Angry birds –kakut lastenjuhliin

Leivon joka kesäkuu täytekakkua veljenpojan synttäreille. Aloin hyvissä ajoin etsiä inspiraatiota ruokablogimaailmasta ja taas tärppäsi. Törmäsin Suolaa ja hunajaa –blogissa omaan leivontafilosofiaani sopivaan Angry birds –kakkuun, jossa ei pelleillä sokerimassojen kanssa, vaan linnunnaama asetellaan päälle mansikoista. Sain heti jatkoidean, ja päätin tehdä myös toisen kakun, jossa sulkien virkaa ajaisivat sesongin hedelmäherkut elikäs kiivit.

Tein viime vuonna tosi onnistuneen mansikka-kermakakun, ja päätin tehdä tämän kakun samaan tyyliin. Vaihdoin vain reseptin täytteenä olleet mansikat ja mansikkahillon mustikkaversioihin vaihtelusyistä. (Käytin siis 250 g pakastemustikoita ja 2 dl mustikkahilloa.) Raikastin myös täytettä raastetulla sitruunankuorella. 5 munan kakku onnistui viime vuonna nappiin, mutta nyt 2 tl leivinjauhetta oli liikaa ja kakku pursusi 24 cm:n vuoasta. Mene tiedä miksi. Noh, leikkaus kuitenkin onnistui. Sitten täytin ja kostutin kakun ja jätin kermatäytettä ihan vähän talteen (eli käytin lähes koko täytteen kahteen väliin).

Toiseen 5 munan kakkuun tein tumman pohjan korvaamalla osan jauhoista kaakaojauheella (kuivat aineet 1,5 dl vehnäjauhoja, 0,5 dl perunajauhoja, 0,75 dl kaakaojauhetta ja 1 tl leivinjauhetta). Kostutukseen käytin maitoa hieman vajaa 2 dl. Täytteeseen käytin 4 banaania. Yhdet muussatut banaanit roiskittuna per väli ja molempiin yksi banaani ohuina siivuina. Banaanien päälle levitin kinuskitäytteen, jonka olen bongannut Kinuskikissan ekasta keittokirjasta. (Osviitat löytyvät myös blogista.) Tein täytettä kahteen väliin sopivan annoksen, mutta säästin sitäkin hieman päälle. Ja sitten kakut yöksi jääkaappiin.

Aamulla levitin kakuille ne muutaman ruokalusikallisen kokoiset täyteannokset, jotta ne sitoisivat linnunnaamat hyvin kakkuun. Ja sitten hedelmien ja marjojen kimppuun. Leikkasin molemmille linnuille silmät omenaviipaleista ja nokat cantaloupe-melonista (Suolaa ja hunajaa –blogissa oli käytetty nokkaan mangoa). Tein pensasmustikoista kulmakarvat ja liimasin yhdet mustikat vielä silmiä täydentämään. Sitten pilkoin mansikoita kahtia ja isoimmat neljään osaan. Asettelin ne kakulle, nokan alle sisäpuoli ylöspäin. Kiivit tulivat banaani-kinuskikakkuun. Vihreitä kiivejä taisi mennä 2-3, keltaisia kiivejä käytin reilun yhden. (En ollut koskaan maistanut, IHAN JÄRKYTTÄVÄN hyvä hedelmä!)

Angry birds -kakut

Angry birds -kakku mansikoista

Angry birds -kakku kiiveistä

Kuistin pöydällä valokuvaajaa odottaneet kakut näyttivät sivusta tavallisilta nakukakuilta, mutta päältä katsottuna paljastui yllätys, joka sai meidän 3,5-vuotiaan sekoamaan innosta, niin hienot kakut äiti hänen mielestään serkkupojalle teki. Ja Angry birds –teemaa kun pidettiin juhlissa yllä myös kekseissä, kertisastioissa ja sun muissa rekvisiitoissa, serkun synttärit olivat meidän pojan mielestä hienoimmat joissa oli käynyt. Hän haluaa itse syksyllä kuulemma Spider man –synttärit. Ihan kiva. Olisikohan ruokabloggaajakollegoilla mitään apua tähän heittää…?

(Ja miksei siihenkin pulmaan, miten sitä joskus ehtisi kehittää itseään kuvaajana jotta pystyisi viemään bloginsa ulkoasua seuraavalle tasolle, eikä vain polkisi paikallaan ja roikottaisi kuvaushetkinä yöpukuista apinaa niskassaan?)

Lapsi ja äiti kuvauspuuhissa

P.P.S. Muita vinkkejä lastenjuhliin:

Perhoskakku vaahtokarkkikuorrutteella, joka epäonnistui, mutta kokeilla saa jos uskaltaa.
Kuvausta ostoherkuilla ja voileivillä mennyistä 2-vuotissynttäreistä ja vinkki täytekakun lakukuorrutteeseen.
Mustikkakku ja muut tutut ja helpot.

Mansikka-kermakakku

Mansikkakakku ’naked cake’ ja loman herkullinen avaus

Kesälomamme on alkanut jotensakin täydellisesti. Sain perjantaina töistä lähtiessä pöydänkin siivottua. Miten tärkeä asia lomafiilikseen pääsemiseksi! Murut odottivat jo kotona, mies vähän kireänä, ei vissiin jäänyt oma pöytä niin siistille tolalle. Kehotin ottamaan lasillisen viiniä. Parin lasin jälkeen suomalaismies poksahti auki kuin samppanjapullo, laskeskeli työhöyryt pihalle ja niin päästiin rentoon lomamoodiin koko perhe. Grillasimme täydelliset entrecotepihvit. Pihvien kanssa oli salaattia ja valkosipulivoinappi, joka onkin tämän kesän grillivinkeistä ykkönen: Valion uutuus, valkosipulin makuinen voi, löytyy voihyllystä ja on juuri sopiva pötkö, jotta siitä voi leikata täydellisen kokoisia voinappeja. Vaivatonta ja ihanaa. Päälle voi vielä rouhia pippuria. Nam.

Jälkkäriksi lämmitettiin leipäjuustoa, joka syötiin lakkahillon kanssa. Muru ei ehkä yhteyttä hoksannut, mutta minua grillattu pihvi, salaatti ja leipäjuustojälkkäri muistuttaa aina niistä alkukesäisistä ensitreffeistä tulevan aviomieheni kotona vuonna 2007. Menu oli kuvatunlainen ja minä ihan myyty, kun entisestä naapurinpojasta oli sukeutunut noin särmikäs kokki. Joka vuosi pääsen kesäfiilikseen samalla menulla, ja se sopi siten oikein hyvin lomamme aloittavaan iltaan. Ja sopii se tilanteeseemme muutenkin, kun ne kumppanin liehittely-yritykset ovat alkuaikoja huomattavasti harvinaisempia tapauksia. Suorastaan kortilla. Muistuipa nekin ajat taas mieleen.

Lauantaiaamuna heräsin varhain vauvan mesoamiseen masussa. Se yritti tulla ulos sekä ylä- että alakautta, yhtä aikaa, vaikka on vasta ihan pikkuinen rääpäle. Herääminen oli kuin tähtiin kirjoitettu. Nousin ylös, keitin itselleni kupin kahvia. Nautin rauhallisesta, yksinäisestä aamuhetkestä, huolsin vähän blogia. Ilmasta pystyi jo silloin aistia alkavan hellepäivän tuntua, ja oikein kuuma päivä siitä tulikin, sekin tärkeä juttu lomafiiliksen kannalta.

Päästyäni käymään huom! yksin kaupassa, nautin lämpimästä ilmasta lapsen nukkuessa päiväuniaan. Istuskelin portailla, kädessä pala saaristolaisleipää hyvällä, paksulla juustosiivulla. Toisessa kädessä lasillinen kesän toista ykköslöytöä Valiolta, Latte Original –maitokahvijuomaa. Litran tölkki löytyi paikallisesta ässästä maitohyllyltä. Pala kahvikissan taivasta ja täydellinen hellepäivän kahvihetkeen. Jälleen suosittelen (ja täysin ilman kytkyjä Valioon, siis spontaania ja aitoa suosittelua).

Mitäs muuta täydellistä tapahtui? No, kuten viime vuonna postasin, alkukesällä lomafiilikseen pääsee parhaiten leipomalla mansikkakakun. Veljenpojan 4-vuotissynttäreitä vietettiin lauantai-iltana, ja tein pippaloihin muodikkaan nakukakun. ’Naked cake’ –tyyliin kuuluu, että täytettä laitetaan kakun väleihin ja päälle, muttei kuorruteta koko kakkua. Kakkupohjat voi tehdä myös erikokoisissa vuoissa, jolloin lopputuloksessa on hääkakkumaista kerrosfiilistä. Meidän mansikka-kermakakkumme oli peruskamaa ulkonäöltään, maultaan oikein onnistunut. Täytteessä käytin lempparituorejuustoani mascarponea (koko 250 g purkin). Sopii vähän happamampana hyvin yhteen makean sokerikakkupohjan kanssa. Pohja kannattaa muuten leipoa jo edellisenä iltana kylmään vetäytymään, jolloin kakku leikkautuu hyvin. Suosittelen reseptivapaaksi lääkkeeksi, jos kesäfiilis on kateissa, tai juhannuksen jälkkäriksi vieraita ilahduttamaan!

