Lohtulepuskat talkkunasta

Kirjoitin taannoin siitä, kuinka siivousvimman iskiessä, usein keväällä, tulee käytyä läpi kuivatarvikehyllyä. Ylähylly tuli jo aiemmin siivottua ja ylimitoitetun kokoista kookosjauhopussia vaille kaikki veivinsä heittämässä olevat elintarvikkeet käytettyä. Talvilomailimme maaliskuussa, ja hupsista heijaa taas iski inspis. Otin käsittelyyn toiseksi ylimmän hyllyn, jossa säilytän sokereita, puurohiutaleita, linssit osastoa sekä leivontatarvikkeita.

Hyllyltä löytyi luomusokeria, fariinisokeria, ruokokidesokeria, erikoishienoa sokeria, hillosokeria, hyytelösokeria, raesokeria, tomusokeria, tummaa ja vaaleaa siirappia, vaahterasiirappia, seesaminsiemeniä, kookoshiutaleita, mantelijauhetta, liivatelehtiä, kaakaojauhetta, kaurahiutaleita, kauraleseitä, vehnä ateriajyviä, couscousia, linssejä, täysjyvämannaa, puuroriisiä ja mysliä. Kaikki aika perussettiä, päiväykset kunnossa. Hyllyn pyyhkäisy ja paketit takaisin.

Seulaani eivät mukisematta sen sijaan läpäisseet nomparellit, jotka olivat tosi iloisesti yli päiväyksensä ja makutestin perusteella pikkaisen kovettuneita. Palautin hyllylle kyljessään huomiota herättävä post-it-lappu. Näistä leivotaan lapsen kanssa mokkapaloja, päätin. Toinen surkeaan jamaan ajautunut löydös: talkkunajauhot. Olin ostanut pussin esikoisen synnyttyä yli neljä vuotta sitten, kun kotiutumisemme kunniaksi leivoin Kinuskikissan reseptillä elonkorjuukakkua, tulevalle viljelijälle ja traktorimiehelleni.

Muru ei tykkää talkkunasta ja poraa joka kerta, kun olen pussin sisältöä yrittänyt johonkin kuluttaa. Olin silti onnistunut käyttämään lähes kaiken, avio-onnea uhmaten. Viimeisiä, kenties jo vähän liian pölyttyneitä desejä vietiin. Mutta mihin muuhun kuin talkkunahyveeseen niitä oikeastaan voisi käyttää? Päätin kysyä Yhteishyvä.fi:n reseptihausta. Talkkuna-hakusana palautti erinomaisen ehdotuksen. Perunalepuskaa muistuttivat talkkunarieskat, joita ison satsin tekemällä saan hävitettyä koko pussin. Jes!

Kerroin pojille, että tänään me lomalaiset syödään kalasoppaa ja talkkunarieskoja. Kaikki kolme vastustivat, kaksi sanallisesti ja kolmas joka ei osaa puhua tyytyi matkimaan muiden tympeitä naamanilmeitä. ’Kermainen lohikeitto ja lepuskat’ olisi ollut parempi myyntipuhe, tajusin, mutta minkäs enää teit.

Vaan annas olla, in your face, pääsin näyttämään ronkeleille pitkää nenää. Ruokailuhetkemme oli todella onnistunut. Lämpimissä talkkunarieskoissa oli erinomainen maku. Talkkunan maistoi, mutta maku ei ollut päälletunkeva. Laseissa oli loman kunniaksi valkoista. Soppa oli mitä herkullisin, ja muistin myös suurustaa liemen JA käyttää kuohukermaa, siinä yksi onnistuvan sopan salaisuus. (Jos et muista, miten perinteinen lohisoppa tehdään, voit tarkistaa asian vaikka täältä, klik. Tein keiton tuohon tyyliin, paitsi purjon jätin pois, perunan määrää vähensin ja porkkanan kasvatin, ja kermana oli sitä ehtaa kuohua.)

Täydellinen ruoka. Kuuluisaa hyvän mielen tuovaa lohturuokaa myös. Hyvä mieli tulee eri ihmisille eri ruoista, mutta usein lohturuoalla viitataan ruokiin, joissa on mukana ripaus äidin tai mummon keittiötä. Neitsyt-ihmisille lohtua lapsiperherallin keskellä tuo myös kaapin siivous, vaikka hylly hyllyltä. Tänään, tätä kirjoittaessani, kun pääsiäisenä koko perhe on sairastanut vatsataudin ja 1,5-vuotias nukkuu edelleen puolivointisena päiväuniaan, lohtua tuovien asioiden merkityksellisyys on tosi läsnä. Niitä tarvitaan, uskokaa pois. Kohta painan enteriä, ja sitten keitän kupin kahvia ja syön USKOMATTOMAN herkullista kaupasta ostettua Kanelipitkoa, leipurina Jokioisten Leipä.

Vaikka haluaisi, ei aina ehdi tehdä itse. Onneksi on osaavia ruoka-alan yrittäjiä, onneksi on leipomoita. Kiitos teille, lausun jälleen iltarukouksessani tänään.

Vadelma-blondies ”Back to school”

Kun ”lomat” on lusittu ja lähes vuosi on oltu töistä pois, pitää työkavereille viedä jotakin makeaa. Lomapullaksi kelpaa mikä vain makea, mutta huom! EI tumma suklaa. Ei tarvitse varmaan selittää.

Leipoa tummasta suklaasta toki saisi, on jopa toivottavaa, mutta leipaisinpa silti valkoisesta. Blondies on brownies-leivosten vaalea sisko. Makeaa kuin mikä. Vadelmaiset blondies-palat tuntui hyvältä idealta, marjat vähän raikastavat. Koska valkosuklaa, vatut ja lime on loistoyhdistelmä, korvasin reseptin sitruunankuoriraasteen limenkuorella. Ei huono.

Resepti on helppo, mutta varoituksen sana: Taikinasta tulee aika jäykkä. Kyllä se silti lusikalla avittaen eli taputtelemalla vuokaan asettuu. Neliskanttisen vuokani mitat ovat n. 22 x 22 cm, ja mukavan muhkeita paloja tuli. Paistoaikaa pidensin viidellä minuutilla kun keskikohta oli puolen tunnin jälkeen vielä täysin hyllyvä. Jäipä se keskipala silti hieman taikinaiseksi. Reunapalat olivat kuitenkin, arvioisin, juuri niin kuin pitää. Eli tahmeita, mutteivät raakoja. Paistoaikojen määrittäminen on suklaaleipomisessa aina yhtä vaikeaa. Vaikka raakaakaan ei ole kiva syödä, neuvoisin silti, että älä ylipaista. Ennemmin vähän alle kuin yli. Mutta älä jätä raa’aksi. (Hekoheko.)

Vadelma-blondies

No. Täällä siis sitä taas ollaan omassa työpisteessä. Peppu penkissä sorvin ääressä. Viikkorutiinit työkavereiden kanssa käyttöön otettu ja blondiet syöty. Tutut kuviot alkavat täyttää päivää, kohta on jo kalenterissa merkintöjä vähän enemmän kuin se eka tiimipalaveri. Tästä tämä taas. Fiilis on rauhallinen, ei infarktivaaraa.

