Maailmanlopun myslimuffinit

”Kuolemanpelko iski. Kesken vaipanvaihdon. Olin juuri siivoillut muhkeaksi paisunutta reseptiarkistoani, ajatuksella, että löytyisiköhän sieltä mitään kokeiltavaa tulevaksi viikonlopuksi. Järkytyin säästettyjen leikkeiden, lehtien ja nettitulostusten määrää. Uupumus iski ja vauva teki kakat. Siis hoitopöydälle.

Yhtäkkiä siinä vauvan palli-nivusihottumaa hoidellessa tajuntaani iski, että osa leikkeistä oli jo yli 10 vuoden takaa. Siis mikä vuosi nyt on? 2016. Ei herranjumala, mä täytän tänä syksynä 35! Pian olen lähempänä neljääkymppiä kuin kolmeakymppiä. En voi enää kutsua itseäni tai ajatella olevani kolmekymppinen, olen ennemminkin nelikymppinen. Tsiisus. Mitä täällä tapahtuu??!!

Tunsin elämän valuvan sormieni välistä kuin hiekka. Vain tomu jäi pölisemään. Mähän kuolen kohta. Hikeä puski, ja samalla tajusin miettiväni ihan käsittämättömän pöljää pointtia: Kuolisin ennen kuin ehdin testata lähellekään kaikkia talteen ottamiani reseptejä. Niin kuin sillä nyt siinä vaiheessa olisi merkitystä, että joku kiva piirakka jäi paistamatta. Mutta kumminkin. Huomasin ajattelevani ”Niin paljon reseptejä, niin vähän aikaa.”

Olen siitä onnellisessa asemassa oleva mielipuoli, että näen huumoria arjen kamalissakin tilanteissa lähes päivittäin. Eikä kauaa mennyt, kun jo kerroin murulle, että jos mä kuolen ekana, voisiko hän polttaa sen vihreän peltilaatikon sisällön ja ne lehdet keittiön kaapissa. Silleen juhlallisesti, kokko-tyyppisesti, vaikka samalla viskiä juoden. Ei jäisi todistusaineistoa tekemättömistä puhteista jälkipolville. Mies ei ymmärtänyt, minua nauratti.

Parin päivän päästä päätin uhmata paniikkikohtausta ja palata arkistojen ääreen. Kylmän viileesti ja analyyttisesti. Tein laskutoimituksen. Vaikka olen vuosien varrella useita kertoja harventanut arkistojani, minulla oli edelleen säästössä pari sataa ”ihan kivaa” tai ”kuuminta hottia” tai ”tätä kaikkien ruoanlaitosta pitävien on pakko vähintään kerran elämässä tehdä” –reseptiä pelkästään ”Näitä kokeilen ihan pian” -muovitaskussa. Se on ns. päällimmäinen arkistoni. Sekundaarinen arkisto on sitten se vihreä peltilaatikko. (Kyllähän te tiedätte, ihan kaikkihan leikkeitään arkistoi näihin kahteen kategoriaan…). Lisää reseptejä on aikakauslehdissä, joita on vaikka kuinka paljon kaapeissa. Veikkaisin siis lopullista säästettyjen reseptien määrää 10-kertaiseksi. Mutta se on jo niin masentavaa, etten jaksanut asiaa todentaa.

Sitähän voisi vaan jäädä rypemään reseptiensä päälle, mutta päätin tarttua kolmevitskankriisiin samalla tavalla kuin tartuin kolmenkympinkriisiin: tekemättömiä asioita voi vain alkaa tehdä! Ja niin aloin tutkia reseptejä. Olin ollut harvinaisen haisulla trendeistä, sillä olin varhaisessa vaiheessa bongaillut juttuja, joista oli myöhemmin tullut hittejä, trendikästä tai valtavirtaa. Olin 2000-luvun alussa leikannut jostain lehdestä satay-broilerin ja shakshukan ohjeet. Silloin moni tuttu ei olisi tiennyt mitä ne on, mutta nyt niitä on tehneet kaikki. Paitsi minä siis, mutta noin niinkun esimerkkinä.

Sorttasin reseptit kategorioihin ”leivonnaiset – suolaiset/ makeat”, ”jälkkärit”, ”lämpimät ruoat”, ”muut sortit” ja ”in your dreams”. Jälkimmäiset heitin heti roskiin. Siellä oli esimerkiksi jotain, mihin tarvittiin agaria. Tässä on nyt kahden lapsen äidillä käynnissä vähän kaikenlaista, joten agariin ei tartuttaisi. Muista kategorioista valkkasin vain KAIKKEIN kutkuttavimmat talteen. Loput heitin tunkiolle. Runollista ja symbolista. Ei tässä lyhyessä elämässä kaikkeen vaan ole aikaa.

