Lasten juhlat Halloween-tyyliin

Esikoinen täytti neljä ja pienempi vesselimme vuoden. Sukulaisille järkättiin yhteissynttärit. Koska synttäriajankohta tähän osui ja iso poikamme tykkää ”spidereista” ja kummituksista, Halloween-teemalla päätettiin mennä. Tarjoilujen valitseminenkaan ei tuottanut suurta ongelmaa, lapsi kun ilmoitti haluavansa suklaakakkua ja jäätelö. Checked.

Teemamme oli aika kevyt ja näkyi lähinnä tarjoilupöydän koristeissa. Olisi tuntunut liian hullulta pimentää koti jätesäkeillä ja pukeutua vereviin naamiaisasuihin. 1-vuotiaalle outo tilanne, eivätkä poikien isovanhemmatkaan olisi välttämättä osanneet arvostaa kummitusjunamaista meininkiä kahvia juodessaan. Tästä saat kuitenkin ideoita tarjoiluihin, jos teidän perheessänne on päätetty järjestää pyhäinpäivänä naamiaiskekkerit lapsille. Kodin koristelussa olkoon Google-apunasi.

Syötäviä

Lasten Halloween-kutsut

JACK Kurpitsa-pekonipiirakka
MUUMIO Nakkipiilot
Riisipiirakat ja munavoi
Pieniä voileipiä

SPIDER Jäätelökakku
Suklaakakku- ja juustokakkupalat & KUMMITUSVARTIO
Keksi- ja karkkitarjotin

 

Kurpitsa-pekonipiirakka

Kurpitsa-pekonipiirakan tein tällä Yhteishyvän reseptillä. Oiva piirakka, myskikurpitsa on niin herkkua! Lasten kutsuille voi miettiä, haluaako chilin jättää täytteestä pois. Meidän lähipiirin lapset ei suolaisia piirakoita juuri haarukoi, joten kovin vaikea ei monivalintatehtävä ollut. Käytin chiliä. Piirakan päälle asettelin kokonaisia ja pienittyjä nachoja kurpitsalyhdystä tutuiksi kasvoiksi. Oho, siitähän tuli aika hyvä!

Halloween-nakkipiilot

Muumiota muistuttaviin nakkipiiloihin otin mallia Maku.fi:stä. Ostin Kivikylän Wanhanajan hyvänmakuisia, napsahtavia nakkeja. Pituudeltaan passeleita. Paketissa oli 380 g nakkeja, ja muumiokääreitä varten sulatin kaksi voitaikinalevyä. Leikkasin levyt terävällä veitsellä pituussuunnassa suikaleiksi, siten että sain suikaleita tasan nakkien määrän verran. Pyöräytin taikinasuikaleet nakkien ympärille, latelin pellille, ja voitelin munalla. Uuniin 225 asteeseen noin 15 minuutiksi, kunnes ovat hyvän värisiä. (Hieman vähäinen oli taikinan määrä, eli nämä muumiot olivat päässeet kääreistään irti. Mutta lapset eivät valittaneet.) Jäähtyneisiin nakkeihin tehdään silmät majoneesilla, esim. hammastikkua apuna käyttäen. Yllättävän vähätöiset.

Pakastealtaasta löytyvät Fazerin Vuoksen piirakat toimivat kaikissa lasten juhlissa, ovat superhelppoja ja maistuvat aikuisillekin munavoin kanssa. Pikkuvoikkareiden pohjana käytin puolestaan ruispalojen Mini-versiota ja Sinuhen saaristolaisleipiä. Pyöreä nappi on puolitettuna kivan kokoinen ja lasten käteen sopiva, kuin mini-ruispalakin. Päälle voi laittaa juustoa ja kurkkua, aikuiseen makuun ovat esimerkiksi savuporo-suolakurkkupikkuruispalat ja graavilohisaaristolaisnapit. Versot koristavat leipätarjottimet hauskasti, Mimis on hyvä tuoteperhe. Ei niin Halloweenia, mutta toimii.

Spider-jäätelökakku

Jäätelökakkuja voi tehdä monella tavalla, ja kovasti suosittuja ovat nyt pehmenneestä jäätelöstä kakkuvuokiin kootut ja uudelleen pakastetut kakut. Osviittaa voi ottaa tästä Yhteishyvän reseptistä (klikkaa, upea kuva!). Pehmenneen jäätelön työstöön voi käyttää sähkövatkainta, mutta voi sen vain leikata siivuiksi ja painella vuokaan, jos on laiska. Mielestäni lopputulos on aika sama. Huomioitavaa on, että kannellisissa rasioissa myytävät herkkujätskit ovat tähän tarkoitukseen vähän liian sulavia. Tein keksipohjan päälle suklaajätskikerroksen tavallisesta pakettijäätelöstä, ja hyvin toimi. Vaniljajäätelökerros päällä on herkkujädeä, ja se suli käsiin, kun kakku oli otettu jo hetkeä ennen H:ta jääkaappiin pehmenemään. Eniveis, koristeluun en uhrannut kallista aikaani, vaan norotin suklaakastiketta renkaiksi, ja sitten vedin veitsellä poikkiviivat, jolloin kuviosta muodostui hämähäkinseitti. Mukaan vielä pieniä (pestyjä) hämähäkkejä, Prisman Halloween-esillepanosta ostettuja (samasta mestasta muuten hankittu nuo kuvissa näkyvät oranssit kurpitsalyhdyt).

Tummanpuhuvat sävyt sopivat Halloween-meininkiin, ja namitarjottimelle olin valinnut paljon lakua ja suklaata. Juustokakun pohjassa käytin mustia Oreo-keksejä, ja samoja keksimuruja ripottelin vielä juustokakkumassan pintaankin. Sen, kuin myös suklaakaakkumme, leikkasin valmiiksi paloiksi tarjolle. Poika oli innoissaan kummituksista, joita asettelimme vartioon leivoslautasille. Kummitus on tehty isosta, aidosta jenkkivaahtokarkista (sieltä Prismasta näitäkin löytyi). Valutimme päälle sulaa valkosuklaata ja löimme suklaarusinat silmiksi. Oikeat rusinat olisivat tummemmat ja autenttisemmat silmät, mutta kun poika rakastaa suklaarusinoita, käytin niitä.

