Grillattu feta ja kolme muuta viinijuustoa

Rakastan juustoja. Ja rakastan viiniä, erityisesti sen miettimistä, mikä viini mätsäisi hyvin millekin ruoalle tai mihinkin tunnelmaan.

Tein lomamme loppupuolella männäkuunvaihteessa perheenäidin urotyön. Suunnittelin neljän ruokalajin menun, jokaisessa mukana herkkujuustoani, ja jokaiselle ruokalajille funtsasin sopivan viinin. Menu oli välimerellinen, mun lempparia, viinit italialaisia, sama syy. Ostoskorissa sellaisia satokauden herkkuja kuin mansikoita, nektariineja, aprikooseja ja terttukirsikkatomaatteja, ja lapset päiväkylässä mummolla. Oli aikaa kokata ja nauttia laatuaikahetkestä kahden. Tunnelmat piti jakaa pikimmiten blogissa, mutta arkeen paluuseen liittyvien kiireiden vuoksi venynyt taas on. Terassikausi alkaa olla auttamattomasti ohi – vaan muistiin silti nämäkin vaikka ensi kertaa varten.

Kahdenkeskiset kesähetket on kiva aloittaa alkupaloilla. Sillä aikaa kun hiillos muhii, maistuu lasit proseccoa ja somat crostini-leivät: Leikkasin patongista vinoviipaleita, levitin pellille. Valutin osalle hieman juoksevaa hunajaa, päälle nostin vuohenjuustokiekkoja, mansikka- ja nektariinilohkoja. Muutamalle leivälle pirskotin oliiviöljyä ja pudotin päälle mozzarellasiivun (koska, kuten arvaatte, muru ei välitä vuohenjuustosta). Uunissa taisi olla 215 astetta, ja paahdoin leipiä viitisen minuuttia, kunnes juusto oli lämmennyt ja aavistuksen sulanut, leivät snadisti rapsakoituneet. Rouhaisin pintoihin mustapippuria ja tiputin mansikoille balsamicoa. Mansikka-vuohenjuustoleiville nostin tuoretta timjamia, mozzaleiville basilikalehdet. (Myös mozzacrostiniin olisi sopinut balsamico-mansikkalohko erinomaisesti, mutta kuten arvaatte, muru ei syö mansikoita leivällä.) Aika herkku hetki!

Pääruokasalaattimme olin tehnyt valmiiksi odottelemaan: Kuivasin kiertoilmalla 150 asteessa terttukirsikkatomaatteja, kunnes ne olivat sopivan nahkeita. Mausteena rouhaisu suolaa, pari tippaa balsamicoa ja oliiviöljypirskotus. Käytin paprika- ja punasipulilohkoja kunnolla kuumassa pannussa, oliiviöljyssä, kunnes niihin tulee ihana väri ja paahtunut maku. Jäähdytin, ja sekoitin kasvikset salaattisekoitukseen. Rouhaisin hieman suolaa ja pippuria joukkoon ja nostin lautasille kera kuivatun kirsikkatomaatin oksan. Sitten laitoin fetalevyn (sitä aitoa) foliolle, maustoin pippurilla ja kuivatulla timjamilla, norottelin päälle hieman oliiviöljyä ja painoin tuoreen rosmariinin oksan pintaan. Sitten juusto tiukasti foliopakettiin. Tästä tulisi paras grillattu fetasalaatti ever, tuumasin, koska kreikkalaishenkiseen menoon sopivasti oli grilliin tulossa karitsankyljyksiä. Kotimaiset on niin herkkua, ostan aina kun näen!

Kyljyksiä grillataan pari minuuttia kuumilla hiilillä, mausteeksi riittää suola ja pippuri. Fetaa pidetään hiilillä ehkä viitisen minuuttia, riippuu grillin lämpötilasta. Mutta aika nopeasti se sulaa sellaiseksi puolijähmeäksi. Grillattu feta toimii paitsi salaatissa ja leivällä, myös muunkin kuin karitsankyljysten kyytipoikana, vaikka naudan ulkofilepihvien. Kannattaa testata! Ja ai niin – lasissa italialaista tuhtia punaviiniä!

Oli ensimmäisen jälkkärin aika. Idea varastettu vuosia vanhasta Koti ja keittiö –lehdestä: Laitoin jälkiruokamaljaan aprikoosinlohkoja ja appelsiinin kuorta suikaleina. Ripottelin päälle kunnolla sokeria, ja kaadoin maljaan punaviiniä, jotta aprikoosit hieman peittyy (säästäväisyyssyistä käytin luonnollisesti sitä punaviiniä, joka ruoalle oli varattu, enkä pohtinut sopivuutta tähän sen kummemmin). Aprikoosit köllöttelivät kiltisti huoneenlämmössä pari tuntia ja siirtyivät sulavasti terassille. Romanttisen hetkemme kruunasi ajatus siitä, että jaetaan etujälkiruoka ja syödään se samalta lautaselta. (Mies halusi omat lusikat ja haarukat, mutta myöntyi yhteen lautaseen.) Ja nyt se juttu: aprikoosit syötiin taivaallisen pecorino romanon kanssa. Laseissa tilkat Vin Santoa. Punaviini-aprikoosien ja juuston yhdistelmä oli taivaallinen, viini kruunasi. Järjettömän hyvää, rakkaat juustojen ystävät!

Kun terassi oli siivottu ja tiskikone pyöri, saapuivat lapset. Ohjelma jatkui leikin ja iltakylpyjen merkeissä. Siinä, että jälkiruoka syötiin vasta vahvasti laskevassa auringossa saunan päälle, oli toisaalta se hyvä puoli, että olin varma ekan alkoholiannoksen jo haihtuneen ja uskalsin avata vielä sen viimeisen viinipullon ilman paniikinomaista selittämistä (lähinnä itselleni, ja öö… vähän teillekin) että kaadotolivatniinpieniäettäkylläminävielätämänuskallanjuodavaikkalapsetonkotona.

