Helppo Butter Chicken ja raskaat pannuleivät

Ihana uusi työ tarkoitti kesän aikana totuttelua uuteen elämänrytmiin. Työmatkaa on nyt sellaisen reippaan tunnin suuntaansa. Haluttiin, että poikien päiväkotipäivät ei juuri pitene, joten järjestelyä tämä on vaatinut. Iltaisin kun ipanat nukkuu oli taannoin aikaa blogiharrastukselle, edes sen suunnilleen päivityksen verran viikossa, mutta nyt on usein kirittävä kiinni sähköposteja, jotta viikon työtunnit tulevat täyteen ja hommat hoidettua. Elämä on pirullisia valintoja pullollaan.

Esimerkki blogissa käsittelemättömistä asioista. Prescott kutsui minut elokuussa ihanaksi yllätyksekseni samppanjabrunssille Helsingin Kulinaariseen Instituuttiin. Useampi viikko meni, ennen kuin matkaan lähteneitä tuotenäytteitä ehdittiin kokeilla – ja pari viikkoa vielä päälle, että ehdin viimein postaamaan. Mutta vieläkin kyllä tulee vesi kielelle.

Ensin järjestäjään. Prescott Oy on vuonna 2005 perustettu yhtiö, joka tuo maahan erilaisia elintarvikkeita ja makeisia. Sellaisia tuotteita kuin Sorini, Duc d’O, Rummo ja Coppola. Syksyn uutuus ovat ruokamausteseokset – eli mausteainekset aasialaiseen katukeittiöannokseen. Mukaan vain liha ja/tai kasvikset.

Brunssilla maistelimme katuruoka-annoksia – ja paljon muitakin herkkuja – ja oma suosikkini Street Kitchen -sarjasta löytyi heti. North Indian Butter Chicken oli hyvää! 5- ja 2-vuotiaille kotimuruille annos oli liian mausteinen, ja 38-vuotiaalle ”liian intialainen”. Mutta kouluikäisille lapsille ja normaaleille miehille, (jotka ymmärtävät, että on etu jos intialaisena markkinoitu ruoka maistuu hyvin intialaiselta), voisin kuvitella, että tämä maistuu.

Street Kitchen -paketissa on kolme maustepussia. Yksi on marinadi, jonka hieroin broilerinfileestä leikatuille paloille. Sitten pannulla kuumennetaan öljyä, johon Spice Mix –kuivamausteseos nakataan. Annoin hieman kuumentua ja lisäsin sekaan broilerit ja lohkottua sipulia. Kun liha oli ruskistunut, kaadoin joukkoon Sauce-pussukan sisällön ja reilun desin kermaa. Sitten haudutellaan kypsäksi. Ohjeen mukainen valmistumisaika on 15-20 minuuttia. Rinnalle keittelin luomu basmatiriisiä. Ihania tuoksuja tupa täynnä!

Koska pikainen kokkailu on liian helppoa, eikä em. suoritteella olisi vielä saanut 2-vuotiasta romahtamaan ikävästä hellan eteen unohtunutta äitiä kohtaan, päätin paistaa Butter Chickenin hautuessa naanleipää muistuttavia pannuleipiä. Siinä tarvitaan käsiä ja vahtimista, joten itkuksihan se meni. Kun ruoka oli valmista, piti ottaa kuva, ja koko perhe repi pelihousujaan, kun 2-vuotias huusi puhelimella ruoan yläpuolella sohivaa äitiä isin sylissä. Mainittakoon, että kuvaus kesti kaikkinensa 30 sekuntia. Mutta on se pitkä aika meidän miehille.

Jos tunnistat perheenne tilanteen edellisestä kuvauksesta, suositan tekemään vain Butter Chicken riisillä -herkkua ja ostamaan leivät kaupasta, jotta ruokailu ei mene tivoliksi. Onhan oma akrobatiansa myös siinä, kun riivit lapsille valmiin grillatun kanankoiven riisin joukkoon ja lepertelet puolisolle, että ”söisit nyt kulta intialaisen kanasi loppuun, huomenna sinäkin saat tällaisen koiven”.

Jos kuitenkin olet reunalla eläjä ja tykkäät hyvästä ruoasta, kuten minä, tee sormia napauttamalla valmistuvan Butter Chickenin kaveriksi pari pannuleipää vaikka näin:
Liuota 1/6 hiivapalasta (noin 8 g) haaleaan veteen, jota olet mitannut kulhoon 1 dl:n. Lisää vehnäjauhojen (2 dl) joukkoon hieman suolaa ja makusi mukaan muita mausteita (chilihiutaleita, kurkumaa, juustokuminaa olen nähnyt käytettävän), jos haluat. Lisää jauhot nesteeseen ja lisää jauhoja puuhaarukalla ja kädellä sekoittaen, kunnes taikinasta tulee pehmyt pallo. Alusta taikinapallukka kimmoisaksi, kohota 45 minuuttia liinan alla. Jaa taikina 4 palluraksi, jotka taputtelet blinipannun kokoisiksi leipäsiksi. Voitele blinipannu ruokaöljyllä ja paista leivät keskilämmöllä molemmilta puolilta, 3-4 minuuttia per puoli. Syö suoraan pannulta Butter Chickenin, riisin ja mangochutneyn kanssa.

