Persimoni-kardemummapaistos

Satokausi kulhossa ja lautasella

S-ruokakauppojen satokausituotteet jatkavat inspiroimistani. Marraskuun alkaessa Prismoissa ja S-marketeissa nostettiin esiin laatikkotolkulla ranskalaisia Honey Crunch –omppuja sekä espanjalaisia satsumia ja persimoneja. Honey Crunch on suosikkihedelmiäni, ja nyt siitä on tullut koko meidän perheen lemppari. Kookas ja mehevä omena maistuu pojalle ja jopa puolisolle. Lapsi on vedellyt myös satokauden ensimmäisiä mandariineja kaksin käsin. Aamupalaksi, iltapalaksi ja tietysti myös päivälliseksi ja lounaaksi.

Persimoni (samainen hedelmä kuin sharon) on minulle ennestään tuttu vain siksi, että me ruokaharrastajat tuppaamme tuntemaan kaikki mahdolliset raaka-aineet. Hedelmä on tullut vastaan resepteissä, mutta koskaan en ole sitä ostanut tai maistanut. Oli aika. Rohkeasti vaan kaupasta mukaan. Hedelmälajitelma on ollut keittiössä melkoinen marraskuun aurinko, niin iloisen värisiä pompulat ovat.

Hedelmiä

Meillä on Paten tultua syöty arkisin yhä nopeammin ja vähemmällä vaivalla valmistuvia ruokia. Koska vauva on edelleen suht lunki tapaus, olen kuitenkin panostanut kokkailuun viikonloppuisin, jolloin mies voi hetken hyysätä kääröä. Sunnuntaina söimme broileria. Prismasta saa kokonaisia jyväbroiskuja myös tuoreena, ja maustamiseen ja lisukkeisiin löysin inspiraation mistäs muusta kuin Kuukauden satokausituotteista. Satsumien ja persimonien välimaastosta löytyi kotimaisia valkosipuleita ja nauriita. Kyytiin.

Tein broilerin näin: Huuhtaisin ja taputin sen kuivaksi talouspaperilla. Työnsin vatsaan lohkottua sipulia, muutaman todella kookkaan kuoritun valkosipulinkynnen, riivittyä rosmariinia ja lohkotun luomusitruunan. Kiedoin rosmariinin oksia sidottujen koipien ympärille ja tein broilerin pintaan vielä pari viiltoa, joihin työnsin valkosipulia ja rosmariinin lehtiä. Pinnalle rouhin reilusti suolaa ja vähän pippuria. Lopuksi hieroin broiskun sitruunan puolikkaalla. Toisen puolen puristin lasiin ja lisäsin joukkoon vähän vettä. Sillä valelin tipua pari kertaa paiston aikana, kuin myös vuokaan valuneella liemellä. Paketissa käskettiin paistaa 175 asteessa 1,5 tuntia. Sen tein, ja kypsää tuli.

Lisukkeena syötiin uunijuureksia. Viime kerralla postasin, että nauris on hyvä lisuke. Isoista voi tehdä nauriskuutioita, pienistä tulee sieviä ja uskomattoman herkullisia täytettyjä nauriita. Nyt ostin pari keskikokoista. Kuorin ja lohkoin, kuten myös porkkanaa ja palsternakkaa. Perunat vain harjasin hyvin ennen lohkomista, samoin maa-artisokat, nekin oikein herkullisia uunissa kokonaisina kypsennettynä. Maustoin muut suolalla ja juoksevalla hunajalla, perunat suolalla ja timjamilla. Kaikkien päälle pirskotin oliiviöljyä. Kiertoilmauuniin pellillä suunnilleen lintujen kypsennyksen puolivälissä (palsternakat ja porkkanat tulivat sen verran pieniksi tikuiksi, että ne heitin mukaan vasta parikymmentä minuuttia ennen broilerien valmistumista).

Huumaavan tuoksuinen ruoka. Kotimainen valkosipuli, jota ei turhan usein tule ostettua, teki vaikutuksen!

Kokonainen valkosipulibroileri

Jälkiruokarintamalla testattiin persimoni-kardemummapaistosta. Persimonit osoittautuivat tosi maukkaaksi ja mehukkaaksi hedelmäksi. Rakenne vähän kuin säilötyssä persikassa. Yhteishyvän paistosresepti oli sekin oikein hyvä ja erityisesti kauteen sopiva. Makean mausteiset hedelmät maistuivat jäden kanssa jälkkärinä, jääneen paistoksen söin turkkilaisen jogurtin kanssa aamupalalla. (Lorotin jogurttiannokselle vielä juoksevaa hunajaa. Taivas ja autuus.)

Persimonipaistos

Kipinkapin satokausiostoksille! Ensi viikolla jo joulukuu pilkottaa, sekä uudet sesonkituotteet. Ihanaa. Tasapuolisesti :)

Kotimaisia päärynöitä

Jumalainen päärynäpuuro ja herkkuhillo

Olin 30-vuotiaaksi asti, useamman vuoden erilaisia ruokalehtiä ja blogeja tihrustettuani, hyvin perillä siitä, mikä on keittiöpuuhissa muodikasta. Tilanne droppasi, kun tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi, ja sillä tiellä on kohta nelisen vuotta menty. En ole genrestä niin perillä kuin aiemmin, mutta lyhyilläkin satunnaisotantaan perustuvilla, pari kertaa kuussa tapahtuvilla vilkaisuilla pysyy kuitenkin ruokamedian tuulista edes vähän kärryillä. Ja sen olen huomannut jo kauan sitten, että puuro on pop, eikä ota villitys laantuakseen.

Lapsiperheessä ei ole aina mahdollisuuksia keitellä aamupuuroja, joihin pitää hankkia vähän oudompia hiutaleita ja siemeniä, rouhia pähkinöitä, valmistaa soseita ja maustaa tarkasti. Ennen kaikkea vaikea on keitellä sellaista puuroa, joiden reseptiin joutuu hetkeksi syventymään. Se on aamuisin stressaavaa. Tuorepuurot ovat ihana poikkeus, koska illalla hyvällä tuurilla saattaa olla hetki, jolloin ehdit vähän moniaineksisemmankin massan sekoittaa. Sitten se tekeytyy yön jääkaapissa ja on aamulla valmis lusikoitavaksi. Täydellinen lapsiperheen trendiruoka!

Lämpimän puuronsa nostaminen muodikkaalle nextille levelille onnistuu onneksi myös pikkukikoilla. Kaurapuuron keittäminen mantelimaitoon ja maustaminen pullamausteilla käy siinä missä tavallisenkin. Valmiita pähkinärouheita ehtii ripotella ja vaahterasiirappia lorauttaa valmiille annokselle, vaikka olisi kuinka nälkäinen lapsi pöydässä odottamassa. Ja uskokaa testiryhmäämme: pienen päärynän ehtii aamurumbassa raastamaan ja toisen viipaloimaan ja paistamaan, jos siihen henkisesti illalla valmistautuu!

