Herkkuaamiainen pienellä yrityksellä

Olen aamupalaihminen. Säännöllisesti haikailen aikojen perään, jolloin minulla oli aikaa, aikaan ennen vauvoja. Muistan hyvin pitkät aamiaiset vuosilta 2005 ja 2006, jolloin haahuilin yksiössäni yöpaidassa, luin lehtiä, höpöttelin koiralle ja söin. Ja söin. Ja join kahvia. Ja keitin sitä lisää.

Kun muru tuli mukaan kuvioihin, viikonloppuaamuja alkoi värittää sängyssä loikoilu. Lakanoissa peuhaaminen oli syömistäkin hauskempaa, mutta erityisesti loma-ajoilta muistan monia pitkiä aamiaisia, jolloin herkuteltiin kunnolla. Itkettää, kun ajattelen sitä faktaa, etten ole ehkä osannut nauttia tuosta vapaudesta niin täysillä kuin olisi silloin pitänyt.

Lapset on ihania, kun ne on omia. Mutta silti. Silti haluaisin joskus kokata viikonloppuaamiaisen ilman, että reilu 1-vuotias itkee jo 10 minuutin puuhailun jälkeen lahkeessa kiinni, täysin lohduttomana ja hylättynä. Haluaisin joskus syödä sen ihanan aamiaisen ilman, että 4-vuotias kiukuttelee koko ajan, miksei saa ”pelata pädillä”, ja se mainittu 1-vuotias istua kököttää sylissäni ja leikkii ”heitän kaikki astiat ja ruoat, mitä saan kiinni, päin muita, ja sitten revin äitin yöpaitaa tisujen kohdalta ja itken päälle, kun ne on piilossa” –leikkiä. Aamut on ruljanssi, ja nautinnollinen syöminen näyttelee siinä aika pientä roolia, if you know what I mean.

Joskus joku korkeampi voima kuulee ääneni, kun huudan pimeyteen. Olin nähkääs päättänyt uhmata kohtaloa ja hommasin lauantain kauppareissulla muutaman ekstra-aamupalatarpeen. Ei mitään kummallista, mutta kumminkin, vähän oli yritystä. Leivoimme 4-vuotiaan kanssa kotiin palattua suklaakakun, eli äiti leipoi ja 4-vuotias ”pelasi pädillä”, ja sekoitin tuorepuuron muhimaan, kun lapset olivat käyneet yöpuulle.

Aamulla päätin, että mikään ei tule minun ja tämän aamiaisen väliin. Universumi kuuli. Lapset viihtyivät, kun rauhallisen verkkaisesti katoin pöydän juhlavasti kuistillemme. Puristin herkullisista, nyt kukkeimman satokauden sitruksista mehun, ja lohkoin pomeloa toiseen kuppiin kauniiksi keoksi. Keitin teetä, otin esiin croissantit. Poksautin auki valmiin karamellikastikkeen, lähmin kakun päälle, ja kannoin pöytään. Kutsuin perheen paikalle. Kaikki viihtyivät. Isi järjesti croissanttien väliin sipaisun Oivariinia ja pari siivua hyvää juustoa – kiitos muru – ja 4-vuotias nautiskeli paahtoleipäänsä. Kuopus istui ihan rauhallisena ja taisteli pomelolohkonsa kanssa sen rakenteesta hyvin haltioituneena pitkän tovin. Sitten lapset siirtyivät katsomaan piirrettyjä ja äiti sai toisen kupin teetä ja palan suklaakakkua. Olin taivaassa.

Jos sinun tilanteesi sen sallii, järjestä viikonloppuna herkkuaamiainen ja lähetä huomenna, ystävänpäivänä, kutsu valmiiseen pöytään muutamalle läheisellesi – ehkä juuri minunkaltaiselleni ihmiselle, joka on valmiin herkkuaamiaisen tarpeessa. Jo pienellä yrityksellä aamupala nousee seuraavalle tasolle. Vinkkejä kokkailuihin kuvien jälkeen.