Nam :)

Luomukanaa ja suklaata sydänystävälle

Ystävänpäivä on hieman ”muovinen” juhla, mutta what the hell, juhlitaan sitä meilläkin, sillä juhlan aiheita on elämässä ihan liian vähän. Varsinkin tulee nähtyä liian vähän ystäviä, ja tähän ystävänpäivän tienoo toimii oivana lääkkeenä. Suosittelen kaikkia kotona perhevapaata viettäviä kohtalotovereita ottamaan luurin käteen ja kutsumaan sydänystävänsä lähitulevaisuudessa lounaalle. Kutsussa kannattaa panostaa nimenomaisiin kohtalotovereihin, sillä vauvatreffit ovat mukavia. Harvoin niiden aikana pystyy syvällisiä jutella, sillä vähintään toisen vauva kiukuttelee koko tapauksen, mutta silti käteen jää kahmalokaupalla vertaistukea!

Mitä tarjota ”mammalounaalla”?
Broileri on herkkua, ja erityisen kaunista on tarjota ystävälle luomua. Kotimaista luomubroileria löytyy hienosti vakkarikaupastani Prismasta, ja L’uomu Nokkaa tarttuu usein matkaan. Juhlafilee, eli rintafileet, sopii jos mihin. Mammalounaalle voi rakentaa vaikka lämpimät leivät. Ruokaisaa ja toimii aina. Esimerkkileivissäni on viisi elementtiä: leipä, pinaatti, broileri, kastike ja katkaravut. Resepti on ruokatoimittaja ja äyriäistieturi Anna-Maija Tantun, mutta olen ampunut siitä mutkia suoriksi. Eleganttius on laskenut mutta hässäkkätoteutettavuus kasvanut. Näin ne tehdään:

Aloita kastikkeesta hieman ennen kuin ystäväsi saapuu. Silppua kuorittu pieni porkkana, pieni (salotti)sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuullota pehmeiksi voissa. Lisää 0,5 dl valkoviiniä, nokare kanaliemikuutiosta ja vähän suolaa ja mustapippuria. Keittele hiljalleen noin vartti ja siivilöi liemi tarkasti, lusikalla siivilää painellen. Laita liemi takaisin kattilaan ja sekoita joukkoon 2 dl ranskankermaa. Anna hautua noin 10 minuuttia ja tarkista suola. (Kastike riittää hyvin kolmelle leivälle.)

Kun ystävä on saapunut, lykkää oma, uhkaavasti kitisevä vauvasi hänelle. Kuumenna kattilassa iso köntti voita ja lisää tuoretta pinaattia (n. 50 g per leipä). Kuumenna kahdella puulastalla nostellen kunnes pinaatti menee kasaan. Tapahtuu nopeasti, minuutissa. Rouhi päälle suolaa, ja siirrä kattila sivuun odottamaan.

Viipaloi kanafileet (n. yksi per leipä), suolaa, ja paista voissa pannulla. Laita kanan paistuessa kastike kuumenemaan, jos se ehti jäähtyä, ja ota esiin toinen paistinpannu, jossa paahdat vaalean leivän viipaleet. Öljyssä kuumalla lämmöllä. Nosta paahtuneet leivät lautasille. Laita pannuun vielä nokare voita, ja paista siinä jättikatkaravunpyrstöt (jos käytät pakastetta, muista ottaa hyvissä ajoin sulamaan). Huom! Kypsiä pyrstöjä ei paistella kauaa. Minuutti-kaksi riittää. Kunhan vain saat ne kuumiksi.

Nosta lautasilla odottaville leiville pinaattia voisulineen ja kuumat kanaviipaleet. Lusikoi päälle aromikasta ranskankermakastiketta. Kruunuksi ravut. Imetitte tai ette, nyt nautitaan, joten laseihin kaadot valkkaria, jonka äsken avasit. Ja sitten syömään! Kippis parhaalle ystävyydelle!

Rapu-broilerileipä

Ravut ja broileri on loistoyhdistelmä! Tein kokatessa (vain yhden) pienen virheen. Kaadoin ihanan paksun kastikkeen kanojen päälle pannulle ennen leipien kokoamista. Broilerista irtoaa sen verran nestettä, että kastikkeesta ehti tulla löysähköä. Höh, mutta sitä vauvan kanssa kokkailu on. Muuten hyvä suoritus!

 

Mitä jälkkäriksi?
Suklaa maistuu ystävänpäivänä, tai oikeastaan aina. Suklaamousse on ranskalaishenkisen klassikkoleivän jälkeen luonteva vaihtoehto. Mutta nyt mieleni teki kokeilla suklaavanukasta, reseptissä kun oli lapsuudesta tutun suklaapuuron henkeä. Käytin maitosuklaata, jota lisäsin pari palaa ohjeen määrää enemmän. Vanukas jäi silti hieman löysäksi, ja saattaisin ensi kerralla laittaa Maizenaa 3 ruokalusikallista. Muuten: kuin suklaapuuron ja suklaamoussen sekoitusta, nam!

Suklaavanukas

Hyvää ystävänpäivää!