Nimittäin. Ihastuttuani ruokakauppani uusiin Kuukauden satokausituotteisiin paloin halusta testata kotimaisia päärynöitä. Olivat ostohetkellä hieman kovia, ongelma, joka vaivaa suomalaisia hedelmiä-vihannesosastoja ainakin siksi, että jostain syystä me suomalaiset haluamme ostaa hedelmämme raakana. Vihreä banaani on klassinen esimerkki. Vielä aavistuksen raakaa hedelmää voi kuitenkin kypsytellä huoneenlämmössä. Luulen, että suomalaiseen päärynään ei kuitenkaan tule yhtä kypsän päärynäinen maku ja tuoksu kuin italialaisiin serkkuihinsa. Mutta ehdottomasti herkullisia olivat. Ja se kaikkein herkullisin käyttövinkki tulee tässä:

Päärynäpuuro, mikä jumalainen ja yksinkertainen tapa aloittaa aamunsa tyylillä! Se keitetään omenamehuun, meidän tapauksessa Godmorgon luomu omenamehuun (myydään kylmähyllyillä). Mehu on itsessään jo niin hyvää, että siihen keitettyyn kaurapuuroon tulee upea maku. Mutta raastetun päärynän lisääminen teki mausta räjähtävän hedelmäisen. (Pikakaurahiutaleiden sijaan käytin luomu kaurahiutaleita, ja hyvin pikaisesti valmistuu puuro niilläkin.) Oivariinissa pehmeiksi haudutellut päärynäviipaleet, jotka maustetaan kanelilla ja juoksevalla hunajalla, kruunasivat kaiken. Lorautin annoksen päälle vielä hieman hunajaa ja ripotin lisää kanelia. Wau ja nam!

Päärynäpuuro

Ystäväni vinkkaama päärynähillo kutitteli takaraivossa edelleen, ja näin upean puurokokemuksen jälkeen oli pakko keittää loput pienokaiset purkkiin. Päätin testata Yhteishyvän omena-taatelihilloa, ja tehdä sen omenoiden sijaan päärynöistä. Päärynöistä ei irronnut niin paljon nestettä kuin omenoista luulisin irtoavan, joten appelsiinimehun lisäksi nakkasin joukkoon tilkan vettä, kun näytti siltä, että keitos kuivuu. Ja hyvin höyrystyivät päärynät pehmeiksi tällä pikkumuutoksella. Käytin hillossa myös konjakkia, mutta arvasin jo taatelin ja appelsiinin makuyhdistelmän tekevän siitä ykköstykin joulunajan juustotarjottimelle. Ja niin se tekikin. Jos et välitä konjakin mausta, jätä pois, taatelin, appelsiinin ja päärynän liitossa on nautintoasteet kohdallaan muutenkin.

Päärynä-taatelihillo

Herkullista lokakuun loppua!

Paahdetut kurpitsalohkot

Kurpitsaa ja pienipäinen vauva, kiitos

Tällä viikolla elämässäni ovat muiden muassa tapetilla satokausi- ja vauva-asiat. Näillä raskauden ah niin ihanilla mutta eittämättä tavalla tai toisella viimeisillä hetkillä en uskonut olevani kovinkaan vahvasti kiinnostunut kokkaamisesta ja bloggaamisesta. Toisin kävi. S-ryhmän lanseeraamat Kuukauden satokausituotteet saivat todella innostumaan. Konseptin tulosta täysin tietämättömänä tulin juuri postanneeksi vuodenaikojen, kalenterin ja sesonkien mukaan kokkaamisesta ja siitä, kuinka se tuottaa vuodesta toiseen samanlaisia sisältöjä ruokamedioihin, myös blogeihin. Mutta samaan hengenvetoon totesin, että ei ruoanlaittoa voi kukaan siitä kiinnostunut muulla tavoin tehdä. Ja taas se nähtiin: Ai jai miten mukava oli miettiä, mitä tekisin yhdestä Kuukauden tuotteesta, elikäs kurpitsasta.

Kilon talvikurpitsa tarttui tosiaan mukaan S-marketista ilman visiota, mitä siitä syötäisiin. Mietin kokeilevani jenkkien pumpkin pie -tyyppistä piirakkaa, mutta koska vatsa painaa, päätin kumminkin säästellä voimiani ja tehdä perinteisiä paahdettuja kurpitsalohkoja. Löysin Yhteishyvästä mukavalla tavalla vanhanaikaisen lämpimien kanaleipien reseptin, kurpitsalohkot tulisivat lisukkeeksi.

Ken tykkää bataattiranskalaisista, tykästyy myös paahdettuihin kurpitsalohkoihin: Leikkaa kurpitsasta isoja osioita, joista poistat siemenet ja keskustan ”röhnän” sekä kuoret. Leikkaa osiot kookkaiksi lohkoiksi. Lorota kulhon pohjalle oliiviöljyä, lisää ripaus pari kanelia ja ronskimmin paprikajauhetta. Sekoita, lisää kurpitsat ja pyörittele ne tasaisesti mausteseoksessa. Mausteiden määrässä ei kannata liioitella, mutta joka lohkolle on hyvä tulla mukava öljyinen maustepeite. Kippaa lohkot pellille, rouhi päälle suolaa ja norota ohuelti ja varovasti siirappia. Tuikkaa uuniin kiertoilmalle 225 asteeseen ja kypsennä kunnes lohkot ovat pehmeitä ja sopivasti paahtuneita. Lohkoja voi pyörittää lastalla paiston aikana kerran, lopputulos on tasaisempi.

Paahdetun kurpitsan maku ei ole yhtä makea kuin bataatilla, mutta hyvin lähelle se siirappilisäyksen kanssa tulee. Ja ennen kaikkea kurpitsa on kotimainen kasvis, jota meidän pitäisi syksyisin hyödyntää, ihan lisuke- ja kasvisruokina, ei vain säilykkeenä. Minunkin omasta kasvimaastani on aikoinaan pari valtavaa kurpitsaa noussut, no, siinä oli kyllä yhteen talouteen vähän liikaakin syötävää. Mutta pienehkön ostokurpitsan saa kulumaan joka perheessä.

Ai niin, ne kanaleivät. Oikein hyviä olivat. Käytin grillattua broileria, pinnalle ripotin oliivin ja säilötyn jalopenon paloja. Curryn makua en olisi leipiin kaivannut, se vähän riitele lisukkeemme kanssa. Mutta eipä minulla ollut lasissa oluttakaan, joka olisi ollut tälle annokselle nappivalinta. Että valitukset sikseen ja syömään.

Kanaleivät ja kurpitsalohkot

Ai miksei olutta? No kun ei tämä meidän jälkikasvu tule ulos. Yhdeksän päivää yli lasketun ajan on saldo tänään. Ja kohta tauluun kilahtaa täysi kymmenen. Jollain tavalla tämä pian tulee tai otetaan ulos, sitä odotellessa tunnelma on aika jännä. Toivoisin sirpakkaa ja melko kivuttomasti ulos sujahtavaa vauvaa, sellaista, jonka pää on paljon pikkukurpitsaakin pienempi. Mutta mitäs näistä, pääasia että tulee maailmaan, olkoon vaikka millainen giganttinen polla sitten…

P.S. Mitä tehdä kurpitsalohkoista, joita jää ruokailusta yli? Minä tein kurpitsa-briejuustopizzaa: Levitä kaulitulle ja kohotetulle pohjalle viipaloitua brie-juustoa ja raastettua emmentalia, silleen sopivasti lähes pohjan peitoksi. Asettele kookkaista lohkoista ohuemmiksi siivuiksi leikattuja kurpitsapaloja ja mozzarellaviipaleita päälle. Ripottele pinnalle oliiveja. Paista, nauti syysillasta kera pitsan ja pinot noir -viinin tai odottele kärsimättömänä synnytyspolttojen alkamista ja hörpi vettä. (Kuvitelkaa keltaiseksi tullut kuva hieman kauniin oranssimmaksi kurpitsalohkojen kohdalta.)

