Lohi-piparjuurilaatikko

Arjen pelastava lohikiusaus

Miten niin arjen pelastava, huudan pääni sisällä, kun näen tuollaisia otsikoita. Jos lapset kiukuttelee, ulkona sataa, olet myöhässä töistä kun mikään ei onnistunut aamulla tai myöhässä lasten hakemisesta kun töissä tapahtui jotain odottamatonta, ei siinä onepot-lihapullapasta auta. Tai jos koti on kaaoksessa ja pyykit pesemättä ja taas joku oksentaa päälleen ja ryömii sen jälkeen villakoirissa, ei kulhoruoka-annos nosta oloani automaattisesti sfääreihin.

Se on nähkääs sillä tavalla, että ei mitään arjen pelastavaa ruokaa ole olemassakaan. Kun ei arjelta voi pelastua, arki vaan on. Toisaalta voi kysyä, miksi meidät pitäisi pelastaa arjelta. Arkihan on yhtä kuin elämä. ”Elämältä pelastava uunilohi” ei juuri reseptilööpeissä vastaan hypi. Kuinka kummaa.

Sitähän luulisi että mulla on joku pointti tässä. Älkää luulko. Ei mulla ole. Tällä hetkellä vaan ärsyttää ne elämän raskaat hetket, jolloin kaikilla on nälkä mutta pelastava ruoka on vasta alkutekijöissä, ja lupaus pelastumisesta tuntuu kerta kaikkiaan ja muutenkin liian isolta.

Joten sovitaan, että tämä postaus ei sitä lupaa. Jaan tässä reseptin lohi-piparjuurikiusaukseen, joka ei pelasta sinua miltään. Mutta koska syödä on pakko, arkena ja sunnuntaina, tämä on yksi vaihtoehto. Olen postannut aiemmin maailman parhaasta ja toiseksi parhaasta lohilaatikosta, ja tämä on osastoa jälkimmäinen. Eli verraten helposti valmistuva lohikiusaus, jossa käytetään pakastealtaan valmiita perunasuikaleita ja savulohta. Tuhtia makua saa käyttämällä oikeaa kuohukermaa.

Lohikiusaus

Ajattelin ennakkoon, että piparjuuri saattaa olla liian tymäkän makuista meidän 3,5-vuotiaalle, mutta ei se ollut. Lapsi oli ruoasta innoissaan, savulohi on lempparijuttuja. Hän haarukoi tätä ison satsin, äiti ja isi tulivat maaliin hyvinä kakkosina. Huom! Ketään ei pelastettu tai biipattu emoalukselle, vaan syönnin päälle istuttiin samassa tilanteessa missä ennen ateriaa.

No, kiistaton fakta toki on, että kaikilla oli mahat täynnä parempi mieli kuin tyhjinä. Sen verran voin tulla vastaan.

Vadelma-limeblondies

Vadelma-blondies ”Back to school”

Kun ”lomat” on lusittu ja lähes vuosi on oltu töistä pois, pitää työkavereille viedä jotakin makeaa. Lomapullaksi kelpaa mikä vain makea, mutta huom! EI tumma suklaa. Ei tarvitse varmaan selittää.

Leipoa tummasta suklaasta toki saisi, on jopa toivottavaa, mutta leipaisinpa silti valkoisesta. Blondies on brownies-leivosten vaalea sisko. Makeaa kuin mikä. Vadelmaiset blondies-palat tuntui hyvältä idealta, marjat vähän raikastavat. Koska valkosuklaa, vatut ja lime on loistoyhdistelmä, korvasin reseptin sitruunankuoriraasteen limenkuorella. Ei huono.

Resepti on helppo, mutta varoituksen sana: Taikinasta tulee aika jäykkä. Kyllä se silti lusikalla avittaen eli taputtelemalla vuokaan asettuu. Neliskanttisen vuokani mitat ovat n. 22 x 22 cm, ja mukavan muhkeita paloja tuli. Paistoaikaa pidensin viidellä minuutilla kun keskikohta oli puolen tunnin jälkeen vielä täysin hyllyvä. Jäipä se keskipala silti hieman taikinaiseksi. Reunapalat olivat kuitenkin, arvioisin, juuri niin kuin pitää. Eli tahmeita, mutteivät raakoja. Paistoaikojen määrittäminen on suklaaleipomisessa aina yhtä vaikeaa. Vaikka raakaakaan ei ole kiva syödä, neuvoisin silti, että älä ylipaista. Ennemmin vähän alle kuin yli. Mutta älä jätä raa’aksi. (Hekoheko.)

