Jogurttipannari ja mustikkahillo

Se ruokahävikki, se ruokahävikki. Älkää hyvät ihmiset tehkö sitä! En halua jeesustella, mutta kehtaan väittää, että meillä elintarvikkeita vanhenee hyvin vähän. Ja olen siitä ylpeä.

Vaan joskus sitä mokataan paremmissakin piireissä. Syödään miehen kanssa paljon maustamatonta jogurttia, lähes joka iltapalalla. Kesämeisingillä kun kaupassa pyörii, sitä tulee lastattua kärryyn tölkki katsomatta, että toinen oli ottanut niitä kyytiin jo kaksi. No eihän se hyvin päättynyt, kun seuraava viikko vielä oltiin kokonaan reissussa. Lopputuloksena yksi yli viikolla päiväyksen ylittänyt jogurttilitra, minkä tajusin kun kaappia taas kollasin. Avasin rohkeasti iltapalalla, ja söin pari desiä. Tuoksui vähän happamammalta kuin yleensä, mutta pahaksi ei ollut mennyt. Mies silti kieltäytyi kunniasta avustaa hävikinhallinnassa. ”Syö ite vanhaks menneet ruokas” oli karu vastaus aneluihini.

Jäädäkö rypemään itsesääliin jogurtin kanssa, joka vanhenee lisää, kun taas lähdetään reissuun, vai tehdäkö salakavalasti iltapalaa, johon jogurtti uppoaa huomaamatta? Tietenkin tein.

Testasin alkuraskausaikana Yhteishyvän rahkapannaria karpalososeella, ja herkkua oli, niin kuin pannari tuppaa olemaan. Päätin pokerina nyt korvata reseptissä olevan maidon ja rahkan 7 dl:lla maustamatonta jogurttia. Ihan vähän ohensin taikinaa maidolla, olisikohan sitä desin verran lirahtanut. Ja ei kun uuniin!

Teen pannarin harvoin pellille, useimmiten vuokaani, jonka mitat on n. 30 x 30 cm. Pannari näytti aika paksulta, parilla minuutilla pidensin siksi paistoaikaa. Kuumana se vaikutti vähän hyllyvältä, ja kerkesin jo pelästyä, että jäikö se raa’aksi. Annoin jäähtyä lisää, ja sitten leikkuupuuhiin. Arvatkaa mitä tapahtui?

Jouduimme koko perhe pannaritaivaaseen. Hapan jogurtti teki pannarista kuin yhden ison jenkkityylisen piimäpannukakun, ykkösherkkuani. Tuli niin hyvää, että pakko oli tunnustaa miehelle, mitä tekele sisälsi. Hän antoi anteeksi, koska hänen oli pakko. Oli jo toinen pala menossa kovaa vauhtia suuhun.

Mustikka-kardemummahillo

Pannarin kanssa maistui kermavaahto, sokeri ja tuoreet mansikat. Avasin myös pari viikkoa aiemmin keittämäni mustikkahillon. Täydellistä sekin. Tein hillon tällä ohjeella. Siitä tuli kolme kookasta purkillista. Täytin kaksi purkkia, ja lopun hillon maustoin kardemummalla (alle 1 tl) ja täytin sillä kolmannen purkin. Suosittelen. Nyt ei lopu iltapalajogurteiltamme hillo hetkeen!

P.S. Tulevan kuun vaihteessa vietetään taas hävikkiviikkoa ja soditaan kotitalouksissa syntyvää turhaa ruokahävikkiä vastaan. Tiedosta, osallistu ja ole valmis! Tämä taistelu on niitä ainoita, jotka me perheenäidit voidaan kotona voittaa helposti.

Puutarhajuhlien menu

On ilo ja kunnia, kun joskus harvoin joku pyytää ruoanlaiton saralla allekirjoittaneen vinkkejä. Nyt niin kävi pitkästä aikaa. Soittivat paikallislehdestä ja kysyivät, millaisia pöperöitä bloggari kattaisi puutarhajuhliin.

Mietin hetken. Olen ennen ollut tosi arka tällaisissa ja ajatellut, että kaikkien tarjottavien pitäisi muka sointua yhteen saumattomalla tavalla. Katin kontit. Se kalskahtaa jopa vanhanaikaiselta. Erilaisia kivoja pikkusyötäviä tai suurempia suupaloja voi kattaa ihan huoletta samaan noutopöytään, omia lemppareita tai villejä kokeiluja, ja sitten vaan naapurit ja läheiset paikalle ja meillä on kemut pystyssä. Puutarhajuhlat ovat ihan mielettömän kaunis tapa viettää vaikkapa syntymäpäiviä. Voi kehveli kun koko meidän katras on syntynyt syksyllä. Mutta juhlan aiheeksi käy tietty vaikka viimeinen lomaviikko. Tai ensimmäinen. Ja niin edelleen.

Joku päivä järjestän kello viiden teekutsut ja katan ulos jääteetä, haudutettua teetä ja erilaisia leivonnaisia. Mutta nyt paikallislehti sai ruokaisemman ehdotelman. Linkit ja vinkit menun jälkeen postauksen lopussa. Voisin tietty suuren maailman tyyliin vain todeta, että reseptit löytyvät huomisesta Orimattilan Sanomista… mutta äh, ei se taitaisi tarkemmin ajatellen niin suuren maailman tyyliä olla ;)

 

Kemut puutarhassa

Porkkana-/kurpitsasosekeittoa shotteina
Minihampurilaiset ylikypsästä possusta
Graavilohileipäset
Pienet poropiirakat
Parmesaaniporkkanat
Vihreä salaatti

Mustikka-kaurakakku

Graavilohileivät

Pienet poropiirakat

Parmesaaniporkkanat

Puutarhajuhlien kattausta

Mustikkakakku

 

PARI SANAA RESEPTEISTÄ

Sosekeittoshotti: Jos omaa lempparireseptiä ei ole, kokeile mausteista porkkana-bataattikeittoa tai myskikurpitsasosekeittoa, klik. Laita tarjolle pieniin laseihin.

Minihampurilaiset: Leivo pienikokoisia hampurilaissämpylöitä (hyvissä ajoin pakastimeen). Valmista ylikypsää kassleria (jo juhlia edeltävänä päivänä), ja suolaa kassler sitä edellisenä päivänä: Liuota hienoa merisuolaa veteen (1 dl suolaa per 1 l vettä). Laita possu kannelliseen astiaan ja peitä suolaliemellä. Anna suolautua yön yli jääkaapissa. Laita liha voideltuun pataan. Hauduta kannen alla 125 asteessa n. 4-5 tuntia, kunnes liha on lohkeavan kypsä. Revi liha haarukalla pieniksi paloiksi. Mausta varovasti BBQ-kastikkeella (itse tehdyllä tai ostetulla), pippurilla ja pataan tulleella liemellä. Leikkaa sämpylät, laita väliin salaattia, pikkukeko possunlihaa ja tomaatti- tai retiisisiivut. Purista kansien sisäpuolelle hyvää sinappia ja paina kannet paikoilleen.