 

Teetä ja croissantteja
Kauppojen leipomo- ja paistopisteistä löytyvät croissantit ovat herkullisia ja helppoja. Niitä voi täyttää, tai olla täyttämättä, ja maistuvat aina yhtä luksukselta. Kahvi-ihmisenä vannon maitokahvin nimeen, mutta myönnytyksenä murulle meillä juodaan aamuisin teetä, ja olen huomannut, että se sopii voisarven kaveriksi oikein hyvin!

Mantelituorepuuro
Sekoita 1 dl kaurahiutaleita, 1,5 dl mantelimaitoa, 1 dl paksua turkkilaista jogurttia ja pari ruokalusikallista (paahdettuja) mantelilastuja. Turvota yön yli jääkaapissa. Puurosta tulee yksi iso tai kaksi maltillisen kokoista annosta. Lisää annoksille halutessasi reilu teelusikallinen vaahterasiirappia, hunajaa tai vaaleaa siirappia. Lisukkeeksi sopii myös pakastemarjoista pyöräytetty vadelma- tai puolukkahilloke.

Tuorepuristettu mehu
Sitrukset ovat nyt sesongissa (lisätietoa kauden hedelmistä saat esimerkiksi täältä)! Halkaistut hedelmät tuovat aamiaiselle väriä, mutta aivan ökyä on puristaa niistä hemmottelumehu: Purista huolellisesti mehu noin neljästä sitrushedelmästä (käytin kahta appelsiinia, yhtä verigreippiä ja yhtä sweetietä). Mausta halutessasi sokerilla tai hunajalla (varsinkin jos mukana paljon greippiä). Kaada mehu siivilän läpi kahteen lasiin.

Pomeloa lohkoina
Olen elänyt koko aikuisikäni aika niukasti mitä tulee eksoottisiin hedelmiin. Muodissa nyt oleva satokausisyöminen on minulle kuin uusi elämä. Olen sallinut itselleni sesongissa olevat hedelmät herkkuhetkiin, ja kokeillut vuoden sisällä sellaisia otuksia kuin mango ja papaija, joita aiemmin en ollut ostanut käytännössä ikinä. Nyt repäisin taas, ja ostin em. sitrusten lisäksi pomelon. Pomelo on melonin kokoinen sitrus, jossa on paksu kuori. Poistin valkoisen osan kokonaan veitsellä leikkuulautaa vasten, ja irroittelin sitten hedelmälihan, lähes kuorettomiksi lohkoiksi. Pomelo on mielettömän herkullinen. Se ei ole niin kirpeä kuin greippi, ja tosi kiva syödä, sillä se ei tirise ja sotke. Täydellinen aamiaishedelmä, kun lohkoja napsitaan sormin!

Suklaakakku ja kinuskikastike
Törmäsin 52 weeks of deliciousness –blogissa suklaakakkuun brunssimeiningillä (ai miten niin? no kun se paistetaan leipävuoassa!). Helppo suklaakakku jäi talteen erityisesti siksi, että lapsi oli halunnut pitkään leipoa suklaakakkua, ja tämän voi tehdä pientenkin kanssa kun tässä sekoitetaan aineet yksinkertaisesti kulhossa. Toinen syy oli se, että minulla oli kesälomareissullamme tamperelaisesta Keittiöelämää-liikkeestä ostettu lasipurkillinen kinuskikastiketta vieläkin kaapissa odottamassa oikeaa käyttöhetkeä. Se olisi tämä! Isossa leipävuoassa paistetusta kakusta tuli todella suklainen, ilman suklaata (jätin reseptissä mainitut valkosuklaanapit pois, ja silti!).

Unohtuneet keitetyt kananmunat
Aivan ihana kakku ja mieletön kinuski, ajattelin hiljaisuudessa ja yksin kuistilla istuskellessani, viimeisiä teetippoja fiilistellessäni. Yhtäkkiä tajusin, että unohdin kokonaan keittää kananmunat! Murun ykkösaamupalaherkku on keitetyt munat kunnon löysällä keltuaisella. Olin täynnä, eikä asia minua harmittanut, mutta sanoin sen kuitenkin ääneen pöytää korjatessani. ”Voi kulta, mun piti keittää sulle kananmunia, ja ne unohtuivat kokonaan.” Muru kurtisti mietteliääni kulmiaan. Meni pari tuntia, ja kaksi elämäni kolmesta miehestä lähestyi minua yrmyn näköisinä, kun juuri huolsin kolmatta. ”Miksi sä paahdoit niin vähän paahtoleipää, mulla on jo nälkä, hö” sanoi pienempi. ”Miksi sä unohdit ne munat, nyt mun tekis koko ajan kananmunaa mieli, hö”, sanoi isompi.

