Tomaatti-juustosalaatit ja kaikkien aikojen kesä

Yksinkertainen, yksinkertaisempi, meidän kesäkeittiö. Ei pitkää puurtamista, vaan jotain grilliin ja jotain nopeaa lisukkeeksi. Rakastan tomaattia, koska rakastan juustoja, ne kun ovat tarkoitettuja toisilleen. Kesän parhaat salaattijuustot – mozzarella, halloumi ja feta – ilmestyvät meidän keittiöön toukokuussa ja haikeat hyvästit heitetään loppukesästä. Siihen asti ne pelaavat hyvin yhteen minkä kasvisten kanssa vaan, mutta sen tomaatin kanssa erityisesti.

Hyvä ruoka tekee meistä parempia ihmisiä. Kun aurinko porottaa ja lautaset nostaa tuvasta vaihteeksi kuistin pöydän ääreen, kun viereen avaa pullon viiniä, ja kun tekee salaatin kauniisti vadille (eikä suoraan lautasille kuten meillä on usein tapana), hivomme täydellisyyttä. On aikaa ottaa muutama blogikuva miehen touhutessa grillistä lihapuolta. Isompi lapsi mummolassa iltakylässä, vauva myöhästyneillä päiväunilla. Miten tyyni hetki, aah.

Fetasalaatti

Tätä idyllistä hetkeä on juuri tänään ihana ajatella. Pian meillä alkaa kaikkien aikojen kesä, kun mies on jäämässä ekstrapitkälle kesälomalle ja sen päälle isän vapaille. Minulla on puolestaan vanhempainvapaan jatkona tiedossa omat vuosilomaviikot. Harvinaislaatuisen kombon johdosta lomailemme piiiiitkään molemmat. Tuntuu mahtavalta.

Kaksin ei luonnollisesti paljon kuistilla istuskella, se on varmaa. 3,5-vuotiaasta on kuoriutunut melkoinen iskän poika, ja leikkiinkutsuja tulee satelemaan. Odotan myös paljon sitä, miten 7-kuukautinen pääsee hänkin puuhaamaan isin kanssa enemmän kuin tähän asti – aamupaloja ja päivälenkkejä, niitä juttuja joita muru ei arkipäivinä yleensä näe. Erityisen paljon odotan sitä, että meillä tulee nyt olemaan ekstrapaljon yhteistä kotonaoloaikaa, perheenä. Että vaan istutaan pihalla kaikki neljä ja lusitaan ihania kesäpäiviä pois. Ei se varmasti tule pelkkää tyyntä idylliä olemaan, mutta tänään tuntuu hyvältä. Ei ole itsestään selvää, että pääsee lomaluksuksesta nauttimaan. Osaan olla asiasta sopivan kiitollinen.

P.S. Resepti kuvassa näkyvään tomaatti-fetasalaattiin löytyy täältä!
Tsekkaa myös viimekesäinen postaukseni, niistä kahdesta muusta tomaatti-juustosalaatista eli halloumi- ja mozzarellaversioista. Herkkuja ja yksinkertaisia kaikki!

Perheenäidin lohturuoka, ihana munakoisovuoka

Kun näin runollisesti otsikoi, on pidettävä se mitä lupaa. Ja jos olet italialaiseen keittiöön tai kasvisruokaan kallellaan, niin lupaan, että tästä tykkäät. Tutustuin munakoisovuokaan vasta reilu 5 vuotta sitten, vaikka reseptejä nähnyt olin. Sattuman kautta kokeilin, ja heti iski kutkutus: Tätä voisi harjoitella! Usean munakoisovuoan jälkeen olen löytänyt siitä aidon ystävän, joka lohduttaa aina kun on harmaata. Nyt kun hellepäivät ovat vaihtuneet sateisempiin ja kalpeampiin keleihin, potkua taas tarvittiin. Ei kun ostoksille.