Lohileipäset: Resepti graavilohileipiin täällä, klik.

Pienet poropiirakat: Yhden piirakkavuoan kokoisesta suolaisesta piirakasta saa muffinipellillä (n.) 12 kpl minipiirakoita. Olen jakanut hyvän poropiirakan reseptin aiemmin, ja nyt tein piirakan tosiaan niin, että jaoin taikinan ja täytteen muffinipellille. En esipaistanut pohjia, vaan lisäsin täytteen ja paistoin 220 asteessa 20 minuuttia. Juustona käytin parmesaania ja sekoitin raasteen tällä kertaa porokuutioihin, en ripotellut piirakoiden päälle. Ei paistu niin tummaksi pinta, vaan kenties herkullisemman näköiseksi.

Porkkanaranut: Resepti juustoisiin rakuunaporkkanoihin täällä, klik. Rakuunan sijaan porkkanoissa voi käyttää mieliyrttiään, ja minä käytin rosmariinia.

Vihreä salaatti: Luonnistunee ilman ohjeita. Uunissa kuivatut kirsikkatomaatit ja hyvä balsamico on must, muistakaa :)

Mustikka-kaurakakku: Reseptiin onkin tässä blogissa jo useamman kerran törmätty. Tässä linkki, klik. On niin hiton hyvää että. Äitin kakussa on kermaa ja rahkaa, minä teen täytteen kermasta ja purkillisesta mascarponea. Täyte onnistuu helpoiten, kun yhdistää kerman ja juuston vatkauskulhossa ja sekoittelee sähkövatkaimella rauhallisella nopeudella, kunnes täyte on suloisen samettinen ja paksu.

 

HYVIÄ LOPPUKESÄN JUHLIA joka pihaan ja puutarhaan!

fiiliskuva

Kuva: Outi Sirviö

Mummon mustikkapiirakka ja nimi(päivä)asiaa

Naistenviikko pistää uunit laulamaan aika monessa kodissa, niin paljon nimipäiväsankareita ajanjaksoon mahtuu. Leipoa ajattelin minäkin, ehkäpä mustikkamuffinsseja jollain överihyvällä kuorrutteella, mustikoita kun löytyy meiltä nyt jopa omasta pihasta. Leivottua onkin tullut jo mustikkapiirakkaa sekä murotaikina- että pullapohjalla. Ainainen kädenvääntö siitä kumpi on parempaa on kyllä ihan turhaa. Molemmat on hyviä ja molempia kannattaa tehdä.

Jos päätät naistenviikolla ryhtyä mustikkapiirakkapuuhiin, tästä talteen yksi niin perusresepti kuin olla ja voi: Mamman marjapiirakka! Sitä on kaikki syöneet mummolassa, ja herkkua on. (Vähän enemmän käytin mustikoita kuin ohjeessa.) Mamman nimeä kantavaan piirakkaan kuuluu tietysti murotaikinapohja, jossa on grahamjauhoja. Niistä tulee tämän piirakan ominaismaku. Jos unohtanut jo olet, ei kun leipomaan! (Ja samalla vaivalla tekee sitten sitä pullataikinaa myös, eikös?)

Mamman marjapiiras

Nimi. Siinäpä tärkeä asia, joka alkaa meitä ihmisiä määrittämään pian jo syntymän jälkeen. Esikoiselle ei tarvinnut nimeä sekuntiakaan miettiä, tekonimi kun oli valmiina raskaaksi tultaessa, ja se jäi elämään, koska kaikki muu olisi ollut kohtalon uhmaamista rajulla kädellä. Pojan syntymäpäivä oli merkki, josta tiesin, että nyt ollaan oikealla tiellä. Tarinan löydät tästä postauksesta.

Tuossa postauksessa myös kerron, että minulla on ollut tytönnimi mielessä jo vuosia vuosia sitten. Saara. Olen lapsesta asti tykännyt Saara nimestä, naistenviikon tyttöjä sekin. Äitiä oli kutsuttu pienenä Saaraksi, ja muistan lapsena ajatelleeni, että onpa kiva nimi, sen minäkin olisin halunnut. Kun raskausviikot reilu vuosi sitten etenivät, sanoin miehelle, että jos tyttö tulee, se on sitten Saara.

No eihän sieltä tietenkään mitään kilttiä tyttöä tullut, vaan toinen pojanjullikka. (Kätilö kysyi hetki ennen H:ta, että tiedättekö kumpi tulee. Ei tiedetä, kerrottiin. Kun vauva oli ulkona, kätilö nosti lapsen kainaloista suurieleisesti, että nähtäisiin vilaus peleistä, ennen nostoa hoitopöydälle. Emme ehtineet nähdä vauvasta muuta kuin pyllyn alta roikkuvat valtavat tulipunaiset pallit. Muru katsoi minua. ”Taisi se poika olla.”)

Olen vahvasti kohtalonuskoon kallellaan, ja vaikka ennen synnytystä sekä miehen että minun etiäiset pojan puolesta puhuivat, jotenkin olin sen Saarankin mielessäni synnytyksen hetkellä nähnyt. Oli sekava olo. Pian oltiin osastolla, ja mies, joka oli joutunut heräämään kukonlaulun aikaan oli iltapäivän alkaessa jo aivan sipissä. No, te tiedätte. Hän lähti käymään kotona suihkussa ja moikkaamassa isoveljeä. Jäin nyytin kanssa kahdestaan. Se söi ja nukkui, ja kovin oli miehekäs. Musta karvoitus korvissa ja niskassa oli riittävä evidenssi, mutta hän pieraisi pari kertaa varmemmaksi vakuudeksi. Miehenalkuja tässä ollaan.

Viereisessä sängyssä oli myös tuore äiti. Meitä tuli kurkkaamaan nuori hoitaja, joka oli jo aiemmin käynyt toivottamassa tervetulleeksi. Hötäkässä en kuullut puoliakaan mitä hän minulle sanoi. Poika oli tissillä, ja yritin kurottaa mehulasia. En yletä. Hei, anteeksi, sinä, mikä sun nimi olikaan en nyt muista, hei hoitaja siellä, viitsisitkö ojentaa tuon mehulasin.