Vadelma-blondies

No. Täällä siis sitä taas ollaan omassa työpisteessä. Peppu penkissä sorvin ääressä. Viikkorutiinit työkavereiden kanssa käyttöön otettu ja blondiet syöty. Tutut kuviot alkavat täyttää päivää, kohta on jo kalenterissa merkintöjä vähän enemmän kuin se eka tiimipalaveri. Tästä tämä taas. Fiilis on rauhallinen, ei infarktivaaraa.

Kotona lienee vähän hektisempi meisinki. Muru jäi lasten kanssa nauttimaan isän vapaistaan. Väittämättä, että töissä käyvät isit eivät mitään ymmärtäisi lapsiarjesta, niin silti sanon, että meidän isi saa nyt niiiiiin nyt hyvää treeniä tosielämästä. Ja se on sille osasyyllisenä kaikkeen ihan oikein ;)

Mustikkamuffinit

Leipomisvinkkejä omista ja vieraista

Kesä (ja äitiysloma) solahti sormien välistä nopeasti. Monta ”pitäätehdä”-juttua jäi tekemättä. Haikea fiilis.

Toisaalta. Tuli tehtyä paljon kivoja juttua, myös ruoanlaiton saralla. Sävellettiin itse monta keitosta, ja ehdittiin testata reseptejä, joita pitkään on pitänyt. Otin kuvia tekeleistäni myös enemmän kuin yleensä, koska olin äitiysloman aikana ajatellut opetella valokuvaajaksi. No… Eihän sitä nyt kaikkeen. Ja oli se ihan ylimitoitettu tavoitekin. Kun ei ole suoraan sanottuna hirveää intohimoa kuvaukseen. Erottakoon se minut epäedukseen muusta genrestä, ja tulipa kerrottua.

Josta aiheeseen. Mitä enemmän seuraan ruokablogeja, sitä useammin huomaan suomalaisen piirin olevan pieni. Jonkinlainen ydinporukka vähintään on. Seuraavat toistensa blogeja ja linkkaavat niihin usein. Koska tykkään hyvistä blogivinkeistä, päätinpä vuorovaikuttaa minäkin ja postata muutamasta kesän aikana kuistillamme vietetystä päiväkahvihetkestä, joihin inspiraatio tuli tutusta blogista. Perässä samanhenkinen nosto Yhteishyvän reseptiarkistosta. Ne ovat puolestaan niitä, jotka kesänkin jälkeen roikkuvat testaamattomien listallani. Houkutukseksi ja vinkiksi teille.

Ja niistä kuvista: Esimerkkibloggarit ovat pesunkestäviä valokuvaajia ja ruokastailaajia. Oheisia linkkejä kannattaa klikata jo ihan kauniin ruokakuvan takia. Josta vääjäämättä herää huoli, kuinka uskallan julkaista oman kuvaversioni linkin rinnalla… Ei kun ai niin. Koko bloginihan perustuu tälle perverssille idealle. Reseptilinkin tarjoama vertailumahdollisuus meikkiksen tekeleiden ja ammattitoimittajan annoksen & ammattikuvaajan otoksen välillä, mulle jokaviikkoista kauraa. Eli älkää olko huolissanne. I’ll live ;)

RAPARPERIPIIRAKKA KOOKOSJAUHOISTA

Vegaaniruokablogi Chocochilin Elina on nätti ja ilmeisen hyvä kokki, kun on parikin keittokirjaa ulos saanut. En seuraa blogia intohimoisesti, koska reseptit ovat isku meidän lihasyöjä-isin palleaan, mutta kun joku erityisen kiinnostava otsikko silmään osuu, klikkaan. Kesäkuun alussa tein raparperi-kookospiirakkaa, reseptin olin ottanut talteen ajat sitten. Olipa jännä kokeilu! Yksi huomautus: Piiras oli leipomispäivän iltana parhaimmillaan, ei mielestäni parantunut pitemmässä säilytyksessä.