Mansikkakakku naked cake

Sunnuntaiaamuna herättiin onnellisena, sillä vaikka ilma oli kylmemmän ja sateisemman oloinen, se väreili suuren urheilujuhlan tuntua. Lapsi oli lähdössä yökylään mummolaan, murulla ja minulla tiedossa HC-laatuaikaa. Minkäs muun kuin syömisen merkeissä. Nappiin menneestä sunnuntai-illasta lisää ensi kerralla. Nyt: Ihanaa kesää kaikille!

P.S. Niistä vuodentakaisen postauksen kakuista mieleeni: Bongasin, että Prisman lehtihyllyillä oli myynnissä Täydelliset kakut niminen kirjanen. Paljastui tutkimuksissani pehmeäkantiseksi versioksi Kakkujen kuningattarista. Siis siitä keittokirjasta, jossa on 52 kakkureseptiä, yksi vuoden jokaiselle viikolle. Ja jotka kaikki tulin tämän blogin lokakuussa 2013 aloitettuani testanneeksi. Bookazine-versiosta ei löydy ihan joka kakkua, mutta se on hyvä ostos, jos olet jäänyt kaipaamaan blogissa aiemmin säännöllisesti näkyneiden kakkujen reseptejä. Ainakin mansikka-raparperikakun ohje siitä kansikuvan perusteella löytyy. Vinkki vaikkapa kesäreissuille: siinäpä mukava vieminen mökin emännälle, kera mansikoiden!

Kesäloman mansikkakakut ja grilliribsit

Kesäloma on asia, jota opin vuosi vuodelta arvostamaan syvällisemmin. Ilman lomaa olisi vaikea kuvitella nauttivansa kesästä yhtä paljon – saati työvuodesta. Ruokaharrastuksellekin loma ja kesä tekevät hyvää, sillä ne inspiroivat kauteen sopivaan kokkailuun, välittömästi alkaessaan.

Jäimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa lomalle supisuomalaisesta sesonkiajankohdasta eli juhannuksesta. Silloin, ja ylipäätään jos kesälomaa osuu kesäkuulle, on pakko leipoa mansikkakakku. Sitä saadaan ikinä hädin tuskin syödyksi, muru ei siitä sanojensa mukaan liiemmin välitä (vaikka kummasti sitä uppoaa häneenkin), ja lähes sataprosenttisella varmuudella torilta ostetusta mansikkatuokkosesta paljastuu puolet huonoiksi sen kerran kesässä kun olet päättänyt kakun leipoa. Mutta nämä ikävät sivujuonteet unohtuvat vuodessa, ja ensi kesänä kakkua on taas pakko tehdä ainakin kompostin iloksi.

Nykäisin tänä kesänä lomamme alkajaisiksi kaksi mansikkakakkua, molemmat kesäkuun kohdalta tutuksi tulleesta Kakkujen kuningattaret -kirjastani. Ekan lomaviikonlopun kunniaksi ahersin murupohjaisen jääkaappikakun, jonka täytteessä oli raparperihilloketta ja koristeena mansikoita. Aika soma!

Loma starttasi työntäyteisesti, kuten meillä tuppaa starttaamaan, ja viikko kului terassia rakentaessa. Päiväkahvitellessa maistuu jälleen mansikkakakku, se ihan perinteinen kermahöhhöversio, jonka sisällä on viipaloituja mansikoita ja kerma-rahkaa. Ei kauniin kuvauksellisia, oikeista ruokablogeista tuttuja rekvisiittoja. Kakku pöydälle, nipsnaps sanoo kamera, ja miehet kahville, tervetuloa!

Puolitökeröstä kuvasta huolimatta leipominen tarjosi onnen ja onnistumisen tunteita. Perusvarmoja reseptejä, sen kaltaisia kakkuja joita olen elämässäni useamman toteuttanut, ja niin mikään ei voinut pilata lomafiilistä. Ei edes mies, joka ei (taaskaan) osannut keskustella lomanviettämissuunnitelmistamme ennen kuin olin tirauttanut naiselliset ja hyvin loogiset ”sä et koskaan rakasta mua, ei kun siis välitä musta, joten tuskin rakastatkaan” –itkut. Eikä pääni sisäistä lomatunnelmaa onnistunut torpedoimaan 1 v 8 kk ikäinen poikakaan, joka halusi koko ajan olla sisällä, jos menimme ulos, ja ulkona, jos menimme sisälle. Saranat kuluivat, mutta so what. Meillä oli loma.

Mansikkakakkujen ja perheenjäsenten karvan verran ärsyttävien piirteiden 24/7-läsnäolon lisäksi loman tunnistaa siitä, että joka päivä grillataan. Ja hyvin usein onnistuneesti, sillä lomalla kaikki palanutkin maistuu kesältä. Lisäksi, koska kaikki on lupa huuhtoa oluella tai viinillä alas, kesäkeittiöistä kuuluu yleensä pelkkää hykertelyä.

Meidän tämän kesän onnistunein innovaatio oli tomaatti-sipuli-feta-sekoitus, joka käy lisukkeeksi kaikelle grilliruoalle. Testasin medium-kypsälle sisäfileepihville, jonka päällä on rutkasti pippuria ja sormisuolaa. Toimii.

Vakiolihakaupastamme noudetulle possun ribsisatsille lisukkeeksi kävisi vaikka aaltopahvi, mutta sopi kesäsekoitukseni niillekin. Meidän suosimamme BBQ-soosi on tomaattinen, ei kovin mausteinen, mutta paahtuu makeaksi matoksi possun kylkeen. Kun soosia jäi, söimme seuraavana päivänä lopun paikallisen ”Ässän” palvelutiskistä ostettujen possun kyljysten kanssa. Grillattuina nekin maistuvat joltain ihan muulta kuin mummoloista tutut uunikyljykset, elikäs kesältä!

Hyvän lomamätön ainut huonopuoli on, että se loppuu aikanaan. Meillä eilen. Voi vitsi sentään. Ei auta kuin tuudittautua fraasiin ”vielä on kesää jäljellä”, katsella loma(ruoka)kuvia ja luvata itselleen, että viikonloppuisinkin ehtii kokkailla rennosti. Ja ainakin kerran vielä uudelleen näitä ribsejä, niin ihania ovat!

Possun ribsit ja BBQ-kastike

n. 500 g possun grillikylkeä/ syöjä
vettä, suolaa
(maustepippureita, laakerinlehti)

BBQ-kastike:
1,5 dl hyvää ketsuppia (esim. Felix luomu) tai paseerattua tomaattia
0,5 dl kylmää kahvia
0,5 dl ruokaöljyä
2 rkl fariinisokeria
1 rkl soijakastiketta
1 rkl punaviinietikkaa
hieman tabascoa, chilikastiketta tai chilijauhetta
suolaa, pippuria
1 rkl grillausmaustetta tai savuaromista maustetta (esim. savupaprikaa)

Laita kyljet isoina paloina kattilaan ja peitä vedellä. Mausta keitinvesi reilusti suolalla (ja muilla mausteilla). Keitä kylkiä noin 45 minuuttia (jos malttaa grillata, ohuita ribsejä ei tosin ole välttämätöntä keittää). Jäähdytä ribsit liemessään.

Valmista grillikastike sekoittamalla kaikki aineet, ja anna makujen tasaantua mielellään usean tunnin ajan jääkaapissa. Maista, ja korjaa makua varovasti mieleiseksesi (tulisemmaksi, suolaisemmaksi, makeammaksi tms).

Leikkaa lihat kylkiluiden välistä pienemmiksi paloiksi. Silaa ne kastikkeella. Siirrä loppu soosi tarjoiluastiaan.

Grillaa kylkipaloja, kunnes se saavat reilun värin pintaansa. Tarjoile BBQ-kastikkeen ja salaatin kanssa.

Tomaatti-sipulisalaatti

1/2 rasia kirsikkatomaatteja
2 tomaattia
pieni punasipuli
balsamicoa
suolaa, pippuria
oliiviöljyä
fetaa öljykastikkeessa (esim. Mäkelän tilajuustola)

Puolita kirsikkatomaatit ja leikkaa tomaatit lohkoiksi. Leikkaa punasipuli ohuiksi siivuiksi. Sekoita kulhossa tomaatit ja sipuli, pirskottele päälle balsamiviinietikkaa ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää fetakuutioita. Jos käytät öljyyn säilöttyä fetaa, kauho mukaan mausteöljyä, tai lisää salaattiin pari ruokalusikallista oliiviöljyä. Lepuuta jääkaapissa ja tarjoile grilliruokien kanssa.

Minä ja kummipojat, osa 1: Perhoskakku ja rinkelipulla

Elämässä ei montaa tärkeämpää asiaa ole kuin suku. Liekö yhtään, jos sukuun lasketaan kuuluvaksi oma lähiperhe. Siksi olen erityisen ylpeä siitä, että minun kummilapsikseni on siunaantunut sukulaispoikia. Se kertoo, että muutkin ovat kanssani samaa mieltä: Suku on pahin, mutta myös ainut asia, joka varmasti pysyy!