Vaikka aamiainen ei ollutkaan poikien mielestä suorituksena 10+, itse hykertelin sitä vielä nukkumaan käydessäkin. Tämä otetaan ehdottomasti uusiksi! Jos vaikka tähdet olisivat universumissa vielä hetken kohdallaan…

Appelsiinia tuorepuuroon ja punajuurisalaattiin

Ruokatrendien 2017 ennustaminen on nyt kova juttu, joten ennustanpa minäkin. Ennustan, että kun kasvisten syönti yhä vaan lisääntyy, suomalaiset oppivat käyttämään myös hedelmiä ruoanlaitossa enemmän. Ei siis vain purkkiananasta pitsaan –tyyppisesti, vaan monipuolisemmin. Bongasin vastikään reseptin, jossa kuskussalaattiin oli yhdistetty pannulla paistettuja persimonlohkoja. Tätä pitää vielä kokeilla, espanjalaisia persimoneja taitaa vielä löytyä kaupoista.

Mutta ainakin hedelmä-vihannesosastot pursuavat nyt appelsiineista, joten niistäkin on helppo aloittaa. Ja vaikka varovasti siten, että käsittelee appelsiinin kalvottomiksi lohkoiksi, leikkaa paloiksi ja lisää iltapala- tai aamiaispuuroonsa. Otin joulunaikaan talteen seuraamastani Fanni ja Kaneli –blogista jouluisen tuorepuuron reseptin, jossa appelsiini oli yksi aineista. Tein loppiaisena, ja kyllä oli herkullinen tapa hyvästellä joulu. Jogurtin ja kaurahiutaleiden yhdistelmä on herkku! Veden korvasin maidolla, ja pähkinöiden ja kuivattujen karpaloiden sijaan kippasin joukkoon manteli-rusinasekoituksen, joka oli pari viikkoa kuivahdellut glögitarvike-esillepanossani – toimi sekin. Vaahterasiirappia lorautin mukaan hieman reseptiä rohkeammin, se on nääs herkutteluruokavuosi mulla meneillään. Nam! Oikein hyvä tuorepuurovinkki löytyy myös tästä postauksestani, klik. Tässä appelsiinituorepuurossa nesteenä käytetään appelsiinimehua. Makua niinkin, suosittelen kokeilemaan molempia puuroja.

Kalvottomista appelsiinilohkoista on moneksi. Porkkanaraasteeseen tupataan appelsiinia lisäämään, mutta niitä kantsii koitella rohkeasti muihinkin salaatteihin. Hyvää väriä. Appelsiinista puristettua mehua ja öljyä kun sekoitetaan, saadaan myös hyvä salaatinkastike. Tästä postauksesta löydät vinkit (juustokakun lisäksi) herkulliseen appelsiinisalaattiin, jossa on raejuustoa. Ehkä paras ”hedelmäsalaatti” jota olen syönyt!

Loppiaisviikonloppuna koittelin punajuuren ja appelsiinin yhdistelmää. Keitin ison joulusta jääneen punajuuren, kuorin ja viipaloin. Pesin appelsiinin hyvin ja leikkasin aivan ohuiksi siivuiksi, kuorineen. Sommittelin viipaleet vadille, ja sekoitin 0,25 dl ruokaöljyä ja 0,25 dl appelsiinin mehua. Maustoin ripauksella suolaa ja kuivatulla salvialla. Liemi päälle ja pariksi tunniksi jääkaappiin maustumaan.

