Rummon spagettia, nam!

Bongasin taannoin Prisman pastahyllyltä Rummo spagetin. Pakkaus oli kiinnostava, lupasi selvästi laatua ja aitoitalialaista meisinkiä. Ei kun kyytiin. En tullut heti keitelleeksi, ja kaskas, pian huomasin, että ruokablogimaailmassa puhuttiin Rummosta. Suolaa ja hunajaa –blogissa oli hyytyvän pedantti pasta carbonara –postaus, ja himo syttyi heti. Yksi parhaista pekonipastoista joita olen tehnyt, kehui siippakin. Kyllä lunasti Rummo lupauksensa.

Tänään päätin tehdä Rummosta jotakin muuta. Blogikumppanin reseptiarkistosta löytynyt spagettipannu oli tilanteeseen sopiva simppeli resepti. Valmistuu työpäivän jälkeen nopeasti ilman mitään kikkailuja, siis juuri meiän sortin ruokaa. No, ihan vähän piti tietysti kikkailla: En halunnut heittää pastan joukkoon tänä ensilumea jo enteilleenä sadepäivänä kirsikkatomaatteja sellaisenaan. Jotenkin liian kesäistä. Sen sijaan puolitin ne, lappasin pellille, rouhin päälle hieman suolaa ja pippuria, ripotin sokeria ja pirskotin balsamicoa ja oliiviöljyä. Sitten kiertoilmalle 220 asteeseen pastan valmistuksen ajaksi, eli noin vartiksi. Eihän ne siinä ajassa kuivu, mutta antautuvat kuitenkin sopivasti.

Tämän pastan juju oli muutenkin yksinkertaisissa perusmauissa. Pannulle oliiviöljyä ja valkosipulia, kuullotus, ja sekaan keitetty pasta. Joukkoon parmesaania, silputtua tuoretta basilikaa, suolaa ja pippuria. Sitten vielä tomaatit ja paahdetut pinjansiemenet mukaan, ja ei kun syömään. Voi autuus, mitä ruokaa!

Spagettia ja tomaattia

Kuvaushetkellä iholle änkenyt puimuri ei liity ihanaan ruokahetkeen mitenkään. Mutta siitä mieleen, että puimurin onnellinen, tuore ja juuri 4-vuotissynttäreitään juhlinut omistaja ja hänen maanviljelijäisänsä saivat annoksilleen myös paistetut luomu kananrintafileet. Oma annokseni ei lihaa kaivannut. Niin oli täydellinen pasta ilmankin.

Kipkap Prismaan – tai kai niitä on muitakin hyvin varusteltuja ruokakauppoja, mene tiedä ;) – ja Rummoa koriin, suosittelen!

Toimiva pepperoni-mozzarellalasagne ja parisuhdevinkki

Lasagne on herkkuruokaa, jota ei ehdi valmistaa arkena. Melkein ehtii, koska suosin Barillan lasagnelevyjä, jotka vaativat vain parinkymmenen minsan kypsennyksen. Mutta on se niin työläs safka päiväkodista kotiutuessa tulille laittaa, että lasagne on meillä varattu viikonloppuaterioille.

Yhteishyvän pepperonilasagne kuulosti kivalta ja suolaiselta vaihtelulta perussettiin, ja testasin sitä pari viikonloppua sitten. Jauhelihakastikkeen ohje oli perinteinen, mutta mukaan tietty saksittiin niitä pepperonisiivuja. Käytin Saarioisten. Sellaisen muutoksen soosiin tein, että kuullotin sipulisilpun ennen jauhelihan lisäämistä, voi-öljyseoksessa. Näin ruukaan aina tehdä, ja sipulin heittäminen jauhelihan joukkoon raakana tuntui liian isolta askeleelta seesteisenä syyssunnuntaina. Hyvältä näytti lasagneni, ja ihanaa oli!

Lasagne

Apropoo. Toinen reseptiin tehty viilaus liittyi juustoihin. Tein lasagnen keskelle yhden ekstrajuustokerroksen mozzarellaviipaleista, silleen väljästi sommitellen. Pallo oli jäänyt yli perjantaipitsan teosta. Samasta syystä korvasin reseptissä olleen TexMex-juustoraasteen tavallisella. Suhtaudun nihkeästi ajatukseen maustetusta juustoraasteesta, mutta olisin voinut sitä nyt kokeilla, ellei meillä olisi ollut yhtä avattua ja toista avaamatonta puolen kilon juustoraastepussia jääkaapissa. Selitys: Pyysin miestä tuomaan kaupasta juustoraastetta pitsaa varten. Kun määrää ei ollut ohjeistettu, mies toi sitä kilon. Sen lisäksi, että meillä oli siis niitä mozzarellapallojakin.

”Mitä ****a!! Mikä j—lauta laittaa ihmisen ostamaan kilon juustoraastetta pitsaa varten! Ei taas järjen häivää hommissa. Idiootti”, huomasin ajattelevani kun purin ostoskassia. Ajattelin niin vielä lasagnea kootessanikin, vaikka pahimmat huurut päästäni pääsivät kun sain sen avatun pussin verran cheessiä ruoan joukkoon kaadeltua. Vaan silti. Vielä puoli kiloa juustoraastetta jääkaapissa. Tai oikeastaan 400 g mutta se on sama asia. —tu.

Syödessäni aloin ajatella asiaa vähän tuota tähditettyä tyyliä analyyttisemmin. Mikä minua niin paljon miehen juusto-ostoksissa harmitti? Mitä sitten, jos meillä on paljon raastetta, kai pussin voisi vaikka pakastaa. Tai tehdä lasagnea niin kuin tein. Ja lämpimiä voileipiä. Meillä oli kaikki hyvin, ja käsissämme positiivinen yltäkylläisyyden ongelma. Mikä siinä niin ****tti?

Ei aavistustakaan. Mutta ajattelin syyttää lapsiani tästäkin. Perhe-elämä on nimittäin hermoon käyvää, jos en ole jo kertonut ;) Samassa syssyssä minusta on tullut nillittäjä. Aina, jos puoliso sooloilee, ilmeisesti kontrollin menettämisen pelossa teen asiasta ison.

Onneksi ongelma on päässäni, totesin itselleni lautasia tiskikoneeseen laittaessani. Jos en pitäisi näitä raivokohtauksia omana tietonani vaan huutaisin S-market-kassia penkoessani, että ”Mitä sä s****na oot taas ostanut!”, niin kyllähän se alkaisi vaikuttaa parisuhteeseen. Ihan syystä.

Olin siis toimivan parisuhteen reseptin syrjässä kiinni. Tajusin, että jos aina sanoisin tässä melkoisen raskaassa lapsiperhe-elossa puolisolle, mitä ekana mieleen tulee, ei hyvä heiluisi. Toisaalta. Jos pitkään on ärsyttänyt se, että mies ei osaa sulkea vessasta tullessa ovea, niin voi siitä jo jossain vaiheessa sanoakin, painokelpoisesti. Tiivistetysti: Ei ole hyvä pitää asioita sisällään, mutta ei varmaan ole hyvä pitää puolisoa laskiämpärinäkään.