Olen harmissani niiden ihmisten puolesta, joilla ei sukulaisturvaverkkoa ole. Itse luotan 100 %:sti siihen, että jos jotain sattuisi, vaikka ei olisi pitkään aikaan nähty, esimerkiksi tätini talossa olisi aina ovi auki. Symbolisesti, mutta myös konkreettisesti. Tosin vaikka ei olisikaan, pääsisin sisään, sillä tiedän vara-avaimen paikan. Sitä ei ole muutettu 80-luvun jälkeen, varmaan juuri siitä syystä, että me sukulaislapset pääsemme sateen sattuessa oven toiselle puolelle. Toivon, että omat kolme kummipoikaani tietävät saman. He ovat aina tervetulleita, ja hädän hetkellä autan heitä, nyt ja aina. Isossa katastrofissa tai arjen vaatimattomammissa ongelmissa.

Yksi jälkimmäinen tilanne oli päällä pienimmällä kummipojallani kesäkuun alussa. Hän täytti kolme vuotta, ja toivoi synttäreilleen villakoiraa, hevosta tai pinkkiä kakkua, joka ei sitten saa olla ruskea. Koiria perheeseen ei enempää mahdu ja osuus hevosestakin jo löytyy, joten tilanteen ollessa tämä kummipoikani isä, eli veljeni, soitti minulle ja toivotti perheemme tervetulleeksi synttäreillä. Kaikki meidät neljä: minut, murun, pikkumurun ja kummipojan toivoman kakun.

Kakkujen kuningattaret -keittokirjastani löytyi toukokuun kohdalta lasten juhliin passeli Perhoskakku, joka oli, mikä parasta, helppo toteuttaa (samaa ei voi sanoa tammikuussa postaamastani Barbie-kakusta…):

Leivotaan neljän munan kakkupohja, joka leikataan kahdeksi puoliympyräksi. Sitten molemmat puoliskot leikataan vaakatasossa kolmeksi osaksi, eli kolmeksi kakkupohjaksi. Kakku kootaan tarjoiluvadille niin, että puoliympyrät tulevat kuperat puolet vastakkain. Kerrosten väliin hilloa ja kerma-rahkatäytettä, päälle ohut kerros kermavaahtoa. Ja kas, meillä on perhosen muotoinen kakku koristelua vaille valmis!

Ei niin helppoa kakkua, etteikö jotain mene metsään. Päälle piti tehdä kuorrute sulattamalla vaahtokarkkeja. Karkkikuorrute on varmasti kummipojan mieleen, ajattelin innoissani, vaan toteutus tietysti kömmähti. Älkääkä luulko, että olisin ostanut sulatusta kestämättömiä mukavaahtokarkkeja, ehei, löysin Prisman karkkihyllyltä ihan ehtaa jenkkikamaa. Vedenpitävä todistusaineisto:

Oikeasta tavarasta huolimatta kuorrutteesta kuitenkin tuli sitkeä nahka, jota oli mahdoton leikata kakkulapiolla (ei siis kova, vaan sitkeä). Todnäk jossain meni pieleen, sillä minun on vaikea kuvitella, että kukaan painaisi kakkukirjaan näin huonosti toimivaa reseptiä. Arvaukseni on, että karkit eivät sulaneet tarpeeksi, sillä sulatin ne kattilassa ’juuri ja juuri’ -pisteeseen (ohjeessa neuvottiin tekemään sulatus 30 sekunnin pätkissä mikrossa, mutta sellaista meillä ei ole). Ehkä karkit siis pitäisi sulattaa juoksevammaksi. Damned.

Sulaan vaahtokarkkimassaan neuvotaan työstämään tomusokeria, kunnes massa on muotoiltavaa. Ehkäpä siinä vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellojen soida, kun minulla ei mennyt läheskään paketillista tomusokeria, joka reseptissä mainittiin. Suutuin, ja ensi kerralla ostan kaupasta valmista karkkimassaa. Mutta kokeilkaa te jos uskallatte: Muovailuvaha-asteelle työstetty, sulasta vaahtokarkista (280 g) ja tomusokerista (n. 1 pkt) sekoitettu massa kääräistään kelmuun, lepuutetaan jääkaapissa yön yli, ja kaulitaan seuraavana päivänä levyksi, joka nostetaan kakun, tässä tapauksessa perhosen, päälle (massa kannattaa kaulia kahdessa osassa, molemmille siiville oma nahkansa). Päälle vielä karkkeja. Pinkkejä, jotta saadaan mukaan kummipojan toivomaa miehekästä värimaailmaa. Tadaa!

 

En tiedä johtuuko siitä, että tykkään leipomisesta, vai olenko vain toisten asioihin sekaantuvaa tyyppiä, mutta olen joka tapauksessa leiponut kummipojille aiemminkin. Veljen perheeseen tulee vietyä jotain epäonnistuvaa harvasevuosi (edellisellä kerralla kakussa hengenvaarallisen kovia koristekuulia), ja pariin ristiäisiinkin on tullut leivottua. Yksi, mitä minulta usein tilataan, on kranssipulla. Toisen kummipojan ristiäisiin tein saksipitkon ja asettelin viipaleet kranssin muotoon. Vielä isompi silmänkääntötemppu sisältyy bostontyyliin tekemääni pullarullaan. Idea on nerokas, sillä tähän ei tule hankalaa saumakohtaa. Jos haluaa niittää mainetta pullaleipurina, ainut mitä tulee muistaa, on pitää turpansa tukossa, kun ihmiset ihastelevat kaunista kranssia ja kysyvät reseptiä. Jostain syystä harva hokaa ilman selittämistä, miten isosta vedätyksestä pullassani on kysymys.

 

Pullakranssi ”Linssiin sahaus”
(3 kpl standardikokoisia)

6 dl punaista maitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 dl sokeria
3 tl kardemummaa
2 munaa
n. 1,5─1,8 l vehnäjauhoja
200 g pehmeää voita

Täyte (kolmelle pitkolle):
300 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
5 rkl vehnäjauhoja
n. 9 dl vadelmia

Voiteluun munaa
Pinnalle mantelirouhetta ja/tai raesokeria

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää muut aineet. Lisää jauhoja vähitellen, kunnes seos on vellimäinen. Sekoita voimakkaasti puuhaarukalla. Alusta loput jauhot joukkoon käsin, voi viimeisenä. Kohota liinalla peitettynä, lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Hiero tuorejuuston joukkoon sokerit ja jauho. Jaa taikina kolmeen osaan. Kauli kukin vuorollaan n. 30×55 cm kokoiseksi levyksi. Levitä kunkin päälle kolmannes täytteestä ja marjoista. Kääri rullalle.

Leikkaa rullat n. 2,5 cm paksuisiksi paloiksi. Asettele palat pystyyn pellille, leivinpaperin päälle soikion muotoon siten, että palojen saumakohta on kohti seuraavaa palaa. Älä aseta paloja kiinni toisiinsa, vaan jätä muutaman sentin välit kohoamisvaraksi. Ne yhtyvät viimeistään uunissa. (Voit myös tehdä kolmen sijaan esim. kaksi isoa kranssia, mutta muista tarkistaa, että tarjoilulautastesi läpimitta riittää niille.)

Kohota peitettyinä ainakin puolen tunnin ajan. Voitele pullapalat päältä sekä ulko- ja sisäreunoista munalla. Koristele raesokerilla. Paista 200 asteessa keskitasolla kauniin ruskeiksi. Koosta riippuen tämä vie noin 25 minuuttia.

Irrota jäähtynyt kranssi lastalla ja liu’uta tarjoilulautaselle. Leikkaa varovasti annospaloiksi. Täytä kranssin keskusta halutessasi esimerkiksi lusikkaleivillä.

 

Leuhkitaan vielä lopuksi, että osaan minä tehdä oikeankin kranssinsauman, ja tehty on sellainen onnistuneesti parikin kertaa. Viime kerrasta on se kolme vuotta. Kun pienin kummipoika syntyi, päätin viedä kotiutuvalle nyytille rotinarinkelin.

Olimme lähdössä murun kanssa Wieniin, ja automatka lentokentälle starttasi kuuden maissa aamulla. Heräsin kolmelta, jotta sain leivottua mahdollisimman tuoreen pullan odottamaan kotiutuvaa äitiä ja paikalle ryysääviä sukulaisia. Varmistin illalla intoapiukassa veljeltäni, että voisin pistäytyä jo kuuden maissa, kun tädillä olisi tosi tärkeä tuominen. Jaa, tule sitten, veljeni totesi vähemmän innoissaan.

Eihän se koputteluuni ja oven hakkailuuni sitten herännyt. Raahasin oven eteen puutarhatuolin ja jätin valtavan kranssin pellillä ja leivinliinoihin peiteltynä tuolille odottamaan aamutupakalle menevää veljeä. Se olisi varmaan ihan otettu, mietin hymyillen, ja lähdimme matkaan.

