Herkkuaamiainen pienellä yrityksellä

Olen aamupalaihminen. Säännöllisesti haikailen aikojen perään, jolloin minulla oli aikaa, aikaan ennen vauvoja. Muistan hyvin pitkät aamiaiset vuosilta 2005 ja 2006, jolloin haahuilin yksiössäni yöpaidassa, luin lehtiä, höpöttelin koiralle ja söin. Ja söin. Ja join kahvia. Ja keitin sitä lisää.

Kun muru tuli mukaan kuvioihin, viikonloppuaamuja alkoi värittää sängyssä loikoilu. Lakanoissa peuhaaminen oli syömistäkin hauskempaa, mutta erityisesti loma-ajoilta muistan monia pitkiä aamiaisia, jolloin herkuteltiin kunnolla. Itkettää, kun ajattelen sitä faktaa, etten ole ehkä osannut nauttia tuosta vapaudesta niin täysillä kuin olisi silloin pitänyt.

Lapset on ihania, kun ne on omia. Mutta silti. Silti haluaisin joskus kokata viikonloppuaamiaisen ilman, että reilu 1-vuotias itkee jo 10 minuutin puuhailun jälkeen lahkeessa kiinni, täysin lohduttomana ja hylättynä. Haluaisin joskus syödä sen ihanan aamiaisen ilman, että 4-vuotias kiukuttelee koko ajan, miksei saa ”pelata pädillä”, ja se mainittu 1-vuotias istua kököttää sylissäni ja leikkii ”heitän kaikki astiat ja ruoat, mitä saan kiinni, päin muita, ja sitten revin äitin yöpaitaa tisujen kohdalta ja itken päälle, kun ne on piilossa” –leikkiä. Aamut on ruljanssi, ja nautinnollinen syöminen näyttelee siinä aika pientä roolia, if you know what I mean.

Joskus joku korkeampi voima kuulee ääneni, kun huudan pimeyteen. Olin nähkääs päättänyt uhmata kohtaloa ja hommasin lauantain kauppareissulla muutaman ekstra-aamupalatarpeen. Ei mitään kummallista, mutta kumminkin, vähän oli yritystä. Leivoimme 4-vuotiaan kanssa kotiin palattua suklaakakun, eli äiti leipoi ja 4-vuotias ”pelasi pädillä”, ja sekoitin tuorepuuron muhimaan, kun lapset olivat käyneet yöpuulle.

Aamulla päätin, että mikään ei tule minun ja tämän aamiaisen väliin. Universumi kuuli. Lapset viihtyivät, kun rauhallisen verkkaisesti katoin pöydän juhlavasti kuistillemme. Puristin herkullisista, nyt kukkeimman satokauden sitruksista mehun, ja lohkoin pomeloa toiseen kuppiin kauniiksi keoksi. Keitin teetä, otin esiin croissantit. Poksautin auki valmiin karamellikastikkeen, lähmin kakun päälle, ja kannoin pöytään. Kutsuin perheen paikalle. Kaikki viihtyivät. Isi järjesti croissanttien väliin sipaisun Oivariinia ja pari siivua hyvää juustoa – kiitos muru – ja 4-vuotias nautiskeli paahtoleipäänsä. Kuopus istui ihan rauhallisena ja taisteli pomelolohkonsa kanssa sen rakenteesta hyvin haltioituneena pitkän tovin. Sitten lapset siirtyivät katsomaan piirrettyjä ja äiti sai toisen kupin teetä ja palan suklaakakkua. Olin taivaassa.

Jos sinun tilanteesi sen sallii, järjestä viikonloppuna herkkuaamiainen ja lähetä huomenna, ystävänpäivänä, kutsu valmiiseen pöytään muutamalle läheisellesi – ehkä juuri minunkaltaiselleni ihmiselle, joka on valmiin herkkuaamiaisen tarpeessa. Jo pienellä yrityksellä aamupala nousee seuraavalle tasolle. Vinkkejä kokkailuihin kuvien jälkeen.

 

Teetä ja croissantteja
Kauppojen leipomo- ja paistopisteistä löytyvät croissantit ovat herkullisia ja helppoja. Niitä voi täyttää, tai olla täyttämättä, ja maistuvat aina yhtä luksukselta. Kahvi-ihmisenä vannon maitokahvin nimeen, mutta myönnytyksenä murulle meillä juodaan aamuisin teetä, ja olen huomannut, että se sopii voisarven kaveriksi oikein hyvin!

Mantelituorepuuro
Sekoita 1 dl kaurahiutaleita, 1,5 dl mantelimaitoa, 1 dl paksua turkkilaista jogurttia ja pari ruokalusikallista (paahdettuja) mantelilastuja. Turvota yön yli jääkaapissa. Puurosta tulee yksi iso tai kaksi maltillisen kokoista annosta. Lisää annoksille halutessasi reilu teelusikallinen vaahterasiirappia, hunajaa tai vaaleaa siirappia. Lisukkeeksi sopii myös pakastemarjoista pyöräytetty vadelma- tai puolukkahilloke.

Tuorepuristettu mehu
Sitrukset ovat nyt sesongissa (lisätietoa kauden hedelmistä saat esimerkiksi täältä)! Halkaistut hedelmät tuovat aamiaiselle väriä, mutta aivan ökyä on puristaa niistä hemmottelumehu: Purista huolellisesti mehu noin neljästä sitrushedelmästä (käytin kahta appelsiinia, yhtä verigreippiä ja yhtä sweetietä). Mausta halutessasi sokerilla tai hunajalla (varsinkin jos mukana paljon greippiä). Kaada mehu siivilän läpi kahteen lasiin.

Pomeloa lohkoina
Olen elänyt koko aikuisikäni aika niukasti mitä tulee eksoottisiin hedelmiin. Muodissa nyt oleva satokausisyöminen on minulle kuin uusi elämä. Olen sallinut itselleni sesongissa olevat hedelmät herkkuhetkiin, ja kokeillut vuoden sisällä sellaisia otuksia kuin mango ja papaija, joita aiemmin en ollut ostanut käytännössä ikinä. Nyt repäisin taas, ja ostin em. sitrusten lisäksi pomelon. Pomelo on melonin kokoinen sitrus, jossa on paksu kuori. Poistin valkoisen osan kokonaan veitsellä leikkuulautaa vasten, ja irroittelin sitten hedelmälihan, lähes kuorettomiksi lohkoiksi. Pomelo on mielettömän herkullinen. Se ei ole niin kirpeä kuin greippi, ja tosi kiva syödä, sillä se ei tirise ja sotke. Täydellinen aamiaishedelmä, kun lohkoja napsitaan sormin!

Suklaakakku ja kinuskikastike
Törmäsin 52 weeks of deliciousness –blogissa suklaakakkuun brunssimeiningillä (ai miten niin? no kun se paistetaan leipävuoassa!). Helppo suklaakakku jäi talteen erityisesti siksi, että lapsi oli halunnut pitkään leipoa suklaakakkua, ja tämän voi tehdä pientenkin kanssa kun tässä sekoitetaan aineet yksinkertaisesti kulhossa. Toinen syy oli se, että minulla oli kesälomareissullamme tamperelaisesta Keittiöelämää-liikkeestä ostettu lasipurkillinen kinuskikastiketta vieläkin kaapissa odottamassa oikeaa käyttöhetkeä. Se olisi tämä! Isossa leipävuoassa paistetusta kakusta tuli todella suklainen, ilman suklaata (jätin reseptissä mainitut valkosuklaanapit pois, ja silti!).

Unohtuneet keitetyt kananmunat
Aivan ihana kakku ja mieletön kinuski, ajattelin hiljaisuudessa ja yksin kuistilla istuskellessani, viimeisiä teetippoja fiilistellessäni. Yhtäkkiä tajusin, että unohdin kokonaan keittää kananmunat! Murun ykkösaamupalaherkku on keitetyt munat kunnon löysällä keltuaisella. Olin täynnä, eikä asia minua harmittanut, mutta sanoin sen kuitenkin ääneen pöytää korjatessani. ”Voi kulta, mun piti keittää sulle kananmunia, ja ne unohtuivat kokonaan.” Muru kurtisti mietteliääni kulmiaan. Meni pari tuntia, ja kaksi elämäni kolmesta miehestä lähestyi minua yrmyn näköisinä, kun juuri huolsin kolmatta. ”Miksi sä paahdoit niin vähän paahtoleipää, mulla on jo nälkä, hö” sanoi pienempi. ”Miksi sä unohdit ne munat, nyt mun tekis koko ajan kananmunaa mieli, hö”, sanoi isompi.

Vaikka aamiainen ei ollutkaan poikien mielestä suorituksena 10+, itse hykertelin sitä vielä nukkumaan käydessäkin. Tämä otetaan ehdottomasti uusiksi! Jos vaikka tähdet olisivat universumissa vielä hetken kohdallaan…

Muikunmätiä leivällä

Joulumenu kahdelle ja puolelle

Uusi vauva oli elämänsä ensimmäisen kuukauden melko helppo ja hyvä nukkumaan. Toinen kuukausi osoittautui työläämmäksi. Yöt ovat menneet koko ajan ihan hyvin, mutta päivisin Pate herää ja havahtuu velipojan mölyämiseen, ovikellon kilahdukseen tai jopa lattian narahtamiseen. Unessa pitämisessä on ollut hommaa, ja iltaisin yöunille valmistautumista on säestetty muutaman tunnin hyvinkin itkuisella ääntelyllä – suomeksi huutorallilla.

Marras-joulukuun vaihteessa pohdimme joulunviettoa ja mietimme, mahtaako Paten uusi vaihe olla tullut jäädäkseen. Jos olisi, vieraiden kestitseminen tuntui hieman raskaalta tavalta juhlia aattoa. Kun ei voinut tietää miten käy, päätimme viettää jouluaattoa perheen kesken iltaan asti. Illalla sitten koko porukka olisi meille tervetullut pukkia tapaamaan ja lahjoja availemaan.