Yhteishyvän resepti munakoiso-mozzarellavuokaan sisälsi muutaman koukun, jota en ollut aiemmin kokeillut. Tässä parmesaaniraaste sekoitettiin tomaattikastikkeeseen (antoi lisää tuhtia makua, joten taidan kokeilla pastakastikkeessa tätä kikkaa!) ja vuoan päälle lisättiin pieniä leipäviipaleita. Ihanaa tuli! Pari muistutusta: Kun paistat munakoisoviipaleita, älä kitsastele oliiviöljyn kanssa. Käytä sitä reilusti, ja unohda reseptin viitteellinen ”1 rkl”. Mozzana käytän hyvin muotonsa pitävää Riitan Herkun mozzarellaa (250 g) jonka kaveriksi pilkoin myös yhden mozzapallon (125 g). Vuoan kokoamisessa tyyli on vapaa, Yhteishyvän kuvassa vuoka on peitetty tomaattikastikkeella ennen leipien lisäystä. Minä säästin muutaman siivun mozzaa myös pinnalle. Kuten miten, herkkua on!

Munakoiso-mozzarellavuoka

Lohturuoka. Sitä perheenäiti tarvitsee, ja mieluusti usein, säällä kuin säällä. Minulle herkullinen ruoka, ehkäpä viinilasillisen kanssa, antaa hyvän mielen ja rauhallisen ”kyllä tää tästä” -olon. Se on vaan niin tärkeää. Vaikka äitiysloma onkin mennyt kuin siivillä ja yleisesti minulla on hyvä fiilis poikien kanssa elämään opettelusta, niin harmittaviakin juttuja on, sellaisia, jotka rassaa päivittäin. En haluaisi pitää valivali-blogia kun meillä ei kuitenkaan ole oikeita surun aiheita – sairauksia tms. – mutta silti pienetkin asiat kasvaa valtaviksi, jos niistä ei puhu. Tai kirjoita kaikelle kansalle. Koska tykkään jälkimmäisestä, tässä jakoon pari asiaa, jotka repivät hiuksiani viime viikolla, ja joiden vuoksi munakoiso juustolla ja tomaatilla tuli täysin lääkkeeksi. (Viinilasillisesta nyt puhumattakaan.)

Vauvan vaikea vaihe. Lukuun ottamatta nukkumattomuusjaksoa helmikuussa ja vesirokkovaihetta huhtikuussa, olen kokenut vauvan hoidon lunkina. Pusuteltu ja hellitelty on paljon, enkä ole ressaillut pikkuasioilla. Nyt, kun pieni on jo 7 kk, meillä on kuukauden verran eletty ”Haluan jo liikkeelle”-vaihetta, mikä on kyllä bitch kehitysvaihe, pakko tunnustaa. Se alkaa pettymysitkuilla siitä kun lelut putoilee tai asioihin ei yllä. Kun vatsalleen on opittu kääntymään, selällään ei viihdytä yhtään, vaan lattialla on heti käännyttävä ja alettava huudella näköpiirissä oleville esineille. Kun ne eivät tule luokse, pitää pyrkiä eteenpäin. Kun ei pääse, se itkettää. Lopulta ollaan tilanteessa, jossa elämä aiheuttaa jo raivareita. Eilen poika huusi sitterissä kädet ja jalat puikoiksi jäykistettynä ja veri päähän kohonneena täydellä äänellä ”AAAARRRRR!!!”, kuin olisi isompaakin settiä vaippaan tulossa. Hätiin en päässyt, koska esikoisella oli oikea number 2 –tilanne päällä ja pyllyä pyyhittiin juuri. Ohhoijaa, huokailen useita kertoja päivässä. Opi pikkumuru jo konttaamaan, pliis, jotta tämä vaihe jää taakse…

Uhmaikäisen provoisointi. Kirjoitin loppuvuonna siitä, miten uhmaikä ilmenee meidän 3,5-vuotiaassa. Yleinen häröily, iloisesti riehuminen samalla ihmisiä huitoen (eli tosi iloisessa tarkoituksessa) ja joka asiasta vääntäminen (suomeksi mussuttaminen) ovat ne tavallisimmat. Lapsi on lisäksi usein pahalla tuulella. Aamu voi alkaa siten, että hän tulee huoneestaan ulos normaalin näköisenä, mutta kun erehdyn huikkaamaan ”Huomenta”, hän reagoi kiljahtamalla ”ÄITI! Älä sano SITÄ!” ja alkaa murjottaa. Murjotusta seuraa naurun säestämä häröilyepisodi pikkuveljen päällä. Aikuisella puhuttaisiin vakavasta mielialanvaihteluhäiriöstä, mutta lapsella tämä lienee normi kehitysvaihe. (?)