Hieman ennen lentokoneeseen nousua rimpautin vielä kokeeksi, ja veli heräsi. Sanoin, että jätin tuomiseni ulko-oven eteen. Aha, veli totesi, ja kuulin kuinka hän avasi oven. ”Joo mä nään sen tässä. Heippa”, hän totesi hyvin veltolla äänellä ja katosi linjalta. Ilmeisesti heiltä löytyy pellillinen pullaa aamuisin oven takaa tämän tästä.

Muistan silloin päättäneeni, että kolmelta yöllä en enää herää leipomaan kenenkään toisen huusholliin. Mutta ihminen unohtaa tuollaiset vastoinkäymiset aika äkkiä. Jos velvollisuus vaatii, ja lisää kummipoikia tulee, tekisin saman ilman muuta uudestaan! Ihan jo sen takia, että oli se rotinarinkeli käsittämättömän komia!

Kahvipöydän tarjottavat tasavuosijuhliin

Veljen vaimoke täytti kuunvaihteessa kolmekymmentä, ja veljeni päätti järjestää puoliyllätykselliset kahvikestit. Sankarin suku asuu pohjoisessa, ja he olivat käyneet onnitteluvisiitillään jo aiemmin. Duuni oli siis suhteellisen helppo, olihan kylään tulossa aika pieni, veljeni omasta perheestä koostuva porukka sekä muutama ystävä. No eihän se siitä silti selvinnyt.

Äitimme sekaantui tilanteeseen ensimmäisenä. He soittelivat veljeni kanssa ja sopivat, että minä ja äiti autamme kädetöntä miestä tarjoilujen tekemisessä. Siis: Me vieraat toisimme tullessamme synttäritarjottavat. Äiti sanoi, että hoitaisi suolaisen puolen, minun tehtäväkseni jäisivät makeat.

Mieleinen työnjako. Soitin veljelle, että kuinka monta vierasta tulee ja millaista tarjottavaa hän kaipaisi. Ei osannut vastata kumpaankaan kysymykseen. Homma oli siis juuri niin hallinnassa, kuin olin olettanutkin.

Valkkaillessani Kakkujen kuningattaret –keittokirjastani huhti-toukokuun kohdalta sopivia yksilöitä kolmikymppisille, sain huikean idiksen. Valitsen tarjottavan sankarin jokaiselta vuosikymmeneltä!

Tein perinteisen hedelmäkakun kuvastamaan kahdeksankymmentälukulaisissa ristiäisissä ja sankarin ensimmäisillä synttäreillä nautittuja täytekakkuja. Näitä hedelmin koristeltuja kakkuja ainakin meillä etelän elävillä oli tarjolla kaikissa juhlissa, ja tämän kuvan jaoinkin jo viime postauksessa. Ihaillaan vielä kerran!

Yhdeksänkymmentäluvulle tultaessa ja sankarimme aloitettua toisen vuosikymmenensä kansainväliset vaikutteet lisääntyivät kahvipöydissä selvästi. Valkkasin ysärikakuksi Nina Lincolnin suklaakakun. Se on keksimurupohjainen juustokakku, todellinen hitti, joka itse asiassa löysi tiensä Suomeen jo 80-luvulla. Loppua hyydytettävien kakkujen voittokululle ei näy, mutta tämän erikoisuus on se, että kakku hyydytetään pakastimessa, ei liivatteella. Toteuttamani resepti Kotilieden sivuilla, vassokuu!

Sankarin kolmannella vuosikymmenellä ja uudella vuosituhannella juhlien kahvipöytiä koristaa uudet herkut. Nyt kohistaan esimerkiksi macaron-leivoksista. Niitä siis vielä mukaan! En edes haaveillut tekeväni itse, vaan ostin kaupan pakastealtaasta. Todella hyviä, suosittelen tsekkaamaan!

Puheessani toivotin sankarille hyviä tulevia vuosikymmeniä. Vielä ei tiedä, mitä ne tullessaan tuovat, kahvipöytiin tai hänen omaan elämäänsä, mutta olkoon kaikki tuleva herkullista, sanoin, ja onnittelin itseäni erinomaisesta puheesta ja tarjoiluideasta.

Jos te mietitte tarjottavia tasavuosijuhliin, kolmekymppisiin, kuusikymppisiin tai kahdeksankymppisiin, suositan samaa ehdottomasti! Miettikää, mitä herkkuja sankarin milläkin vuosikymmenellä juhlissa tarjottiin, ja kootkaa pöytä niistä! Yksi makea ja suolainen per vuosikymmen, tai useampi.

Vanhemmista vuosikymmenistä kertomaan käyvät kihlakakut, lusikkaleivät ja esimerkiksi voitaikinaan kiedottu kaali eli kaalipiirakka. 40-50-luvulla karjalaisten piirakat löysivät tiensä tännekin, ja valmiita voileipiä on nautittu yhtä kauan, kuin myös voileipäkakkuja.

Tällä vuosituhannella suolaisella puolella ovat yleistyneet erilaiset pienten korppujen päältä tarjoiltavat tahnat. Äiti teki suolaisen piirakan kaveriksi kalaisia suupaloja näihin kemuihimme, ja itse harrastan porotahnaa. Jakoon samalla resepti sinappisiin graavilohileipiin, hyviä kahvipöytään molemmat.

Graavilohileivät

tummaa vuokaleipää tai Maalahden limppua
oikeaa voita
graavia lohta
tilliä

sinappimajoneesi:
½ muna
1 tl voimakasta sinappia
1 tl sitruunamehua
n. 1,5 dl rypsiöljyä
suolaa ja mustapippuria

Valmista ensin sinappimajoneesi. Ota öljy ja muna hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Riko muna lasiin, sekoita haarukalla, ja kaada puolet pieneen astiaan. Lisää sinappi ja sitruunamehu. (Voit tehdä majoneesin toki kokonaisestakin munasta, mutta jo puolikkaasta tulee kelpo satsi.)

Laita sähkövatkaimeen vain yksi vispilä. Sekoita munaa voimakkaasti ja ala kaataa öljyä joukkoon ohuena nauhana, vähän kerrallaan. Voit säädellä majoneesin paksuutta öljyn määrällä. Mausta majoneesi suolalla ja pippurilla. Anna tekeytyä ja viilentyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.

(Leikkaa leipäpalat kahtia,) voitele leivät ja asettele päälle lohisiivuja. Nosta päälle sinappimajoneesia ja koristele tillillä.

Poropalat

100 g kylmäsavuporoa (esim. leikkeleenä)
150 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g ranskankermaa
piparjuuritahnaa (Felix)
ruislastuja

Silppua poro pieniksi paloiksi. Sekoita tuorejuusto ja ranskankerma. Mausta piparjuuritahnalla makusi mukaan. Sekoita joukkoon poro. Jaa massa nokareina pienille ruislastuille. Asettele tarjolle esim. graavilohileipien kanssa. Korista vati herneenversoilla.

 

Viimeiset vinkit: Jos haluat järkätä rennot tasavuosikemut esimerkiksi armaalle puolisollesi, voit myös ottaa mallia veljestäni ja organisoida pöydän nyyttärityylillä. Läheiset pitävät osallistumispyyntöä yleensä kunniatehtävänä, kuten mekin äitini kanssa. Eli veljeni siis vei meitä kuin litran mittaa, tajuan yhtäkkiä tätä kirjoittaessani. Hän pääsi erittäin helpolla, jäihän hänen tehtäväkseen vastata vain kahvista.

Tuskin ketään kiinnostaa, mutta kerron silti, että hän keitti kahvin pannuun seisomaan ja odottamaan juomista puolitoistatuntia ennen H-hetkeä, ja soitti sankarille töihin, että toisi omiin yllätysjuhliinsa kohta tullessaan vielä kahvimaitoa kaupasta.

Juhlien järjestämiseen voikin asennoitua monella tavalla. Ääripäinä toisten härski hyväksikäyttäminen ja hälläväliä-meininki, toisena ääripäänä hiusten irtoamista aiheuttava stressaaminen ja nipottava vinkuminen muille ihmisille. Paras asenne juhlan järjestämiseen löytyy todennäköisesti näiden välimaastosta.

Lykkyä kaikille sankareiden läheisille, jotka juhlia tänä kesänä suunnittelevat!

Miehet hoi: Vinkkejä sänkyyn äitienpäiväksi!

Viime äitienpäivänä korkkasin kaksi asiaa elämäni ensimmäisen kerran: ensimmäisen äitienpäiväaamuni sekä toisen ihmisen kanssa yhteisen, OMAN kodin. Eli heräsimme koko uusi perhe, minä ja kaksi muruani, ensimmäistä kertaa uudessa kodissamme juuri äitienpäiväaamuna. Aika kivaa symboliikkaa. Pojat hakivat autosta kukkapuskan, josta pienempi ei olisi rapisevan sellofanin vuoksi halunnut luopua. Mutta pikkutappelun jälkeen sain itselleni sen, mikä minulle kuului.