Halloween-kummitukset

Nyt on juhlat juhlittu. Halloween-synttäreiden jälkeen pidettiin päiväkotikavereille meidän perheen ekat ihka-aidot lasten kutsut, ja menoa riitti. Pääsin vähällä, kun jälkimmäiset synttärit organisoitiin ulkoiluteemalla. Ei tarvinnut siivota juhlien jälkiä kotona. Mutta sen verran olen nyt saanut hajua siitä, millaiseen synttäriralliin elämämme on tulevina lokakuina, kahden pienen päivänsankarin synttärien vuoksi menossa, että olo on jo nyt äärettömän voipunut.

Joku työnsankari jäi elämään Youtube-todellisuuteen lohkaistuaan uutisissa rankan duunipäivän jälkeen, että ’taidan riipasta kunnon kännit’. Vastaava fiilis lienee monella lastenjuhlamaratonin jälkeen. En tod. moralisoi, mutta epä-äidillisen kännin sijaan kannattaa panostaa johonkin eheyttävämpään. Miten olisi puoli tuntia omaa hemmotteluaikaa? Laita siis sauna päälle ja sano, että ’nyt äiti riipasee kunnon löylyt, koittakaa pärjäillä sen aikaa”. Saunan lämmössä mieli lepää – eikä se nyt niin paheksuttavaa ole, jos mukaan ottaa tölkin lempisiideriään tai lasin kuohuvaa. Lastenjuhlien jälkeen on äiti sen ansainnut, believe you me.

Angry birds –kakut lastenjuhliin

Leivon joka kesäkuu täytekakkua veljenpojan synttäreille. Aloin hyvissä ajoin etsiä inspiraatiota ruokablogimaailmasta ja taas tärppäsi. Törmäsin Suolaa ja hunajaa –blogissa omaan leivontafilosofiaani sopivaan Angry birds –kakkuun, jossa ei pelleillä sokerimassojen kanssa, vaan linnunnaama asetellaan päälle mansikoista. Sain heti jatkoidean, ja päätin tehdä myös toisen kakun, jossa sulkien virkaa ajaisivat sesongin hedelmäherkut elikäs kiivit.

Tein viime vuonna tosi onnistuneen mansikka-kermakakun, ja päätin tehdä tämän kakun samaan tyyliin. Vaihdoin vain reseptin täytteenä olleet mansikat ja mansikkahillon mustikkaversioihin vaihtelusyistä. (Käytin siis 250 g pakastemustikoita ja 2 dl mustikkahilloa.) Raikastin myös täytettä raastetulla sitruunankuorella. 5 munan kakku onnistui viime vuonna nappiin, mutta nyt 2 tl leivinjauhetta oli liikaa ja kakku pursusi 24 cm:n vuoasta. Mene tiedä miksi. Noh, leikkaus kuitenkin onnistui. Sitten täytin ja kostutin kakun ja jätin kermatäytettä ihan vähän talteen (eli käytin lähes koko täytteen kahteen väliin).

Toiseen 5 munan kakkuun tein tumman pohjan korvaamalla osan jauhoista kaakaojauheella (kuivat aineet 1,5 dl vehnäjauhoja, 0,5 dl perunajauhoja, 0,75 dl kaakaojauhetta ja 1 tl leivinjauhetta). Kostutukseen käytin maitoa hieman vajaa 2 dl. Täytteeseen käytin 4 banaania. Yhdet muussatut banaanit roiskittuna per väli ja molempiin yksi banaani ohuina siivuina. Banaanien päälle levitin kinuskitäytteen, jonka olen bongannut Kinuskikissan ekasta keittokirjasta. (Osviitat löytyvät myös blogista.) Tein täytettä kahteen väliin sopivan annoksen, mutta säästin sitäkin hieman päälle. Ja sitten kakut yöksi jääkaappiin.

Aamulla levitin kakuille ne muutaman ruokalusikallisen kokoiset täyteannokset, jotta ne sitoisivat linnunnaamat hyvin kakkuun. Ja sitten hedelmien ja marjojen kimppuun. Leikkasin molemmille linnuille silmät omenaviipaleista ja nokat cantaloupe-melonista (Suolaa ja hunajaa –blogissa oli käytetty nokkaan mangoa). Tein pensasmustikoista kulmakarvat ja liimasin yhdet mustikat vielä silmiä täydentämään. Sitten pilkoin mansikoita kahtia ja isoimmat neljään osaan. Asettelin ne kakulle, nokan alle sisäpuoli ylöspäin. Kiivit tulivat banaani-kinuskikakkuun. Vihreitä kiivejä taisi mennä 2-3, keltaisia kiivejä käytin reilun yhden. (En ollut koskaan maistanut, IHAN JÄRKYTTÄVÄN hyvä hedelmä!)

Angry birds -kakut

Angry birds -kakku mansikoista

Angry birds -kakku kiiveistä

Kuistin pöydällä valokuvaajaa odottaneet kakut näyttivät sivusta tavallisilta nakukakuilta, mutta päältä katsottuna paljastui yllätys, joka sai meidän 3,5-vuotiaan sekoamaan innosta, niin hienot kakut äiti hänen mielestään serkkupojalle teki. Ja Angry birds –teemaa kun pidettiin juhlissa yllä myös kekseissä, kertisastioissa ja sun muissa rekvisiitoissa, serkun synttärit olivat meidän pojan mielestä hienoimmat joissa oli käynyt. Hän haluaa itse syksyllä kuulemma Spider man –synttärit. Ihan kiva. Olisikohan ruokabloggaajakollegoilla mitään apua tähän heittää…?

(Ja miksei siihenkin pulmaan, miten sitä joskus ehtisi kehittää itseään kuvaajana jotta pystyisi viemään bloginsa ulkoasua seuraavalle tasolle, eikä vain polkisi paikallaan ja roikottaisi kuvaushetkinä yöpukuista apinaa niskassaan?)

Lapsi ja äiti kuvauspuuhissa

P.P.S. Muita vinkkejä lastenjuhliin:

Perhoskakku vaahtokarkkikuorrutteella, joka epäonnistui, mutta kokeilla saa jos uskaltaa.
Kuvausta ostoherkuilla ja voileivillä mennyistä 2-vuotissynttäreistä ja vinkki täytekakun lakukuorrutteeseen.
Mustikkakku ja muut tutut ja helpot.

Tarjoilut lastenjuhliin – ne tutut ja ne helpot

Pieni poikamme, juuri vasta syntynyt, täytti kuun vaihteessa kolme vuotta. Oi ja voi, mihin aika menee?