Kun lasagnet on syöty, keittiö siivottu, poikien pari riehumiskohtausta taltutettu, leikitty ja luettu koko ilta, tehty iltapesut, syöty puurot ja nukutettu lapset, kun päivä on pulkassa, voisihan sitä sen sijaan, että vieläkin mussuttaisi juustoista, sanoa jotain oleellisempaa.

”Mä rakastan sua” toimii ainakin meillä.

Pasta primavera ja perjantaipullo

Meillä syödään joka kuukausi kerran-pari pastaa. Se on hyvä perjantairuoka. Kuten kuuluttanut olen, ne tavallisimmat ovat
Pasta carbonara ja
Pasta lihapulla-tomaattisoosilla.

Usein tehdään myös spagettia sen vanhan ajan ruskean jauhelihakastikkeen kanssa. Sen, jonka teon äiti on opettanut. On erityisesti poikien herkkua, ikään katsomatta.

Kun kohdalla on kuukausi, jolloin tekoon ei tule mikään edellä mainituista, yksi vaihtoehto on perinteinen
Savulohipasta
ja sellaisia on tullut tehtyä monenmoista erilaista, mutta aika monta samanlaistakin. Tässä kuussa oli erilaisen vuoro: Ajattelin tehdä jotain, joka sopisi alkukesäiseen tunnelmaan, ajatus johti toiseen, jääkaapista löytyi parsaa ja Yhteishyvän reseptipankista ohje
Pinaatti-savulohipasta.

Päädyin testaamaan sitä pikkuvariaatiolla. Tein pastaa puolikkaan satsin eli kaksi annosta (koska 3-vee söi eilispäivän lohikiusausta). Kylmäsavulohta käytin kuitenkin ostamani 100 g (mikä oli hyvä, ei ollut liikaa pastaan nähden). Pinaatin korvasin viidellä parsan varrella, jotka pilkoin paloiksi (vähän rapsutin ensin vartta kuorimaveitsellä) ja esikeitin napsahtaviksi. Sekoitin parsapalat kuullotetun sipulinpuolikkaan ja kylmäsavulohipalojen kanssa, yhdistin pastaan, ja sillä aikaa muru paistoi annoksille hyllyvät kananmunat. Viini odotti pöydässä (Deep Roots Riesling), ja ihana perjantairuokailu oli valmis!

Pasta primavera

Valuva keltuainen toimii oivana kastikkeena pastalle, ja suosittelenkin testaamaan myös
Rapupastaa uppomunalla
jota meillä syötiin pääsiäisenä.

Kippis alkavalle kesälle!

 

Painava P.S. Viinistä ja kippiksestä mieleen. Luin lehdestä, että ovat eduskunnassa nyt lähentyneet toisiaan ja sitä ajatusta, että nelosoluiden myynti vapautettaisiin monopolin hallinnasta ihan tavallisiin kauppoihin. Mutta vasta toki leikittelevät ajatuksella, onhan se niin valtava hyppäys ja riski kansanterveydelle. Koska olen rakastunut siihen, että hyvinvointivaltiomme (lue: holhousyhteiskunta) pitää sääntelystä kynsin hampain kiinni sellaisissakin paikoissa, joissa sääntely haiskahtaa jo vanhanaikaiselta, haluan antaa päättäjillemme yhden uuden idean.

Mitä jos sovittaisiin, että karkit, suklaat, leivokset, sipsit sun muut makeat tai rasvaiset ja epäterveellisiä ylenmäärin nautittuna olevat ruokajutskat myytäisiin jatkossa ulos valtio-omisteisesta monopolimyymäläketjusta. Eiks se ois järkevää ihmisten suojelua? Samaan syssyyn sen putiikin rautaporttien taakse voitaisiin viedä myös Fiskarssin keittiösakset, jotka kädessä juoksemisesta äiti minua jo lapsena varoitteli. Hengenvaaralliset väärinkäytettynä!

Yksi vaihtoehto tietty olisi, että me Suomessakin laskettaisiin Kuningas Alkoholi alas siltä jalustalta jolle olemme sen nostaneet, ja vapautettaisiin vaikka ne nelosölssit ja vinkut maitokauppoihin. Samalla toivottaisiin, että meillä vielä joskus kasvaisi sukupolvi, joka suhtautuisi mietoihin alkoholijuomiin maataloustuotteina, joiden kohtuukäyttö on nautinnollista samaan tapaan kuin vaikka Paula-vanukkaan. Mutta kyllähän se nyt utopialta haiskahtaa ja vahvasti. Sillä kyllä siellä Mannakorven mailla ihan ikuisesti tiputetaan pontikkaa!

Rapupasta, uppomuna ja uhmaiän ihanuus

Aloitetaan munasta. Loistotuote, joka sopii moneen ruokaan! Kunnolla löysäksi jätetty keitetty kananmuna värittää meidän keittiössä erityisesti salaattiannoksia – usein maalaissalaatiksi kutsuttuja. Sinappi-öljykastikkeella maustetun salaattisekoituksen, kasvisten ja muiden tykötarpeiden sekä lohen tai broilerin päälle kun leikkaa valuvan munan, siitä ei salaatti parane.

Uppomuna on keitettyä hieman työläämpi valmistaa, mutta ei kovin paljon. Kun on pari kertaa tehnyt, siihen tulee rutiini. Emme ole salaatin ja brunssiaamiaisten ohella uppomunia tehneet, ja mielessä oli kytenyt niiden pyöräytys pasta-aterialle. Valuva keltuainen kun toimii upeasti kastikkeena. Kiirastorstaina sanasta miestä. Yhteishyvän rapupasta uppomunilla oli niin houkutteleva resepti, että vesi kielellä odotin murua töistä kotiin ja kattiloiden tulille saamista. Eikä pettänyt vaistoni, ei. Pasta oli herrrrrrrkullista. (Yksi pieni epäjohdonmukaisuus ohjeessa oli: Reseptissä puhutaan jättikatkaravunpyrstöistä mutta kuvassa on jokiravunpyrstöjä. Molemmat varmasti toimii, ja minä valkkasin niitä jokirapuja, koska ovat lemppariäyriäisiäni.)

Rapupasta

Chiliä sisältänyt pasta oli sopivasti tulinen. Kuitenkin sen verran tulinen, että lapselle tein oman annoksen. Sille kuvassa näkyvälle 3,5-vuotiaalle. Ja voi kun tekisi mieli leikkiä täydellistä perheidylliä ja lopettaa tämä postaus vain kuittaamalla, että pasta oli kuin lapsemme. ”Sopivasti tulinen”.

