikki muutkin samat asiat, joihin törmäsin ensimmäisen raskauden aikana, on nyt herkuteltu ja moneen kertaan. Pahoinvointi, lamaannuttavat ja silmiä sumentavat ällötyskohtaukset, oudot himot ja oudot inhotukset, mielialanvaihtelut, ketutuskohtaukset ja niin edelleen. Ruoka-aiheisen blogin päivittäminen ei ole tullut kysymykseen, eikä työpäivien jälkeen oikein muuta jaksakaan tehdä kuin maata. Eikä me olla oikeastaan mitään kokattukaan, että eipä tässä olisi ollut mitään bloggailtavaakaan, vaikka olisi jaksanut.

No, ei niin ikävää asiaa, ettei jotain positiivistakin keksisi. Raskausviikon 16 kunniaksi olo on alkanut helpottaa. Pystyin jopa kaivamaan kamerasta pari kuvaa, jotka otin jokin aika sitten. Kuten sanoin, kovin kummoista meillä ei ole kokattu, mutta keittoja olen tehnyt pari kertaa, niitä mies kun ei muka osaa tehdä. Keitot on itse asiassa yksi harvoista ruoista, jota olen pahimpinakin hetkinä syönyt mielelläni. Lohi-piparjuurikeitto tuntui paperilla hyvältä idealta, ja sitä se oli. Valmistuu sukkelaan, ja piparjuuritahna toi hauskaa tvistiä. Reseptissä mainittu määrä tuntui runsaalta, mutta maku ei ollut ollenkaan päälle puskeva.

Lohikeitto

Jos mielii lohduttaa itseään jälkkärillä, raskausaikana pätee sama kuin kipeänä ollessa. On turha uneksia leipovansa tai tekevänsä mitään monimutkaista. Mutta pannari saattaa onnistua. Rahkapannari oli todella mehevä ja lohdutusyritys osui maaliin. Pojat eivät tykänneet karpaloista, mutta heille oli makeampaa hillovaihtoa tarjolla. Kaikki siis olivat mielissään, jopa lapselle kelpasi.

Rahkapannari

Rahkapannari ja marjat

Joku idiootti on joskus sanonut, että raskausaika on naiselle elämän parasta aikaa ja sitä suorastaan hehkuu koko ajan ulospäin. Meillä päin on erilaiset sanonnat. Laitoin taannoin yhdelle raskaana olevalle sukulaiselle viestin, jossa kyselin vointeja. Paha, hän vastasi. Minä siihen, autuaan aavistamattomana, että sama ralli alkaisi kohta täälläkin: ”Harmi, tuo pahoinvointi ei tosiaan ollut raskauden mukavimpia puolia.” Hän vastasi kysymällä: ”Onko raskaudessa muka jotain hyviä puolia?”

Hyvin puhuttu, ystäväni, hyvin puhuttu.

Vamppaajan ystävänpäiväillallinen

Ystävänpäivä. Mitä uskomatonta jenkkibullshittia, ajattelin joskus parikymppisenä. Nyt, reilu kolmekymppisenä, olen ruvennut pohtimaan että kaikki kalenteriin merkityt päivät, jolloin voi mankua ja vinkua huomiota, lahjoja, silityksiä ja romanttista kainalokkain oleskelua puolisolta, ovat tervetulleita minulle, kiitos.

Tänä vuonna ystävänpäivä osuu lauantaille. Täydellinen tekosyy työntää lapsi tai lapset hoitoon, viettää treffi-ilta miehen kanssa ja harjoittaa vamppausta. Tai sitten jättää lapsi tai lapset miehelle ja lähteä tyttöjen kanssa leffaan ja syömään. Kummalle asialle nyt on kelläkin akuutimpi tarve.