(Se oli hyvä ratkaisu, vaikka kuun puolenvälin paikkeilla ja Paten täyttäessä kaksi kuukautta itkuisempi vaihe tuntuikin jäävän taakse. Huippu-unenlahjoja ei ole saatu takaisin, mutta yhtäkaikki vauvamme elämän kolmas kuukausi näyttäisi kuluvan taas seesteisissä merkeissä.)

Aattoaamu kulki riisipuuroa syöden, televisiota katsellen ja saunoen. Kun joulurauha oli julistettu maahan, isi nosti sähkösavustimestaan lohen ja avasimme pikkupullon kuohuvaa. Herkkuleivillä oli lohen kaverina piparjuurella ja tillillä maustettua ranskankermaa ja muikun mätiä. Pate torkkui alkupalojen ajan, ja koska Arttu ei vielä ymmärtänyt olla joulupukin odottamisesta ihan vauhkona, hän malttoi jopa syödäkin. Tyylilleen uskollisena eli vähän ronkelisti, mutta kumminkin.

Herkkuleipiä

Kinkkua emme pienen perheen jouluun viitsineet paistaa, mutta isi pyöräytti aatonaattona jääkaappiin odottamaan possurullan parin kilon kokoisesta luuttomasta kyljestä. Inspiraatio rullaan saatiin uusimmasta Glorian ruoka ja viini –lehdestä. Possu paistui kypsäksi, meheväksi ja rapeakuoriseksi yhdessä imelletyn perunalaatikon kanssa. Rullan levätessä pyöräytin kattilassa vielä voiporkkanoita lautasille väriä tuomaan. Ja lienee tarpeetonta kertoa: Lohi oli savustettu isimme mielestä jo ihan viimesen päälle, mutta possurulla oli sitten parasta, mitä hän on koskaan syönyt, ja varmasti parempi, mitä moni muukaan on onnistunut itse tekemään!

Komeahan se oli ja herkullista, pakko myöntää.

Possurulla

Illalla, kun pukki oli lähtenyt ja lapset touhusivat eli sekoilivat lahjojensa kanssa, keitettiin kahvit. Tarjolla oli joulupipareita, luumuhillolla täytettyjä lusikkaleipiä, macaron-leivoksia ja paria itse värkkäämääni joulusuklaata, joihin otin vinkit Teresä Välimäen Hyvää joulua –kirjasta. Taateli-suklaakakku oli puolestaan tehty Yhteishyvän ohjeella. Täytyy kehua: erinomainen, suussa sulava taatelikakku! (Päälle tuleva kuorrute on hieman pieni, jos haluaa kuorruttaa kakun kuvan tyyliin. Puolitoistakertaisella annoksella pääsee pidemmälle.) Kahvin jälkeen vielä vähän juustoja ja portviiniä nassuun, ja niin on jouluherkkuja masu taas pullollaan ja yksi onnistunut aatto vietetty!

Jouluherkkuja

Suklaa-taatelikakku

Kohti uutta vuotta käydään, uusia vauvavaiheita odotellen – ja uusia reseptejä tietysti testaillen :)

Romanttinen kesämenu italialaisittain

Romanttinen ilta tarkoitti entisessä elämässä jotakin spesiaalia. Reissua huippuravintolaan ja hotelliyötä, tai iltaa kaksin kotona kynttiläillallisen, paljusaunan ja hyvän leffan merkeissä. Nykyään romanttinen hetki on vartin yhtäaikainen hiljaa oleminen sohvalla, kun lapsi on nukahtanut viimein yhdeltätoista. Isompiin virityksiin on harvoin mahdollisuutta, aikaa tai paukkuja.

Joskus kuitenkin lykästää. Kesälomamme alkuun oli sovittu laatuaikailta, kun lapsi lähti mummolaan yökylään. Olin vuoden odottanut hetkeä, jolloin meillä taas kokattaisiin ja syötäisiin pitkän kaavan mukaan, italialaisittain. Nyt tilaisuus päätettiin käyttää siihen. Tai minä päätin, muru myötäili. Kyllä mies tajuaa, vaikka vähän hitaampikin, milloin raskaana olevan puolison ehdotusta ei kannata ohittaa.

Koska ravintoloissa ei juuri käydä ja laatuaika on harvinaista, keräilin ostoskärryyni luksusraaka-aineita laskematta kustannuksia. Luvassa oli naudan sisäfileetä, buffalomozzarellaa, kalliita oliiveja, siian mätiä, tuorepastaa, karitsan sisäfileetä, erikoissalaatteja, tumminta suklaata ja tuoreita mansikoita. Poimin ainekset Prismasta, ja samalla kotiutin useamman pullon Torresin Natureo -viiniä. Minulta oli mennyt kokonaan ohi, että niitäkin saa Prismasta. Hallelujaa ja vinkiksi muille raskaana oleville!

Kotimainen karitsanfilee on harvinaista laatuaan, ja se oli hankittu jo joulukuussa paikallisesta lihakaupasta pakastimeemme odottamaan oikeaa hetkeä. Hyvin oli odottanut. Se, kuten kaikki muukin, oli huippuonnistunutta ja hyvän makuista, joten jaan menun ilolla. Jos sinä et joudu tämän kesän laatuaikailloissa varomaan alkoholia, suosittelen kurkkaamaan myös sen meillä edellisellä kerralla eli vuosi sitten nautitun italialaisen. Terassimenuni sisälsi huippuhelppoja kesäisiä reseptejä ja sen illan tuomalla tunteella jaksoi vuoden odottaa seuraavaa neljän ruokalajin illallista. Voi että, milloinkohan seuraavan kerran… Huokaus.

Pitemmittä puheitta, olkaa hyvät! Kuvien jälkeen postauksessa tekovinkkejä ja reseptilinkkejä.

 

Italialainen illallinen kahdelle

Antipasti
Carpaccio, tomaatti-mozzarellasalaatti ja marinoidut oliivit

Tomaatti-mozzarellasalaatti

Marinoidut oliivit ja carpaccio

Primo
Siiänmätiä pastapesässä

Pastaa ja mätiä

Secondo
Karitsan sisäfilee salaattipedillä

Karitsan sisäfilee

Dolce
Vaniljasemifreddoa, suklaakakkua ja appelsiinimarinoituja mansikoita

Suklaakakku, semifreddo ja mansikat

ANTIPASTI. Alkupalat ovat italialaisen illan must osuus. Kaiken muun voisi vaikka skipata. Terassimenussa tarjoiltiin klassikkoa, parmankinkkua ja melonia, tällä kertaa söimme murun ykkösherkkua carpacciota ja omaa suosikkiani mozzasalaattia. Laadukkaat oliivit ovat molempien juttu. Maistuvat tosi hyvältä vaikka yksinäänkin alkupalaksi, viinilasillisen kanssa. Vielä paremmilta ne maistuvat, kun niitä hieman tuunaa. Sitruunalla ja valkosipulilla marinoidut oliivit olivat oikein onnistuneet, resepti Yhteishyvästä. Ne kannattaa tehdä jääkaappiin pari päivää ennen H-hetkeä. Muista ottaa hyvissä ajoin huoneenlämpöön tai dipata purkki hetkeksi kuumaan veteen, jotta jääkaappisäilytyksessä jähmettynyt oliiviöljy tulee juoksevaksi.

Carpaccio puolestaan pyöräytetään paria tuntia ennen tarjoilua: Osta pala parasta naudan sisäfileetä. Kietaise se napakasti kelmun sisään, pyöreään muotoon. Pakasta kolmisen tuntia, fileen paksuudesta riippuen. Tarkoitus on saada filee kohmeiseksi, jotta siitä voi leikata aivan ohuita viipaleita. (Kuten kuvasti näkyi, meidän filee ei ollut sisältä ehtinyt tarpeeksi kohmeeseen, sillä leikatessa palat menivät ruttuun. Noh, ei vaikuta makuun.) Nostele carpaccioviipaleet tarjoilulautaselle yhdessä viipaloidun tuoreen raa’an herkkusienen kanssa, rouhi päälle suolaa ja pippuria, pirskota pinnalle Worcestershire-kastiketta, jos omistat, ja norottele päälle hieman parasta oliiviöljyä. Vuole mukaan parmesaania. Carpaccio toimii sellaisenaan, mutta jos teet oliiveja, tee kylkeen tomaatti-buffalomozzasalaatti: Puolita tai lohko kulhoon kirsikkatomaatteja, rouhi niille suolaa ja pippuria, ripottele päälle sokeria ja pirskota joukkoon reilusti balsamicoa. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia. Lohko buffalomozzarella (eli Mozzarella di Bufala) ja pyöräytä joukkoon juuri ennen tarjoilua. Mukaan vielä kunnon loraus oliiviöljyä. Perfect!

PRIMO. Italiassa alkupalojen ja pääruoan välissä syödään alkuruoaksi pieni annos pastaa tai risottoa. Näin jossakin hieman epäitalialaisen primon, pastaa mädin ja smetanan kanssa. Ajatus on kutkuttanut mädin ystävää siitä lähtien. Näin se tehdään: Keitä tuorespaghetti pakkauksen ohjeen mukaan. Yksi rasia riittää alkuruoaksi neljälle, joten puolikas riittää kahdelle. Valuta ja lisää joukkoon nokare voita. Kun se on sulanut, pyöritä pastasta haarukalla kaksi pientä kerää, kuin linnun pesää. (Ei helppoa, mutta toisesta tuli ihan välttävän näköisen. Pysyi melkein pystyssäkin.) Nosta lautasille, pudota pesään lusikallinen smetanaa, ja lisää reilu lusikallinen siian mätiä. Rouhi päälle mustapippuria ja saksi ruohosipulia. Tarjoa heti, mutta älä huoli, jos pasta on ehtinyt jäähtyä. Tässä ruokalajissa se on ok. Taivaallista!