Raparperi-kookospiirakka

Jos ”jotain uutta raparperista” kiinnostaa, Yhteishyvän raparperilettukakku on sekin hauska lisä testilistaan.

 

PORKKANAKAKKU-KÄÄRETORTTU

Perinneruokaa prkl on blogi, jolla on loistava idea ja asennenimi. En seuraa Mikan edesottamuksia viikoittain, mutta otsikkotasolla tämäkin blogi on hyvin hallussa. Kun tarpeeksi kiinnostaa, hiiri sanoo klik ja resepti jää usein talteen. Porkkanakakkufanina halusin ilman muuta testata kääretorttuversiota, ja o’ou miten herkullista oli… Ihan öky resepti!

Porkkanakakkukääretorttu

Porkkanakakkufanit huomio: Myös Yhteishyvän porkkana-kinuskipiirakka kuulostaa herkulta ja on simppelin oloinen – yleensä tae hyvästä reseptistä.

 

MUSTIKKAMUFFINIT JENKKITYYLIIN

Fanni & Kaneli –blogissa kokataan ja leivotaan paljon amerikkalaisittain. Tiinan blogi löytyy em. Mikan blogin tavoin maku.fi-sivustolta. (Pisteet Maku-lehden ”digikehitystiimille” onnistuneesta blogien haltuunotosta.) Fanni & Kanelissa on mahtava reseptitarjonta. Olen fani! Jouduin vauvan synnyttyä lopettamaan aktiivisen seuraamisen hetkeksi, sillä aloin liian usein itkeä kun ”tuotakaan en ehdi nyt tehdä”. Inspiraatiota tuli siksi kesällä ammennettua parikin kertaa. Tein amerikkalaisia mustikka-murumuffinsseja nimipäiväpöytääni. Hyviä!

Mustikka-murumuffinit

Toinen testaamisen arvoinen muffiniresepti on Yhteishyvän vadelma-myslimuffinit. Roikkunut ikuisuuden testilistallani, minulla on nääs pakkomielle mysliä sisältäviin leipomuksiin. (Hmm… muun muassa…)

 

RAUTAINEN PANNUKAKKU

Ropsu on pannukakku Pohjanmaalta, tehdään valurautapannuun. Jälleen asia, jota pitänyt pitkään kokeilla. Resepti otettu talteen jo vuosi sitten Vatsasekaisin Kilinkolin –blogista. Herkkua oli! Riikan blogi on ”näitä vilkaisen usein” –osastoa. Tai siis oli, kunnes blogissa kerrottiin hänenkin saaneen vauvan. Kuvat ristiäispöydästä häkellyttivät. Tehnyt itse kolme erilaista kakkua. Ja ehtinyt niitä ristiäishälinässä kuvatakin. Melkoinen slap in the face. Alemmuuden tunteeni tulee kaihertamaan välejämme, mutta ystävyytemme todennäköisesti kestää.

Ropsu

Pannukakut on parasta, myös kuvassa näkyvän 3,5-vuotiaan mansikkavarkaan mielestä, ja hävettää, kun perinneversioiden testaus on hunningolla. Ahvenanmaan pannukakkua testataan ensi kerralla, vaikkapa tällä Yhteishyvän reseptillä.

 

TULOSSA BANAANIA JA KARAMELLIA

Mainittakoon vielä, että minulla on jo synttärikakku katsottuna syyskuisiin juhliini. Kaikki äitini reseptit –blogin Nannalta talteen otettu ohje banaanikakkuun suolapähkinäkaramellilla on suunnilleen täydellisen kuuloinen, keikki juuri minun makuuni. Seuraan blogia, koska Nannalla on hauskoja postauksia ja erottuva tyyli. Nanna julkaisee säännöllisesti yhteistyössä K-ruoan kanssa toteutettuja juttuja, mikä sai minut raapimaan päätäni. Mutta sitten tuumasin, että eihän se nyt ihmisestä ihan läpeensä mätää tee, vaikka blogiyhteistyötä massiivisen kaupparyhmän kanssa harjoittaakin.