Kurpitsa-briejuustopitsa

P.P.S. Pitsaa ilman tomaattia kutsutaan valkoiseksi pizzaksi. Ja siitä mulla on pian jaossa toinen ihan ylikylän resepti! Pysykää (synnytys)kanavilla!

Sesongissa nyt: lehtikaali ja omena

S-ryhmä uutisoi tällä viikolla, että Prismoissa ja S-marketeissa panostetaan jatkossa entistä enemmän kauden sesonkikasvisten esiintuomiseen hedelmä-vihannesosastoilla. Mistään isosta mullistuksesta ei ole kyse, onhan niitä saanut myymälöistä aiemminkin. Mutta kaupan maailmasta kiinnostuneelle muutos kyllä osui silmään molemmissa liikkeissä, eilen Prismassa ja tänään paikallisessa ”ässässä”. (Ai miksi käyn joka päivä kaupassa? Eikö kaikki raskaana oloon väsyneet vie kolmevuotiaan joka päivä kauppaan, jotta päivään tulee maksimi paljon muuta ohjelmaa kuin lattialla leikkimistä?)

Huomasin sisään astuessa heti, kuinka komeasti ja ”isosti” myymälöissä oli laitettu esille kurpitsoja, kotimaisia omenoita sekä päärynöitä ja lehti- ja kyssäkaalia. Poimin muita mukaan, paitsi omenoita, joita sain juuri paljon naapurilta, ja niitä somia päärynöitä. Kävi harmittamaan, olisi pitänyt ottaa päärynöitäkin, en ole kotimaisia koskaan maistanut. Noh, vielä ehdin. Yhdellä kaverilla on kotona satoisa päärynäpuu, ihme jonka näin ensimmäisen kerran tänä syksynä. Hän puhui keittäneensä (tai kärtsäyttäneensä) hedelmistä hilloa. Jäi jonnekin takaraivoon soimaan. Taidan vielä hakea niitä päärynöitä ja testata hilloa minäkin.

Mutta niin tynnyrissä kasvanut en kuitenkaan ole, ettenkö olisi maistanut muita satokauden ykkösiä. Huolestuttavaa kyllä, aika moni suomalainen on ihan pihalla sesongeista. Siksi arvostan ruokakauppani vetoa. Kun satokauden kauneimmat ovat esillä näyttävästi, mukana infolaput tuotteista, ja vieläpä luvataan tarjota hyviä reseptejä niiden käyttöön Yhteishyvä.fi:ssä, olen varma, että moni tarttuu haasteeseen ja uskaltautuu kokeilemaan jotain muutakin kuin kurkkua ja porkkanaa.

Meillä mies on lähtökohtaisesti vähän ennakkoluuloinen kaikelle, minkä nimessä on sana kaali, mutta en antanut hänelle vapautusta eilisestä iltaruoastamme. Teimme lehtikaalivokkia. ”Ihan sairaan hyvää”, tunnusti murukin. Lehtikaalin, paprikan, sipulin ja valkosipulin yhdistelmä sai tulisuutta chilistä ja makeutta rusinoista ja hunajasta. Pähkinöiden sijaan käytin kaapista löytynyttä siemensekoitusta. Molemmista tulee mukavaa rapeutta vokkiin. Ja pähkinäistä makua patamme sai öljystä, sillä käytin tavallisen sijaan seesamiöljyä. Aivan nappivokki!

Lehtikaalivokki

Koska kasvisruoka ei ole miehen mielestä ruokaa, paistoimme vokin kanssa Naapurin Maalaiskananpojan paistileikkeitä. Siinä muuten hyvä tuote, maistuu KANALTA. Jos olet unohtanut miltä kana ja sen rapeaksi paistettu nahka maistuu, valitse paketti kaupasta mukaan ensi kerralla.

Kaalivokkia ja kanaa

Kaalipussista jäi puolet, joten tänään syötiin iltaruoaksi lehtikaali-papukeittoa. Jo mainituista syistä johtuen paistoimme keiton joukkoon, kuten reseptissä kehotettiin lihaihmisiä tekemään, mausteisia makkaraviipaleita, Snellmannin chorizoa. Tuunasimme italialaishenkistä soppaa lisäämällä pinnalle myös parmesaanilastuja. Nappinakkikeitto arki-iltaan!

Papu-lehtikaalikeitto

Jälkkäriksi jotain omenoista. Törmäsin piirakkareseptejä selatessani jenkkipai-tyyppiseen ratkaisuun amerikkalainen omenapiiras. Siis mummoankan piirakka. Kuoritaikina oli nopea valmistaa, eikä täytteessäkään kauaa nokka tuhissut. Yksi huomautus reseptiin: ainakaan minun vuokani pohjalle ja reunoille ei riittänyt 1/3 taikinaa. Teinkin niin päin, että 2/3 taikinasta kaulin pohjaksi, 1/3 kanneksi. Miten vaan, taikinakuoresta tulee ohut. Mutta maistamisen hetkellä kiittää reseptiä siitä. Tunnin paistoajan aikana ainakin minun omenani soseutuivat kokonaan. Piirakka painuu jäähtyessään hieman kasaan, joten kuorta on juuri sopivasti. Jos tuunaisin reseptiä, tavoittelisin lopputulosta, jossa omenoita jäisi myös paloiksi piirakankuoreen. Mutta anyway, kelpo jälkkäri satokauden parhaista. Jos kermavaahto tai vaniljakastike lisukkeena on jo nähty, testaa samaa mitä me: norjista Valion vaniljarahkaa maidolla, ja tarjoa piirakan kanssa.

Amerikkalainen omenapiiras

Herkullista viikonloppua kauden antimista! Toivotaan, että meilläkin satoa syntyisi eli päästäisiin pian synnytyspuuhiin.

Omena-myslimurupaistos

Syyskliseet, osa 2: Omenapaistos

Omena-kaurapaistos on syyskliseistä suurin. Kulunut resepti, moneen kertaan nähty, ei edes kovin trendikäs, mutta vaan niin herkullista, että sitä on pakko tehdä uudestaan ja uudestaan.

