Lapsellisen helppo banaanismoothie

Meidän 3-vuotias on normaali perusronkeli miehenalku. Tykkää hedelmistä ja syö niitä mielellään, mutta vihannes-juurespuolella lempparit ovat harvemmassa. Kurkkua toki menisi pötkötolkulla, muihin ei himoa ole. Esimerkin näyttäminen ja sinnikäs tarjoaminen ovat tiet, joita pitkin olen ajatellut (kaikkien elämäni miesten kanssa) kulkea. Uusimman Yhteishyvän artikkelissa lasten ravitsemus- ja ruokailutottumusasiaa käsiteltiin monipuolisemmin ja ilahduttavan suorasanaisesti. Tässä kaksi nostoa, jotka puhuttelivat minua:

”Pienenä opitut asiat kannetaan aina mukana. Ei tarvitse sitten tehdä myöhemmin elämäntaparemonttia, kun asiat ovat menneet jossain vaiheessa päin persettä.” (kokki ja ruokakirjailija Pipsa Hurmerinta)
”On harmi, jos ruoasta nauttiminen ja kulinaristiset kokeilut katoavat elämästä lasten vuoksi.” (toimittaja-ruokakirjailija Maija Koski)

Siinäpä kiteytetysti syyt, joiden vuoksi edes vähän yritän lapsiani ruokakulttuurin saralla kasvattaa. Eli lasten tulevaisuuden takia ja minun nykyisyyteni takia! Kehtaan kyllä myöntää, että jälkimmäinen perustelu painaa tällä hetkellä enemmän. Sue me. Esimerkiksi viikko sitten torstaina ”söimme” luomukanaa ja Caprin salaattia. 3-vuotias ilmoitti kokatessani, että ottaisi mieluummin eilistä nakki-makaroni-hässäkkää. Omahan on mielipiteensä, ja sitä sai mitä halusi eli eiliset jämät. Tärkeintä on, että saan itse hyvää ruokaa.

Toinen nolo tunnustus. Lasten makumaailman laajentaminen ja elämykselliseen syömiseen oppiminen on minusta tärkeämpää kuin kokkailutaitojen hankkiminen. Sama suomeksi: Puhun 3-vuotiaallemme ruoasta, laitan hänen lautaselleen samaa mitä meidän, ja syömme edes joskus muutakin kuin makaronia. Mutta keittiöön en jaksaisi häntä ottaa mukaan. Sotkua ja hässäkkää on koko ajan muutenkin tarpeeksi. Tiedän tiedän, lapsille pitää opettaa kotitöitä, ja he myös nauttivat osallistumisesta. Kun 3-v kävi mummolla ja oli viikon verran innoissaan yhteisestä sämpylöiden leipomishetkestä, rohkaistuin tekemään yhdessä joulutorttuja. Torttumuotin painaminen kaulittuun taikinaan oli spektaakkeli lapselle. Pari viikkoa sitten teimme isille perjantaipitsaa yhdessä. Keksin antaa pojalle oman vaivatun taikinapalan, ja sen pyörittelystä omalla kaulimella riitti riemua pitkäksi aikaa.

Miksikö mainitsen juuri nuo kaksi kertaa? Koska ne ovat ainoat kerrat, kun olen antanut poikamme osallistua kokkailuun. Hävettää. Siksi päätin tänään, että nyt tai ei koskaan. Tekisimme yhdessä jotain. Helppoa. Koska helpompaa kokkailtavaa en keksi kuin smoothien sekoittaminen, päädyin siihen. Puolukka-banaanismoothien resepti vaikutti herkulta välipalalta, ja kaikkia aineksia löytyi kotoa (sillä korvasimme kauraleseet kaurahiutaleilla). Ei kun mitat ja muut systeemit esiin ja tehosekoittimen kannu pöytään!

Lapsen kanssa kokkailua

Teimme puolitoistakertaisen satsin (banaania käytimme kaksi kokonaista). Annoin lapsen mitata itse kaikki ainekset. Autoin vain painavan jogurttitölkin kaatamisessa pitämällä pohjasta kiinni ja kuorin banaanit. Lapsi sai itse leikata banskut paloiksi ruokaveitsellä. Tekemisen ilo oli käsin kosketeltava.

Banaanismoothie

Kun kaikki oli mitattu, surautin välipalajuomamme tehosekoittimella. Lapsi ihaili lopputulosta. Tuliko tästä mansikkarahkaa, hän kysyi. Ei, vaan tällainen marjapirtelö, vastasin. ”Ahaa, sitten minä en tykkää siitä. Se on liian kirpeää”, lapsi vastasi.

Mutta hei. Tulipahan kokattua yhdessä!

Puolukka-banaanismoothie

Pullavanukasta ja mustikkaa

Hävikki hallintaan, vaikka pullavanukkaalla

Ruokahävikki on yksi kestosuosikkiaiheistani, joista jaksaisin puhua ja kirjoittaa loputtomiin. Ruoan heittäminen roskiin on vähän sama kuin heittäisi rahaa roskiin. Jos joku sitä tekee, sehän on sen asia, mutta kyllä se omaa maailmankatsomustani vastaan sotii ja paljon.

Tällä viikolla vietetään hävikkiviikkoa, eli ollaan todella tärkeän asian äärellä. Kaikkien pitäisi tämän viikon kuluessa ottaa pieni mietintämyssytuokio ja pohtia, miten hyvässä balanssissa oma jääkaappi, perheen ruokailutottumukset ja biojäteastia ovat.

Lautashävikki on hävikin muodoista pahin. Tähän annan vain yhden myönnytyksen: Jos on lapsia, heidän lautasiaan ei ole pakko aina tyhjentää omaan suuhun, eli ihan vähän saa ruokahävikkiä ipanoiden takia syntyä. (Mutta vain vähän. Jos ruokaa jää paljon, se pakataan jääkaappiin ja murmeli saa seuraavana päivänä eteensä saman annoksen.) Saattaa kuulostaa rasistiselta, mutta: Jos taloudessa ei ole lapsia, lautashävikille ei ole mitään perustetta!