;)

Mahtavaa leivontasyksyä koko blogiskenelle ja kaikille lukijoille!

Jogurttipannukakku

Jogurttipannari ja mustikkahillo

Se ruokahävikki, se ruokahävikki. Älkää hyvät ihmiset tehkö sitä! En halua jeesustella, mutta kehtaan väittää, että meillä elintarvikkeita vanhenee hyvin vähän. Ja olen siitä ylpeä.

Vaan joskus sitä mokataan paremmissakin piireissä. Syödään miehen kanssa paljon maustamatonta jogurttia, lähes joka iltapalalla. Kesämeisingillä kun kaupassa pyörii, sitä tulee lastattua kärryyn tölkki katsomatta, että toinen oli ottanut niitä kyytiin jo kaksi. No eihän se hyvin päättynyt, kun seuraava viikko vielä oltiin kokonaan reissussa. Lopputuloksena yksi yli viikolla päiväyksen ylittänyt jogurttilitra, minkä tajusin kun kaappia taas kollasin. Avasin rohkeasti iltapalalla, ja söin pari desiä. Tuoksui vähän happamammalta kuin yleensä, mutta pahaksi ei ollut mennyt. Mies silti kieltäytyi kunniasta avustaa hävikinhallinnassa. ”Syö ite vanhaks menneet ruokas” oli karu vastaus aneluihini.

Jäädäkö rypemään itsesääliin jogurtin kanssa, joka vanhenee lisää, kun taas lähdetään reissuun, vai tehdäkö salakavalasti iltapalaa, johon jogurtti uppoaa huomaamatta? Tietenkin tein.

Testasin alkuraskausaikana Yhteishyvän rahkapannaria karpalososeella, ja herkkua oli, niin kuin pannari tuppaa olemaan. Päätin pokerina nyt korvata reseptissä olevan maidon ja rahkan 7 dl:lla maustamatonta jogurttia. Ihan vähän ohensin taikinaa maidolla, olisikohan sitä desin verran lirahtanut. Ja ei kun uuniin!

Teen pannarin harvoin pellille, useimmiten vuokaani, jonka mitat on n. 30 x 30 cm. Pannari näytti aika paksulta, parilla minuutilla pidensin siksi paistoaikaa. Kuumana se vaikutti vähän hyllyvältä, ja kerkesin jo pelästyä, että jäikö se raa’aksi. Annoin jäähtyä lisää, ja sitten leikkuupuuhiin. Arvatkaa mitä tapahtui?

Jouduimme koko perhe pannaritaivaaseen. Hapan jogurtti teki pannarista kuin yhden ison jenkkityylisen piimäpannukakun, ykkösherkkuani. Tuli niin hyvää, että pakko oli tunnustaa miehelle, mitä tekele sisälsi. Hän antoi anteeksi, koska hänen oli pakko. Oli jo toinen pala menossa kovaa vauhtia suuhun.

Mustikka-kardemummahillo

Pannarin kanssa maistui kermavaahto, sokeri ja tuoreet mansikat. Avasin myös pari viikkoa aiemmin keittämäni mustikkahillon. Täydellistä sekin. Tein hillon tällä ohjeella. Siitä tuli kolme kookasta purkillista. Täytin kaksi purkkia, ja lopun hillon maustoin kardemummalla (alle 1 tl) ja täytin sillä kolmannen purkin. Suosittelen. Nyt ei lopu iltapalajogurteiltamme hillo hetkeen!

P.S. Tulevan kuun vaihteessa vietetään taas hävikkiviikkoa ja soditaan kotitalouksissa syntyvää turhaa ruokahävikkiä vastaan. Tiedosta, osallistu ja ole valmis! Tämä taistelu on niitä ainoita, jotka me perheenäidit voidaan kotona voittaa helposti.

Rucolaa ja bataattia

Syötäisiinkö tänään bataattisalaattia?

”Mitä tänään, huomenna ja myöhemmin tällä viikolla syödään?” Siinäpä kysymys. Ennen lasten tuloa pidin ihmisiä, jotka suunnittelevat ruoat etukäteen ja käyvät viikossa vain kerran pari kaupassa, pikkaisen pimahtaneina. Nihilisteinä. Tylsinä.