Jos mielit ensimmäistä vaihtoehtoa ja hurmata armaasi kunnolla, täältä pesee menuehdotus, jonka koostin, kun pari tuttua sopulia eli lehti-ihmistä kävi taannoin kyselemässä vinkkejä ystävänpäiväksi:

Kuten viime postauksessa kerroin, olemme päättäneet syödä – siihen asti kunnes unohdamme – terveellisemmin. Vähemmän on enemmän. Siitä illallisen aihiot. Teemamme oli ”vähän ranskalaisittain”, he kun taitavat laatuherkuttelun ilman ähkyä.

Terveellisyys on tässä tosin katsojan silmässä, sillä alkukeittoon ja jälkkäriin livahti molempiin aitoa kuohukermaa. Mutta vihreää on joka tapauksessa paljon, eikä tästä tule liian täyteen. Jaksaa sitten syönnin jälkeen vielä pussailla, vaikka vähän ranskalaisittain.

Tee alkuun sosekeitto pakasteherneistä. Usko pois, klassinen ranskalainen Crème ninon on kokeilun arvoinen. Itse värkkään omani niin, että kuullotan pienen sipulin ja valkosipulinkynnen voissa. Sitten joukkoon kaksi pussia pakasteherneitä, päälle reilu pari desiä kanalientä. Keitetään vartti ja soseutetaan. Mausteeksi ripaus valkopippuria. Sitten nostellaan kuuman keiton joukkoon vaahdotettua kermaa, niin paljon kuin kehtaa, mutta desin nyt ainakin. Tarkistetaan suola, ja viimeistellään keitto kunnon lorauksella kuohuvaa. Tarjoillaan pienistä kupeista (jottei treffien tunnelma katoa piereskelyn vuoksi), päällä kuohukermasilmä ja esimerkiksi merileväkaviaarinokare (sitä löytää ainakin Prismojen kalahyllyiltä, ja se maistuu mädiltä). Lasissa tietysti sitä kuohuvaa. (VINKKI ERITYISESTI MIEHILLE:) Samppanjaa, jos haluat treffikumppanisi hövelille tuulelle.

Hernesosekeitto

No, tämä keitto ei ole mitään terveysruokaa. Lähes identtinen resepti on Yhteishyvän oikeasti kevyt hernesosekeitto. Siinä kuohukerma on korvattu ranskankermatilkalla. Mausteeksi on heitetty viinin sijaan tuoretta basilikaa. Tätä kokeilen seuraavilla treffeillä!

No mitäpä pääruoaksi? Täydellinen valinta on marinoitu paahtopaistisalaatti. Pystyy valmistella aamulla hyvissä ajoin, treffeillä vain kootaan annokset. Tein salaattimme linkin takaa löytyvän reseptin mukaan, paitsi että valmistin paistin sijaan ulkofileepalan. Poistin n. 400 g ulkofileepalasta kalvot, paistoin pinnat voi-öljyseoksessa ja maustoin suolalla ja pippurilla. Sitten uuniin 150 asteeseen kunnes sisälämpötila 60 astetta. Ulos uunista ja folioon. Kun jäähtynyt, leikataan siivuiksi ja valellaan siivut marinadilla. Ja ei kun rasiassa jääkaappiin odottamaan salaattipetiä. Meidän salaattipohjan suolakurkut oli ranskalaisia säilykepurkista löytyviä pikkukurkkuja, ja kirsikkatomaatit paahdoin uunissa: Puolita kirsikkatomaatit ja asettele pellille leikkuupinta ylöspäin. Ripottele päälle sokeria, rouhi suolaa ja pippuria, pirskota vähän balsamicoa ja norottele oliiviöljyä. Sitten uuniin, mieluusti kiertoilmalle, 150 astetta ja muutama tunti, kunnes tomaatit kuivuneet. Sekoitellaan ja syödään. Sopii loistavasti juuri tällaiseen salaattiin tuoreen kirsikkatomaatin tilalle!