Juhlimme viime vuonna kaksivuotisia perjantai-iltana työpäivän jälkeen, kun kerran siihen osuivat. Tarjolla ei ollut omatekemää kakkua vaan ostotarjoilut, koska olin edellisenkin päivän työreissussa ja kotona myöhään illalla. Tänä vuonna tekosyy vähäisiin valmisteluihin olisi ollut parempi, olihan minulla kaksi viikkoa vanha vauva kainalossa koko synttäreitä edeltäneen päivän, illan ja juhla-aamun, sillä mies oli liesussa. En kuitenkaan kehdannut mennä aidan matalimmasta kohtaa kahtena vuonna peräkkäin. Jotain olisi pakko leipoa. Päätin ruveta reilun kolmenkympin iässä omaksi äidikseni. En jaksanut selata reseptikirjoja tai kahlata blogeja, vaan tein sitä kakkua jota meidän äiti teki ja tekee edelleen melkein kaikkiin juhliin. Mustikka-kaurakakun reseptin olen jakanut jo aiemmin, siinäpä hiton hyvä leipomus. Postaus on keikkunut julkaisustaan asti luetuimpien postausteni listan kärjessä. Ansaitusti.

Kakun kanssa tarvitaan jotain pientä makeaa. Ostin erilaisia keksejä ja karkkeja ja rakensin niistä herkkutarjottimen. Arttu oli todella vaikuttunut, kun hän päikkäreiltä herättyään tallusteli keittiöön, johon synttäripöytä oli jo katettu. Suosittelen muillekin riman alittajille! Mitä sitä itse keksilajitelmaa leipomaan, kun lapsi tulee niin onnelliseksi kahdessa minuutissa valmistuvasta synttäriyllätyksestään.

Mustikka-kaurakakku

Herkkutarjotin

Suolaisella puolella luotettiin valmiisiin voileipiin kuten meidän juhlissa aina, mutta tein minä tällä kertaa myös pari piirakkaa. Päätin testata kahta Yhteishyvän reseptiä, joiden pohjana oli pakastealtaasta löytyvä valmistaikina. Sellaisille oli justjust aikaa aamulla. Jauhelihalevypiirakka on miedon makuista, ja tätä olen tehnyt aiemminkin, koska ajattelen sen olevan lasten mieleen. (Tein muuten ohjeen mukaan, mutta jauhelihana meillä oli luomu nautaa possu-naudan sijaan ja ranskankerma oli maustamatonta.) Pienille pöydässä istujille piirakka ei kelvannut, koska meidän perheen mukulat on nirsoja, mutta uskallan suositella muille. Kehotan vaan tuunaamaan piirakkaa ripottamalla pinnalle oreganoa, jolloin siihen tulee kertalaakista pitsapiirakan makua – lasten mieleen, voisi olettaa.

Savulohipiiras on sekin yksinkertainen ja nopea valmistaa, ja tätäkin tulee pienellä vaivalla iso määrä. Reseptissä on myös pari hyvää koukkua. Oliivit ovat kiva lisä (määrää voisi hieman pienentää, jos osa vieraista ei tykkää), samoin ilahdutti roseepippurien käyttö. Kauniita ja tuovat nekin omaa erilaista makua tuttuun lohipiirakkaan.

Savulohipiiras pellillä

Jauhelihapiirakka

Näillä mentiin tänä vuonna. Mitä ensi vuosi tuo tullessaan ja millaisia pienen pojan 1-vuotisia, isin plus kolmevitosia ja ison pojan 4-vuotiskemuja meillä lokakuussa vietetään, sen näkee. Huolimatta siitä, että meillä on siis jatkossa kolmet miehiset synttärit kahden viikon sisällä, uskallan luvata leipovani ja laittavani ainakin joihinkin niistä ainakin jotain. Tulevana viikonloppuna päätin kuitenkin ulkoistaa hommat, ja vauvan ristiäisiä juhlitaan valmiiden herkkujen kanssa. NIIIIN rentouttavaa, ja niin luksusta!

Palataan linjoille juhlien jälkeen – ja paljastetaan silloin elämäni kolmannen murun nimi :)

Lasten juhlat ja Halloween aidan matalimmasta kohtaa

Tästä olen marissut ennenkin. Vaikka kuinka haluaisi olla täydellinen äiti ja vaimo, sisustaa ja huushollata täydellistä kotia, ylläpitää täydellisiä harrastuksia ja olla työ- ja muussa sosiaalisessa elämässään kaikkien ihailema Prom Queen, ei se elämä silleen mene. Ei riitä aika eikä paukut.

Viime viikon epäonnistumisista pari mainitakseni:

Murun ja minun rakkauden hedelmä täytti kaksi vuotta perjantaina. Jätin kaikki yhden kortin varaan ja kutsuin ihmiset synttärijuhliin samaisena arki-iltana klo 17.30. Tiesin, että olisin työreissulta edellisenä iltana kotona n. klo 20, mutta ajattelin, että ehtisihän siinä vielä kakun tehdä, sellaisen lasten juhliin sopivan, lakupäällysteisen.

Näin hyvin sitä itsensä nainen 33-vuotiaana tuntee: Ehtisihän siinä, mutta tuskin jaksaa! No, onneksi työreissu suuntautui Helsinkiin, jossa putiikit ovat täynnä valmiita herkkuja kiireisille ihmisille. Kaappasin mukaani pieniä leivoksia pari rasiallista, ja yllätin itseni pohtimalla junassa, että täysin ylihintoihin juuri kohonneet kemut eivät harmittaneet minua yhtään. Tähän on tultu.

Perjantaina lähdin töistä kolmelta. Kiiruhdin kaupan läpi ja ostin vielä jäätelöä. Olin kotona neljältä. Muru oli jo mestoilla, ja yhdessä tuumin siivosimme vajaan puolituntia. Tavarat ja vaatteet paikoilleen, viikon postit paperinkeräykseen (ei kai meille laskuja ollut tullut… ei varmaan…), imurointi ja pari suihkausta pesuainetta rättiin, jolla pyyhittiin pöydät. Sitten muru päiväkotiin sankarin hakuun ja minä tekemään voileipiä. Lohta, poroa ja metukkaa, näillä pärjätään. Sitten valmiit tarjottavat lautasille. Kello oli viisi. Jäi vielä puoli tuntia kahvikuppien asetteluun ja lapsen kanssa halailuun. Koin valtavaa onnistumisen elämystä synttärijärjestelyistä, joihin panostimme kokonaiset kaksi tuntia! Mies yritti hieman latistaa tunnelmaa hikoilemalla vieraiden tultua kahvinkeittimen täytön kanssa ja muljauttelemalla minulle silmiään, kun ”eihän yhdestä keittimellisestä riitä tusinalle synttärivieraita!”. Osta toinen keitin, sanoin mielessäni, mutta armaalleni tietysti vain hymyilin, koska olin meistä niin ylpeä. Nyt ei riidellä, hyvä me!