Onneksi Luoja on huumorintajuinen ja tykkää arjen ironiasta. Lasten tulon jälkeen Hän on släpännyt naamalleni jo monta kertaa tyyliin ”Hähähää, niin vähän aikoinaan tiesit!”. Totta tosiaan: Tästä perheralliksi kutsutusta rumbasta selviää elossa kaikkein parhaiten, kun suunnittelee mitä syö ja hoitaa tarvikehankinnat kunnon könteissä. Kaupassa käynti on mukavaa vaikka joka päivä, mutta siltä varalta että joku päivä sattuu jokin odottamaton muu ohjelmanumero, ainakin meillä lämpimän ruoan tarpeita on pakko olla varastossa edes se yksi.

Jos sinun perhettäsi vaivaa sama vika, tässä kaksi vinkkiä siihen, miten ruokalistan suunnittelu edes puolikkaaksi viikoksi onnistuu aika helposti:

Sinua inspiroivat verkkosivut ja blogit, joissa on hyvä hakutoiminto

Seuraan paljon blogeja (ja luen paljon ruokalehtiä), joista otan inspiroivia ruokavinkkejä talteen koko ajan. Joskus reseptit pölyttyvät pitkään, toisinaan on aikoja, jolloin suunnittelen syömiset kokonaan niiden perusteella. Inspiroivien ja ns. kivalta kuulostavien ruokien välissä on kuitenkin pakko tehdä ruokaa siitä, mitä kotona on, eli on hyödynnettävä jääkaapin sisältöä. Kun hommaa tiettyä tarveainetta reseptiä varten, osa jää käyttämättä. Ruokahävikki on kirosana, ja siksi kaappinsa sisältöä on joka äidin osattava huoltaa huolella. Kun homma on oikein hallinnassa, sitä muistaa jääkaapin sisällön ulkoa, mutta jos ei, kurkkaus parin päivän välein jeesaa. Näin kävi minulle taannoin. Katsoin vihanneskoriin, ja kas, olin unohtanut, että siellä köllötti pieni ja nahistumisvaarassa jo ollut luomubataatti ja samassa hädässä kirkunut chili. Pikkumuovirasiasta löytyi iso pala mozzarellapötköstä. Ja nyt tullaan siihen varsinaiseen vinkkiin.

Perheenäidillä on hyvä olla verkossa jokin luotettava kaveri, jolta voi kysyä, mitä näistä aineksista voisi tehdä. Minulle sellainen on löytynyt blogikumppanistani Yhteishyvästä. Yhteishyvä.fi:n reseptihakutoiminto on kätevä. Nyt kirjoitin hakusanoiksi ’bataatti chili’. Hakutuloksia 13, klikkasin numeroa kaksi Bataatti-fetasalaatti. Siinäpä hyvä idea ruoaksi! Kauppalistaan rucola ja pojille vaikkapa kanafileet salaatin kaveriksi (kasvisruoka kun on toinen kirosana…). Fetan korvasin jämämozzarellallani, jonka kuutioin ja marinoin aurinkokuivattujen tomaattien öljyllä. Kas, mitä hävikkiruokaa, ja NAM!

Bataatti-mozzasalaatti

Ruokakeskustelut perheen kanssa

Kerroin aiemmin, että istutin eräs sunnuntai pojat alas ruokakeskustelulle. Jokainen saisi valita pari ruokaa, ja niitä sitten tehtäisiin seuraavalla viikolla. Kauppalistan suunnittelu olisi helppoa, äiti pääsisi vähemmällä. Vaikka alkukankeutta tehtävän suorittamisessa olikin (lähinnä isillä), niin homma oli suksee. 3,5-vuotias oli aivan myyty ruokalistan teosta, kaupassa käynnistä tuli seikkailu kun etsittiin kaikki ainekset, ja pitkin viikkoa hän halusi kerrata, mitä kukakin toivoi. Tulokset voi lukea tästä postauksesta.

