Pina colada -bileet vappuna

Oletteko koskaan huomanneet, että jotkin tietyt päivämäärät tai kuukaudet merkkaisivat elämässänne toistuvasti jotakin isoa? Kuin ne vetäisivät jatkuvalla syötöllä puoleensa merkityksellisiä tapahtumia.

Säilyttääkseni terveen paperit voisin nyt vastata omaan kysymykseeni ”en minäkään” ja jättää tämän postauksen tähän. Mutta mitä sitä kaunistelemaan ihan selvää asiaa. Minussa on aimo annos huuhaa-hullun verta, sulkekaa koppiin tai mitä nyt ikinä, mutta tämän vannon: Jotakin selittämätöntä ja blondin ymmärryksen ylittäviä asioita tässä maailmassa on ja tapahtuu. Piste.

Yksi minulle merkityksellinen paripäiväinen on vappu. Silloin sattuu ja elämä vaihtaa suuntaa. Yksi eniten käänteentekevistä oli vappu 2007. Piti olla jossakin ihan muualla ja tekemässä jotakin ihan muuta kuin lojumassa pikkuveljen sohvalla kotikonnuilla Orimattilassa. Miksi tulin, en tiedä, miksi menin paikalliseen baariin, viis siitä. Tapasin yhden vanhan tutun, pitkästä aikaa, asiat johti toisiin, ja nyt meillä on puolitoistavuotias poika, jota tämä ex-ex-tuttu parhaillaan nukuttaa seinän takana. Yskimisestä, kolaamisesta ja höpöttelystä päätellen aika huonosti, mutta kuinka hyviä nukuttajia sitä voisikaan löytää tuppukylän ainoasta paikallisesta, hei.

Vappuna 2010 päätimme, että seurustelusta nopeasti avoliitoksi kääntynyt ihmissuhde olisi hyvä viimein kruunata avioliitolla. Marssimme maistraattiin. Varsinaiset häät pidettiin pahaa aavistamattomille sukulaisille vasta kesällä 2011, ja se elokuinen päivä tuntuu siltä oikealta hääpäivältä. Vappu ei niinkään. Muru ei itse asiassa enää edes muista, että se on oikea vihkipäivämme. Hääpäivä kun sanakin tuppaa viittaamaa häihin.

Huolimatta tästä tarinasta ja härnäämättä liikaa kohtaloa, joka on ennenkin heittänyt vappujeni ylle arvaamattomia varjoja ja viittoja, uskallan arvioida, että tämä vappu ei tule kääntämään uutta lehteä elämässäni. Muru ilmoitti olevansa peltotöissä, kenties myöhäänkin, joten meillä taitaa pikkumurun kanssa tulla huomenna aika rauhallinen nakki-ilta. Kun pääsen töistä, haen jotain hyvää viiniä, ja kun lapsi sammuu, aion pyrkiä samaan.

Jos teillä on tiedossa railakkaammat vappubileet, tai jos kaipaatte koti-iltoihinne jotakin viiniä eksoottisempaa kyytipoikaa, nyt lykästi! Tässä tulee pari reseptivinkkiä, joissa on vapun aurinkoista karnevaalimeininkiä kerrakseen. Leivoin sunnuntaina jotakin, jota en ollut koskaan testannut. Piña colada -kakkua!

Piña colada on yksi lempidrinksuistani. Ananasta, kookosta ja rommia, wautsi mitä makuja! Elämyksellisimmät ananaspaukut olen naatiskellut Brasiliassa, biitsillä makaillen. Enkä taida sen reissun jälkeen olla montaa pina coladaa juonutkaan, pohdin, kun maistoin valmista kakkua. Ja voi että, uskomatonta, olin aurinkoisella merenrannalla!