Prinsiippi nro 2: Pilaantunutta, nahistunutta ja syömättä jäänyttä elintarviketta ei kertakaikkiaan pidä kaapeista löytyä. Jokaisen on osattava – tai ainakin muutaman harhalaakin jälkeen opittava – mitoittamaan ruokaostoksensa oman talouden tarpeisiin. Kun kokkaa paljon, biojätettä kuuluukin toki tulla. Se on eri asia kuin ruokahävikki.

Viimeiset kaneetit: Arjessa tuhottoman ruokahävikin syntyyn ei ole mitään järjellistä selitystä. Ainut paikka, jossa pieni ruokahävikin määrä on sallittava ja hyväksyttävä, ovat juhlatilanteet. Harvoin pystyy mitoittamaan isolle porukalle ruoan niin nappiin, että sitä ei jäisi. Ilmiö on tuttu meille, jotka kutsumme ihmisiä kylään jouluksi. Meillä oli viime jouluna melkein 20 ihmistä, kyllä siinä oli välipäivinä pakkailua ja miettimistä, vaikka mitään yksittäistä ruokalajia ei oltu tehty ylen määrin.

Juhlan paikkansa ne on kesälläkin. Vietimme taannoin mukavat appivanhempien juhlat, ja juhlista jäi pullakranssia. Sitä ihanaa perinteistä kunnon pullaa. Se jaettiin juhlien jälkeisenä päivänä ristillisesti, ja minä työnsin oman osuutemme pakkaseen. Useampi siivu kului, kun päiväkahvilla iski pullanhimo. Mutta lopuille teki mieli jo keksiä muuta käyttöä. Vaalealle leivälle ja kuivahtaneelle tai pakkaseen unohtuneelle pullapitkolle paras käyttövinkki on köyhät ritarit tai pullavanukas. Jälkimmäinen syntyy todella vähällä vaivalla. Ja siihen voi upottaa myös kermanjämiä. Mikä kahvikestien jälkeinen hävikkiruoka!

Minä laitoin Yhteishyvän ohjeella tehtyyn pullavanukkaaseemme mustikoita, kukin tehköön oman marjamiksinsä. Vinkki: Jos käytät pullan sijaan leipäsiivuja, lisää munamaidon joukkoon vähän kardemummaa, se on pullavanukkaan namein osuus. Eikä haittaa, jos vanukasta jää vähän syömättä, se maistuu seuraavana päivänä kylmänäkin. On kyllä niin herkullista, pannukakkumaista, mutta parempaa, että ihme on jos paljon jää syömättä…

Pullavanukas

Herkullista hävikkiviikkoa kaikille!

P.S. Jos juhlistasi jäi pullan ohella kahvikermaa, tsekkaa vinkki pullavanukkaan kanssa maistuvan vaniljakastikkeen tekoon aiemmasta postauksestani, klik.

Ihan hyvä marjapiirakka, osa 2.

’Ihan hyviä’ leivontareseptejä tarvitaan elämässä paljon. Kaikki leipomiset eivät tietenkään edes voi olla superfantastisia tajunnanräjäyttäjiä, mutta nyt tarkoitan ennemminkin sitä, että kun tulee vieraita, moni haluaa tarjota jotakin ’uutta’. Tarvitsemme siis jatkuvasti sellaisia reseptejä, joita lukiessa tulee fiilis, että tästä tulee on todennäköisesti ’ihan hyvä’. Sellaisia löytyy keittokirjoista ja monista hyväksi havaituista verkkolähteistä.

Minulla oli kesällä leipomistarve useamman kerran, kun meillä tehtiin pihoja ja paikalla oli oman miehen lisäksi monena päivänä toinenkin työmies. On kiva tarjota päiväkahvilla makeaa ja kutsua pihahommia puuhaileva naapurikin paikalle. Tein marjapiirakkaa samalla vanhalla ohjeella kuin aina, mutta sen lisäksi testailin muutamaakin uutta reseptiä. Yhteishyvän pankista bongasin mielenkiintoisen marja-jogurttipiirakan ohjeen viime syksyltä. Vaniljajogurtti tuntui hauskalta vaihtelulta, ja pohjaan tuli kaurahiutaleita, joka on oma suosikkiaineeni. Ei kun testiin! Kaiken kukkuraksi piirakka tehtiin pakastemarjoista, joita minulla oli kesäkuussa vielä pikkiriikkiset pussilliset jäljellä. Reseptissä kehotettiin käyttämään puolukkaa ja mustaherukkaa, minä laitoin omaani vastaavat määrät punaherukkaa ja lakkoja. Ja muutaman vatun koristeeksi.

Piirakkaa tulee pellillinen, sekin usein tarpeellinen ominaisuus reseptissä. Pellillisiä makeaa tarvitaan talkoissa, ja vaikka syysjuhlissa. Meillä piirakka kului parin päiväkahvin aikana, ja mies kehui tätä oikein onnistuneeksi. Minä sanoisin, että ’ihan hyvä’!

Punaherukka-lakkapiirakka

Parasta ihan hyvissä resepteissä on se, että ne voi säästää tai olla säästämättä. Vastaavia löytyy, tai jos ei, maailma ei kaadu ihan hyvän reseptin hukkaamiseen. Kokeilunhaluiselle kun reseptien kirjo keittokirjoissa, aikakauslehdissä ja etenkin verkossa on ehtymätön. Tämänkin piirakan kadottua nälkäisiin suihin voi pian hymyillen sanoa, ”mitähän sitä leipoisi seuraavaksi?” Se on tämän harrastuksen hauskin puoli!

Ihan hyvä marjapiirakka, osa 1.

Tänään se alkoi, äitiysloma. Aivot ovat surisseet töissä ”mitähän vielä pitäisi tehdä ja mitähän olen unohtanut” -taajuuksilla viimeiset pari viikkoa, ja se on ollut vähän väsyttävä rupeama. Näin ollen blogissa on ollut hiljaisempaa. En ole iltaisin jaksanut ajatella oikein mitään, ja pari viikkoa on eletty syömisten suhteen kädestä suuhun tyylillä. Sekin ihan kivaa vaihtelua. On jotenkin lohdullista huomata, että perheessä selvitään ja kaapeista löytyy yllättävän paljon kaikkea, mistä voi kokata apetta, vaikka kukaan ei kävisi moneen päivään kaupassa tai jaksaisi suunnitella syömisiämme etukäteen.