Mielessä oli, että jos synttärikakku jäisi leipomatta, tekisin sen lauantaina serkkujeni kanssa perinteisesti järkkäämiimme Halloween-kemuihin. Ehkä muistat vuoden takaisesta postauksestani, että näihin juhliin kuuluu aina paitsi älyvapaita naamiaisasuja, myös herkuttelua. Olin jälleen luvannut viedä kakun, ja leipomatta jäänyt musta lakukakku sopisi hyvin näidenkin juhlien teemaan, tuumasin.

Vaan aamulla ei inspiroinut yhtään. Päätin oikaista ja tehdä Halloween-muffinsseja, joiden päälle tulisi pääkallokarkki. Kaapista löytyi Fazerin turkinpippurirouhetta, joten ei muuta kun munia, voita, sokeria, jauhoja, lemon curd –tahnaa ja karkkirouhetta sekaisin. Kun muffinssit alkoivat pellillä kuplia ja levitä yhtenäiseksi taikinalevyksi, mietin, että voisihan sitä välillä nopeastikin leipoessaan tarkastella ohjeista, miten homma pitäisi hoitaa. Ala-asteella muistini mukaan tehtiin leivoksia, joissa lyötiin aineksia kippoon ja katsottiin mitä niistä paistettuna tulee. Näköjään niin voi tehdä aikuisiälläkin, ja taas kokemus karttui. Pikkukakut, jotka vaivoin irtosivat muffinipellin koloista, näyttivät siltä, kuin niitä olisi tulitettu konekiväärillä. En ottanut kuvaa.

No, onni onnettomuudessa ”haavoittuneet kakkuset” sopivat naamiaisteemaamme: Muru oli Tuntematon potilas, minä Kävelevä kenttäsairaala, tuttavien kesken Turmion kätilö. Poikamme sai olla kaimansa Arttu Viskari. Ei suostunut käyttämään asuun kuuluneita laseja, jotka muuten hävisivät reissulla, tiedoksi serkuille Jäkeen: Törkeä pölliminen merkattu ylös keskinäisten selvittämättömien asioidemme vihkoon, heti seuraavalle riville kohdan ”kuka ideoi Jussin naamiaisasut” jälkeen! (Serkkuni mies kunnostautuu asuilla, jotka jättävät muut sanattomiksi. Tällä kertaa hän oli Kaj Kunnas. Hämmentävä yhdennäköisyys, ja ehtaa Halloween-kamaa. Jonain vuonna näiden asujen ideoiden isä vielä paljastuu. Voisiko neronleimausten takana tosiaan olla mies itse..?)

Eniveis. Paikkasin leipomusmielessä nöyryyttävää viime viikkoa alkuviikosta. Tein sitä kakkua, jota kaksi kertaa oli jo pitänyt tehdä. Joimme murujen kanssa 2-vuotissynttärikahvit, ja lapsikin maistoi kakkua. Finland, zero points, oli tyly ilmoitus. Lapsi irvisti kirpsakkaa sitruunatäytettä eikä syönyt palaansa. Emme suosittele siis muillekaan. Mutta päällinen oli ehtaa lakuherkkua! Siitä resepti jakoon, kera muiden… hmm… ”ohjeiden”:

 

Kiireisen äidin lasten kutsut

Voileipätarjotin
tummaa vuokaleipää
pieniä pyöreitä ruisleipäsiä
herkullista voita (esim. suolakiteillä maustettua)
kylmäsavulohta
9 minuuttia keitettyjä munia
tilliä (ja lehtipersiljaa)
metukkaa
kurkkua
kylmäsavuporoa viipaleina
kurkkusalaattia

Varaa aineksia syöjien määrän mukaan, ainakin kaksi leipää per pää. Voitele leivät reilulla kädellä. Levitä vuokaleiville kylmäsavulohisiivut, siivutettua munaa ja tilliä. Laita puolille pyöreistä leivistä metukka-, puolille porosiivuja. Metukat voi kääntää viuhkaksi leikkaamalla niihin säteen pituisen viillon, porosiivut voi vaikka pyörittää rullille. Asettele metukkaleiville kurkkua (ja lehtipersiljaa), poroleiville lusikallinen kurkkusalaattia. Nosta tarjottimille.

Herkkulajitelma
kaikkea valmista, mitä käsiisi saat, esim. pakastealtaan valmiita suklaapiiraita, Fazer-leipomoiden namimunkkeja, valmiita leipomoleivoksia, macaronsseja, suklaakonvehteja jne.
suolakeksejä
pipareita
pullapitko
jäätelöjä
kinuski- ja suklaakastikkeita

Leikkaa valmiit piiraat ja isot leivokset pieniksi annospaloiksi. Asettele tarjoiluvadeille. Leikkaa pullapitko siivuiksi. Nosta suorakaiteen muotoiselle vadille ja ympyröi värikkäillä kekseillä. Lappaa paria eri sorttia hyvää jäätelöä kulhoon ja kaada kastikkeet nekkoihin. Laita omiin pikkukippoihin suolakeksejä ja esim. Pätkis-suklaakonvehteja. Voilà!

Viitseliään äidin lastenkutsujen kakun kuorrute

Lakritsikinuski
1,5 dl kuohukermaa
150 g lakritsitoffeeta (esim. Malaco Kick –patukka, à 19 g)

Kuumenna kerma ja saksilla paloiteltu toffee kattilassa miedolla lämmöllä. Keitä 5 minuuttia koko ajan sekoitellen. Nosta levyltä ja anna jäähtyä jonkun aikaa, aina välillä sekoittaen. Päällinen käyttäytyy kuin kinuski: Jos kaadat sen kuumana kakulle, se tuppaa juoksemaan pöydälle asti. Kun annat sen jäähtyä hetken, se paksuuntuu ja siitä saa kaadettua kakulle paksumman kerroksen. Nosta kakku jääkaappiin, jotta kuorrutus jähmettyy. Kakun reunat voi koristella normaalisti esim. kermapursotuksin tai marsipaanilla.

Alkuperäinen resepti Uura Hagberg, Sitruunainen lakritsitäytekakku, Kakkujen kuningattaret

Minä ja kummipojat, osa 2: Ulkoilupäivän hodarikioski

Kuten viime postauksessani kerroin, minulle on siunaantunut kahdeksan vuoden saatossa kolme kummipoikaa, joiden ristiäisiin ja syntymäpäiville on tullut useamman kerran leipaistua jotakin makiaa. Olen lisäksi yrittänyt joka vuosi järjestää lasten kanssa kohtaamisia, joihin liittyisi ruokailua, se kun on itselleni tärkeä elementti sosiaalisissa tilanteissa.