Sain typistettyä muovitaskuni reseptien määrän pariinkymmeneen. Suurin osa säästämistäni oli aika uusia, erityisesti seuraamistani ruokablogeista tulostamiani/talteen viimeisen vuoden sisällä kirjoittamiani (ai mitkä sähköiset arkistot?). Näitä testaisin tämän vuoden aikana, päätin, ja suljin muovitaskuni ja peltilaatikkoni. Murua varten teippasin molempien päälle lapun, johon kirjoitin: ”Jos olet joutunut avaamaan tämän uuni- ja kakkuvuokia sekä reseptiaarteitani sisältävän kaapin oven, viikatemies on ilmeisesti poikennut, eikä minua enää ole. Polta nämä, ennen kuin uusia naisia tulee taloon.”

Ja sitten suljin kaapin.”

Kirjoitin nämä sanat keväällä, ja voin ilokseni ilmoittaa, että projekti on hyvässä vaiheessa. Olen kuittaillut monia reseptejä, joita aina on pitänyt. Tein taannoin sitä shakshukaakin.

Postasin elokuussa aihetta sivuten, ja jaoin muutaman linkin kesän aikana testaamiini, blogimaailmasta nappaamiini leipomusresepteihin. Silloin kerroin, että myös blogikumppanini Yhteishyvän resepteissä on muutamia sellaisia, jotka on pitkään kutkuttaneet. Täytin eilen sen 35, ja kun Tuonelan portteja ei silmissä näkynyt, leipaisin työkavereille vadelma-myslimuffineita. Niitä, joita pitkään on pitänyt. Mysli tuntui sopivalta aamukahvileivonnaiseen, ja en ollut ihan väärässä. Hieman painava taikina ja tiiviit kakkuset, muuten viljaisa maku oli juuri sellainen kuin ajattelin eli plussan puolella oltiin. Suosittelen testattavaksi ihan ilman ikäkriisejäkin.

Vadelma-myslimuffinit

Loppukaneetit: Tein lupauksen itselleni ikävuosiksi 35-40. En usko, että perheralli tästä juuri helpottaa, eikä aikaa tule mistään päiviini lisää. Joten jos mielin pysyä nykymaailman resepti- ja ruokakuvatulvassa järjissäni, minun pitää opetella nauttimaan siinä virrassa olemisesta, näkemisestä, kuulemisesta, ilman, että saan pahaa mieltä resepteistä joita en ehdi kokeilla. Ilman, että leikkailen ja tulostelen reseptejä talteen koko ajan. Aion opetella hakemaan inspiraatiota ja vinkkejä pääsääntöisesti kuluvan kuun tarpeisiin, ja muuten vain nautin vaikkapa blogeissa pyörimisestä. Aion päästää irti ja antautua ruokamaailman vietäväksi ilman yritystä tehdä itse enemmän kuin mihin on aikaa. Pam (=puheenjohtajan nuija pöytään).

Ei muuta kuin uutta realistista päivää putkeen

ja kohti kuolemaa, ilman sen pelkoa!

Leipomisvinkkejä omista ja vieraista

Kesä (ja äitiysloma) solahti sormien välistä nopeasti. Monta ”pitäätehdä”-juttua jäi tekemättä. Haikea fiilis.

Toisaalta. Tuli tehtyä paljon kivoja juttua, myös ruoanlaiton saralla. Sävellettiin itse monta keitosta, ja ehdittiin testata reseptejä, joita pitkään on pitänyt. Otin kuvia tekeleistäni myös enemmän kuin yleensä, koska olin äitiysloman aikana ajatellut opetella valokuvaajaksi. No… Eihän sitä nyt kaikkeen. Ja oli se ihan ylimitoitettu tavoitekin. Kun ei ole suoraan sanottuna hirveää intohimoa kuvaukseen. Erottakoon se minut epäedukseen muusta genrestä, ja tulipa kerrottua.

Josta aiheeseen. Mitä enemmän seuraan ruokablogeja, sitä useammin huomaan suomalaisen piirin olevan pieni. Jonkinlainen ydinporukka vähintään on. Seuraavat toistensa blogeja ja linkkaavat niihin usein. Koska tykkään hyvistä blogivinkeistä, päätinpä vuorovaikuttaa minäkin ja postata muutamasta kesän aikana kuistillamme vietetystä päiväkahvihetkestä, joihin inspiraatio tuli tutusta blogista. Perässä samanhenkinen nosto Yhteishyvän reseptiarkistosta. Ne ovat puolestaan niitä, jotka kesänkin jälkeen roikkuvat testaamattomien listallani. Houkutukseksi ja vinkiksi teille.