SECONDO. Yksinkertainen salaatti ja grillattu tai paistettu liha on paras italialaishenkinen pääruoka, jos miehesi on äijä, kuten monet miehet ovat. Salaattipeti tehdään valmiista salaattisekoituksesta tai yhdistelemällä hienoja salaattilaatuja kuten rucolaa, viinisuolaheinää ja pinaattia: Nosta salaattia lautasille keko, rouhi mukaan suolaa ja pippuria. Jos tekee mieli, mukaan voi pirskottaa pari tippaa valkoviinietikkaa. Karitsan pannulla paistetut sisäfileet olivat taivaallisia, mutta kuten todettu, niitä ei löydy joka ostosreissulla. Hyvä pihvivaihtoehto on entrecote. Ja jos Tammisen kuveliha ei vielä ole tuttua, tsekkaa vinkki terassimenustani!

Kypsennä valitsemasi liha asteelle medium, leikkaa tarpeen mukaan siivuiksi, suolaa ja pippuroi ja nosta salaattipedille. Vaihtoehtoisesti lihan voi maustaa lisäämällä pintaan nokareen maustevoita, eli voita johon on sekoitettu valkosipulimurskaa, suolaa ja pippuria. Myös sherry-kermakastiketilkka tai vahva viinikastike sopii. Vinkki jälkimmäiseen löytyy joulun ajan avaukseen liittyneestä postauksestani. Huomaa ja muista: Kun tarjoat lihan salaattipedillä, kastikkeen kuuluu olla vahvaa, ja sitä norotetaan lihalle vain mausteeksi.

DOLCE. Näin jossain pari vuotta sitten jälkkärin, jossa oli yhdistetty suklaakakkupalan kanssa appelsiinilla marinoituja mansikoita ja vaniljasemifreddoa. Tein sellaisen annoksen, ja juma se oli onnistunut. Marinoidut mansikat ja suklaabrownie valmistuvat Yhteishyvän resepteillä. Jätä vain browniesta pähkinät pois, jolloin se on juuri sopiva tähän tarkoitukseen. Semifreddopohjaan hyvä resepti löytyy sekin Yhteishyvästä. Valmista vaniljasemifreddo kuin sitruunasemifreddo. Käytä vaniljarahkaa tai mausta tavallinen vaniljasokerilla maun mukaan. Ja jätä luonnollisesti sitruunamehu ja keksit pois. (Jos kaapista ei löydy makeutusjauhetta, sen voi korvata samalla määrällä tavallista sokeria.)

Jälkkäriannoksille tulee suklaakakkupala, pallo semifreddoa ja keko mansikoita. Koska olin juuri (!) eli kaksi vuotta sitten tehnyt tätä, häröilin, ja korvasin appelsiinimarinoidut mansikat pelkillä mansikoilla ja appelsiiniviipaleille, joihin olin sutinut fariinisokeria ja konjakkia. Virhe. Alkuperäinen idea oli paljon parempi. Pysy sinä siis siinä.

JUOMAT. Laadukas kuohari sopii sekä alkupaloille että mätipastalle. Vinkiksi kohtalotovereille: Jos meinaa raskausaikanansa hairahtaa muutaman kerran alkoholiannokseen, älä tuhlaa vapariasi turhanpäiväiseen. Hairahda kunnon kuohariin! Muutama malja raskausaikana, esimerkiksi hääpäivänä, ystävän syntymäpäivänä tai kesäloman alun kunniaksi, ei vielä tee äidistä tai syntyvästä lapsesta epäkelpoa. Jos et halua hairahtaa edes sitä paria lasillista per yhdeksän kuukautta, suosittelen alkuruoille Torresin Natureo –valkkaria. Kaikki muut maistamani alkoholittomat viinit ovat ihan sontaa. Thank God meillä on Torres! Natureo-punaviinikin on myös juotavaa. Sitä siis lihalle, tai valitsemaasi italialaista punaviiniä. Jälkkäriksi jälleen kuohuvaa, kuten makeaa Gancia Astia. Ihanneiltana. Minulle sitä heruu vasta, kun laatuaika joskus kuukausien päästä iskee seuraavan kerran vasten kasvoja. Josko vaikka puolen vuoden päästä joulun pirullisessa avauksessamme, viinikastikevinkistä mieleeni…! ;)

BLT ruokatrendipellejen vanavedessä

Tiedätkö lehtikaalin? Et ehkä tiennyt hetki sitten, mutta nyt tiedät, koska sana tulee vastaan joka kulmalla. Miksikö?

Se on kuulkaa sillä tavalla, että ruokaa ja rättibisnestä yhdistää yksi asia. Molemmat ovat muotivillitysten temmellyskenttää! Se, mistä ruokamedioissa voohataan, on pian kaikkien huulilla, ja sen jälkeen sisällä suussa. Kokosin piruuttani listan esimerkkejä, jos joku ei tiedä, miten tulevana viikonloppuna pitäisi syödä. Aloitetaan A:sta.

Trendikäs panostaa aamiaisiin. Granola tai smoothie on must, ja puuro on uusi musta, etenkin jos sen tekee mantelimaitoon. Tuorepuuro eli hiutaleiden turvottaminen vedessä, maidossa tai jogurtissa on hyvä vinkkeli aamuappeeseen sekin. Rakkain aamukahviseuralaiseni, eli Etlari, vinkkasi juuri parilla reseptillä. Talkkunapuuroa testaan joku lauantai, kun on taas joutavaa aikaa.

Kasviperäisten maitojen eli manteli-, soija- ja kauramaidon aallonharjalla killuminen johtunee siitä, että ruoan terveellisyys on tällä hetkellä lähes yhtä tärkeää ruokahifistelijöille kuin sen maku. Pelottavan lähes. Erikoisten, usein terveyskaupoissa myytävien, Suomessa hetki sitten vielä varsin vieraiden raaka-aineiden ja supefhörhöfoodien voittokulku johtuu toisaalta siitäkin, että vegaanius on pop. Terveellisyyssyistä, ilmastosyistä, ja ihan vaan muoti-ilmiösyistä.

Olen herätellyt minäkin taas itseäni vanhoihin harrastuksiini, ja panostanut tänä syksynä satunnaisesti kasvisruokiin. Kakkujen kuningattarista löytyi syyskuun kohdalta ehta vegaaninen suklaakakku, mikä sopi hienosti muihinkin laulun aiheisiini – eli naistenlehtien selaamiseen ylhäisessä yksinäisyydessä päiväkahviaikaan, nyt kun lähes kaksivuotias poika jo viihtyy useita sekunteja putkeen irti äidistä.

Uunissa paistettu vegesuklaakakku ei kuitenkaan ole, kuten kaikki tiedämme, ’the ultimate cake’ tänä syksynä. Fantasiakakut ovat out, mutta rempseä jenkkileivonta in! Lisäksi kaikenkarvainen raakaruoka on edelleen Se juttu. Raakakakut, siis kakut, jotka on valmistettu ilman uunia ja prosessoimattomista luonnon aineista, ovat terveellisiäkin, sanovat. Ehkä muistatte, että kokeilin viime syksynä avokado-pähkinäkakkua. Ei vakuuttanut, eikä mieheltä psori lähtenyt. Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että ei se sitä ihan kauheasti syönyt.

Prosessoimattomuus on muuten tehnyt vaikutuksensa myös lihansyöjiin. Graavikala on kasarihommia ja sopii mummon joulupöytään, tosityylitaituri syö raakaa lihaa, elikäs tartaria, carpacciota, riimilihaa ja niin edelleen. Sopii meidänkin murulle!

No mitä muuta uutta länsirintamalla? Ei mitään, sillä pieni ja paikallinen ovat yhä vaan valttia. Mitä pienempi kahvipaahtimo, sen parempi kahvi. Lähibuumiin sopii hyvin, että yksinkertaisuus on kunniassa: Käytetään vähän raaka-aineita, mutta ne mitä käytetään, ovat huippulaatua. Suuntausta tukee ravintoloiden listoilta tuttu annosten nimeämistyyli. Pääruoaksi voi esimerkiksi olla ”Kala ja kesäkurpitsa”.

Toisaalta. Yhtä usein törmää erityisesti ruokajournalismin puolella runsaasti elementtejä sisältäviin reseptien nimiin. Ei mielestäni istu yksinkertainen on kaunista –filosofiaan. Tiedättehän nämä: ”Granaattiomenasiirapilla glaseerattua ja itämaisittain maustettua ankanrintaa, kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä rikastettu yrttibulgur ja granaattiomenasiirappipunaviinikastike, jonka pohjana on käytetty lintulientä, joka on keitetty linnun luista, mitä meidän ei olisi tarvinnut tähän reseptin nimeen tuoda, mutta toimme sen piruuttamme, koska emme usko, että ilman tätä nimeämistyyliä kukaan osaisi lukea reseptistä, millä mikäkin annoksen osa on rikastettu, hunnutettu tai sulostutettu”.

Siinäpä toinen kerronnan muoto, jota me ruokamediantuottajat voisimme vähän suitsia. Ihan koko ajan ruoasta ei tarvitse puhua kuin sen valmistaminen olisi jokin ylimystason riitti. Annoksia ei tarvitse ”kruunata” tai ”aateloida”, saati ”rikastaa” ihan joka päivä. Joskus jotain voi vain ”lisätä” ja ”maustaa”.

Hehkuttamisesta puheen ollen. Joskus ruokamedia sortuu voohaamaan jostain asiasta kuin se olisi uusi, vaikka se ei ole. Nyt on vallalla ihmetellä sitä, kuinka huippuannokseen on käytetty paikallisia raaka-aineita kuten kotimaista possua, ja sitten se on valmistettu jostain toisesta maailmankolkasta tulevalla tyylillä ja maustettu tuontiaineksilla. Herää kysymys: Mitä uutta tässä oikeasti on? Kuka muka hankkisi possun Kiinasta tai Japanista, epätrendikkäästi siis? Suuntaus onkin itsestään selvyyden pukemista sanoiksi: ”Hei, kokkaamme Suomessa niistä raaka-aineista, joita täällä on saatavilla, kansainvälisillä resepteillä!” No, jos tarpeeksi pitkä katsanto otetaan, uuttahan kaikki on, myös kansainvälinen kokkailu.