Eilinen oli haikea päivä, töissä ja illalla kotona. Työ on aika tärkeä juttu, huomasin ja muistin taas tässä prosessissa jota myös töistä ja työstä luopumiseksi voisi kutsua. Äitiyslomalle siirtymistä tekee mielessään aika pitkän aikaa, jollain lailla siitä asti, kun tiedon raskaudesta saa. Tähän pätee sama, kuin moneen muuhunkin: Elämään iloa tuovat asiat hoksaa vasta silloin, kun ne jää taakse. Arki on usein töissä käymisineen aika raskasta, ja loma puolestaan se, mitä innolla odottaa. Kun edessä on vähän pitempi ”pakkoloma”, tulee uutta perspektiiviä. Muistaa, että hitsi, mähän tykkään mun duuniarjesta, ja nyt siihen kuuluvat asiat jäävät aika pitkäksi hetkeksi taakse. Kyllä se on haikeaa.

Kun töistä luopumiseen yhdistetään se fakta, että myös kesä vetelee viimeisiään, olemme keskikokoisen masennuksen reunalla. Onneksi kaikkeen masikseen auttaa kokkaaminen, varsinkin leipominen. Siksi, kun kalenteri alkaa osoittaa uhkaavasti kesän loppumista, on aika kerätä viimeiset marjat, tai ottaa niitä ensimmäisen kerran pakastimesta, ja leipoa makeaa piirakkaa! Todelliseen lohtuleivostarpeeseen tepsii kuningatarpiirakka, joka tehdään voitaikinaan. Saa haikeilija sokeri- ja rasvatasapainonsa kerralla kuntoon.

Kuningatarpiirakka

Resepti oli osastoa ’ihan hyvä’. Perussettiä, joka saa suun hymyyn. Ei vaadi turhan montaa koukeroa, vaikka voitaikinan kaulimisessa pikkujobi onkin. Piirakan kanssa vaniljakastiketta ja kahvia, ja jo alkaa taas tuntua paremmalta.

Syksyn alkuun tehty voitaikinapiirakka sopii haikeuden poistoon siksikin, että voitaikinan veivaamisesta tulee joulu mieleen. Eikä mikään ajatus poista haikeutta yhtä hyvin kuin sen muistaminen, että joulu on yhtäkkiä tullut taas pari kuukautta lähemmäksi!

Päivän menu

Kesäpäivän menu aamusta iltaan

Ruoka rytmittää päivää. Kun aamulla ylös nousee ja ennen kuin päänsä tyynyyn iskee, ruoka se on ihmisellä yleensä ekana ja vikana mielessä. Lomalla ja viikonloppuisin syöminen on usein upean päivän kohokohta, arkena jopa ainut highlite.

Kun on aikaa, panostan syömisen hetkiin mieluusti. Se ei tarkoita, että reseptin pitäisi olla kummallinen tai ainesosaluettelon kilometrin pitkä. Panostaminen tarkoittaa, että teen jotain mikä kuulostaa tai on herkulliseksi todettu. Usein siihen liittyy sekin, että hankin kaupasta jotain spesiaalia. On myös kiva muistuttaa itseään, vaikkapa keittiön muistitaululla, että tänään päivästä voi herkkuhetkien ansiosta tulla pikkaisen parempi. Ikävä kyllä ruokaseuraansa ei aina, tai tuskin koskaan, voi valita. Mutta näillä mennään.

Aamiainen ja amerikkalaiset pannukakut
Ihanan aamupalan voi rakentaa monella tavalla. Varma tapa on kattaa kauniisti, keittää hyvää kahvia ja laittaa esille kunnon voita, tuoretta leipää ja croissantteja. Sitten paistetaan pannukakkuja! Amerikkalaiset pancakes –pannarit vaativat piimää, ja ne syödään esimerkiksi marjojen ja vaahterasiirapin kanssa. Valmistuvat yllättävän vähällä vaivalla, ja kerrankin kelpaa itse tehty nirsolle lapselle. Muru sanoo, ettei välitä makeasta aamuisin. ”Mutta sähän söisit pannareita vaikka joka aamu jos joku paistaisi”, hän hymähtää vähän pilkallisesti.

Hell yeah darling, eikä hävetä yhtään!

Amerikkalaiset pannukakut

Lounassoppa kalasta ja tuoreet sämpylät
Aamiaiseksi olisi kiva syödä itse tehtyä leipää, mutta haavemaailmoissa eläminen ei ole tervettä, sanovat. Eli: tuskin koskaan jaksan leipoa aamulla. Lounasaikaan kuitenkin pari kertaa vuodessa.

Sämpylätaikinaan on kiva piilottaa ekstraa, kuten vanhoja jauhopussien pohjallisia tai siemeniä. Siemensämpylät eivät meinaa maistua murulle, kun niissä on hänen yllätyksekseen siemeniä, mutta lapsi haukkaa jälleen kaksin käsin. Sämpylöiden kanssa syödään yksinkertaista kalakeittoa: Olen keittänyt kalaliemessä S-marketista poimimiani satokauden aarteita, kesäperunaa ja -sipulia, naurista sekä kyssäkaalia pieninä kuutioina. Lopuksi joukkoon lisätään pari ahvenfilettä ja pieni haukifile paloina, annetaan hautua muutama minuutti, ja saksitaan joukkoon paljon tilliä ja ruohosipulia. Ja vielä suolaa ja pippuria. Yrttinen kalakeittoannos lautaselle, päälle nokare sitruunalla maustettua majoneesia.

Ipanalle ei keitto kelpaa, mies syö mutta katsoo samalla naurisnippua ja kysyy, mistä nää on tulleet. No kaupasta, selvitän. ”Ai, siis oleksä maksanut näistä?” hän sanoo aitoa ja lapsenomaista ihmetystä äänessään.