Lähes identtinen versio Kakkujen kuningattarista löytyvästä reseptistä on bongattavissa Maku-lehdestä. Säästän itseltäni jälleen kirjoittamisen vaivan, ja linkkaan sivuille: http://www.maku.fi/reseptit/pina-colada-kakku

Muutama eroavaisuus ohjeista löytyy: Kakkujen kuningattarien, Helene Saine-Laitisen ohjeessa pohjaan käytetään 4 keltuaista ja 2 kokonaista munaa. Päälle tuleva marenki valmistetaan näin ollen neljästä valkuaisesta ja 2,5 dl:sta sokeria. Minun ohjeessani pohjan vehnäjauhoihin lisätään 1 tl leivinjauhetta, ja täytteen tomusokerimäärä on vaatimattomampi, vain 1,5 rkl. Kostutuksesta on jätetty minun versiossani ananasmehu pois, mutta lopputulos on silti tosi mehukas. Ja Maku-lehden kakku on myös koristeltu paahdetuilla kookoshiutaleilla, minun reseptissäni mainitaan, että koristeluun voi käyttää kookoslastuja tai kuivattuja ananaspaloja, jos haluaa.

Oleellisin ero näillä kahdella kakulla on moisten pikkuviilauksien sijaan siinä, miten pohja paistetaan. Maku-lehden pohja tehdään leipävuokaan ja leikataan kolmeen osaan. Minun ohjeessani käskettiin taittelemaan leivinpaperista 30 x 30 cm kokoinen, matalalaitainen ”vuoka”, jossa pohja paistettiin (200 astetta 10-12 min) ja kumottiin kuin kääretorttulevy. Sitten se leikattiin kolmeksi suorakaiteeksi, joista kakku koottiin. Mene tiedä, kumpi parempi. Yllätin muuten itseni osaamalla taitella leivinpaperin, joten se ei voi olla mahdoton vaihe muillekaan. Klemmarit ovat hyvä jeesi.

 

Minun ohjeessani kakun täytteeksi tuleva murskattu ananas valutetaan siivilässä, jolloin ihanaa ananasmehua valuu kulhoon jemmaan aikamoinen määrä. Koska murska on niin nestepitoista, tekisin valutusvaiheen ilman muuta, vaikka leipoisinkin kakun Maku-lehden tyyliin leipävuoassa. Mehua on sitten hyvä käyttää kostutusliemessä, johon siinä reseptissä ananaslientä tarvittiin.

Meidän kakussamme tämä nektari jäi tosiaan käyttämättä. Mistä mieleeni se drinkki. Fiksasin meille sellaiset, kookoskermaakin kun oli sopivasti jäänyt kakun teosta (Santa Marian pahvitötterö). Yhdistelmänä piña colada -kakussa ja -drinkissä on ehkä aavistuksen liikaa piña coladaa yhdelle illalle, mutta kukin voi nyt valita, kumpaa kautta päiväntasaajanseudun meritunnelmiin haluaa. Tai vetää överit ja tehdä molempia.

Piña colada
1 annos

5 cl vaaleaa rommia
4 cl ananasmehua
3 cl kookoskermaa
2 cl kermaa
1 rkl sokeria
jäämurskaa (jota varten marketin hyllyiltä löytyy omia jääpalapusseja)

Laita kaikki ainekset cocktailravistimeen (tai esim. kannelliseen korkeaan 5 dl:n mittaan, kuten meillä). Sekoita hyvin ja kaada lasiin. Nauti. Ja nauti.

 

Kera drinkkireseptini toivotan kaikille (muille) railakasta vappua! Ja olkaa valppaina kohtaloniskuille. Koskaan ei tiedä, mitä ne tuovat tullessaan. Itse lähden nyt yhden sellaisen yllätyskäänteen viereen maate. Aion huokailla teatterihuokauksia vähintään puolisen tuntia, tyyliin: ”Sä se et sitten ikinä muista, miten merkityksellinen päivä vappuaatto meille on!”

Sansibarin tuorekakku

Viisi syytä leipoa dementiakakku

1. Psorilääke kakussa on hauskaa piruilua

Kuten moni muu leipomusten ystävä, en liiemmin nirsoile kun tarjolla on makeaa. On silti olemassa leivonnaisia, joita en jaksaisi alkaa itse tehdä. Ruokatoimittajat ry:n Kakkujen kuningattaret on siitä ihana keittokirja, että voisin hyvin kuvitella testaavani kirjasta lähes joka reseptin. Lähes.

Lokakuun leivonnaisissa oli yksi, jonka olin päättänyt ohittaa. ’Sansibarin tuorekakku’ oli kaunis ja kiinnostava, mutta tiesin, että olisin omillani sen syömisessä. Kuivattuja hedelmiä sisältävä pohja sekä sokeriton avokado-pähkinätäyte ei uppoaisi miehiseen makuun.