Seuraavalla viikolla homma uusittiin. Poika toivoi spagettia, ja äiti teki italialaistyyppistä makkaraspagettia. Äiti toivoi lohta, ja keksi sen kaveriksi kasvis-kuskuslisukkeen. Isi toivoi lihakeittoa, ja sai sitä kesäisenä versiona, sisältäen uusia pottuja ja kesäporkkanoita sekä –sipulia ja yrttejä. Huomasin nauttivani tosi paljon ruokaviikon suunnittelusta lapsen ja miehen toiveiden pohjalta – niitä kunnioittaen mutta hieman tvistaten.

’Ruokakeskustelusta’ tulikin meillä käsite. Tätä jatkamme varmasti, kun arki kesäisten lomien jälkeen iskee vasten kasvoja. Suunnittelua jos mitä me vanhemmat tarvitsemme, jotta työntäyteinen viikko rullaa eikä kukaan näänny nälkään!

Puutarhajuhlat

Puutarhajuhlien menu

On ilo ja kunnia, kun joskus harvoin joku pyytää ruoanlaiton saralla allekirjoittaneen vinkkejä. Nyt niin kävi pitkästä aikaa. Soittivat paikallislehdestä ja kysyivät, millaisia pöperöitä bloggari kattaisi puutarhajuhliin.

Mietin hetken. Olen ennen ollut tosi arka tällaisissa ja ajatellut, että kaikkien tarjottavien pitäisi muka sointua yhteen saumattomalla tavalla. Katin kontit. Se kalskahtaa jopa vanhanaikaiselta. Erilaisia kivoja pikkusyötäviä tai suurempia suupaloja voi kattaa ihan huoletta samaan noutopöytään, omia lemppareita tai villejä kokeiluja, ja sitten vaan naapurit ja läheiset paikalle ja meillä on kemut pystyssä. Puutarhajuhlat ovat ihan mielettömän kaunis tapa viettää vaikkapa syntymäpäiviä. Voi kehveli kun koko meidän katras on syntynyt syksyllä. Mutta juhlan aiheeksi käy tietty vaikka viimeinen lomaviikko. Tai ensimmäinen. Ja niin edelleen.

Joku päivä järjestän kello viiden teekutsut ja katan ulos jääteetä, haudutettua teetä ja erilaisia leivonnaisia. Mutta nyt paikallislehti sai ruokaisemman ehdotelman. Linkit ja vinkit menun jälkeen postauksen lopussa. Voisin tietty suuren maailman tyyliin vain todeta, että reseptit löytyvät huomisesta Orimattilan Sanomista… mutta äh, ei se taitaisi tarkemmin ajatellen niin suuren maailman tyyliä olla ;)

 

Kemut puutarhassa

Porkkana-/kurpitsasosekeittoa shotteina
Minihampurilaiset ylikypsästä possusta
Graavilohileipäset
Pienet poropiirakat
Parmesaaniporkkanat
Vihreä salaatti

Mustikka-kaurakakku

Graavilohileivät

Pienet poropiirakat

Parmesaaniporkkanat

Puutarhajuhlien kattausta

Mustikkakakku

 

PARI SANAA RESEPTEISTÄ

Sosekeittoshotti: Jos omaa lempparireseptiä ei ole, kokeile mausteista porkkana-bataattikeittoa tai myskikurpitsasosekeittoa, klik. Laita tarjolle pieniin laseihin.

Minihampurilaiset: Leivo pienikokoisia hampurilaissämpylöitä (hyvissä ajoin pakastimeen). Valmista ylikypsää kassleria (jo juhlia edeltävänä päivänä), ja suolaa kassler sitä edellisenä päivänä: Liuota hienoa merisuolaa veteen (1 dl suolaa per 1 l vettä). Laita possu kannelliseen astiaan ja peitä suolaliemellä. Anna suolautua yön yli jääkaapissa. Laita liha voideltuun pataan. Hauduta kannen alla 125 asteessa n. 4-5 tuntia, kunnes liha on lohkeavan kypsä. Revi liha haarukalla pieniksi paloiksi. Mausta varovasti BBQ-kastikkeella (itse tehdyllä tai ostetulla), pippurilla ja pataan tulleella liemellä. Leikkaa sämpylät, laita väliin salaattia, pikkukeko possunlihaa ja tomaatti- tai retiisisiivut. Purista kansien sisäpuolelle hyvää sinappia ja paina kannet paikoilleen.