Mutta miksi pitäisi blogia valehdellakseen lukijoilleen. Eli katinkontit. Kyllä minulle vähemmän tulinen lapsi maistuisi. Erityisen varma olen siitä tänään, kun olen juuri viettänyt viime viikon ihanasti lasten kanssa kotona ilman arkeamme jeesaavia päiväkotipiipahduksia. Vaikka mummoloiden ovia kolkuteltiinkin, niin keskinäistä kotiaikaa tuli taas kylliksi. Uhmaikä on nimittäin meidän murmelissa niin tiukassa tällä hetkellä, että ihan hirvittää. Loppuuko tämä ikinä? Jatkuuko murrosikään asti? Painitaanko me täällä kohta 15-vuotiaan kossin kanssa, joka osaa jo pistää aika paljon enemmän hanttiin voimapuolella?

Erityisen hankalaa on silloin, kun pelaan poikia vastaan alivoimalla. Viikonloppuisin ja iltaisin kun isukki on kotona, me niin kutsutuin tasakentällisin pärjätään mukavasti. Toinen voi hyysätä vauvaa, toisella on aikaa käydä uhmaikäisen kanssa loputtomia keskusteluja tai leikkiä loputtoman pitkiä leikkejä, joissa hän ei yksin vielä kovin hyvin viihdy. Kun isukki lähtee töihin ja auto katoaa näkyvistä (usein sutien… hm…), silloin 3,5-vuotias tietää tilaisuutensa tulleen. Nyt vaan kaikki keinot kehiin mitä keksin jotta saisin mutsin hermostumaan, hän tuumaa. Ja aika usein onnistuu.

Vaan eipä enää. Koin viime viikolla valaistumisen hetken, kun yhtenä päivänä pojat pistelivät ylivoimamaaleja oikein huolella (vauva pani viattomana, mutta kuitenkin, myös parastaan ja isoveljen raivokohtauksen aikana virtsasi kaksi kertaa peräkkäin hoitoalustalle lattioita ja seiniä myöten). Lamppu syttyi päässäni kun tajusin, että joka kerta kun hermostun, korotan liikaa ääntäni tai tulen pahalle tuulelle lapsen hönöilyistä, se on sille palkinto. Hän elää toisten negatiivisistä reaktioista ja on kuin draamanarkkari. Haluaa lisää, vaikka hänelle tulee taisteluista itselleenkin paha mieli.

Ja niin päätin, että nyt meillä rauhoitutaan. Ylirauhallinen asenteeni toimi viikonlopun uhmatilanteissa hämmentävän hyvin. Ja ennen kaikkea oma pääni voi illalla nukkumaan käydessä paremmin. Joten taidan jatkaa harjoituksia ja kirjoitella uhmaiästä tänne pian enemmänkin. Voisin kuvitella, että sillä osastolla vertaistuki tulee yhtä tarpeeseen kuin vauvanhoidossakin. Ja olen viime aikoina alkanut ajatella, että uhmaikäisen kanssa sitä tarvitaan jopa enemmän.

Pastaidea kiirastorstaiksi

Pääsiäinen on kiva pyhä, ei mikään sisään-ulos-juttu. Neljä päivää tekee siitä oikean, viipyilevän juhlan, jolloin on aikaa tehdä… hmm… no jos ainakin vähän parempaa ruokaa! Keleistä ja pääsiäisen ajankohdasta riippuen se inspiroi joko keväisen kepeisiin tai talvisen tuhteihin ruokiin. Koska tänä aamuna oli 8 astetta pakkasta, en tohtinut kirjoittaa kauppalistalle parsaa. Meillä mennään tänä vuonna vähän talvisemmalla kattauksella, höystettynä muutamalla keväisellä twistillä.

Pyhien syömissuunnitelmamme on siis itse asiassa jo kasassa, mikä näinä uhmaikäisen ja 5-kuukautisen vauvan kanssa sompailun luvattuina aikoina on pieni ihme. Kävin lihaostoksilla hyvissä ajoin, ja kun en osannut päättää syötäisiinkö meillä karitsan kareeta vai lihapullia, päätin ostaa sekä kyljysriviä että jauhelihaa. Tehdään siis karitsaa kahdella tavalla, jotain värikästä kasvislisuketta ja vaikka aiolia kaveriksi. Lauantaina tulee sukulaislikkoja iltakylään, ja niihin peijaisiin palaan ehkä blogissa vielä – luvassa kenties keväisempää pikkusyötävää. Sunnuntaina ajattelin tehdä jotakin trendikästä ”one pot” –ruokaa, olisiko nyhtösikatyyppistä possua, kasvikset samassa padassa lihan kanssa haudutellen. Ja näillä näkymin maanantaina selätän yhden ruokahaasteen, joka on odottanut tekoaan sellaisen viisitoista vuotta. Tulee varmaan tosi hyvää, kun on näin pitkään muhinut. Siitä raportoin blogissa ensi viikolla enemmän!

Koska kokkailua piisaa jo tässä, niin vaikka itse tehty on tsiljoona kertaa parempaa, mämmin ostan valmiina. Ja jotain suklaajälkkäriä tehdään, joten suklaata pitää kirjoittaa kauppalistaan. Ja tietysti iso pakkaus kananmunia. Munaruoat ovat nyt hot, ja jotain herkkua pitää laittaa muru tekemään pääsiäisaamupalalle. Ja munia tarvitaan myös kiirastorstaina. Testaan yhtä pastaa, jota pitkään on pitänyt… Siitäkin enemmän toisella kertaa :)

Mutta. Jos sinä mielit aloittaa pääsiäisen ruokajuhlaan laskeutumisen torstaisella pastapäivällä, olisi tässä jo nyt yksi vinkki tarjolla: Pasta carbonara. Ah, mitä juhlaruokaa, vaan silti sellaista, että arkenakin ehtii työpäivän jälkeen tehdä. Viinilasit vaan pöytään niin lomatunnelma on varma.

Pasta carbonara on viime kerralla postaamani lihapullapastan lisäksi se toinen pasta, jota meillä tehdään säännöllisesti. Käyttämäni reseptinkin olen täällä joskus jakanut. Se on tosi kermainen, ja carbonarassa onkin kaksi koulukuntaa. Toinen on se vähän ”kuivempi”, ja sellaista reseptiikkaa edustaa Yhteishyvän sitruunainen carbonara. Pitää sanoa: Kun spagetti on maukasta (esim. Barillaa), carbonara toimii, vaikka kastiketta olisi vähän vähemmän. Ja tätä nimenomaista reseptiä halusin testata, koska tässä oli sitruunaa. Lempparimakujani! Sitruuna sopi todella hyvin carbonaraan, ja raastoin koko kuoren, kun oli pieni luomusitruuna. Enemmänkin olisi voinut olla. Herkkua.

Sitruuna carbonara

Kippis pääsiäiselle!

P.S. Katso Yhteishyvän vinkit pääsiäispöytään täältä. Ihania ideoita alkupaloista jälkkäreihin ja leivonnaisiin!