Annas olla. Muru sairastaa viheliäistä psoriasista, minkä seurauksena meillä kuluu erilaisia linimenttejä ja sukkia kuin leipää. Mies tuli isänpäivän alla kotiin, kädessään luontaistuotekaupasta haettu purkki. Hän aikoi sivellä sitä päähänsä suihkun jälkeen. Luomu kookosöljyä, sanoi etiketti. Sain flashbackin ja kurkkasin kakkukirjaani. Kyllä vaan, Sansibarin torttuun tarvittiin muutama lusikallinen psorilääkettä. Vielä kun muru jatkoi, että myyjä sanoi öljyä käytettävän myös muistisairauksien hoidossa, kuulin pääni sisällä äänen:

Pitäisiköhän isille leipoa isänpäivänä piruilumielessä sansibarilaista, eli kakkua, jolla olisi hänen molempia vaivojaan lääkitsevä terveysvaikutus?

Puolisollani on nähkääs Pohjoismaiden pahanhajuisimpien psorikorvantaustojen lisäksi edustamansa ikäluokan huonoin miesmuisti. Vähän aikaa sitten hän väitti toisen nimensä olevan Ilmari, sama kuin pojallamme. Muistutin, että muru on kyllä Kalevi. Voi sitä pettymystä! Hän tuijotti minua kurjana, ja sanoi, että hänkin haluaisi olla Ilmari.

Taputin murua päähän ja lohdutin: Sinä unohdat rakas sen pian!

 

2. Oma synttärilahja oli aika ottaa käyttöön

Yhden jutun muru kuitenkin syyskuussa syntymäpäivänäni muisti! Olen haaveillut vuosia ostavani Kitchen Aid -tehosekoittimen, jolla voi tehdä jos mitä keittiöhommia. Kun avasin pakettia, tirautin onnenkyyneleet, mutta nyt vehje oli nököttänyt käyttämättömänä jo puolitoista kuukautta, koska… no, kyllä te tiedätte, äideillä ei ikinä ole aikaa tehdä aamiaissmoothieta ja niin edelleen!

Ihana vekotin eli Kitchen Aid

Ihana vekotin eli Kitchen Aid

Tarkistaessani tuorekakun reseptistä, että mitä muuta kuin kookosöljyä siihen tarvittiinkaan, huomasin, että sekä pohja että täyte tehtäisiin sauva- ja/tai tehosekoittimella. Pääsisin sansibarilaisen teossa siis viimein testaamaan uutta masiinaani… Noh, järki käteen. En aio leipoa kakkua, joka suurella todennäköisyydellä jäisi meillä syömättä!

 

3. Viikunaista sherryä jäi vielä

Rauhallisen kahvihetken lisäksi päivässä on pari muutakin tuokiota, joiden avulla pysyn uudessa elämässä järjissäni. Sellaisina iltoina, kun lapsi nukahtaa yöunille aikaisin, istumme hetkeksi television ääreen ja herkuttelemme jaetulla oluttölkillä tai parilla palalla suklaata. Kun eräänä viikonloppuiltana poika sammahti jo puoli yhdeksältä, löin uuniin omenapannun, joka on ihan vietävän hyvää ja valmistuu nopeasti.

Omenapaistos, joka tehdään paistinpannulla

Omenapaistos, joka tehdään paistinpannulla

Omena-kaurapannu

n. 8 kotimaista, keskikokoista omenaa
2 rkl voita
0,25−0,5 dl sokeria (omenien happamuudesta riippuen)
1 tl kanelia
Kauratoska:
100 g voita
1 dl sokeria
3,5 dl kaurahiutaleita

Pese omenat ja poista siemenkota. Leikkaa omenat siivuiksi. Sulata voi uuninkestävällä, valurautaisella paistinpannulla. Lisää omenalohkot, sokeri ja kaneli. Paista noin viiden minuutin ajan, kunnes lohkot pehmenevät hieman.

