Leipomisvinkkejä omista ja vieraista

Kesä (ja äitiysloma) solahti sormien välistä nopeasti. Monta ”pitäätehdä”-juttua jäi tekemättä. Haikea fiilis.

Toisaalta. Tuli tehtyä paljon kivoja juttua, myös ruoanlaiton saralla. Sävellettiin itse monta keitosta, ja ehdittiin testata reseptejä, joita pitkään on pitänyt. Otin kuvia tekeleistäni myös enemmän kuin yleensä, koska olin äitiysloman aikana ajatellut opetella valokuvaajaksi. No… Eihän sitä nyt kaikkeen. Ja oli se ihan ylimitoitettu tavoitekin. Kun ei ole suoraan sanottuna hirveää intohimoa kuvaukseen. Erottakoon se minut epäedukseen muusta genrestä, ja tulipa kerrottua.

Josta aiheeseen. Mitä enemmän seuraan ruokablogeja, sitä useammin huomaan suomalaisen piirin olevan pieni. Jonkinlainen ydinporukka vähintään on. Seuraavat toistensa blogeja ja linkkaavat niihin usein. Koska tykkään hyvistä blogivinkeistä, päätinpä vuorovaikuttaa minäkin ja postata muutamasta kesän aikana kuistillamme vietetystä päiväkahvihetkestä, joihin inspiraatio tuli tutusta blogista. Perässä samanhenkinen nosto Yhteishyvän reseptiarkistosta. Ne ovat puolestaan niitä, jotka kesänkin jälkeen roikkuvat testaamattomien listallani. Houkutukseksi ja vinkiksi teille.

Ja niistä kuvista: Esimerkkibloggarit ovat pesunkestäviä valokuvaajia ja ruokastailaajia. Oheisia linkkejä kannattaa klikata jo ihan kauniin ruokakuvan takia. Josta vääjäämättä herää huoli, kuinka uskallan julkaista oman kuvaversioni linkin rinnalla… Ei kun ai niin. Koko bloginihan perustuu tälle perverssille idealle. Reseptilinkin tarjoama vertailumahdollisuus meikkiksen tekeleiden ja ammattitoimittajan annoksen & ammattikuvaajan otoksen välillä, mulle jokaviikkoista kauraa. Eli älkää olko huolissanne. I’ll live ;)

RAPARPERIPIIRAKKA KOOKOSJAUHOISTA

Vegaaniruokablogi Chocochilin Elina on nätti ja ilmeisen hyvä kokki, kun on parikin keittokirjaa ulos saanut. En seuraa blogia intohimoisesti, koska reseptit ovat isku meidän lihasyöjä-isin palleaan, mutta kun joku erityisen kiinnostava otsikko silmään osuu, klikkaan. Kesäkuun alussa tein raparperi-kookospiirakkaa, reseptin olin ottanut talteen ajat sitten. Olipa jännä kokeilu! Yksi huomautus: Piiras oli leipomispäivän iltana parhaimmillaan, ei mielestäni parantunut pitemmässä säilytyksessä.

Raparperi-kookospiirakka

Jos ”jotain uutta raparperista” kiinnostaa, Yhteishyvän raparperilettukakku on sekin hauska lisä testilistaan.

 

PORKKANAKAKKU-KÄÄRETORTTU

Perinneruokaa prkl on blogi, jolla on loistava idea ja asennenimi. En seuraa Mikan edesottamuksia viikoittain, mutta otsikkotasolla tämäkin blogi on hyvin hallussa. Kun tarpeeksi kiinnostaa, hiiri sanoo klik ja resepti jää usein talteen. Porkkanakakkufanina halusin ilman muuta testata kääretorttuversiota, ja o’ou miten herkullista oli… Ihan öky resepti!

Porkkanakakkukääretorttu

Porkkanakakkufanit huomio: Myös Yhteishyvän porkkana-kinuskipiirakka kuulostaa herkulta ja on simppelin oloinen – yleensä tae hyvästä reseptistä.

 

MUSTIKKAMUFFINIT JENKKITYYLIIN

Fanni & Kaneli –blogissa kokataan ja leivotaan paljon amerikkalaisittain. Tiinan blogi löytyy em. Mikan blogin tavoin maku.fi-sivustolta. (Pisteet Maku-lehden ”digikehitystiimille” onnistuneesta blogien haltuunotosta.) Fanni & Kanelissa on mahtava reseptitarjonta. Olen fani! Jouduin vauvan synnyttyä lopettamaan aktiivisen seuraamisen hetkeksi, sillä aloin liian usein itkeä kun ”tuotakaan en ehdi nyt tehdä”. Inspiraatiota tuli siksi kesällä ammennettua parikin kertaa. Tein amerikkalaisia mustikka-murumuffinsseja nimipäiväpöytääni. Hyviä!

