Grillattu feta ja kolme muuta viinijuustoa

Rakastan juustoja. Ja rakastan viiniä, erityisesti sen miettimistä, mikä viini mätsäisi hyvin millekin ruoalle tai mihinkin tunnelmaan.

Tein lomamme loppupuolella männäkuunvaihteessa perheenäidin urotyön. Suunnittelin neljän ruokalajin menun, jokaisessa mukana herkkujuustoani, ja jokaiselle ruokalajille funtsasin sopivan viinin. Menu oli välimerellinen, mun lempparia, viinit italialaisia, sama syy. Ostoskorissa sellaisia satokauden herkkuja kuin mansikoita, nektariineja, aprikooseja ja terttukirsikkatomaatteja, ja lapset päiväkylässä mummolla. Oli aikaa kokata ja nauttia laatuaikahetkestä kahden. Tunnelmat piti jakaa pikimmiten blogissa, mutta arkeen paluuseen liittyvien kiireiden vuoksi venynyt taas on. Terassikausi alkaa olla auttamattomasti ohi – vaan muistiin silti nämäkin vaikka ensi kertaa varten.

Kahdenkeskiset kesähetket on kiva aloittaa alkupaloilla. Sillä aikaa kun hiillos muhii, maistuu lasit proseccoa ja somat crostini-leivät: Leikkasin patongista vinoviipaleita, levitin pellille. Valutin osalle hieman juoksevaa hunajaa, päälle nostin vuohenjuustokiekkoja, mansikka- ja nektariinilohkoja. Muutamalle leivälle pirskotin oliiviöljyä ja pudotin päälle mozzarellasiivun (koska, kuten arvaatte, muru ei välitä vuohenjuustosta). Uunissa taisi olla 215 astetta, ja paahdoin leipiä viitisen minuuttia, kunnes juusto oli lämmennyt ja aavistuksen sulanut, leivät snadisti rapsakoituneet. Rouhaisin pintoihin mustapippuria ja tiputin mansikoille balsamicoa. Mansikka-vuohenjuustoleiville nostin tuoretta timjamia, mozzaleiville basilikalehdet. (Myös mozzacrostiniin olisi sopinut balsamico-mansikkalohko erinomaisesti, mutta kuten arvaatte, muru ei syö mansikoita leivällä.) Aika herkku hetki!

Pääruokasalaattimme olin tehnyt valmiiksi odottelemaan: Kuivasin kiertoilmalla 150 asteessa terttukirsikkatomaatteja, kunnes ne olivat sopivan nahkeita. Mausteena rouhaisu suolaa, pari tippaa balsamicoa ja oliiviöljypirskotus. Käytin paprika- ja punasipulilohkoja kunnolla kuumassa pannussa, oliiviöljyssä, kunnes niihin tulee ihana väri ja paahtunut maku. Jäähdytin, ja sekoitin kasvikset salaattisekoitukseen. Rouhaisin hieman suolaa ja pippuria joukkoon ja nostin lautasille kera kuivatun kirsikkatomaatin oksan. Sitten laitoin fetalevyn (sitä aitoa) foliolle, maustoin pippurilla ja kuivatulla timjamilla, norottelin päälle hieman oliiviöljyä ja painoin tuoreen rosmariinin oksan pintaan. Sitten juusto tiukasti foliopakettiin. Tästä tulisi paras grillattu fetasalaatti ever, tuumasin, koska kreikkalaishenkiseen menoon sopivasti oli grilliin tulossa karitsankyljyksiä. Kotimaiset on niin herkkua, ostan aina kun näen!

Kyljyksiä grillataan pari minuuttia kuumilla hiilillä, mausteeksi riittää suola ja pippuri. Fetaa pidetään hiilillä ehkä viitisen minuuttia, riippuu grillin lämpötilasta. Mutta aika nopeasti se sulaa sellaiseksi puolijähmeäksi. Grillattu feta toimii paitsi salaatissa ja leivällä, myös muunkin kuin karitsankyljysten kyytipoikana, vaikka naudan ulkofilepihvien. Kannattaa testata! Ja ai niin – lasissa italialaista tuhtia punaviiniä!