P.S. Jos leipä ei innosta, tyttöystävien keskisellä lounaalla voi syödä myös helposti valmistuvaa savuporopastaa, johon löytyy viittoja viime postauksestani. Jos puolestaan aiot järjestää kahvikestit, tarjoa sydämenmuotoisia leivoksia ja poropiirakkaa, josta vinkkasin toissa ystävänpäivänä. Hemmottelumenu omalle rakkaalle löytyy viime ystävänpäivän postauksesta: ranskalainen hernesosekeitto Crème Ninon, paahtopaistisalaatti ja sitruuna-lakumousse!

P.P.S. Ilmaisia lounaita ei ole, mutta joskus joku piffaa luomukanan: Saanen ylpeänä ilmoittaa tämän olevan koko kaupallisen yhteistyöblogini historian ihka ensimmäinen kaupallisessa yhteistyössä tehty postaus! :D

Yhteistyössä SOK:n marketkaupan ketjuohjaus

Katkarapuleivät

Täydellinen some-elämä ja loppiaisherkut

Loppiainen tarkoittaa, että juhlat alkaa olla juhlittu. Joulukauden rituaalinomainen lopettaminen on meillä yhtä tärkeää kuin sen avaaminen. Koristeita pakkaillaan pikkuhiljaa, kuusi viedään ulos, heitetään joulukukkia tunkiolle. Samalla voi haikeilla ja fiilistellä: Tällainen joulu tänä vuonna, mitähän ensi vuonna..?

Juhlan säädylliseen päättämiseen sopii hyvin syöminen. Meillä tehdäänkin yleensä juhla-ateria paitsi adventin tienoilla ja joulun alkaessa, myös sen päättyessä. Sillä tavalla ympyrä sulkeutuu kivasti. Jos halajat samaa, tässä vinkkejä loppiaisillalliselle – suurin osa kaupoistahan palvelee vapautuneiden aukioloaikojen takia ja tarvikkeet on vielä helppo hankkia. Myös tuleva viikonloppu on hyvä ajankohta joulun hautaamiselle, vaikkapa kera kuohuvan, jos kaipaat ekstratunnelmaa.

Mitä alkupalaksi?
Toast Skagen eli katkarapuleipä on meidän perheen herkkua. Minikokoisena ne ovat täydellinen alkupala, varsinkin, jos lasissa on tilkka sitä kuohuvaa. Täyte riittää useammalle pikkuleivälle, ja makujen osalta Yhteishyvän resepti on tikissään. Suosittelen! Lapsille voi myös paistaa leivät, ja päällystää ne juustolla.

Toast Skagen

Mitä pääruoaksi?
Aloitetaan lisukkeesta. Siksi sopii esimerkiksi juurespyree maa-artisokasta. Se valmistetaan keittämällä kuorittuja ja lohkottuja maa-artisokkia vähässä vedessä, kunnes ne ovat ihan pehmeitä. Kaadetaan vesi pois, soseutetaan, ja lisätään kermaa, kunnes koostumus on pyremäinen. Maustetaan suolalla ja pippurilla.

Maa-artisokkaa on ollut S-kaupoissa hienosti esillä, se kun oli joulukuun satokausituote. Samaan tapaan voit tehdä pyreetä tammikuun ykkösestä eli palsternakasta. Myös selleristä tulee ihana pyre, johon kannattaa lisätä perunapyreen tapaan hävyttömän paljon voita. Ja punajuuripyree se vasta hyvää on! Komeaa olisikin tehdä ja tarjoilla useaa sosetta rinnan, vaikkapa kolmen kimarana.

Pyreiden kaveriksi käy luonnollisesti hyvin pippuroitu ja paistettu naudanfileepihvi. Epäystävällistä ilmastolle, mutta toimii juhlatilanteissa ja on aina saatavilla. Jos löydät kotimaista karitsan ulkofileetä esimerkiksi kauppasi pakastealtaalta, osta heti talteen. Näihin herkkuhetkiin niitä kelpaa sulatella ja sihauttaa paistinpannulla.

Maa-asrtisokkapyree

Mitä jälkiruoaksi?
Jos et ole syönyt suklaasta itseäsi vielä uuvuksiin, suklaa-appelsiinitiramisu on ihana jälkkärivaihtoehto!

Suklaatiramisu

Hyvää loppiaista!

P.S. Saan joskus palautetta ”Kuinka ihmeessä jaksat kokata noin hienoja kun teillä on nyt lapsia” tai ”Ei meidän perheessä olisi mahdollista syödä kolmea ruokalajia kun meillä on nyt lapsia”. Hyvät ihmiset. Somessa saa hyvin harvoin oikean kuvan muiden elämästä. Sosiaalinen media, kuten FB tai blogit, kun on valjastettu keulimiseen. Kaikki näyttää ja kuulostaa teksteissä ja kuvissa paljon taianomaisemmalta kuin aito todellisuus. Esimerkki: Ei meidänkään 3-vuotias tosiaan viihdy aloillaan alkupalojen ajan. Jos pöytä on täytetty leluilla, kuten Ponsse-metsäkoneella ja sen kavereilla, on teoreettinen mahdollisuus saada syödä alkupalaleipänsä itse suht rauhassa. Kattaus ei näytä hyvältä, mutta kuvaa voi rajata sometarkoituksiin.