Kakkukahveja en sänkyyn saanut, katsotaan miten käy tänä vuonna. Jos teistä joku mielii kakkuvinkkiä äitienpäiväksi, sellaista jolla yllättää itsensä tai äitinsä/vaimonsa sopivan nostalgisella tavalla, suosittelen taannoin Kakkujen kuningattarista eräille 30-vuotissynttäreille sipaisemaani retroa hedelmäkakkua. Siis perinteinen täytekakku, jossa välissä omenamarmeladia ja Blå Band -vaniljakastikejauheesta tehtyä vaniljakiisseliä (yhteen pussiin lisättiin 2,5 dl maitoa ja annettiin tekeytyä hetken jääkaapissa). Hilloa levitetään myös kakun reunoille, jotta siihen voi painella reilusti paahdettuja mantelilastuja. Ja päälle taiteillaan koristeellinen teos säilyke- ja tuorehedelmistä sekä marjoista, kukin taitojensa mukaan. Pintaan sivellään hyytelösokerikiille, ohjeet pakkauksessa. Helppoa, ja uuden virkatun pitsiliinan päällä aikas nostalgista tosiaan!

 

Jos mielit viedä vaimollesi sänkyyn jotakin kakkua kevyempää, suosittelen smoothieta. Se valmistuu jogurtista, pakastemarjoista ja mehusta todella nopsaan, ja makuyhdistelmien valinnassa taivas on rajana.

Marjasmoothie

3 dl maustamatonta jogurttia
2 dl Valion luomu appelsiinimehua
2 dl pakastevadelmia tai -mansikoita
2 banaania
tuoretta minttua (vadelmasmoothieen) TAI
basilikaa (mansikkasmoothieen)
sokeria tai juoksevaa hunajaa maun mukaan

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen/ blenderiin tai sauvasekoittimelle sopivaan kulhoon, pakastemarjat kohmeisina. Aja tasaiseksi, kiikuta laseissa sänkyyn ja nauti.

 

Viimeinen vinkki kaksilahkeisille: Jos et ole leipojamiehiä tai keittiön koneet eivät tottele, kaikkein paras ja aina toimiva aamunaloitus on lasillinen kylmää kuoharia. Ja jos herätysseremonioihin ei kuulu kukkia tai pientä pakettia, kannattaa valita samppanjaa! Mitään muuta ei nainen sängyssä sinulta äitienpäivänä tarvitse!
 

Pina colada -bileet vappuna

Oletteko koskaan huomanneet, että jotkin tietyt päivämäärät tai kuukaudet merkkaisivat elämässänne toistuvasti jotakin isoa? Kuin ne vetäisivät jatkuvalla syötöllä puoleensa merkityksellisiä tapahtumia.

Säilyttääkseni terveen paperit voisin nyt vastata omaan kysymykseeni ”en minäkään” ja jättää tämän postauksen tähän. Mutta mitä sitä kaunistelemaan ihan selvää asiaa. Minussa on aimo annos huuhaa-hullun verta, sulkekaa koppiin tai mitä nyt ikinä, mutta tämän vannon: Jotakin selittämätöntä ja blondin ymmärryksen ylittäviä asioita tässä maailmassa on ja tapahtuu. Piste.

Yksi minulle merkityksellinen paripäiväinen on vappu. Silloin sattuu ja elämä vaihtaa suuntaa. Yksi eniten käänteentekevistä oli vappu 2007. Piti olla jossakin ihan muualla ja tekemässä jotakin ihan muuta kuin lojumassa pikkuveljen sohvalla kotikonnuilla Orimattilassa. Miksi tulin, en tiedä, miksi menin paikalliseen baariin, viis siitä. Tapasin yhden vanhan tutun, pitkästä aikaa, asiat johti toisiin, ja nyt meillä on puolitoistavuotias poika, jota tämä ex-ex-tuttu parhaillaan nukuttaa seinän takana. Yskimisestä, kolaamisesta ja höpöttelystä päätellen aika huonosti, mutta kuinka hyviä nukuttajia sitä voisikaan löytää tuppukylän ainoasta paikallisesta, hei.

Vappuna 2010 päätimme, että seurustelusta nopeasti avoliitoksi kääntynyt ihmissuhde olisi hyvä viimein kruunata avioliitolla. Marssimme maistraattiin. Varsinaiset häät pidettiin pahaa aavistamattomille sukulaisille vasta kesällä 2011, ja se elokuinen päivä tuntuu siltä oikealta hääpäivältä. Vappu ei niinkään. Muru ei itse asiassa enää edes muista, että se on oikea vihkipäivämme. Hääpäivä kun sanakin tuppaa viittaamaa häihin.

Huolimatta tästä tarinasta ja härnäämättä liikaa kohtaloa, joka on ennenkin heittänyt vappujeni ylle arvaamattomia varjoja ja viittoja, uskallan arvioida, että tämä vappu ei tule kääntämään uutta lehteä elämässäni. Muru ilmoitti olevansa peltotöissä, kenties myöhäänkin, joten meillä taitaa pikkumurun kanssa tulla huomenna aika rauhallinen nakki-ilta. Kun pääsen töistä, haen jotain hyvää viiniä, ja kun lapsi sammuu, aion pyrkiä samaan.

Jos teillä on tiedossa railakkaammat vappubileet, tai jos kaipaatte koti-iltoihinne jotakin viiniä eksoottisempaa kyytipoikaa, nyt lykästi! Tässä tulee pari reseptivinkkiä, joissa on vapun aurinkoista karnevaalimeininkiä kerrakseen. Leivoin sunnuntaina jotakin, jota en ollut koskaan testannut. Piña colada -kakkua!

Piña colada on yksi lempidrinksuistani. Ananasta, kookosta ja rommia, wautsi mitä makuja! Elämyksellisimmät ananaspaukut olen naatiskellut Brasiliassa, biitsillä makaillen. Enkä taida sen reissun jälkeen olla montaa pina coladaa juonutkaan, pohdin, kun maistoin valmista kakkua. Ja voi että, uskomatonta, olin aurinkoisella merenrannalla!

Lähes identtinen versio Kakkujen kuningattarista löytyvästä reseptistä on bongattavissa Maku-lehdestä. Säästän itseltäni jälleen kirjoittamisen vaivan, ja linkkaan sivuille: http://www.maku.fi/reseptit/pina-colada-kakku

Muutama eroavaisuus ohjeista löytyy: Kakkujen kuningattarien, Helene Saine-Laitisen ohjeessa pohjaan käytetään 4 keltuaista ja 2 kokonaista munaa. Päälle tuleva marenki valmistetaan näin ollen neljästä valkuaisesta ja 2,5 dl:sta sokeria. Minun ohjeessani pohjan vehnäjauhoihin lisätään 1 tl leivinjauhetta, ja täytteen tomusokerimäärä on vaatimattomampi, vain 1,5 rkl. Kostutuksesta on jätetty minun versiossani ananasmehu pois, mutta lopputulos on silti tosi mehukas. Ja Maku-lehden kakku on myös koristeltu paahdetuilla kookoshiutaleilla, minun reseptissäni mainitaan, että koristeluun voi käyttää kookoslastuja tai kuivattuja ananaspaloja, jos haluaa.

Oleellisin ero näillä kahdella kakulla on moisten pikkuviilauksien sijaan siinä, miten pohja paistetaan. Maku-lehden pohja tehdään leipävuokaan ja leikataan kolmeen osaan. Minun ohjeessani käskettiin taittelemaan leivinpaperista 30 x 30 cm kokoinen, matalalaitainen ”vuoka”, jossa pohja paistettiin (200 astetta 10-12 min) ja kumottiin kuin kääretorttulevy. Sitten se leikattiin kolmeksi suorakaiteeksi, joista kakku koottiin. Mene tiedä, kumpi parempi. Yllätin muuten itseni osaamalla taitella leivinpaperin, joten se ei voi olla mahdoton vaihe muillekaan. Klemmarit ovat hyvä jeesi.

 

Minun ohjeessani kakun täytteeksi tuleva murskattu ananas valutetaan siivilässä, jolloin ihanaa ananasmehua valuu kulhoon jemmaan aikamoinen määrä. Koska murska on niin nestepitoista, tekisin valutusvaiheen ilman muuta, vaikka leipoisinkin kakun Maku-lehden tyyliin leipävuoassa. Mehua on sitten hyvä käyttää kostutusliemessä, johon siinä reseptissä ananaslientä tarvittiin.

Meidän kakussamme tämä nektari jäi tosiaan käyttämättä. Mistä mieleeni se drinkki. Fiksasin meille sellaiset, kookoskermaakin kun oli sopivasti jäänyt kakun teosta (Santa Marian pahvitötterö). Yhdistelmänä piña colada -kakussa ja -drinkissä on ehkä aavistuksen liikaa piña coladaa yhdelle illalle, mutta kukin voi nyt valita, kumpaa kautta päiväntasaajanseudun meritunnelmiin haluaa. Tai vetää överit ja tehdä molempia.

Piña colada
1 annos

5 cl vaaleaa rommia
4 cl ananasmehua
3 cl kookoskermaa
2 cl kermaa
1 rkl sokeria
jäämurskaa (jota varten marketin hyllyiltä löytyy omia jääpalapusseja)

Laita kaikki ainekset cocktailravistimeen (tai esim. kannelliseen korkeaan 5 dl:n mittaan, kuten meillä). Sekoita hyvin ja kaada lasiin. Nauti. Ja nauti.