Mustikka-murumuffinit

Toinen testaamisen arvoinen muffiniresepti on Yhteishyvän vadelma-myslimuffinit. Roikkunut ikuisuuden testilistallani, minulla on nääs pakkomielle mysliä sisältäviin leipomuksiin. (Hmm… muun muassa…)

 

RAUTAINEN PANNUKAKKU

Ropsu on pannukakku Pohjanmaalta, tehdään valurautapannuun. Jälleen asia, jota pitänyt pitkään kokeilla. Resepti otettu talteen jo vuosi sitten Vatsasekaisin Kilinkolin –blogista. Herkkua oli! Riikan blogi on ”näitä vilkaisen usein” –osastoa. Tai siis oli, kunnes blogissa kerrottiin hänenkin saaneen vauvan. Kuvat ristiäispöydästä häkellyttivät. Tehnyt itse kolme erilaista kakkua. Ja ehtinyt niitä ristiäishälinässä kuvatakin. Melkoinen slap in the face. Alemmuuden tunteeni tulee kaihertamaan välejämme, mutta ystävyytemme todennäköisesti kestää.

Ropsu

Pannukakut on parasta, myös kuvassa näkyvän 3,5-vuotiaan mansikkavarkaan mielestä, ja hävettää, kun perinneversioiden testaus on hunningolla. Ahvenanmaan pannukakkua testataan ensi kerralla, vaikkapa tällä Yhteishyvän reseptillä.

 

TULOSSA BANAANIA JA KARAMELLIA

Mainittakoon vielä, että minulla on jo synttärikakku katsottuna syyskuisiin juhliini. Kaikki äitini reseptit –blogin Nannalta talteen otettu ohje banaanikakkuun suolapähkinäkaramellilla on suunnilleen täydellisen kuuloinen, keikki juuri minun makuuni. Seuraan blogia, koska Nannalla on hauskoja postauksia ja erottuva tyyli. Nanna julkaisee säännöllisesti yhteistyössä K-ruoan kanssa toteutettuja juttuja, mikä sai minut raapimaan päätäni. Mutta sitten tuumasin, että eihän se nyt ihmisestä ihan läpeensä mätää tee, vaikka blogiyhteistyötä massiivisen kaupparyhmän kanssa harjoittaakin.

;)

Mahtavaa leivontasyksyä koko blogiskenelle ja kaikille lukijoille!

Mummon mustikkapiirakka ja nimi(päivä)asiaa

Naistenviikko pistää uunit laulamaan aika monessa kodissa, niin paljon nimipäiväsankareita ajanjaksoon mahtuu. Leipoa ajattelin minäkin, ehkäpä mustikkamuffinsseja jollain överihyvällä kuorrutteella, mustikoita kun löytyy meiltä nyt jopa omasta pihasta. Leivottua onkin tullut jo mustikkapiirakkaa sekä murotaikina- että pullapohjalla. Ainainen kädenvääntö siitä kumpi on parempaa on kyllä ihan turhaa. Molemmat on hyviä ja molempia kannattaa tehdä.

Jos päätät naistenviikolla ryhtyä mustikkapiirakkapuuhiin, tästä talteen yksi niin perusresepti kuin olla ja voi: Mamman marjapiirakka! Sitä on kaikki syöneet mummolassa, ja herkkua on. (Vähän enemmän käytin mustikoita kuin ohjeessa.) Mamman nimeä kantavaan piirakkaan kuuluu tietysti murotaikinapohja, jossa on grahamjauhoja. Niistä tulee tämän piirakan ominaismaku. Jos unohtanut jo olet, ei kun leipomaan! (Ja samalla vaivalla tekee sitten sitä pullataikinaa myös, eikös?)

Mamman marjapiiras

Nimi. Siinäpä tärkeä asia, joka alkaa meitä ihmisiä määrittämään pian jo syntymän jälkeen. Esikoiselle ei tarvinnut nimeä sekuntiakaan miettiä, tekonimi kun oli valmiina raskaaksi tultaessa, ja se jäi elämään, koska kaikki muu olisi ollut kohtalon uhmaamista rajulla kädellä. Pojan syntymäpäivä oli merkki, josta tiesin, että nyt ollaan oikealla tiellä. Tarinan löydät tästä postauksesta.