Salaatti toimi lisukkeena blogimaailmasta niinikään joulun aikaan bongaamalleni reseptille. Kaikki äitini reseptit –blogissa tehtiin Atrian joulubroileria hedelmäisellä tvistillä. Olen päättänyt, että meidän perheessä siirrytään käyttämään luomubroileria ”aina, paitsi ihan pakottavissa tilanteissa ja saatavuushaasteiden saartamina, ja lisäpöytäkirjamerkinnällä, että muru saa kerran vuodessa ostaa hornetteja”. Nanna kuitenkin kehui joulubroileria niin, että olisin sen ostanut, vaan en loppiaisena enää kaupasta löytänyt. Nimihän haiskahtaa kausituotteelta, voipi olla, että sitä ei enää löydy. Ostin siis kokonaisen broilerin, mutta maustoin Nannan vinkeillä. Ensin tipun pinnan kärtsäys grillivastuksen alla, sitten päälle pekonipeitto ja ympärille vuoka täyteen appelsiini- ja sitruunalohkoja. Uuniin ja kypsennys pakkauksen ohjeiden mukaisesti.

Oli herkkua, ja lisuke sopi tähän erinomaisesti. Murukaan ei mutissut appelsiineista. Toisin on ollut, kun olen yrittänyt lisätä hedelmien käyttöä ruoanlaitossamme lohkomalla kasvispannuun juuresten mukaan omenan. Ihan parasta mitä itse tiedän, mutta miehet ei aina ymmärrä. Joka kerta kuuluu pöydästä hieman epäuskoisella äänellä: ”Onks tässä OMENAA?”. 4-vuotias on mestari imemään ilmassa väreileviä vaikutteita, ja alkaa heti suureen ääneen apinoimaan: ”Lämmintä omenaa! MINÄ EN KYLLÄ TÄTÄ SYÄ!”

Ennustan, että näistä kipupisteistä ei meidän perheessä päästä kokonaan yli tänäkään vuonna. Onneksi trendit ja runsaan kasvissyönnin valtavairtaistuminen ei ole meidän pienen kehitystiimimme varassa. Muilla on mahdollisuus.

Tuorepuuro ja tilanneanalyysi

Tuorepuuro on perheenäidin aamupalojen pelastus. Siellä se odottaa kiltisti yön yli jääkaapissa, ja herkku on valmista ja syötävissä heti, kun lapset on saanut istutettua pöytään. Myös yötä vasten vetäistynä puurosatsi toimii, antaahan se ekstravoimia kun yöllä pitää imettää ja välillä jaksaa muutenkin valvoa vauvan kanssa. Yhtenä iltana kauhoin kylmänä annoksen viikonloppuaamulta jäänyttä kaurapuuroa, jossa oli rouhittua mantelia. Lisäsin mukaan rouhittua tummaa suklaata, kuivattuja taateleita, lorauksen maustamatonta jogurttia ja SEKÄ juoksevaa hunajaa ETTÄ vaahterasiirappia, kun en osannut päättää kumpaa teki enemmän mieli. Jos ei tuon annoksen jälkeen voimat riitä yöimetykseen, on valinnut väärän tien perhe-elämässään jo alkuperin.

Yhtenä iltana testasin appelsiinituorepuuroa Yhteishyvän reseptillä. Kotoa löytyi pari veriappelsiinia, joista tuli puristettaessa puurolle ihana, tumman oranssi liemipohja. Joukkoon kaurahiutaleet ja päivän ajaksi jääkappiin tekeytymään. Illalla viimeistely jogurtilla, banaanilla ja kanelilla, joka on lemppariani tuorepuurossa! Herkkua oli!

Appelsiinituorepuuro

Huomaan olevani aamu- ja iltapalojen aikaan hyvin analyyttinen. Pohdin mennyttä tai tulevaa yötä, ja mietin muutenkin asioita, jotka elämässäni ovat joko pielessä tai hyvin. Kun viime aikoina vauva on valvottanut ja 3-vuotias on sairastellut, tilanneanalyysistä tulee helposti negatiivinen. Päätin siksi ottaa vielä tutkivamman otteen ja listata kaikenlaisia asioita, jotka vaikuttavat elämääni tällä hetkellä. Hyvä idea. Paljon on nimittäin asioita, jotka ovat plussan puolella, kun oikein lähtee funtsaamaan:

 

PLUSSAN PUOLELLA

Parisuhde. Pian tulee 9 vuotta täyteen yhdessä oloa. Rakastan rakastan edelleen.