Alkupalat ja lelut

Yhtä helppoa kuin metsäkoneen rajaaminen on jättää annoskuvan ulkopuolelle se pääruoan ajan sitterissä pirtinpenkillä huutanut alta kahden kuukauden ikäinen vauveliini. Huokaus. Vaikka ne olisi itkemättä koko päivän, varma romahdus tapahtuu silloin kun äidillä on filee ja pyree lautasella… Eikä siinä vielä kaikki: Somessa sompaillessa et myöskään huomaa, kun aikajana katkeaa. Oikeasti katkarapuleipien ja karitsan jälkeen meillä juotiin glögiä – kylläkin herkku sellaista – ja maisteltiin namihyllyltä bongattuja tryffeleitä, koska paukut eivät enää riittäneet enempään kokkailuun. Tiramisua syötiin viikkoa myöhemmin.

Se, mitä somessa luulet näkeväsi, on tosi harvoin ihan todellista elämää.

Paahdetut kurpitsalohkot

Kurpitsaa ja pienipäinen vauva, kiitos

Tällä viikolla elämässäni ovat muiden muassa tapetilla satokausi- ja vauva-asiat. Näillä raskauden ah niin ihanilla mutta eittämättä tavalla tai toisella viimeisillä hetkillä en uskonut olevani kovinkaan vahvasti kiinnostunut kokkaamisesta ja bloggaamisesta. Toisin kävi. S-ryhmän lanseeraamat Kuukauden satokausituotteet saivat todella innostumaan. Konseptin tulosta täysin tietämättömänä tulin juuri postanneeksi vuodenaikojen, kalenterin ja sesonkien mukaan kokkaamisesta ja siitä, kuinka se tuottaa vuodesta toiseen samanlaisia sisältöjä ruokamedioihin, myös blogeihin. Mutta samaan hengenvetoon totesin, että ei ruoanlaittoa voi kukaan siitä kiinnostunut muulla tavoin tehdä. Ja taas se nähtiin: Ai jai miten mukava oli miettiä, mitä tekisin yhdestä Kuukauden tuotteesta, elikäs kurpitsasta.

Kilon talvikurpitsa tarttui tosiaan mukaan S-marketista ilman visiota, mitä siitä syötäisiin. Mietin kokeilevani jenkkien pumpkin pie -tyyppistä piirakkaa, mutta koska vatsa painaa, päätin kumminkin säästellä voimiani ja tehdä perinteisiä paahdettuja kurpitsalohkoja. Löysin Yhteishyvästä mukavalla tavalla vanhanaikaisen lämpimien kanaleipien reseptin, kurpitsalohkot tulisivat lisukkeeksi.

Ken tykkää bataattiranskalaisista, tykästyy myös paahdettuihin kurpitsalohkoihin: Leikkaa kurpitsasta isoja osioita, joista poistat siemenet ja keskustan ”röhnän” sekä kuoret. Leikkaa osiot kookkaiksi lohkoiksi. Lorota kulhon pohjalle oliiviöljyä, lisää ripaus pari kanelia ja ronskimmin paprikajauhetta. Sekoita, lisää kurpitsat ja pyörittele ne tasaisesti mausteseoksessa. Mausteiden määrässä ei kannata liioitella, mutta joka lohkolle on hyvä tulla mukava öljyinen maustepeite. Kippaa lohkot pellille, rouhi päälle suolaa ja norota ohuelti ja varovasti siirappia. Tuikkaa uuniin kiertoilmalle 225 asteeseen ja kypsennä kunnes lohkot ovat pehmeitä ja sopivasti paahtuneita. Lohkoja voi pyörittää lastalla paiston aikana kerran, lopputulos on tasaisempi.

Paahdetun kurpitsan maku ei ole yhtä makea kuin bataatilla, mutta hyvin lähelle se siirappilisäyksen kanssa tulee. Ja ennen kaikkea kurpitsa on kotimainen kasvis, jota meidän pitäisi syksyisin hyödyntää, ihan lisuke- ja kasvisruokina, ei vain säilykkeenä. Minunkin omasta kasvimaastani on aikoinaan pari valtavaa kurpitsaa noussut, no, siinä oli kyllä yhteen talouteen vähän liikaakin syötävää. Mutta pienehkön ostokurpitsan saa kulumaan joka perheessä.

Ai niin, ne kanaleivät. Oikein hyviä olivat. Käytin grillattua broileria, pinnalle ripotin oliivin ja säilötyn jalopenon paloja. Curryn makua en olisi leipiin kaivannut, se vähän riitele lisukkeemme kanssa. Mutta eipä minulla ollut lasissa oluttakaan, joka olisi ollut tälle annokselle nappivalinta. Että valitukset sikseen ja syömään.