Kun se mistä loppuvuonna kirjoitin, eli fyysisen kontaktin ottaminen, törmäily ja tökkiminen, oli jatkunut jo hyvin pitkään, vedin ässän hihastani. Sovimme joulun jälkeen miehen kanssa, että nyt ei enää huutamis-komenneta lasta, vaan aina kun sekoilu alkaa, lasta otetaan kädestä kiinni ja mennään hänen omaan huoneeseensa juttelemaan. Selitimme pojalle kokeilun alkaessa, että läpsiminen ja tökkiminen harmittaa äitiä ja isiä ja se on ilkeää. Jatkossa mennään aina juttelemaan, jos sellaista tapahtuu. Ja niin toimittiin. Huono käytös lähti karsiutumaan tehokkaasti. Lapsi rauhoittui paljon ja pahin jäi taakse. Mutta nyt pukkailu ja käsien heiluttelu perheenjäsenten naaman edessä on taas palannut. Se on selvää uhmaa, koska hän tietää asian olevan kielletty. Minua kohti huitaistessaan hän ikään kuin sanoo ”Hähää, uskalsin tehdä tämän”. Mutta hän ei kuitenkaan huitaise niin että osuu. Eli hän ei tavallaan tee kiellettyä asiaa. Miten siihenkin pitäisi reagoida, ettei tästä tule vieläkin ja ihan turhaan isompi asia, mikä tästä on jo tullut?

Yleensä (ja onneksi) arjen rutiinit sujuvat eikä meillä juuri uhmata esimerkiksi syömis- ja nukkumaanmenotilanteissa tai julkisilla paikoilla. Mutta lähtötilanteet ovat vaikeita. Vatulointia on pukemisessa, kävelemisessä, tottelemisessa, ihan kaikessa. Kaikki kestää ja sitten ollaan jo myöhässä. Sellainen episodi oli tänä aamuna, mistä hermoni paloi pitkästä aikaa ihan täysin (jos muistatte, kun kirjoitin, että olen lääkinnyt provokaatiota myös ylirauhallisella suhtautumisella, mikä sekin on toiminut aika hyvin… kun pystyn ylirauhallinen olla). Ja tästä hermojen palamisesta kumpusi nyt tämä kirjoituskin. Pinna paloi, huusin pojalle että ”NYT LAITAT SEN KENGÄN JALKAAN!!”, poika alkoi itkeä, vauva alkoi itkeä ja lähtöhetki mureni lopullisesti. Minkäs teet, ihmisiähän tässä vaan.

Outoa on se, että lapsi ei opi tuosta paljon, vaikka sille tuli tosi paha mieli. Ensi kerralla hän vatuloi taas. Ja taas. Ja taas. Muistan, kuinka ala-asteikäisenä katselin tallissa ja joskus pääsin mukaan tapahtumaan, kun varsalle laitettiin ensimmäistä kertaa päihtiä päähän. Ne säntäilee, pelkää ja vikuroi. Mutta kun solki korvan lähellä napsahtaa, niin napsahtaa varsan niskatkin. Elämä isännän kaverina ja apulaisena alkaa.

Miksi ihmislapset eivät ole yhtä fiksuja? Miksi niitä joutuu ajamaan suitset kädessä takaa monta kertaa päivässä? Jopa tunnissa ja minuutissa. Ne ei usko, ne ei opi. Why God, why?