Tuossa postauksessa myös kerron, että minulla on ollut tytönnimi mielessä jo vuosia vuosia sitten. Saara. Olen lapsesta asti tykännyt Saara nimestä, naistenviikon tyttöjä sekin. Äitiä oli kutsuttu pienenä Saaraksi, ja muistan lapsena ajatelleeni, että onpa kiva nimi, sen minäkin olisin halunnut. Kun raskausviikot reilu vuosi sitten etenivät, sanoin miehelle, että jos tyttö tulee, se on sitten Saara.

No eihän sieltä tietenkään mitään kilttiä tyttöä tullut, vaan toinen pojanjullikka. (Kätilö kysyi hetki ennen H:ta, että tiedättekö kumpi tulee. Ei tiedetä, kerrottiin. Kun vauva oli ulkona, kätilö nosti lapsen kainaloista suurieleisesti, että nähtäisiin vilaus peleistä, ennen nostoa hoitopöydälle. Emme ehtineet nähdä vauvasta muuta kuin pyllyn alta roikkuvat valtavat tulipunaiset pallit. Muru katsoi minua. ”Taisi se poika olla.”)

Olen vahvasti kohtalonuskoon kallellaan, ja vaikka ennen synnytystä sekä miehen että minun etiäiset pojan puolesta puhuivat, jotenkin olin sen Saarankin mielessäni synnytyksen hetkellä nähnyt. Oli sekava olo. Pian oltiin osastolla, ja mies, joka oli joutunut heräämään kukonlaulun aikaan oli iltapäivän alkaessa jo aivan sipissä. No, te tiedätte. Hän lähti käymään kotona suihkussa ja moikkaamassa isoveljeä. Jäin nyytin kanssa kahdestaan. Se söi ja nukkui, ja kovin oli miehekäs. Musta karvoitus korvissa ja niskassa oli riittävä evidenssi, mutta hän pieraisi pari kertaa varmemmaksi vakuudeksi. Miehenalkuja tässä ollaan.

Viereisessä sängyssä oli myös tuore äiti. Meitä tuli kurkkaamaan nuori hoitaja, joka oli jo aiemmin käynyt toivottamassa tervetulleeksi. Hötäkässä en kuullut puoliakaan mitä hän minulle sanoi. Poika oli tissillä, ja yritin kurottaa mehulasia. En yletä. Hei, anteeksi, sinä, mikä sun nimi olikaan en nyt muista, hei hoitaja siellä, viitsisitkö ojentaa tuon mehulasin.

Hoitaja tuli hymyillen sänkyni viereen, ihan enkelin näköinen. Tuossa on lasi. Ja ei se mitään. Minun nimeni on Saara.

Kylmät väreet meni pitkin selkää ja puristin – tekonimi ja kuukautta myöhemmin ristimänimi – Patea vähän napakammin itseäni vasten.

I´ll be damned, uusi mussukka, me ollaan sittenkin oikeassa paikassa, oikeana päivänä ja ihan oikealla porukalla.

Sesongissa nyt: lehtikaali ja omena

S-ryhmä uutisoi tällä viikolla, että Prismoissa ja S-marketeissa panostetaan jatkossa entistä enemmän kauden sesonkikasvisten esiintuomiseen hedelmä-vihannesosastoilla. Mistään isosta mullistuksesta ei ole kyse, onhan niitä saanut myymälöistä aiemminkin. Mutta kaupan maailmasta kiinnostuneelle muutos kyllä osui silmään molemmissa liikkeissä, eilen Prismassa ja tänään paikallisessa ”ässässä”. (Ai miksi käyn joka päivä kaupassa? Eikö kaikki raskaana oloon väsyneet vie kolmevuotiaan joka päivä kauppaan, jotta päivään tulee maksimi paljon muuta ohjelmaa kuin lattialla leikkimistä?)