Toimivia lihapullapastoja ja vauvanhoitoreseptejä

Vauvamme täytti eilen 5 kuukautta. Kylläpä juoksee aika, etten paremmin sano. Ilmiö on ihan päinvastainen kuin esikoisen synnyttyä. Muistan, kuinka ensimmäisen vauvan tultua taloon aika suorastaan pysähtyi. Päivät kului hitaasti ja tunnelma oli seisahtunut, sanan positiivisimmassa mutta välillä toki harmillisemmassakin merkityksessä. Toisen vauvan tultua sitä toivoo ja suorastaan odottaa elämän pysähtymistä ja ajan verkkaista kulkua, jotta voisi keskittyä käsillä olevaan kasvun ihmeeseen. Mutta ei, tällä kertaa aika on vain juossut. Koko ajan tulee uusi kuukausi ikää täyteen ja kaikki livahtaa ohi liian pian.

En ole juuri lueskellut vauvanhoito-oppaita enkä ole ihan varma, miten kehitysvaiheet ihmislapsella vauvaiässä kulkevat. Mutta olen hämmästynyt siitä, miten selviä vaiheita meidän vauvalla on jo ollut. Vaikka luonne onkin näkynyt selvästi ja samanlaisena ihan alusta asti, jokainen kuukausi on ollut myös omanlainen. Joskus uusi vauvavaihe on alkanut jopa päivälleen taas yhden kuukauden kartuttua lisää mittariin. Tällainen kierros meillä on ollut:

Kuukausi 1. Pieni uninen ihme
Vauva saapui ja nukkui paljon, vaikka millaisessa metakassa, keskellä tupaa omassa seimessään, myös isoveljen äänekkäiden 3-vuotissynttäreiden ajan. Heräillä olleessaan hänen päämoodinsa oli tyytyväinen.

Kuukausi 2. Päivätyytyväisen vauvan iltaitkut
Päivälleen kun vauva täytti yhden kuukauden, hänen iltaohjelmaansa rupesi kuulumaan itku ja kitinä. Pääsääntöisesti hän oli päivisin erittäin tyytyväinen ja nukkui päiväunet hyvin, mutta iltaa kohti nokosten ottaminen vaikeutui ja usein ennen yöpuulle käyntiä meillä itkettiin vähintään vartin verran, joskus jopa pari tuntia, äidin tai isin olkapäällä lepäillen. Yöunet sujuivat kuitenkin edelleen mukavasti.

Kuukausi 3. Suht tyyntä myrskyn edellä
Kolmas kuukausi, joulukuun puolivälistä tammikuun puoliväliin, on vaikein lokeroida. Iltaitkuisuus jäi kertalaakista vähän ennen kuin kaksi kuukautta tuli täyteen. Päiväunien huononeminen kuitenkin jatkui. Levottomuus alkoi lisääntyä myös öisin. Elimme selkeästi vaihetta, joka oli suht tyyni, mutta myrskyn merkit näkyivät jo.

Kuukausi 4. Hurrikaani iskee
Kun tietäisi, mitä tehdä, ja aina toimisi oikein, varmaan vauvojen kanssa olisi helpompaa. Minä tuskin koskaan tiedän, mitä pitäisi tehdä, kun jotain yllättävää tapahtuu. Enkä tiennyt silloinkaan, kun vauva oli suunnilleen kolmen kuukauden ikäinen ja lopetti levollisen nukkumisen lähes kokonaan, niin päivällä kuin yölläkin. Myrsky piikkasi tämän jakson lopulla helmikuussa, jolloin meillä myös 3-vuotias sairasti ja kärsi öisin pahoista yskänkohtauksista. Nukuin niin vähän, että jos joku joskus kysyy, mitä teit helmikuussa 2016, vastaan, että olin varmaan koomassa koska en muista yhtään mitään.

Kuukausi 5. Messeä poika
Helmikuun taituttua maaliskuuksi unet alkoivat parantua. Jakson pari viimeistä viikkoa on nukuttu taas hyvin! Ja kun oma pää on vaihteeksi kunnossa, hämmästyn useita kertoja päivässä sitä miten tyytyväinen ja messeästi hymyilevä vauva meillä onkaan. On ollut koko ajan, mutta kun on väsynyt, sitä on vaikea muistaa.

Kaikilla vauvoilla on suunnilleen samanlaisia kotkotuksia, mitä meillä on nähty, mutta silti kaikki me ihmiset ollaan jo vauvoina omia persoonia. Olen useita kertoja tehnyt jotain juttua, mikä toimi esikoisen kanssa, ja hakannut sen kanssa kuin päätä seinään, kunnes olen tajunnut, että hei, ehkä tämä ei tämän vauvan kanssa toimikaan. Kun olen koeponnistanut jotain toista lähestymistapaa, asia onkin yhtäkkiä sujunut. Pätee kaikissa asioissa karstan hoidosta soseiden maisteluun, yörauhoitteluista aamutoimiin.

Seuraavassa tämän postauksen isoin aasinsilta ruokahöpinöihin: Tarve koeponnistaa omia maneerejaan ja rutiinejaan pätee myös kokkailuun! Kaikkihan me teemme tuttuja juttuja, tyyliin ”kun näin olen ennenkin kokannut”. Aina ei kannattaisi. Kun vähän raottaa ovea, sisään saattaa tulla vaikka miten hienoja yllätyksiä: Teen hyvin usein tomaattikastikkeessa keitettyjä lihapullia, ja reseptin olen jakanut aiemmin (postaus sisältää myös muistoja esikoisen synnytyksestä). Tällä kertaa lihapullapastahimon yllättäessä päätin antaa meidän pulliemme serkuille mahdollisuuden ja kokeilla Yhteishyvän uunilihapullia tomaattikastikkeessa. Toteutin homman muuten ohjeen mukaan, mutta lisäsin lihapullataikinaan palan HK:n metukkapötköstä kuutioina, kun sattui olemaan. Kastikkeeseen lisäsin murskatun valkosipulinkynnen sipulien kanssa kuullottumaan. Ja veden sijaan käytin nesteenä punaviiniä, kun avattu pottu jääkaapista löytyi. Söimme pullat ja soosin pastan ja parmesaanin kanssa. Oikein hyvää perusruokaa!

Lihapullapasta

Mutta mutta. Huolimatta toimivasta reseptistä, tykkäsin omista keitetyistä pullistani ja kasarisoosistani enemmän. Kokeilu ei siis täysin lyönyt laudalta sitä, minkä olin vuosien saatossa hyväksi havainnut.

Siinäpä tärkein oppi myös vauvanhoidon puolelle: Kaikkea kannattaa koittaa ja kyseenalaistaa omia rutiinejaan, mutta edes joskus me äidit itse ja vaistonvarassa tiedetään, mikä juuri meillä toimii parhaiten!

Vauva 5 kk

Kasvislupauksesta miestä: Arkiviikon ruokapäiväkirja

Lupailin vuoden ekassa postauksessa, että meillä osallistutaan kasvislupaukseen elikäs lisätään kasvisten määrää lautasilla. Terveellisemmin yritetään syödä muutenkin, puhumattakaan siitä että yritetään saada nirso miehenalku syömään monipuolisemmin ja maistelemaan rohkeasti uutta.