Kanaleivät ja kurpitsalohkot

Ai miksei olutta? No kun ei tämä meidän jälkikasvu tule ulos. Yhdeksän päivää yli lasketun ajan on saldo tänään. Ja kohta tauluun kilahtaa täysi kymmenen. Jollain tavalla tämä pian tulee tai otetaan ulos, sitä odotellessa tunnelma on aika jännä. Toivoisin sirpakkaa ja melko kivuttomasti ulos sujahtavaa vauvaa, sellaista, jonka pää on paljon pikkukurpitsaakin pienempi. Mutta mitäs näistä, pääasia että tulee maailmaan, olkoon vaikka millainen giganttinen polla sitten…

P.S. Mitä tehdä kurpitsalohkoista, joita jää ruokailusta yli? Minä tein kurpitsa-briejuustopizzaa: Levitä kaulitulle ja kohotetulle pohjalle viipaloitua brie-juustoa ja raastettua emmentalia, silleen sopivasti lähes pohjan peitoksi. Asettele kookkaista lohkoista ohuemmiksi siivuiksi leikattuja kurpitsapaloja ja mozzarellaviipaleita päälle. Ripottele pinnalle oliiveja. Paista, nauti syysillasta kera pitsan ja pinot noir -viinin tai odottele kärsimättömänä synnytyspolttojen alkamista ja hörpi vettä. (Kuvitelkaa keltaiseksi tullut kuva hieman kauniin oranssimmaksi kurpitsalohkojen kohdalta.)

Kurpitsa-briejuustopitsa

P.P.S. Pitsaa ilman tomaattia kutsutaan valkoiseksi pizzaksi. Ja siitä mulla on pian jaossa toinen ihan ylikylän resepti! Pysykää (synnytys)kanavilla!

BLT ruokatrendipellejen vanavedessä

Tiedätkö lehtikaalin? Et ehkä tiennyt hetki sitten, mutta nyt tiedät, koska sana tulee vastaan joka kulmalla. Miksikö?

Se on kuulkaa sillä tavalla, että ruokaa ja rättibisnestä yhdistää yksi asia. Molemmat ovat muotivillitysten temmellyskenttää! Se, mistä ruokamedioissa voohataan, on pian kaikkien huulilla, ja sen jälkeen sisällä suussa. Kokosin piruuttani listan esimerkkejä, jos joku ei tiedä, miten tulevana viikonloppuna pitäisi syödä. Aloitetaan A:sta.

Trendikäs panostaa aamiaisiin. Granola tai smoothie on must, ja puuro on uusi musta, etenkin jos sen tekee mantelimaitoon. Tuorepuuro eli hiutaleiden turvottaminen vedessä, maidossa tai jogurtissa on hyvä vinkkeli aamuappeeseen sekin. Rakkain aamukahviseuralaiseni, eli Etlari, vinkkasi juuri parilla reseptillä. Talkkunapuuroa testaan joku lauantai, kun on taas joutavaa aikaa.

Kasviperäisten maitojen eli manteli-, soija- ja kauramaidon aallonharjalla killuminen johtunee siitä, että ruoan terveellisyys on tällä hetkellä lähes yhtä tärkeää ruokahifistelijöille kuin sen maku. Pelottavan lähes. Erikoisten, usein terveyskaupoissa myytävien, Suomessa hetki sitten vielä varsin vieraiden raaka-aineiden ja supefhörhöfoodien voittokulku johtuu toisaalta siitäkin, että vegaanius on pop. Terveellisyyssyistä, ilmastosyistä, ja ihan vaan muoti-ilmiösyistä.

Olen herätellyt minäkin taas itseäni vanhoihin harrastuksiini, ja panostanut tänä syksynä satunnaisesti kasvisruokiin. Kakkujen kuningattarista löytyi syyskuun kohdalta ehta vegaaninen suklaakakku, mikä sopi hienosti muihinkin laulun aiheisiini – eli naistenlehtien selaamiseen ylhäisessä yksinäisyydessä päiväkahviaikaan, nyt kun lähes kaksivuotias poika jo viihtyy useita sekunteja putkeen irti äidistä.

Uunissa paistettu vegesuklaakakku ei kuitenkaan ole, kuten kaikki tiedämme, ’the ultimate cake’ tänä syksynä. Fantasiakakut ovat out, mutta rempseä jenkkileivonta in! Lisäksi kaikenkarvainen raakaruoka on edelleen Se juttu. Raakakakut, siis kakut, jotka on valmistettu ilman uunia ja prosessoimattomista luonnon aineista, ovat terveellisiäkin, sanovat. Ehkä muistatte, että kokeilin viime syksynä avokado-pähkinäkakkua. Ei vakuuttanut, eikä mieheltä psori lähtenyt. Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että ei se sitä ihan kauheasti syönyt.

Prosessoimattomuus on muuten tehnyt vaikutuksensa myös lihansyöjiin. Graavikala on kasarihommia ja sopii mummon joulupöytään, tosityylitaituri syö raakaa lihaa, elikäs tartaria, carpacciota, riimilihaa ja niin edelleen. Sopii meidänkin murulle!

No mitä muuta uutta länsirintamalla? Ei mitään, sillä pieni ja paikallinen ovat yhä vaan valttia. Mitä pienempi kahvipaahtimo, sen parempi kahvi. Lähibuumiin sopii hyvin, että yksinkertaisuus on kunniassa: Käytetään vähän raaka-aineita, mutta ne mitä käytetään, ovat huippulaatua. Suuntausta tukee ravintoloiden listoilta tuttu annosten nimeämistyyli. Pääruoaksi voi esimerkiksi olla ”Kala ja kesäkurpitsa”.