Oli miten oli, Italia on menneen talven lumia, muodikkain valmistaa etnistä ruokaa. Lähi-idästä puhuvat. Ja kaukoaasialainen rocks, ilman muuta. Ruokamediassa on vilissyt sellaisia sanoja kuin sriracha ja kimchi, joita kumpaakaan en ole maistanut. (Olen siis vasta kyynisen tarkkailijan tittelissä kiinni, en varsinaista muotieliittiä.)

Uusi Sanoman kustantama Soppa365-lärpäke oli hyvä ostos trendipyrkyrille. Tein sovellutulla reseptillä Kiran kiinankaalia ja siitakkeita, koska halusin ostaa inkivääriä ja chiliä. Ne uppoavat Suomessa nykyään kuin väärä raha, S-ryhmäkin on raportoinut. Kaalin kaveriksi mies paistoi possun sisäfileetä. SUOMALAISTA POSSUA! Olimme trendikokkailun ytimessä! Lapsi tosin heilautti moiselle piutpaut. Hän söi nakin.

Kuten kerroin, yksinkertainen on kaunista, mutta myös ronski ja rustiikkinen tyyli on tehnyt vaikutuksen moneen pipertämiseen kyllästyneeseen ruokasomeilijaan. Se ei näy pelkissä kuluneissa puualustoissa, joiden päällä kaikki ruokakuvat nykyään otetaan, vaan myös siinä, mitä syödään ja miten. Erityisen hyvin tämä suuntaus sopii yhteen modernin ja itse tehdyn katuruoan kanssa.

’Parempi katuruoka’, mitä hittoa se tarkoittaakaan, on nyt in ihmiset, believe you me. Olen tulkinnut asian niin, että jo mainituista laadukkaista aineista vaivaa nähden tehdyt hampparit ja muut ruokakääröt ovat kuuminta hottia, tusinapitseriasta ostetut rasvaläpät tai hikisestä grillikiparista haetut makkaraperunamätöt eivät.

Lähdimme taannoisena lauantaina paremman katuruoan perään, sillä Liemessä-blogista tutun ja ihailemani kaiman keittokirja löytyy nyt hyllystäni. BLT, eli klassinen bacon-lettuce-tomato-yhdistelmä, lienee edelleen hittipinkka, erityisesti coolin pekonin ansiosta. Katukokin pisteet nousevat, kun mukaan lisää avokadoa kuten toinen Jenni kirjassaan. Koska sitä sai Prismasta luomuna, olkoon menneeksi ja ei kun trendileipää koostamaan, Jennin ohjeita soveltaen. Majoneesi oli kaupan valmista, ranskikset friteerasin itse. Ihan hyvä tasoitus! Söimme tosin iltapalamme sisällä, mutta tämä annettakoon meille maalaistolloille anteeksi, kun niitä aitoja katujakin on aika vähän täälläpäin…

BLT-klubbari
2 leipää

6 viipaletta isoa paahtoleipää
salaattia, tomaatti
4 siivua pekonia
avokado
iso broilerin rintafile tai kaksi pientä
majoneesia

Paahda paahtoleivät kuumalla pannulla voissa molemmin puolin. Nosta sivuun. Paista pekoniviipaleet rapeiksi ja nosta talouspaperille valumaan. Kypsennä broilerin fileet ja viipaloi. Viipaloi myös tomaatti ja avokado, puolita pekonisiivut.

Voitele leipäviipale majoneesilla. Lisää leivälle salaattia, tomaattia ja pekonisiivuja. Voitele toinen leipä majoneesilla, nosta pekoneille, ja lisää päälle avokadoa sekä viipaloitua broileria. Lisää pinkan päällimmäiseksi kolmas leipä, majoneesilla voideltu, tietenkin. Leikkaa leipä kulmista kahdeksi kolmioksi ja paina pinkkaan cocktailtikut. Tee toinen leipä samaan malliin. Syö heti, vaikkapa itse tehtyjen ranskisten kanssa.

P.S. Paljastetaan vielä ruokajuomat viimeisessä kuvassa. Trendi-immuuni miehenikin on nimittäin kuullut, että juomapuolella olut on ollut pitkään nosteessa. Noh, tyylitietoinen tuskin valitsee meidän isin uninallea. Sen klubbarin vierestä löytyisi jokin pienpanimotuote! Mutta hyväksytään murulle tämä munaus, kun minäkään en jaksanut sitä majoneesia tehdä itse.

Suklaakakkua ja lohturuokaa, parempi viikko tuokaa!

Oletko koskaan syönyt kakkua pöydässä, jossa joku vääntää torttua? Reilu kaksi vuotta sitten en tiennyt sen olevan mahdollista, nyt moinen on käsin kosketeltavan – ja hajuaistein havaittavan – totta.

Istut pöydässä, selailet naistenlehteä ja fiilistelet kuuman kahvin ja kakkupalan äärellä. Yhtäkkiä havaitset silmäkulmastasi, että pöydän päässä istuva ja tabletilta Nalle Puhia katseleva vierustoveri puristaa huuliaan pinkeästi yhteen naama punaisena. Olkapäät nousevat pinnistyksen merkiksi. Pöytäkumppani ei irrota katsettaan piirretyistä, vaikka pinnistys vaihtuu ähertämiseksi. Pian suustakin kuuluu ponnistamisen aiheuttamia kurkkuääniä.

Yrität pitää katseesi lehdessä, mutta hetki on menetetty. Vaikka pystyisit ignooraamaan tortun tekovaiheen, aistit kertovat, että on vaipanvaihdon aika. Suklaakakku ei maistu, ennen kuin on käyty peppupesulla. Kahvi kylmenee, mutta kakku odottaa kyllä.

Kuvassa näkyvä viime viikonlopun leipomuksemme, mustaherukkainen suklaakakku, on kunnon lohturuokaa kuten suklaa aina. Jos on paha mieli, masentaa tai muuten tarvitsee jytkyä piristystä, suklaa auttaa. Olen jakanut hyvän ja nopean pikamutakakun ohjeen jo aiemmin, ja sitä suositan äkillisiin masennuskohtauksiin, sillä sen aineksia on aina kotona.

Lohturuokatarpeeni syy lienee selvä kaikille, jotka lukivat viime postauksen. Koska osalle tutuista jutun juuri oli mennyt hieman ohi – mistä syytän heidän sisälukutaitoaan enkä tietenkään yhtään epäile omaa kykyäni kirjoittaa auki kaikki pimeimmät ja oudoimmat sielunelämäni asiat – selvennettäköön se tässä vielä:

Parisuhde-elämässäni on tällä hetkellä kaksi juonnetta, jotka ovat kaihertaneet minua jonkin aikaa. Ensimmäinen on ihan normaalia elämän kaikkiin muutoksiin liittyvää panikoitumista. Entinen tapa elää on jäänyt taakse, ja sopeutumisvaikeudet iskevät päin pläsiä. Kun on lapsia, suhteen ja yhteisten hetkien eteen on tehtävä aiempaa enemmän duunia. Ei mitään uutta auringon alla. Aavistettavaa normisettiä.

Toinen juonne on kinkkisempi. En tiedä missä vaiheessa itsetunto-ongelmani ovat salakavalasti iskeneet, mutta yhtäkkiä synttäriviikonlopun jälkeen havahduin tajuamaan, että en pidä itseäni enää niin upeana ja vastustamattomana naisihmisenä kuin joskus. Olen usein suorastaan tyytymätön itseeni. Sen seurauksena olen alkanut epäillä, että mieskään ei ole rakastunut minuun entiseen malliin. Oikeasti kaikki akrobatiatemput, joilla olen yrittänyt miestä herätellä, ovat olleet turhia. Hän ei jaksa jutella ja pohtia suhteemme olemusta ihan vaan niistä ensimmäiseen kategoriaan putoavista syistä johtuen: Ollaan kiireisiä, väsyneitä, opetellaan elämää uuden perheen jäsenen kanssa. Hän ei (vannomatta paras, mutta veikkaan) ajattele minusta erilailla kuin pari vuotta sitten. Mutta minä itse ajattelen.

Tilanne haisee. Ei yhtä pahalta kuin em. kahvipöytäepisodi, mutta ei se kauas jää.

Hajussa on kuitenkin se hyvä puoli, että se herättää aistien jälkeen myös aivot. Jotain on tehtävä, ne viestittävät. Jos äiti haluaa takaisin ”vanhat hyvät ajat”, taitaakin olla vaipanvaihdon aika äitin korvien välissä!

Männäviikolla en vielä jaksanut ryhtyä operaatioon. Halusin märehtiä itsetutkisteluni tuloksissa, ja tein toista lohturuokaa, kaurapaistosta. Teen sitä usein mustikoista, sillä niitä on pakkasessa poikkeuksetta. Suklaan tavoin toimii kuin väärä raha, enkä ollut ihan niin ruma ja väsynyt hahmo, kun sain paistosta suuhuni.

Hyvää parempaa viikkoa kaikille!

Mustikka-kaurapaistos

1 l mustikoita
1-2 tl perunajauhoja
4 dl kaurahiutaleita
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g voita

Voitele korkeareunainen ja halkaisijaltaan n. 20 cm vuoka. Lisää mustikoihin hieman perunajauhoja. Sekoita hiutaleet ja sokerit. Ota voista erilleen muutama lastu ja sulata loput. Lisää rasva hiutaleiden joukkoon. Kaada puolet mustikoista vuokaan, ripottele päälle hieman kauraseosta, kaada vuokaan loput mustikat ja lisää pinnalle suurin osa kauraseoksesta sekä voilastut. Paista 175 asteessa n. 30 minuuttia, kunnes kaura on saanut hieman väriä. Syö esimerkiksi vaniljasokerilla makeutetun maustamattoman jogurtin kanssa.

Minä ja kummipojat, osa 2: Ulkoilupäivän hodarikioski

Kuten viime postauksessani kerroin, minulle on siunaantunut kahdeksan vuoden saatossa kolme kummipoikaa, joiden ristiäisiin ja syntymäpäiville on tullut useamman kerran leipaistua jotakin makiaa. Olen lisäksi yrittänyt joka vuosi järjestää lasten kanssa kohtaamisia, joihin liittyisi ruokailua, se kun on itselleni tärkeä elementti sosiaalisissa tilanteissa.