Viimeinen ruokalaji, viimeinen juusto. Tosi rakas mascarpone. Parhaassa muodossa, eli mansikkatiramisussa. Tiramisukeksit olin kostuttanut vedellä laimennetulla Vin Santolla – saatiin senkin pullon avaamiselle vähän enemmän syitä – ja mascarponen lisäksi tiramisussa oli kreikkalaista jogurttia, juoksevaa hunajaa, ja soseutettua mansikkaa, maustettuna tuoreella rosmariinilla. Lasissa makeaa, kuohuvaa, punaista eli Franciacortaa. (Lapsilla pillimehua ja reissumiestä.)

Melkoista kreikkalais-italialaista fuusiokeittiötä. Jälkkärivinkki otettu muinaisesta Glorian Ruoka&Viini –lehdestä, joka on Koti ja keittiön ohella se toinen elämäni suurista aikakauslehdistä, se, jonka pariin aina vaan palaan.

Ja nämä useamman ruokalajin italiaistyyppiset illalliset kahdelle aikuiselle on kanssa sellainen juttu, johon palaamme toistuvasti. Olen yrittänyt lasten ilmaantumisen jälkeen järjestää tällaisen hetken kerran kesässä. Aikaisemmista versioista voit lukea, klik, tästä postauksesta (Camparia parilla tavalla) ja klik, tästä postauksesta (maailman paras antipasti ja mätipasta).

Kohti syksyä ja kynttiläillallisia, kesä lämpimänä mielessä!

Erään äidin lomakeittiö yhdellä virkkeellä

Oli perjantai ja alkoi loma, jonka kunniaksi äiti oli luvannut lapselle että syötäisiin pitsaa, mutta päiväkodissa tajuttiin että kukaan ei ollut käynyt kaupassa, joten pitseriasta haettu sai ajaa asiansa ja lapsi oli kovin mielissään, mutta ei kuitenkaan niin mielissään kuin äiti, joka ”joutui” ipanoista heti loman alkajaisiksi seuraavana päivänä eroon ja sai nautiskella välimerellishenkisen illallisen isin kanssa oikein alkupaloilla, jotka olivatkin niin hienot, että kuva päätettiin jakaa blogissa, ja masut niin täynnä, että sunnuntaina ei olisi kokata paljon tarvinnut, salaatti olisi riittänyt, mutta isi kärtsäsi kaveriksi silti grillikylkeä, ja seuraavana päivänä kun kukaan ei jaksanut taaskaan kauppaan sulatettiin pakastimesta hiilille broilerinfileitä ja jatkettiin salaattia, joka maistui jo vähän tylsältä,

joten onneksi tiistaina oli kauppapäivä ja sitten syötiinkin monta päivää herkkuja, ensin sopivasti sitruunalta ja savulta maistuvaa kermaista lohikeittoa, seuraavaksi itämaisilla mauilla kyyditeltyjä possuvartaita ja banaanidippiä, jota onneksi jäi koska äiti vallan ihastui siihen ja sai sitä seuraavanakin päivänä hiillostettujen broilerinnuijien ja yrtti-taboullehin kanssa, ja kun oli niin maustuvia ruokia syöty, äiti intoutui jatkamaan samalla linjalla ja kipaisi perjantaina kaupasta ison siian, jonka vatsan täytti oliiviöljyssä pyöräytetyillä kesäkasviksilla ja maustoi sitruunalla ja suolalla ja pippurilla ja kuumotti uunissa kypsäksi rosmariiniöljyssä ja suolassa kieriteltyjen uusien pottujen kanssa, ja kun tarjolla vielä oli rankankermasta tehty kylmä soosi, oli äiti taivaissa kun oli niin hyvää kalaa, ja seuraavana päivänä oli sitten loppukin perhe kun tehtiin viimein sitä pitsaa, grillissä, ja kaikki saivat mitä täytteitä halusivat, joten äiti käytti (yksin) viikon takaisilta alkupaloilta jääneen vihreän peston lopun tomaattikastikkeen korvikkeena, mikä ”jämäruoka”!,

ja sunnuntaina olikin sitten luvassa jämäruokaa kaikille, kun hiilien lämpöön heiteltiin mitä kiinni saatiin ja löytyi, jotta tuli kaappi tyhjäksi, sillä maanantaiaamuna suunnattiin lomareissulle, ja kotona uusi ruokaviikko aloitettiin vasta torstaina kauppareissulla, jolla muuten taas tarttui mukaan jos mitä herkkuja, joista ensimmäisenä tehtiin naudan etuselästä ylikypsää pulled beef –lihaa pitaleipiin, seuraavaksi isi grillasi kokonaisen luomubroiskun, jonka äiti oli maustanut sitruunalla ja yrteillä ja tehnyt sen kaveriksi uunissa paahdetuista tomaateista ja buffalomozzarellasta lisuketta, ja nyt oli oikein jälkiruokaakin, Aino-jäätelöä ja mansikoita, ”ahaa taas”, totesi muru ivallisena, ”samaa jälkkäriä syöty kaksi viikkoa”, mutta ei ollut samaa, sillä nyt äiti oli käyttänyt nektariinilohkoja paistinpannulla kunnon voiköntissä, maustanut hunajalla, haudutellut pehmeiksi ja lisännyt joukkoon vielä basilikasilppua vänkää makua antamaan, ja mansikoiden ja jäden kanssa lämpimät nektariinit maistuivat erinomaisilta, ja kun vähän jäi, loppusatsi syötiin lauantaina, sen jälkeen kun oltiin ensin tehty kasviksista ja lopusta pulled beefista loistava pyttipannu, seesamiöljyssä vokaten ja kauhaisemalla valmiin pannun kyytiin vielä nyhtölihan cocacola-marinadia, joka kiehahti siirappimaiseksi tahmeaksi soosiksi tehden vokista upean, osallisina tapauksessa myös päälle saksittu korianteri ja chilisilppu, mutta kauan ei äidillä ollut aikaa selkänsä taputtelulle sillä sunnuntaina piti laittaa kystä kyllä isommin kun oli vieraitakin, ja niinpä grillilihojen ja lisukesalaatin lisäksi äiti väänsi vielä kalalautasen, jossa oli graavia lohta, sipulinvarsilla ja oliiviöljyllä marinoituja uusien perunoiden viipaleita, keitettyjä munia, ruisleipäpaloja ja taivaallisen kermaista sillimoussea,