Kotona lienee vähän hektisempi meisinki. Muru jäi lasten kanssa nauttimaan isän vapaistaan. Väittämättä, että töissä käyvät isit eivät mitään ymmärtäisi lapsiarjesta, niin silti sanon, että meidän isi saa nyt niiiiiin nyt hyvää treeniä tosielämästä. Ja se on sille osasyyllisenä kaikkeen ihan oikein ;)

Leipomisvinkkejä omista ja vieraista

Kesä (ja äitiysloma) solahti sormien välistä nopeasti. Monta ”pitäätehdä”-juttua jäi tekemättä. Haikea fiilis.

Toisaalta. Tuli tehtyä paljon kivoja juttua, myös ruoanlaiton saralla. Sävellettiin itse monta keitosta, ja ehdittiin testata reseptejä, joita pitkään on pitänyt. Otin kuvia tekeleistäni myös enemmän kuin yleensä, koska olin äitiysloman aikana ajatellut opetella valokuvaajaksi. No… Eihän sitä nyt kaikkeen. Ja oli se ihan ylimitoitettu tavoitekin. Kun ei ole suoraan sanottuna hirveää intohimoa kuvaukseen. Erottakoon se minut epäedukseen muusta genrestä, ja tulipa kerrottua.

Josta aiheeseen. Mitä enemmän seuraan ruokablogeja, sitä useammin huomaan suomalaisen piirin olevan pieni. Jonkinlainen ydinporukka vähintään on. Seuraavat toistensa blogeja ja linkkaavat niihin usein. Koska tykkään hyvistä blogivinkeistä, päätinpä vuorovaikuttaa minäkin ja postata muutamasta kesän aikana kuistillamme vietetystä päiväkahvihetkestä, joihin inspiraatio tuli tutusta blogista. Perässä samanhenkinen nosto Yhteishyvän reseptiarkistosta. Ne ovat puolestaan niitä, jotka kesänkin jälkeen roikkuvat testaamattomien listallani. Houkutukseksi ja vinkiksi teille.

Ja niistä kuvista: Esimerkkibloggarit ovat pesunkestäviä valokuvaajia ja ruokastailaajia. Oheisia linkkejä kannattaa klikata jo ihan kauniin ruokakuvan takia. Josta vääjäämättä herää huoli, kuinka uskallan julkaista oman kuvaversioni linkin rinnalla… Ei kun ai niin. Koko bloginihan perustuu tälle perverssille idealle. Reseptilinkin tarjoama vertailumahdollisuus meikkiksen tekeleiden ja ammattitoimittajan annoksen & ammattikuvaajan otoksen välillä, mulle jokaviikkoista kauraa. Eli älkää olko huolissanne. I’ll live ;)

RAPARPERIPIIRAKKA KOOKOSJAUHOISTA

Vegaaniruokablogi Chocochilin Elina on nätti ja ilmeisen hyvä kokki, kun on parikin keittokirjaa ulos saanut. En seuraa blogia intohimoisesti, koska reseptit ovat isku meidän lihasyöjä-isin palleaan, mutta kun joku erityisen kiinnostava otsikko silmään osuu, klikkaan. Kesäkuun alussa tein raparperi-kookospiirakkaa, reseptin olin ottanut talteen ajat sitten. Olipa jännä kokeilu! Yksi huomautus: Piiras oli leipomispäivän iltana parhaimmillaan, ei mielestäni parantunut pitemmässä säilytyksessä.

Raparperi-kookospiirakka

Jos ”jotain uutta raparperista” kiinnostaa, Yhteishyvän raparperilettukakku on sekin hauska lisä testilistaan.

 

PORKKANAKAKKU-KÄÄRETORTTU

Perinneruokaa prkl on blogi, jolla on loistava idea ja asennenimi. En seuraa Mikan edesottamuksia viikoittain, mutta otsikkotasolla tämäkin blogi on hyvin hallussa. Kun tarpeeksi kiinnostaa, hiiri sanoo klik ja resepti jää usein talteen. Porkkanakakkufanina halusin ilman muuta testata kääretorttuversiota, ja o’ou miten herkullista oli… Ihan öky resepti!

Porkkanakakkukääretorttu

Porkkanakakkufanit huomio: Myös Yhteishyvän porkkana-kinuskipiirakka kuulostaa herkulta ja on simppelin oloinen – yleensä tae hyvästä reseptistä.

 

MUSTIKKAMUFFINIT JENKKITYYLIIN

Fanni & Kaneli –blogissa kokataan ja leivotaan paljon amerikkalaisittain. Tiinan blogi löytyy em. Mikan blogin tavoin maku.fi-sivustolta. (Pisteet Maku-lehden ”digikehitystiimille” onnistuneesta blogien haltuunotosta.) Fanni & Kanelissa on mahtava reseptitarjonta. Olen fani! Jouduin vauvan synnyttyä lopettamaan aktiivisen seuraamisen hetkeksi, sillä aloin liian usein itkeä kun ”tuotakaan en ehdi nyt tehdä”. Inspiraatiota tuli siksi kesällä ammennettua parikin kertaa. Tein amerikkalaisia mustikka-murumuffinsseja nimipäiväpöytääni. Hyviä!

Mustikka-murumuffinit

Toinen testaamisen arvoinen muffiniresepti on Yhteishyvän vadelma-myslimuffinit. Roikkunut ikuisuuden testilistallani, minulla on nääs pakkomielle mysliä sisältäviin leipomuksiin. (Hmm… muun muassa…)

 

RAUTAINEN PANNUKAKKU

Ropsu on pannukakku Pohjanmaalta, tehdään valurautapannuun. Jälleen asia, jota pitänyt pitkään kokeilla. Resepti otettu talteen jo vuosi sitten Vatsasekaisin Kilinkolin –blogista. Herkkua oli! Riikan blogi on ”näitä vilkaisen usein” –osastoa. Tai siis oli, kunnes blogissa kerrottiin hänenkin saaneen vauvan. Kuvat ristiäispöydästä häkellyttivät. Tehnyt itse kolme erilaista kakkua. Ja ehtinyt niitä ristiäishälinässä kuvatakin. Melkoinen slap in the face. Alemmuuden tunteeni tulee kaihertamaan välejämme, mutta ystävyytemme todennäköisesti kestää.

Ropsu

Pannukakut on parasta, myös kuvassa näkyvän 3,5-vuotiaan mansikkavarkaan mielestä, ja hävettää, kun perinneversioiden testaus on hunningolla. Ahvenanmaan pannukakkua testataan ensi kerralla, vaikkapa tällä Yhteishyvän reseptillä.

 

TULOSSA BANAANIA JA KARAMELLIA

Mainittakoon vielä, että minulla on jo synttärikakku katsottuna syyskuisiin juhliini. Kaikki äitini reseptit –blogin Nannalta talteen otettu ohje banaanikakkuun suolapähkinäkaramellilla on suunnilleen täydellisen kuuloinen, keikki juuri minun makuuni. Seuraan blogia, koska Nannalla on hauskoja postauksia ja erottuva tyyli. Nanna julkaisee säännöllisesti yhteistyössä K-ruoan kanssa toteutettuja juttuja, mikä sai minut raapimaan päätäni. Mutta sitten tuumasin, että eihän se nyt ihmisestä ihan läpeensä mätää tee, vaikka blogiyhteistyötä massiivisen kaupparyhmän kanssa harjoittaakin.