On ollut vohvelikestit (jossa kukaan ei maistanut tekemääni hilloa), eväsretkityylinen aamupala matkalla Jyväskylään (kinkku-tomaattipannukakku päätyi levähdysalueen roskikseen), brunssiaamiainen (viis itse tehdyistä rinkeleistä, kun oli nakkeja tarjolla), lasagnepäivällinen (”Mä en tykkää lasagnesta”), kakkukahveja (”Mä en tykkää Jennin kakuista”), palju-saunailta (”Mitä toi on? Missä ne nakit on, joita Tuomo paistoi?”), joulutorttumaistajaiset (vain Fazerin sininen kelpasi, ja sitäkin meni eniten sohvatyynyyn), pitsailtoja (”Mummo tekee parempaa”), fajitasiltoja (”Saisinko mä nakkeja?”) ja niin edelleen, joitakin parhaimpia yrityksiä mainitakseni.

Yhteenveto: Jos olen pienistä pojista jotain oppinut, se on se, että ei kannata lähteä yrittämään mitään ihmeellistä. Viimeinen virhe on myös lähteä yrittämään jotakin tavallista, josta ajattelee lapsien yleensä tykkäävän (esim. kakut ja makeat jälkiruoat). Ainut tarjottava, johon euronsa kannattaa lyödä likoon, on nakki!

Nakki on fiksu keksintö. Pomminvarma, ja niitä on helppo syödä. Ne sopivat aamupalalle, lounaaksi, välipalaksi, päiväruoaksi ja iltapalalle. En kenties enää koskaan yritä rakentaa mitään ruokailuhetkeä kummipoikieni kanssa, joka ei sisällä nakkeja!

Näissä mietteissä rupesin juhannuksen alla suunnittelemaan eväspuolta kummipoikien ja heidän perheenjäsenten päänmenoksi suunniteltuun ulkoilupäivään. Suuntaisimme läheiselle kodalle, jonka ympäristössä oli mukavia ulkoilureittejä. Ohjelmassa olisi pari tehtävärastia (tikanheittoa ilmapalloihin, saappaan viskaamista ja tarkkuuspotkupalloa) sekä mönkkäriajelua heille, ketkä uskaltaisivat mennä muruni kyytiin. Sitten syödään, jotain helppoa ja grillikatoksessa valmistuvaa. Siitäpä idea: perustan hodarikioskin!

Kioskistani sai kahdenlaisia hodareita. Toisessa oli nakki vapaavalintaisilla mausteilla. Toisessa oli lihapullia ja mausteista tomaattikastiketta, siis lihapullasub, tarkkoja ollaksemme. Lapset eivät pettäneet ennakkoarvailuissani, ja jättivät lihapullat ja itse tehdyt tomaattikastikkeet rauhaan. Mutta nakkisämpylät maistuivat. (Toinen isommista kummipojistani tosin maistoi lihapullasubiakin, pojot hänelle!)

Parituntinen ulkoilumme sujui muutenkin kivasti. Isot pojat uskalsivat mönkkäriin, samoin kaksi reipasta siskoa. Kolmevuotias Pienmies J varmaan uskaltaa jo ensi vuonna, veikkaan, ellei kukaan kerro hänelle murun maineesta ratin takana (suora lainaus yhdeltä kummipojalta: Se on hullu!)…

Loppupäätelmät:

Jos sinä mielit tarjoiluvinkkiä lastenkutsuihin, suositan ehdottomasti trendikästä hodarikiparia. Maistuu lapsille, ja valmistelut eivät vie kauan. Jos teet itse kastikkeita ja/tai lihapullia, ne voi tehdä jo edellisenä iltana. Sämpylät pitää toki leipoa tarjoilupäivänä, mutta paljon muuta ei sitten tarvitse tehdäkään. Ei kun kädet jauhoon! Et tule pettymään, niin kauniita ja hyvänmakuisia tulee! (Harmillisesti kuvia hienosta sämpylätarjottimesta ei ole, mutta murulle ulkoilupäivän jälkeen tehdystä ekstrailtapalasta pääsette kärryille.)

Hot dog –sämpylät
30 kpl

7,5 dl täysmaitoa
2 pkt hiivaa
75 g voita
3 tl suolaa
n. 20 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola, jauhoja, ja vaivaa joukkoon pehmeä voi. Lisää jauhoja tarpeen mukaan, jotta saat kimmoisan taikinan, ja vaivaa sitä käsin n. 20 minuuttia, alustaa vasten. (Itselläni menee jauhoja aina enemmän kuin ohjeet sanoo, siksi tässä reseptissä jauhomäärä on reilu. Jos selviät vähemmällä, hyvä niin.)

Älä kohota taikinaa, vaan jaa se kahtia ja paloittele molemmat osat noin viiteentoista palaan. Pyörittele palat palloiksi ja edelleen sukkuloiksi. Nosta sämpylät leivinpaperille (10 sämpylää mahtuu samalle pellille) ja peitä leivinliinalla. Kohota 1,5 tuntia. Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia.

Perushodarin lisukkeet:
pitkiä, laadukkaita nakkeja (jotka voi paistaa tai grillata)
ketsuppia ja sinappia
majoneesia
kurkkusalaattia
esim. voipaperista kietaistuja kääreitä

Lihapullasubiin:
halkaistuja lihapullia, n. 3 pullaa per sub
majoneesia
paksua tomaattikastiketta (kokeile esim. helmikuussa postaamaani kisastudiohodarin tomaattikastiketta, mutta lisää joukkoon tuoreita tomaatinlohkoja ja aja kastike tehosekoittimessa tasaiseksi)

 

P.S. Ulkoilupäivämme jälkkärissä mentiin hyvin helppoa reittiä. Aikuisille oli keitetty termarikahvit, ja lapset saivat pahvimukiinsa maitoa, mihin pystyivät kostuttamaan dippailukeksejä (lajikkeina Rainbow Dip mud –suklaakeksi ja Ballerina Dops Milkshake -keksi). Dippailukeksit menivät paremmin kaupaksi kuin omat leipomukseni yleensä, ja olivat käteviä tarjottavia retkellä. Tuli kuitenkin mieleeni, kun leivoin eilen Kakkujen kuningattarista mutakakkua, että pari sellaista olisi helppo paketoida mukaan myös eväsretkelle. Tässä reseptissä suklaakakkutaikinaan lisättiin kaksi ruokalusikallista Fazerin turkinpippurirouhetta (löytyy kaupan leivontahyllyltä). Jännä makulisä, suosittelen. Ajattelin myös, että se olisi varmaan lasten mieleen. Mutta kuten sanottu: Moinen logiikka vie vaarallisille vesille. Jos syötävässä ei ole nakkeja, menekistä ei etukäteen voi tietää!

 

Kahvipöydän tarjottavat tasavuosijuhliin

Veljen vaimoke täytti kuunvaihteessa kolmekymmentä, ja veljeni päätti järjestää puoliyllätykselliset kahvikestit. Sankarin suku asuu pohjoisessa, ja he olivat käyneet onnitteluvisiitillään jo aiemmin. Duuni oli siis suhteellisen helppo, olihan kylään tulossa aika pieni, veljeni omasta perheestä koostuva porukka sekä muutama ystävä. No eihän se siitä silti selvinnyt.

Äitimme sekaantui tilanteeseen ensimmäisenä. He soittelivat veljeni kanssa ja sopivat, että minä ja äiti autamme kädetöntä miestä tarjoilujen tekemisessä. Siis: Me vieraat toisimme tullessamme synttäritarjottavat. Äiti sanoi, että hoitaisi suolaisen puolen, minun tehtäväkseni jäisivät makeat.

Mieleinen työnjako. Soitin veljelle, että kuinka monta vierasta tulee ja millaista tarjottavaa hän kaipaisi. Ei osannut vastata kumpaankaan kysymykseen. Homma oli siis juuri niin hallinnassa, kuin olin olettanutkin.

Valkkaillessani Kakkujen kuningattaret –keittokirjastani huhti-toukokuun kohdalta sopivia yksilöitä kolmikymppisille, sain huikean idiksen. Valitsen tarjottavan sankarin jokaiselta vuosikymmeneltä!

Tein perinteisen hedelmäkakun kuvastamaan kahdeksankymmentälukulaisissa ristiäisissä ja sankarin ensimmäisillä synttäreillä nautittuja täytekakkuja. Näitä hedelmin koristeltuja kakkuja ainakin meillä etelän elävillä oli tarjolla kaikissa juhlissa, ja tämän kuvan jaoinkin jo viime postauksessa. Ihaillaan vielä kerran!

Yhdeksänkymmentäluvulle tultaessa ja sankarimme aloitettua toisen vuosikymmenensä kansainväliset vaikutteet lisääntyivät kahvipöydissä selvästi. Valkkasin ysärikakuksi Nina Lincolnin suklaakakun. Se on keksimurupohjainen juustokakku, todellinen hitti, joka itse asiassa löysi tiensä Suomeen jo 80-luvulla. Loppua hyydytettävien kakkujen voittokululle ei näy, mutta tämän erikoisuus on se, että kakku hyydytetään pakastimessa, ei liivatteella. Toteuttamani resepti Kotilieden sivuilla, vassokuu!

Sankarin kolmannella vuosikymmenellä ja uudella vuosituhannella juhlien kahvipöytiä koristaa uudet herkut. Nyt kohistaan esimerkiksi macaron-leivoksista. Niitä siis vielä mukaan! En edes haaveillut tekeväni itse, vaan ostin kaupan pakastealtaasta. Todella hyviä, suosittelen tsekkaamaan!

Puheessani toivotin sankarille hyviä tulevia vuosikymmeniä. Vielä ei tiedä, mitä ne tullessaan tuovat, kahvipöytiin tai hänen omaan elämäänsä, mutta olkoon kaikki tuleva herkullista, sanoin, ja onnittelin itseäni erinomaisesta puheesta ja tarjoiluideasta.