Toisaalta. Yhtä usein törmää erityisesti ruokajournalismin puolella runsaasti elementtejä sisältäviin reseptien nimiin. Ei mielestäni istu yksinkertainen on kaunista –filosofiaan. Tiedättehän nämä: ”Granaattiomenasiirapilla glaseerattua ja itämaisittain maustettua ankanrintaa, kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä rikastettu yrttibulgur ja granaattiomenasiirappipunaviinikastike, jonka pohjana on käytetty lintulientä, joka on keitetty linnun luista, mitä meidän ei olisi tarvinnut tähän reseptin nimeen tuoda, mutta toimme sen piruuttamme, koska emme usko, että ilman tätä nimeämistyyliä kukaan osaisi lukea reseptistä, millä mikäkin annoksen osa on rikastettu, hunnutettu tai sulostutettu”.

Siinäpä toinen kerronnan muoto, jota me ruokamediantuottajat voisimme vähän suitsia. Ihan koko ajan ruoasta ei tarvitse puhua kuin sen valmistaminen olisi jokin ylimystason riitti. Annoksia ei tarvitse ”kruunata” tai ”aateloida”, saati ”rikastaa” ihan joka päivä. Joskus jotain voi vain ”lisätä” ja ”maustaa”.

Hehkuttamisesta puheen ollen. Joskus ruokamedia sortuu voohaamaan jostain asiasta kuin se olisi uusi, vaikka se ei ole. Nyt on vallalla ihmetellä sitä, kuinka huippuannokseen on käytetty paikallisia raaka-aineita kuten kotimaista possua, ja sitten se on valmistettu jostain toisesta maailmankolkasta tulevalla tyylillä ja maustettu tuontiaineksilla. Herää kysymys: Mitä uutta tässä oikeasti on? Kuka muka hankkisi possun Kiinasta tai Japanista, epätrendikkäästi siis? Suuntaus onkin itsestään selvyyden pukemista sanoiksi: ”Hei, kokkaamme Suomessa niistä raaka-aineista, joita täällä on saatavilla, kansainvälisillä resepteillä!” No, jos tarpeeksi pitkä katsanto otetaan, uuttahan kaikki on, myös kansainvälinen kokkailu.

Oli miten oli, Italia on menneen talven lumia, muodikkain valmistaa etnistä ruokaa. Lähi-idästä puhuvat. Ja kaukoaasialainen rocks, ilman muuta. Ruokamediassa on vilissyt sellaisia sanoja kuin sriracha ja kimchi, joita kumpaakaan en ole maistanut. (Olen siis vasta kyynisen tarkkailijan tittelissä kiinni, en varsinaista muotieliittiä.)

Uusi Sanoman kustantama Soppa365-lärpäke oli hyvä ostos trendipyrkyrille. Tein sovellutulla reseptillä Kiran kiinankaalia ja siitakkeita, koska halusin ostaa inkivääriä ja chiliä. Ne uppoavat Suomessa nykyään kuin väärä raha, S-ryhmäkin on raportoinut. Kaalin kaveriksi mies paistoi possun sisäfileetä. SUOMALAISTA POSSUA! Olimme trendikokkailun ytimessä! Lapsi tosin heilautti moiselle piutpaut. Hän söi nakin.

Kuten kerroin, yksinkertainen on kaunista, mutta myös ronski ja rustiikkinen tyyli on tehnyt vaikutuksen moneen pipertämiseen kyllästyneeseen ruokasomeilijaan. Se ei näy pelkissä kuluneissa puualustoissa, joiden päällä kaikki ruokakuvat nykyään otetaan, vaan myös siinä, mitä syödään ja miten. Erityisen hyvin tämä suuntaus sopii yhteen modernin ja itse tehdyn katuruoan kanssa.

’Parempi katuruoka’, mitä hittoa se tarkoittaakaan, on nyt in ihmiset, believe you me. Olen tulkinnut asian niin, että jo mainituista laadukkaista aineista vaivaa nähden tehdyt hampparit ja muut ruokakääröt ovat kuuminta hottia, tusinapitseriasta ostetut rasvaläpät tai hikisestä grillikiparista haetut makkaraperunamätöt eivät.

Lähdimme taannoisena lauantaina paremman katuruoan perään, sillä Liemessä-blogista tutun ja ihailemani kaiman keittokirja löytyy nyt hyllystäni. BLT, eli klassinen bacon-lettuce-tomato-yhdistelmä, lienee edelleen hittipinkka, erityisesti coolin pekonin ansiosta. Katukokin pisteet nousevat, kun mukaan lisää avokadoa kuten toinen Jenni kirjassaan. Koska sitä sai Prismasta luomuna, olkoon menneeksi ja ei kun trendileipää koostamaan, Jennin ohjeita soveltaen. Majoneesi oli kaupan valmista, ranskikset friteerasin itse. Ihan hyvä tasoitus! Söimme tosin iltapalamme sisällä, mutta tämä annettakoon meille maalaistolloille anteeksi, kun niitä aitoja katujakin on aika vähän täälläpäin…

BLT-klubbari
2 leipää

6 viipaletta isoa paahtoleipää
salaattia, tomaatti
4 siivua pekonia
avokado
iso broilerin rintafile tai kaksi pientä
majoneesia

Paahda paahtoleivät kuumalla pannulla voissa molemmin puolin. Nosta sivuun. Paista pekoniviipaleet rapeiksi ja nosta talouspaperille valumaan. Kypsennä broilerin fileet ja viipaloi. Viipaloi myös tomaatti ja avokado, puolita pekonisiivut.