Oli ensimmäisen jälkkärin aika. Idea varastettu vuosia vanhasta Koti ja keittiö –lehdestä: Laitoin jälkiruokamaljaan aprikoosinlohkoja ja appelsiinin kuorta suikaleina. Ripottelin päälle kunnolla sokeria, ja kaadoin maljaan punaviiniä, jotta aprikoosit hieman peittyy (säästäväisyyssyistä käytin luonnollisesti sitä punaviiniä, joka ruoalle oli varattu, enkä pohtinut sopivuutta tähän sen kummemmin). Aprikoosit köllöttelivät kiltisti huoneenlämmössä pari tuntia ja siirtyivät sulavasti terassille. Romanttisen hetkemme kruunasi ajatus siitä, että jaetaan etujälkiruoka ja syödään se samalta lautaselta. (Mies halusi omat lusikat ja haarukat, mutta myöntyi yhteen lautaseen.) Ja nyt se juttu: aprikoosit syötiin taivaallisen pecorino romanon kanssa. Laseissa tilkat Vin Santoa. Punaviini-aprikoosien ja juuston yhdistelmä oli taivaallinen, viini kruunasi. Järjettömän hyvää, rakkaat juustojen ystävät!

Kun terassi oli siivottu ja tiskikone pyöri, saapuivat lapset. Ohjelma jatkui leikin ja iltakylpyjen merkeissä. Siinä, että jälkiruoka syötiin vasta vahvasti laskevassa auringossa saunan päälle, oli toisaalta se hyvä puoli, että olin varma ekan alkoholiannoksen jo haihtuneen ja uskalsin avata vielä sen viimeisen viinipullon ilman paniikinomaista selittämistä (lähinnä itselleni, ja öö… vähän teillekin) että kaadotolivatniinpieniäettäkylläminävielätämänuskallanjuodavaikkalapsetonkotona.

Viimeinen ruokalaji, viimeinen juusto. Tosi rakas mascarpone. Parhaassa muodossa, eli mansikkatiramisussa. Tiramisukeksit olin kostuttanut vedellä laimennetulla Vin Santolla – saatiin senkin pullon avaamiselle vähän enemmän syitä – ja mascarponen lisäksi tiramisussa oli kreikkalaista jogurttia, juoksevaa hunajaa, ja soseutettua mansikkaa, maustettuna tuoreella rosmariinilla. Lasissa makeaa, kuohuvaa, punaista eli Franciacortaa. (Lapsilla pillimehua ja reissumiestä.)

Melkoista kreikkalais-italialaista fuusiokeittiötä. Jälkkärivinkki otettu muinaisesta Glorian Ruoka&Viini –lehdestä, joka on Koti ja keittiön ohella se toinen elämäni suurista aikakauslehdistä, se, jonka pariin aina vaan palaan.

Ja nämä useamman ruokalajin italiaistyyppiset illalliset kahdelle aikuiselle on kanssa sellainen juttu, johon palaamme toistuvasti. Olen yrittänyt lasten ilmaantumisen jälkeen järjestää tällaisen hetken kerran kesässä. Aikaisemmista versioista voit lukea, klik, tästä postauksesta (Camparia parilla tavalla) ja klik, tästä postauksesta (maailman paras antipasti ja mätipasta).

Kohti syksyä ja kynttiläillallisia, kesä lämpimänä mielessä!

Pasta primavera ja perjantaipullo

Meillä syödään joka kuukausi kerran-pari pastaa. Se on hyvä perjantairuoka. Kuten kuuluttanut olen, ne tavallisimmat ovat
Pasta carbonara ja
Pasta lihapulla-tomaattisoosilla.