;)

Mahtavaa leivontasyksyä koko blogiskenelle ja kaikille lukijoille!

Mummon mustikkapiirakka ja nimi(päivä)asiaa

Naistenviikko pistää uunit laulamaan aika monessa kodissa, niin paljon nimipäiväsankareita ajanjaksoon mahtuu. Leipoa ajattelin minäkin, ehkäpä mustikkamuffinsseja jollain överihyvällä kuorrutteella, mustikoita kun löytyy meiltä nyt jopa omasta pihasta. Leivottua onkin tullut jo mustikkapiirakkaa sekä murotaikina- että pullapohjalla. Ainainen kädenvääntö siitä kumpi on parempaa on kyllä ihan turhaa. Molemmat on hyviä ja molempia kannattaa tehdä.

Jos päätät naistenviikolla ryhtyä mustikkapiirakkapuuhiin, tästä talteen yksi niin perusresepti kuin olla ja voi: Mamman marjapiirakka! Sitä on kaikki syöneet mummolassa, ja herkkua on. (Vähän enemmän käytin mustikoita kuin ohjeessa.) Mamman nimeä kantavaan piirakkaan kuuluu tietysti murotaikinapohja, jossa on grahamjauhoja. Niistä tulee tämän piirakan ominaismaku. Jos unohtanut jo olet, ei kun leipomaan! (Ja samalla vaivalla tekee sitten sitä pullataikinaa myös, eikös?)

Mamman marjapiiras

Nimi. Siinäpä tärkeä asia, joka alkaa meitä ihmisiä määrittämään pian jo syntymän jälkeen. Esikoiselle ei tarvinnut nimeä sekuntiakaan miettiä, tekonimi kun oli valmiina raskaaksi tultaessa, ja se jäi elämään, koska kaikki muu olisi ollut kohtalon uhmaamista rajulla kädellä. Pojan syntymäpäivä oli merkki, josta tiesin, että nyt ollaan oikealla tiellä. Tarinan löydät tästä postauksesta.

Tuossa postauksessa myös kerron, että minulla on ollut tytönnimi mielessä jo vuosia vuosia sitten. Saara. Olen lapsesta asti tykännyt Saara nimestä, naistenviikon tyttöjä sekin. Äitiä oli kutsuttu pienenä Saaraksi, ja muistan lapsena ajatelleeni, että onpa kiva nimi, sen minäkin olisin halunnut. Kun raskausviikot reilu vuosi sitten etenivät, sanoin miehelle, että jos tyttö tulee, se on sitten Saara.

No eihän sieltä tietenkään mitään kilttiä tyttöä tullut, vaan toinen pojanjullikka. (Kätilö kysyi hetki ennen H:ta, että tiedättekö kumpi tulee. Ei tiedetä, kerrottiin. Kun vauva oli ulkona, kätilö nosti lapsen kainaloista suurieleisesti, että nähtäisiin vilaus peleistä, ennen nostoa hoitopöydälle. Emme ehtineet nähdä vauvasta muuta kuin pyllyn alta roikkuvat valtavat tulipunaiset pallit. Muru katsoi minua. ”Taisi se poika olla.”)

Olen vahvasti kohtalonuskoon kallellaan, ja vaikka ennen synnytystä sekä miehen että minun etiäiset pojan puolesta puhuivat, jotenkin olin sen Saarankin mielessäni synnytyksen hetkellä nähnyt. Oli sekava olo. Pian oltiin osastolla, ja mies, joka oli joutunut heräämään kukonlaulun aikaan oli iltapäivän alkaessa jo aivan sipissä. No, te tiedätte. Hän lähti käymään kotona suihkussa ja moikkaamassa isoveljeä. Jäin nyytin kanssa kahdestaan. Se söi ja nukkui, ja kovin oli miehekäs. Musta karvoitus korvissa ja niskassa oli riittävä evidenssi, mutta hän pieraisi pari kertaa varmemmaksi vakuudeksi. Miehenalkuja tässä ollaan.

Viereisessä sängyssä oli myös tuore äiti. Meitä tuli kurkkaamaan nuori hoitaja, joka oli jo aiemmin käynyt toivottamassa tervetulleeksi. Hötäkässä en kuullut puoliakaan mitä hän minulle sanoi. Poika oli tissillä, ja yritin kurottaa mehulasia. En yletä. Hei, anteeksi, sinä, mikä sun nimi olikaan en nyt muista, hei hoitaja siellä, viitsisitkö ojentaa tuon mehulasin.

Hoitaja tuli hymyillen sänkyni viereen, ihan enkelin näköinen. Tuossa on lasi. Ja ei se mitään. Minun nimeni on Saara.

Kylmät väreet meni pitkin selkää ja puristin – tekonimi ja kuukautta myöhemmin ristimänimi – Patea vähän napakammin itseäni vasten.

I´ll be damned, uusi mussukka, me ollaan sittenkin oikeassa paikassa, oikeana päivänä ja ihan oikealla porukalla.

Nutella-pannupulla ja -kierteet, aijai!

Kesästä saa leivontapuuhiin ekstravoimia. Tuoreita marjoja tarjolla ja juhlantynkää vähän joka aiheesta, mikäs sen parempi yhdistelmä. Leivon kesällä myös pullaa useammin kuin talvella, ja kun yhtenä aamuna heräsin pullanhimoon, aloin veivata taikinaa hyvin tarkka visio edessäni. Korkkaisin purkin, joka oli hommattua tullut mutta avaamatta jäänyt. Nyt maistettaisiin Nutellaa.

Nutella on italialaisen reseptinikkarin käsialaa ja luotu joskus aikana tyyliin toinen maailmansota. Meillä ei lapsena harrastettu tämän sortin suklaa-pähkinälevitteitä, mutta olen muistaakseni kerran parikymppisenä purkin ostanut. Hyvää oli, mutta yhtään en muista mihin purkin käytin – tuskin söin lusikalla kokonaan. Melko vieras elintarvike minulle siis Nutella.

Todnäk Herra Nutella tai hänen perikuntansa oli ilman minuakin muhkean tilin jo kasvattanut, vaan tuskinpa se heitä haittasikaan, kun kaikkien vuosikymmenten jälkeen someruokaihmiset keksivät, että Nutella on hot. Vastaan on tullut jos minkä sortin luomusta, ja paineet ensin Nutellan ostamiseen ja sitten korkkaamiseen ovat minullakin kasvaneet koko ajan. Testattakoon sitä nyt pullan täytteenä, vähän huuman jälkijunassa, tuumasin. Ja ei kun hommiin!

Yhteishyvän Nutellapullissa kaaviloidun taikinan päälle lisätään pähkinätahnan kaveriksi voita ja fariinisokeria. Kuulosti ekstraherkulta. Hasselpähkinärouheen jätin pois, koska a) meillä ei ollut ja b) minun teki mieli nyt ihan pehmeää, suussasulavaa pullaa ilman rouheista purutuntumaa (joka kyllä yleensä parantaa syömiselämystä, mutta nyt oli siis toiset tavoitteet mielessä).

