Piimäpannarit ja lapsiperheen onnen sekunnit

Meidän perheen aamut on sorttia ”HETI MULLE TÄNNE RUOKAA!”. Vaikka joskus olisikin kiva vietellä kiireetöntä aamuhetkeä erilaisia herkkuappeita kokkaillen, emme ole nyt siinä elämänvaiheessa. Mutinat pois ja syömään!

Pannarit on yksi esimerkki aamiaisruoista, joita alan tehdä ”sitten joskus kun”. Hyvä uutinen kaltaisilleni rampautuneille äitikokeille on, että pannareita voi paistella herkkuiltapalaksikin, jos aamut ovat liian hikisiä. Ja oijoi, niin tehtiin, ja oivoi, miten hyviä tuli. Isi kokosi pinoa ripottaen sokeria joka lätyn väliin, mukaan heitettiin myös mustikoita ja annoksille vaahterasiirappia. Nappi.

Piimää sisältävät pannarit ovat lemppareitani, mutta omaa vakiohjetta ei ole vaan vaklaan muilta, joka kerta vähän eri reseptin. Tällä kertaa ohjeistuksesta vastasi Yhteishyvä (klik), paistamisesta muru alias rakkaani sydänkäpyseni mielitiettyni pupuseni. Ja kullannuput osasivat olla kerrankin hiljaa, kun äiti söi. 3,5-vuotias siksi että veti pannareita itsekin kaksin käsin, 8-kuukautinen siksi, että hän ei huuda enää nonstoppina, kuten reilu kuukausi aiemmin. Viihtyi vartin syöttötuolissa lelulla pöytää mätkien. Riittävän hiljaa, jotta äiti sai nauttia. Kiitos isi, kiitos pojat!

Piimäpannarit

Perhe-elämä on erilaisia hetkiä täynnä. Olen pikkuhiljaa oppinut repäisemään onnentunteen näistä pienistä hetkistä, jolloin kaikki on hyvin. Hetkistä, jolloin lapset ovat vaan, me ollaan vaan, esikoinen sanoo jotain nasevan hauskaa, kuopus väläyttää hammashymyn kaikilla neljällä nököllään. Sama se, vaikka äsken riideltiin, nyt olen onnellinen. Juuri tässä sekunnissa, tämän sekunnin ajan.

Haluamatta kuulostaa ankealta, suosittelen taidon opettelemista kaikille äideille, koska muuten onnenhetkiä ei ehkä joka päivä löydy. Välillä homma vain on niin raskasta. Tämä perhehomma siis. Esimerkki elävästä elämästä, meiltä, keltäs muulta:

Kirjoitin taannoin, että meidän vauvalla on ollut hyvin selviä vaiheita syntymästään asti. Viiden kuukauden iässä hän oppi pettymysitkujen jalon taidon, ja eikä aikaakaan kun pettymysitkemistä sattui jo useita kertoja päivässä, vähintään pikkuraivarit tuntiin. Liikkeelle lähtö alkoi kiinnostaa, mutta suksi ei luistanut, kattele siinä sitten kun muut kävelee, onhan se kurjaa, en kiellä. Ymmärsin pienokaista, enkä kokenut arkeamme raskaana.

Noin seitsemän kuukauden iässä eli toukokuun alkupuolella meillä kuitenkin alkoi vaihe, jota voisi kutsua vaikka totaalisen viihtymättömyyden kaudeksi, ja se oli kuulkaa äitille raskas setti se. Väittäisin, että vaikka meillä on ollut myös hankalia huonon unen jaksoja, kaiken sen aiemman reilun puoli vuotta olin jaksanut hoitaa pientämme 110 %:lla äidin rakkaudella (vau, omaa lastaan ihan puoli vuotta, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan). Kun tämä uusi vauvavaihe sitten kukki, voin kertoa, että päivissäni oli hetkiä, jolloin olisi tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin. En jaksa, en viitsi, en välitä. Huutakaa molemmat vaikka koko päivä, ei kiinnosta, en halua olla äiti. Vaikka mitä tein, vauva kitisi. Joten ihan sama.