 

Kera drinkkireseptini toivotan kaikille (muille) railakasta vappua! Ja olkaa valppaina kohtaloniskuille. Koskaan ei tiedä, mitä ne tuovat tullessaan. Itse lähden nyt yhden sellaisen yllätyskäänteen viereen maate. Aion huokailla teatterihuokauksia vähintään puolisen tuntia, tyyliin: ”Sä se et sitten ikinä muista, miten merkityksellinen päivä vappuaatto meille on!”

Kinuskikakkua lehti-ihmisille

Olen tällä viikolla totutellut takaisin jo hieman unohtuneisiin, normaaleihin arkirutiineihin: Ylös, päälle jotain (huom!) ihmismäistä ja siistiä, naamaan pikameikki (jonka asiaa huulirasva ei täysin aja). Outoa!

Töihin paluu on tuntunut hyvältä. 1 v 3 kk ikäisen pojan äitinä se merkitsee toki ei-niin-ihanaltakin tuntuvia asioita (lapsen vieminen päiväkotiin, yhteisen ajan väheneminen sekä jatkuva kiire). Mutta NAISENA töihin paluu merkitsee minulle vain todella tärkeitä asioita, sellaisia kuten tasa-arvo sekä naisten ja miesten yhdenvertainen asema työmarkkinoilla.

Sovimme mieheni kanssa jo ennen pikkumurumme syntymää, että jakaisimme vauvan hoitovastuun ja töistä poissaolon hyvinkin tasapuolisesti. Minä olin vauvan kanssa kotona kunnes hän oli hieman vajaa 5 kk ikäinen. Sitten palasin töihin (80 %:lla työajalla, mutta kumminkin), ja isi jäi kotiin vanhempainvapaan loppujaksolle.

Ilmeisesti aika oli valmis siihen, että nainen moisen ratkaisun tekee, sillä kukaan ei kummeksunut asiaa kahvihuoneessa, kun naamani näkyi siellä verraten lyhyen poissaolon jälkeen uudelleen. Kaikki olivat kannustavia, eikä kukaan ihmetellyt haluani palata töihin. Toki heitä, jotka pohtivat, miten ihmeessä MIEHESI halusi jäädä kotiin, riitti. Hauskin kommentti: ”Mä en olisi ikinä uskaltanut jättää lapsia miehelle, vaikka se olisi halunnut!” totesi eräs työkaveri ja nauroi päälle. Äänensävystä kuitenkin kuuli, ettei se ihan pelkkää leikkiä ollut.

En saanut tästä ratkaisusta isommin pyyhkeitä siviilielämässäkään, joskin epäilijöitä (”Kyllä sinä muutat vielä mielesi”) riitti. Myös minun isäni, joka ei millään meinannut uskoa, että mieheni itse halusi jäädä kotiin, ymmärsi lopulta, että se olisi lainkin mukaan nykyään ihan ok juttu.

Koska laki ja yhteiskunta itse asiassa hyysäävät isiä, he saavat (vanhassa systeemissä, jonka mukaan meidän perheemme vapaat vielä laskettiin) ylimääräisen isäkuukauden, kuin palkinnon siitä, että jäävät kotiin hoitamaan omaa lastaan. Uskomatonta bullshittia. Noh, joka tapauksessa, isimme sai viettää kotona yhteensä reilun puoli vuotta, kunnes poika oli 11 kuukautta. Lokakuusta oli minun vuoroni jatkaa kotoilua, päiväkodin aloittamiseen asti. Ja se tapahtui maanantaina.

Vaikka itkevän pienokaisen jättäminen päiväkotiin ei päässyt ihanimpien elämänkokemusteni TOP10 –listalle, ei se päässyt kaameimpienkaan kokemusteni kärkeen. Lähdin ajamaan töihin aika onnellisena, sillä työhön kuuluu mielekkäitä asioita: kivat työkaverit, mukavia työtehtäviä ja sopivasti sosiaalisia kontakteja.

Mukavat kaverit ansaitsivat kakkua, tietysti, ja päätinkin tehdä uusintayrityksen Kakkujen kuningattarista bongaamastani Sanna Aution omena-kinuskitäytekakusta. Kerroin taannoin, että pääsin Etelä-Suomeen Sanomiin kertomaan uudesta blogistani, ja tarjosin tätä kakkua silloin lehtimiehille. Gluteenittoman pohjan kanssa tapahtui kuitenkin jotakin selittämätöntä, ja se lässähti oudosti kasaan. Päätin ottaa revanssin, ja tarjota samaa kakkua toisille lempilehti-ihmisilleni.

Nimittäin: Pääsin heti ensimmäisellä työviikolla kiinni kaikkein rakkaimpaan työtehtävääni eli henkilöstölehtemme tekemiseen! Ohjelmassa oli toimituskuntamme palaveri, jossa tarjolla on perinteisesti kahvia, rakkaudella osuuskauppamme konttorin infossa työskentelevien kahviemäntien keittämää. Nyt kahvin kaverina syötiin myös kakkua, jonka pohja oli jälleen hieman lässähtänyt… Mutta omenatäyte, sitruunarahkatäyte ja kinuski ovat tosi hyvä yhdistelmä! Testatkaa, vaikkapa ihan tavallisen 6 munan sokerikakkupohjan kanssa (jos laillani pelkäätte, etteivät gluteenittomat kakkupohjat vain ole tarkoitettu onnistumaan joka kokin käsissä).

 

Puoliksi syöty kakku Hämiksen kuvaajan linssin läpi tarkastellen

Omena-kinuskikakku

Pohja:
6 isoa munaa
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 dl maissitärkkelystä
2 dl mantelijauhetta

Täyte:
4 omenaa
3 dl (n. 400 g) omenahilloa
2 dl kuohukermaa
½ dl sokeria
400 g sitruunarahkaa

Kostutus:
1 ½ dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Kinuskikuorrutus:
4 dl kuohukermaa
4 dl fariinisokeria
ripaus suolaa
2 tl voita

Koristelu:
4 dl kuohu- tai vispikermaa
koristerakeita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi ne taikinaan sekoittaen. Kaada voideltuun ja mantelijauhotettuun tasapohjaiseen kakkuvuokaan (halkaisija 26 cm, vetoisuus 3 ½ litraa). Paista uunin alatasolla 175 asteessa 35−45 minuuttia. Kumoa ja anna jäähtyä mieluiten seuraavaan päivään.

Valmista täyte. Kuori ja raasta omenat karkeaksi. Sekoita raaste hilloon. Vaahdota kerma ja sekoita siihen sokeri sekä rahka.

Leikkaa kakkupohja kolmeksi levyksi. Pane pohjalevy kaksinkertaisen leivinpaperin päälle. Kostuta pohja vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Levitä pohjalle puolet omenatäytteestä ja puolet rahkaseoksesta. Kostuta ja täytä toinen kerros samoin. Älä kostuta päällimmäistä levyä.

Puhdista kakun pinta muruista. Pane kakun päälle työlauta painoksi ja anna vetäytyä kinuskin keiton ajan. Mittaa laakeaan kattilaan kerma, fariinisokeri ja suola. Anna kiehua keskilämmöllä 30−40 minuuttia, kunnes kinuski on sakeaa. Tipauta kuorrutusta kakun reunaan. Jos se ei valu, kuorrutus on valmis. Sekoita joukkoon voi.

Ota paino pois. Siisti kakun reunalta pursunneet täytteet. Kaada kinuski kakulle keskeltä aloittaen ja etene spiraalimaisesti reunoille. Nosta paperille valunut kinuski kakun reunoille.

Leikkaa paperit pois kakun ympäriltä ja nosta kakku tarjoiluvadille. Vaahdota kerma. Koristele kermapursotuksin. Ripottele pinnalle koristerakeita.

 

Kahvi virtasi, kakku maistui ja sai kehuja raikkaudestaan ja keskustelu juttuaiheista soljui tuttuun tyyliin. ”Ainakin palvelua käsitellään vuoden ekassa Hämiksessä, eikös? Ja tuosta tiimistä pitäisi tehdä juttua, ne on onnistuneet erinomaisesti tekemisissään. Entäpä tuo uusi kasvo, pitäisiköhän häntä haastatella?” juttelimme kahvimukiemme ääressä.

Nämä mukavat palaverit ovat yksi syy, mutta henkilöstölehtemme tekeminen on ihan parasta hommaa parista muustakin syystä: Saan sitä kootessani tavata työstään osuuskaupassa ylpeitä, ammattitaitoisia ihmisiä, joilla on hyvä asenne! Olen usein sanonut mukanani jutuntekomatkoilla kulkevalle lehtemme kuvaajalle, että ”Voi vitsi noilla on hyvä meininki. Mitenköhän Sale Poltinahoon/ ABC Padasjoelle/ Hämeenlinnan Public Corneriin pääsisi hetkeksi hommiin?”