Hoitaja tuli hymyillen sänkyni viereen, ihan enkelin näköinen. Tuossa on lasi. Ja ei se mitään. Minun nimeni on Saara.

Kylmät väreet meni pitkin selkää ja puristin – tekonimi ja kuukautta myöhemmin ristimänimi – Patea vähän napakammin itseäni vasten.

I´ll be damned, uusi mussukka, me ollaan sittenkin oikeassa paikassa, oikeana päivänä ja ihan oikealla porukalla.

Tarjoilut lastenjuhliin – ne tutut ja ne helpot

Pieni poikamme, juuri vasta syntynyt, täytti kuun vaihteessa kolme vuotta. Oi ja voi, mihin aika menee?

Juhlimme viime vuonna kaksivuotisia perjantai-iltana työpäivän jälkeen, kun kerran siihen osuivat. Tarjolla ei ollut omatekemää kakkua vaan ostotarjoilut, koska olin edellisenkin päivän työreissussa ja kotona myöhään illalla. Tänä vuonna tekosyy vähäisiin valmisteluihin olisi ollut parempi, olihan minulla kaksi viikkoa vanha vauva kainalossa koko synttäreitä edeltäneen päivän, illan ja juhla-aamun, sillä mies oli liesussa. En kuitenkaan kehdannut mennä aidan matalimmasta kohtaa kahtena vuonna peräkkäin. Jotain olisi pakko leipoa. Päätin ruveta reilun kolmenkympin iässä omaksi äidikseni. En jaksanut selata reseptikirjoja tai kahlata blogeja, vaan tein sitä kakkua jota meidän äiti teki ja tekee edelleen melkein kaikkiin juhliin. Mustikka-kaurakakun reseptin olen jakanut jo aiemmin, siinäpä hiton hyvä leipomus. Postaus on keikkunut julkaisustaan asti luetuimpien postausteni listan kärjessä. Ansaitusti.

Kakun kanssa tarvitaan jotain pientä makeaa. Ostin erilaisia keksejä ja karkkeja ja rakensin niistä herkkutarjottimen. Arttu oli todella vaikuttunut, kun hän päikkäreiltä herättyään tallusteli keittiöön, johon synttäripöytä oli jo katettu. Suosittelen muillekin riman alittajille! Mitä sitä itse keksilajitelmaa leipomaan, kun lapsi tulee niin onnelliseksi kahdessa minuutissa valmistuvasta synttäriyllätyksestään.

Mustikka-kaurakakku

Herkkutarjotin

Suolaisella puolella luotettiin valmiisiin voileipiin kuten meidän juhlissa aina, mutta tein minä tällä kertaa myös pari piirakkaa. Päätin testata kahta Yhteishyvän reseptiä, joiden pohjana oli pakastealtaasta löytyvä valmistaikina. Sellaisille oli justjust aikaa aamulla. Jauhelihalevypiirakka on miedon makuista, ja tätä olen tehnyt aiemminkin, koska ajattelen sen olevan lasten mieleen. (Tein muuten ohjeen mukaan, mutta jauhelihana meillä oli luomu nautaa possu-naudan sijaan ja ranskankerma oli maustamatonta.) Pienille pöydässä istujille piirakka ei kelvannut, koska meidän perheen mukulat on nirsoja, mutta uskallan suositella muille. Kehotan vaan tuunaamaan piirakkaa ripottamalla pinnalle oreganoa, jolloin siihen tulee kertalaakista pitsapiirakan makua – lasten mieleen, voisi olettaa.

Savulohipiiras on sekin yksinkertainen ja nopea valmistaa, ja tätäkin tulee pienellä vaivalla iso määrä. Reseptissä on myös pari hyvää koukkua. Oliivit ovat kiva lisä (määrää voisi hieman pienentää, jos osa vieraista ei tykkää), samoin ilahdutti roseepippurien käyttö. Kauniita ja tuovat nekin omaa erilaista makua tuttuun lohipiirakkaan.

Savulohipiiras pellillä

Jauhelihapiirakka

Näillä mentiin tänä vuonna. Mitä ensi vuosi tuo tullessaan ja millaisia pienen pojan 1-vuotisia, isin plus kolmevitosia ja ison pojan 4-vuotiskemuja meillä lokakuussa vietetään, sen näkee. Huolimatta siitä, että meillä on siis jatkossa kolmet miehiset synttärit kahden viikon sisällä, uskallan luvata leipovani ja laittavani ainakin joihinkin niistä ainakin jotain. Tulevana viikonloppuna päätin kuitenkin ulkoistaa hommat, ja vauvan ristiäisiä juhlitaan valmiiden herkkujen kanssa. NIIIIN rentouttavaa, ja niin luksusta!

Palataan linjoille juhlien jälkeen – ja paljastetaan silloin elämäni kolmannen murun nimi :)

Pienet mustikkakukot

Vinkkejä isänpäivään ja yksi mukava reissu

Viikonloppuna juhlitaan. Yhteishyvän poppoo kokosi 4 erilaista menuvinkkiä, jotka kannattaa tsekata, jos mietit, mitä teillä isänpäivänä syötäisiin. Erityisen kutkuttavalta kuulosti kanamenu ranskalaisittain. Sipulikeittoa, kukkoa viinissä ja uunibrie – aika kolmikko!

Mikäli seitsemän yhteiselon vuoden jälkeen olen miestäni oppinut tuntemaan, hän valkkaisi nelosmenun, jossa tarjoillaan kunnon pihviä ja suklaakakkua. Kun muru vietti juuri synttäreitään, tarkoitukseni olikin kokkailla hänelle jotain sen suuntaista, kävisiväthän reseptit vinkiksi blogiin näin isänpäivän alla. Meni puoliksi maaliin. Jälkkärissä suunnitelma muuttui, mutta tärkein löytyi, eli tarjolla oli kunnon pihviä hyvillä lisukkeilla, konjakki-kermakastikkeessa ja maalaisranskalaisten kanssa.

Teen itse konjakki-kermakastikkeen usein näin: Paistettuamme pihvit kääräisen ne hetkeksi folioon ja kaadan kuumalle pannulle puoli desiä konjakkia. Samalla pyöritän pannulla puulastaa, jotta pihvin paistoherkut irtoavat. Konjakki höyrystyy ja lähes poistuu pannulta, mutta tilkka jää, maku mukaan lukien. Sitten kaadan pannulle purkin kuohukermaa ja lisään nokareen lihaliemikuutiota. Ja mustapippuria ja tai eri pippurien sekoitusta niin paljon, kuin mieli sillä kerralla tekee. Sitten keittelen kastiketta kokoon aika voimakkaalla lämmöllä pari minuuttia. Pihvit takaisin pannulle ja ei kun syömään!