Voitele leipäviipale majoneesilla. Lisää leivälle salaattia, tomaattia ja pekonisiivuja. Voitele toinen leipä majoneesilla, nosta pekoneille, ja lisää päälle avokadoa sekä viipaloitua broileria. Lisää pinkan päällimmäiseksi kolmas leipä, majoneesilla voideltu, tietenkin. Leikkaa leipä kulmista kahdeksi kolmioksi ja paina pinkkaan cocktailtikut. Tee toinen leipä samaan malliin. Syö heti, vaikkapa itse tehtyjen ranskisten kanssa.

P.S. Paljastetaan vielä ruokajuomat viimeisessä kuvassa. Trendi-immuuni miehenikin on nimittäin kuullut, että juomapuolella olut on ollut pitkään nosteessa. Noh, tyylitietoinen tuskin valitsee meidän isin uninallea. Sen klubbarin vierestä löytyisi jokin pienpanimotuote! Mutta hyväksytään murulle tämä munaus, kun minäkään en jaksanut sitä majoneesia tehdä itse.

Yksi sardellidiinigate Henri, kiitos!

Mennyt viikko oli touhukas. Minun ohjelmassani oli hoitovapaan viimeisten päivien viettoa, pikkumurulla tutustumista pian alkavaan uuteen elämään. Hyvin meni. Kun poika lähti perjantaina jälleen päiväkotiharjoitustensa pariin (ei sentään vielä yksin mopollaan vaan äitin kyydittämänä), ehdin käydä kampaajalla saksimassa perhevapailla syntynyttä hippilookkiani. Sitten kaupan ja päiväkodin kautta kotiin valmistamaan töistä saapuvalle murulle iltaruokayllätystä: Tänään meillä tehtäisiin #somesoosia!

Sen keittäminen juuri nyt oli ihan pakollista. Tässä avioliitoksikin kutsuttavassa nokittelukisassa pyrimme nimittäin vähintään kerran viikkoon löytämään asioita, millä ärsyttää toista (hyväntahtoisesti, tarkennan). Ja koska muru ei voi sietää Twitter-kieltä, jota itsekin vasta twiittailua tapailevana ja somesta muutenkin liikaa pihalla olevana viestinnän (semi)ammattilaisena opettelen, hänelle olisi pakko tätä #soosia tehdä, ihan vaan piruuttaan siis.

Tiedoksi vielä pahemmin ulkona oleville: #-koodilla Twitterissä merkitään sanoja, usein kannanotossa tärkeitä substantiiveja, jotta keskusteluissa pysyy joku roti. Ja se lausutaan ”häshtäg”.

Tiedoksi suurimmille fossiileille: Twitter on verkossa elävä aikuisten keskustelupeli, jossa lähetetään tekstiviestin tapaisia lyhyehköjä kommentteja eetteriin, kaikkien nähtäville. Kukin seuraa vimpan päälle vehkeillään tai sitten, kuten minun tapauksessani, Aatamin aikaisella pöytäkoneellaan, lapsen rampaannuttamalla tabletillaan tai liian hitaalla ja siten älyvapaalla älypuhelimellaan niin montaa viestittelijää kuin haluaa ja yrittää samalla haalia itselleen seuraajia. Tämmöisenä ”nevahöödinä” en ole vielä pottia räjäyttänyt, mutta seuraan (kateellisena) muutamaa s-ryhmäläistä, jotka ovat sen tehneet. Ja sitä kautta kuulin hähstäg somesoosista.

Tiedoksi avaruuden mustissa aukoissa eläville: Julkkiskokki Henri Alen (jonka ravintolalla on muuten sama nimi kuin puolisollani eli Muru) on villinnyt Twitter-kansaa resepteillään, ja uusin hitti, #Mutti-tomaattimurskasta tehty pastasoosi, aiheutti Muttin kysyntään piikin, joka median ja kaupan mukaan näkyi hyllyaukkoina. Painotuotteet raportoivat tilanteesta, ja myös meidän osuuskauppamme myymälässä oli käyty Etlarin toimesta tyhjä kolo kuvaamassa.

#Orimattila on onneksi #somekohujen yläpuolella, ja meiltä Muttia, tätä murskien aatelia, sai. Illalla söimme herkullista #somepastaa, ja kun #lapsi oli saatu #%<*viimein nukkumaan, jatkoimme italialaista tunnelmointia: otimme uunista ulos lämpimän leivän ja avasimme pullon Amaronea! Taivaallista luksusta, jonka edessä ihminen saattaa alkaa itkeä!