Jos te mietitte tarjottavia tasavuosijuhliin, kolmekymppisiin, kuusikymppisiin tai kahdeksankymppisiin, suositan samaa ehdottomasti! Miettikää, mitä herkkuja sankarin milläkin vuosikymmenellä juhlissa tarjottiin, ja kootkaa pöytä niistä! Yksi makea ja suolainen per vuosikymmen, tai useampi.

Vanhemmista vuosikymmenistä kertomaan käyvät kihlakakut, lusikkaleivät ja esimerkiksi voitaikinaan kiedottu kaali eli kaalipiirakka. 40-50-luvulla karjalaisten piirakat löysivät tiensä tännekin, ja valmiita voileipiä on nautittu yhtä kauan, kuin myös voileipäkakkuja.

Tällä vuosituhannella suolaisella puolella ovat yleistyneet erilaiset pienten korppujen päältä tarjoiltavat tahnat. Äiti teki suolaisen piirakan kaveriksi kalaisia suupaloja näihin kemuihimme, ja itse harrastan porotahnaa. Jakoon samalla resepti sinappisiin graavilohileipiin, hyviä kahvipöytään molemmat.

Graavilohileivät

tummaa vuokaleipää tai Maalahden limppua
oikeaa voita
graavia lohta
tilliä

sinappimajoneesi:
½ muna
1 tl voimakasta sinappia
1 tl sitruunamehua
n. 1,5 dl rypsiöljyä
suolaa ja mustapippuria

Valmista ensin sinappimajoneesi. Ota öljy ja muna hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Riko muna lasiin, sekoita haarukalla, ja kaada puolet pieneen astiaan. Lisää sinappi ja sitruunamehu. (Voit tehdä majoneesin toki kokonaisestakin munasta, mutta jo puolikkaasta tulee kelpo satsi.)

Laita sähkövatkaimeen vain yksi vispilä. Sekoita munaa voimakkaasti ja ala kaataa öljyä joukkoon ohuena nauhana, vähän kerrallaan. Voit säädellä majoneesin paksuutta öljyn määrällä. Mausta majoneesi suolalla ja pippurilla. Anna tekeytyä ja viilentyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.

(Leikkaa leipäpalat kahtia,) voitele leivät ja asettele päälle lohisiivuja. Nosta päälle sinappimajoneesia ja koristele tillillä.

Poropalat

100 g kylmäsavuporoa (esim. leikkeleenä)
150 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g ranskankermaa
piparjuuritahnaa (Felix)
ruislastuja

Silppua poro pieniksi paloiksi. Sekoita tuorejuusto ja ranskankerma. Mausta piparjuuritahnalla makusi mukaan. Sekoita joukkoon poro. Jaa massa nokareina pienille ruislastuille. Asettele tarjolle esim. graavilohileipien kanssa. Korista vati herneenversoilla.

 

Viimeiset vinkit: Jos haluat järkätä rennot tasavuosikemut esimerkiksi armaalle puolisollesi, voit myös ottaa mallia veljestäni ja organisoida pöydän nyyttärityylillä. Läheiset pitävät osallistumispyyntöä yleensä kunniatehtävänä, kuten mekin äitini kanssa. Eli veljeni siis vei meitä kuin litran mittaa, tajuan yhtäkkiä tätä kirjoittaessani. Hän pääsi erittäin helpolla, jäihän hänen tehtäväkseen vastata vain kahvista.

Tuskin ketään kiinnostaa, mutta kerron silti, että hän keitti kahvin pannuun seisomaan ja odottamaan juomista puolitoistatuntia ennen H-hetkeä, ja soitti sankarille töihin, että toisi omiin yllätysjuhliinsa kohta tullessaan vielä kahvimaitoa kaupasta.

Juhlien järjestämiseen voikin asennoitua monella tavalla. Ääripäinä toisten härski hyväksikäyttäminen ja hälläväliä-meininki, toisena ääripäänä hiusten irtoamista aiheuttava stressaaminen ja nipottava vinkuminen muille ihmisille. Paras asenne juhlan järjestämiseen löytyy todennäköisesti näiden välimaastosta.

Lykkyä kaikille sankareiden läheisille, jotka juhlia tänä kesänä suunnittelevat!

Tisu- ja misuviikot

Jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin: Jatkuvan kiireen tunteen lisäksi äitiys on tuonut minulle paljon oppia. Olen esimerkiksi oppinut liudan uusia sanoja! Viime postauksessa pureksitun ’oma aika’ –termin ohella ehdoton lempparini on ’lapsentahtisuus’. Ja sitä meillä tehdään täydestä sydämestä.

Pyrkimyksemme lapsentahtisuuteen ei johdu kasvatusfilosofioistamme. Sen järkevyys on kirkastunut puhtaan kustannus-hyötyanalyysin tuloksena. Kun päivän rytmit sovittaa lapsen tahtiin ja touhuaa asioita, jotka hänelle ovat mieluisia, koko perhe voi paremmin. Simppeliä logiikkaa.

Ensimmäisen kerran kuulin lapsentahtisuudesta Päijät-Hämeen keskussairaalassa, kun ihana yöhoitaja antoi minulle imetysvinkkejä. Olin epävarma, kuinka usein otan vauvan rinnalle. Aina kun se kitisee? Katsonko kellosta imetysajat? Jos teen väärin ja imetän liikaa tai liian vähän, saavummeko viimeistään pojan päästyä teini-ikään takaisin, mutta psykiatriselle puolelle?

Hoitaja neuvoi lempeästi, vaikka olen ihan varma, että kysymysteni seurauksena tietoihini vaihdettiin nimen kohdalle ’H. Moilanen’.

Minulle kerrottiin, että vauva valitsee ruokailuaikansa itse, mitä kutsutaan lapsentahtiseksi imetykseksi. Varmistin asian neuvolassa, ja he sanoivat samaa. Tiesivät mistä puhuvat, sillä tunnen monia perheitä, jossa on imetetty täysin lapsentahtiin, mutta silti viimeistään vuoden ikään mennessä lapsi on tajunnut, ettei nännissä roikkuminen ole enää erikoisen jännää puuhaa. Juotavaa saa pullosta tai mukista nopeammin, ja jos kaipaa hellyyttä, sylissä voi istua repimättä äidin paidankaulusta joka suuntaan.

Emme ole noita perheitä, tunnustettakoon, vaikka taisitte arvatakin. Minulla on parin viikon päästä 1,5 vuotta täyttävä lapsi, jota imetän edelleen. Vaihtelevasti, mutta lähes poikkeuksetta aamulla kun herätään, kun saavumme päiväkodista (pitkä, usein pari eri imetyskertaa vaativa sessio), ja vielä illalla ennen nukkumaanmenoa. Tutti tai tuttipullo ei ole ikinä kelvannut, ja jos imetyksen yrittää väistää, lapsi huutaa. En tarkoita itkemistä, vaan totaalista huutoromahdusta. Koko perheeltä.

Pitkällä imetyksellä on hyviä puolia (joita en muista), paljon puolia, jotka ovat neutraalia ’elämä on’ –osastoa, ja jonkin verran puolia, jotka haittaavat muuta elämää. Viimeiset 9 kk plus 1,5 vuotta yksi pannassa olevista mieliteoistani on esimerkiksi ollut viininlipittely. Lasin voi toki juoda, vaikka lapsi ei vielä nukkuisi, mutta kaksi lasia aiheuttaa jo tunnontuskia. Siksi yksi hauska perinne, joka on ollut Artun ilmaantumisen jälkeen jäähyllä, on niin kutsutut naisten illat.

Olemme jo vuosia kokoontuneet äidin ja kummitädin kanssa säännöllisesti luokseni viinilasillisille. Samalla puhutaan naisten juttuja ja syödään hyvää. Viime viikonloppuna totesin, että koska en saa imetystä ikinä loppumaan, on parempi palata mukaviin perinteisiin, vaikka hieman varovaisesti toteuttaen. Ajoin murut lepikkoon muutamaksi tunniksi, ja kutsuin naiset iltakylään.

Alkuun söimme etanoita. Herkkusienen lakeissa, voitaikinalevyiltä tarjoiltuna, päällä sinihomejuusto-persiljavoita (idea Glorian Ruoka&Viini –lehdestä nro 3/2005). Toisena iltapalana vetäistiin sitruunaiset lohihuikopalat, ja jälkkäriksi olin leiponut Kakkujen kuningattarista tiramisu-suklaakakkua. Amarettoa sen kanssa, sillä lapsi jo nukkui! (kakun resepti löytyy postauksen lopusta)

 

Ilta oli juuri sitä mitä tarvitsin! Kakusta mieleeni myös tuli, että sitä oikeaa tiramisua pitäisi taas tehdä. ’Tiramisu’ on nähkääs italiaa, ja tarkoittaa, että tämän ruoan voimalla ’noustaan ylös’.

Koska olen imetyksenlopetusstressini vuoksi suosta noston tarpeessa, päätin tänään kokeilla vanhan tuttuni (muistattehan?) Henri Alenin misua hänen uusimmalla Twitter-reseptillään. Ne nautittiin äsken. Hyvän ruoan päälle vetäistyn misun jälkeen olo on niin runollinen, että päätin twiitata: ”Kun 1,5 v. lapsen lempiruoka on tisu, stressiin auttaa Henri Alenin misu!”

 

Oudointa stressissäni on muuten se, että olen maailman ainut nainen, joka harjoittaa taaperoimetystä ilman mitään elämänkatsomuksellista syytä tahi äitiyteen liittyvää periaatetta. En tunne ketään, kuka imettäisi näin pitkään, vaikka ei edes haluaisi. Analyysejä luonneviastani saa laittaa kommentit-kenttään, kiitos. Luen niitä ja syön samalla oheisella, hyväksi havaitulla lempireseptilläni tehtyä tiramisua (Alenin mukaan turistiversio Amarettoineen, mikä ei haittaa, sillä en kuulu kantaväestöön).

Tätä meillä tehdään tästä lähtien joka viikko, kunnes tuttini ovat jälleen omani!