Siinäpä tavoitteita, eikä tapahdu itsestään. Vähintään on pidettävä yllä inspiraatiota keittiössä ja tehtävä kauppalistoja, muuten arkiruoat lipsahtavat joka viikko samoihin kaavoihin ja tutun tylsiin ruokiin. Tein toissa syksynä erinomaisen hyödyllisen harjoituksen, jossa päätin kuvata ja paljastaa yhden arkiviikon aikana meillä syödyt iltaruoat. Hyödyllinen siksi, että päätös sai minut alitajuisesti todnäk pikkaisen tsemppaamaan. Kun ruoat oli kuvattu tuli myös hyvä mieli. Eihän meillä lasten (tai silloin lapsen) myötä ihan pa… huonosti syödäkään. Kasvislupauksen ja helmikuun ekan viikon kunniaksi päätin ottaa harjoituksesta revanssin. Tässä tulos, meidän viime viikon menu ma-pe, olkaa hyvät!

 

Maanantai: Täytetyt uunipaprikat

Klassisin kasvisruoka, täytetyt paprikat, on niin last season että niiden tekeminen on jo trendikästä. Ainut ja vieläpä huono muutos minkä YH:n reseptiin tein oli fetan vaihtaminen mozzarellaan. (Tällaisiin paprikoihin feta sopii kuin nyrkki silmään, mutta hävikinhallintaminäni otti ylivallan. Meillä oli viikonlopun kokkailuista jäänyt yli juuri n. 150 g pala Riitan Herkun mozzapötköstä. Kuutioin sen paprikoihin fetan sijaan.)

Täytetyt paprikat

Kasvislupaukselle maanantai teki hyvää, kun paprikoiden sisältä vieri miesväen yllätykseksi kikherneitäkin. Koska isomman murun mielestä kasvisruoka ei kuitenkaan ole ruokaa, olin ottanut pojille pakkasesta pienen jauhelihaköntin, ja he saivat paistaa siitä pihvit paprikoiden kaveriksi. Pisteet 3-veelle, joka maisteli omaa ruokaansa, myös siis paprikaa, eikä vain jauhelihaa!

Tiistai: Savuporopasta

Sain äitiltä Avotakan tammikuun numeron, jossa Hanna Gullichsen jakoi reseptejä suosikkiruokiinsa. Yksi oli poropasta. En ole pitkään aikaan tehnyt, joten inspiraatio iski ja kirjoitin savuporon kauppalistaan. Syy kokeiluun oli myös se, että en koskaan sekoita pastakastikkeissa kermaa ja tomaattituotteita tai punaviiniä. Lopputulos on vaaleanpunainen, mikä ei ole herkullista. Mutta jos Hanna tekee niin, miksen voisi kokeilla, kun jääkaapissakin oli herraties milloin avattu punkku. Näin tein pastan:

Silppusin sipulin, kookkaan valkosipulinkynnen ja punaisen chilin ja kuullotin ne voissa. Lisäsin 100 g kuutioitua kylmäsavuporoa (ostettu leikkeleenä), pyörittelin hetken, ja lisäsin vajaan ruokalusikallisen vehnäjauhoja. Taas pari pyöritystä. Sitten joukkoon 0,5 dl punaviiniä ja kunnon kiehautus. Joukkoon rouhaisut pippuria ja suolaa ja ripaus timjamia. Sitten kattilaan purkki ruokakermaa ja ruokalusikallinen sinappia. Rauhallista keittelyä kunnes pasta toisessa kattilassa on kypsää, ja sitten kastike ja pasta sekaisin. Annoksille vielä tietty parmesaania, ja syömään!

Savuporopasta

Vaaleanpunainen väri katosi pastan joukkoon ja punaviini toi kastikkeeseen muhevuutta. Erinomainen poropasta! Chili teki siitä kuitenkin niin tulisen, että lapselle tein oman pasta-annoksen. Upposi, koska pasta on makaroonia. Ei juhlittu kasviksilla, mutta hyvänmielen ruokaa tämä oli, ja sekin on tärkeää etenkin talvella ja/tai jos vauvasi ei osaa nukkua.

Keskiviikko: Appelsiinilohta ja avokado-sitrussalaatti

Meillä on syöty tammikuussa paljon meksikolaista, koska avokadot ovat sesongissa. Vielä teki viimeisiä avokadoja mieli. Päätin tehdä salaattia, jossa yhdistäisin avokadon toiseen kauden suosikkiin, veriappelsiiniin. Sen kanssa lohta, jonka marinoisin appelsiinimehulla!

Leikkasin lohifileen parin sentin levyisiksi annospaloiksi. Puristin yhden appelsiinin mehun ja raastoin kuoren. Ne sekaisin ja joukkoon reilu pari ruokalusikallista oliiviöljyä ja pari ruokalusikallista sitruunamehua. Sitten keksin silputa joukkoon maanantain ruoalta jääneen basilikan. Liemi lohipaloille ja jääkaappiin pariksi tunniksi. (Paloja voi kääntää pari kertaa.) Kun on aika syödä, nostetaan sitrusliemessä kivasti raakakypsyneet lohipalat leivinpaperille pellille, maustetaan suolalla ja pippurilla ja paistetaan 200 asteessa noin vartin, kunnes ovat kypsiä mutta mehukkaita. Ja uunissa kypsymisen aikana sekoitetaan salaatti: Lohko avokado ja pirskota lohkoille vähän sitruunamehua tummumisen estämiseksi. Joukkoon maanantain ruoalta jäänyt kirsikkatomaattirasian loppu ja suikaloitu punasipulin puolikas. Irrotetaan veriappelsiiniviipaleet kalvoista ja lisätään, kuin myös kapriksia. Rouhitaan vähän suolaa joukkoon, ripotellaan pintaan sokeria, pistetään sekaisin ja nostetaan lautasille.

Appelsiinilohi

Joskus mulla näköjään leikkaa kaupassa ja keittiössä! Vaikka luulla voisi, ei silti ihan nappisuoritus: Lapsi tuli tiistaina kipeäksi, joten hänet vapautettiin kalan maistamisesta kun naama oli niin surkea. Hän sai makaronia.

Torstai: Enchiladat

Sanoinko jo, että meillä on syöty paljon meksikolaista ja avokadoa? Jos vielä viimeistä kertaa ja jo torstaina vähän ”viikonlopputyyliä”… Testaamamme naudanliha-enchiladat oli oikein soiva resepti! Kehotan kuitenkin kaikkia meksikolaisen ystäviä välttämään valmiita mausteseoksia ja –kastikkeita eli niitä tuttuja tuotemerkkejä. Okei, tortillalätyt minäkin ostan valmiina. Mutta esim. mausteseoksen teen itse sekoittamalla juustokuminaa (löytyy jauhettuna lähes kaikista isoista marketeista) ja paprikaa, ja joskus jotain muutakin. Uskokaa pois, kun hylkää valmiit mausteseokset ja –kastikkeet, meksikolaisesta tulee jotenkin ”puhtaamman” ja paremman makuista.