Näin tein. Sue me.

Kesäinen kalakeitto

Siemensämpylät

Päiväkahvi ja mustikkajuustokakku
Olen varma, että Yhteishyvän Ruoka-lehdestä leikattuja reseptejä löytyy 75 %:lla suomalaisnaisista, jos aletaan kaappeja penkomaan. Lehti on ilmainen ja kuulunut suomalaisten elämään pitkään (plus että naisilla on pakottava tarve leikata reseptejä lehdistä, vaikka niitä ei koskaan käyttäisi). Joistain Yhteishyvän resepteistä on tullut hittejä. Nimetäkseni yhden: veikkaan, että laillani aika moni emäntä säästi joitain vuosia sitten julkaistun mustikkajuustokakun ohjeen. Tämä ”juustokakku” valmistetaan rahkasta, ja resepti on hyvää perussettiä. Piirakkamarjat voisi jo hakea metsästä, mutta käytän pensasmustikoita. Ja miten kaunis kakusta tulikaan!

Mustikkajuustokakku

”Näyttää ihan juustokakulta” toteaa muru pettyneenä, mutta toisin kuin poikansa syö silti palansa. Palautteensa perille menon varmistamiseksi muru muistaa vielä seuraavana päivänä kysäistä ”Onko kakusta yön aikana tullut yhtään enempää juustokakun makuinen?”

I’ll be damned jos on tullut, kun se on rahkakakku rakas.

Päivällinen grillistä eli lihaa ja kasviksia
Iltaruoaksi syödään jotakin, joka maistuu varmasti murulle, mutta ei millään muotoa lapselle. No, koska lihapullia ei jaksa syödä joka päivä, molempien murujen miellyttäminen yhtä aikaa on meillä harvinaista (kuten varmaan jo osasitte päätellä). Tänään olen ostanut lihakaupasta kunnon grillikylkeä, lapselle teen omat makaronipöperöt.

Grillikylkireseptissä kehotetaan käyttämään maustettua kylkeä, minä ostan naturellin ja hieron lihan pintaan oman mausteseoksen. Sen verran myös tuunaan glaseerauskastiketta, että mittaan ainekset kattilaan ja kiehautan niitä muutaman minuutin. Se riittää paksuuntamaan liemimäisestä soosista helposti levitettävän, paksun ja lihan pintaan paremmin tarttuvan. Muuten resepti tikissään: kastike on todella hyvää, kuittaa grillin ääressä kuolaava muru kuormasta lipaistuaan. Ja tarjottimelle nostetut grillatut kasvikset mozzarellan kanssa näyttävät nekin herkullisilta! (Grillasimme paprikan ja kesäkurpitsan lisäksi myös lohkottua punasipulia, sopi hyvin mukaan). Ei kun kimppuun!

Grillikylki ja grillatut kasvikset

Sitä voisi luulla, että tästä ruokasessiosta ei hymähtelyn aiheita löydy. Olen väärässä.
”Nää on ihan määrättömiä määriä mitä sä teet näitä ruokia kun oot raskaana!” mies tiedottaa.

Syönnin jälkeen tarjottimella on jäljellä soosin jämät ja muutama punasipulin pala. Enkä todellakaan ollut meistä se joka söi eniten. I rest my case:

Kupit tyhjinä

Iltapalapiirakka ranskalaisittain
Kinkkupiirakka on murun herkkua. Teen klassikkoa, ranskalaista kinkku-juustopiirakkaa, itse asiassa ajatuksella että sitä jäisi päiväkahville seuraavaksi päiväksi. Mutta muru ja miespuolinen yllätysvieraamme päättävätkin mähkiä piirakkaa ensin katetun iltaplöröpöydän ääressä, hetkeä myöhemmin liesituulettimen alla hellaan nojaillen (olin nostanut piirakan lieden päälle, ja ilmeisesti sen siirtäminen ja oman asennon korjaaminen vähän ergonomisemmaksi oli miehen logiikalla liian iso homma). He syövät koko piirakan. Test(osteron)iryhmä kuittaa, että erinomaista oli.

Ranskalainen kinkkupiiras

Vieras lähtee, ja sitten mennään saunaan. Lapsi viihtyy kylvyssä, minä nautin hiljaisuudesta ja mietin, mitähän hyvää huomenna syötäisiin.
”Mä oon ihan ähkyssä. Huomenna mä en syö kyllä mitään!” muru huudahtaa yhtäkkiä vierestä ja heittää löylyä.

Kuten todettu, näillä mennään.

Mansikkabritatorttu

Kesän parhaat mansikkaleivonnaiset

Sanovat naisten saavan raskausaikana kohtauksia, jossa he alkavat himoita jotain ruokaa niin paljon, että sitä pitää hakea vaikka keskellä yötä. En sentään niin pimeäksi ole heittäytynyt, mutta kyllä raskaushimot ovat tuttuja minullekin. Molempien raskauksien alkuaikoina omenamehua on ollut hyvä olla koko ajan saatavilla. Karjalanpiirakoita on myös tehnyt mieli, samoin tuoreita hedelmiä.

Tämän raskauden aikana olen himoinnut erityisesti marjoja. Vetelin vadelmakiisseliä useamman litran tuossa pari kuukautta sitten. En ihan yhtä soittoa, mutta muutaman viikon sisällä. Keskiraskaudesta mieli on tehnyt mansikoita. Niinpä meillä on ollut niitä käytännössä koko ajan jääkaapissa siitä asti kun niitä on kaupoista ja torilta saanut.

Eniten olen syönyt mansikoita maustamattoman jogurtin ja hunajan kanssa. Ihan ykkös aamu- ja iltapala! Luomu turkkilaista jogurttia kuppiin, päälle pilkottuja mansikoita, sitten valutellaan juoksevaa hunajaa joukkoon. Olen ollut kestokoukussa annokseen nyt kuusi viikkoa.