No, onneksi ne luovuttamisen hetket oli vain sekunteja koko päivästä. Pahin viihtymättömyys ja itkuisuus kesti kolmisen viikkoa, ja yhtenä päivänä ryömiminen alkoi sujua ja se neljäskin kutiseva nököhammas oli puhjennut. Poika hymyili päiväunilta herättyään vanhaan malliin, kujeilevaa hymyään. Pidin häntä sylissäni imetysasennossa, hänen päänsä siinä tissiäni vasten katsottiin toisiamme silmiin. Pitkästä aikaa poika oli autuas ja huokaili tyytyväisyyttään. Ihailimme toisiamme, ja niissä sekunneissa oli onni.

Ne hetket, kun koet saavasi yhteyden lapsiisi lähes yliaistillisella tasolla.

Melkein parempaa kuin jonkun toisen sinulle paistamat pannarit.

Päivän menu

Kesäpäivän menu aamusta iltaan

Ruoka rytmittää päivää. Kun aamulla ylös nousee ja ennen kuin päänsä tyynyyn iskee, ruoka se on ihmisellä yleensä ekana ja vikana mielessä. Lomalla ja viikonloppuisin syöminen on usein upean päivän kohokohta, arkena jopa ainut highlite.

Kun on aikaa, panostan syömisen hetkiin mieluusti. Se ei tarkoita, että reseptin pitäisi olla kummallinen tai ainesosaluettelon kilometrin pitkä. Panostaminen tarkoittaa, että teen jotain mikä kuulostaa tai on herkulliseksi todettu. Usein siihen liittyy sekin, että hankin kaupasta jotain spesiaalia. On myös kiva muistuttaa itseään, vaikkapa keittiön muistitaululla, että tänään päivästä voi herkkuhetkien ansiosta tulla pikkaisen parempi. Ikävä kyllä ruokaseuraansa ei aina, tai tuskin koskaan, voi valita. Mutta näillä mennään.

Aamiainen ja amerikkalaiset pannukakut
Ihanan aamupalan voi rakentaa monella tavalla. Varma tapa on kattaa kauniisti, keittää hyvää kahvia ja laittaa esille kunnon voita, tuoretta leipää ja croissantteja. Sitten paistetaan pannukakkuja! Amerikkalaiset pancakes –pannarit vaativat piimää, ja ne syödään esimerkiksi marjojen ja vaahterasiirapin kanssa. Valmistuvat yllättävän vähällä vaivalla, ja kerrankin kelpaa itse tehty nirsolle lapselle. Muru sanoo, ettei välitä makeasta aamuisin. ”Mutta sähän söisit pannareita vaikka joka aamu jos joku paistaisi”, hän hymähtää vähän pilkallisesti.

Hell yeah darling, eikä hävetä yhtään!

Amerikkalaiset pannukakut

Lounassoppa kalasta ja tuoreet sämpylät
Aamiaiseksi olisi kiva syödä itse tehtyä leipää, mutta haavemaailmoissa eläminen ei ole tervettä, sanovat. Eli: tuskin koskaan jaksan leipoa aamulla. Lounasaikaan kuitenkin pari kertaa vuodessa.

Sämpylätaikinaan on kiva piilottaa ekstraa, kuten vanhoja jauhopussien pohjallisia tai siemeniä. Siemensämpylät eivät meinaa maistua murulle, kun niissä on hänen yllätyksekseen siemeniä, mutta lapsi haukkaa jälleen kaksin käsin. Sämpylöiden kanssa syödään yksinkertaista kalakeittoa: Olen keittänyt kalaliemessä S-marketista poimimiani satokauden aarteita, kesäperunaa ja -sipulia, naurista sekä kyssäkaalia pieninä kuutioina. Lopuksi joukkoon lisätään pari ahvenfilettä ja pieni haukifile paloina, annetaan hautua muutama minuutti, ja saksitaan joukkoon paljon tilliä ja ruohosipulia. Ja vielä suolaa ja pippuria. Yrttinen kalakeittoannos lautaselle, päälle nokare sitruunalla maustettua majoneesia.

Ipanalle ei keitto kelpaa, mies syö mutta katsoo samalla naurisnippua ja kysyy, mistä nää on tulleet. No kaupasta, selvitän. ”Ai, siis oleksä maksanut näistä?” hän sanoo aitoa ja lapsenomaista ihmetystä äänessään.

Näin tein. Sue me.