 

Tiramisu

500 g mascarponea
4 keltuaista
2 valkuaista
1,5 dl tomusokeria
2 cl Amarettoa
1 dl vahvaa kahvia
200 g savoiardikeksejä
kaakaojauhoa

Käytä tasapohjaista (24 cm) irtopohjavuokaa, jonka pohjalle olet pingottanut leivinpaperin. Lado puolet kekseistä pohjalle ja valele ne puolella kahvista.

Erota keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi ja sekoita mascarpone-juuston joukkoon. Mausta liköörillä. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja kääntele juustoseokseen. Levitä puolet seoksesta pohjan päälle.

Lado loput keksit juustomassan pinnalle, kostuta lopulla kahvilla ja peitä lopulla juustoseoksella. Ripota kaakaojauhetta kakun pinnalle siivilän lävitse samalla vuokaa pyörittäen.

Anna vetäytyä kylmässä useamman tunnin ajan, jopa seuraavaan päivään. Siirrä tarjoilualustalle leivinpaperia apuna käyttäen.

Alkuperäinen resepti: Susanna Rahkamo, Glorian paras ruokakirja

 

Yleisön pyynnöstä mukaan myös viikon kakkuni resepti (vinkkejä löytyy kommentit-kentästä):

Tiramisu-suklaakakku (Mari Harjula, Kakkujen kuningattaret)

Pohja
250 g tummaa suklaata
175 g voita
2 dl ruokosokeria
4 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl espressopikakahvijauhetta ja
0,75 dl maitoa TAI 0,75 dl vahvaa kahvia

Täyte
2 dl vispikermaa
250 g mascarponetuorejuustoa
2-3 rkl tomusokeria
1 vaniljatanko
2-3 rkl manteli- tai kahvilikööriä tai konjakkia

Lisäksi
noin 25 g tummaa suklaata rouhittuna
tuoreita kirsikoita
kaakaojauhetta

Sulata suklaa vesihauteessa tai paksupohjaisessa kattilassa miedolla lämmöllä. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vaahtoon. Lisää sula suklaa. Sekoita jauhot ja leivinjauhe (ja kahvijauhe) keskenään ja lisää erissä taikinaan. Lisää lopuksi maito (tai vahva kahvi) ja sekoita tasaiseksi.

Pingota leivinpaperi kahteen irtopohjavuokaan (20-24 cm) ja voitele vuoat. Jaa seos niihin. Paista pohjia 175 asteessa keskitasolla 30 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista täyte. Vaahdota kerma. Sekoita vaahtoon mascarponejuusto ja tomusokeri. Halkaise vaniljatanko ja raaputa sen sisus täytteeseen. Lisää alkoholi ja sekoita tasaiseksi.

Nosta toinen kakkupohjista tarjoiluvadille. Levitä päälle puolet täytteestä ja ripottele päälle suklaarouhe. Nosta toinen kakkupohja päälle ja levitä sen päälle loput täytteestä. Peitä kakku ja anna tekeytyä muutaman tunnin ajan viileässä (tai seuraavaan päivään).

Pöläytä kakun päälle kaakaojauhetta ja koristele kirsikoilla. Koristeiksi käyvät myös esimerkiksi kahvipavut ja suklaamakeiset. Esimerkiksi pääsiäisenä voit koristella sen pastellin värisillä suklaatäytteisillä pääsiäisrakeilla, jouluna oivina koristeita ovat kaakao- ja lumimantelit. Kaakaojauheen sijaan kakun päälle voi ripotella myös rouhittua suklaata. 

 

 

Bollingeria ja meksikolaista haavoihin

Ruokaharrastukseni elää koko ajan. Välillä kokkaan paljon, välillä vähän, mutta yksi on mikä pysyy: Haaveilu kokkaamisesta ruokajournalismin ja -kirjallisuuden äärellä!

Olen teini-ikäisestä asti nauttinut naistenlehtien reseptiartikkelien ja keittokirjojen ahmimisesta silmilläni. Samalla haaveilen tekeväni itse tätä tai tota ja tarjoavani sitä näille tai noille silloin tai tolloin. Harvoin teen, mutta haaveilen kumminkin.

Sanomalehtien ruokasivut inspiroivat minua erityisen usein, ja paikallisessamme, Etelä-Suomen Sanomissa, on kelpo parisivuinen ruoka-asiaa joka torstai. Valkkaan arvostelun perusteella viinin viikonlopuksi, päätän tehdä pataleipää lehden reseptillä, ja pastaohjeesta mieleeni muistuu yksi toinen, mitä olen pitkään suunnitellut testaavani. Inspiraatiota, vinkkejä, silmänruokaa!

Hesarin ruokatorstaita voisi tituleerata ruokajournalismin ikoniksi. Viimeisin löytö: Nappasin talvilomamme alla talteen ruokatoimittaja Katja Bäcksbackan reseptin jauheliha-nachoihin. Toimittaja kirjoitti, että jos hänen perheensä saisi päättää, heillä syötäisiin aina meksikolaista ja jälkkärinä suklaakakkua.

Sama vika Rahikaisella. Repäisin artikkelin talteen sellaista hetkeä varten, jolloin haluaisin palkita murun lempimeksikolaisellaan. Jälkkäriksi tehtäisiin samaisen Katjan suklaakakkua Kakkujen kuningattarista! (Resepti julkaistu myös Hesarissa http://www.hs.fi/ruoka/a1305676324504 )

Joskus haaveilu toteutuu ihan suunnitelmien mukaan piankin, ja näin kävi eilen. Vieläpä nappisuorituksella, sillä muru kehui nachosatsia moneen kertaan. Tein paistoksen muuten reseptin mukaan mutta lisäsin joukkoon puolikkaan paketin suikaloitua pekonia, sitä kun sattui olemaan. Papujen määrän sen sijaan puolitin (pavut eivät murun lempiosastoa), ja jeeran jätin pois, sillä se oli loppunut (huomasin vasta kotona). Ei haitannut, makumaailma oli silti kovasti ”taco”! Osasyy varmaan siinä, että löysin meidänkin ässästä Poppamiehen savuchilikastiketta. Hyvää!

Lisukkeiksi resepti kehottaa tekemään tomaattisalsaa ja guacamolea, molemmat vakiojuttujani joiden ohjeet on toimivat. Lopputulos on melkoinen mausteisten makujen ilotulitus. Suosittelen! Valtava annos riittää neljälle, tai kahdelle sellaiselle, jotka haluavat napsia ruokaa pitkin iltaa, päälle vielä suklaakakkua, ja ovat siten lapsen nukkumaan käydessä ja yhteisen ajan alkaessa liian ähkyssä tekemään muuta kuin vierimään sängylle.

Guacamole

2 kypsää, pehmeää avokadoa
1 (kaltattu) tomaatti
pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl sitruunanmehua
pala punaista chiliä
suolaa

Irrota avokadojen hedelmäliha kuoresta ja murskaa se hienoksi lusikalla tai huhmareen survimella. Mausta sitruunanmehulla. Paloittele tomaattien hedelmäliha (älä käytä siemeniä ja ”sisushöttöä”) ja pilko sipuli hienoksi. Murskaa valkosipuli ja silppua chiliä (maun mukaan). Lisää muut ainekset avokadososeeseen. Mausta suolalla. Anna makujen tasaantua hetki kylmässä. Tarjoa meksikolaisten ruokien rinnalla.

Tomaattisalsa

4 tomaattia
1 valkosipulinkynsi
1/2 punasipuli
punaista chiliä
0,75 dl (oliivi)öljyä
0,75 dl paseerattua tomaattia
1 rkl sitruunanmehua
suolaa ja pippuria

Kalttaa tomaatit: Tee tomaattien päihin kuoreen ristiviillot. Kasta tomaatit esim. haarukan avulla hetkeksi kiehuvaan veteen. Poista kuori vetämällä. Poista tomaattien sisusosat ja kannat. Pilko tomaattien hedelmäliha pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipuli, valkosipuli ja chiliä oman makusi mukaan. Yhdistä.

Sekoita paseerattu tomaatti ja öljy keskenään. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Sekoita tomaatti-sipuliseokseen. Anna makujen tasaantua hetken kylmässä. Tarjoa meksikolaisten ruokien rinnalla. Huom! Jos korvaat rypsiöljyn oliiviöljyllä ja chilin tuoreella basilikalla, salsasta tulee tomaattipestoa, joka maistuu pastan kanssa erityisesti kuumana kesäpäivänä!

 

 

Mainitsin, että eilisen ruokailumme oli tarkoitus palkita murua. Mistäkö? Tämän viikon suurimmasta uutispommista!

Se on paljon suurempi kuin Hesarin parin päivän takainen uutisankka kaupparyhmien bonusten menemisestä verolle. Kehityskulun seuraaminen kuumottaa minua paljon enemmän kuin tapahtumat Ukrainassa ja Venäjällä. Saati raportit Salpausselältä. Uskomatonta nimittäin:

Meidän lapsi nukkui elämänsä ensimmäisen kokonaisen yön ilman vanhempien jeesiä, iltayhdeksästä aamuseitsemään, viime viikonloppuna! Murun talvilomallamme määrätietoisesti ja johdonmukaisesti toteuttaman, pistäytymismenetelmään perustuvan unikoulun seurauksena näyttäisi siltä, että lapsi tosiaan olisi oppimassa nukkumaan! Se on nukkunut viikolla muutaman kokonaisen yön sen viimelauantaisen kaveriksi, muutamana yönä herännyt vasta viideltä, ja silloinkin nukahtanut helposti uudelleen ja herännyt parin tunnin päästä iloisena päiväkotiin.

Ihka ensimmäisessä postauksessani kerroin, että hieman ennen raskaaksi tuloani hankittu Bollinger-pullo odotti kaapissa edelleen juojiaan, koska imettäjän arki ei ole antanut periksi korkkaamiselle. Olen halunnut säästää sitä spesiaaliin hetkeen. Ja sen hetken päätin viettää perjantaina.

Kun lapsi oli käynyt nukkumaan, poksautimme korkin, ja päätimme kirjata siihen päivämäärän. Lojuimme saunassa pitkään, siemailimme samppaanjaa lauteilla, loput lipitettiin television ääressä.