ja syödessä äiti motkotti kaikille että ”kipot pitää nuolla puhtaiksi, kuin myös syödä kaikki jälkkärimansikat ja Aino-jäätelöt, no okei jäde säilyy pakkasessa, mutta joka tapauksessa syökää kaikki pois, sillä maanantaina lähdetään taas reissuun ja eletään perjantaihin asti ravintolapöperöillä”, ja niin totta vie tehtiin, tosin isi jatkoi ulkoruokailuhengessä lauantainkin, joten äiti ja pojat juhlistivat laatuaikaa yhteisellä lempparilla, rieskapitsoilla, ja sunnuntaina saatiin vieraita ja kokattiin taas vähän enemmän, kun oli hampurilaisbaari eri sörsselein ja täytevaihtoehdoin, ja jälkkäriksi juotiin juustokakkukahvit, josta saatiin viiva seinään kun oli muutakin jälkkäriä kuin jätskiä,

ja viimeisenä lomamaanantaina fiksattiin sitten thampurilaistäytteistä jääneistä tarpeista salaattia makkaralajitelman kaveriksi, tiistaina basilikaöljyssä uitettua peruna-mozzarellasalaattia entrecoten kylkeen, jälkkäriksi kirsikkapaistosta (!) ja, öö… jädeä, keskiviikkona grilli huilaili ja oli tomaattipastapäivä, mutta torstaina taas hiiliä kuumenneltiin, kun äiti oli käynyt paikallisessa lihakaupassa, ja tehtiin karitsan kyljyksiä ja grillifetasalaattia,

ja niin hieno oli terassi-illallinen kera alku- ja jälkipalojen, että siitä illallisesta äiti ajatteli kertoa blogissa vielä enemmän, vaikka isi kyllä käski raportoida ennemmin perjantain grillailusta, isosta T-luupihvistä, jonka äiti oli isille rakkauslahjana siitä samasta lihakaupasta tuonut, ja eihän se kauan vanhennut, eikä vanhennut enää grillifetasalaattikaan, jota jatkettiin, ja joka maustui edelleen niin hyvältä että äitiä itketti, kuten itketti sekin, että loma loppuisi pian, joten isi heltyi kaivoi lauantai-iltana loimulaudan esiin ja teki pikkunuotion pihaan ja iltaruoaksi syötiin uusia pottuja, loimulohta ja korvasienisoosia, ja äiti ihan oikeastikin tirautti pienet itkut kun piknik oli niin tunnelmallinen,

mutta sunnuntaina sitten kaikilla jo valuikin räkä ja oltiin palaamassa ryminällä arkeen kera kesäflunssan, vaan isi oli tolpillaan ja vahtasi haukkana grilliään jossa kypsyi isin herkkua, tomahawk-lihakirvestä, joka syötiin sitten vähän sairastupatunnelmissa valkosipulimaustevoin ja kesäisen kasvispannun kaverina, ja kun äiti maanantaina heräsi ja totesi loman menneen ja kurkun olevan kipeä, lohtua toi viimeistä päivää vaille kaikin puolin täydellinen ja oikein herkullinen kesäloma, ja niin äiti päätti raportoida lomasyömiset blogiin kun oli perin onnellinen – ja pari kiloa painavampikin kuin kesäkuussa, varmemmaksi vakuudeksi mainittakoon sekin.

Kesäkeitto kookosliemessä. KESÄ!

Välillä kohtalo tökkäisee ruokainspiraation muodossa. Kirjoittelin viime kerralla kuivamausteista, jotka välillä tuppaavat unohtumaan ruokakaapin perukoille. Löysin kaffirlimenlehtiä, ostettu aikana, jolloin muiden kotkotusteni ohella ehdin asioida kaupoissa, josta niitä voi ostaa – täällä maalla ei ihan lähikaupan tuotteita nuo.
Suunnitelmissa oli chili-katkarapukeiton pykääminen. Kotiin kolahti muuan Yhteishyvä, jonka reseptejä täällä liputtanut olen vähän niin kuin työnkin puolesta (se on S-ryhmän viestinnässä). Lehti muutti hyvää plääniäni. Aasialainen kesäkeitto. ”Hey you! Sä pääset mun kattilaan!”

Kesän varhaissatoa ja herneitä, kookosmaitoliemessä, jonka mausteena chiliä, inkivääriä, limeä ja korianteria. Koukuttavaa ja suosittelen kokeilemaan, vaikka kaffirlimeä et olisi kaapissasi viittä vuotta hillonnutkaan. Jätä pois, ruikkaa vähän enemmän limemehua mukaan, syö laskevan kesäauringon kajossa ja haaveile kaukolomasta. Yksin. (Sopii niin haaveiluun kuin matkailuunkin, itse asiassa, jos perheralli jälleen kiristää vannetta pään ympärillä.)

Kesän ensimmäisissä paahtavissa auringonsäteissä ja mausteisissa ruokatunnelmissa paistatellessani pakotin itseni jälleen kerran lupaamaan, että alan ottaa enemmän ruokakuvia. Jotta oppisin niitä ottamaan. Vitsi se on mulle tämän syömis-bloggaus-harrastuksen vaikein ja ainoa karvan verran vastenmielinen puoli.

Tuumasin, että jos alan ottaa kuvia älyluurillani, madaltuisiko kuvien räpsimisen kynnys ja saisinko sitä useammin tehtyä. Nyt siis hoidin homman näin ekaa kertaa, ja hyvinhän se ui kuva blogiin tätäkin reittiä. Aika vallankumouksellista (varsinkin, kun juuri totesin tekeväni viestintää työkseni. Tosi aallonharjalla, siis…).

Perhe-elämästäni pahimpia paloja blogissa myös usein jakavana pakko on lisätä loppuun huomiot kaikkein kiintoisimmista asioista, eli niistä, jotka rajautuvat kuvan ulkopuolelle. Tällä kertaa ne olivat nakkikeittoa syövät lapset – eihän sitä nyt kookosmaitoon tai uusiin makuihin uskalla niin pienenä lähteä – sekä broilerinfileepaistinpannunsa kanssa perimmäistä annosta lähestymässä oleva mieshenkilö. Eihän sitä kasvisruoan syömistä 38-vuotiaana, näin lähellä jo loppua, kannata aloittaa. ”Äläkä laita sitä korianteria mun kuppiin, se maistuu saippualta” huutojen siivittämänä kanaa kesäkeittoon vaan!