Tutkin joka syksy uusia paistosreseptejä, ja Yhteishyvän omena-muromyslipaistos kolahti nyt. Tein alkukesästä marja-murupaistosta, johon käytin mysliä, ja olin kovasti tyytyväinen. Nyt pääsin maistamaan myslimuruja omenoiden kanssa, ja tämä oli kuulkaa vielä parempaa! Koska en raatsinut käyttää 4 dl muromyslistämme, laitoin taikinaan 2 dl muromysliä ja 2 dl kaurahiutaleita. Hyvä sekoitussuhde, vinkiksi muillekin piheille. Toinen vinkki: Voi kuuluu sulattaa, mutta sen varmaan tiedättekin. Ja vielä viimeinen: Yltiömakean paistoksen kanssa kannattaa testata vaniljakastikkeen sijaan vaniljasokerilla maustettua luonnonjogurttia. Hävytön iltapala, joka upposi myös molempiin muruihin.

Omena-murupaistos

Mainitsin viime kerralla, että ruokamaailman tavoin parisuhteessa elävät ovat jumittuneet kliseisiin. Mies-naisroolit vain kumpuavat jostain, vaikka vastaan yrittäisi taistella. Yksi perinteisimpiä roolijakoja on se, että nainen on miestä enemmän kiinnostunut huushollista ja haluaa tai joutuu hoitamaan sitä miestä useammin. Olen pyrkinyt tietoisesti välttämään nalkutusta, joka liittyy kotitöihin. Olen onnistunut siinä mielestäni erinomaisesti. Silti huomaan lasten tulon myötä sortuvani hyvin usein ajatuksiin, kuten ”kaikki muut täällä vaan sotkee, paitsi minä” ja ”kukaan muu ei huomaa tätä kaaosta, paitsi minä”.

Muistan elävästi hetken, kun mies jäi esikoisemme kanssa jatkamaan vanhempainvapaata minun palatessa töihin. Vauva oli viiden kuukauden ikäinen. Moderni ratkaisu jakaa perhevapaa täysin puoliksi, enkä ole sitä koskaan katunut. Mutta muistan sen hetken. Pienen pelon, joka sisällä kyti. Mietin, kuinka siellä pärjätään kuusituntisen työpäiväni ajan. Ja ennen kaikkea mietin, miltähän koti näyttää kun avaan oven.

Pojat eivät pettäneet odotuksiani. Kaikki mahdolliset vimpaimet, vauvanhoitotarvikkeet, vaatteet, ruokailuvälineet, lapsen ja miehen välipalat, astiat, jopa DVD-levyt (miksi??) oli levitetty pitkin huushollia, sain huomata kotiin palatessani. Pikkumuru nökötti tukevasti kantorepussa, isompi muru käveli pitkin kämppää hytkykävelyä. Hikisenä. Vauva vaikutti viihtyvän, mutta murun ilmeestä päätellen se ei ollut viihtynyt ihan koko päivää.

En huomauttanut mitään sotkusta, koska se oli epäoleellinen asia sen päivän keskusteluagendalla. Kannustin ja kehuin murua. Olet kovin jätkä ikinä.

Tänä syksynä huomaan ajatusteni olevan hieman samansuuntaisia kuin sinä ekana työpäivänä. Sisimmässä jäytää pieni pelko. Poistun kohta kodistamme pariksi päiväksi sairaalavisiitille, putkauttamaan yhden sottapytyn lisää. Pojat jäävät kaksin. Mitenköhän ne pärjää, ja miltäköhän täällä näyttää, kun palaan kotiin.

Sain asiasta esimakua reilu kuukausi sitten. Pöksyihin lorahti iltalenkillä jotakin. Ja uudestaan kun pääsin kotiin. Aprikoin hetken, mitä tehdä. Päätin soittaa raskaana olevien helpdeskiin eli synnärille, varmuudeksi. He käskivät tulemaan tsekattavaksi, mikä ehkä vähän yllätti, mutta toisaalta, mitä sellaisen änkytyspuhelun päälle odotin heidän neuvovan. No, ei kun auton rattiin ja lääkäriin. Pojat jäivät iltatoimia hoitamaan.

Kaikki oli hyvin, eivätkö lorinat olleet lapsivettä nähneetkään. Paikoista voi falskata raskausaikana kuulemma muutakin. Kiva tietää, kiitos ja näkemiin. Ja sitten kotiin, jonne palasin siinä puoli yhdentoista kieppehissä, reilu kaksi tuntia lähtöni jälkeen.

Pojat eivät taaskaan pettäneet. Keittiö oli hävityksen kauhistus, leluja joka puolella. Pöytä oli täynnä jälkiä suklaavanukkaasta. Epäterveellinen iltapala siinä missä omenamurupaistoskin, en mä sillä, mutta voisihan sitä syödä eikä levittää ympäriinsä. Tyhjät jogurtti- ja vanukastötteröt nurin tahralammessa, lusikat ja laseja sopassa mukana. Lehtiä levitettynä ja niin edelleen. Vessan ovessa tahmainen kädenjälki.

Siivosin keittiön ja menin suihkuun. Suihkussa oli muutama pari kenkiä. Kun ei kysele, ei joudu kuuntelemaan vastausta, tuumasin itsekseni, vein kengät eteiseen ja palasin suihkuun. Pesun päälle kömmin murun viereen sänkyyn. Kaikki hyvin rakastan sua –tekstarit oli jo vaihdettu, joten raskauteen liittyvälle tilannetsekille ei tarvetta ollut. Kysyin kuitenkin muodon vuoksi, ”miten teillä sujui?”

”Tosi hyvin. Me pärjätään aina!”

Niinpä niin. Kova jätkä – vai klisee?

;)

Porkkanakakku

Syyskliseet, osa 1: Porkkanakakku

Kirjoitin viime syksynä, että parisuhteessa elävät ihmiset ovat fakkiutuneet kliseisiin, eikä auta, että asian tietää. Silti sitä naisena sortuu kaikenlaisiin ruikuttaviin ”mikset sä koskaan” -konventioihin. Ihan hauska teksti, vaikka itse sanonkin, sai minut hymyilemään taas itselleni.

Myös ruokamedia on fakkiutunut kliseisiin, joista suurin on se, että kokkaamisen kuuluu kietoutua kalenterivuoteen ja kauteen sopiviin raaka-aineisiin. Mutta näin se on, sillä mitä muita tapoja kokata oikeastaan on? Ei kesäkuussa kiinnosta taatelikakun ohje eikä syksyllä raparperipiirakka. Ei, syksyllä – esimerkiksi blogeissa – kuuluu käyttää omppuja, ja se on mulle enemmän kuin fine.

Jaoin samaisessa vuoden takaisessa postauksessa hyvän, blogimaailmasta pöllityn paahdettujen papujen reseptin ja kerroin, että meillä tehdään joka syksy ainakin kerran porkkanakakkua. Syksyinen klisee punajuuri-suklaakakun lailla, varmaan siitä syystä, että syyskuussa salaatit ja kasvikset vaihtuvat keittiössä juureksiin. Kakkua oli pakko tehdä tänäkin vuonna, ja nyt testasin amerikkalaista porkkanakakkua blogikumppanini Yhteishyvän reseptillä. Outoa ohjeessa oli se, että se julkaistiin viime TAMMIKUUSSA. Hitto mitä rajojen rikkomista ja reunalla eloa S-mafialta!