On ollut vohvelikestit (jossa kukaan ei maistanut tekemääni hilloa), eväsretkityylinen aamupala matkalla Jyväskylään (kinkku-tomaattipannukakku päätyi levähdysalueen roskikseen), brunssiaamiainen (viis itse tehdyistä rinkeleistä, kun oli nakkeja tarjolla), lasagnepäivällinen (”Mä en tykkää lasagnesta”), kakkukahveja (”Mä en tykkää Jennin kakuista”), palju-saunailta (”Mitä toi on? Missä ne nakit on, joita Tuomo paistoi?”), joulutorttumaistajaiset (vain Fazerin sininen kelpasi, ja sitäkin meni eniten sohvatyynyyn), pitsailtoja (”Mummo tekee parempaa”), fajitasiltoja (”Saisinko mä nakkeja?”) ja niin edelleen, joitakin parhaimpia yrityksiä mainitakseni.

Yhteenveto: Jos olen pienistä pojista jotain oppinut, se on se, että ei kannata lähteä yrittämään mitään ihmeellistä. Viimeinen virhe on myös lähteä yrittämään jotakin tavallista, josta ajattelee lapsien yleensä tykkäävän (esim. kakut ja makeat jälkiruoat). Ainut tarjottava, johon euronsa kannattaa lyödä likoon, on nakki!

Nakki on fiksu keksintö. Pomminvarma, ja niitä on helppo syödä. Ne sopivat aamupalalle, lounaaksi, välipalaksi, päiväruoaksi ja iltapalalle. En kenties enää koskaan yritä rakentaa mitään ruokailuhetkeä kummipoikieni kanssa, joka ei sisällä nakkeja!

Näissä mietteissä rupesin juhannuksen alla suunnittelemaan eväspuolta kummipoikien ja heidän perheenjäsenten päänmenoksi suunniteltuun ulkoilupäivään. Suuntaisimme läheiselle kodalle, jonka ympäristössä oli mukavia ulkoilureittejä. Ohjelmassa olisi pari tehtävärastia (tikanheittoa ilmapalloihin, saappaan viskaamista ja tarkkuuspotkupalloa) sekä mönkkäriajelua heille, ketkä uskaltaisivat mennä muruni kyytiin. Sitten syödään, jotain helppoa ja grillikatoksessa valmistuvaa. Siitäpä idea: perustan hodarikioskin!

Kioskistani sai kahdenlaisia hodareita. Toisessa oli nakki vapaavalintaisilla mausteilla. Toisessa oli lihapullia ja mausteista tomaattikastiketta, siis lihapullasub, tarkkoja ollaksemme. Lapset eivät pettäneet ennakkoarvailuissani, ja jättivät lihapullat ja itse tehdyt tomaattikastikkeet rauhaan. Mutta nakkisämpylät maistuivat. (Toinen isommista kummipojistani tosin maistoi lihapullasubiakin, pojot hänelle!)

Parituntinen ulkoilumme sujui muutenkin kivasti. Isot pojat uskalsivat mönkkäriin, samoin kaksi reipasta siskoa. Kolmevuotias Pienmies J varmaan uskaltaa jo ensi vuonna, veikkaan, ellei kukaan kerro hänelle murun maineesta ratin takana (suora lainaus yhdeltä kummipojalta: Se on hullu!)…

Loppupäätelmät:

Jos sinä mielit tarjoiluvinkkiä lastenkutsuihin, suositan ehdottomasti trendikästä hodarikiparia. Maistuu lapsille, ja valmistelut eivät vie kauan. Jos teet itse kastikkeita ja/tai lihapullia, ne voi tehdä jo edellisenä iltana. Sämpylät pitää toki leipoa tarjoilupäivänä, mutta paljon muuta ei sitten tarvitse tehdäkään. Ei kun kädet jauhoon! Et tule pettymään, niin kauniita ja hyvänmakuisia tulee! (Harmillisesti kuvia hienosta sämpylätarjottimesta ei ole, mutta murulle ulkoilupäivän jälkeen tehdystä ekstrailtapalasta pääsette kärryille.)

Hot dog –sämpylät
30 kpl

7,5 dl täysmaitoa
2 pkt hiivaa
75 g voita
3 tl suolaa
n. 20 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola, jauhoja, ja vaivaa joukkoon pehmeä voi. Lisää jauhoja tarpeen mukaan, jotta saat kimmoisan taikinan, ja vaivaa sitä käsin n. 20 minuuttia, alustaa vasten. (Itselläni menee jauhoja aina enemmän kuin ohjeet sanoo, siksi tässä reseptissä jauhomäärä on reilu. Jos selviät vähemmällä, hyvä niin.)

Älä kohota taikinaa, vaan jaa se kahtia ja paloittele molemmat osat noin viiteentoista palaan. Pyörittele palat palloiksi ja edelleen sukkuloiksi. Nosta sämpylät leivinpaperille (10 sämpylää mahtuu samalle pellille) ja peitä leivinliinalla. Kohota 1,5 tuntia. Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia.

Perushodarin lisukkeet:
pitkiä, laadukkaita nakkeja (jotka voi paistaa tai grillata)
ketsuppia ja sinappia
majoneesia
kurkkusalaattia
esim. voipaperista kietaistuja kääreitä

Lihapullasubiin:
halkaistuja lihapullia, n. 3 pullaa per sub
majoneesia
paksua tomaattikastiketta (kokeile esim. helmikuussa postaamaani kisastudiohodarin tomaattikastiketta, mutta lisää joukkoon tuoreita tomaatinlohkoja ja aja kastike tehosekoittimessa tasaiseksi)

 

P.S. Ulkoilupäivämme jälkkärissä mentiin hyvin helppoa reittiä. Aikuisille oli keitetty termarikahvit, ja lapset saivat pahvimukiinsa maitoa, mihin pystyivät kostuttamaan dippailukeksejä (lajikkeina Rainbow Dip mud –suklaakeksi ja Ballerina Dops Milkshake -keksi). Dippailukeksit menivät paremmin kaupaksi kuin omat leipomukseni yleensä, ja olivat käteviä tarjottavia retkellä. Tuli kuitenkin mieleeni, kun leivoin eilen Kakkujen kuningattarista mutakakkua, että pari sellaista olisi helppo paketoida mukaan myös eväsretkelle. Tässä reseptissä suklaakakkutaikinaan lisättiin kaksi ruokalusikallista Fazerin turkinpippurirouhetta (löytyy kaupan leivontahyllyltä). Jännä makulisä, suosittelen. Ajattelin myös, että se olisi varmaan lasten mieleen. Mutta kuten sanottu: Moinen logiikka vie vaarallisille vesille. Jos syötävässä ei ole nakkeja, menekistä ei etukäteen voi tietää!