Usein tehdään myös spagettia sen vanhan ajan ruskean jauhelihakastikkeen kanssa. Sen, jonka teon äiti on opettanut. On erityisesti poikien herkkua, ikään katsomatta.

Kun kohdalla on kuukausi, jolloin tekoon ei tule mikään edellä mainituista, yksi vaihtoehto on perinteinen
Savulohipasta
ja sellaisia on tullut tehtyä monenmoista erilaista, mutta aika monta samanlaistakin. Tässä kuussa oli erilaisen vuoro: Ajattelin tehdä jotain, joka sopisi alkukesäiseen tunnelmaan, ajatus johti toiseen, jääkaapista löytyi parsaa ja Yhteishyvän reseptipankista ohje
Pinaatti-savulohipasta.

Päädyin testaamaan sitä pikkuvariaatiolla. Tein pastaa puolikkaan satsin eli kaksi annosta (koska 3-vee söi eilispäivän lohikiusausta). Kylmäsavulohta käytin kuitenkin ostamani 100 g (mikä oli hyvä, ei ollut liikaa pastaan nähden). Pinaatin korvasin viidellä parsan varrella, jotka pilkoin paloiksi (vähän rapsutin ensin vartta kuorimaveitsellä) ja esikeitin napsahtaviksi. Sekoitin parsapalat kuullotetun sipulinpuolikkaan ja kylmäsavulohipalojen kanssa, yhdistin pastaan, ja sillä aikaa muru paistoi annoksille hyllyvät kananmunat. Viini odotti pöydässä (Deep Roots Riesling), ja ihana perjantairuokailu oli valmis!

Pasta primavera

Valuva keltuainen toimii oivana kastikkeena pastalle, ja suosittelenkin testaamaan myös
Rapupastaa uppomunalla
jota meillä syötiin pääsiäisenä.

Kippis alkavalle kesälle!

 

Painava P.S. Viinistä ja kippiksestä mieleen. Luin lehdestä, että ovat eduskunnassa nyt lähentyneet toisiaan ja sitä ajatusta, että nelosoluiden myynti vapautettaisiin monopolin hallinnasta ihan tavallisiin kauppoihin. Mutta vasta toki leikittelevät ajatuksella, onhan se niin valtava hyppäys ja riski kansanterveydelle. Koska olen rakastunut siihen, että hyvinvointivaltiomme (lue: holhousyhteiskunta) pitää sääntelystä kynsin hampain kiinni sellaisissakin paikoissa, joissa sääntely haiskahtaa jo vanhanaikaiselta, haluan antaa päättäjillemme yhden uuden idean.

Mitä jos sovittaisiin, että karkit, suklaat, leivokset, sipsit sun muut makeat tai rasvaiset ja epäterveellisiä ylenmäärin nautittuna olevat ruokajutskat myytäisiin jatkossa ulos valtio-omisteisesta monopolimyymäläketjusta. Eiks se ois järkevää ihmisten suojelua? Samaan syssyyn sen putiikin rautaporttien taakse voitaisiin viedä myös Fiskarssin keittiösakset, jotka kädessä juoksemisesta äiti minua jo lapsena varoitteli. Hengenvaaralliset väärinkäytettynä!

Yksi vaihtoehto tietty olisi, että me Suomessakin laskettaisiin Kuningas Alkoholi alas siltä jalustalta jolle olemme sen nostaneet, ja vapautettaisiin vaikka ne nelosölssit ja vinkut maitokauppoihin. Samalla toivottaisiin, että meillä vielä joskus kasvaisi sukupolvi, joka suhtautuisi mietoihin alkoholijuomiin maataloustuotteina, joiden kohtuukäyttö on nautinnollista samaan tapaan kuin vaikka Paula-vanukkaan. Mutta kyllähän se nyt utopialta haiskahtaa ja vahvasti. Sillä kyllä siellä Mannakorven mailla ihan ikuisesti tiputetaan pontikkaa!