No, vaikka mieli olisi tehnyt, en lähtenyt talvella testaamaan, vaan säästin koitosta, kuten tapoihin fakkiutuneen kokin kuuluu. Ja pakko on kehua: Odotus kannatti, on kyllä tosi hyvä resepti. Porkkanakakkuintoilijana tiedän mistä puhun. Muhkea, mutta silti mehevä lopputulos.

Ainut miinus reseptille siitä, että tuorejuustokuorrutteessa käsketään käyttämään margariinia. Ohhoh! Mitä ne siellä Yhteishyvän reseptitehtaassa yrittää, saada meitä laihtumaan vai? Näyttäkää kättä margariinille tässä kohtaa ja valitkaa ronskisti oikeaa voita. Se on aidon jenkkiläisen kuorrutteen must raaka-aine.

Mutta mutta. Jos ei joskus kokeile uutta, ei koskaan löydä mitään virkistävää. Voinen tuorejuustokuorrute on aika tuhti, jos tykkää usein leipoa tämän tyylisiä kakkuja, cupcake-leivoksia ja niin edelleen. Jos kaipaat tuorejuustokuorrutteen tyyliä ja makua, mutta hieman vähemmän voisena (eikä yhtään terveellisempänä) versiona, kannattaa testata tuorejuusto-kermakuorrutetta. Hyvä, yhteen kakkuun menevän satsin suhde on 400 g tuorejuustoa ja 3 dl kuohukermaa. Ne yhdessä kulhoon, sitten sekoitetaan rauhallisesti sähkövatkaimella, kunnes kuorrute on paksua. Mukaan tietysti sokeria oman maun mukaan. 1,5 dl on mielestäni hyvä määrä. Mausteeksi teelusikallinen vaniljasokeria ja vaikka luomusitruunan tai parin raastettu kuori. Sopii porkkana- ja omenakakuille, kuppikakuille, muffineille…

Syksyisiä leivontahetkiä joka tupaan! Täällä vielä odotellaan :)

Amerikkalainen porkkanakakku

Syyshilloja

Syyshommat: Hilloaminen ja vauvan teko

En ole kylämme suurin tai edes toiseksi suurin viherpeukalo, mutta pihan syyshommat tulevat omakotitaloasujalle joka vuosi silti eteen. Pitää muistaa irrottaa kuolemansa reunalla roikkuvat tai rajan jo ylittäneet kesäkukat ruukuistaan, ostaa krysanteemi ja/tai pykätä muutama istutus kanervista, ehkä vähän heiluttaa haravaa nurmikolla ja tyhjentää komposti. Syyshommiin myös kuuluu tarkistaa, että pihaan ei jää kovin paljon lapsen leluja, puutarhakalusteita, työkaluja, fillareita tai muuta romua lumea odottamaan.

Krysanteemi

Työkaverilta saatu syyskukka

Syysistutuksia

Syysistutuksia paikallisesta kukkakaupasta

Jotain monivuotista

Jotain monivuotista tässä oli…

Keittiön syyshommiin kuuluu erottamattomasti säilöminen. Ken juoksee kesän ja syksyn marjassa ja sienessä, saa pakastimensa ja kylmiönsä pullolleen herkkuja talven varalle. Ken ei juokse, saattaa saada materiaalia sukulaisilta ja kylänmiehiltä. Raskaana olevana arvostan niitä, jotka keräävät muille. Kova alavatsa takaa sen, että omaa ahteriani en ole metsään roudannut, kullanarvoiset läheiset sen, että minullakin on riittänyt säilöttävää.

Olen aloittanut säilömisen aikoinaan perusmarjahilloista ja kulkenut tieni kurkkupikkelssin ja karviaischutneyn kautta hillottuihin sieniin ja etikkaporkkanoihin huomatakseni, että olen takaisin lähtöpisteessä. Sitä vauvaintulo tekee ihmisille. En jaksanut viime syksynä, ja vielä vähemmän nyt, miettiä monimutkaista säilöntärumbaa, kaipasin ainoastaan muutamaa hilloa.

Maustettu mansikkahillo on oiva resepti, jonka suosittelen joka emännän nappaamaan talteen ensi kesää varten! Sitruuna raikastaa hillon ja basilika tuo siihen mukavan ja erilaisen aromaattisen vivahteen. On maistunut jo aamu- sekä iltapalalla maustamattoman jogurtin kanssa, inspiraatiota lettujen tai pannarin tekoon vielä odottelen. Samoihin tarkoituksiin, ja tietysti talvisen täytekakun väliin, sopii myös perinteinen omenasose, jota keittelin äiskältä saaduista omenista.

Mansikkahillo ja omenasose

Nameja hilloja

Sosetta tehdessä kävin miettimään, että olen joskus hulluuksissani kuorinut omenat, jotta soseutuksen pystyy tehdä muusinuijalla. Melkein joka kodissa on sauvasekoitin tai muu härveli, joten kuoriminen on kyllä turha vaihe. Minä soseutin omenat ihanalla, pari syksyä sitten synttärilahjaksi saadulla Kitchen Aid –tehosekoittimella. Se kököttää keittiön tasolla jatkuvassa lentoonlähtövalmiudessa ja odottaa aikaa, kun palaan taas voimasmoothie-ihmisten joukkoon. Nykyelämässä siitä vain tuntuu olevan aamuisin liikaa vaivaa. Believe you me: Vahva kahvi käynnistää vähemmällä tiskillä kropan, joka haluaisi vielä jatkaa unia vajaa kolmevuotiaan herätettyä sinut yön aikana kolme kertaa.

Näistä perhe-elämän narinoista tämän syksyn tärkeimpään syyshommeliin: Pitäisi pyöräyttää yksi lapsi lisää. Kevyt puhde, jonka päälle elämä on taas vuoden verran tosi järjestyksessä ja mallillaan… Sitä ihmeellistä vauva-arkea täällä taas ja vielä tosiaan odotellaan, laskettuun aikaan enää pari viikkoa. Supisteluista sun muista ”paineaalloista” ennustin, että tämä veijari tulee etuajassa. Mutta ei siltä näytäkään.

Jään kuulostelemaan, ja raportoin sitten, kun syyspulla on ulkona :)

Voinauriit ja naudanpaisti

Viimeiset grillausvinkit: Naudanpaisti ja nektariinit

Vaikka kesä on ohi, grillikausi ei. Grillailua kannattaa näin lämpimillä keleillä jatkaa pitkälle syksyyn, ja olen itse asiassa kuullut, että jotkut grillaavat talvellakin. Meidän perheessä grillikausi päättyy yleensä ennen lumien tuloa, jossain vaiheessa lokakuuta. Talvella voi tunnelmoida toisenlaisin ruoanlaittokoukuin. Mutta kuten sanottu: vielä on kautta ja uusien reseptien kokeiluaikaa jäljellä!

Vuosien saatossa olemme grillanneet murun kanssa melkein kaikkea mitä kuvitella voi. Tänä kesänä mies on innostunut toden teolla hiiligrillailusta. Perinteinen pallogrilli on tuonut ruoanlaittoomme uutta väriä, ja taannoin keksimme grillata jotakin, jota emme olleet vieläkään kokeilleet. Valmistimme grillissä kokonaisen naudanpaistin!