 

Minä ja kummipojat, osa 1: Perhoskakku ja rinkelipulla

Elämässä ei montaa tärkeämpää asiaa ole kuin suku. Liekö yhtään, jos sukuun lasketaan kuuluvaksi oma lähiperhe. Siksi olen erityisen ylpeä siitä, että minun kummilapsikseni on siunaantunut sukulaispoikia. Se kertoo, että muutkin ovat kanssani samaa mieltä: Suku on pahin, mutta myös ainut asia, joka varmasti pysyy!

Olen harmissani niiden ihmisten puolesta, joilla ei sukulaisturvaverkkoa ole. Itse luotan 100 %:sti siihen, että jos jotain sattuisi, vaikka ei olisi pitkään aikaan nähty, esimerkiksi tätini talossa olisi aina ovi auki. Symbolisesti, mutta myös konkreettisesti. Tosin vaikka ei olisikaan, pääsisin sisään, sillä tiedän vara-avaimen paikan. Sitä ei ole muutettu 80-luvun jälkeen, varmaan juuri siitä syystä, että me sukulaislapset pääsemme sateen sattuessa oven toiselle puolelle. Toivon, että omat kolme kummipoikaani tietävät saman. He ovat aina tervetulleita, ja hädän hetkellä autan heitä, nyt ja aina. Isossa katastrofissa tai arjen vaatimattomammissa ongelmissa.

Yksi jälkimmäinen tilanne oli päällä pienimmällä kummipojallani kesäkuun alussa. Hän täytti kolme vuotta, ja toivoi synttäreilleen villakoiraa, hevosta tai pinkkiä kakkua, joka ei sitten saa olla ruskea. Koiria perheeseen ei enempää mahdu ja osuus hevosestakin jo löytyy, joten tilanteen ollessa tämä kummipoikani isä, eli veljeni, soitti minulle ja toivotti perheemme tervetulleeksi synttäreillä. Kaikki meidät neljä: minut, murun, pikkumurun ja kummipojan toivoman kakun.

Kakkujen kuningattaret -keittokirjastani löytyi toukokuun kohdalta lasten juhliin passeli Perhoskakku, joka oli, mikä parasta, helppo toteuttaa (samaa ei voi sanoa tammikuussa postaamastani Barbie-kakusta…):

Leivotaan neljän munan kakkupohja, joka leikataan kahdeksi puoliympyräksi. Sitten molemmat puoliskot leikataan vaakatasossa kolmeksi osaksi, eli kolmeksi kakkupohjaksi. Kakku kootaan tarjoiluvadille niin, että puoliympyrät tulevat kuperat puolet vastakkain. Kerrosten väliin hilloa ja kerma-rahkatäytettä, päälle ohut kerros kermavaahtoa. Ja kas, meillä on perhosen muotoinen kakku koristelua vaille valmis!

Ei niin helppoa kakkua, etteikö jotain mene metsään. Päälle piti tehdä kuorrute sulattamalla vaahtokarkkeja. Karkkikuorrute on varmasti kummipojan mieleen, ajattelin innoissani, vaan toteutus tietysti kömmähti. Älkääkä luulko, että olisin ostanut sulatusta kestämättömiä mukavaahtokarkkeja, ehei, löysin Prisman karkkihyllyltä ihan ehtaa jenkkikamaa. Vedenpitävä todistusaineisto:

Oikeasta tavarasta huolimatta kuorrutteesta kuitenkin tuli sitkeä nahka, jota oli mahdoton leikata kakkulapiolla (ei siis kova, vaan sitkeä). Todnäk jossain meni pieleen, sillä minun on vaikea kuvitella, että kukaan painaisi kakkukirjaan näin huonosti toimivaa reseptiä. Arvaukseni on, että karkit eivät sulaneet tarpeeksi, sillä sulatin ne kattilassa ’juuri ja juuri’ -pisteeseen (ohjeessa neuvottiin tekemään sulatus 30 sekunnin pätkissä mikrossa, mutta sellaista meillä ei ole). Ehkä karkit siis pitäisi sulattaa juoksevammaksi. Damned.

Sulaan vaahtokarkkimassaan neuvotaan työstämään tomusokeria, kunnes massa on muotoiltavaa. Ehkäpä siinä vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellojen soida, kun minulla ei mennyt läheskään paketillista tomusokeria, joka reseptissä mainittiin. Suutuin, ja ensi kerralla ostan kaupasta valmista karkkimassaa. Mutta kokeilkaa te jos uskallatte: Muovailuvaha-asteelle työstetty, sulasta vaahtokarkista (280 g) ja tomusokerista (n. 1 pkt) sekoitettu massa kääräistään kelmuun, lepuutetaan jääkaapissa yön yli, ja kaulitaan seuraavana päivänä levyksi, joka nostetaan kakun, tässä tapauksessa perhosen, päälle (massa kannattaa kaulia kahdessa osassa, molemmille siiville oma nahkansa). Päälle vielä karkkeja. Pinkkejä, jotta saadaan mukaan kummipojan toivomaa miehekästä värimaailmaa. Tadaa!

 

En tiedä johtuuko siitä, että tykkään leipomisesta, vai olenko vain toisten asioihin sekaantuvaa tyyppiä, mutta olen joka tapauksessa leiponut kummipojille aiemminkin. Veljen perheeseen tulee vietyä jotain epäonnistuvaa harvasevuosi (edellisellä kerralla kakussa hengenvaarallisen kovia koristekuulia), ja pariin ristiäisiinkin on tullut leivottua. Yksi, mitä minulta usein tilataan, on kranssipulla. Toisen kummipojan ristiäisiin tein saksipitkon ja asettelin viipaleet kranssin muotoon. Vielä isompi silmänkääntötemppu sisältyy bostontyyliin tekemääni pullarullaan. Idea on nerokas, sillä tähän ei tule hankalaa saumakohtaa. Jos haluaa niittää mainetta pullaleipurina, ainut mitä tulee muistaa, on pitää turpansa tukossa, kun ihmiset ihastelevat kaunista kranssia ja kysyvät reseptiä. Jostain syystä harva hokaa ilman selittämistä, miten isosta vedätyksestä pullassani on kysymys.