Mansikka on kuitenkin aikas monipuolinen lyyli, ja siitä on moneen. Se tykkää juustoista, erityisesti paistetusta halloumista. Ja fetasta. Mansikoita kannattaakin tiputella salaatteihin, joita syödään grilliruoan lisukkeena. Salaatin voi pirskotella balsimicolla, mansikka kun tykkää siitäkin. Ja basilikasta.

Jos päivän ruokahetket haluaa kyllästää mansikalla, aamu- ja iltapalojen sekä päivällisen katveeseen mahtuu myös kahvi- ja jälkiruokahetkiä. Ja vaikka miten muodikasta olisi syödä mansikkaa halloumisalaatissa niin eihän sitä mansikkaleivonnaisen voittanutta muotoa näitä marjoja syödä vaan ole, ei!

Koska mansikoita on löytynyt nonstoppina kaapista, kesälomalla tuli tehtyä montaa mansikkahöhhöä. Yksi oli marenkisuosikkini britatorttu. Sitä ihanuutta pitää tehdä ainakin kerran kesässä. Yhteishyvän reseptissä mansikoihin yhdistettiin kookosta. Koska en ollut ihan varma, uppoaisiko kookos päiväkahvivieraideni makumieltymyksiin, jätin sen pois. Ja koska minulla sattui olemaan avattu pussi mantelilastuja, tein pohjan ihan siihen perinteiseen tapaan ja ripotin levyn pinnalle mantelilastuja ennen uuniin työntämistä. Liekö ne ollut tästä reseptistä jätetty pois siksi, että eivät riitelisi kookoksen kanssa, mene tiedä.

Yksinkertaisimmillaan Brita täytetään pelkällä kermavaahdolla ja marjoilla tai hedelmillä, mutta tavallinen tapa on myös tässä käytetty kerma-rahkaseos, joka on maustettu sokerin lisäksi jollakin makuaineella (kuten kookoksella… hm…. joudun varmaan vielä tänä kesänä testaamaan…). Kaunis torttupohja ei päälleen kaipaa mitään, mutta jos jääkaapissa on kirsikoita, onhan niitä kiva ripotella pari kakun päälle, kun näyttävät kuvassa niin hyviltä…

Kirsikat ja britatorttu

Aikaisemmista postauksista löydät vinkit makoisan nakun mansikkakakun, taivaallisen mansikkatiramisun ja nassakan mansikkapavlovan tekoon. Ei kun marjaostoksille ja vatkainta esiin kaivamaan!

P.S. Mansikka-aikaa seuraa mustikka-aika. Vaikka kuinka himottaisi, niitä ei raskaana kannata syödä, kuten olen vuoden takaisessa ”Raskaana oleva: Varo mustikka-aikaa”-postauksessani kertonut ;) Ei olisi unohtunut minulta, vaikka näiden raskauksien välillä olisi ollut sata vuotta, mutta onhan sitä tietoa (liikaa) hyvä jakaa muillekin…

Vinkki naistenviikolle: (Epäonnistuva) Pavlova

Moni leidi juhlii tänään käynnistyvällä naistenviikolla nimipäiväänsä. Nimpparikakku on heinäkuussa poikkeuksetta marjainen, ja naistenlehdet pullottelevat teeman mukaisia piirakka- ja kakkureseptejä. Kannan korteni kekoon ja vinkkaan aivan ihanasta ja vähällä vaivalla valmistuvasta leivoksesta: Tee sankarille pavlovaa, sitä venäläisen ballerinan kunniaksi kehitettyä marenkiunelmaa!

Söin ystäväni luona pari kesää sitten upeaa pavlovaa, ja kokemus innosti syksyllä kokeilemaan torttua ekaa kertaa itse. Siitä tuli valtavan kokoinen keko, eikä syvennyksen teko täytteelle mennyt nappiin. Täyte valui pitkin poikin. Vanha kansa sanoo naistenviikkoa sateiseksi, symbolina sille, että naiset itkevät paljon. Postauksessa, jossa esittelen ekaa epäonnistunutta pavlovaani, pureudun sattumalta omaan itkuhistoriaani: Olen äitiyden myötä jättänyt itkuromahtelut epäonnistuvien keittiökokeilujen edessä lähes kokonaan. Epäloogisuudessaan käsittämätöntä. Luulisi, että kun elämä on muutenkin aiempaa kaoottisempaa, kokkailujen epäonnistuminen harmittaisi vielä enemmän. Mutta ei. En alkanut itkeä kun kinuski-karpalopavlova valui pitkinpoikin, enkä edes vajaan vuoden päästä, kun elämäni toinen pavlova paljastui paksuksi styroksilevyksi, joka maistui pahvilta.

Uhkarohkeaa kai, mutta päätin kesälomallamme ottaa jälleen revanssin. Yhteishyvän mansikkapavlovan resepti vaikutti moitteettomalta, eli aika varma epäonnistuminen ei tulisi olemaan reseptin vika, tuumasin. Ja vähän pieleenhän se tosiaan taas meni. Paistoin pohjaa ohjeellisen ajan, testasin, että marenkipesän reunat irtoavat leivinpaperista, ja sammutin uunin. Kun aloin siirtämään pohjaa tarjoilulautaselle, tajusin, että se ei ollut keskeltä täysin kuivunut. Ei irronnut paperista ja lopulta mureni osiin (kannattaa siis testata pohjan kypsyys kunnolla…). Vaan miten kävi: Ei itkuja, ei romahduksia. Torttu parissa osassa lautaselle, täytteet päälle, mansikoiden lisäksi vähän jääkaapissa olleita pensasmustikoita mukaan, ja sitten pihalle juomaan iltapäiväkahveja. Lapselle pillimehua ja keksejä. Oi onnea!

Mansikkapavlova

Torttu näytti kelvolta, ja maistui taivaalliselta. Aivan ydinkeskustaa ei voinut purukumimaisuudesta johtuen syödä, mutta so what ja no hard feelings Pavlova, vielä me kohdataan!