Uusi kesä, ihana aurinko, vaan ei meidän perheessä mitään uutta sen alla.

Helleviikon ruokalistalla muun muassa grillipitsa ja hodarit

Ennen tarinaa jakoon pari reseptiä. Tein ketsuppia aurinkokuivatuista tomaateista ja hölskytyskurkkuja, molemmat kesäisiä lisukeruokia, jotka säestivät meillä yhden lomaviikon ruokia tosi kivasti. Suosittelen!

Sitten siihen tarinaan. Olen kyllästynyt! Olen kyllästynyt yksin vastaamaan siitä, mitä meillä syödään. Mies auttaa paljon ruoanlaitossa, mutta kauppalistojen laatijana hän on nolla. Masentavaa.

Söimme toissa sunnuntaina iltapalaa ja päätin ottaa härkää sarvista. Pojat saisivat kantaa kortensa kekoon huushollin ruokalistan laatimisessa, edes kerran (unten mailla ollut 8-kuukautinen vapautettiin hommasta). Sanoin pojille, että äiti haluaisi nyt käydä ruokakeskustelun. Jokainen saa valita kaksi ruokaa, mitä ensi viikolla syödään. Huomenna mennään kauppaan ja ostetaan tarvikkeet pöperöihin. Jokainen saisi valita lempparinsa tai ihan mitä vaan.

3,5-vuotias oli revetä innosta. Hän oli juuri nähnyt HK:n uutuusnakeista mainoksen ja alkoi hokea ”HASSAN-NAKKEJAAAA!” Saamansa piti. ”Ja vielä saat valita toisen ruoan”.

Mies heräsi iltapalakoomastaan ja muistutti makaronilaatikosta. ”MAKARONILAATIKKOA!!!” lapsi artikuloi. No hyvä. ”Mitäs sinä muru valitset?” sanoin miehen suuntaan. ”Makaronilaatikon”, hän sanoi napakasti. ”Ei kun lapsi jo valitsi sen”, nauroin. ”Ei kun MINÄ haluan makaronilaatikkoa”, mies alkoi parkua. Muistutin 37-vuotiastani säännöistä. Ei näitä ruokia yksin syötäisi, vaan jos tehdään makaronilaatikkoa, sitä saavat sinä päivänä syödä kaikki. ”Mutta minä sanoin sen ekana, joten se on toinen valintani!”, vatipää pysyi järkähtämättä kannassaan. Yritä näiden kanssa sitten.

No, viisi ylihyvää ruokaa saatiin siis kuitenkin kolmeen pekkaan ruokalistalle kirjoitettua. Ei huono. Ja projekti osui muutenkin maaliinsa. 3,5-vuotias oli listan laatimisesta valtavan innoissaan ja halusi joka päivä useaan kertaan keskustella, mitä kukakin toivoi ja mitä kesäterassilla seuraavaksi syödään.

Toivottavasti sinäkin saat näistä vinkkejä :)

 

Pojan hodarit kahdella nakilla
Muru ja lapsi ajoivat kärryillä edestakaisin makkaravälikössä aika monta kertaa, kunnes S-marketin myyjä pelasti ja osoitti Hassan-nakkien paikan. Heitimme kärryyn myös pojan lemppareita, paikallisen possutilan Merosen herkkunakkeja, varmuudeksi. Sitten aika monen muunkin hyllynvälin kautta kassoille ja kotiin. Hodarisämpylätaikina kohoamaan, tomaattiketsupin ainekset kattilaan ja pikkelöidyt kurkut jääkaappiin, ilman tilliä. Parin tunnin päästä oltiin grillauspuuhissa.

Teimme kahdenlaisia hodareita. Mausteinen merguez-makkara eli Marokon Hassan sai kaverikseen tummaa ja täyteläistä tomaattikastiketta, lihaisan possunakin kanssa ajattelin sämpylään tunkea mummon kurkkuja, paahdettuja ja sokerilla karamellisoituja sipulirenkaita sekä sinappia. (Joku nimeltä mainitsematon tosin sekoitti pakkaa ja sotki eri täytteitä keskenään, mutta menköön näin kesällä.)

Lapsi huusi koko grillausoperaation ajan Hassania (markkinointimiehet vaan tervetuloa meille tekemään tutkimusta, miten mainoksilla vaikutetaan ihmiseen). Juuri kun nakki tuli eteen, hän jäätyi. Näytti tuliselta. Hän ottaisi sittenkin Merosen nakin hodariinsa. Myös miehen mielestä paikallinen lihanakki kurkku- ja sipulilisukkeilla oli paras. Äiskä tykkäsi eniten Hassanista ja ihanasta tomaattikastikkeesta.

Ketsuppi aurinkokuivatuista tomaateista

Hodari Hassan-nakilla

Juomasuositus: Vanhemmille Claro-oluet, lapselle pillimehu

 

Isin ja pojan makaronilaatikko
Seuraavana oli makaronilaatikkopäivä. Tekemällä uunipeltimakaronilaatikon saa vaihtelua ja enemmän kuorta. Viime metreillä muistin tekemäni ketsupin. Se kuivui hieman keitettäessä ja oli pikkaisen paksua, joten lisäsin siihen nyt hieman vettä ja ajoin uudelleen sauvasekoittimella. Pojat pysyivät perinteisessä ketsupissa, mutta pieninä maku- ja väripilkkuina myös aurinkokuivatuista tomaateista tehty versio toimi perinteisessä lootassa oikein kivasti. Ja mikä sää!