No, totuus ennen kaikkea. En minäkään arki-iltana jaksa tomaattisalsaa tehdä. Mutta nyt sitä oli viikonlopusta jäljellä. Vähän vähemmän kuin reseptissä käsketään laittaa, mutta riittävästi kuitenkin. Täytteen jaoin kuudelle letulle. Ja vielä pieni muokkaus reseptiin: Jotta ruoka olisi vain mausteinen muttei tulinen, säilötyt jalopenot nostin murun ja minun lautasille. Näin lapsi pystyi ”syödä” samaa ruokaa kuin me (sillä salsakaan ei ollut tulista). Hän maistoi, ei kyllä syönyt. Mutta maisteli kiltisti. Lättyjen kanssa tarjoiltiin tietysti viipaloitua avokadoa, ja ranskankermaa kului. Ei kaikkein kasvisvoittoisin ruoka, mutta herkullista!

Enchiladat

Perjantai: Jämiä ja makaronia

Perjantai-iltana murulla ja lapsella oli lastenkutsuohjelmaa ja suunta kävi iltaruoka-aikaan Hoplopiin. Muru fiksasi hänelle ja lapselle keitettyä makaronia ja ruskistettua jauhelihaa, meidän tavanomaisinta pika-arkiruokaamme. Kun he lähtivät ja sain vauvan unille, lämmitin itselleni viimeisen enchiladan ja sekoitin lisukkeen säilötyistä luomupavuista. Paljon ranskankermaa päälle ja omenasiideriä lasiin. Ah, mitä lohturuokaa ja luksushetki yksin, kun olet toisen lapsen nukkumattomuudesta ja toisen sairastelusta aivan poikki!

Yhteenveto. Lapsi syö liikaa makaronia, ja me liikaa punaista lihaa. Mutta eihän tämä elämä muuten niin huonosti mene! Tuli tehtyä kivoja ruokia pitkin viikkoa, laitettua kasviksia ja väriä lautasilla, ja lapsikin maisteli. Ei muuta kuin uutta ruokaviikkoa kohti ja kauppalappua vääntämään. Josko pitkästä aikaa ostaisi valkoista kalaa. Ja tekisi vaikka juureslaatikon, josta riittäisi lisukkeeksi parillekin eri ruoalle… Hm…

Lihapataa

Klassikoita viikonloppuun: Burgundinpata ja lohipasta

Masentavaa. Pitäisi olla joku laki, joka kieltää vauvoja aiheuttamasta supistuksia ennen 38. raskausviikkoa, jos ne eivät oikeasti meinaa tulla ulos. Kun tässä raskaudessa merkkejä synnytyksen lähestymisestä (muka) on ollut niin monta viikkoa, odottavan aika on tuntunut loppua kohti todella pitkältä. Ensin tietysti jännitti, että eihän vauva vain synny liian etuajassa, mutta nyt on kolmisen viikkoa lähinnä ketuttanut, kun ei se synnykään. Ei varmaan ollenkaan. Jumahtaa sinne ja saadaan repiä se ulos väkisin.

Masentavaa jo nyt, vaikka laskettu aika on vasta ylihuomenna. Että jos tämä menee pahasti pitkäksi, millaisiin alakuloihin sitä ihminen vielä ehtii. Plääh.

Kun pinna on muutenkin tiukalla, on ”tosi kiva” viettää äitiyslomalaatuaikaa kolmevuotiaan kanssa, joka on ilman päiväkotipäiviään kuin maaninen ADHD-duracell-pupu. No, on meillä ollut oikeasti kivaakin, mutta eilen ei ollut, kun minulla oli muutenkin normia tukalampi päivä. Onneksi Arttu ilmoitti, että hän menee päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa. On melkein parempikin, kuittasin siihen, ja sovimme, että tänään on päiväkotipäivä. Koska hän ei koskaan halua tehdä sitä mitä on käsillä, päiväkotiin lähdön hetkellä tehtiin tietysti perustenkkapoot eteisessä, kun hän ei halunnut tätä paitaa, näitä housuja eikä ainakaan tuota takkia. Olisi halunnut lähteä päiväkotiin pelkissä kalsareissa ja uusissa ”Prrr-ismasta” ostetuissa syyskengissään, jotka kaikkien hämmästykseksi ovat mieluisat.

Luksusta päästä lapsesta eroon hetkeksi, erityisen luksusta saada olla hetken yksinään ja masentunut. Enpä olisi pari vuotta sitten uskonut sellaista luksukseksi kutsuvani, mutta sitä se on ihmiset, sitä se on. Yksin mököttäminen, hell yeah!

Piinaavan odottamisen lomassa on tullut tehtyä paria hyvää klassikkoruokaa. Ensimmäinen oli lohipasta. Simppeliä mutta ihan parasta. Teen useimmiten lohipastaa tähän tapaan, ja nyt huomasin, että hyvin vastaava savulohipasta löytyy blogikumppanini reseptiarkistosta. Purjon sijaan tosin silppusin tähän pienen sipulin, kuten aina. Olen maustanut kastikkeen yleensä tilkalla sitruunamehua, tässä kehotettiin puristamaan koko sitruuna. Tein sen, varsinkin kun luomusitruunat on aika pienikokoisia, eikä tosiaan ollut liikaa. Mikä herkkuruoka kahdelle aikuiselle ja yhdelle virtapiikkilapselle! Ja tietysti oikeasta kuohukermasta tehty, muistakaa!

Savulohipasta

Olen jakanut aiemmin reseptin, jolla teen usein burgundinpataa. Teenköhän sitä aina masentuneena? Postauksessa nimittäin vuodatetaan semimurheellisena tuntoja, joita vuosi ja kolmisen kuukautta vanhan taaperon ruokahaluttomuus sai minussa aikaan. Oma ohjeeni kuuluu, että nosta lihapadan teon aloittaessasi punkkupullo huulillesi ja ota kunnon kulaus. Tässä ”siunatussa tilassa” se ei ole kaikkein vastuullisin tapa tehdä ruokaa perheelle, joten päätin kokeilla Yhteishyvän burgundinpataa, joka eroaa omasta reseptistäni vain pienissä yksityiskohdissa. Minun ohjeessani käytetään vähän enemmän viiniä ja vähemmän vettä. Eikä siinä ole sieniä, kun muru ei niitä halua syödä. Toteutin padan nyt muuten Yhteishyvän ohjeella, paitsi että jätin ne sienet pois. Ja samalla kun ruskistin sipulit, heitin myös porkkanapalat pannun kautta, niin kuin aina teen. En hoksannut, että tässä reseptissä niin ei käsketty tehdä. No, jos jotain, niin parantaa lopputulosta. Kuin myös, pakko on sanoa, minun reseptissäni oleva liemikuutio. Se tuo lisää syvyyttä makuun. Mutta jos padan hyvistä raaka-aineista taiten tekee, ilman liemikuutioitakin pärjää, taas tuli todistetuksi: Muru nuoli lautasensa, ja odotti jo kuvaushetkellä kärsimättömästi rakkaan supermiehemme kanssa ovella syömään pääsemistä. Padan kanssa tarjottiin luomubataatista ja potuista tehtyjä maalaisranskalaisia. Pistämätön lisuke, jota myös kiiteltiin.