Kerroin joulun alla pipari-pullabriossien teon jälkimainingeissa, että kierrepullat ovat minulle murheenkryyni. Ne pursuavat ja tulevat liian isoiksi. Nyt keskityin kaulimiseen ja rullan tekemiseen. Ohjeessa käskettiin kaulia taikinasta 30 x 50 cm kokoinen levy, ja mittasin homman tarkkaan. Varmuudeksi lisäsin kokoa pitkältä sivulta pari senttiä yli puoli metriä, jotta taikina olisi varmasti tarpeeksi ohut. Ja annas olla. Kun täytteet oli levitetty ja pullarulla pyöritetty, jo leikatessa sitä paloiksi huomasin, että rulla oli napakka ja tarpeeksi ohut. Pullavuokiin pystyyn nostetuista paloista tuli nättejä, ja vaikka pelkäsinkin niiden taas turpoavan uunissa, niin ei käynyt. Pullista tuli oikein somia. I’ll be damned.

Paistoin osasta rullaa kierrepullia, mutta leikkasin rullasta myös 6 leveämpää siivua. Päätin tehdä niistä bostonpullan. Varsinaisen innovaation tein kun nostin pullatornit kakkuvuoan sijaan voideltuun valurautapaistinpannuun (voitelin palojen pinnat munalla ja ripautin päälle hieman raesokeria). Paistoin 200 asteessa 27 minuuttia. Pannu oli todella kuuma ja pulla varmaan jälkikypsyi pitkään, mutta niin tai näin, kypsyysaste oli syötäessä perfect! Pulla oli pysynyt pannussa jopa hieman lämpimänä kun se nostettiin päiväkahvipöytään. Ai jai!

Nutella-kierteet

Nutella-pannupulla

Melko täydellisen pullapäivän päätyttyä oli iltapesujen aika. Mies oli iltapuhteilla vauvan kanssa ja minä suihkussa, esikoinen heitteillä yksinään. Kun tulin keittiöön, näin, että poika oli alkanut iltapalapuuhiin. Ottanut pussiin pakatun neljäsosa paistinpannun kokoisen pannupullan lopun käteensä ja söi sitä hampurilaistyyliin, kaksin käsin, ihanan tyytyväisen näköisenä. Lapsi ei ole liiemmin välittänyt pullista tai kakuista joten herkkujen syömistä ei ole jouduttu rajoittamaan. Niinpä en nytkään moittinut vaan menin pöydän ääreen, otin pojan syliin ja katselin antaumuksellista mussutusta hänen päätään silitellen.

”Äiti”, poika henkäisi. ”Miksi sä teitkään mulle tätä ihanaa ja herrrrrkullista pullaa tänään?”
Olin pakahtua.
”No koska äiti rakastaa sinua niin paljon.”
”Ai?”, poika vastasi yllättyneenä. ”Minä taas rakastan isiä koska hän teki minulle tänään sen IIISOOOON tornin legopalikoista”, pikkumies kuittasi ja jatkoi syömistä.

Niinhän se on, että ei pärjää äiti italialaistöhnällä, jos vastassa on isi tanskalaispalikoilla.

Mutta kyllä me taidettiin Nutellan kanssa tosi hyvin kampoihin skabassa pistää ;)

Päiväkotiasiaa ja banaani-maapähkinävoimuffinit

Päiväkahvi on perheenäidin henkireikä. Liittyy tämän blogin perustamisajatukseen. Olen molemmilla äitiyslomillani pyrkinyt syömään päiväkahviaikaan paitsi jotain suolaista myös ehdottomasti makeaa, jos on saatavilla. Leipomispuuhat ei aina inspiroi, mutta onneksi joskus, jotta päiväkahveissa roti säilyy.

Olen alkukesän aikana testannut pariakin banaanileivonnaista, niihin on himo iskenyt. Lapsikin rakastui banaanimuffinsseihin, ja ei syyttä, on ne niin meheviä. Yhtenä päivänä testasin Yhteishyvän banaanimuffineita, joissa oli mukana toista herkkua, maapähkinävoita. Vaikka pähkinätahna tuokin muffineihin hieman ”kuivaa” suutuntumaa – mikä onkaan se tahnan ominaispiirre, en osaa sitä paremmin selittää – banaani tuo kosteutta, joten balanssi on hyvä. Osan muffinsseista päällystin tuorejuustokuorrutteella, kun sitä oli edellisestä banaanikakkukokeilusta jäänyt, ja se teki näistä vielä herkullisempia, tietty. (Vinkkejä tuorejuustokuorrutteeseen löytyy esim. tästä postauksesta.) Kun olin nostanut kuorrutetta muffinssille, pursotin päälle kinuskikastiketta spiraalin muotoon ja pyöräytin pinnan teelusikalla ”ruusumaiseksi”. On niitä hienompiakin koristepursotuksia, mutta tälle porukalle on tämä välttänyt.

Maapähkinä-banaanimuffinit

Oli toukokuinen helle ja päiväkahvihetki kohdillaan, sillä 7-kuukautisemme nukkui sikeästi ja 3,5-vuotias oli päiväkodissa. Nautinto. Mistä pääsemme kätevästi postauksen aiheeseen: Millainen äiti vie esikoisensa päiväkotiin, jotta voi olla kaksin vauvan kanssa ja sen nukkuessa nostaa jalat pöydälle ja syödä muffinsseja?

Vastauksia on montaa tyyppiä. Tiedän olevan ihmisiä, jotka sanoisivat, että ”Surkea luuseri”. Tiedän ihmisiä, jotka sanoisivat, että ”Väsynyt ja/tai mukavuudenhaluinen”. Onneksi tiedän myös ihmisiä, jotka vastaavat ”Ihan normaali äiti”.

Olen mielestäni normaali ihminen – ihan ihmisarvoni säilyttänyt – vaikka pidimme esikoisen päiväkotipaikan äitiyslomani alkaessa. Meillä oli käynyt niin mahtava tuuri, että omalle kylällemme avattiin tuttujen naisihmisten toimesta yksityinen päiväkoti niihin aikoihin kun esikoisemme oli tulossa maailmaan. Hoidimme miehen kanssa poikaa vuoron perään kunnes hän oli 1 v ja 2 kk. Silloin alkoi päiväkotitie, ja halusimme ehdottomasti, että äitiyslomani jälkeenkin poika voi jatkaa tutussa hoidossa tuttujen kavereiden kanssa. Niinpä päätimme, että poika käy päiväkodissa perhevapaistamme huolimatta, vähintään Kelan tukiin sun muihin oikeuttavan määrän viikossa, ja paikka pysyy meillä.