Tukiverkostot. Lapsiperheet tarvitsevat ihmisiä, joille voi soittaa, jos tarvitsee apua. Meillä asia on enemmän kuin kunnossa! Miten jotkut selviävät ilman isovanhempien, kummien tai sisarusten apua, menee yli ymmärrykseni.

Syöminen. En esikoisen synnyttyä jaksanut vuoteen miettiä kauheasti ruoanlaittoa. Mies kävi kaupassa ja teki sapuskat, ja jälki oli sen mukaista. Lopulta ihminen kyllästyy uunimakkaraan, ja oli pakko alkaa kokata. Näissä ajatuksissa perustin tämän blogin. En tiedä johtuuko blogin tsemppaavasta voimasta vai mistä, mutta mietin uuden vauvankin tultua mielelläni viikon ruokalistaa ja yritän keksiä kivoja ja välillä terveellisiäkin ruokia. Olen tsempannut paljon 3-vuotiaan makumaailman laajennusyritysten kanssa (äsken meni loimulohta!), ja 4-kuinenkin on jo menestyksekkäästi maistellut porkkanaa ja perunaa sekä armoitetun Piltin ruusunmarjasosetta. Ruoan suhteen ehdottomasti plussalla mennään nyt!

Lasten terveys. Olemme olleet esikoisen kanssa onnekkaita. Hän ei ole elämässään sairastanut kunnolla mitään muuta kuin tavallisia nuhajuttuja. Nyt meillä on raskas kuukausi käynnissä. Lapsi on on-off-sairastellut flunssaa, kuumeillut, ja yskä ei ota talttuakseen. Myös vauvaan on tarttunut räkäisyys, mikä lisää univaikeuksia. Mutta kun tämänkin asian pistää oikeaan perspektiiviin, pakko on todeta, että vähällähän me on päästy.

Vauvan karsta. Vauvan pää tuoksuu yleensä ihanalta, mutta meidän pojan pää ei. Se on ollut todella pahasti karstoittunut, ja olen rasvaillut sitä jatkuvasti. Sulava karsta haisee märältä koiralta. (Ja sekin on oikeastaan loukkaus koiria kohtaan.) Olen tapellut karstaa vastaan jo usean kuukauden. Perusvoiteella rasvaaminen, hetken muhittelu ja sulaneen kuonan poispesu on tehokas poistamiskeino, mutta ongelma on siinä, että karstan piru palaa aina takaisin. Viimein ostin apteekista Kelual nimistä tuotetta. Siinäpä hyvä aine! Poistaa karstaa tehokkaasti, mutta myös hillitsee uuden syntymistä. Suosittelen, sen avulla mekin päästiin plussan puolelle vauvan pään hoidossa!

 

FIFTY-SIXTY

3-vuotiaan uhmaikä. Raskaan joulukuun jälkeen otimme uhmaiän hallinnassa käyttöön pari kikkaa, ja väittäisin, että elomme on rauhoittunut paljon. Ei tässä kuivilla olla, mutta nyt arvioisin, että 3-vuotiaamme on kuin kuka tahansa ikäisensä perusjäärä. Eli siiosoo-tilanne, en laittaisi putkeen mutten täysin pieleen menevienkään asioiden kategoriaan tätä.

Tutit ja tuttipullot. Helpottaisivat elämää. Kuten ei esikoiselle, ei uudellekaan vauvalle kuitenkaan maistu kumpikaan. Esikoisen kanssa kyllä yritettiin ja paljon. Toisen kanssa en ole jaksanut, kun ei ekalla yrittämällä onnistunut. Että tähän voisi todeta: Kumma kun ei vauva itse osannut mennä kaapille ja hakea tuttia yöllä kun uni ei tullut! No toisaalta. Eipä ole edessä tutista vieroitustakaan.