Hevosmies isäni totesi kerran (kylläkin hieman eri asiayhteydessä) sellaisella kaiken nähneen viisaalla äänensävyllä, että ”Turha huolia. Ei sellaista hevosta olekaan, jolle ei kengittäjää olisi löytynyt.”

Niin se taitaa kuulkaa olla. Elämä opettaa meidänkin lapset, väistämättä.
Se on yhtä aikaa lohdullinen ja tosi pelottava asia.
Ei muuta kuin uutta munakoisovuokaa tulille.

Halloumisalaatti

Pari himottavaa tomaattisalaattia

Oli aika, jolloin saatoin harrastusmielessä näprätä aterian parissa useamman tunnin. Sitten tulin raskaaksi ja tuli lapsiperhearki ja elämä on, ja kyl te tiätte. Vaikka ruokabloggaajan titteli saattaa antaa ihmisestä toisenlaisen kuvan, kyllä pääsääntö nykyelämässäni on, että yksinkertainen on parasta. Ja usein ainut vaihtoehto.

Kesällä yksinkertaiselle kokkaamiselle on hyvät puitteet. Moni kesän herkkuruokahan on itsessään yksinkertaista, kuten silli ja uudet perunat tai voissa paistettu kala. Meillä ruoka valmistuu koko kesän suurimmaksi osaksi grillissä, ja sekin on omiaan pitämään touhun simppelinä. Grillattiin sitten kanaa, possua, kalaa tai herkkuhetkinä nautaa, liha ei vaadi paljon muuta kuin suolaa ja pippuria. Kypsymistä odotellessa vaan joku salaatti sekaisin, ja se on siinä.

Kerroin pari postausta sitten raskaushimostani mansikkaan. Toinen himon kohde on tomaatti. Tomaattisalaatit ovat lemppareitani ihan noin niin kuin muulloinkin, sillä tomaatti sopii hyvin salaattijuustojen kumppaniksi. Marinoitua kirsikkatomaattia ja vuohenfetaa tuli tehtyä viime kesänä pariinkin kertaan, ja tahti on jatkunut tänä kesänä. Hyvä esimerkki simppelistä grilliruoan kaverista on myös salaatti, jonka tyylistä ja suunnilleen näin teen usein. Blogikumppani on nimennyt sen kahden tomaatin Caprin salaatiksi. Rapeaa salaattia, basilikan lehtiä, kirsikkatomaatteja, aurinkokuivattua tomaattia ja mozzarellaa oliiviöljy-balsamicokastikkeella. Se on siinä! Suosittelen Castellin pieniä mozzapalloja (Bocconcini di Mozzarella).

Caprin salaatti

Vastaavaa yksinkertainen on kaunista –logiikkaa sisältyy myös toiseen testaamaamme tomaattilisukkeeseen. Halloumi-tomaattisalaatti on hitsin onnistunut resepti! Suosittelen Fontana luomu halloumia, se on täydellisen makuista ja rakenteeltaan perfect, eli ei hajoa leikatessa, kuten monet halloumit.

Tomaatti-halloumisalaatti

Oma mielikuvitukseni kenties riittäisi latomaan vadille tomaatin ja paistetun halloumin siivuja, mutta punasipuli-kapris-öljyviritelmä, joka levitetään päälle, nostaa tämän lisukkeen tasolle, jota en omin avuin saavuta ainakaan ihan lähikuukausina. Kiitos raskauden, imetyksen, vauvan hajuisten öiden jne. Noh, elämä on, ja onneksi meillä on ihmisiä, jotka miettivät simppeleitä herkkureseptejä meidän muiden puolesta. Yksi testaajan lisäys kuitenkin: uusi punasipuli sopii tähän hyvin, ja vaikka se on pieni, silputtuna siitä tulee ihan tarpeeksi yhden halloumipaketin ja parin tomaatin salaattiin.