Nyt testasimme Yhteishyvän konjakki-kermakastiketta, joka maustettiin konjakin lisäksi sinapilla. Ruokakerman korvasin kuohukermalla, muuten noudatin reseptiä tarkasti. Kastikkeesta tuli hieman ”litkumpi” kuin omastani – johtuu siitä, että tähän lisättiin desi lihalientä. Mutta oikein hyvänmakuista oli, mittarina toimi tuttu juttu: mies nuoli lautasen. Erityiskiitoksen saivat maalaisranskanperunat, joiden tekoon mies itse osallistui vahvasti. Koska minulle oli viikon ikäinen käärö sylissä. Olimme molemmat samaa mieltä: Vaikka ranujen teossa pari vaihetta onkin, tuo on ehdottomasti paras itse tehtyjen ranskalaisten resepti, heti niiden upporasvakeitettyjen jälkeen, johon olemme ikuna törmänneet. Tulevat rakenteeltaan hyvin lähelle rasvakeitettyjä perunatikkuja. Vauvanhoidon lomassa tämä toiminee jopa paremmin, koska rasvakeittämisessä on aina pieni stressaava ekstrajännite mukana. Kehuinkohan jo tarpeeksi? Laittakaa kokeiluun, vaikka heti isänpäivänä.

Pihvit konjakki-kermakastikkeessa

Itse tehdyt maalaisranskalaiset

Koska kauppareissulla sattui kupru, suklaamoussea ei tehty, mutta ex tempore mustikkajälkkärikin maistui murulle. Sille isommalle, joka näkyy kuvassa taustalla kauempana. Pieni mies, joka puhuu puhelimessa kaukosäätimeen, ei pitänyt.

Annoskokoiset mustikkakukot ovat parhaita, kun ovat jäähtyneet ja mustikkatäyte on kiinteytynyt hieman. Meillä ne syötiin mascarponemoussen kanssa: Sekoita sähkövatkaimella, pienin kierroksin, mascarponen joukkoon hieman maitoa, jotta se notkistuu moussemaiseksi. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla (mutta vain hieman, koska mustikkakukot ovat tosi makeita).

Mustikkakukot

Vaikka elämä uuden vauvan kanssa onkin alkanut hyvin ja meillä on jopa kokattu, fakta on, että välillä on kädet hieman täynnä. Ei ole ihme, jos kauppareissulla unohtuu ostaa tavara tai toinenkin. Paras tähänastinen esimerkki uudesta elämästämme ja tilanteesta, jossa settini mureni täysin, tapahtui eilisellä kauppareissullamme. Jaksatteko lukea?

Lähdimme paikalliseen S-markettiin, minä, vauva ja 3-vuotias esikoinen. Arttu oli polleana, koska hän on siirtynyt autokärryjen suurkuluttajasta isoksi pojaksi ja työntää itse omia pikkukärryjään. Huolimatta siitä, että niitä oli kiva lähteä lykkimään, kauppaan lähdössä kesti ja kesti ja vatuloitiin ja soudettiin ja huovattiin vaatevalintojen kanssa ja sitten vielä kiukuteltiin. Vauva oli ollut lähtövalmiudessa jo yli tunnin, joten arvelin, että karman laki määrää pienen heräämään nälkäisenä juuri kun ollaan tositoimissa.

Hyvin tunnen kohtaloni. Olimme juuri keränneet Artun kärryihin hänelle mieluisan ostossatsin, kun vauva heräsi täysrähinä päällä. Työnsimme kärrykaravaaniamme eteenpäin maitohyllyiltä, mutta kananmunille päästyämme pieni oli nikotuksissa ja tukehtumaisillaan raivoonsa. Kysyin Artulta, jätettäisiinkö kärryt tähän ja käytäisiinkö kahvilassa imettämässä vauvaa. Ei todellakaan, ”MÄ HALUAN MAKSAA!” poika parkaisi sen verran kovaa, että tiesin mihin tilanne kassoja ohitettaessa johtaisi. Monivalintatehtävä:

Kun kolmen viikon ikäinen vauva huutaa nälissään ja olette pattitilanteessa kaupan kananmunaosastolla, mitä teet?
a) Annan sen huutaa, kerään loput ostokset, maksan ne ja menen kahvilaan imettämään.
b) Kaarran makaronivälikköön ja sanon esikoiselle, että nyt seistään tässä vähän aikaa, ole paikallasi, äiti vähän syöttää vauvaa, ja tästä ei sitten puhuta kotona isille.

Oikea vastaus on b, kuten jo arvasitte. Kun vauva pääsi rinnalle, se rauhoittui heti kuten aina ja pahin nälkä tyydyttyi kolmessa minuutissa. Nopea toimitus siis. En silti kokenut onnistuneeni äitinä, vaan suorastaan kuulin, miten arjen pyörittämisen korttitaloni sortui äänekkäästi samalla kun vauvan imuote saavutti nännini ”ihan pikkaisen” epätyypillisessä paikassa. Onni onnettomuudessa makaronia osti niiden minuuttien aikana vain kolme orimattilalaista. Koska tässä tuppukylässä mikään, saati nolot tilanteet, eivät pysy salassa, kolmesta ihmisestä kaksi oli tuttuja. Jeejee, vauva kärryihin, ja matka jatkui.

Kun saimme loput tavarat kyytiin ja maksettua asiallisesti, vauva ilmoitteli, että voisi syödä loppuun sen mikä äsken kesken jäi. Nyt sinne kahvilaan. Vaikka ei osta mitään, se on huomattavasti vähemmän paheksuttava paikka imetykselle. Poislähdön hetkellä Arttu sanoi haluavansa juoda vettä. Juodaan kotona, sanoin, ja johdatin karavaanimme hissiin. Hissistä ulos tullessa poika muisti hanavetensä, jota ilman jäi. Koskaan ei ole liian myöhäistä romahtaa ja raivota että ei halua kotiin vaan kahvilaan. Valtavan – ja mummoille tiedoksi, että oikeasti ihan valtavan – raivohuudon yli puhuin lapselle järkeä. Että ei tämä niin vakavaa ole. Viedään ostokset autoon, ja jos rauhoitut, voidaan palata juomaan se vesi. Tuumasta toimeen. Takaisin hissillä ylös, isot hikikarpalot jo selässä ja meisseli ottassa, sitten kahvilan jonoon kitisevän vauvan kanssa, sitten kysymys, saisimmeko vettä tähän lasiin, sitten sivuun jonosta, ja sitten lasi kolmevuotiaan käteen. Hän joi veden ykkösellä alas, ojensi lasin takaisin minulle, kääntyi kannoillaan ja lähti kohti hissejä. Homma hallinnassa. Vauva huusi täysiä, mutta mitäs isoveljet pienistä.