Paisti valmistuu grillissä kuvun alla siinä missä uunissakin. Lämpötila kannattaa pitää mietona, näin paisti kypsyy mehevämmäksi. Uuniin laittaessa paistan lihan pinnat ensin pannulla voi-öljyseoksessa, mutta grilliin tuikkasimme paistin sellaisenaan, pintaan vain suolaa ja pippuria. Välttämätön varuste on sisälämpömittari, kypsennystavasta riippumatta. Meillä sisälämpötilaksi tavoitellaan noin 60 astetta. Silloin paisti on medium, selkeästi punainen. On jätetty joskus raaemmaksikin. Viime aikoina ja raskauksien myötä olemme suosineet vähän kypsempiä lopputuloksia. Grillissä kypsensimme paistia, kunnes sisälämpötila näytti hieman vajaata 65 astetta, ja on sisältä rosee, ei vielä kypsä. Täysin kypsä naudan paisti taitaa olla, kun lämpötila on siinä 70 asteen korvilla.

Kun haluttu sisälämpötila on saavutettu, paisti kiedotaan folioon lepäilemään. Sisälämpötila nousee lepuutuksen aikana aavistuksen. Jos siis haluaa varmistaa, että paisti on medium tai mehevä, se kannattaa ottaa grillistä pois mieluummin hieman liian ajoissa kuin myöhään. Kun paisti on levännyt kymmenisen minuuttia, tai sen ajan, kun puolison pinna kestää, se leikataan ohuehkoiksi viipaleiksi. Lisukkeeksi voi kypsentää juureksia, vaikkapa nyytissä grillissä.

Rikoin syksyn kunniaksi jo sen verran grilliaterian kaavaa, että tein meille lisukkeeksi uuninauriita. Reseptin olin nähnyt Liemessä-blogissa, ja se sisälsi lemppariani Valion valkosipulivoita. Nimellä ’voinauriit’ kulkevaa herkkua on monien muiden valkosipulivoireseptien tavoin kokeiltu kuluneen vuoden aikana varmaan aika monen bloggaajan kotona, olivathan ruokabloggaajat mukana kehittämässä tuotetta. Resepti löytyy Valion sivuilta, enkä voi sanoa muuta kuin että huikea kasvisruoka!

Kun tekee paistia, juureslisukkeiden ohella viinikastike sopii aina kuvaan. Keitin tällä kertaa punaviinisiirapin: Kattilaan saman verran sokeria ja punaviiniä, esim. 1 dl molempia, ja sitten keitellään kunnes seos sakenee. Siirappi jäpäköityy paljon jäähtyessään, joten – vähän kattilan muodosta riippuen – keittoaika on varsin lyhyt. Taisin keittää tällä kertaa 10 minuuttia.

Ja sitten syömään :)

Naudanpaisti ja punaviinisiirappi

Syönnin aikana, tai pienen luovan tauon jälkeen, grillissä valmistetaan jälkkäri. Yhteishyvän ohjeella tehdyt grillatut nektariinit olivat herkullisia. Koska meidän aprikoosihillomme ei ollut kovin makea, ripotin nektariineille myös hieman sokeria. Sopii hyvin, sillä rinnalla tarjottu mascarpone ei ole vaikkapa jäätelöön tai kermavaahtoon verrattuna yhtään niin makeaa. Mutta kuten ennenkin olen kertonut: juuri minun suuni mukaista, ai jai!

Grillatut nektariinit

Hiiligrillaus toi paistiin kivaa savuista aromia ja sopi erinomaisesti naudanlihalle. Hedelmiin tulee hiiligrillissä kuitenkin herkästi vähän liikaakin grillauksesta tuttua sivumakua. Jälkkärissämme mentiin niillä rajoilla. Vaikka hiiligrilli onkin vienyt meidän perheessä pitkän tauon jälkeen sydämet niin, että paluuta pelkkään kaasugrilliaikaan ei ole, pitää kaasugrilli kyllä tiettyinä hetkinä pintansa. Ensi kes… keväänä, kun grillikausi taas alkaa, taidan pyytää murua tekemään meille paistin grillissä, mutta grillaamaan jälkkärin kaasugrillillä. Sen verran on mies pollea terassia täyttävistä vempaimistaan, että luulen, että kahden grillin virittäminen yhtä ruokailua varten on hänelle pelkästään mieluisa tehtävä ja uroteko, josta riittää leveilyn aihetta päiviksi eteenpäin.

Nimimerkillä ”Ateriamme suunnitellut, tarvikkeet kaupasta hakenut, kaikki valmistelut ja lisukkeet ja kastikkeet tehnyt, mutta silti täysin miehisen paistosuorituksen vuoksi varjoon jäänyt vaatimaton apusyyskokki vain” ;)

Spelttireseptejä ja palloa toimittajalle

Kuluvalla vietetty hävikkiviikko ei olisi meidän huushollissa kurjempaan väliin voinut sattua. Meillä nimittäin ruoan roskiin heittäminen on vähän sama kuin kaataisi bensaa viemäriin. Eli ei tule kysymykseen. Syön jatkuvassa syyllisyydentunnossani tyyliin jo banaanitkin kuorineen, joten hikikarpalot otsalla olivat melkoiset, kun tajusin hävikkiviikon alkavan emännöimieni äitin 60-vuotisjuhlien jälkeisenä maanantaina.

Karpaloista tuli puolikkaita puolukoita, kun sunnuntaina tutkin ylijäämäsaaliini: Meillä olisi käsissämme mission possible!

Yksi herkku, mistä pääsin ns. jämäruokaa kokkailemaan, oli savulohi. Sitä jäi alle puolen kilon verran, elikäs aika pieni määrä. Tein töihin lounaalle salaatin, ja annostelin mukaan kookkaan kalapalan. Lopusta piti keksiä iltaruoka. Savulohipasta oli mahdollinen mutta mielikuvitukseton. Onneksi vilkaisin Twitteriä bloggaajien vinkkien toivossa, ja annas olla. Habanerokitchenissä syötiin spelttiä!

Innostuin ideasta, koska en ollut speltin ja ohran kanssa pelaillut vähään aikaan. Kalan lisäksi sain ”ohratossani” käytettyä edellisen torstain kalakeitosta jääneen nuupahtaneen tillinlopun sekä kermapurkin pohjallisen, joka jäi yli äitin juhlien loppurähinöissä tehdyistä Irish Coffee -yömyssyistä. Hävikkiherkku siis jos mikä, ja kelpo mättöä tuli.

Savulohi-spelttirisotto
2-3:lle

sipuli
2 porkkanaa
1,5-2 dl spelttiä (helmiä tai risottospelttiä)
n. 5 dl vettä
kalaliemikuutio
250-300 g savulohta
tilliä, mustapippuria
(kermaa, ranskankermaa tai smetanaa)

Kuullota kuoritut, suuriksi lohkotut sipulit ja porkkanat pannulla voi-öljyseoksessa. Lisää speltti, vesi ja kalaliemikuutio. Keitä speltti pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. (Veden kuuluisi tässä ajassa haihtua.) Lisää savulohta kookkaina paloina ja silppua joukkoon tilliä. Mausta mustapippurilla, ja lisää puoli desiä kermaa tai vähän ranskankermaa, jos jääkaapista löytyy.