Paahtopaistisalaatti

Loppuun jotain makeaa, pieni annos. Sitruuna-lakumousse on taivaallinen ratkaisu! Kun näin reseptin, oli pakko testata, koska tiesin että nyt ollaan syntisyömisen äärellä. Tässä blogissa testailtiin näet aiemmin kakkuja, ja tykästyin lakukuorrutteeseen, joka tehdään kermasta ja Kick-patukoista. Tähän lakumousseen tuli samoja aineksia, joten varmalla tiellä oltiin. Ei pettänyt resepti, ei. Se, että valkosuklaamousse jäi löysäksi, oli vatkaajan vika, eikä vaikuta makuun. Täydellinen iskusuoritus: Mies nuoli kuppinsa putipuhtaaksi.

Sitruuna-lakumousse

Viimeiset ystävänpäiväasiat: Kirjoittelin vuosi sitten siitä, kuinka S-Etukortilla on ollut merkittävä rooli minun ja murun parisuhteessa ja sen muuttumisessa avoliitoksi. Tehdään tässä yhteydessä statuspäivitys, sillä asiassa on vuoden aikana tapahtunut merkittävä käänne. Mies vaihtoi partakoneensa nuorempaan.

No, onneksi vain sen.

Herkullista ystävänpäivää! Toivottavasti kaikkia teitä lykästää ;)

Viikon ruokalista – sensuroimaton

Jälleen yksi huomio ruoan ympärillä surraavasta mediasta, sosiaalisesta ja perinteisestä: se haluaa tehdä elämästämme helpompaa ja antaa ideoita keittiöön, mutta oikeasti se saa meidät – ainakin synnyttäneet – naiset tuntemaan jatkuvaa alemmuutta. Ja silti, kaikesta huolimatta, vahtaan ruokamediaa jatkuvasti.

Pirullinen dilemma.

Aikakauslehdissä homma on ajat sitten lipsahtanut ruokapornon puolelle. Artikkeleiden kuvilla ei ole enää mitään tekemistä havainnollisen annoskuvan kanssa. Ne ovat kauniisti rakennettuja illuusioita. Kuvauksen kohde on usein muka-huolimaton, eli taustalla näkyy pöllähtäneitä jauhopusseja ja pöydälle levähtäneitä pähkinöitä ja suklaarouhetta. Oikeasti setti on rakennettu pinsetit kädessä.

Selaillessani lehtiä mieli silti lepää. Palaan julkaisujen ääreen, vaikka kuvat saavat minut jopa epäröimään osaamistani kokkina. Enhän itse saa kuitenkaan mitään tuon näköistä aikaiseksi. Paitsi sen jauhopussin osaan leväyttää.

Blogeja ja verkkopalveluitakin on moneen sorttiin. Osassa kuvien taso on niin huono, että on pakko lopettaa katseleminen. Vaikka resepti olisi kuinka hyvä, lautasella olevaa sotkua ei tee mieli syödä. On myös sellaisia blogeja, joissa kuvat ovat niin epätodellista silmäkarkkia, että reseptit jäävät toisarvoiseksi. Ne blogit ovat valokuvaajaksi haluavan CV. Ja taaskaan ei tee mieli tarttua kauhaan.

Vaikka S-ryhmällä on ruokamediana varmaan petrauksen ja kirimisen paikkansa, siinä mielessä oma Yhteishyvä-palvelumme on aika mainio, että se ei putoa kumpaankaan edellisistä laareista. Verkkosivut eivät ole ammattitaidoton häväistys, mutta kuvien rakentamista ei ole viety äärimmäisyyksiin. Toki somisteet ja tietty illuusio kuuluu hyvään mediaan, se on selvä. Mutta pääosassa on oltava ruoka ja annos, ei stailatulta vaikuttava kuvaussetti. Samasti syystä vierailen usein Valion verkkosivuilla: reseptejä tavallisille naisille, kelpaa, tack!

Oma blogini on yritys lähestyä ruokasomea tästä tavallisen ihmisen näkökulmasta: Haluan kertoa, mitä meillä on kokattu, koska se vaan on niin kivaa! Kokkaaminen ja kertominen, tasapuolisesti.