Loppuun mainos: Täytteeseen tulee kerman lisäksi (Valion) sitruunalla maustettua rahkaa. Upea tuote! Minulla on asennevamma maustettuihin kermoihin, rahkoihin ja tuorejuustoihin, enkä osta niitä. Tein kuitenkin puolisentoista vuotta sitten Kakkujen kuningattaret –keittokirjasta kinuskikakkua, jonka täytteeseen kehotettiin tätä rahkaa käyttämään. Testasin ja rakastuin. Sekä kinuskikakun sitruuna-omenatäytteeseen että itse rahkaan. Liity siis joukkooni, osta sitruunarahkaa ja tee (ainakin kolme kertaa) epäonnistuva marjapavlova!

Hyvää naistenviikkoa! (Antaa sataa vaan. Ei itketä yhtään, on meillä raskaana olevilla pienten lasten äideillä isompiakin murheita.)

Mansikka-kermakakku

Mansikkakakku ’naked cake’ ja loman herkullinen avaus

Kesälomamme on alkanut jotensakin täydellisesti. Sain perjantaina töistä lähtiessä pöydänkin siivottua. Miten tärkeä asia lomafiilikseen pääsemiseksi! Murut odottivat jo kotona, mies vähän kireänä, ei vissiin jäänyt oma pöytä niin siistille tolalle. Kehotin ottamaan lasillisen viiniä. Parin lasin jälkeen suomalaismies poksahti auki kuin samppanjapullo, laskeskeli työhöyryt pihalle ja niin päästiin rentoon lomamoodiin koko perhe. Grillasimme täydelliset entrecotepihvit. Pihvien kanssa oli salaattia ja valkosipulivoinappi, joka onkin tämän kesän grillivinkeistä ykkönen: Valion uutuus, valkosipulin makuinen voi, löytyy voihyllystä ja on juuri sopiva pötkö, jotta siitä voi leikata täydellisen kokoisia voinappeja. Vaivatonta ja ihanaa. Päälle voi vielä rouhia pippuria. Nam.

Jälkkäriksi lämmitettiin leipäjuustoa, joka syötiin lakkahillon kanssa. Muru ei ehkä yhteyttä hoksannut, mutta minua grillattu pihvi, salaatti ja leipäjuustojälkkäri muistuttaa aina niistä alkukesäisistä ensitreffeistä tulevan aviomieheni kotona vuonna 2007. Menu oli kuvatunlainen ja minä ihan myyty, kun entisestä naapurinpojasta oli sukeutunut noin särmikäs kokki. Joka vuosi pääsen kesäfiilikseen samalla menulla, ja se sopi siten oikein hyvin lomamme aloittavaan iltaan. Ja sopii se tilanteeseemme muutenkin, kun ne kumppanin liehittely-yritykset ovat alkuaikoja huomattavasti harvinaisempia tapauksia. Suorastaan kortilla. Muistuipa nekin ajat taas mieleen.

Lauantaiaamuna heräsin varhain vauvan mesoamiseen masussa. Se yritti tulla ulos sekä ylä- että alakautta, yhtä aikaa, vaikka on vasta ihan pikkuinen rääpäle. Herääminen oli kuin tähtiin kirjoitettu. Nousin ylös, keitin itselleni kupin kahvia. Nautin rauhallisesta, yksinäisestä aamuhetkestä, huolsin vähän blogia. Ilmasta pystyi jo silloin aistia alkavan hellepäivän tuntua, ja oikein kuuma päivä siitä tulikin, sekin tärkeä juttu lomafiiliksen kannalta.

Päästyäni käymään huom! yksin kaupassa, nautin lämpimästä ilmasta lapsen nukkuessa päiväuniaan. Istuskelin portailla, kädessä pala saaristolaisleipää hyvällä, paksulla juustosiivulla. Toisessa kädessä lasillinen kesän toista ykköslöytöä Valiolta, Latte Original –maitokahvijuomaa. Litran tölkki löytyi paikallisesta ässästä maitohyllyltä. Pala kahvikissan taivasta ja täydellinen hellepäivän kahvihetkeen. Jälleen suosittelen (ja täysin ilman kytkyjä Valioon, siis spontaania ja aitoa suosittelua).

Mitäs muuta täydellistä tapahtui? No, kuten viime vuonna postasin, alkukesällä lomafiilikseen pääsee parhaiten leipomalla mansikkakakun. Veljenpojan 4-vuotissynttäreitä vietettiin lauantai-iltana, ja tein pippaloihin muodikkaan nakukakun. ’Naked cake’ –tyyliin kuuluu, että täytettä laitetaan kakun väleihin ja päälle, muttei kuorruteta koko kakkua. Kakkupohjat voi tehdä myös erikokoisissa vuoissa, jolloin lopputuloksessa on hääkakkumaista kerrosfiilistä. Meidän mansikka-kermakakkumme oli peruskamaa ulkonäöltään, maultaan oikein onnistunut. Täytteessä käytin lempparituorejuustoani mascarponea (koko 250 g purkin). Sopii vähän happamampana hyvin yhteen makean sokerikakkupohjan kanssa. Pohja kannattaa muuten leipoa jo edellisenä iltana kylmään vetäytymään, jolloin kakku leikkautuu hyvin. Suosittelen reseptivapaaksi lääkkeeksi, jos kesäfiilis on kateissa, tai juhannuksen jälkkäriksi vieraita ilahduttamaan!

Mansikkakakku naked cake

Sunnuntaiaamuna herättiin onnellisena, sillä vaikka ilma oli kylmemmän ja sateisemman oloinen, se väreili suuren urheilujuhlan tuntua. Lapsi oli lähdössä yökylään mummolaan, murulla ja minulla tiedossa HC-laatuaikaa. Minkäs muun kuin syömisen merkeissä. Nappiin menneestä sunnuntai-illasta lisää ensi kerralla. Nyt: Ihanaa kesää kaikille!