 

Speltti on yliveto. Ilmastovaikutustietoisena kokkina vältän riisiä muissa muodoissa kuin karjalanpiirakoissa ja joulupuurossa. Sen voi korvata paitsi speltillä myös vehnän- tai rukiinjyvillä tai ohrasuurimoilla. Joku juuri muistuttikin minua: Pitäisi tehdä ohra-punajuurilaatikkoa. Hyvä resepti on jo tiedossa, testiin menee!

Yksi paikka, jossa viljaa voi käyttää, ovat taboulleh-tyyppiset salaatit. Speltti tai ohra keitetään, lorotellaan joukkoon oliiviöljyä ja maustetaan, sekoitetaan joukkoon rucolaa ja lisätään sattumiksi esimerkiksi vuohenfetaa ja aurinkokuivattua tomaatteja. Jotain tämän tyylistä löytyi pöydästä 30-vuotissynttäreilläni, josta kuvaa jo männäpostauksessa vilahtikin. Niistä bileistä on viikon päästä kolme vuotta. Hyvänen aika miten aika menee!

Kolmekymppiseni olivat merkittävä virstanpylväs elämässäni paitsi pyöreiden vuosien täyttämisen johdosta, myös siksi, että ensimmäinen blogiprojektini päättyi tuolloin. Olin kokkaillut ja bloggaillut kaksi vuotta tiiviisti, puolilöyhässä kumppanuussuhteessa Etelä-Suomen Sanomien kanssa. Toimittaja tuli tekemään puutarhasynttärikemuista jutunkin, ja porukalla syötiin salaattien ja suolaisten piirakoiden ohella kurpitsakeittoa. Keittoshotit, koska muru oli kaatanut kattilan sisällöstä puolet autotallin lattialle (selvennys: vahingossa). Lopun keiton valtasivat pienet mustat kärpäset.

Jälkkäriksi juotiin kahvia ja syötiin omppupiirakkaa sekä kesäkurpitsakakkua. Vähän samanlaista kakkua pyöräytin tällä viikolla Kakkujen kuningattarista. Vaati valmistuakseen kaksi iltaa, eikä pinnalle taiteiltu kasvimaa ole varmaan ihan yhtä näyttävä kuin kirjan kuvassa. Mut hei, yritystä oli.

Huomaan, että saan elämässäni keskivertoa enemmän deja vu –tyyppisiä ahaa-elämyksiä, jossa tunnen jonkun asian tiimoilta ympyrän sulkeutuvan. Luen joka viikko Etlarin ruokasivut tarkkaan, ja muistin, että samainen toimittaja, joka on käynyt meillä juttuja tekemässä, innosti minua reilu vuosi sitten kirja arvostelullaan ostamaan nyt työn alla olevan kakkukirjan. Artikkelissa oli maininta samaisesta kesäkurpitsakakusta.

Miten tämä liittyy mihinkään? Ei mitenkään.

Mutta kun tuttu toimittaja laittoi viestiä, että pian aukeavilta ESS Ruoka –verkkosivuilta linkitetään taas blogiini, oli pakko kaivella esiin se kirja-arvostelukin. Jotenkin mulla oli sellainen kutina, että se sisältäisi elämänviisauden, ja sulkisi lopullisesti tämänviikkoisen bon voyage –fiilikseni.

Kakkujen kuningattarien reseptejä ja kuvia kehaiseva, Pasasen Mervin juttu alkaa mietelauseella: ”Että söisi joka viikko kakkua. Aika hurmaava ajatus, mutta aika pian voisi tulla myös kyllästys.”

Mervi. Se on juuri niin. Kun viimeinen kakku tulee syksyn aikana leipastua, meillä ei ihan vähään aikaan tehdä mitään torttua tai kakkua.

Ruokabloggaaminen on kuitenkin niin kivaa, että joku uusi haaste mulle on löydettävä. Ei sattuisi olemaan ideoita?

Viikon ruokalista – sensuroimaton

Jälleen yksi huomio ruoan ympärillä surraavasta mediasta, sosiaalisesta ja perinteisestä: se haluaa tehdä elämästämme helpompaa ja antaa ideoita keittiöön, mutta oikeasti se saa meidät – ainakin synnyttäneet – naiset tuntemaan jatkuvaa alemmuutta. Ja silti, kaikesta huolimatta, vahtaan ruokamediaa jatkuvasti.

Pirullinen dilemma.

Aikakauslehdissä homma on ajat sitten lipsahtanut ruokapornon puolelle. Artikkeleiden kuvilla ei ole enää mitään tekemistä havainnollisen annoskuvan kanssa. Ne ovat kauniisti rakennettuja illuusioita. Kuvauksen kohde on usein muka-huolimaton, eli taustalla näkyy pöllähtäneitä jauhopusseja ja pöydälle levähtäneitä pähkinöitä ja suklaarouhetta. Oikeasti setti on rakennettu pinsetit kädessä.

Selaillessani lehtiä mieli silti lepää. Palaan julkaisujen ääreen, vaikka kuvat saavat minut jopa epäröimään osaamistani kokkina. Enhän itse saa kuitenkaan mitään tuon näköistä aikaiseksi. Paitsi sen jauhopussin osaan leväyttää.

Blogeja ja verkkopalveluitakin on moneen sorttiin. Osassa kuvien taso on niin huono, että on pakko lopettaa katseleminen. Vaikka resepti olisi kuinka hyvä, lautasella olevaa sotkua ei tee mieli syödä. On myös sellaisia blogeja, joissa kuvat ovat niin epätodellista silmäkarkkia, että reseptit jäävät toisarvoiseksi. Ne blogit ovat valokuvaajaksi haluavan CV. Ja taaskaan ei tee mieli tarttua kauhaan.

Vaikka S-ryhmällä on ruokamediana varmaan petrauksen ja kirimisen paikkansa, siinä mielessä oma Yhteishyvä-palvelumme on aika mainio, että se ei putoa kumpaankaan edellisistä laareista. Verkkosivut eivät ole ammattitaidoton häväistys, mutta kuvien rakentamista ei ole viety äärimmäisyyksiin. Toki somisteet ja tietty illuusio kuuluu hyvään mediaan, se on selvä. Mutta pääosassa on oltava ruoka ja annos, ei stailatulta vaikuttava kuvaussetti. Samasti syystä vierailen usein Valion verkkosivuilla: reseptejä tavallisille naisille, kelpaa, tack!

Oma blogini on yritys lähestyä ruokasomea tästä tavallisen ihmisen näkökulmasta: Haluan kertoa, mitä meillä on kokattu, koska se vaan on niin kivaa! Kokkaaminen ja kertominen, tasapuolisesti.

Hokasin tämän itsensä paljastajan piirteeni, kun sompailin taannoin taas ruokamedian maailmassa. Viehätyn ”Viikon ruokalista”-tyyppisistä artikkeleista ja postauksista, koska saan niistä vinkkejä. Pian huomasin jo leikkiväni ajatuksella, että kuvaisin ja jakaisin oman viikkomenumme.