Alenin resepti on simppeli mutta taattua laatua, ja vähän samaa vikaa on meidän pikaisesti valmistuvassa leipäsessä. Testatkaa molempia!

Tomaattipasta

Tomaattipasta

Italialainen yöpala

Italialainen yöpala

Italialainen iltapalaleipä

3 dl haaleaa vettä
25 g hiivaa
2 tl sokeria
n. 6 dl vehnäjauhoja
oliiviöljyä
#sardellia/sardiinia tai muuta kavalaa kalaa (ks. edelle)
aurinkokuivattuja tomaatteja
tuoretta basilikaa
suolahiutaleita/ sormisuolaa

Liuota hiiva veteen. Lisää sokeri ja jauhot (taikina jää pitsataikinaa selvästi löysemmäksi). Kohota liinan alla noin tunnin ajan.

Sudi oliiviöljyä leivinpaperille ja kippaa taikina paperille. Painele se litteäksi öljytyin käsin. Painele leipään mieleisiäsi herkkuja, kuten sardelleja, suikaloitua aurinkokuivattua tomaattia ja basilikan lehtiä. Ripota pinnalle suolaa.

Paista uunin keskitasossa 250 asteessa, noin 15 minuuttia, kunnes leipä on kauniin värinen. Syö heti.

 

Vaikka resepti on yksinkertainen, leipään upotetut aidot italialaiset sardellit, joita olen hankkinut Tampereen ihanimmasta puodista, ovat murheenkryyni. Sardelli on nimittäin kala, jota kaikki italialaiset reseptit sisältävät, mutta jota ei (ainakaan somettajien mukaan) saa tavallisista kaupoista. Mutta mutta. Myös aidosta Välimeren anjoviksesta, joka siis myös on kala, tehtyä säilykettä kutsutaan sardelliksi! Entäs mikä sitten on sarDIINI (paitsi kala)? Ja pitäkää hatuistanne: Se, mikä meille on anjovis, on oikeasti KILOHAILIA, joka on kala, joka lyödään mausteliemeen, jolloin se saa Pohjoismaissa saman nimen kuin se aito anjovis. WHY GOD, WHY?

Olen varma, että jossain joku nauraa partaansa, kun välimerellisen keittiön ystävät sekoilevat reseptiensä kanssa, ja olen varma siitäkin, että takana on niiden samojen ihmisten salaliitto jotka mm. murhasivat John F. Kennedyn, feikkasivat Elviksen kuoleman ja keksivät mäkilähdön. Vain muutamia v-mäisimmistä tempuista mainitakseni.

Sitä, miksi tällainen kalasalaliitto olisi tehty, en ole ratkaissut. Enkä ole enää vuosiin tiennyt, mitä se tutusta S-marketista löytyvä John Westin suosikkini on! Painan näitä vekkuleita focacciaan, maustan caesarsalaatin kastikkeen ja heitän pasta puttanescaan. Itse asiassa viis veisaan siitä, etten tiedä, onko kalani oikea vai väärä. Käyttäisin näitä säilykkeitä enemmänkin, mutta mielikuvitukseni on rajallinen, enkä keksi enempää reseptejä.

Viinilasini ääressä päätin haastaa Henri Alenin auttamaan minua:

”Ota Henri pliis koppi tästä! Peräänkuulutan seuraavaa #Muttigaten kaltaista purkkikohua, ja pyytäisin sinua tekemään sen jonkin rakkaan sardellidiinisäilykkeen ympärille, sellaisen, jota normaaleista kaupoista saa! Eli keksi minulle seuraava suosikkiresepti!” päätin twiitata hänelle. Hieman lyhennettynä, jotta asiani mahtuisi yhteen twiittiin.

Innostuin niin, että menetin ne vähäisetkin yöunet, joihin lapsen nukkuessa olisi ollut mahdollisuus. En siis ollut #kalagaten vuoksi lauantaiaamuna leipomistuulella, mutta oli kuitenkin leivottava. Veljen perheessä vietettiin lasten juhlia, ja olin luvannut leipoa Artun serkkutytölle #Barbie-kakun #Kakkujenkuningattarista.

Jo ennen koristelua näytti pelottavasti siltä, että kakku onnistuu. Uskomatonta, sillä olin täysin mukavuusalueeni ulkopuolella! Muru auttoi aprikoosisoseella ja kinuskitäytteellä päällystettyjen kakkusuikaleiden kietomisessa Barbien hameen muotoon (sanojensa mukaan pelasti koko kakun), ja valmis hässäkkä viimeisteltiin kermavaahdolla. Lopputulos oli hieno, vaikka sankari varmaan pohti, miksi ihmeessä hänen synttärilahjansa oli työnnetty kakkuun…

Barbie-kakku

Barbie-kakku

Neiti 6 v. ja synttärikakkunsa

Neiti 6 v. ja synttärikakkunsa

 

En yleensä leivo mitään näin monimutkaista, koska en jaksa nähdä vaivaa. Katsellessani ympärilleni synttärijuhlissa keksin kuitenkin syyn siihen, miksi myös Barbie-kakku tuli kakkukirjastani kokeiltua.

#perhe #rakkaat #kaikkeni