Sulata kauraseoksen voi kattilassa ja lisää muut aineet. Sekoita ja ripottele omenien päälle. Nosta paistinpannu uuniin. Kuumenna 225 asteessa uunin alatasolla noin 15 minuuttia, kunnes pinta saanut hieman väriä ja omenat ovat pehmeitä. Tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

 

Isänpäivän alla olimme pojan aikaisesta nukahtamisesta niin mehuissamme, että hulluttelimme korkkaamalla arki-iltana pikkupotun makeaa sherryä! Maistellessa ihanaa juomaa hermot lepäsivät ja mieleen juolahti, että loppupullon kaveriksi pitäisi viikonloppuna leipoa jotakin, jossa olisi viikunaa ja taatelia. Kävin kurkkaamassa ”santsipaarin” ohjetta. Pohja sisälsi viikunaa ja taatelia.

 

4. Prisman ärsyttävän hyvät luomuvalikoimat ajoivat nurkkaan

Seuraavana päivänä lähdimme Artun kanssa Prismaan ruokaostoksille. Taustatiedoksi teille: Olen sopinut itseni kanssa, että yritän tehdä ruokakaupassa mahdollisimman vastuullisia valintoja. En ostele turhaan kaukotuontituotteita, ja jos ostan, valitsen luomua ja Reilua kauppaa. Olin päättänyt, että jos löydän sansibarilaisen tarveaineet Prismasta luomuna, leivon kakun!

Huomatkaa, etten edelleenkään halunnut leipoa, viis aiemmista merkeistä. Ja olin mielestäni turvallisilla vesillä, sillä kakkuun tarvittiin kookosjauhoja. En kuunaan uskonut sellaisia löytyvän Prismasta luomuna. Hymyilin tyytyväisenä, kun kuljimme kärryinemme kohti leivontatarvikehyllyä. Järkytykseni oli keskikokoinen. Hyllyllä komeili iso pussi luomu kookosjauhoja.

Jos työpuhelimeni olisi ollut mukana, olisin kaivanut myyntipäällikön numeron esiin, soittanut ja kysynyt, että mihin tämä maailma, jota myös S-ryhmäksi kutsumme, on menossa: ”Oletko miettinyt, että tarjontamme alkaa luomussa olla jo vähän liiankin hyvää?” kuvittelin huutavani puhelimeen.

Koska oikeasti olin Prisman fani, nielin pettymykseni. Puhumattakaan siitä, että olin lukuisilla ”voisinko saada sitätätäjatotakin luomuna” –palautteillani todennäköisesti jo vuosia sitten paljastanut karvani tällekin myyntipäällikölle. Oli turha itkeä. Sitä saa mitä tilaa. Ei kun kassalle ja leipomaan.

 

5. Monitulkintainen postauskin niin velvoitti

Autossa aloin miettiä, että mitä järkeä tässä on! Miksi leipoisin äijälle kakun, jota se ei halua syödä (ehkä korkeintaan vain levittää sen päähänsä)? Onko se, että pääsee piruilemaan toisen huonosta muistista ”Tässä sinulle dementiakakkua isi!” -toivotuskortilla todella vaivan arvoista?

Päätin kotona tarkistaa, mitä olinkaan kirjannut ensimmäiseen postaukseeni. Muistan mieheni nimittäin julkaisun alla kysyneen, että leivommeko me kakkukirjan kaikki 52 kakkua. ”Älä hulluja puhu. Leivotaan ne, mitkä maistuu!” muistan vastanneeni.

Istahdin koneelle ja aloin lukea. Postaus on monitulkintainen. En lupaa leipoa 52 kakkua, mutta teksti antaa kieltämättä niin ymmärtää.

Voi hemmetin hemmetti.

Nostin tulostimen ja näytön piuhoja nakertavan hamsterin syliini, kannoin keittiöön, laskin lattialle, heitin tarvikkeet tehosekoittimeeni ja aloin tehdä pohjaa. Pikkujyrsijä säntäsi allaskaapille ja punnersi sen auki. Lapsi oli jo oppinut, että kun äitin kädet ovat täynnä, on aika syödä tiskiainetabletteja ja pelailla fairypullolla.

Poika kääntyi ovella vielä olkansa yli, katsoi minua ja väläytti leveän hymyn. ”Ihanaa taas leipoa yhdessä” sen silmät sanoivat, ennen kuin se katosi kaappiin.

Voi hemmetin hemmetti.