Korostan sanaa ’hetkeksi’. Ainakin tällä viikolla olen nimittäin aika rakastunut taas omiin hommiini :)

Niinhän se on, että etäisyys tuo perspektiiviä: Puolen vuoden töistä poissaolo teki myös miehelleni hyvää, ja hänkin mainitsi lokakuussa, miten kiva oli päästä takaisin miehisiin töihin. Kotona olo ei kaduttanut, mutta hänen sanojensa mukaan ”normaalit miehet tekevät tällaisen ratkaisun vain täysin tietämättömyyttään, esimerkiksi ensimmäisen lapsen kohdalla”.

Rehellinen tiivistys, johon murulla lienee oikeus. Olen kuitenkin itse ajatellut, että jos meille lisää lapsia joskus tulee, mies joutuu osallistumaan tasapainoisesti sen seuraavankin hoitoon ja töistä poissaoloon. Nimittäin: Jos nainen pystyy unohtamaan ilman mitään puudutuksia tapahtuneen alatiesynnytyksen ja ylipäätään suostuu tämän kokemuksen jälkeen joskus vielä jatkamaan miehensä sukua, kyllä mieskin pystyy nielemään omalta mukavuusalueeltaan poistumisen hetket!

Shakkimatti ja I rest my case!

Yksi sardellidiinigate Henri, kiitos!

Mennyt viikko oli touhukas. Minun ohjelmassani oli hoitovapaan viimeisten päivien viettoa, pikkumurulla tutustumista pian alkavaan uuteen elämään. Hyvin meni. Kun poika lähti perjantaina jälleen päiväkotiharjoitustensa pariin (ei sentään vielä yksin mopollaan vaan äitin kyydittämänä), ehdin käydä kampaajalla saksimassa perhevapailla syntynyttä hippilookkiani. Sitten kaupan ja päiväkodin kautta kotiin valmistamaan töistä saapuvalle murulle iltaruokayllätystä: Tänään meillä tehtäisiin #somesoosia!

Sen keittäminen juuri nyt oli ihan pakollista. Tässä avioliitoksikin kutsuttavassa nokittelukisassa pyrimme nimittäin vähintään kerran viikkoon löytämään asioita, millä ärsyttää toista (hyväntahtoisesti, tarkennan). Ja koska muru ei voi sietää Twitter-kieltä, jota itsekin vasta twiittailua tapailevana ja somesta muutenkin liikaa pihalla olevana viestinnän (semi)ammattilaisena opettelen, hänelle olisi pakko tätä #soosia tehdä, ihan vaan piruuttaan siis.

Tiedoksi vielä pahemmin ulkona oleville: #-koodilla Twitterissä merkitään sanoja, usein kannanotossa tärkeitä substantiiveja, jotta keskusteluissa pysyy joku roti. Ja se lausutaan ”häshtäg”.

Tiedoksi suurimmille fossiileille: Twitter on verkossa elävä aikuisten keskustelupeli, jossa lähetetään tekstiviestin tapaisia lyhyehköjä kommentteja eetteriin, kaikkien nähtäville. Kukin seuraa vimpan päälle vehkeillään tai sitten, kuten minun tapauksessani, Aatamin aikaisella pöytäkoneellaan, lapsen rampaannuttamalla tabletillaan tai liian hitaalla ja siten älyvapaalla älypuhelimellaan niin montaa viestittelijää kuin haluaa ja yrittää samalla haalia itselleen seuraajia. Tämmöisenä ”nevahöödinä” en ole vielä pottia räjäyttänyt, mutta seuraan (kateellisena) muutamaa s-ryhmäläistä, jotka ovat sen tehneet. Ja sitä kautta kuulin hähstäg somesoosista.

Tiedoksi avaruuden mustissa aukoissa eläville: Julkkiskokki Henri Alen (jonka ravintolalla on muuten sama nimi kuin puolisollani eli Muru) on villinnyt Twitter-kansaa resepteillään, ja uusin hitti, #Mutti-tomaattimurskasta tehty pastasoosi, aiheutti Muttin kysyntään piikin, joka median ja kaupan mukaan näkyi hyllyaukkoina. Painotuotteet raportoivat tilanteesta, ja myös meidän osuuskauppamme myymälässä oli käyty Etlarin toimesta tyhjä kolo kuvaamassa.

#Orimattila on onneksi #somekohujen yläpuolella, ja meiltä Muttia, tätä murskien aatelia, sai. Illalla söimme herkullista #somepastaa, ja kun #lapsi oli saatu #%<*viimein nukkumaan, jatkoimme italialaista tunnelmointia: otimme uunista ulos lämpimän leivän ja avasimme pullon Amaronea! Taivaallista luksusta, jonka edessä ihminen saattaa alkaa itkeä!

Alenin resepti on simppeli mutta taattua laatua, ja vähän samaa vikaa on meidän pikaisesti valmistuvassa leipäsessä. Testatkaa molempia!

Tomaattipasta

Tomaattipasta

Italialainen yöpala

Italialainen yöpala

Italialainen iltapalaleipä

3 dl haaleaa vettä
25 g hiivaa
2 tl sokeria
n. 6 dl vehnäjauhoja
oliiviöljyä
#sardellia/sardiinia tai muuta kavalaa kalaa (ks. edelle)
aurinkokuivattuja tomaatteja
tuoretta basilikaa
suolahiutaleita/ sormisuolaa

Liuota hiiva veteen. Lisää sokeri ja jauhot (taikina jää pitsataikinaa selvästi löysemmäksi). Kohota liinan alla noin tunnin ajan.

Sudi oliiviöljyä leivinpaperille ja kippaa taikina paperille. Painele se litteäksi öljytyin käsin. Painele leipään mieleisiäsi herkkuja, kuten sardelleja, suikaloitua aurinkokuivattua tomaattia ja basilikan lehtiä. Ripota pinnalle suolaa.

Paista uunin keskitasossa 250 asteessa, noin 15 minuuttia, kunnes leipä on kauniin värinen. Syö heti.

 

Vaikka resepti on yksinkertainen, leipään upotetut aidot italialaiset sardellit, joita olen hankkinut Tampereen ihanimmasta puodista, ovat murheenkryyni. Sardelli on nimittäin kala, jota kaikki italialaiset reseptit sisältävät, mutta jota ei (ainakaan somettajien mukaan) saa tavallisista kaupoista. Mutta mutta. Myös aidosta Välimeren anjoviksesta, joka siis myös on kala, tehtyä säilykettä kutsutaan sardelliksi! Entäs mikä sitten on sarDIINI (paitsi kala)? Ja pitäkää hatuistanne: Se, mikä meille on anjovis, on oikeasti KILOHAILIA, joka on kala, joka lyödään mausteliemeen, jolloin se saa Pohjoismaissa saman nimen kuin se aito anjovis. WHY GOD, WHY?

Olen varma, että jossain joku nauraa partaansa, kun välimerellisen keittiön ystävät sekoilevat reseptiensä kanssa, ja olen varma siitäkin, että takana on niiden samojen ihmisten salaliitto jotka mm. murhasivat John F. Kennedyn, feikkasivat Elviksen kuoleman ja keksivät mäkilähdön. Vain muutamia v-mäisimmistä tempuista mainitakseni.

Sitä, miksi tällainen kalasalaliitto olisi tehty, en ole ratkaissut. Enkä ole enää vuosiin tiennyt, mitä se tutusta S-marketista löytyvä John Westin suosikkini on! Painan näitä vekkuleita focacciaan, maustan caesarsalaatin kastikkeen ja heitän pasta puttanescaan. Itse asiassa viis veisaan siitä, etten tiedä, onko kalani oikea vai väärä. Käyttäisin näitä säilykkeitä enemmänkin, mutta mielikuvitukseni on rajallinen, enkä keksi enempää reseptejä.

Viinilasini ääressä päätin haastaa Henri Alenin auttamaan minua:

”Ota Henri pliis koppi tästä! Peräänkuulutan seuraavaa #Muttigaten kaltaista purkkikohua, ja pyytäisin sinua tekemään sen jonkin rakkaan sardellidiinisäilykkeen ympärille, sellaisen, jota normaaleista kaupoista saa! Eli keksi minulle seuraava suosikkiresepti!” päätin twiitata hänelle. Hieman lyhennettynä, jotta asiani mahtuisi yhteen twiittiin.

Innostuin niin, että menetin ne vähäisetkin yöunet, joihin lapsen nukkuessa olisi ollut mahdollisuus. En siis ollut #kalagaten vuoksi lauantaiaamuna leipomistuulella, mutta oli kuitenkin leivottava. Veljen perheessä vietettiin lasten juhlia, ja olin luvannut leipoa Artun serkkutytölle #Barbie-kakun #Kakkujenkuningattarista.

Jo ennen koristelua näytti pelottavasti siltä, että kakku onnistuu. Uskomatonta, sillä olin täysin mukavuusalueeni ulkopuolella! Muru auttoi aprikoosisoseella ja kinuskitäytteellä päällystettyjen kakkusuikaleiden kietomisessa Barbien hameen muotoon (sanojensa mukaan pelasti koko kakun), ja valmis hässäkkä viimeisteltiin kermavaahdolla. Lopputulos oli hieno, vaikka sankari varmaan pohti, miksi ihmeessä hänen synttärilahjansa oli työnnetty kakkuun…

Barbie-kakku

Barbie-kakku

Neiti 6 v. ja synttärikakkunsa

Neiti 6 v. ja synttärikakkunsa

 

En yleensä leivo mitään näin monimutkaista, koska en jaksa nähdä vaivaa. Katsellessani ympärilleni synttärijuhlissa keksin kuitenkin syyn siihen, miksi myös Barbie-kakku tuli kakkukirjastani kokeiltua.