BurgundinpataLihapata punaviinistä

Takaisin masentavaan odottamiseen. Palataan pian, toivottavasti kera ilouutisten!

Sitruunapasta

Peruspastaa arkeen

Jatketaan ’ihan hyvien’ reseptien teemalla: Toimivien ja kokeilunarvoisten leivonnaisreseptien lisäksi naisihminen tarvitsee koko ajan uusia ideoita arkikokkailuun. Joka päivä pitää laittaa ruokaa, joten helppoja reseptejä nopeasti valmistuviin ruokiin ei voi olla liikaa. Meillä syödään arjessa jatkuvasti niitä samoja hyväksi havaittuja ruokia, mutta syömisestä laillani tykkäävälle on tärkeää päästä kokeilemaan säännöllisesti uutta. Arkiruoan ei tarvitse olla tajunnanräjäyttävää, ’ihan hyvästä’ saa jo paremman mielen.

Pastat ovat hyvä esimerkki ruokalajista, jossa valinnanvaraa ja variaatiota riittää. Kokeilunhaluinen löytää varmasti aina uuden arkeen sopivan tällingin, joka valmistuu suitsait ja jonka ainekset löytyvät lähikaupasta. Vajaa kolmevuotias ei arvosta yritystä keksiä jotain muuta spagetin ja jauhelihakastikkeen tilalle – eikä kyllä aina se reilu kolmevitskakaan – mutta itse sain juuri suunnatonta tyydytystä bongaamastani kasvispastan reseptistä:

Kesäkurpitsa-sitruunaspagetti oli kuin tehty meidän perheen juuri siihen arkipäivään, jolloin reseptin löysin. Kaapissa kun oli iso kesäkurpitsa ja käyttämättä jo aikaa sitten jäänyt sitruuna. Meiltä löytyi myös puntillinen lehtipersiljaa, jota olin ostanut liian monta pussia eräiden juuri vietettyjen juhlien iltapalaleipien koristeluun. Lehtipersilja on tosi hyvää, miedompaa kuin tavallinen, joten ajattelin, että se sopisi just hyvin pastaan.

Ja niin kävi. Basilika olisi tuonut ruokaan perinteisempää ja aromaattista makua, mutta kipakan yrttisempi veivaus sopi raikkaalle sitruunalle kivasti. Minä söin pastan tällaisenaan, miehen annoksen kylkeen paistettiin broilerinfilee. Siinäpä muuten vinkki kaikille kasvisruokien ystäville, jotka ovat kahlittuna lihansyöjäpuolisoon: Paistettu broileri sopii ihan kaikkien kasvisruokien rinnalle, jolloin kasvisosuudesta tulee miehen mielikuvissa lisuke. Ja näin simppeliin mieheen uppoaa vaikka miten eksoottinen kasvisruoka, joka ilman tätä vaivaista kanaosuutta olisi jäänyt häneltä kokeilematta (”Minähän en mitään kasvisruokaa syö”, te tiedätte…)!

Kasvispasta

Vähän parempaa syksyn alkua ja arkea joka huusholliin :)

 

Romanttinen kesämenu italialaisittain

Romanttinen ilta tarkoitti entisessä elämässä jotakin spesiaalia. Reissua huippuravintolaan ja hotelliyötä, tai iltaa kaksin kotona kynttiläillallisen, paljusaunan ja hyvän leffan merkeissä. Nykyään romanttinen hetki on vartin yhtäaikainen hiljaa oleminen sohvalla, kun lapsi on nukahtanut viimein yhdeltätoista. Isompiin virityksiin on harvoin mahdollisuutta, aikaa tai paukkuja.

Joskus kuitenkin lykästää. Kesälomamme alkuun oli sovittu laatuaikailta, kun lapsi lähti mummolaan yökylään. Olin vuoden odottanut hetkeä, jolloin meillä taas kokattaisiin ja syötäisiin pitkän kaavan mukaan, italialaisittain. Nyt tilaisuus päätettiin käyttää siihen. Tai minä päätin, muru myötäili. Kyllä mies tajuaa, vaikka vähän hitaampikin, milloin raskaana olevan puolison ehdotusta ei kannata ohittaa.

Koska ravintoloissa ei juuri käydä ja laatuaika on harvinaista, keräilin ostoskärryyni luksusraaka-aineita laskematta kustannuksia. Luvassa oli naudan sisäfileetä, buffalomozzarellaa, kalliita oliiveja, siian mätiä, tuorepastaa, karitsan sisäfileetä, erikoissalaatteja, tumminta suklaata ja tuoreita mansikoita. Poimin ainekset Prismasta, ja samalla kotiutin useamman pullon Torresin Natureo -viiniä. Minulta oli mennyt kokonaan ohi, että niitäkin saa Prismasta. Hallelujaa ja vinkiksi muille raskaana oleville!

Kotimainen karitsanfilee on harvinaista laatuaan, ja se oli hankittu jo joulukuussa paikallisesta lihakaupasta pakastimeemme odottamaan oikeaa hetkeä. Hyvin oli odottanut. Se, kuten kaikki muukin, oli huippuonnistunutta ja hyvän makuista, joten jaan menun ilolla. Jos sinä et joudu tämän kesän laatuaikailloissa varomaan alkoholia, suosittelen kurkkaamaan myös sen meillä edellisellä kerralla eli vuosi sitten nautitun italialaisen. Terassimenuni sisälsi huippuhelppoja kesäisiä reseptejä ja sen illan tuomalla tunteella jaksoi vuoden odottaa seuraavaa neljän ruokalajin illallista. Voi että, milloinkohan seuraavan kerran… Huokaus.

Pitemmittä puheitta, olkaa hyvät! Kuvien jälkeen postauksessa tekovinkkejä ja reseptilinkkejä.

 

Italialainen illallinen kahdelle

Antipasti
Carpaccio, tomaatti-mozzarellasalaatti ja marinoidut oliivit

Tomaatti-mozzarellasalaatti

Marinoidut oliivit ja carpaccio

Primo
Siiänmätiä pastapesässä

Pastaa ja mätiä

Secondo
Karitsan sisäfilee salaattipedillä

Karitsan sisäfilee

Dolce
Vaniljasemifreddoa, suklaakakkua ja appelsiinimarinoituja mansikoita

Suklaakakku, semifreddo ja mansikat

ANTIPASTI. Alkupalat ovat italialaisen illan must osuus. Kaiken muun voisi vaikka skipata. Terassimenussa tarjoiltiin klassikkoa, parmankinkkua ja melonia, tällä kertaa söimme murun ykkösherkkua carpacciota ja omaa suosikkiani mozzasalaattia. Laadukkaat oliivit ovat molempien juttu. Maistuvat tosi hyvältä vaikka yksinäänkin alkupalaksi, viinilasillisen kanssa. Vielä paremmilta ne maistuvat, kun niitä hieman tuunaa. Sitruunalla ja valkosipulilla marinoidut oliivit olivat oikein onnistuneet, resepti Yhteishyvästä. Ne kannattaa tehdä jääkaappiin pari päivää ennen H-hetkeä. Muista ottaa hyvissä ajoin huoneenlämpöön tai dipata purkki hetkeksi kuumaan veteen, jotta jääkaappisäilytyksessä jähmettynyt oliiviöljy tulee juoksevaksi.