Ja niistä kuvista: Esimerkkibloggarit ovat pesunkestäviä valokuvaajia ja ruokastailaajia. Oheisia linkkejä kannattaa klikata jo ihan kauniin ruokakuvan takia. Josta vääjäämättä herää huoli, kuinka uskallan julkaista oman kuvaversioni linkin rinnalla… Ei kun ai niin. Koko bloginihan perustuu tälle perverssille idealle. Reseptilinkin tarjoama vertailumahdollisuus meikkiksen tekeleiden ja ammattitoimittajan annoksen & ammattikuvaajan otoksen välillä, mulle jokaviikkoista kauraa. Eli älkää olko huolissanne. I’ll live ;)

RAPARPERIPIIRAKKA KOOKOSJAUHOISTA

Vegaaniruokablogi Chocochilin Elina on nätti ja ilmeisen hyvä kokki, kun on parikin keittokirjaa ulos saanut. En seuraa blogia intohimoisesti, koska reseptit ovat isku meidän lihasyöjä-isin palleaan, mutta kun joku erityisen kiinnostava otsikko silmään osuu, klikkaan. Kesäkuun alussa tein raparperi-kookospiirakkaa, reseptin olin ottanut talteen ajat sitten. Olipa jännä kokeilu! Yksi huomautus: Piiras oli leipomispäivän iltana parhaimmillaan, ei mielestäni parantunut pitemmässä säilytyksessä.

Raparperi-kookospiirakka

Jos ”jotain uutta raparperista” kiinnostaa, Yhteishyvän raparperilettukakku on sekin hauska lisä testilistaan.

 

PORKKANAKAKKU-KÄÄRETORTTU

Perinneruokaa prkl on blogi, jolla on loistava idea ja asennenimi. En seuraa Mikan edesottamuksia viikoittain, mutta otsikkotasolla tämäkin blogi on hyvin hallussa. Kun tarpeeksi kiinnostaa, hiiri sanoo klik ja resepti jää usein talteen. Porkkanakakkufanina halusin ilman muuta testata kääretorttuversiota, ja o’ou miten herkullista oli… Ihan öky resepti!

Porkkanakakkukääretorttu

Porkkanakakkufanit huomio: Myös Yhteishyvän porkkana-kinuskipiirakka kuulostaa herkulta ja on simppelin oloinen – yleensä tae hyvästä reseptistä.

 

MUSTIKKAMUFFINIT JENKKITYYLIIN

Fanni & Kaneli –blogissa kokataan ja leivotaan paljon amerikkalaisittain. Tiinan blogi löytyy em. Mikan blogin tavoin maku.fi-sivustolta. (Pisteet Maku-lehden ”digikehitystiimille” onnistuneesta blogien haltuunotosta.) Fanni & Kanelissa on mahtava reseptitarjonta. Olen fani! Jouduin vauvan synnyttyä lopettamaan aktiivisen seuraamisen hetkeksi, sillä aloin liian usein itkeä kun ”tuotakaan en ehdi nyt tehdä”. Inspiraatiota tuli siksi kesällä ammennettua parikin kertaa. Tein amerikkalaisia mustikka-murumuffinsseja nimipäiväpöytääni. Hyviä!

Mustikka-murumuffinit

Toinen testaamisen arvoinen muffiniresepti on Yhteishyvän vadelma-myslimuffinit. Roikkunut ikuisuuden testilistallani, minulla on nääs pakkomielle mysliä sisältäviin leipomuksiin. (Hmm… muun muassa…)

 

RAUTAINEN PANNUKAKKU

Ropsu on pannukakku Pohjanmaalta, tehdään valurautapannuun. Jälleen asia, jota pitänyt pitkään kokeilla. Resepti otettu talteen jo vuosi sitten Vatsasekaisin Kilinkolin –blogista. Herkkua oli! Riikan blogi on ”näitä vilkaisen usein” –osastoa. Tai siis oli, kunnes blogissa kerrottiin hänenkin saaneen vauvan. Kuvat ristiäispöydästä häkellyttivät. Tehnyt itse kolme erilaista kakkua. Ja ehtinyt niitä ristiäishälinässä kuvatakin. Melkoinen slap in the face. Alemmuuden tunteeni tulee kaihertamaan välejämme, mutta ystävyytemme todennäköisesti kestää.

Ropsu

Pannukakut on parasta, myös kuvassa näkyvän 3,5-vuotiaan mansikkavarkaan mielestä, ja hävettää, kun perinneversioiden testaus on hunningolla. Ahvenanmaan pannukakkua testataan ensi kerralla, vaikkapa tällä Yhteishyvän reseptillä.

 

TULOSSA BANAANIA JA KARAMELLIA

Mainittakoon vielä, että minulla on jo synttärikakku katsottuna syyskuisiin juhliini. Kaikki äitini reseptit –blogin Nannalta talteen otettu ohje banaanikakkuun suolapähkinäkaramellilla on suunnilleen täydellisen kuuloinen, keikki juuri minun makuuni. Seuraan blogia, koska Nannalla on hauskoja postauksia ja erottuva tyyli. Nanna julkaisee säännöllisesti yhteistyössä K-ruoan kanssa toteutettuja juttuja, mikä sai minut raapimaan päätäni. Mutta sitten tuumasin, että eihän se nyt ihmisestä ihan läpeensä mätää tee, vaikka blogiyhteistyötä massiivisen kaupparyhmän kanssa harjoittaakin.

;)

Mahtavaa leivontasyksyä koko blogiskenelle ja kaikille lukijoille!