P.S. Jos ei kesäisissä lisukkeissa tuhrata aikaa, sitä ei ainakaan tehdä jälkkäreiden kanssa. Hedelmät on helppoja. Olen tämän raskauden aikana himoinnut erityisesti tuoretta ananasta. Muru toi sitä alkukuukausina joka kauppareissulta, ja on vieläkin ostanut vanhasta muistista pari kertaa (ja huom! muistaa aina valita luomua tai Reilua kauppaa, hyvä muru!). Kun sitä jääkaapista kerran löytyy, meillä on grillailtu ananasta useammankin kerran jälkkäriksi. Grillatut ananasvartaat ja hunajajogurtti oli kaikessa yksinkertaisuudessaan oikein maistuva annos. Ja sisälsi maustamattoman jogurtin ja hunajan yhdistelmää, mitä olen keskiraskaudesta himoinnut ihan erityisen paljon..! Toteutimme jälkkärin muuten niin kuin ohje käskee, mutta koska tämä tehtiin ex tempore, limejä meillä ei ollut. Emme siis maustaneet ananakselle ripoteltua sokeria limenkuorella. Hunajajogurttiin limen makua sen sijaan saatiin, koska sitruunamehun ohella meillä on aina limenmehuruutta kaapissa. Suosittelen, siitä on kiva ruikata limen makua ruokiin kun äkillinen tarve tulee. Vaikka raskaushimo.

Grillattu ananas ja hunaja

Hm… Saa nähdä, mitä tämä horny muija himoaa seuraavaksi. Viikon 30 paremmalla puolella ollaan, mutta kyllä tässä parista ruoka-aineesta ehtii vielä kaupan laarit tyhjäksi syödä.

Kesän ykkösjutut: tomaatti, luullinen liha ja OMA kauppa!

Jatketaan teemalla ”kaupassa käynnin ihmeellinen maailma”. Jos ei nimittäin lakkaa mieheni hämmästyttämästä minua kaupassa käyntiin liittyvillä asioilla, ei kyllä lakkaa lapsemmekaan. Kirjoitin toissa jouluna siitä, kuinka vasta reilun vuoden ikäinen, ensimmäisiä sanojaan oppinut pienokainen osasi jo nolata äidin kaupassa. Sama tahti on sittemmin jatkunut. Milloin ollaan kaupassa kuin Junttilan tuvan seinästä reväistyjä, milloin keksitään jotain muuta.

Moni ongelmatilanne johtuu siitä, että lapsellamme on käsittämätön muisti. Se ei juuri katso televisiota, mutta iPadilta piirrettyjä kylläkin. Lyhyet mainoshetket vimpaimen parissa riittävät aiheuttamaan muistijälkiä. Ajelimme viikko sitten äiti-lapsi-laatuaikaa viettämään Prismaan. Vastapäisen rakennuksen ohittaessamme lapsi osoitti tuttua tekstiä sormellaan ja toisti kuulemansa mainosrenkutuksen. Kyllä kyllä, vahvistin epäilyt. Se on justiin se kauppa. Mutta nyt mennään Prismaan, kerroin.

Olin pitkään haaveillut ostavani uuden sähkövatkaimen, koska yli kymmenen vuotta vanha ensimmäiseni oli alkanut osoittaa hajoamisen merkkejä. Tiesin jo, minkä halusin, joten ostoksen teko onnistuisi malttamattoman lapsenkin kanssa. Ihastuttava Kenwood kMix, huokaisin onnesta, ja nostin paketin kärryymme. Lapsi katsoi laitteita pitkään mietteliääni. Sitten se keksi ja huusi täysiä: ”Ihan tyhmää maksaa liikaa!”

Ei siinä muuten mitään, mutta kun on itse osuuskaupassa töissä, nämä myymälöissämme sattuvat episodit nolottavat. Mitä jos joku tuttu myyjä kuulee? Katsoo ja ajattelee, että ”no niin, siinä taas lapsi paljasti missä tuonkin viestinnän tekijän perhe asioi”.