Kuin ihmeen kaupalla vauva rauhoittui rytkyttävään menoon parkkihallin epätasaisella alustalla. Sain molemmat autoon. Istuin ratin taakse, starttasin, ja pidin kolme sekuntia silmiä kiinni. Hengittelin ja hoin mielessäni, että varmasti joku muukin on joskus imettänyt kaupassa. Avasin silmät, peruutin, ja käänsin nokan kohti kotia. Takapenkiltä kuului autuas huokaus ja sen päälle 3-vuotiaan sydämen pohjasta tuleva arvio suorituksestamme, karvan verran erilainen kuin omani:

”Olihan mukava reissu!”

Pullavanukasta ja mustikkaa

Hävikki hallintaan, vaikka pullavanukkaalla

Ruokahävikki on yksi kestosuosikkiaiheistani, joista jaksaisin puhua ja kirjoittaa loputtomiin. Ruoan heittäminen roskiin on vähän sama kuin heittäisi rahaa roskiin. Jos joku sitä tekee, sehän on sen asia, mutta kyllä se omaa maailmankatsomustani vastaan sotii ja paljon.

Tällä viikolla vietetään hävikkiviikkoa, eli ollaan todella tärkeän asian äärellä. Kaikkien pitäisi tämän viikon kuluessa ottaa pieni mietintämyssytuokio ja pohtia, miten hyvässä balanssissa oma jääkaappi, perheen ruokailutottumukset ja biojäteastia ovat.

Lautashävikki on hävikin muodoista pahin. Tähän annan vain yhden myönnytyksen: Jos on lapsia, heidän lautasiaan ei ole pakko aina tyhjentää omaan suuhun, eli ihan vähän saa ruokahävikkiä ipanoiden takia syntyä. (Mutta vain vähän. Jos ruokaa jää paljon, se pakataan jääkaappiin ja murmeli saa seuraavana päivänä eteensä saman annoksen.) Saattaa kuulostaa rasistiselta, mutta: Jos taloudessa ei ole lapsia, lautashävikille ei ole mitään perustetta!

Prinsiippi nro 2: Pilaantunutta, nahistunutta ja syömättä jäänyttä elintarviketta ei kertakaikkiaan pidä kaapeista löytyä. Jokaisen on osattava – tai ainakin muutaman harhalaakin jälkeen opittava – mitoittamaan ruokaostoksensa oman talouden tarpeisiin. Kun kokkaa paljon, biojätettä kuuluukin toki tulla. Se on eri asia kuin ruokahävikki.

Viimeiset kaneetit: Arjessa tuhottoman ruokahävikin syntyyn ei ole mitään järjellistä selitystä. Ainut paikka, jossa pieni ruokahävikin määrä on sallittava ja hyväksyttävä, ovat juhlatilanteet. Harvoin pystyy mitoittamaan isolle porukalle ruoan niin nappiin, että sitä ei jäisi. Ilmiö on tuttu meille, jotka kutsumme ihmisiä kylään jouluksi. Meillä oli viime jouluna melkein 20 ihmistä, kyllä siinä oli välipäivinä pakkailua ja miettimistä, vaikka mitään yksittäistä ruokalajia ei oltu tehty ylen määrin.

Juhlan paikkansa ne on kesälläkin. Vietimme taannoin mukavat appivanhempien juhlat, ja juhlista jäi pullakranssia. Sitä ihanaa perinteistä kunnon pullaa. Se jaettiin juhlien jälkeisenä päivänä ristillisesti, ja minä työnsin oman osuutemme pakkaseen. Useampi siivu kului, kun päiväkahvilla iski pullanhimo. Mutta lopuille teki mieli jo keksiä muuta käyttöä. Vaalealle leivälle ja kuivahtaneelle tai pakkaseen unohtuneelle pullapitkolle paras käyttövinkki on köyhät ritarit tai pullavanukas. Jälkimmäinen syntyy todella vähällä vaivalla. Ja siihen voi upottaa myös kermanjämiä. Mikä kahvikestien jälkeinen hävikkiruoka!

Minä laitoin Yhteishyvän ohjeella tehtyyn pullavanukkaaseemme mustikoita, kukin tehköön oman marjamiksinsä. Vinkki: Jos käytät pullan sijaan leipäsiivuja, lisää munamaidon joukkoon vähän kardemummaa, se on pullavanukkaan namein osuus. Eikä haittaa, jos vanukasta jää vähän syömättä, se maistuu seuraavana päivänä kylmänäkin. On kyllä niin herkullista, pannukakkumaista, mutta parempaa, että ihme on jos paljon jää syömättä…

Pullavanukas

Herkullista hävikkiviikkoa kaikille!

P.S. Jos juhlistasi jäi pullan ohella kahvikermaa, tsekkaa vinkki pullavanukkaan kanssa maistuvan vaniljakastikkeen tekoon aiemmasta postauksestani, klik.

Ihan hyvä marjapiirakka, osa 1.

Tänään se alkoi, äitiysloma. Aivot ovat surisseet töissä ”mitähän vielä pitäisi tehdä ja mitähän olen unohtanut” -taajuuksilla viimeiset pari viikkoa, ja se on ollut vähän väsyttävä rupeama. Näin ollen blogissa on ollut hiljaisempaa. En ole iltaisin jaksanut ajatella oikein mitään, ja pari viikkoa on eletty syömisten suhteen kädestä suuhun tyylillä. Sekin ihan kivaa vaihtelua. On jotenkin lohdullista huomata, että perheessä selvitään ja kaapeista löytyy yllättävän paljon kaikkea, mistä voi kokata apetta, vaikka kukaan ei kävisi moneen päivään kaupassa tai jaksaisi suunnitella syömisiämme etukäteen.

Eilinen oli haikea päivä, töissä ja illalla kotona. Työ on aika tärkeä juttu, huomasin ja muistin taas tässä prosessissa jota myös töistä ja työstä luopumiseksi voisi kutsua. Äitiyslomalle siirtymistä tekee mielessään aika pitkän aikaa, jollain lailla siitä asti, kun tiedon raskaudesta saa. Tähän pätee sama, kuin moneen muuhunkin: Elämään iloa tuovat asiat hoksaa vasta silloin, kun ne jää taakse. Arki on usein töissä käymisineen aika raskasta, ja loma puolestaan se, mitä innolla odottaa. Kun edessä on vähän pitempi ”pakkoloma”, tulee uutta perspektiiviä. Muistaa, että hitsi, mähän tykkään mun duuniarjesta, ja nyt siihen kuuluvat asiat jäävät aika pitkäksi hetkeksi taakse. Kyllä se on haikeaa.