Hokasin tämän itsensä paljastajan piirteeni, kun sompailin taannoin taas ruokamedian maailmassa. Viehätyn ”Viikon ruokalista”-tyyppisistä artikkeleista ja postauksista, koska saan niistä vinkkejä. Pian huomasin jo leikkiväni ajatuksella, että kuvaisin ja jakaisin oman viikkomenumme.

Kun ajatus on ilmoille päästetty, ei kun toteuttamaan ja takkia auki puistossa repimään. Pisteet minulle siitä, että vaikka entisessä elämässä pistin kokkaamiseen karvan verran keskivertojamppaa enemmän eforttia, kuvien tasosta johtuen kenellekään ei taatusti tule näillä sivuilla vieraillessa vakavaa alemmuuskompleksia. Toivottavasti ei myöskään pahoinvointia.

Tässä siis murkinoitamme viime viikolta ja vinkkejä omaan epätäydelliseen keittiöösi! Ei paha ollenkaan, hei :)

 

Maanantai: Romescoa ja bruschettaa

Tein sunnuntaina onnistunutta romesco-kastiketta, jota söimme kanankoipien ja peruna-porkkanapannun kanssa. Kastike valmistetaan paprikasta, vaikkapa oivalla Yhteishyvän reseptillä. (Korvasin kaksi tomaattia noin kymmenellä kirsikkatomaatilla.) Kun kastiketta jäi, maanantaina päällystin sillä bruschetat:

Paahda vaaleita leipäsiivuja todella kuumalla pannulla, oliiviöljytilkassa. Käännä, paahda hetki, ja lisää päälle esimerkiksi romescoa ja buffalomozzarellaa. Päälle voi rouhaista vielä hieman suolaa ja norotella oliiviöljyä. Taivaallinen makunautinto! (Kuvassa näkyvä halpa ja väljä punaviini ei liity tapaukseen.)

 

Tiistai: Possua sinappi-kermakastikkeessa ja valkosipulimuusia

Kuten jo mainituksi tullut on, yksi ruokamediajulkaisuista, joita seuraan, on postilaatikkoon tuleva Glorian ruoka&viini. Uusi numero inspiroi aina testaamaan jotakin. Nyt muru sai äijäruokaa hyvityksenä edellisen päivän kasvisruoasta. Valkosipuli, kerma ja kapris, täydellinen yhdistelmä. Resepti GRV 6/14, pienin omin viilauksin:

Paista 3-4 kyljystä (esim. HK:n rypsiporsas) pannulla voi-öljyseoksessa hyvän värisiksi. Mausta suolalla ja pippurilla, siirrä sivuun. Alenna lämpöä, ja kuullota pannulla kaksi suikaloitua sipulia ja pari viipaloitua valkosipulinkynttä. Lisää pannulle 2 dl kermaa (ja vähän vettä, jos tarvis), 2 rkl sinappia, 2 rkl pieniä kapriksia, ½ tl timjamia, suolaa, mustapippuria ja ripaus sokeria. Nosta mukaan kyljykset ja hauduttele kypsäksi, 8-10 minuutin ajan.

Pottumuusi tehdään niin, että kuoritaan (ja lohkotaan) kattilaan kilo jauhoisia perunoita. Keitetään kypsäksi suolalla maustetussa vedessä, valutetaan, ja heitetään joukkoon 50 g kuutioitua voita. Soseutetaan muusinuijalla. Toisessa kattilassa kuullotetaan voissa pari murskattua valkosipulinkynttä ja lisätään joukkoon 2 dl maitoa. Kuumennetaan, ja lisätään perunasoseen joukkoon sekoitellen. Maustetaan suolalla. Extreme-harrastelijalle vielä toinen lisuke: Halkaise kokonainen valkosipuli (tai kaksi). Sipaise leikkuupinnalle öljyä. Paahda 225-250 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes kynnet pehmenneet.