Päiväkotipäivän pituus on ollut keskimäärin 6 h, aamuyhdeksästä kolmeen. Ja en todellakaan kiellä, etteikö mukana olisi ollut sitä mukavuudenhaluakin usein, kun isomman veijarin olen vauvan kanssa päiväkotiin pudottanut. Syksyllä mietin paljon sitä, millainen uusi vauva olisi. Mietin, miten jaksaisin lasten kanssa päivän, jos vauva ei esimerkiksi nuku öisin. Jos esikoinen on kotona, en pysty nukkumaan vauvan nukkuessa päikkäreitä jne. Päiväkodin pysyminen kuvioissa on luksusta, joka helpottaa elämääni, mietin etukäteen, ja sitä se on totta vie ollut. Mitä sitä kieltämään. Mutta ei sitä kannata ääneenkään joka porukassa sanoa, sillä:

Tiesin, että toisista ihmisistä tekemäni ratkaisu on törkeä. Meidän yksityisen päiväkodin kanssa emme ole kovin syvällä ”kotona olevat äidit vievät muiden äitien päiväkotipaikat”-keskustelussa, mutta ei me varmaan olla sen tavoittamattomissakaan. Muutakin syyllistämistä piisaa, jos syyllistämispuhetta kuunnella haluaa. En ole kauheasti kuunnellut ja suhtaudun asiaan suht neutraalisti. Eli kun subjektiivista päivähoito-oikeutta parin kuukauden päästä rajoitetaan, en myöskään lähde barrikadeille muutoksia vastustamaan. Tämä ei ole meidän elämässä ollut, ei viime viikkoina eikä vuosi sitten, se kaikkein tärkein asia. En ole sitä äitityyppiä, joka jäisi vuosiksi kotiin lastensa kanssa (kaikki kunnia heille), en yhden enkä useamman. Minulle on aika sama, mitä kotona olevat äidit saavat ja voivat lasten hoitopaikkojen ja -aikojen suhteen tehdä – kaikella kunnioituksella siis ja anteeksi vaan.

Mutta meidän perheen näkökulmasta olisi pari asiaa, jotka olen halunnut sanoa: Ymmärrän ihmisiä, jotka ajattelevat, että pienelle lapselle paras paikka on kotona. Harvinaiset ääriesimerkit pois lukien niin ihan varmasti onkin. Mutta jos äiti on kotona vauvan kanssa esim. vauvan ensimmäisen vuoden, esikoisen päiväkodissa käymistä puoltaa tietyt jutut. Me asutaan maalla, eikä naapurustossa ole lapsia. (Hyvä kun on naapurustoa.) 3-vuotias haluaa koko ajan leikkiä ja seuraa. Vaikka äiti haluaisi sitä antaa, vauva vie osansa. Meillä lapsi turhautuu pitkillä kotijaksoilla (esim. joulukuu jolloin lomailtiin paljon muuten vaan ja helmikuu jolloin poika oli pitkään puolikuntoinen sairastelun jälkeen). Päiväkoti tarjoaa virikkeitä, joihin minä en pysty. Leikkiä, askartelua, pöytätapojen opettelua, sosiaalisten tilanteiden hallintaa, ulkoilua, metsäleikkejä, hiekkalaatikkoleikkejä, kiipeilyleikkejä, lauluja, loruja, jumppaa, retkiä…

No, sanotaan sekin, että ei meidän isompi kuitenkaan ihan joka arkipäivä päiväkodissa käy. Mutta on käynyt enemmän, mitä etukäteen ajattelin hänen käyvän. Uhmaiästä johtuen pidin aika varmana, että jossain vaiheessa poika alkaa aamuisin kiukutella, että hän ei päiväkotiin mene. Ja olin itseni kanssa puhunut asian selväksi. Jos se tuntuisi lapsesta ahdistavalta, kun hän tietäisi äitin olevan pikkuveljen kanssa kotona, päiväkotiin ei mentäisi. Menkööt sitten paikat tai tuet tai mitä vaan, mutta väkisin päiväkodissa ei käydä.

Nyt sen uskaltaa jo kirjoittaa. Kohta 10 kuukautta perhevapaata takana, ja poika on kahtena etukäteen päiväkotipäiväksi sovittuna aamuna alkanut itkeä, että ei halua lähteä. Korostan, kahtena. Toisella kerralla sanoin, että mene vaan, koska äiti menee vauvan kanssa neuvolaan, mutta pidetään huomenna vapaapäivä. (Ja niin tehtiin.) Toisella kerralla sanoin, että selvä homma, sinun ei tarvitse mennä, saat jäädä kotiin.

Olen pitänyt tätä hämmästyttävänä asiana, sillä kaikkia muita mahdollisia ja mahdottomia asioita on meidän 3,5-vuotias uhmannut siitä asti kun täytti 2. Tätä ihmeellistä asiaa pohtien ja ”olen varmaan tosi huono äiti kun lapseni HALUAA käydä päiväkodissa” –syyllisyyttä potien olen jopa välillä ehdotellut, että ”Pidetäänkö sittenkin tänään vapaapäivä?” Lapsi kysyy, ”Onks isi kotona?”. Vastaan, että ”Ei ole, isi on töissä.” ”Mä meen sitten päiväkotiin”, poika toteaa ja lähtee iloisesti eteiseen.

Vauva nukkuu, ja nostan jalat pöydälle tai kirjoitan blogia, juon kahvia ja syön hyvää leivonnaista. Joskus perhe-elämä on raastavan haastavaa, joskus joku asia sujuu. Ajattelinkin laatia tämän puheenvuoron siksi, että mielestäni ”päiväkodit ja äidit” –keskusteluun mahtuu myös kiitoksen sana niille päiväkodissa työskenteleville, jotka haluavat tarjota laadukasta varhaiskasvatuspalvelua ja tukea kaikenlaisia perheitä JA joiden hoiva- ja muu palvelun taso on niin kova, että se kestää meidän uhmaikäisenkin tiukista tiukimman arvion.

Kiitos!
(hörppää kahvia ja mussuttaa pullaa)

Aamiaissämpylät

Yön yli –sämpylät ja –elämä

Aloitetaan sämpylöistä. Tuoreina niitä söisi mielellään aamupalalla, mutta kuka pienten lasten äiti herää vapaaehtoisesti tosi aikaisin ja laittaa taikinan kohoamaan? (Älkää vaan vastatko, jos olette sellainen, tässä on alemmuusfiilistä tänä aamuna muutenkin.)

Onneksi on yön yli –leipäreseptit. Taikina tehdään illalla ja laitetaan jääkaappiin turpoamaan. Aamulla sämpylät pellille ja paistumaan aamutoimien ajaksi. Onnistuu huonommissakin perheissä, kuten meillä!

Yhteishyvän resepti, jolla tehtyjä leipäsiä tänä aamuna maistelimme, oli oikein hyvä. Jauhot on ikuisuuskysymys, kun täsmämäärää on resepteissä mahdoton antaa. Taikina tuntui illalla jäävän vähän löysäksi, mutta päätin luottaa reseptiin enkä intuitiooni. Aamulla taikina oli pikkaisen liian tahmainen. Toki siihen voi nuijia lisää jauhoja, mutta yön yli –leipästen idea on, että taikinaa ei tarvitse vaivata. Siitä siis se helppous. Sen kun vain lyö paloiksi ja heittää uuniin.

Yön yli -sämpylät

Noh, epätäydellisiä tai ei, kylläpä maistui tuore, lämmin sämpylä aamuteen kanssa ihanalta, kun takana on liuta huonosti nukuttuja öitä. En ennen lastentekoa edes ymmärtänyt, miten tärkeä toiminto nukkuminen on ihmisen terveydelle. Esikoinen oli vaihteleva nukkuja. Joskus meillä oli hyviäkin jaksoja, joskus hän heräili tissiä tai huolenpitoa vaatimaan tunnin välein. Tilanne ei (onneksi!) missään vaiheessa mennyt niin pahaksi, että olisin joutunut nostamaan kädet ihan pystyyn. Ehkä toista kättä välillä miehen naaman edessä heiluttelin, mutta en molempia yhtä aikaa. Niin huonoja kausia meillä välillä kuitenkin oli, että ymmärrän todella, miten ahtaalle ihminen saattaa unettomuuden takia joutua.