Kun töistä luopumiseen yhdistetään se fakta, että myös kesä vetelee viimeisiään, olemme keskikokoisen masennuksen reunalla. Onneksi kaikkeen masikseen auttaa kokkaaminen, varsinkin leipominen. Siksi, kun kalenteri alkaa osoittaa uhkaavasti kesän loppumista, on aika kerätä viimeiset marjat, tai ottaa niitä ensimmäisen kerran pakastimesta, ja leipoa makeaa piirakkaa! Todelliseen lohtuleivostarpeeseen tepsii kuningatarpiirakka, joka tehdään voitaikinaan. Saa haikeilija sokeri- ja rasvatasapainonsa kerralla kuntoon.

Kuningatarpiirakka

Resepti oli osastoa ’ihan hyvä’. Perussettiä, joka saa suun hymyyn. Ei vaadi turhan montaa koukeroa, vaikka voitaikinan kaulimisessa pikkujobi onkin. Piirakan kanssa vaniljakastiketta ja kahvia, ja jo alkaa taas tuntua paremmalta.

Syksyn alkuun tehty voitaikinapiirakka sopii haikeuden poistoon siksikin, että voitaikinan veivaamisesta tulee joulu mieleen. Eikä mikään ajatus poista haikeutta yhtä hyvin kuin sen muistaminen, että joulu on yhtäkkiä tullut taas pari kuukautta lähemmäksi!

Päivän menu

Kesäpäivän menu aamusta iltaan

Ruoka rytmittää päivää. Kun aamulla ylös nousee ja ennen kuin päänsä tyynyyn iskee, ruoka se on ihmisellä yleensä ekana ja vikana mielessä. Lomalla ja viikonloppuisin syöminen on usein upean päivän kohokohta, arkena jopa ainut highlite.

Kun on aikaa, panostan syömisen hetkiin mieluusti. Se ei tarkoita, että reseptin pitäisi olla kummallinen tai ainesosaluettelon kilometrin pitkä. Panostaminen tarkoittaa, että teen jotain mikä kuulostaa tai on herkulliseksi todettu. Usein siihen liittyy sekin, että hankin kaupasta jotain spesiaalia. On myös kiva muistuttaa itseään, vaikkapa keittiön muistitaululla, että tänään päivästä voi herkkuhetkien ansiosta tulla pikkaisen parempi. Ikävä kyllä ruokaseuraansa ei aina, tai tuskin koskaan, voi valita. Mutta näillä mennään.

Aamiainen ja amerikkalaiset pannukakut
Ihanan aamupalan voi rakentaa monella tavalla. Varma tapa on kattaa kauniisti, keittää hyvää kahvia ja laittaa esille kunnon voita, tuoretta leipää ja croissantteja. Sitten paistetaan pannukakkuja! Amerikkalaiset pancakes –pannarit vaativat piimää, ja ne syödään esimerkiksi marjojen ja vaahterasiirapin kanssa. Valmistuvat yllättävän vähällä vaivalla, ja kerrankin kelpaa itse tehty nirsolle lapselle. Muru sanoo, ettei välitä makeasta aamuisin. ”Mutta sähän söisit pannareita vaikka joka aamu jos joku paistaisi”, hän hymähtää vähän pilkallisesti.

Hell yeah darling, eikä hävetä yhtään!

Amerikkalaiset pannukakut

Lounassoppa kalasta ja tuoreet sämpylät
Aamiaiseksi olisi kiva syödä itse tehtyä leipää, mutta haavemaailmoissa eläminen ei ole tervettä, sanovat. Eli: tuskin koskaan jaksan leipoa aamulla. Lounasaikaan kuitenkin pari kertaa vuodessa.

Sämpylätaikinaan on kiva piilottaa ekstraa, kuten vanhoja jauhopussien pohjallisia tai siemeniä. Siemensämpylät eivät meinaa maistua murulle, kun niissä on hänen yllätyksekseen siemeniä, mutta lapsi haukkaa jälleen kaksin käsin. Sämpylöiden kanssa syödään yksinkertaista kalakeittoa: Olen keittänyt kalaliemessä S-marketista poimimiani satokauden aarteita, kesäperunaa ja -sipulia, naurista sekä kyssäkaalia pieninä kuutioina. Lopuksi joukkoon lisätään pari ahvenfilettä ja pieni haukifile paloina, annetaan hautua muutama minuutti, ja saksitaan joukkoon paljon tilliä ja ruohosipulia. Ja vielä suolaa ja pippuria. Yrttinen kalakeittoannos lautaselle, päälle nokare sitruunalla maustettua majoneesia.

Ipanalle ei keitto kelpaa, mies syö mutta katsoo samalla naurisnippua ja kysyy, mistä nää on tulleet. No kaupasta, selvitän. ”Ai, siis oleksä maksanut näistä?” hän sanoo aitoa ja lapsenomaista ihmetystä äänessään.

Näin tein. Sue me.

Kesäinen kalakeitto

Siemensämpylät

Päiväkahvi ja mustikkajuustokakku
Olen varma, että Yhteishyvän Ruoka-lehdestä leikattuja reseptejä löytyy 75 %:lla suomalaisnaisista, jos aletaan kaappeja penkomaan. Lehti on ilmainen ja kuulunut suomalaisten elämään pitkään (plus että naisilla on pakottava tarve leikata reseptejä lehdistä, vaikka niitä ei koskaan käyttäisi). Joistain Yhteishyvän resepteistä on tullut hittejä. Nimetäkseni yhden: veikkaan, että laillani aika moni emäntä säästi joitain vuosia sitten julkaistun mustikkajuustokakun ohjeen. Tämä ”juustokakku” valmistetaan rahkasta, ja resepti on hyvää perussettiä. Piirakkamarjat voisi jo hakea metsästä, mutta käytän pensasmustikoita. Ja miten kaunis kakusta tulikaan!

Mustikkajuustokakku

”Näyttää ihan juustokakulta” toteaa muru pettyneenä, mutta toisin kuin poikansa syö silti palansa. Palautteensa perille menon varmistamiseksi muru muistaa vielä seuraavana päivänä kysäistä ”Onko kakusta yön aikana tullut yhtään enempää juustokakun makuinen?”