 

Keskiviikko: Makaronia ja jauhelihaa

Joka perheessä on oma arkiruljanssireseptinsä. Meillä se on makaroni-jauheliha. Ilman laatikkoa, kahdelle aikuiselle ja yhdelle lapselle:

Paista 400 g luomujauhelihaa ja keitä puoli pussia luomumakaronia. Kun olet ottanut lapsen annoksen erilleen, mausta jauheliha maun mukaan, vähintään suolalla ja reilusti mustapippurilla. Syö ketsupin kanssa.

 

Torstai: Kahden kalan keitto

Keitot on nopeita. Kalakeitto maistuu meillä, jos kalaa on enemmän kuin perunaa. Eikä perunaa tarvita. Tästä riittää kahdelle aikuiselle ja toiselle seuraavan päivän lounaaksi, koska lapselle ruoka ei kelvannut:

Kuullota suikaloitu sipuli, fenkoli ja pari porkkanaa voi-öljyseoksessa reilussa kattilassa. Lisää 6 dl vettä ja 1,5 kalaliemikuutiota. Mausta kuivatuilla yrteillä (esim. timjami) tai hae vaihtelua currylla. Myös sahrami maistuu, muttei kaikille. Keittele kymmenisen minuuttia, kunnes porkkanat napsahtavat. Lisää purkki kermaa, ja fileoitua kalaa haarukkapaloina, esim. 4 ahvenfilettä ja 300 g lohta. Kuumenna muutama minuutti. Silppua joukkoon tilliä, rouhaise pippuria ja tarkista suola.

 

Perjantai: Pihvi ja perheenäidin Tarte Tatin

Ruokaviikon huipennus on perjantai, jolloin saa luvalla tehdä kalliimpaa hyvää. Me syödään jonkun kerran kuussa pihviä. Ulkofilettä viinikastiketilkalla, esimerkiksi. Jälkkäriäkin on joskus, liian harvoin. Tämä torttu tehtiin jo joku aikaa sitten pihvi-illallisen huipuksi. Tarte Tatin, jossa karviaisia ja omppua, Kakkujen kuningattarista. Kauhean työläs, kun pohja piti tehdä itse. Se on nimittäin niin, että ainakin kerran vuodessa perheenäidin kannattaa ostaa pakastetaikinaa, ja se on syyskuussa tähän omenapiirakkaan! Ostakaa valurautainen paistinpannu, paistakaa kunnon pihvit ja tehkää jälkkäriksi keikauspiirakkaa, ette kadu:

Mittaa uunin kestävälle (valurauta)pannulle, jonka halkaisija on noin 24 cm, 75 g voita ja ¾ dl ruokosokeria. Sulata ja sekoita, ota pois liedeltä. Lohko pieniä omenoita neljään osaan tai tosi pikkaisia puolikkaiksi. Lado pannulle kupera puoli alaspäin. (Jos siivutat omenat, kuten kuvan piirakassa, kypsennysajat ovat huomattavasti lyhyemmät.) Hauduta liedellä 15 minuuttia. Siirrä uuniin ja paista 200 asteessa 20 minuuttia. Kauli sulanut iso lehtitaikinalevy (400 g) hieman isommaksi jos tarpeen, ja siisti reunoja niin, että saat pohjasta pannunkokoisen. Painele omenoiden päälle. Paista vielä 25 minuuttia. Anna huilata hetken, ja kumoa esim. leivinpaperilla päällystetylle leikkuulaudalle. Pannu on painava, joten mies kannattaa laittaa tekemään tämä. Se äijäilee asialla ja ”piirakan tekemisellä” koko illan, mutta lämmin omenapiirakka suussa asian kestää juuri ja juuri. Varsinkin, kun annoksen kruunaa pehmeä vaniljajäätelö, jonka joukkoon on sekoitettu kanelia.