Uunipeltimakaronilaatikko ja itse tehty ketsuppi

Juomasuositus: Täysmaito

 

Äitin savuhauki
Saimme keväällä naapurin mieheltä pari haukea. Toinen pistettiin pakastimeen odottamaan kesäkelejä. Minun tämän viikon ruokatoiveeni oli, että isi savustaisi sen. Keskikokoinen hauki köllötti sähkösavustimen käryssä noin 45 minuuttia. Sen kanssa syötiin uusia pottuja, kalaliemikuutiolla ja tillillä maustettua valkokastiketta, keitettyjä ja haarukalla murennettuja kananmunia – sekä loput hölskytyskurkut, jotka pääsivät lautaselle epähuomiossa vasta kuvan ottamisen jälkeen. Lisäsin kurkkuihin nyt tillin, ja voi miten hyvin ne sopivatkaan kesäkalalle. Annos oli aivan mahtava!

Savuhauki

Juomasuositus: Suomalainen, jääkylmä lähdevesi

 

Äitin grillipitsat
Pari kertaa kesässä tekee mieli pitsalättysiä grillistä. Kun pitsataikinan jakaa viiteen palaan ja kaulii palat soikion muotoon, tuloksena on mukavan käteensopivia kesäpitsoja, kaksi per aikuinen ja yksi lapselle. (Hyvällä alustalla hyvin jauhotettu pohja irtoaa grilliin kivasti, mutta jos palat kaulii leivinpaperille, ne kohotessaan herkästi tarttuvat paperiin. Hyvä kikka on leikata paperi hieman pitsaa isommaksi, kipata grilliin ylösalaisin ja sitten vetää paperi hellästi pois.) Paistoimme pitsat kaasugrillin parilalla. Nostetaan pohjat parilalle, kypsytetään hetki, käännetään, lisätään täytteet ja suljetaan kansi. Sitten paistetaan kunnes pohja on ihanan rapea ja juusto sulanut.

Isin pitsoihin tuli Felixin luomuketsuppia, ilmakuivattua kinkkua, pari suikaloitua aurinkokuivattua tomaattia, mozzarellaa ja oreganoa. Pojan pitsa oli Margherita. Äiti jakoi kahdelle pitsalätylleen lopun aurinkokuivattutomaatti-ketsupista ja lisäsi toiseen pitsaan herkkusieniä, toiseen pari palaa sardellia. Päälle mozzarellaa ja tuoretta basilikaa. Ja rucolaa. Ei varmaan tarvitse kertoa, että herkullista oli.

Grillipitsa margherita

Grillipitsa ilmakuivatusta kinkusta

Grillipitsa herkkusienistä

Juomasuositus: Meidän lempparipitsaviini Zenato Valpolicella Superiore, lapselle maitoa

 

Isin grilliliha
Isi toivoi kunnon lihaa grilliin. Vaikka karitsaa. Kun kotimaista ei lihakaupassa ollut, päädyttiin naudan entrecoteen. Valkosipulilla, rosmariinilla ja sitruunankuoriraasteella oliiviöljyssä marinoitujen piffien lisäksi grillissä tirisi luomubataatin viipaleita, uusia sipuleita ja maissia (vakuumimaisseja, mutta asian ajoivat). Lisukkeena vielä valkosipulivoita ja helteen piiskaama terassi. Näitä kelejä ei liian usein ole!

Grillilautanen ja jäätee

Juomasuositus: Itse tehty, ruokosokerilla makeutettu jäätee. Laseissa jäitä, sitruunaviipaleita ja aikuisilla pari senttiä tummaa rommia. Paras ruokajuoma ikinä, kun helteessä grillataan!

 

Upeaa kesää, kyllä ne kelit sieltä vielä palaa!

Juhannuksen viilein perunasalaatti ja hiillostettu lohi

Juhannuksena syödään paljon makkaraa, etenkin yöpalana. Jos huikotilanteeseen on varustautunut etukäteen hommaamalla muutakin lisuketta kuin sinappia, on juhannusöinen hetki vielä kauniimpi. Perunasalaatti on makkaran lisukkeena se vakkari, ja jos ei puhuta mistä tahansa valmiista vaan itse tehdystä, juhannusflaksi on taattu, näin on.

Yhteishyvän peruna-kaalisalaatissa on hertsileijaa-efekti, joka nosti niskavillani pystyyn jo pelkästään reseptiä lukiessa ja annoskuvaa ihaillessa. Kylmiä väreitä, tarkoitan. Vai miltä tämä sinusta kuulostaa? Uusia pottuja, retiisiä, tilliä, suikaloitua kaalia ja majoneesikastike. Siis coleslaw kohtaa perunasalaatin. Ja sitten se oumaigaad-osasto: Piimä. Tässä salaatissa on piimää. Yllättävää, herkullista, trendikästä! Pakko testata.

Salaatti oli niin hyvää, että suosittelen lämpimästi värkkäämään sitä kulhollisen juhannusyötä vasten. Ja jos haluaa nostaa vaikeusastetta, grilliin voi toki tuikata muutakin kuin sitä makkaraa. Me grillasimme salaatin kylkeen lohta, ja voi että miten ne natsasivatkaan yhteen.

Ennen kypsennystä leikkasimme lohifileen palan kahteen osaan, jotta käsittely grillissä olisi helpompaa. Sitten suolasimme kalan. Grillaus tehtiin tuttuun tyyliin. Ensin mies kuukletteli ja luki vartin verran erilaisia ohjeita, sitten hän otti lohipalat kainaloon, lähti grillille ja ilmoitti että tekee tämän omalla tyylillään, koska ”ei ne kuitenkaan mitään tiedä” (ketkä??).

Hiillos oli hyvä, ja laitoimme lohipalat tulille nahkapuoli alaspäin. Kansi päälle ja auki ja päälle ja auki. Siinä syynäilyn lomassa lohi kypsyi nopeasti ja otti hyvää savuista grillin makua. Toisen palan käänsimme, eikä se hajonnut operaatiosta, mutta suosikkini oli kääntämättä valmistettu pala. Pohja hiiltyi aavistuksen liikaa, mutta grillatessa roiskuu, ja kunnolla hiillostettu lohi on ilman muuta parempi kuin valjusti kypsennetty. Pääasia, että liha jää meheväksi.

Peruna-retiisisalaatti

Hiillostettu lohi

Herkullista juhannusta!

P.S. Tsekkaa myös vuoden takainen juhannuspostaus, josta löydät vinkit sitruunaisiin kanavartaisiin ja jussin ykkösjälkkäriin, mansikkatiramisuun.