 

PAHASTI PAKKASELLA

Nukkuminen. Useampi viikko jo takana vauvan huonoja öitä. Näkyy naamasta.

Itsensä huoltaminen. Juu, naamasta näkyy. Kaunistautuminen aamuisin on täysin jäänyt, eli äitiysloma tekee tehtävänsä. Harjaan hampaat ja hiukset, aika pitkälti siinä ovat naamahommat. Yhtenä aamuna tsemppasin ja levitin meikkipuuteria ja laitoin ripsiväriä. Kun tulin vessasta ulos, 3-vuotias katsoi minua mietteissään hetken ja kysyi sitten ilme kirkastuen ja innoissaan: ”Äiti ketä meille tulee vieraaksi!!?”

Harrastukset. En ole uhkailuistani huolimatta ajellut kuntopyörällä enkä aloittanut liikunnallista elämää. Kaikkeen ei aika ja jaksaminen ole riittänyt.

 

Loppulausunto:

Kun listaa asioita, tajuaa, että ne kaikkein tärkeimmät jutut on kunnossa, sillä missikisoihin en ole osallistumassa. Ja mitä tulee nukkumattomuuteen, lainataan tähän väliin viisasta pappaani.

Pappa sanoi kerran kun joku moitti nykynuoria sukupolveksi, joka ei sodista ja pula-ajoista selviäisi, että höpöhöpö, ei heistäkään kukaan sotaan halunnut lähteä. Mutta kun ei ollut vaihtoehtoa.

Jos ihminen selviää vaikka talvisodasta, jos on pakko, niin enköhän minäkin pienen pätkän elämääni huonoilla yöunilla. Puuroa vaan nuhjuiseen lärviin ja petiin!

BLT ruokatrendipellejen vanavedessä

Tiedätkö lehtikaalin? Et ehkä tiennyt hetki sitten, mutta nyt tiedät, koska sana tulee vastaan joka kulmalla. Miksikö?

Se on kuulkaa sillä tavalla, että ruokaa ja rättibisnestä yhdistää yksi asia. Molemmat ovat muotivillitysten temmellyskenttää! Se, mistä ruokamedioissa voohataan, on pian kaikkien huulilla, ja sen jälkeen sisällä suussa. Kokosin piruuttani listan esimerkkejä, jos joku ei tiedä, miten tulevana viikonloppuna pitäisi syödä. Aloitetaan A:sta.

Trendikäs panostaa aamiaisiin. Granola tai smoothie on must, ja puuro on uusi musta, etenkin jos sen tekee mantelimaitoon. Tuorepuuro eli hiutaleiden turvottaminen vedessä, maidossa tai jogurtissa on hyvä vinkkeli aamuappeeseen sekin. Rakkain aamukahviseuralaiseni, eli Etlari, vinkkasi juuri parilla reseptillä. Talkkunapuuroa testaan joku lauantai, kun on taas joutavaa aikaa.

Kasviperäisten maitojen eli manteli-, soija- ja kauramaidon aallonharjalla killuminen johtunee siitä, että ruoan terveellisyys on tällä hetkellä lähes yhtä tärkeää ruokahifistelijöille kuin sen maku. Pelottavan lähes. Erikoisten, usein terveyskaupoissa myytävien, Suomessa hetki sitten vielä varsin vieraiden raaka-aineiden ja supefhörhöfoodien voittokulku johtuu toisaalta siitäkin, että vegaanius on pop. Terveellisyyssyistä, ilmastosyistä, ja ihan vaan muoti-ilmiösyistä.

Olen herätellyt minäkin taas itseäni vanhoihin harrastuksiini, ja panostanut tänä syksynä satunnaisesti kasvisruokiin. Kakkujen kuningattarista löytyi syyskuun kohdalta ehta vegaaninen suklaakakku, mikä sopi hienosti muihinkin laulun aiheisiini – eli naistenlehtien selaamiseen ylhäisessä yksinäisyydessä päiväkahviaikaan, nyt kun lähes kaksivuotias poika jo viihtyy useita sekunteja putkeen irti äidistä.