P.S. Niistä vuodentakaisen postauksen kakuista mieleeni: Bongasin, että Prisman lehtihyllyillä oli myynnissä Täydelliset kakut niminen kirjanen. Paljastui tutkimuksissani pehmeäkantiseksi versioksi Kakkujen kuningattarista. Siis siitä keittokirjasta, jossa on 52 kakkureseptiä, yksi vuoden jokaiselle viikolle. Ja jotka kaikki tulin tämän blogin lokakuussa 2013 aloitettuani testanneeksi. Bookazine-versiosta ei löydy ihan joka kakkua, mutta se on hyvä ostos, jos olet jäänyt kaipaamaan blogissa aiemmin säännöllisesti näkyneiden kakkujen reseptejä. Ainakin mansikka-raparperikakun ohje siitä kansikuvan perusteella löytyy. Vinkki vaikkapa kesäreissuille: siinäpä mukava vieminen mökin emännälle, kera mansikoiden!

Marja-murupaistos

Marjapaistos, miten mukava assosiaatio!

Huomaan, että olen helposti assosiaatioiden vietävissä olevaa tyyppiä. Olen petaamassa sänkyä, kun huomaan miehen sukat ja pieruverkkarit lattialla. Lähden viemään niitä pyykkikoriin. Huomaan sen olevan täynnä, joten päätän pistää pesukoneen päälle. Huomaan, että pesuaine on vähissä, joten päätän lähteä kirjoittamaan sen kauppalappuun. Mihin kauppalappuun, kysyn mennessäni keittiöön. Eihän meillä ole ikinä kauppalappuja. Kauppalaput ne vasta käteviä ovat, mietin, ja päätän tehdä pitkästä aikaa sellaisen. Kirjoitan pesuaineen lisäksi muutamia muita puuttuvia asioita. Aletaan murun kanssa jutella kauppaan lähdöstä, ja lapsi tulee säestämään keskustelua rytmikkäällä huudollaan ”LÄHETÄÄ PRPRRR-ISMAAN”. Huudosta tulee mieleen, että korvastani tuntui yöllä valuvan jotain vaikun tapaista, ja lähden tutkimaan sitä vessaan. Illalla makkariin mennessäni ihmettelen, miksi helkkarissa meillä on taas jäänyt sänky petaamatta.

Äiti kutsuu ilmiötä IMTHO:ksi. Se on ”iän mukanaan tuoma häsläämisongelma”. Tunnetteko taudin?

Minulla assosiaatiopakkomielle vaikuttaa kaikilla elämänalueilla, myös reseptien kokeiluun. Joskus en ehdi kokeilla mitään reseptiä, kun yhdestä bongaamastani kivasta tuleekin mieleen toinen, siitä mieleen vielä parempi versio samasta, siitä mieleen huonompi, mutta sellainen, missä pääsee käyttämään jotain kotoa jo löytyvää, siitä mieleen jotain muuta, mikä myös pitäisi kaapeista saada kulumaan. ”Mitähän siitä voisi tehdä” ajattelen, ja siinä meni sekin viikonloppu kokeilematta sitä kivaa reseptiä jonka yllättäen löysin.

Vähän sama vika blogissa. Mustikkakakun kanssa tarjotusta ”juhlahankintojenhävikinhallinta-vaniljakastikkeesta” tuli mieleen ylipäätään juhlakauden tarjoilut. Juhlista, jossa ei tarjottaisi kahvia, mieleen tuli rakas kahvi. Sen kanssa viikonlopuksi tehdystä juustokakkupiirakasta tuli mieleen ne punaherukat, joita on vieläkin pakkasessa. Onkohan jollain muulla vielä pakastemarjoja, pitäisiköhän vinkata blogissa siihen sopiva resepti, assosioidun.

Alkaessani kirjoittaa, mieleeni tuli, että taidan olla aika helposti assosioituvaa tyyppiä. Ja tuloksen voitte nyt lukea tästä postauksesta. Mutta ennen kuin unohdan, siitä reseptistä:

Onhan äiti opettanut teillekin, että kesällä ja syksyllä kuuluu sienestää ja marjastaa henkihieverissä, ennen kuin joku muu ehtii röyhäisemään apajille? Tosikerääjä ei edes säilö itse, vaan kerää yli omien tarpeiden kädet ruvella ja jakaa saaliin lähipiirille. Se se muuten on vielä pahempi sairaus kuin IMTHO, ja liittyy vahvasti iän karttumiseen sekin. Olen kuitenkin pelkästään kiitollinen, että äitini ja sen siskot sairastavat keräilijätaudin vakavinta versiota. Pysyy silleen oma pakastin hyvässä kuosissa, vaivattomasti.

Tautiin kuuluu olla vähän paniikissa koko ajan, että ne täysin yli oman talouden tarpeiden mitoitetut säilöntävarastot kuitenkin hupenevat ennen pääsiäistä. Siksi pakastin on täynnä vielä toukokuussakin. Pakastemarjareseptit tulevat hyvään tarpeeseen. Itse tykkään kaikista paistoksista, ja marja-murupaistos, johon tulee mysliä, tuli löydettyä vuosi sitten. Tosi ihana kevättalven jälkkäri, ja sopii myös alkukesän ekoille päiväkahveille, jotka juodaan pihalla. Tein sitä taannoin, marjoina käytin punaherukka-vadelmasekoitusta. Ken tuntee sielussaan piston, että on taas tänäkin vuonna nuukaillut marjojensa kanssa, ei kun paistosta tekoon omalla marjamiksillä ja pihalle kahveille!