Puoli pulloa Bollingeria oli hyvää lääkettä haavoihin, joita 16 kuukauden valvominen ja heräily on aiheuttanut. Ja hyvää unilääkettäkin: Nukuin havahtumatta siihen asti, kunnes lapsi aamulla heräsi puoli kahdeksalta, hyvällä tuulella.

Muru oli meksikolaisensa, itse tehdyt soossit sekä suklaakakun ansainnut, tuumasin ja suuntasin keittiöön!

Sinä iltana ruoassa luki ”Rakastan sinua”.

Kolmannen äitiasteen suklaakakku ja videohaastattelu

Teen työssäni paljon ns. toimittajan hommia eli juttuja erilaisiin omiin kanaviimme, erityisesti henkilöstölehteemme. Tilanne, jossa ihmistä haastatellaan ja samalla otetaan kuvia, on siis tosi tuttua juttua. Jostain kumman syystä siitä ei ole mitään apua silloin, kun itse joutuu haastattelutilanteessa ottavaksi osapuoleksi!

Olen bloggaamisen vuoksi päässyt muutaman kerran lehteen, mikä on upeaa, muttei poista sitä tosiasiaa, että olen joka kerta jäätynyt pahasti. Jostain syystä haastattelussa ei niin sanotusti läppä lennäkään. Odotukseni eivät olleet näin ollen kovin korkealla, kun viestintää SOK:lla tekevät ilmoittivat, että nyt tehtäisiin Jennistä ja Jennin blogista juttua S-ryhmän verkkosivuille alias S-kanavalle.

Tämä olisi itsessään ollut jo tarpeeksi jännää, mutta kun viesteihin ilmestyi yhtäkkiä sana ’videohaastattelu’, Aku Hirviniemeä lainatakseni: mulla oli välittömästi köntsät housussa!

Se on nimittäin sillä tavalla, että kun ihminen jäätyy perinteisen kameran edessä, peli ei ole ihan menetetty. Juttua lukeva saattaa tuhahtaa, että ”onpa tyhmä ilme tolla”, mutta sen jälkeen se jatkaa elämäänsä ja kääntää sivua. Vaan kun ihmistä kuvataan YouTubeen, homma raaistuu. Luvassa on sarja tyhmiä ilmeitä ja änkytyksiä sun muuta, mikä kaikki lyödään tiskiin klippiä klikkaavalle, puhumattakaan siitä, että pätkä säilyy ikuisesti, eikä päädy paperinkeräysastian pohjimmaiseksi tai joulukukan kääreeksi.

Ihan lupaavasti alkanut harrastus olisikin tässä rytäkässä siis mahdollisuus romuttaa lopullisesti, kun pätkän nähneet ihmiset päättäisivät jatkossa kiertää blogini kaukaa, niin kuin hyvässä lykyssä kaikki kaupparyhmämme myymälätkin, hiljaisena protestina aikansa tuhlaamisesta, ajattelin. Saisin potkut, maine menisi ja mieskin varmaan jättäisi vihapäissään. Päätin silti luottaa ammattilaisiin. Kaipa se SOK:n poppoo tietää mitä tekee, tuumasin, ja suostuin hommaan.

Team kuvausryhmä poikkesi meillä pari viikkoa sitten. Valkkasin tekoon suklaakakun, koska ajattelin sen näyttävän hyvältä kuvissa, vaikka itse en näyttäisi. Kun linkki valmiiseen pätkään pärähti sähköpostiini, totesin ”ilokseni” olleeni oikeassa. Tämän postauksen pääkuvanakin näkyvä, mokka-voikreemillä täytetty ja paahdetuilla manteleilla koristeltu kakku näyttää tosi hyvältä, vaikka itse näytän siltä kuin minuun olisi pistetty lasti rauhoittavia…

Noh, siitä viis. Pääasiahan oli päästä kertomaan maailmalle, mistä blogiharrastuksessani on kysymys. Arvioikaa muut, kuinka hyvin siinä onnistuin, silvuplee!

Olen lyhytelokuvassa esiintyvän itseni kanssa samaa mieltä siitä, että on olemassa elämäntilanteita, joissa ei tarvitse jaksaa leipoa tai laittaa ruokaa. Äidiksi tulon jälkeen minulla meni puoli vuotta, jonka aikana en jaksanut tehdä keittiössä mitään, pois lukien ne synnäriltä kotiutumisen jälkeiset ensihetket, jolloin meillä kävi vieraita uutta vauvaa katsomassa (olin silloin ilmeisesti jossakin oudossa pre-traumaattisessa tilassa, ja leivoin vanhasta muistista, kun en ollut ehtinyt tajuta vielä, etten jaksa sellaista).

Olenkin huomannut, että kaikki reseptit on mahdollista sijoittaa kolmiportaiselle asteikolle sen mukaan, millaisena äitipäivänä tai -kautena niitä pystyy tekemään. Pätkällä näkyvä kolmikerroksinen suklaakakku (ks. resepti lopussa) sisältää aika monta vaihetta, ja nämä HC-baakkelssit kuuluvat kategoriaan ”tolkun äideille”. Älä yritä tehdä niitä, jos et ole kasassa, nainen!

Viime postauksessani antamani suklaakakun ohje onkin jo yksinkertaisempi, ja sellaisen voisi leipomisesta tykkäävä mutta vähän väsynytkin äiti jaksaa läpi: Simppeli kakkupohja lyödään kahtia, laitetaan väliin valmista hilloa ja läpsäistään päälle kuorrutus! Tämän kaltaiset normitortut kuuluvat kategoriaan ”semi-sekoille”.

Kun äiti on tosi väsynyt tai vauva on vielä niin pieni, että se sitoo äidin tehokkaasti itseensä ei enempää eikä vähempää kuin 24/7, silloin olemme tilanteessa, jossa ei kannata kokata mitään. PAITSI sellaisilla resepteillä, jotka kuuluvat kategoriaan ”rätti-äideille eli rädeille”.

Kuten leffanpätkällä vakuutan, sellaisiakin reseptejä on. Kuten tämä suklaakakku, jonka ainekset on aina kotona, joka valmistuu vain sötköttämällä aineet yhteen ja joka on älyttömän hyvää! Kaikki maailman rädit, hey jou: tämä on parasta ensiapua keskellä yötä, suoraan jääkaapista hädän hetkellä vetäistynä! Amen!

Tämä kakku on nopeaa tehdä ja syödä!

Nopea mutakakku

150 g voita
2 munaa
3 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
4 rkl kaakaojauhoja

Sulata voi ja anna jäähtyä. Lisää munat ja sekoita. Yhdistä muut aineet ensin keskenään ja lisää ne sitten muna-voiseokseen. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun irtopohjavuokaan (24 cm). Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia (kakku saa jäädä keskeltä tahmeaksi). Tarjoa kermavaahdon tai jäätelön kanssa tai syö sellaisenaan, mieluiten keskellä yötä, imetysten välissä!

 

YLEISÖNPYYNNÖSTÄ:

Videolla näkyvä kakku on Eeva Salosen mokka-suklaakakku. Tein sitä kuvauksiin, ja tarjosin loput illalla isäni nimpparikaffeilla. Kakku on melko työläs, ja resepti kannattaa lukea hyvin: Sitä varten valmistetaan voikreemi, joka jaetaan kahteen osaan. Toisesta osasta tehdään mokkatäyte, toisesta suklaakuorrute. HUOM! Kakku kostutetaan rommi-hunaja-vesiseoksella. Jos tietää, että alkoholilla kostutetut kakut eivät ole oman suun mukaisia, kostukkeeksi voinee vaihtaa vaikkapa vahvan, sokerilla maustetun kahvin. Kreemiin ja kuorrutteeseen lisätty rommi ei sen sijaan (mielestäni) maistu läpi, vaan tuo kivaa syvyyttä makuun.

Mokka-suklaakakussa on muutama työvaihe, mutta lopputulos palkitsee.

Mokka-suklaakakku

Pohja:
5 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Voikreemi:
300 g suolatonta voita
1 muna
1 keltuainen
1 dl sokeria
1/2 dl vettä
2 tl vaniljasokeria
1 rkl rommia

Mokkatäyte:
2 rkl pikakahvia
2 rkl vettä
2/3 voikreemiä

Suklaakuorrutus:
100 g tummaa suklaata
1 rkl voita
2 rkl rommia
1/3 voikreemiä
1/4 tl suolaa

Kostutus:
1 dl vettä
1/2 dl hunajaa
3 rkl rommia

Koristelu:
mantelilastuja
raastettua suklaata tai suklaalastuja

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja siivilöi taikinaan. Kaada voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan (24 cm) ja paista 175 asteessa 30-35 minuuttia ritilällä uunin alaosassa. Kumoa, jäähdytä ja leikkaa kolmeksi levyksi.

Valmista voikreemi. Vatkaa pehmeä voi vaahdoksi. Lämmitä munat ja sokeri vesihauteessa ja vatkaa hyväksi vaahdoksi. Lisää munavaahto vähitellen voihin. Liuota vaniljasokeri veteen ja lisää joukkoon. Mausta rommilla.

Valmista mokkatäyte. Sekoita pikakahvi kuumaan veteen, jäähdytä ja sekoita voikreemiin.

Tee suklaakuorrutus. Sulata paloiteltu suklaa, voi ja rommi vesihauteessa. Jäähdytä ja sekoita voikreemiin. Mausta suolaripauksella.

Aseta alimmainen kakkulevy alustalle. Kostuta vesi-hunaja-rommiseoksella. Levitä puolet mokkatäytteestä pohjalevylle. Notkista seosta kahvilla, jos se on liian jäykkää. Nosta keskimmäinen kakkulevy päälle, kostuta ja levitä loput täytteestä.

Nosta päällimmäinen levy peitoksi ja kostuta. Peitä kakun reunat ja päällinen suklaakuorrutuksella. Paina reunoihin paahdettuja mantelilastuja ja levitä päälle raastettua suklaata tai koristele juhlavasti tummilla ja valkoisilla suklaalastuilla.