Uunissa paistettu vegesuklaakakku ei kuitenkaan ole, kuten kaikki tiedämme, ’the ultimate cake’ tänä syksynä. Fantasiakakut ovat out, mutta rempseä jenkkileivonta in! Lisäksi kaikenkarvainen raakaruoka on edelleen Se juttu. Raakakakut, siis kakut, jotka on valmistettu ilman uunia ja prosessoimattomista luonnon aineista, ovat terveellisiäkin, sanovat. Ehkä muistatte, että kokeilin viime syksynä avokado-pähkinäkakkua. Ei vakuuttanut, eikä mieheltä psori lähtenyt. Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että ei se sitä ihan kauheasti syönyt.

Prosessoimattomuus on muuten tehnyt vaikutuksensa myös lihansyöjiin. Graavikala on kasarihommia ja sopii mummon joulupöytään, tosityylitaituri syö raakaa lihaa, elikäs tartaria, carpacciota, riimilihaa ja niin edelleen. Sopii meidänkin murulle!

No mitä muuta uutta länsirintamalla? Ei mitään, sillä pieni ja paikallinen ovat yhä vaan valttia. Mitä pienempi kahvipaahtimo, sen parempi kahvi. Lähibuumiin sopii hyvin, että yksinkertaisuus on kunniassa: Käytetään vähän raaka-aineita, mutta ne mitä käytetään, ovat huippulaatua. Suuntausta tukee ravintoloiden listoilta tuttu annosten nimeämistyyli. Pääruoaksi voi esimerkiksi olla ”Kala ja kesäkurpitsa”.

Toisaalta. Yhtä usein törmää erityisesti ruokajournalismin puolella runsaasti elementtejä sisältäviin reseptien nimiin. Ei mielestäni istu yksinkertainen on kaunista –filosofiaan. Tiedättehän nämä: ”Granaattiomenasiirapilla glaseerattua ja itämaisittain maustettua ankanrintaa, kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä rikastettu yrttibulgur ja granaattiomenasiirappipunaviinikastike, jonka pohjana on käytetty lintulientä, joka on keitetty linnun luista, mitä meidän ei olisi tarvinnut tähän reseptin nimeen tuoda, mutta toimme sen piruuttamme, koska emme usko, että ilman tätä nimeämistyyliä kukaan osaisi lukea reseptistä, millä mikäkin annoksen osa on rikastettu, hunnutettu tai sulostutettu”.

Siinäpä toinen kerronnan muoto, jota me ruokamediantuottajat voisimme vähän suitsia. Ihan koko ajan ruoasta ei tarvitse puhua kuin sen valmistaminen olisi jokin ylimystason riitti. Annoksia ei tarvitse ”kruunata” tai ”aateloida”, saati ”rikastaa” ihan joka päivä. Joskus jotain voi vain ”lisätä” ja ”maustaa”.

Hehkuttamisesta puheen ollen. Joskus ruokamedia sortuu voohaamaan jostain asiasta kuin se olisi uusi, vaikka se ei ole. Nyt on vallalla ihmetellä sitä, kuinka huippuannokseen on käytetty paikallisia raaka-aineita kuten kotimaista possua, ja sitten se on valmistettu jostain toisesta maailmankolkasta tulevalla tyylillä ja maustettu tuontiaineksilla. Herää kysymys: Mitä uutta tässä oikeasti on? Kuka muka hankkisi possun Kiinasta tai Japanista, epätrendikkäästi siis? Suuntaus onkin itsestään selvyyden pukemista sanoiksi: ”Hei, kokkaamme Suomessa niistä raaka-aineista, joita täällä on saatavilla, kansainvälisillä resepteillä!” No, jos tarpeeksi pitkä katsanto otetaan, uuttahan kaikki on, myös kansainvälinen kokkailu.

Oli miten oli, Italia on menneen talven lumia, muodikkain valmistaa etnistä ruokaa. Lähi-idästä puhuvat. Ja kaukoaasialainen rocks, ilman muuta. Ruokamediassa on vilissyt sellaisia sanoja kuin sriracha ja kimchi, joita kumpaakaan en ole maistanut. (Olen siis vasta kyynisen tarkkailijan tittelissä kiinni, en varsinaista muotieliittiä.)