#perhe #rakkaat #kaikkeni

Poika, joka saapui juuri oikeaan huonoon aikaan

Viime postauksessani esiteltyjen isin synttäreiden jälkeen meillä vietettiin pojan päiviä. Yksivuotiaamme sai parikin kakkua, sillä päädyin rakentamaan tarjottavia sekä aikuiseen makuun että paremmin pienille serkuksille sopiviksi. Aikuisten pöydässä oli rommilla kostutettua puolukka-valkosuklaakakkua, konvehteja ja lohileipiä, lapset saivat maitosuklaa-banaanitäytekakkua, keksejä ja jauhelihapiirakkaa. Aikuisten kakun ohjeen nappasin Kakkujen kuningattarista, jauhelihapiiraan resepti on Yhteishyvän sivuilta, lohileivistä vastasi muru (mistä kuultiin päivän aikana moneen kertaan) ja idean lasten kakkuun kekkasin seikkailtuani kotileipurien hyvin tunteman Kinuskikissan sivuilla.

valkosuklaa-puolukkakakku

valkosuklaa-puolukkakakku

 

lohileipiä

lohileipiä

synttärikakkuja ja jauhelihapiirakkaa

synttärikakkuja ja jauhelihapiirakkaa

 

Synttäripojan suklaa-banaanitäytekakku

Pohja:
Kinuskikissan mehevä suklaakakkupohja
Kostutus:
 n. 1,5 dl maitoa
Täyte:
 3-4 banaania siivuina
Kinuskikissan banaanikakun täyte kaksinkertaisena 
Kuorrutus:
Kinuskikissan kakunkuorrute maitosuklaasta
2 dl kermaa ja sokeria maun mukaan

Leivo pohja ohjeen mukaan ja valmista täyte.

Kokoa kakku: Kostuta alin levy, lado päälle banaanisiivut ja (melkein) puolet täytteestä. Nosta päälle keskikerros, kostuta ja lisää loppu täyte. Nosta päälle kansi, kostuta, laita päälle kevyt paino ja anna vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Valmista maitosuklaakuorrute ohjeen mukaan ja kaada kakun pintaan. Vaahdota kerma ja makeuta. Levitä kermaa lastalla tasainen kerros kakun ympärille ja pursota loppukerma ”kukiksi” kakun reunaan.

 

Vieraat nautiskelivat sulavasti tarjoiluja molemmista pöydistä. Viimeisenkin lähdettyä poika uppoutui leikkimään uusilla leluillaan. Häntä katsellessa tuntui uskomattomalta, että synnytysreissusta oli kulunut jo vuosi. Ja jo vuosi ja yhdeksän kuukautta siitä, kun lapsi laitettiin alulle!

Koska en uskalla tuoreessa, vielä lukijoita etsivässä blogissa käyttää sanaa ’paska’, sanotaan niin, että vuosi ja yhdeksän kuukautta sitten tapahtuneilla asioilla oli ’huono’ ajoitus. Vahingosta ei ollut kysymys, yllätyksestä kyllä. Olimme pohtineet lapsen teon aloittamista jo jonkun aikaa, minä vauvakuumetta, mies minun vauvakuumetta odottaen. Ei kuulunut kuumeita, ja kesän jälkeen mittariini nasahti pelottavat lukemat. Se kuuluisa kolmekymppiä, jonka jälkeen naistenlehtien mukaan me kauniimman sukupuolen edustajat alamme viimeistään raihnaantua peleistä, joita lapsenteossa tarvitaan.

Asiaa jonkun aikaa mutusteltuamme tulimme siihen tulokseen, että ei näin vanhoilla pieruilla kumminkaan heti tärppää. Touhu voi viedä vaikka vuoden. Päätimmekin ottaa käyttöön kaikkein kuuluisimman vauvainteon menetelmän ”tulee jos on tullakseen”. Tästä päätöksestä noin kahden tunnin ja neljänkymmenenviiden minuutin päästä olin raskaana.

Kuukausi kului, ja aloin epäillä tulevani flunssaan, koska olo oli niin paha. Piruuttani, miestä pelotellakseni, ostin pari raskaustestiä. Tein ensimmäisen yksin. Positiivinen. Mieheni, jonka mielestä ämmät eivät osaa mitään teknisiä asioita, halusi tulla tarkkailemaan testintekotilannetta. Teimme yhdessä toisen. Oli positiivinen. Mies teki viimeisen testin omalla virtsallaan varmistaakseen, että tikut toimivat. Koska hän ei testin mukaan ollut raskaana, päättelimme, että minä olin.

Pikatärppi oli kinkkinen kahdesta syystä. Ensimmäinen oli se, että olin ollut verraten vähän aikaa uusissa työtehtävissäni. Vaikka esimieheni ei olekaan moukka naistenvihaaja, tuntui kurjalta olla klisee, joka sanoo: ”Kiitos uudesta työpaikasta ja moikkamoi! Jään tuotapikaa äitiyslomalle, koska minulla ei ole mitään tilannetajua!”

Toinen ja oleellisempi syy oli se, että olimme juuri päättäneet aloittaa tärkeän projektin eli uuden kodin rakentamisen. Tieto raskaudesta toi tullessaan ymmärryksen siitä, että edessä olisi tosi raskas vuosi.

Mahat kasvavat, talot valmistuvat ja vauvat tulevat maailmaan ajallaan. Mekin selvisimme kaikesta kuivin jaloin. Raskausaikana mietin kuitenkin monta kertaa, miten tulin tällaiseen tilanteeseen itseni laittaneeksi. Kun muut nauttivat laskevasta auringosta raksalla kera oluen, minä pidin päätä oksennusämpärissä, johon myöhemmin nukahdin väsymystäni.

Vauvoille ei ole tilauskuponkia, joten minkäs teet. Pitää kuitenkin kertoa samaan hengenvetoon, että vaikka jäin raskaus- ja vauva-ajan vuoksi ns. paljosta paitsi mitä tulee rakennusprojektiimme, pääsin synnytyksessä yli huonoon ajoitukseen liittyneistä ajatuksistani täysin. Enkä todellakaan siksi, että yli kolmekiloisen paketin puskeminen alapäästä olisi ollut jotenkin niin ihana kokemus. Syy huonon ajoituksen unohtumiseen on toinen:

Kun aloimme mieheni kanssa seurustella, kerroin hänelle vitsikkäästi, että minulla on ollut joitakin vuosia jo mielessä hyvä nimi tyttölapselle, joten hän saisi keksiä tulevan lapsemme nimen, jos se on poika. Sekuntiakaan ajattelematta mies heitti ilmoille pojan nimen. Se se on sitten, hymyilimme toisillemme.

Kului vuosia, ja sitten oltiin raskaana. Koska äijät ovat malttamattomia hätähousuja, mieheni utsi ultrassa tulevan lapsemme sukupuolen. Kun tiesimme, että tulokas on poika, kysäisin, että miltäs se aikoinaan heitetty nimi nyt kuulostaa. Mies sanoi, että mietitään vielä.

Noin kuukausi ennen synnytystä makustelin nimeä jälleen. En tiedä miksi, mutta jotain outoa tunsin siihen liittyvän. Löin nimen Googleen. Selvisi, että nimipäivä osuu melko lähelle laskettua aikaani. Laitoin miehelle tekstarin, että tämä on merkki! Lapsi syntyy varmasti silloin!

Ja näin kävi. Kun puoliyö koitti ja 31.10.12 vaihtui kalenteriin, me lähdettiin synnytyssaliin. Tekonimellä Arttu varustettu vauva syntyi Artun päivänä klo 3.20. Mitään muuta ristimänimeä ei näin oudon tapauksen jälkeen voinut harkita, tietenkään.

Elämässäni on sattunut pari kertaa kohtalonomaisia yhteensattumia, joiden ansiosta tiedän, että olen oikealla polulla. En ole varma miten tai miksi, mutta tiettyjä asioita on kirjoitettu ennalta, uskon. Ja tiedän, että me tunnistaisimme ne asiat kohdalle osuessa, jos vain osaisimme kuunnella itseämme tarpeeksi tarkkaan.

Siksi on samantekevää, että taloprojektimme ei mennyt niin kuin ruotsalaisissa lifestyle-ohjelmissa. Arttumme syntyi juuri silloin, kun oli tarkoitettukin, eli tosi huonoon aikaan!

Hyvää mennyttä 1-vuotissynttäriä ja nimpparia pikkumurulle! Olet (heti isin jälkeen) ehdottomasti raskain mutta rakkain kohtaloni eteen tuomista sattumuksista!

 

Arttu ja hauskin synttärilahja

Arttu ja hauskin synttärilahja