Huomasin sisään astuessa heti, kuinka komeasti ja ”isosti” myymälöissä oli laitettu esille kurpitsoja, kotimaisia omenoita sekä päärynöitä ja lehti- ja kyssäkaalia. Poimin muita mukaan, paitsi omenoita, joita sain juuri paljon naapurilta, ja niitä somia päärynöitä. Kävi harmittamaan, olisi pitänyt ottaa päärynöitäkin, en ole kotimaisia koskaan maistanut. Noh, vielä ehdin. Yhdellä kaverilla on kotona satoisa päärynäpuu, ihme jonka näin ensimmäisen kerran tänä syksynä. Hän puhui keittäneensä (tai kärtsäyttäneensä) hedelmistä hilloa. Jäi jonnekin takaraivoon soimaan. Taidan vielä hakea niitä päärynöitä ja testata hilloa minäkin.

Mutta niin tynnyrissä kasvanut en kuitenkaan ole, ettenkö olisi maistanut muita satokauden ykkösiä. Huolestuttavaa kyllä, aika moni suomalainen on ihan pihalla sesongeista. Siksi arvostan ruokakauppani vetoa. Kun satokauden kauneimmat ovat esillä näyttävästi, mukana infolaput tuotteista, ja vieläpä luvataan tarjota hyviä reseptejä niiden käyttöön Yhteishyvä.fi:ssä, olen varma, että moni tarttuu haasteeseen ja uskaltautuu kokeilemaan jotain muutakin kuin kurkkua ja porkkanaa.

Meillä mies on lähtökohtaisesti vähän ennakkoluuloinen kaikelle, minkä nimessä on sana kaali, mutta en antanut hänelle vapautusta eilisestä iltaruoastamme. Teimme lehtikaalivokkia. ”Ihan sairaan hyvää”, tunnusti murukin. Lehtikaalin, paprikan, sipulin ja valkosipulin yhdistelmä sai tulisuutta chilistä ja makeutta rusinoista ja hunajasta. Pähkinöiden sijaan käytin kaapista löytynyttä siemensekoitusta. Molemmista tulee mukavaa rapeutta vokkiin. Ja pähkinäistä makua patamme sai öljystä, sillä käytin tavallisen sijaan seesamiöljyä. Aivan nappivokki!

Lehtikaalivokki

Koska kasvisruoka ei ole miehen mielestä ruokaa, paistoimme vokin kanssa Naapurin Maalaiskananpojan paistileikkeitä. Siinä muuten hyvä tuote, maistuu KANALTA. Jos olet unohtanut miltä kana ja sen rapeaksi paistettu nahka maistuu, valitse paketti kaupasta mukaan ensi kerralla.

Kaalivokkia ja kanaa

Kaalipussista jäi puolet, joten tänään syötiin iltaruoaksi lehtikaali-papukeittoa. Jo mainituista syistä johtuen paistoimme keiton joukkoon, kuten reseptissä kehotettiin lihaihmisiä tekemään, mausteisia makkaraviipaleita, Snellmannin chorizoa. Tuunasimme italialaishenkistä soppaa lisäämällä pinnalle myös parmesaanilastuja. Nappinakkikeitto arki-iltaan!

Papu-lehtikaalikeitto

Jälkkäriksi jotain omenoista. Törmäsin piirakkareseptejä selatessani jenkkipai-tyyppiseen ratkaisuun amerikkalainen omenapiiras. Siis mummoankan piirakka. Kuoritaikina oli nopea valmistaa, eikä täytteessäkään kauaa nokka tuhissut. Yksi huomautus reseptiin: ainakaan minun vuokani pohjalle ja reunoille ei riittänyt 1/3 taikinaa. Teinkin niin päin, että 2/3 taikinasta kaulin pohjaksi, 1/3 kanneksi. Miten vaan, taikinakuoresta tulee ohut. Mutta maistamisen hetkellä kiittää reseptiä siitä. Tunnin paistoajan aikana ainakin minun omenani soseutuivat kokonaan. Piirakka painuu jäähtyessään hieman kasaan, joten kuorta on juuri sopivasti. Jos tuunaisin reseptiä, tavoittelisin lopputulosta, jossa omenoita jäisi myös paloiksi piirakankuoreen. Mutta anyway, kelpo jälkkäri satokauden parhaista. Jos kermavaahto tai vaniljakastike lisukkeena on jo nähty, testaa samaa mitä me: norjista Valion vaniljarahkaa maidolla, ja tarjoa piirakan kanssa.

Amerikkalainen omenapiiras

Herkullista viikonloppua kauden antimista! Toivotaan, että meilläkin satoa syntyisi eli päästäisiin pian synnytyspuuhiin.