I’ll be damned jos on tullut, kun se on rahkakakku rakas.

Päivällinen grillistä eli lihaa ja kasviksia
Iltaruoaksi syödään jotakin, joka maistuu varmasti murulle, mutta ei millään muotoa lapselle. No, koska lihapullia ei jaksa syödä joka päivä, molempien murujen miellyttäminen yhtä aikaa on meillä harvinaista (kuten varmaan jo osasitte päätellä). Tänään olen ostanut lihakaupasta kunnon grillikylkeä, lapselle teen omat makaronipöperöt.

Grillikylkireseptissä kehotetaan käyttämään maustettua kylkeä, minä ostan naturellin ja hieron lihan pintaan oman mausteseoksen. Sen verran myös tuunaan glaseerauskastiketta, että mittaan ainekset kattilaan ja kiehautan niitä muutaman minuutin. Se riittää paksuuntamaan liemimäisestä soosista helposti levitettävän, paksun ja lihan pintaan paremmin tarttuvan. Muuten resepti tikissään: kastike on todella hyvää, kuittaa grillin ääressä kuolaava muru kuormasta lipaistuaan. Ja tarjottimelle nostetut grillatut kasvikset mozzarellan kanssa näyttävät nekin herkullisilta! (Grillasimme paprikan ja kesäkurpitsan lisäksi myös lohkottua punasipulia, sopi hyvin mukaan). Ei kun kimppuun!

Grillikylki ja grillatut kasvikset

Sitä voisi luulla, että tästä ruokasessiosta ei hymähtelyn aiheita löydy. Olen väärässä.
”Nää on ihan määrättömiä määriä mitä sä teet näitä ruokia kun oot raskaana!” mies tiedottaa.

Syönnin jälkeen tarjottimella on jäljellä soosin jämät ja muutama punasipulin pala. Enkä todellakaan ollut meistä se joka söi eniten. I rest my case:

Kupit tyhjinä

Iltapalapiirakka ranskalaisittain
Kinkkupiirakka on murun herkkua. Teen klassikkoa, ranskalaista kinkku-juustopiirakkaa, itse asiassa ajatuksella että sitä jäisi päiväkahville seuraavaksi päiväksi. Mutta muru ja miespuolinen yllätysvieraamme päättävätkin mähkiä piirakkaa ensin katetun iltaplöröpöydän ääressä, hetkeä myöhemmin liesituulettimen alla hellaan nojaillen (olin nostanut piirakan lieden päälle, ja ilmeisesti sen siirtäminen ja oman asennon korjaaminen vähän ergonomisemmaksi oli miehen logiikalla liian iso homma). He syövät koko piirakan. Test(osteron)iryhmä kuittaa, että erinomaista oli.

Ranskalainen kinkkupiiras

Vieras lähtee, ja sitten mennään saunaan. Lapsi viihtyy kylvyssä, minä nautin hiljaisuudesta ja mietin, mitähän hyvää huomenna syötäisiin.
”Mä oon ihan ähkyssä. Huomenna mä en syö kyllä mitään!” muru huudahtaa yhtäkkiä vierestä ja heittää löylyä.

Kuten todettu, näillä mennään.

Mustikkakakku ja itse tehty vaniljakastike

Jos juhlista jää kahvikermaa, tee mustikkakakku

Jatketaan samalla teemalla, mihin viimeksi jäätiin, eli hävikinhallinnalla. Ajankohtainen teema, onhan alkukesä juhlien ja niissä usein syntyvän ruokahävikin aikaa. ”Älä heitä ruokaa roskiin” on kuitenkin meidän perheessä hyvin tärkeä periaate, jo ties monennessako polvessa. Äitini emännöi taannoin synttärijuhlia, joihin oli varannut kaksi litraa kahvikermaa. Parinkymmenen vieraan pippaloissa se tarkoittaa desiä kurria per pää. Aika paljon näinä kansanterveydellisesti valveutuneina aikoina. Ajatusvirheen johdosta äidillä oli käsissään juhlien päätyttyä enemmän kahvikermaa kuin yksi emäntä päiväysajan puitteissa tuhota pystyy. Koska ”auta naista mäessä” on myös tärkeä periaate meillä päin, suostuin ottamaan mukaani yhden puolen litran kahvikermatötterön.

Olin pakastinta inventoidessani löytänyt juuri niihin aikoihin pussillisen, tai oikeastaan pussin jämän, mustikoita. Yllätyin, koska olin varma, että ne oli syöty jo. Viikonloppuna päätin testata blogikumppanini reseptihakua, ja löin riville sanat ’mustikka kerma’. 14 hakutulosta, ja yksi osui maaliin. Muhkean mustikkapiiraan resepti oli täydellinen, kaikkia aineksia oli kotona. Päätin, että kerman ja maidon sijasta käytän taikinassa pelkkää kermaa, jolloin saan tötteröstäni 2 dl kulutettua. Kaadoin kaikki mustikat mittaan, niitä oli noin 4,5 dl. Reseptissä kehotetaan käyttämään 200 g mustikkaa, ja veikkaan, että minun määräni oli vähän yläkanttiin. En kuitenkaan pystynyt punnita, koska mies oli vienyt talousvaakani autotalliin (Luoja tietää, mitä se sillä siellä tekee, mutta ei ole vielä kertonut). Painelin mustikoita ensin ihanan kermaisen taikinan uumeniin ja loput kaadoin vain päälle. Luotin, että kakku kohoaa muhkeaksi, ja niin se teki. Reilu 4 dl mustikkaa ei ollut yhtään liikaa.

Kakun muhkeus asettaa haasteita paistajalle. Uskallanko jo ottaa uunista, onko se keskeltä kuitenkin raaka kun on vähän hyllyvä jne. Elämä osoitti jälleen, että ei kannata paistaa liikaa. Vaikka kakku näytti keskeltä aavistuksen pehmeältä, se oli jäähdyttyä täydellinen. Kermainen, täyteläinen, kostea, mustikkainen. Reunat olivat liian kypsät, eli aavistuksen kuivat. Mutta minkä näiden kanssa teet.

Mustikkakakku

Lisävinkki: Sillä aikaa kun kakku paistui, käytin loput 3 dl kermaa tekemällä vanhan ajan vaniljakastiketta. Pistämätön resepti. En ollut ennen tehnyt kahvikermasta, mutta onnistui siitäkin: Sekoita kattilassa 5 dl kerma-maitoa (tai pelkkää maitoa), 2 munaa, 0,5 dl sokeria ja 2 rkl (= 30 ml) perunajauhoja. Vispilällä. Kuumentele puulastalla sekoitellen kunnes sakenee. (Ja vaikka tulee sellainen olo, että ei tämä ikinä sakene, niin kyllä se sakenee sitten, kun kastike on kuuma.) Huom, keittää ei saa. Kun soosi on hetken jäähtynyt, lisää ripaus suolaa ja 2 tl vaniljasokeria. Jäähdyttele aina välillä sekoittaen.