Kun esikoinen oli 15 kuukauden ikäinen, hän oppi nukkumaan. Ja on sen jälkeen nukkunut hyvin. Tällä hetkellä käynnissä on ilmeisen vilkkaan mielikuvituksen vaihe, sillä jonkun kerran viikossa heräämme yöllä 3-vuotiaamme itkuun. Yleensä kyseessä on painajainen. Taitaa olla tavanomaista, kun lapset opettelevat elämää päivisin niin intensiivisesti. Aivot surisee yölläkin.

Uusi vauva on tietysti muuttanut jo aika mallikkaasti sujunutta yöelämäämme paljon. Se on hyvin samanlainen tapaus ollut ensimmäiset reilun 3 kuukautta kuin esikoinenkin. On öitä, jolloin vauvaa saa käännellä ja väännellä ja hyssytellä ja imettää useamman kerran, mutta sitten on öitä, jolloin se nukkuu hyvin levollisesti heräten vain muutaman kerran syömään. Sekä esikoisen että uuden kaverimme kanssa kokeilin aluksi muutamana yönä vauvan siirtämistä syöttöjen välillä omaan petiinsä meidän sänkymme viereen. Mutta aina ne havahtuvat siihen siirtelyyn. Niinpä meillä on menty perhepedissä eli vauva äiskän kainalossa nämä ensikuukaudet tälläkin kertaa. Toimii meillä parhaiten.

Ihan ekat viikot vauvamme oli hirveän hyvä nukkuja sekä päivällä että yöllä. Kerkesin jo ajatella, että kohdallemme on osunut mieletön tuuri, itsestään nukkuva lapsi! No, pilatahan sen jotenkin osasin, ja sittemmin on tosiaan mennyt vaihtelevammin. Huonojen öiden määrä on lisääntynyt koko ajan, ja nyt niitä on ollut parin viikon sisällä tosi monta, mistä tämä kirjoituskin kumpusi.

Tällä hetkellä elämme vaihetta, jossa yritän vain selvitä taas yhden yön yli. Ja lähes jokainen yö on pettymys. ”Höh, en taaskaan saa nukkua!” Vauva tuhisee, puhisee, ähisee, äännähtelee, kiljaisee, nyyhkyttää ja vaipuu uneen. Tällaista vuoristorataa mennään parikin tuntia. Se ei herää huutamaan tai syömään, muttei vaivu syvään uneenkaan. Usein yöstäni kuluu vähintään pari tuntia tätä kuunnellen ja miettien, mitä pitäisi tehdä. Suhistelu eli ”shhh”-äänen päästely on toiminut yllättävän hyvin. Olen vauvan syntymästä asti aina iltanukutuksen yhteydessä tehnyt tätä ”shyssyttelyä”, ja ilmeisesti pieni tietää sen tarkoittavan, että äiti on vieressä ja tässä on turvallista nukahtaa. Jopa kevyen unen läpi vauva siis tuntuu rauhoittuvan, kun kuulee suhinan.

Mutta miksi minun vauvani eivät jo parin kuukauden iässä nuku öitään putkeen, kuten IHAN kaikkien muiden vauvat, sellaisissa fiiliksissä heräsin tänä aamuna. Onneksi minulla on yksi kohtalotoveri (mutta VAIN yksi, siis ihan kaikkien muiden vauvat nukkuu!). Tämä kohtalotoveri on sukua, eli meillä kulkee geeneissä se, että pilaamme vauvojen unet, oli niillä sitten syntyjään miten hyvät unenlahjat tahansa. Johtuu ilmeisesti rintamaidosta, sillä KUKAAN MUU kuin me, ei täysimetä lastaan ensimmäistä 4-6 kuukautta, kuten suositukset sanoo.

Ennen kuin joku loukkaantuu, lienee paikallaan mainita, että tuo oli vitsiksi tarkoitettu ja itseironisesti kirjoitettu. Silti:

Ainut minua tänä aamuna lohduttava asia, josta saan näennäistä ylemmyydentunnetta, on se, että täysimetän lastani, kun kerran maitoa riittää. Olen silti jo päättänyt senkin, että kun kahden viikon päästä vauvalle tulee ikää 4 kuukautta täyteen, huolimatta ihan uusimmista täysimetyssuosituksista me taidetaan aika nopeasti aloittaa kasvisvellien maistelu, jos se vaikka tämän kaverin unia parantaisi.

Marttyyrin elämä on kivaa, mutta ei niin kivaa kuin hyvin nukkuminen.

Täydellinen hotelliviikonloppu ja suklaamuffinssit

3-vuotiaamme ilmoitti yllättäen haluavansa hotelliin, sellaiseen, jossa on uima-allas. Kävimme aika pitkän neuvottelun autotallissa. Selitin, että vaikka lähtisimmekin, emme voi lähteä heti. Eihän meillä ole edes uimahousuja. ”Selvä on sitten. Mennään pakkaamaan” lapsi ilmoitti ja lähti saapastelemaan kohti kotia.

Homma toistui seuraavana päivänä, ja lapsi oli hyvin määrätietoinen. Ei auttanut kuin taipua. Soitto Vantaalle Viihdekeskus Flamingoon. Onneksi hotellista löytyi huone. Koko viikon selitimme lapselle, että me kyllä lähdemme reissuun, mutta vasta viikonloppuna kun isilläkin on vapaata. Täpärästi poika malttoi odottaa, ja lauantaina päästiin matkaan.

Reissu sujui kertakaikkisen uskomattoman hienosti. Pate nukkui ison osan lauantai-iltaa ja sen päälle yönkin hyvin. Arttu käyttäytyi ison pojan tavoin. Itkut tuli ainoastaan siitä, että isin kanssa kylpylässä vietetty kaksi ja puolituntinen oli liian lyhyt. Hän olisi halunnut uida pitempään. Mutta mielipaha ei kestänyt kauan, kun oli niin kiva lähteä pitsalle.

Flamingo on lapsiperheen paratiisi, en paljon liioittele. Kauppakeskuksen verran ostosmahdollisuuksia Jumbon puolella, ja useampi ruokapaikka parin askeleen päässä respasta. Elokuvateatteri, lasten peuhupaikka ja vesipuisto, missä pulikoida. Kaikki sisällä lämpimässä, vaikka ulkona oli 20 astetta pakkasta. Lomakohde vailla vertaa.