Kun ajatus on ilmoille päästetty, ei kun toteuttamaan ja takkia auki puistossa repimään. Pisteet minulle siitä, että vaikka entisessä elämässä pistin kokkaamiseen karvan verran keskivertojamppaa enemmän eforttia, kuvien tasosta johtuen kenellekään ei taatusti tule näillä sivuilla vieraillessa vakavaa alemmuuskompleksia. Toivottavasti ei myöskään pahoinvointia.

Tässä siis murkinoitamme viime viikolta ja vinkkejä omaan epätäydelliseen keittiöösi! Ei paha ollenkaan, hei :)

 

Maanantai: Romescoa ja bruschettaa

Tein sunnuntaina onnistunutta romesco-kastiketta, jota söimme kanankoipien ja peruna-porkkanapannun kanssa. Kastike valmistetaan paprikasta, vaikkapa oivalla Yhteishyvän reseptillä. (Korvasin kaksi tomaattia noin kymmenellä kirsikkatomaatilla.) Kun kastiketta jäi, maanantaina päällystin sillä bruschetat:

Paahda vaaleita leipäsiivuja todella kuumalla pannulla, oliiviöljytilkassa. Käännä, paahda hetki, ja lisää päälle esimerkiksi romescoa ja buffalomozzarellaa. Päälle voi rouhaista vielä hieman suolaa ja norotella oliiviöljyä. Taivaallinen makunautinto! (Kuvassa näkyvä halpa ja väljä punaviini ei liity tapaukseen.)

 

Tiistai: Possua sinappi-kermakastikkeessa ja valkosipulimuusia

Kuten jo mainituksi tullut on, yksi ruokamediajulkaisuista, joita seuraan, on postilaatikkoon tuleva Glorian ruoka&viini. Uusi numero inspiroi aina testaamaan jotakin. Nyt muru sai äijäruokaa hyvityksenä edellisen päivän kasvisruoasta. Valkosipuli, kerma ja kapris, täydellinen yhdistelmä. Resepti GRV 6/14, pienin omin viilauksin:

Paista 3-4 kyljystä (esim. HK:n rypsiporsas) pannulla voi-öljyseoksessa hyvän värisiksi. Mausta suolalla ja pippurilla, siirrä sivuun. Alenna lämpöä, ja kuullota pannulla kaksi suikaloitua sipulia ja pari viipaloitua valkosipulinkynttä. Lisää pannulle 2 dl kermaa (ja vähän vettä, jos tarvis), 2 rkl sinappia, 2 rkl pieniä kapriksia, ½ tl timjamia, suolaa, mustapippuria ja ripaus sokeria. Nosta mukaan kyljykset ja hauduttele kypsäksi, 8-10 minuutin ajan.

Pottumuusi tehdään niin, että kuoritaan (ja lohkotaan) kattilaan kilo jauhoisia perunoita. Keitetään kypsäksi suolalla maustetussa vedessä, valutetaan, ja heitetään joukkoon 50 g kuutioitua voita. Soseutetaan muusinuijalla. Toisessa kattilassa kuullotetaan voissa pari murskattua valkosipulinkynttä ja lisätään joukkoon 2 dl maitoa. Kuumennetaan, ja lisätään perunasoseen joukkoon sekoitellen. Maustetaan suolalla. Extreme-harrastelijalle vielä toinen lisuke: Halkaise kokonainen valkosipuli (tai kaksi). Sipaise leikkuupinnalle öljyä. Paahda 225-250 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes kynnet pehmenneet.

 

Keskiviikko: Makaronia ja jauhelihaa

Joka perheessä on oma arkiruljanssireseptinsä. Meillä se on makaroni-jauheliha. Ilman laatikkoa, kahdelle aikuiselle ja yhdelle lapselle:

Paista 400 g luomujauhelihaa ja keitä puoli pussia luomumakaronia. Kun olet ottanut lapsen annoksen erilleen, mausta jauheliha maun mukaan, vähintään suolalla ja reilusti mustapippurilla. Syö ketsupin kanssa.

 

Torstai: Kahden kalan keitto

Keitot on nopeita. Kalakeitto maistuu meillä, jos kalaa on enemmän kuin perunaa. Eikä perunaa tarvita. Tästä riittää kahdelle aikuiselle ja toiselle seuraavan päivän lounaaksi, koska lapselle ruoka ei kelvannut:

Kuullota suikaloitu sipuli, fenkoli ja pari porkkanaa voi-öljyseoksessa reilussa kattilassa. Lisää 6 dl vettä ja 1,5 kalaliemikuutiota. Mausta kuivatuilla yrteillä (esim. timjami) tai hae vaihtelua currylla. Myös sahrami maistuu, muttei kaikille. Keittele kymmenisen minuuttia, kunnes porkkanat napsahtavat. Lisää purkki kermaa, ja fileoitua kalaa haarukkapaloina, esim. 4 ahvenfilettä ja 300 g lohta. Kuumenna muutama minuutti. Silppua joukkoon tilliä, rouhaise pippuria ja tarkista suola.

 

Perjantai: Pihvi ja perheenäidin Tarte Tatin

Ruokaviikon huipennus on perjantai, jolloin saa luvalla tehdä kalliimpaa hyvää. Me syödään jonkun kerran kuussa pihviä. Ulkofilettä viinikastiketilkalla, esimerkiksi. Jälkkäriäkin on joskus, liian harvoin. Tämä torttu tehtiin jo joku aikaa sitten pihvi-illallisen huipuksi. Tarte Tatin, jossa karviaisia ja omppua, Kakkujen kuningattarista. Kauhean työläs, kun pohja piti tehdä itse. Se on nimittäin niin, että ainakin kerran vuodessa perheenäidin kannattaa ostaa pakastetaikinaa, ja se on syyskuussa tähän omenapiirakkaan! Ostakaa valurautainen paistinpannu, paistakaa kunnon pihvit ja tehkää jälkkäriksi keikauspiirakkaa, ette kadu:

Mittaa uunin kestävälle (valurauta)pannulle, jonka halkaisija on noin 24 cm, 75 g voita ja ¾ dl ruokosokeria. Sulata ja sekoita, ota pois liedeltä. Lohko pieniä omenoita neljään osaan tai tosi pikkaisia puolikkaiksi. Lado pannulle kupera puoli alaspäin. (Jos siivutat omenat, kuten kuvan piirakassa, kypsennysajat ovat huomattavasti lyhyemmät.) Hauduta liedellä 15 minuuttia. Siirrä uuniin ja paista 200 asteessa 20 minuuttia. Kauli sulanut iso lehtitaikinalevy (400 g) hieman isommaksi jos tarpeen, ja siisti reunoja niin, että saat pohjasta pannunkokoisen. Painele omenoiden päälle. Paista vielä 25 minuuttia. Anna huilata hetken, ja kumoa esim. leivinpaperilla päällystetylle leikkuulaudalle. Pannu on painava, joten mies kannattaa laittaa tekemään tämä. Se äijäilee asialla ja ”piirakan tekemisellä” koko illan, mutta lämmin omenapiirakka suussa asian kestää juuri ja juuri. Varsinkin, kun annoksen kruunaa pehmeä vaniljajäätelö, jonka joukkoon on sekoitettu kanelia.