Me ollaan merkkiuskollisia omalle kaupalle, joten nolotuksen lisäksi myös ärsyttää. Miksi juuri meidän lapsi tekee tällaista? ”No se nyt vaan on tyhmää! Maksaa liiiiiii-kaaaaa!” lapsi huusi koko matkan elektroniikkaosastolta ruokapuolelle. Hiljeni kun lupasin, että mennään niille ranskalaisille niin kuin puhe oli. ”Mä otan pienet ranskalaiset”, Arttu kertoi kassaneidille. Opastin, että kohta pääset sen sanomaan, mutta ei vielä tällä kassalla. Ja lopeta se keikkuminen. ”Varo sitä laitaa!” Se oli se yksi sana, varo, ja se riitti.

”Varo. HEI VAROKAA!” lapsi huusi muilla kassoilla ostoksiaan tekeville ihmisille ja osoitteli heitä sormellaan. Tekemästä lapsia, jatkoin ohjetta mielessäni, ja työnsin kärryjämme kohti ranskalaistiskiä. Jouduimme jonottamaan vain minuutin, mutta se oli pitkä. ”Hei varo! Varokaa ranskalaisia! Varokaa hampurilaisia! Varo pullaa! Varokaa tota ruokaa!” lapsemme opasti kahvilan ja hampurilaistiskin asiakkaita kovaan ääneen luetellen samalla niiden syötävien nimiä joita ympärillä näki.

Terveysvalistusta, joka ei saanut äitiä tutussa kaupassa ylpeäksi, ei.

Ranskalaisten – ja oikein sopuhintaisen ysiysi (!) – sähkövatkaimen lisäksi ostimme Prismasta muun muassa tomaatteja ja Tammisen Parilakyljyksiä. Ja sitten kotiin kokkaamaan!

Inspiraatio iltaruokaamme tuli juhannuksen jälkeen, kun surffailin blogeissa. Muistin, etten ole hetkeen käynyt katsomassa, mitä S-ryhmän ruokakaupan blogissa Patarummussa kirjoitetaan. Myönnettävä on, että ässän verkkoareenoita tulee seurattua ihan mainitun työn puolesta, enkä yksityishenkilönä niissä niin usein vierailisi. Mutta elintarvikkeista ja ruoan tuotannosta eli syömisestä reseptejä isompana ilmiönä kiinnostuneelle Patarumpu on kyllä kiintoisa paikka. Luin artikkelin siitä, kuinka grillaajien suosiossa on tänä kesänä (viimein) luullinen liha. Toisesta artikkelista opin, että nyt satokautensa huipulla olevaa tomaattia kannattaisi hyödyntää erityisesti kuumennettuna. Silloin terveellinen lykopeeni imeytyy parhaiten. Twitterin puolella harmiteltiinkin, miksi suomalaiset eivät italialaisten lailla käytä tomaattia enemmän ruoan valmistuksessa, vaan useimmiten vain salaateissa.

Tomaatti on suosikkimakujani ja Italia lempparimaitani, joten ei mitään lisättävää tuohon! Ja niinpä näistä inspiroituneena meillä valmistettiin illalla luullista possunlihaa (Tomahawkia en vielä löytänyt, höh. Mutta lisätty testilistalle!) ja kaveriksi täytettyjä tomaatteja. Tein pienen muunnoksen reseptiin, ja käytin ohran sijaan toista muodikasta, risottospelttiä, sitä kun löytyi kotoa (kypsensin spelttiseosta kattilassa hieman kauemmin, vartin verran). Tein myös tomaateista astetta italialaisemmat ja persiljan sijaan silppusin täytteeseen basilikaa.

Parilakyljys ja tomaatit

Nam mitä herkkuruokaa! Jopa mies oli innoissaan kerrankin muusta kuin lihoistaan, spelttitomaattien lisäksi myös tomaattisoosista, jota kyljysten kanssa tarjoiltiin. Tai oikeastaan siitä edellisen päivän ruoasta, josta tuota tomaattisoosia oli jäänyt yli, siitä se oli soosia enemmän innoissaan vielä tälläkin aterialla. Mutta soosista ja sen kanssa tarjotusta äijäruoasta enemmän toisella kertaa :)