Satokausi piiloutui Suomi-pitaan

Oli keskiviikko ja lähdimme hyvää aavistamattomina kauppaan. Hellekelit ja pää oli jumissa muun muassa sen suhteen, mitä tänään syötäisiin. Vaan mitä oli vastassa kun kaupan ovista päästiin? No kesä tietenkin, siis kesäsato! Kotimaista paprikaa, varhaiskaalia, retiisejä, sipulinippuja… Ei kun koriin ja kassalle. Vielä koukkaus maitohyllylle ja hiiva mukaan. Muistin nimittäin pakastimessa lepäävän ylikypsän possunlihan. Tänään tehtäisiin kunnon pitaa.

Aloitin tekemällä paprikaslaw-salaatin. Tuplasin varhaiskaalin ja kastikkeen ainesmäärät, mutta viipaloin mukaan vain yhden paprikan ja lisäsin ekstrana useamman viipaloidun retiisin. Jääkaappiin maustumaan, sitten pitaleipätaikina kohoamaan. Hykertelin tyytyväisyyttä, kun blogikumppanilta löytyi teemaan sopiva resepti: Taskuleivät ovat pitaleipiä, joihin tuodaan perinneherkkumme rieskan makumaailmaa lisäämällä taikinaan ohrajauhoja. Illallisestamme oli tuleva pitaa suomalaisittain, jep jep, tiedotin pojille.

Pari sanaa siitä possusta. Tein taannoin ylikypsää kasleria, sellaista, jota pystyi leikata kauhalla. Kun sitä jäi, nyhdin lopun ja pakkasin pakastusrasiaan. Nyt lämmitin sen taskuleipiämme varten kattilassa, ja olin onnellinen, että nyhtöpossuamme ei ollut ylimaustettu esim. bbq-kastikkeella vaan se oli melko naturel. Sopi sekin teemaamme.

Täytimme leivät paprikaslaw-salaatilla ja possunlihalla sekä retiisisiivuilla. Sipulinvarttakin lipsahti mukaan. Mehevää ja rapeaa, herkullista, satokauden ja hämäläis-karjalaisten juurieni makuista. Syödessä mietin, että lämminsavulohi olisi maistunut ylikypsän possun vaihtoehtona tässä varmasti – ja se tuntui niin maukkaalta idealta, että taidan testata vielä sitäkin versiota.

Pitaleipää suomalaisittain

Olen sen sortin muija, että jos naamaani lähestyvä ruoka soi, minulle tulee hyvä mieli vaikka muilla olisi nokka miten pitkänä. Mutta kyllä se silti syömistilannetta aina lämmittää kun lapselle maistuu. Isi teki pojalle oman ”hampurilaisen”, jossa oli eilispäivältä jäänyttä broilerin koipea, nyhdettyä siis sekin. Poika kehui leipää herrrrrkulliseksi. Voi onnenkyynel!

Maukasta kesää kaikille!

Grillattu kiinankaali ja homejuustosoosi, kele!

Joskus kaikki sujuu ja homma kulkee. Joskus tulee tunne, että meillä ei mikään suju koskaan. Hassua, miten helposti pettymyshetkellä sitä vaipuukin ”kukaankoskaanmitäänmitenkään” – olotilaan. Minulle kävi niin sunnuntaina. Oltiin kaupassa heti kun ovet aukesivat, mies keräsi ostoksia kärryihin pojan kanssa ja minä koriin vauvaa rattaissa työnnellen. Saatiin parissakymmenessä minuutissa hoidettua koko urakka ja ostettua monen päivän sapuskat. Olin kassalta poistuessamme yhtä hymyä. Vauva jokelteli tyytyväisenä automatkan ja oli kotona juuri sopivasti raukea käymään päiväunilleen. Kyllä kulkee!

Silloin mies huusi ”Unohditko pakata ne karjalanpiirakat kassiin kun ei niitä ole täällä?”. Mahdotonta, mietin, sillä katsoin kassatiskin tarkkaan, eikä mitään jäänyt taakse. En silti muistanut pakanneeni karjalanpiirakoita. Silloin tajusin: Jätin kassoille tultuamme korini miehen jalkojen juureen ajatuksella, että hän tietysti tajuaisi sanomattakin tyhjentää sen hihnalle. Menin itse toiseen päähän pakkaamaan. ”Tyhjensitkö koria?” huusin miehelle vaikka tiesin jo vastauksen. Eihän se sokea uuno mitään ollut tyhjentänyt. Kauppaan oli jäänyt.

Muru on ilmeisesti käynyt armeija-aikoina jonkinsortin nopean toiminnan joukkojen koulutuksen, sillä en ehtinyt edes miettiä, mitä meiltä nyt puuttuu, kun mies oli jo lähtenyt 3,5-vuotiaamme kanssa takaisin kauppaan hakemaan piirakoitaan ja iltaruokamme aineksia. Arvostan sitä, että hädän hetkellä hän ei halvaannu paikoilleen, vaan korjaa tilanteen – ja tässä tapauksessa täysin omat virheensä, minuahan tapauksesta ei voi syytä, nyyhkytin vauvaa nukuttaessani.

Oma kroppani ja pääni ei kuitenkaan toimi samalla lailla nappia painamalla, vaan jään herkemmin märehtimään. Imetyspuuhissa mietinkin, kuinka meillä ei taaskaan sujunut mikään, kukaan muu kuin minä ei koskaan mitään huomaa, ei kotona ei kaupassa ja niin edelleen. Episodi harmitti vietävästi, vaikka nyt en enää saa millään kiinni siitä tunteesta. Että miten se niin paljon masensikin, yksi ostoskori.

Noh, syötiin piirakat ja päivä kului. Illalla ryhdyttiin ruoanlaittopuuhiin. Teimme grillattua kiinankaalia ja sinihomejuustokastiketta. Grillissä tirisi myös possun kyljyksiä, ajattelin, että sinihomejuustokastike sopii hyvin niillekin. Olen tehnyt ns. aurajuustopossua silloin tällöin pannulla, mutta tässä reseptissä kastikkeeseen tuli myös tuorejuustoa. Oiva lisä. Kastike oli vielä tuhdimpi ja täyteläisempi kuin oma versioni.