Muutama konkarin vinkki, jos kohde alkoi kiinnostaa:

  • Lauantait ovat vilkkaita. Ihmisiä oli paljon niin Jumbossa kuin Flamingossakin. Peliliikkeet kannattaa suunnitella hyvin.
  • Ota lapsille mukaan mukavat tennarit ja pusakka, ja näin talvella vaikka ohut pipo. Meidän 3-vuotias viihtyi erinomaisesti, kun ei tarvinnut pukea toppatakkia ja –kenkiä ja kohteessa sai kulkea ”kesämiehenä”.
  • Osta rannekkeet vesipuistoon hotellin respasta sisäänkirjautumisen yhteydessä (ensikertalaista myös neuvotaan käytännön asioissa, kunhan vain kysyt). Näin pääset käppäilemään jonojen ohi, suoraan kylpylään sisälle. Ainakin männä lauantaina jonot olivat melko pitkät.
  • Jos sinulla ei ole pientä vauvaa, vaan jo isommat lapset, ota mukaan isovanhemmat. Jätä heidät vesipuistoon nauttimaan laatuajasta lasten kanssa ja livahda puolisosi kanssa rentoutumaan K20 Span puolelle. Suomalaisessa mittakaavassa ainutlaatuinen paikka, jossa ennen lastentuloa on käyty murun kanssa useammankin kerran lillumassa.
  • Ota mukaan kunnon tuubi perusvoidetta, jolla rasvaat lapset uimisen jälkeen. Hyväihoinenkin saattaa sitä tarvita.
  • Varaa pöytä, kun menette illalla syömään. Ravintolat ovat suosittuja muidenkin kuin hotellin asiakkaiden keskuudessa, ja vaikka niitä on monta, törmäsimme ovilla järjestäen ei-oohon.
  • Pakkaa kassiin mandariineja tai pari banaania. Vaikka lapsi olisi syönyt ravintolaillallisen myöhään, nukkumaan käydessä tekee mieli iltapalaa. Lapset ovat rutiinien orjia.
  • Jos illalla tarvitaan naposteltavaa tai muuta kivaa huoneeseen, Jumbon puolella Prisma palvelee klo 23 asti, myös lauantaisin. Aikamoista.

Reissu oli ilmeisen onnistunut, sillä en ollut kotiuduttuamme aivan rätti, vaan virkeä. Jaksoin leipoa. Toinen asia, jota lapsi on nimittäin mankunut pitkään, ovat muffinssit. Eikä mitä tahansa, vaan suklaamuffinsseja.

Emme ole puhuneet pojan kanssa juuri hotelleista, enkä ikinä leivo muffinsseja. Täysin epäselvää siis on, mistä hän nämä asiat nyt yhtäkkiä keksi. Oli miten oli, tein Yhteishyvän suklaakuorrutettuja muffineja. Tuunasin reseptiä siten, että käytin kuorrutteeseen puolet tummaa suklaata, puolet Pätkis-suklaata (eli n. 50 g ja 50 g). Kuorrutteesta tuli siten makeampi ja 3-vuotiaan suun mukaisempi.

Suklaamuffinssi

Nappisuoritus, tuumasi lapsi. Kun poika oli vedellyt illalla kaksi muffinssia vain pelkän kuorrutteen nuoleskellen, kielsin ottamasta kolmatta. Ainut asia, josta meinasi tulla pikkuraivari. Mutta siitäkin selvittiin, kun ohjelmassa oli jo kylvyn aika, ja väsynyt 3-vuotias tiesi itsekin olevansa jo iltatoimien tarpeessa.

Mikä viikonloppu, ja miten mukavia muistoja! I´ll be damned.

Minä ja pojat

Englantilainen hedelmäkakku

Tänään agendalla muun muassa hedelmäkakku

Hyvää Tuomaan päivää!

Vanhan kansan mukaan tänään alkaa joulu ja jouluvalmisteluiden pitäisi viimeistään olla tehty. Kuulkaas vanha kansa, sori vaan, mutta ei ole nykymaailmassa kuunaan mahdollista: Tänään monessa perheessä jouluun laskeutumisen sijaan mietitään kuumeisesti, mitä on vielä hankkimatta, ja stressataan siitä, että pari jouluvalmistelujen kiireisintä päivää ovat vielä tulossa.

Erilaisten ruokamedioiden mielestä on jostain syystä trendikästä ja ajanhengenmukaista viestittää, että ”Jouluna ei nipoteta!” tai ”Ota rennosti jouluvalmistelut!”. Että tulee se joulu ilman siivoamistakin, ja ruoatkin valmistuvat suitsait, ja ei pidä tehdä liikaa tai yrittää ylittää itseään, jottei tule paha mieli.

En kuulu tuohon joukkoon, vaan minun jouluviestini kuuluu näin: ”Jynssää, hinkkaa, leivo ja laita. Tee joulun alla koko ajan jotain, ja kaikki minkä ehdit. Älä luonnollisesti ota pahaa mieltä siitä, mitä ei ole mahdollista tehdä, jos sinulla on esimerkiksi vauva lähes koko ajan sylissä ja kolmevuotias lahkeessa. Mutta riuhdo silti hieman, ja aja itseäsi vielä vähän lähemmäs sitä romahtavaa reunaa. Niin saat aatonaattona nukkumaan käydessäsi varmimmin joulumielen!”

Raastaviin puhdetöihin kuuluu poikkeuksetta leipomishommia, ja vaikka haastajia on pilvin pimein, perinteinen kahvikakku löytyy vieläkin aika monesta joulupöydästä. Taatelikakku ja piimäkakku ovat kestosuosikkeja, mutta englantilainen hedelmäkakku on sittenkin se kaikkein paras. Teen sellaisen melkein joka vuosi, aina vähän eri reseptiä kokeillen. Hedelmäkakku on todella säilyvä, ja se kannattaa leipoa ainakin pari päivää ennen tarjoilua, siis tänään! Toisissa resepteissä kakkua käsketään säilyttämään jopa viikon, mutta kuka niin kauan edes pystyy olla tätä herkkua korkkaamatta, ihmettelen.

Testasin Yhteishyvän hedelmäkakkua itsenäisyyspäivän alla, ja herkullista tuli! Punaiset kirsikat ja pilkotut luumut korvasin käyttämällä 1,5 dl kuivattuja karpaloita, ja hedelmien maustamisaikaa alkoholissa pidensin antaen niiden lillua liemessä usean tunnin. Muuten mentiin reseptin mukaan. Alkoholina käytin rommia, mutta konjakki sopii yhtä hyvin, jos sinulla sattuu sitä olemaan avattu pullo kotona.

Alkoholin määrä, 2 dl, tuntuu hurjalta, mutta usko pois, se kuuluu asiaan. Paistopäivänä kakku voi olla viinanhuuruinen, mutta parin päivän säilytyksen jälkeen höyryt ovat haihtuneet ja jäljellä on vain ihanan täyteläinen maku. Ja muista paistaa vain juuri ja juuri kypsäksi. Kuivakakkukin saa jäädä meheväksi.

Hedelmäkakku

Kuten todettu, joulu on mielentila. Olen kateellinen niille, jotka huomenna vain nostavat jalat pöydälle ja odottavat joulun tuloa. Minulle joulufiiliksen saavuttaminen vaatii pientä yritystä, ja jotain sekopäistä siivoamistemppuilua täällä taas tehdään ja ajetaan koko porukan pinnaa tiukalle.

Tsemppiä kaikille kohtalotovereille! Pari raskasta ja repivää päivää on edessä. Mutta kuten aina, vaiva palkitaan, ja ihana joulu tulee taas :)

Kinuskinen juustokakku

Neljä juustokakkua jouluun

Luin jostain, että joulunvietto on saapunut Suomeen Ruotsista ja vakiintunut 1800-luvulla. Kristillisen perinteen taustalla vaikuttavat pakanallinen, talvipäivänseisauksen aikaan vietetty keskitalven juhla sekä myöhäissyksystä nykyisen pyhäinpäivän tienoilla juhlittu kekri.