Tämä on sananmukaisesti vanhanajan ohje, vähän kuin mustikkakakkukin. Eli jos olet elämässäsi syönyt vain vispautuvia kasvirasvavaniljakastikkeita, et ehkä tunnista tätä sellaiseksi. Mutta jos kiinnostaa tutustua tai jo vanha tuttu ja ystävä olet, anti palaa koittaen mustikkakakun kaveriksi. Ja jos olet isännöimässä tai emännöimässä pian tilaisuutta, johon joudut kahvikermatötteröitä ostamaan, laita nämä vinkit talteen.

Kesäisiä hetkiä hävikinhallinnan parissa jokaiseen juhlivaan kotiin!

Suklaakakkua ja lohturuokaa, parempi viikko tuokaa!

Oletko koskaan syönyt kakkua pöydässä, jossa joku vääntää torttua? Reilu kaksi vuotta sitten en tiennyt sen olevan mahdollista, nyt moinen on käsin kosketeltavan – ja hajuaistein havaittavan – totta.

Istut pöydässä, selailet naistenlehteä ja fiilistelet kuuman kahvin ja kakkupalan äärellä. Yhtäkkiä havaitset silmäkulmastasi, että pöydän päässä istuva ja tabletilta Nalle Puhia katseleva vierustoveri puristaa huuliaan pinkeästi yhteen naama punaisena. Olkapäät nousevat pinnistyksen merkiksi. Pöytäkumppani ei irrota katsettaan piirretyistä, vaikka pinnistys vaihtuu ähertämiseksi. Pian suustakin kuuluu ponnistamisen aiheuttamia kurkkuääniä.

Yrität pitää katseesi lehdessä, mutta hetki on menetetty. Vaikka pystyisit ignooraamaan tortun tekovaiheen, aistit kertovat, että on vaipanvaihdon aika. Suklaakakku ei maistu, ennen kuin on käyty peppupesulla. Kahvi kylmenee, mutta kakku odottaa kyllä.

Kuvassa näkyvä viime viikonlopun leipomuksemme, mustaherukkainen suklaakakku, on kunnon lohturuokaa kuten suklaa aina. Jos on paha mieli, masentaa tai muuten tarvitsee jytkyä piristystä, suklaa auttaa. Olen jakanut hyvän ja nopean pikamutakakun ohjeen jo aiemmin, ja sitä suositan äkillisiin masennuskohtauksiin, sillä sen aineksia on aina kotona.

Lohturuokatarpeeni syy lienee selvä kaikille, jotka lukivat viime postauksen. Koska osalle tutuista jutun juuri oli mennyt hieman ohi – mistä syytän heidän sisälukutaitoaan enkä tietenkään yhtään epäile omaa kykyäni kirjoittaa auki kaikki pimeimmät ja oudoimmat sielunelämäni asiat – selvennettäköön se tässä vielä:

Parisuhde-elämässäni on tällä hetkellä kaksi juonnetta, jotka ovat kaihertaneet minua jonkin aikaa. Ensimmäinen on ihan normaalia elämän kaikkiin muutoksiin liittyvää panikoitumista. Entinen tapa elää on jäänyt taakse, ja sopeutumisvaikeudet iskevät päin pläsiä. Kun on lapsia, suhteen ja yhteisten hetkien eteen on tehtävä aiempaa enemmän duunia. Ei mitään uutta auringon alla. Aavistettavaa normisettiä.

Toinen juonne on kinkkisempi. En tiedä missä vaiheessa itsetunto-ongelmani ovat salakavalasti iskeneet, mutta yhtäkkiä synttäriviikonlopun jälkeen havahduin tajuamaan, että en pidä itseäni enää niin upeana ja vastustamattomana naisihmisenä kuin joskus. Olen usein suorastaan tyytymätön itseeni. Sen seurauksena olen alkanut epäillä, että mieskään ei ole rakastunut minuun entiseen malliin. Oikeasti kaikki akrobatiatemput, joilla olen yrittänyt miestä herätellä, ovat olleet turhia. Hän ei jaksa jutella ja pohtia suhteemme olemusta ihan vaan niistä ensimmäiseen kategoriaan putoavista syistä johtuen: Ollaan kiireisiä, väsyneitä, opetellaan elämää uuden perheen jäsenen kanssa. Hän ei (vannomatta paras, mutta veikkaan) ajattele minusta erilailla kuin pari vuotta sitten. Mutta minä itse ajattelen.

Tilanne haisee. Ei yhtä pahalta kuin em. kahvipöytäepisodi, mutta ei se kauas jää.

Hajussa on kuitenkin se hyvä puoli, että se herättää aistien jälkeen myös aivot. Jotain on tehtävä, ne viestittävät. Jos äiti haluaa takaisin ”vanhat hyvät ajat”, taitaakin olla vaipanvaihdon aika äitin korvien välissä!

Männäviikolla en vielä jaksanut ryhtyä operaatioon. Halusin märehtiä itsetutkisteluni tuloksissa, ja tein toista lohturuokaa, kaurapaistosta. Teen sitä usein mustikoista, sillä niitä on pakkasessa poikkeuksetta. Suklaan tavoin toimii kuin väärä raha, enkä ollut ihan niin ruma ja väsynyt hahmo, kun sain paistosta suuhuni.

Hyvää parempaa viikkoa kaikille!

Mustikka-kaurapaistos

1 l mustikoita
1-2 tl perunajauhoja
4 dl kaurahiutaleita
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g voita

Voitele korkeareunainen ja halkaisijaltaan n. 20 cm vuoka. Lisää mustikoihin hieman perunajauhoja. Sekoita hiutaleet ja sokerit. Ota voista erilleen muutama lastu ja sulata loput. Lisää rasva hiutaleiden joukkoon. Kaada puolet mustikoista vuokaan, ripottele päälle hieman kauraseosta, kaada vuokaan loput mustikat ja lisää pinnalle suurin osa kauraseoksesta sekä voilastut. Paista 175 asteessa n. 30 minuuttia, kunnes kaura on saanut hieman väriä. Syö esimerkiksi vaniljasokerilla makeutetun maustamattoman jogurtin kanssa.