Päivän ruoka

Aloin tulla hyvälle mielelle. Grillattu kaali on herkkua, kastike sopi sille täydellisesti. Mies ähisi ruokansa äärellä jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä. Viimeksi onnenkyyneleet eli ilon kirosanat lensivät entrecotesta ja parsasta sitruunavoilla, nyt possu ja sinihomejuusto saivat huutia oikein kunnolla. ”Että on ….lauta hyvä soosi”, muru raportoi.

Aloin rauhoittua. Kyllä meilläkin moni asia ja usein. Sujuu kuin tanssi. Varsinkin kesällä. Varsinkin syöminen. Aijai perheonnea ;)

Tomaatti-juustosalaatit ja kaikkien aikojen kesä

Yksinkertainen, yksinkertaisempi, meidän kesäkeittiö. Ei pitkää puurtamista, vaan jotain grilliin ja jotain nopeaa lisukkeeksi. Rakastan tomaattia, koska rakastan juustoja, ne kun ovat tarkoitettuja toisilleen. Kesän parhaat salaattijuustot – mozzarella, halloumi ja feta – ilmestyvät meidän keittiöön toukokuussa ja haikeat hyvästit heitetään loppukesästä. Siihen asti ne pelaavat hyvin yhteen minkä kasvisten kanssa vaan, mutta sen tomaatin kanssa erityisesti.

Hyvä ruoka tekee meistä parempia ihmisiä. Kun aurinko porottaa ja lautaset nostaa tuvasta vaihteeksi kuistin pöydän ääreen, kun viereen avaa pullon viiniä, ja kun tekee salaatin kauniisti vadille (eikä suoraan lautasille kuten meillä on usein tapana), hivomme täydellisyyttä. On aikaa ottaa muutama blogikuva miehen touhutessa grillistä lihapuolta. Isompi lapsi mummolassa iltakylässä, vauva myöhästyneillä päiväunilla. Miten tyyni hetki, aah.

Fetasalaatti

Tätä idyllistä hetkeä on juuri tänään ihana ajatella. Pian meillä alkaa kaikkien aikojen kesä, kun mies on jäämässä ekstrapitkälle kesälomalle ja sen päälle isän vapaille. Minulla on puolestaan vanhempainvapaan jatkona tiedossa omat vuosilomaviikot. Harvinaislaatuisen kombon johdosta lomailemme piiiiitkään molemmat. Tuntuu mahtavalta.

Kaksin ei luonnollisesti paljon kuistilla istuskella, se on varmaa. 3,5-vuotiaasta on kuoriutunut melkoinen iskän poika, ja leikkiinkutsuja tulee satelemaan. Odotan myös paljon sitä, miten 7-kuukautinen pääsee hänkin puuhaamaan isin kanssa enemmän kuin tähän asti – aamupaloja ja päivälenkkejä, niitä juttuja joita muru ei arkipäivinä yleensä näe. Erityisen paljon odotan sitä, että meillä tulee nyt olemaan ekstrapaljon yhteistä kotonaoloaikaa, perheenä. Että vaan istutaan pihalla kaikki neljä ja lusitaan ihania kesäpäiviä pois. Ei se varmasti tule pelkkää tyyntä idylliä olemaan, mutta tänään tuntuu hyvältä. Ei ole itsestään selvää, että pääsee lomaluksuksesta nauttimaan. Osaan olla asiasta sopivan kiitollinen.

P.S. Resepti kuvassa näkyvään tomaatti-fetasalaattiin löytyy täältä!
Tsekkaa myös viimekesäinen postaukseni, niistä kahdesta muusta tomaatti-juustosalaatista eli halloumi- ja mozzarellaversioista. Herkkuja ja yksinkertaisia kaikki!

Sitruunavoi, parsa ja entrecote

Voi vitsi millä keleillä meitä on hellitty! Kunnon kesäkokkailukeleillä! Lapset viihtyvät upeasti ulkona, isompi hiekkalaatikolla, pienempi tarkkailee tilannetta pääasiassa vaunuista, päivä päivältä jo enemmän istumista muistuttavassa asennossa. Joskus harvoin äitiyslomallakin olo voi olla kuin lomalla ;)

Olen yksinkertaisten grillilautasten ystävä, ja juhlistimme männä viikonloppua hyvin koruttomalla mutta ah ihan taivaallisella kattauksella. Muru grillasi entrecote-pihvit ja vihreää parsaa, minä tein niiden kaveriksi sitruunavoin. Sitruuna sopii täydellisesti parsalle, ja italialaisista keittokirjoista olen oppinut, että se sopii täydellisesti myös punaiselle lihalle – ei vain kalalle. Omaan makuuni sitruunaa saa olla reilusti, joten sekoitin voihin Yhteishyvän ohjetta reilummin sitruunankuorta, taisi mennä tupla-annos. Lisää intensiteettiä saa puristamalla joukkoon tilkan sitruunamehua. Ja sitruuna tykkää suolastakin, eli joukkoon voi ripotella myös sormisuolaa.

Voi kannattaa tehdä hyvissä ajoin, ja kun on aika syödä, suoritetaan grillauspuuhat. Parsat neuvoisin grillaamaan raakana. Tyvestä vähän pois, kenties varren hentoa kuorimista kuorimaveitsellä, sipaisu oliiviöljyä pintaan ja sitten grilliin. Kolmisen minuuttia riittää, jos parsat ovat normikokoisia ja grilli kuuma. Ja sitten syömään!

Grillattu parsa

Mies murisi ruokansa äärellä, mikä on meillä onnistumisen merkki. Myös se, kun hän tietyllä äänensävyllä ähkäisee syömisen päälle: ”Olihan h….tin hyvää ruokaa!” Silloin tietää, että lihamies oli tyytyväinen myös lisukkeisiin. ”Tää on ihan täydellistä rasvaiselle lihalle tää raikas sitruunajuttu. Siis ihan *piip* hyvää!”