Sadonkorjuulla on muutenkin oleellinen rooli jouluun valmistautumisessa, sillä moni säilöö satoa joulu mielessä. ”Nämä rouskut suolaan sienisalaattia varten ja tätä hilloa tarjoan juustojen kanssa.” Jouluihminen valmistautuukin jouluun pienen elkein oikeastaan koko vuoden. Joulun päätyttyä kirjataan ylös, paljonko ruokaa meni. Keväällä ja kesällä tulee mieleen, että ”tätä kakkua voisi tehdä hieman soveltaen jouluna!” Syksyllä keitetään se hillo. Marraskuussa tunnelmointi ja suunnittelu lähtevät jo lentoon. ”Millaisia illanviettoja tänä vuonna järjestäisi, mitä tarjoaisi ja miten varsinaiset joulunpyhät vietetään?” Inspiroitumisessa auttavat joululehdet, vanhat ja uudet kauppoihin ilmestyvät, sekä jouluiset keitto- ja kuvakirjat, joita nautitaan glögin kanssa.

Kuulen usein voivoteltavan, kuinka joulu tulee liian aikaisin. Lokakuussa postilaatikkoon saapuvat lelukuvastot tuovat kieltämättä joulun odotukseen sävyjä, joita minäkään en siihen kaipaa. Mutta yhtä kaikki joulun sanoma on kaunis. Onnekkaita ovat ne, joiden kohdalla joulu on koko vuoden silloin tällöin mielessä välkkyvä aika. Se nimittäin tuo toivoa vuoden kaikkiin hetkiin. Leeni Peltosen sanoin: ”Koskaan ei ole liian aikaista, jos tuntuu, että joulu voisi olla jo tulossa.” (Kotilieden pääkirjoitus marraskuussa 2012)

Vaikken himojouluilija olekaan, kuulun niihin onnekkaisiin, joiden vuodenkiertoa ajatus joulusta värittää. Esimerkki: Paistetut juustokakut ovat meidän perheen suosikkeja. Olen tehnyt tänä vuonna (ainakin) neljä erilaista kauteen sopivaa juustokakkua. Syödessä mieleen kuitenkin tuli, miten niitä voisi tarjoilla jouluna. Laita vinkit korvan taa tulevaa vuotta varten tai anna uunin laulaa nyt. Vuoden paras leivonta-aika on alkanut!

KEVÄT. Pääsiäisen keväiseen kahvipöytään sopii erinomaisesti appelsiinijuustokakku. Appelsiinin kuoren ja mehun sijaan voit kokeilla kakussa muitakin sitruksia. Lime on suosittu maku, samoin limen ja sitruunan yhdistelmä. Päälle tuleva marmeladikin kannattaa silloin korvata sitrus/limemarmeladilla. (Itse tein kakun muuten Yhteishyvän reseptin mukaan, mutta lisäsin marmeladiin hieman puristettua appelsiinin mehua, jotta sain siitä juoksevamman. Lopuksi siivilöin sen. Riippuu marmeladista, miten se kuumennettaessa käyttäytyy.)

Appelsiinijuustokakku

JOULUVINKKI: Vanha kansa sanoo joulunvieton alkavan Tuomaan päivästä 21.12. ”Tule meille Tuomas kulta, tuo joulu tullessansa. Oluttynnyri olallansa, juustokakku kainalossansa”. Tarkoittanut vähän erilaista juustokakkua, mutta symboliikka pelittää: Vietä Tuomaan päivänä rauhallinen ja jouluvalmisteluista vapaa ilta. Nauti lämpimiä paahtopaistileipiä ja maistele jouluolutta. Kruunaa hetki sitrusjuustokakulla, makean viinin kanssa. Testaa beerenauslese- tai sauternes-herkkuja.

 

KESÄ. Juhannuksena juustokakussa on tietysti tuoreita marjoja. Hunajaisen juustokakun päälle voi tehdä reseptin mukaisen marjahyydykkeen tai tarjoilla sen kanssa tuoreita marjoja sellaisenaan. Hunajaiseen tyyliin sopivat parhaiten hunajamarinoidut marjat, eli marjat, joille on valutettu juoksevaa hunajaa. (Itse korvasin myös kakun taikinakuoren keksipohjalla ja hieman vähensin täytteestä vehnäjauhojen sekä munien määrää.)

Hunajainen juustokakku

JOULUVINKKI: Yhdistä lisuketta varten (jäisiä) puolukoita, vattuja ja lakkoja. Sekoita reilusti hunajaa pieneen määrään kiehuvaa vettä, jotta saat siitä liemimäisen. Sekoita marjat varovasti joukkoon. Ripottele mukaan sokeria tarpeen mukaan. Tarjoile marjakimaraa ja hunaja-juustokakkua aattoillan kahvipöydässä. Mesimarjalikööri sopii kahvin ja kakun aveciksi upeasti, veikkaan.

 

SYKSY. Tein kesällä marjaista juustokakkupiirakkaa, ja se oli niin hyvää, että siitä piti sadonkorjuuaikaan tehdä omenainen versio. Tein muuten reseptin mukaan, mutta pakastemarjojen sijaan lisäsin piirakkapohjalle karamellisoitua omenaa: Kuutioi 5 kotimaista (eli pientä) omenaa. Sulata pannulla 1,5 dl sokeria ja anna paahtua vaaleanruskeaksi sekoittelematta. Lisää joukkoon nokare voita, sekoita, ja kääntele omenakuutiot seoksessa. Mausta omput kaneliripauksella. Myös juustokakkumassaan voi lisätä 1 tl kanelia!

Omenajuustokakku

JOULUVINKKI: Kanelinen maku sopii tietysti joulunodotukseen. Tarjoile omenaista juustokakkupiirakkaa glögikutsuilla pieniksi paloiksi leikattuna, suolaisten pikkuherkkujen ja juustojen kanssa. Juomaksi käy ihanasti omenamehuun itse keitetty glögi, joka on terästetty calvadoksella.

 

TALVI. Äkkimakeimmat juustokakut syödään kylmimpään vuodenaikaan, jolloin kaikki mahdolliset energialisät ovat tervetulleita kroppaan. Valmista amerikkalainen juustokakku muuten ohjeen mukaan, mutta jätä perunajauhot ja sitruunamehu pois, ja käytä vain 3 munaa ja 1 dl sokeria. Lisää täytemassaan 200 g sulatettua valkosuklaata. Kerrostele keksipohjalle täytettä ja pakastettuja puolukoita tai karpaloita (n. 2 dl). Paista varoen ja laske lämpötilaa tarvittaessa, sillä suklaa tekee kakun pinnasta herkästi kärtsähtävän. Jäähdytä kunnolla (sammutetussa uunissa) ja pidä vähintään muutama tunti jääkaapissa ennen tarjoilua. Kaada päälle säilykepurkillinen valmiiksi karamellisoitua maitotiivistettä, jonka olet sekoittanut notkeaksi. Jos kinuskisäilyke ei ole tuttu tai vierastat makua, norottele päälle tavallista kinuskikastiketta. Koristeeksi voi tipauttaa pari pakastemarjaa.

Kinuskinen puolukka-juustokakku

JOULUVINKKI: Kinuskinen puolukka-juustokakku sopii adventtikahveille joulupipareiden kanssa, vaikka tulevana sunnuntaina :)