 

Pullakranssi ”Linssiin sahaus”
(3 kpl standardikokoisia)

6 dl punaista maitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 dl sokeria
3 tl kardemummaa
2 munaa
n. 1,5─1,8 l vehnäjauhoja
200 g pehmeää voita

Täyte (kolmelle pitkolle):
300 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
5 rkl vehnäjauhoja
n. 9 dl vadelmia

Voiteluun munaa
Pinnalle mantelirouhetta ja/tai raesokeria

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää muut aineet. Lisää jauhoja vähitellen, kunnes seos on vellimäinen. Sekoita voimakkaasti puuhaarukalla. Alusta loput jauhot joukkoon käsin, voi viimeisenä. Kohota liinalla peitettynä, lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Hiero tuorejuuston joukkoon sokerit ja jauho. Jaa taikina kolmeen osaan. Kauli kukin vuorollaan n. 30×55 cm kokoiseksi levyksi. Levitä kunkin päälle kolmannes täytteestä ja marjoista. Kääri rullalle.

Leikkaa rullat n. 2,5 cm paksuisiksi paloiksi. Asettele palat pystyyn pellille, leivinpaperin päälle soikion muotoon siten, että palojen saumakohta on kohti seuraavaa palaa. Älä aseta paloja kiinni toisiinsa, vaan jätä muutaman sentin välit kohoamisvaraksi. Ne yhtyvät viimeistään uunissa. (Voit myös tehdä kolmen sijaan esim. kaksi isoa kranssia, mutta muista tarkistaa, että tarjoilulautastesi läpimitta riittää niille.)

Kohota peitettyinä ainakin puolen tunnin ajan. Voitele pullapalat päältä sekä ulko- ja sisäreunoista munalla. Koristele raesokerilla. Paista 200 asteessa keskitasolla kauniin ruskeiksi. Koosta riippuen tämä vie noin 25 minuuttia.

Irrota jäähtynyt kranssi lastalla ja liu’uta tarjoilulautaselle. Leikkaa varovasti annospaloiksi. Täytä kranssin keskusta halutessasi esimerkiksi lusikkaleivillä.

 

Leuhkitaan vielä lopuksi, että osaan minä tehdä oikeankin kranssinsauman, ja tehty on sellainen onnistuneesti parikin kertaa. Viime kerrasta on se kolme vuotta. Kun pienin kummipoika syntyi, päätin viedä kotiutuvalle nyytille rotinarinkelin.

Olimme lähdössä murun kanssa Wieniin, ja automatka lentokentälle starttasi kuuden maissa aamulla. Heräsin kolmelta, jotta sain leivottua mahdollisimman tuoreen pullan odottamaan kotiutuvaa äitiä ja paikalle ryysääviä sukulaisia. Varmistin illalla intoapiukassa veljeltäni, että voisin pistäytyä jo kuuden maissa, kun tädillä olisi tosi tärkeä tuominen. Jaa, tule sitten, veljeni totesi vähemmän innoissaan.

Eihän se koputteluuni ja oven hakkailuuni sitten herännyt. Raahasin oven eteen puutarhatuolin ja jätin valtavan kranssin pellillä ja leivinliinoihin peiteltynä tuolille odottamaan aamutupakalle menevää veljeä. Se olisi varmaan ihan otettu, mietin hymyillen, ja lähdimme matkaan.

Hieman ennen lentokoneeseen nousua rimpautin vielä kokeeksi, ja veli heräsi. Sanoin, että jätin tuomiseni ulko-oven eteen. Aha, veli totesi, ja kuulin kuinka hän avasi oven. ”Joo mä nään sen tässä. Heippa”, hän totesi hyvin veltolla äänellä ja katosi linjalta. Ilmeisesti heiltä löytyy pellillinen pullaa aamuisin oven takaa tämän tästä.

Muistan silloin päättäneeni, että kolmelta yöllä en enää herää leipomaan kenenkään toisen huusholliin. Mutta ihminen unohtaa tuollaiset vastoinkäymiset aika äkkiä. Jos velvollisuus vaatii, ja lisää kummipoikia tulee, tekisin saman ilman muuta uudestaan! Ihan jo sen takia, että oli se rotinarinkeli käsittämättömän komia!

Poika, joka saapui juuri oikeaan huonoon aikaan

Viime postauksessani esiteltyjen isin synttäreiden jälkeen meillä vietettiin pojan päiviä. Yksivuotiaamme sai parikin kakkua, sillä päädyin rakentamaan tarjottavia sekä aikuiseen makuun että paremmin pienille serkuksille sopiviksi. Aikuisten pöydässä oli rommilla kostutettua puolukka-valkosuklaakakkua, konvehteja ja lohileipiä, lapset saivat maitosuklaa-banaanitäytekakkua, keksejä ja jauhelihapiirakkaa. Aikuisten kakun ohjeen nappasin Kakkujen kuningattarista, jauhelihapiiraan resepti on Yhteishyvän sivuilta, lohileivistä vastasi muru (mistä kuultiin päivän aikana moneen kertaan) ja idean lasten kakkuun kekkasin seikkailtuani kotileipurien hyvin tunteman Kinuskikissan sivuilla.

valkosuklaa-puolukkakakku

valkosuklaa-puolukkakakku

 

lohileipiä

lohileipiä

synttärikakkuja ja jauhelihapiirakkaa

synttärikakkuja ja jauhelihapiirakkaa

 

Synttäripojan suklaa-banaanitäytekakku

Pohja:
Kinuskikissan mehevä suklaakakkupohja
Kostutus:
 n. 1,5 dl maitoa
Täyte:
 3-4 banaania siivuina
Kinuskikissan banaanikakun täyte kaksinkertaisena 
Kuorrutus:
Kinuskikissan kakunkuorrute maitosuklaasta
2 dl kermaa ja sokeria maun mukaan

Leivo pohja ohjeen mukaan ja valmista täyte.

Kokoa kakku: Kostuta alin levy, lado päälle banaanisiivut ja (melkein) puolet täytteestä. Nosta päälle keskikerros, kostuta ja lisää loppu täyte. Nosta päälle kansi, kostuta, laita päälle kevyt paino ja anna vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Valmista maitosuklaakuorrute ohjeen mukaan ja kaada kakun pintaan. Vaahdota kerma ja makeuta. Levitä kermaa lastalla tasainen kerros kakun ympärille ja pursota loppukerma ”kukiksi” kakun reunaan.