Uusi Sanoman kustantama Soppa365-lärpäke oli hyvä ostos trendipyrkyrille. Tein sovellutulla reseptillä Kiran kiinankaalia ja siitakkeita, koska halusin ostaa inkivääriä ja chiliä. Ne uppoavat Suomessa nykyään kuin väärä raha, S-ryhmäkin on raportoinut. Kaalin kaveriksi mies paistoi possun sisäfileetä. SUOMALAISTA POSSUA! Olimme trendikokkailun ytimessä! Lapsi tosin heilautti moiselle piutpaut. Hän söi nakin.

Kuten kerroin, yksinkertainen on kaunista, mutta myös ronski ja rustiikkinen tyyli on tehnyt vaikutuksen moneen pipertämiseen kyllästyneeseen ruokasomeilijaan. Se ei näy pelkissä kuluneissa puualustoissa, joiden päällä kaikki ruokakuvat nykyään otetaan, vaan myös siinä, mitä syödään ja miten. Erityisen hyvin tämä suuntaus sopii yhteen modernin ja itse tehdyn katuruoan kanssa.

’Parempi katuruoka’, mitä hittoa se tarkoittaakaan, on nyt in ihmiset, believe you me. Olen tulkinnut asian niin, että jo mainituista laadukkaista aineista vaivaa nähden tehdyt hampparit ja muut ruokakääröt ovat kuuminta hottia, tusinapitseriasta ostetut rasvaläpät tai hikisestä grillikiparista haetut makkaraperunamätöt eivät.

Lähdimme taannoisena lauantaina paremman katuruoan perään, sillä Liemessä-blogista tutun ja ihailemani kaiman keittokirja löytyy nyt hyllystäni. BLT, eli klassinen bacon-lettuce-tomato-yhdistelmä, lienee edelleen hittipinkka, erityisesti coolin pekonin ansiosta. Katukokin pisteet nousevat, kun mukaan lisää avokadoa kuten toinen Jenni kirjassaan. Koska sitä sai Prismasta luomuna, olkoon menneeksi ja ei kun trendileipää koostamaan, Jennin ohjeita soveltaen. Majoneesi oli kaupan valmista, ranskikset friteerasin itse. Ihan hyvä tasoitus! Söimme tosin iltapalamme sisällä, mutta tämä annettakoon meille maalaistolloille anteeksi, kun niitä aitoja katujakin on aika vähän täälläpäin…

BLT-klubbari
2 leipää

6 viipaletta isoa paahtoleipää
salaattia, tomaatti
4 siivua pekonia
avokado
iso broilerin rintafile tai kaksi pientä
majoneesia

Paahda paahtoleivät kuumalla pannulla voissa molemmin puolin. Nosta sivuun. Paista pekoniviipaleet rapeiksi ja nosta talouspaperille valumaan. Kypsennä broilerin fileet ja viipaloi. Viipaloi myös tomaatti ja avokado, puolita pekonisiivut.

Voitele leipäviipale majoneesilla. Lisää leivälle salaattia, tomaattia ja pekonisiivuja. Voitele toinen leipä majoneesilla, nosta pekoneille, ja lisää päälle avokadoa sekä viipaloitua broileria. Lisää pinkan päällimmäiseksi kolmas leipä, majoneesilla voideltu, tietenkin. Leikkaa leipä kulmista kahdeksi kolmioksi ja paina pinkkaan cocktailtikut. Tee toinen leipä samaan malliin. Syö heti, vaikkapa itse tehtyjen ranskisten kanssa.

P.S. Paljastetaan vielä ruokajuomat viimeisessä kuvassa. Trendi-immuuni miehenikin on nimittäin kuullut, että juomapuolella olut on ollut pitkään nosteessa. Noh, tyylitietoinen tuskin valitsee meidän isin uninallea. Sen klubbarin vierestä löytyisi jokin pienpanimotuote! Mutta hyväksytään murulle tämä munaus, kun minäkään en jaksanut sitä majoneesia tehdä itse.