Carpaccio puolestaan pyöräytetään paria tuntia ennen tarjoilua: Osta pala parasta naudan sisäfileetä. Kietaise se napakasti kelmun sisään, pyöreään muotoon. Pakasta kolmisen tuntia, fileen paksuudesta riippuen. Tarkoitus on saada filee kohmeiseksi, jotta siitä voi leikata aivan ohuita viipaleita. (Kuten kuvasti näkyi, meidän filee ei ollut sisältä ehtinyt tarpeeksi kohmeeseen, sillä leikatessa palat menivät ruttuun. Noh, ei vaikuta makuun.) Nostele carpaccioviipaleet tarjoilulautaselle yhdessä viipaloidun tuoreen raa’an herkkusienen kanssa, rouhi päälle suolaa ja pippuria, pirskota pinnalle Worcestershire-kastiketta, jos omistat, ja norottele päälle hieman parasta oliiviöljyä. Vuole mukaan parmesaania. Carpaccio toimii sellaisenaan, mutta jos teet oliiveja, tee kylkeen tomaatti-buffalomozzasalaatti: Puolita tai lohko kulhoon kirsikkatomaatteja, rouhi niille suolaa ja pippuria, ripottele päälle sokeria ja pirskota joukkoon reilusti balsamicoa. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia. Lohko buffalomozzarella (eli Mozzarella di Bufala) ja pyöräytä joukkoon juuri ennen tarjoilua. Mukaan vielä kunnon loraus oliiviöljyä. Perfect!

PRIMO. Italiassa alkupalojen ja pääruoan välissä syödään alkuruoaksi pieni annos pastaa tai risottoa. Näin jossakin hieman epäitalialaisen primon, pastaa mädin ja smetanan kanssa. Ajatus on kutkuttanut mädin ystävää siitä lähtien. Näin se tehdään: Keitä tuorespaghetti pakkauksen ohjeen mukaan. Yksi rasia riittää alkuruoaksi neljälle, joten puolikas riittää kahdelle. Valuta ja lisää joukkoon nokare voita. Kun se on sulanut, pyöritä pastasta haarukalla kaksi pientä kerää, kuin linnun pesää. (Ei helppoa, mutta toisesta tuli ihan välttävän näköisen. Pysyi melkein pystyssäkin.) Nosta lautasille, pudota pesään lusikallinen smetanaa, ja lisää reilu lusikallinen siian mätiä. Rouhi päälle mustapippuria ja saksi ruohosipulia. Tarjoa heti, mutta älä huoli, jos pasta on ehtinyt jäähtyä. Tässä ruokalajissa se on ok. Taivaallista!

SECONDO. Yksinkertainen salaatti ja grillattu tai paistettu liha on paras italialaishenkinen pääruoka, jos miehesi on äijä, kuten monet miehet ovat. Salaattipeti tehdään valmiista salaattisekoituksesta tai yhdistelemällä hienoja salaattilaatuja kuten rucolaa, viinisuolaheinää ja pinaattia: Nosta salaattia lautasille keko, rouhi mukaan suolaa ja pippuria. Jos tekee mieli, mukaan voi pirskottaa pari tippaa valkoviinietikkaa. Karitsan pannulla paistetut sisäfileet olivat taivaallisia, mutta kuten todettu, niitä ei löydy joka ostosreissulla. Hyvä pihvivaihtoehto on entrecote. Ja jos Tammisen kuveliha ei vielä ole tuttua, tsekkaa vinkki terassimenustani!

Kypsennä valitsemasi liha asteelle medium, leikkaa tarpeen mukaan siivuiksi, suolaa ja pippuroi ja nosta salaattipedille. Vaihtoehtoisesti lihan voi maustaa lisäämällä pintaan nokareen maustevoita, eli voita johon on sekoitettu valkosipulimurskaa, suolaa ja pippuria. Myös sherry-kermakastiketilkka tai vahva viinikastike sopii. Vinkki jälkimmäiseen löytyy joulun ajan avaukseen liittyneestä postauksestani. Huomaa ja muista: Kun tarjoat lihan salaattipedillä, kastikkeen kuuluu olla vahvaa, ja sitä norotetaan lihalle vain mausteeksi.

DOLCE. Näin jossain pari vuotta sitten jälkkärin, jossa oli yhdistetty suklaakakkupalan kanssa appelsiinilla marinoituja mansikoita ja vaniljasemifreddoa. Tein sellaisen annoksen, ja juma se oli onnistunut. Marinoidut mansikat ja suklaabrownie valmistuvat Yhteishyvän resepteillä. Jätä vain browniesta pähkinät pois, jolloin se on juuri sopiva tähän tarkoitukseen. Semifreddopohjaan hyvä resepti löytyy sekin Yhteishyvästä. Valmista vaniljasemifreddo kuin sitruunasemifreddo. Käytä vaniljarahkaa tai mausta tavallinen vaniljasokerilla maun mukaan. Ja jätä luonnollisesti sitruunamehu ja keksit pois. (Jos kaapista ei löydy makeutusjauhetta, sen voi korvata samalla määrällä tavallista sokeria.)

Jälkkäriannoksille tulee suklaakakkupala, pallo semifreddoa ja keko mansikoita. Koska olin juuri (!) eli kaksi vuotta sitten tehnyt tätä, häröilin, ja korvasin appelsiinimarinoidut mansikat pelkillä mansikoilla ja appelsiiniviipaleille, joihin olin sutinut fariinisokeria ja konjakkia. Virhe. Alkuperäinen idea oli paljon parempi. Pysy sinä siis siinä.

JUOMAT. Laadukas kuohari sopii sekä alkupaloille että mätipastalle. Vinkiksi kohtalotovereille: Jos meinaa raskausaikanansa hairahtaa muutaman kerran alkoholiannokseen, älä tuhlaa vapariasi turhanpäiväiseen. Hairahda kunnon kuohariin! Muutama malja raskausaikana, esimerkiksi hääpäivänä, ystävän syntymäpäivänä tai kesäloman alun kunniaksi, ei vielä tee äidistä tai syntyvästä lapsesta epäkelpoa. Jos et halua hairahtaa edes sitä paria lasillista per yhdeksän kuukautta, suosittelen alkuruoille Torresin Natureo –valkkaria. Kaikki muut maistamani alkoholittomat viinit ovat ihan sontaa. Thank God meillä on Torres! Natureo-punaviinikin on myös juotavaa. Sitä siis lihalle, tai valitsemaasi italialaista punaviiniä. Jälkkäriksi jälleen kuohuvaa, kuten makeaa Gancia Astia. Ihanneiltana. Minulle sitä heruu vasta, kun laatuaika joskus kuukausien päästä iskee seuraavan kerran vasten kasvoja. Josko vaikka puolen vuoden päästä joulun pirullisessa avauksessamme, viinikastikevinkistä mieleeni…! ;)