 

Vieraat nautiskelivat sulavasti tarjoiluja molemmista pöydistä. Viimeisenkin lähdettyä poika uppoutui leikkimään uusilla leluillaan. Häntä katsellessa tuntui uskomattomalta, että synnytysreissusta oli kulunut jo vuosi. Ja jo vuosi ja yhdeksän kuukautta siitä, kun lapsi laitettiin alulle!

Koska en uskalla tuoreessa, vielä lukijoita etsivässä blogissa käyttää sanaa ’paska’, sanotaan niin, että vuosi ja yhdeksän kuukautta sitten tapahtuneilla asioilla oli ’huono’ ajoitus. Vahingosta ei ollut kysymys, yllätyksestä kyllä. Olimme pohtineet lapsen teon aloittamista jo jonkun aikaa, minä vauvakuumetta, mies minun vauvakuumetta odottaen. Ei kuulunut kuumeita, ja kesän jälkeen mittariini nasahti pelottavat lukemat. Se kuuluisa kolmekymppiä, jonka jälkeen naistenlehtien mukaan me kauniimman sukupuolen edustajat alamme viimeistään raihnaantua peleistä, joita lapsenteossa tarvitaan.

Asiaa jonkun aikaa mutusteltuamme tulimme siihen tulokseen, että ei näin vanhoilla pieruilla kumminkaan heti tärppää. Touhu voi viedä vaikka vuoden. Päätimmekin ottaa käyttöön kaikkein kuuluisimman vauvainteon menetelmän ”tulee jos on tullakseen”. Tästä päätöksestä noin kahden tunnin ja neljänkymmenenviiden minuutin päästä olin raskaana.

Kuukausi kului, ja aloin epäillä tulevani flunssaan, koska olo oli niin paha. Piruuttani, miestä pelotellakseni, ostin pari raskaustestiä. Tein ensimmäisen yksin. Positiivinen. Mieheni, jonka mielestä ämmät eivät osaa mitään teknisiä asioita, halusi tulla tarkkailemaan testintekotilannetta. Teimme yhdessä toisen. Oli positiivinen. Mies teki viimeisen testin omalla virtsallaan varmistaakseen, että tikut toimivat. Koska hän ei testin mukaan ollut raskaana, päättelimme, että minä olin.

Pikatärppi oli kinkkinen kahdesta syystä. Ensimmäinen oli se, että olin ollut verraten vähän aikaa uusissa työtehtävissäni. Vaikka esimieheni ei olekaan moukka naistenvihaaja, tuntui kurjalta olla klisee, joka sanoo: ”Kiitos uudesta työpaikasta ja moikkamoi! Jään tuotapikaa äitiyslomalle, koska minulla ei ole mitään tilannetajua!”

Toinen ja oleellisempi syy oli se, että olimme juuri päättäneet aloittaa tärkeän projektin eli uuden kodin rakentamisen. Tieto raskaudesta toi tullessaan ymmärryksen siitä, että edessä olisi tosi raskas vuosi.

Mahat kasvavat, talot valmistuvat ja vauvat tulevat maailmaan ajallaan. Mekin selvisimme kaikesta kuivin jaloin. Raskausaikana mietin kuitenkin monta kertaa, miten tulin tällaiseen tilanteeseen itseni laittaneeksi. Kun muut nauttivat laskevasta auringosta raksalla kera oluen, minä pidin päätä oksennusämpärissä, johon myöhemmin nukahdin väsymystäni.

Vauvoille ei ole tilauskuponkia, joten minkäs teet. Pitää kuitenkin kertoa samaan hengenvetoon, että vaikka jäin raskaus- ja vauva-ajan vuoksi ns. paljosta paitsi mitä tulee rakennusprojektiimme, pääsin synnytyksessä yli huonoon ajoitukseen liittyneistä ajatuksistani täysin. Enkä todellakaan siksi, että yli kolmekiloisen paketin puskeminen alapäästä olisi ollut jotenkin niin ihana kokemus. Syy huonon ajoituksen unohtumiseen on toinen:

Kun aloimme mieheni kanssa seurustella, kerroin hänelle vitsikkäästi, että minulla on ollut joitakin vuosia jo mielessä hyvä nimi tyttölapselle, joten hän saisi keksiä tulevan lapsemme nimen, jos se on poika. Sekuntiakaan ajattelematta mies heitti ilmoille pojan nimen. Se se on sitten, hymyilimme toisillemme.

Kului vuosia, ja sitten oltiin raskaana. Koska äijät ovat malttamattomia hätähousuja, mieheni utsi ultrassa tulevan lapsemme sukupuolen. Kun tiesimme, että tulokas on poika, kysäisin, että miltäs se aikoinaan heitetty nimi nyt kuulostaa. Mies sanoi, että mietitään vielä.

Noin kuukausi ennen synnytystä makustelin nimeä jälleen. En tiedä miksi, mutta jotain outoa tunsin siihen liittyvän. Löin nimen Googleen. Selvisi, että nimipäivä osuu melko lähelle laskettua aikaani. Laitoin miehelle tekstarin, että tämä on merkki! Lapsi syntyy varmasti silloin!

Ja näin kävi. Kun puoliyö koitti ja 31.10.12 vaihtui kalenteriin, me lähdettiin synnytyssaliin. Tekonimellä Arttu varustettu vauva syntyi Artun päivänä klo 3.20. Mitään muuta ristimänimeä ei näin oudon tapauksen jälkeen voinut harkita, tietenkään.

Elämässäni on sattunut pari kertaa kohtalonomaisia yhteensattumia, joiden ansiosta tiedän, että olen oikealla polulla. En ole varma miten tai miksi, mutta tiettyjä asioita on kirjoitettu ennalta, uskon. Ja tiedän, että me tunnistaisimme ne asiat kohdalle osuessa, jos vain osaisimme kuunnella itseämme tarpeeksi tarkkaan.

Siksi on samantekevää, että taloprojektimme ei mennyt niin kuin ruotsalaisissa lifestyle-ohjelmissa. Arttumme syntyi juuri silloin, kun oli tarkoitettukin, eli tosi huonoon aikaan!

Hyvää mennyttä 1-vuotissynttäriä ja nimpparia pikkumurulle! Olet (heti isin jälkeen) ehdottomasti raskain mutta rakkain kohtaloni eteen tuomista sattumuksista!

 

Arttu ja hauskin synttärilahja

Arttu ja hauskin synttärilahja