Niin se olikin. Keskustelumme soitti hämärästi kelloja viime kesältä, ja arkistosta löytyikin postaus toisesta äijäkkäästä grillilihasta ja sille tehdyistä yhtä äijäkkäistä lisukeperunoista. Jos lihakirves jäi viime kesänä testaamatta, saapi ottaa nyt revanssia, eiköhän niitä jo kaupoista löydy.

Ihania kesäisiä kokkailuhetkiä!

Voinauriit ja naudanpaisti

Viimeiset grillausvinkit: Naudanpaisti ja nektariinit

Vaikka kesä on ohi, grillikausi ei. Grillailua kannattaa näin lämpimillä keleillä jatkaa pitkälle syksyyn, ja olen itse asiassa kuullut, että jotkut grillaavat talvellakin. Meidän perheessä grillikausi päättyy yleensä ennen lumien tuloa, jossain vaiheessa lokakuuta. Talvella voi tunnelmoida toisenlaisin ruoanlaittokoukuin. Mutta kuten sanottu: vielä on kautta ja uusien reseptien kokeiluaikaa jäljellä!

Vuosien saatossa olemme grillanneet murun kanssa melkein kaikkea mitä kuvitella voi. Tänä kesänä mies on innostunut toden teolla hiiligrillailusta. Perinteinen pallogrilli on tuonut ruoanlaittoomme uutta väriä, ja taannoin keksimme grillata jotakin, jota emme olleet vieläkään kokeilleet. Valmistimme grillissä kokonaisen naudanpaistin!

Paisti valmistuu grillissä kuvun alla siinä missä uunissakin. Lämpötila kannattaa pitää mietona, näin paisti kypsyy mehevämmäksi. Uuniin laittaessa paistan lihan pinnat ensin pannulla voi-öljyseoksessa, mutta grilliin tuikkasimme paistin sellaisenaan, pintaan vain suolaa ja pippuria. Välttämätön varuste on sisälämpömittari, kypsennystavasta riippumatta. Meillä sisälämpötilaksi tavoitellaan noin 60 astetta. Silloin paisti on medium, selkeästi punainen. On jätetty joskus raaemmaksikin. Viime aikoina ja raskauksien myötä olemme suosineet vähän kypsempiä lopputuloksia. Grillissä kypsensimme paistia, kunnes sisälämpötila näytti hieman vajaata 65 astetta, ja on sisältä rosee, ei vielä kypsä. Täysin kypsä naudan paisti taitaa olla, kun lämpötila on siinä 70 asteen korvilla.

Kun haluttu sisälämpötila on saavutettu, paisti kiedotaan folioon lepäilemään. Sisälämpötila nousee lepuutuksen aikana aavistuksen. Jos siis haluaa varmistaa, että paisti on medium tai mehevä, se kannattaa ottaa grillistä pois mieluummin hieman liian ajoissa kuin myöhään. Kun paisti on levännyt kymmenisen minuuttia, tai sen ajan, kun puolison pinna kestää, se leikataan ohuehkoiksi viipaleiksi. Lisukkeeksi voi kypsentää juureksia, vaikkapa nyytissä grillissä.

Rikoin syksyn kunniaksi jo sen verran grilliaterian kaavaa, että tein meille lisukkeeksi uuninauriita. Reseptin olin nähnyt Liemessä-blogissa, ja se sisälsi lemppariani Valion valkosipulivoita. Nimellä ’voinauriit’ kulkevaa herkkua on monien muiden valkosipulivoireseptien tavoin kokeiltu kuluneen vuoden aikana varmaan aika monen bloggaajan kotona, olivathan ruokabloggaajat mukana kehittämässä tuotetta. Resepti löytyy Valion sivuilta, enkä voi sanoa muuta kuin että huikea kasvisruoka!

Kun tekee paistia, juureslisukkeiden ohella viinikastike sopii aina kuvaan. Keitin tällä kertaa punaviinisiirapin: Kattilaan saman verran sokeria ja punaviiniä, esim. 1 dl molempia, ja sitten keitellään kunnes seos sakenee. Siirappi jäpäköityy paljon jäähtyessään, joten – vähän kattilan muodosta riippuen – keittoaika on varsin lyhyt. Taisin keittää tällä kertaa 10 minuuttia.

Ja sitten syömään :)

Naudanpaisti ja punaviinisiirappi

Syönnin aikana, tai pienen luovan tauon jälkeen, grillissä valmistetaan jälkkäri. Yhteishyvän ohjeella tehdyt grillatut nektariinit olivat herkullisia. Koska meidän aprikoosihillomme ei ollut kovin makea, ripotin nektariineille myös hieman sokeria. Sopii hyvin, sillä rinnalla tarjottu mascarpone ei ole vaikkapa jäätelöön tai kermavaahtoon verrattuna yhtään niin makeaa. Mutta kuten ennenkin olen kertonut: juuri minun suuni mukaista, ai jai!

Grillatut nektariinit

Hiiligrillaus toi paistiin kivaa savuista aromia ja sopi erinomaisesti naudanlihalle. Hedelmiin tulee hiiligrillissä kuitenkin herkästi vähän liikaakin grillauksesta tuttua sivumakua. Jälkkärissämme mentiin niillä rajoilla. Vaikka hiiligrilli onkin vienyt meidän perheessä pitkän tauon jälkeen sydämet niin, että paluuta pelkkään kaasugrilliaikaan ei ole, pitää kaasugrilli kyllä tiettyinä hetkinä pintansa. Ensi kes… keväänä, kun grillikausi taas alkaa, taidan pyytää murua tekemään meille paistin grillissä, mutta grillaamaan jälkkärin kaasugrillillä. Sen verran on mies pollea terassia täyttävistä vempaimistaan, että luulen, että kahden grillin virittäminen yhtä ruokailua varten on hänelle pelkästään mieluisa tehtävä ja uroteko, josta riittää leveilyn aihetta päiviksi eteenpäin.

Nimimerkillä ”Ateriamme suunnitellut, tarvikkeet kaupasta hakenut, kaikki valmistelut ja lisukkeet ja kastikkeet tehnyt, mutta silti täysin miehisen paistosuorituksen vuoksi varjoon jäänyt vaatimaton apusyyskokki vain” ;)