Marjapaistos vadelmista

P.S. Loppuun arvoitus ja psyykettä ja minuuttasi luotaava kysymys:

2,5 v. lapsesi saa ihan järkyttävät aamuraivarit herätessään. Mitä ajattelet päiväkotiin lähdön hetkellä, kun raahaat kiljuvaa ja potkivaa lasta etkä saa sitä turvaistuimeen?

a) En ymmärrä kysymystä. Miksi veisin lapsen päiväkotiin, koska aion olla niiden kanssa kotona kunnes ne täyttävät 15?
B) Tämä kuuluu tähän kasvuvaiheeseen. Lapsi itsenäistyy ja opettelee omien halujensa hallintaa. Olen todella onnellinen, että lapsemme käy läpi kaikki normaalit kasvuun kuuluvat kehitysvaiheet. En vaihtaisi päivääkään, ja suunnittelen hoitovapaalle jäämistä, jotta saan imeä itseeni kaiken tämän upean ajan ja nämä ihanat muistot. Jos naapurin Aimo kuulee ja tulee katsomaan, tapanko täällä sikaa, pyydän häneltä apua lapsen turvaistuimeen rauhallisessa ja lempeänjämäkässä kiinnittämisessä. Sitten kutsun hänet kahville illalla, koska olen elämälle niin kiitollinen, että ajattelin leipoa jotain työpäivän jälkeen, yhdessä lapsen kanssa tietysti.
C) Voi JUMAL…A! Niin kuin tässä yhdessä ei olisi ihan tarpeeksi, olen tietysti raskaana, ja toinen tällainen hirviö syntyy lokakuussa. Jos meillä ei olisi päiväkotia fiksuine täteineen, harkitsisin vakavasti katoamista yön pimeyteen. Kun saan jätettyä lapsen kiukunkyyneleet silmissäni turvakeitaaseeni, istun autoon ja hymyilen. Tänään se alkaa, kesäloma!

Oikea vastaus: C, hyvät ihmiset, meillä se on C. Vietän juuri ihanaa aamuhetkeä kahden lempimuruni kanssa, eli läppärin ja kahvikupin! Pojat vielä nukkuvat. Siunattu kesäloma ja hetken rauha, kippis ja skool :)

Kahvi, kiitos kun olet elämässäni!

Raskaus merkkaa monelle kahvinystävälle pirullisia kuukausia. Toisille kahvi tuottaa niin vahvaa ällötystä, että nautiskella ei pysty, toiset kahvikissat kärvistelevät ihan vaan sen faktan parissa, että kofeiinista kuuluisi raskausaikana luopua tai ainakin vähentää sitä tuntuvasti. Kuulun ensimmäiseen porukkaan. Ei niin sanotusti pysty vetää.

Ensimmäisen raskauden aikaan työpisteeni sijaitsi kuuden hengen kimppahuoneessa. Meillä oli oma kahvinkeitin, ja se kärysi kaksi kertaa päivässä pöytäni vieressä ja hiersi tiimihenkeäni keskiraskaasti. Tämän raskauden aikaan yhtä hankalaa tilannetta ei ole ollut, ja pystyin pahimpina viikkoina vältellä kahvinhajua helposti. Mutta ei se ole se pointti. Pointti on tämä: Kahvi-ihminen ei ole kokonainen, jos se ei saa aamuisin kupillistaan. Isoa. Joku tee siinä tilalla, ei tule mitään.

Ilouutinen: Viikkoja jo reilu kaksikymmentä, ja kahvi on jälleen palannut elämääni! En juo yhtä paljon kuin normaalisti, mutta pystyn kuitenkin nauttimaan aamupalani taas tutulla kaavalla. Lehti ja kahvikuppi, joskus ainoa iloinen asia aamuissani, joita lapsen raivarit värittävät toiseen suuntaan. Aah.

Männä viikonloppuna nautin aamukupilliseni kanssa herkullisesta, juustolla täytetystä voisarvesta. Olin tehnyt edellisenä päivänä raparperikiisseliä, nyt sitä oli edessä pikkukulhollinen, silmänä kaurapuuroa (ei siis toisinpäin, huom). Täydellinen aamiaishetki.

Sain muuten kiisselireseptin löytymisestä pienet kiksit, koska meillä sattui olemaan avattu mansikkamehupullo. Tupla aah. Kauden ykköskiisselin kanssa sopii reseptin muruseoksen tai kaurapuuroni ohella valmis mysli tahi raikas maustamaton jogurtti. (Ja jos jollekin tulee tarve muistuttaa, että raskaana pitäisi välttää raparperiä, niin tiedän tiedän, ei tarvitse vaivautua kommentoimaan.)

Raparperi-mansikkakiisseli

Päivässä on vain yksi hetki, johon kahvi sopii aamua paremmin. Se on päiväkahvihetki. Tapa on meillä opittu perheellistymisen myötä. Kun eka vauva syntyi, opin tuoreena äitinä nopeasti arvostamaan lyhyitä hetkiä ilman häntä. Aloinkin äitiyslomallani nauttia päiväuniajasta, siitä pisimmästä ja varmimmasta unipätkästä, päiväkahvittelemalla. Mies mallioppi tavan viikonloppuisin ja jatkoi perinnettä omalla vanhempainvapaajaksollaan. Nyt olemme niin piintyneitä la-su päiväkahvittelijoita, että vanha kansakin kääntyy haudoissaan. Ja tämän hetken puuttumisesta olin jokin aikaa sitten todella surullinen.

Vaan en ole enää. Juon päiväkahvikupilliseni hyvällä halulla, rinnalla ehkä karjalanpiirakka ja onnellisen usein taas jotakin itse leivottua. Juustokakkupiirakka kuulosti täydelliseltä lauantaileipomiseen, me kun ollaan juustokakun ystäviä. Mukaan tuli pakastemarjoja. Ei ollut enää muita kuin punaherukoita, joiden kirpeyttä pelkäsin ja laitoin niitä ihan vähän ohjetta varovaisemmin. Turhaan, sopivatkin täydellisesti makealle kakulle. Ja taas tuli käytettyä ruokavarastoja. Tupla-tupla aah.

Marja-juustokakku

Leivoin piirakan hieman ohjeen mukaista pienempään lasagnevuokaan. Pidensin varmuudeksi paistoaikaa, kun leivoksesta tuli näin ollen paksumpi. Kun se oli hyytynyt, annoin jäähtyä täysin, ja sitten nostimme ’pojan’ yhdessä murun kanssa leivinpaperin avulla vuoasta tarjottimelle. Ja sitten päiväkahvin kimppuun!

Näiden hetkien takia ihmisellä on aistit, tuumailin kuistillani juhlakuppejani ja uutta kesää katsellen.

Kahvihetki lasikuistilla