Kesäinen kalakeitto

Siemensämpylät

Päiväkahvi ja mustikkajuustokakku
Olen varma, että Yhteishyvän Ruoka-lehdestä leikattuja reseptejä löytyy 75 %:lla suomalaisnaisista, jos aletaan kaappeja penkomaan. Lehti on ilmainen ja kuulunut suomalaisten elämään pitkään (plus että naisilla on pakottava tarve leikata reseptejä lehdistä, vaikka niitä ei koskaan käyttäisi). Joistain Yhteishyvän resepteistä on tullut hittejä. Nimetäkseni yhden: veikkaan, että laillani aika moni emäntä säästi joitain vuosia sitten julkaistun mustikkajuustokakun ohjeen. Tämä ”juustokakku” valmistetaan rahkasta, ja resepti on hyvää perussettiä. Piirakkamarjat voisi jo hakea metsästä, mutta käytän pensasmustikoita. Ja miten kaunis kakusta tulikaan!

Mustikkajuustokakku

”Näyttää ihan juustokakulta” toteaa muru pettyneenä, mutta toisin kuin poikansa syö silti palansa. Palautteensa perille menon varmistamiseksi muru muistaa vielä seuraavana päivänä kysäistä ”Onko kakusta yön aikana tullut yhtään enempää juustokakun makuinen?”

I’ll be damned jos on tullut, kun se on rahkakakku rakas.

Päivällinen grillistä eli lihaa ja kasviksia
Iltaruoaksi syödään jotakin, joka maistuu varmasti murulle, mutta ei millään muotoa lapselle. No, koska lihapullia ei jaksa syödä joka päivä, molempien murujen miellyttäminen yhtä aikaa on meillä harvinaista (kuten varmaan jo osasitte päätellä). Tänään olen ostanut lihakaupasta kunnon grillikylkeä, lapselle teen omat makaronipöperöt.

Grillikylkireseptissä kehotetaan käyttämään maustettua kylkeä, minä ostan naturellin ja hieron lihan pintaan oman mausteseoksen. Sen verran myös tuunaan glaseerauskastiketta, että mittaan ainekset kattilaan ja kiehautan niitä muutaman minuutin. Se riittää paksuuntamaan liemimäisestä soosista helposti levitettävän, paksun ja lihan pintaan paremmin tarttuvan. Muuten resepti tikissään: kastike on todella hyvää, kuittaa grillin ääressä kuolaava muru kuormasta lipaistuaan. Ja tarjottimelle nostetut grillatut kasvikset mozzarellan kanssa näyttävät nekin herkullisilta! (Grillasimme paprikan ja kesäkurpitsan lisäksi myös lohkottua punasipulia, sopi hyvin mukaan). Ei kun kimppuun!

Grillikylki ja grillatut kasvikset

Sitä voisi luulla, että tästä ruokasessiosta ei hymähtelyn aiheita löydy. Olen väärässä.
”Nää on ihan määrättömiä määriä mitä sä teet näitä ruokia kun oot raskaana!” mies tiedottaa.

Syönnin jälkeen tarjottimella on jäljellä soosin jämät ja muutama punasipulin pala. Enkä todellakaan ollut meistä se joka söi eniten. I rest my case:

Kupit tyhjinä

Iltapalapiirakka ranskalaisittain
Kinkkupiirakka on murun herkkua. Teen klassikkoa, ranskalaista kinkku-juustopiirakkaa, itse asiassa ajatuksella että sitä jäisi päiväkahville seuraavaksi päiväksi. Mutta muru ja miespuolinen yllätysvieraamme päättävätkin mähkiä piirakkaa ensin katetun iltaplöröpöydän ääressä, hetkeä myöhemmin liesituulettimen alla hellaan nojaillen (olin nostanut piirakan lieden päälle, ja ilmeisesti sen siirtäminen ja oman asennon korjaaminen vähän ergonomisemmaksi oli miehen logiikalla liian iso homma). He syövät koko piirakan. Test(osteron)iryhmä kuittaa, että erinomaista oli.

Ranskalainen kinkkupiiras

Vieras lähtee, ja sitten mennään saunaan. Lapsi viihtyy kylvyssä, minä nautin hiljaisuudesta ja mietin, mitähän hyvää huomenna syötäisiin.
”Mä oon ihan ähkyssä. Huomenna mä en syö kyllä mitään!” muru huudahtaa yhtäkkiä vierestä ja heittää löylyä.

Kuten todettu, näillä mennään.