Lohileipäset: Resepti graavilohileipiin täällä, klik.

Pienet poropiirakat: Yhden piirakkavuoan kokoisesta suolaisesta piirakasta saa muffinipellillä (n.) 12 kpl minipiirakoita. Olen jakanut hyvän poropiirakan reseptin aiemmin, ja nyt tein piirakan tosiaan niin, että jaoin taikinan ja täytteen muffinipellille. En esipaistanut pohjia, vaan lisäsin täytteen ja paistoin 220 asteessa 20 minuuttia. Juustona käytin parmesaania ja sekoitin raasteen tällä kertaa porokuutioihin, en ripotellut piirakoiden päälle. Ei paistu niin tummaksi pinta, vaan kenties herkullisemman näköiseksi.

Porkkanaranut: Resepti juustoisiin rakuunaporkkanoihin täällä, klik. Rakuunan sijaan porkkanoissa voi käyttää mieliyrttiään, ja minä käytin rosmariinia.

Vihreä salaatti: Luonnistunee ilman ohjeita. Uunissa kuivatut kirsikkatomaatit ja hyvä balsamico on must, muistakaa :)

Mustikka-kaurakakku: Reseptiin onkin tässä blogissa jo useamman kerran törmätty. Tässä linkki, klik. On niin hiton hyvää että. Äitin kakussa on kermaa ja rahkaa, minä teen täytteen kermasta ja purkillisesta mascarponea. Täyte onnistuu helpoiten, kun yhdistää kerman ja juuston vatkauskulhossa ja sekoittelee sähkövatkaimella rauhallisella nopeudella, kunnes täyte on suloisen samettinen ja paksu.

 

HYVIÄ LOPPUKESÄN JUHLIA joka pihaan ja puutarhaan!

fiiliskuva

Kuva: Outi Sirviö

Mustikkapiirakka

Mummon mustikkapiirakka ja nimi(päivä)asiaa

Naistenviikko pistää uunit laulamaan aika monessa kodissa, niin paljon nimipäiväsankareita ajanjaksoon mahtuu. Leipoa ajattelin minäkin, ehkäpä mustikkamuffinsseja jollain överihyvällä kuorrutteella, mustikoita kun löytyy meiltä nyt jopa omasta pihasta. Leivottua onkin tullut jo mustikkapiirakkaa sekä murotaikina- että pullapohjalla. Ainainen kädenvääntö siitä kumpi on parempaa on kyllä ihan turhaa. Molemmat on hyviä ja molempia kannattaa tehdä.

Jos päätät naistenviikolla ryhtyä mustikkapiirakkapuuhiin, tästä talteen yksi niin perusresepti kuin olla ja voi: Mamman marjapiirakka! Sitä on kaikki syöneet mummolassa, ja herkkua on. (Vähän enemmän käytin mustikoita kuin ohjeessa.) Mamman nimeä kantavaan piirakkaan kuuluu tietysti murotaikinapohja, jossa on grahamjauhoja. Niistä tulee tämän piirakan ominaismaku. Jos unohtanut jo olet, ei kun leipomaan! (Ja samalla vaivalla tekee sitten sitä pullataikinaa myös, eikös?)

Mamman marjapiiras

Nimi. Siinäpä tärkeä asia, joka alkaa meitä ihmisiä määrittämään pian jo syntymän jälkeen. Esikoiselle ei tarvinnut nimeä sekuntiakaan miettiä, tekonimi kun oli valmiina raskaaksi tultaessa, ja se jäi elämään, koska kaikki muu olisi ollut kohtalon uhmaamista rajulla kädellä. Pojan syntymäpäivä oli merkki, josta tiesin, että nyt ollaan oikealla tiellä. Tarinan löydät tästä postauksesta.

Tuossa postauksessa myös kerron, että minulla on ollut tytönnimi mielessä jo vuosia vuosia sitten. Saara. Olen lapsesta asti tykännyt Saara nimestä, naistenviikon tyttöjä sekin. Äitiä oli kutsuttu pienenä Saaraksi, ja muistan lapsena ajatelleeni, että onpa kiva nimi, sen minäkin olisin halunnut. Kun raskausviikot reilu vuosi sitten etenivät, sanoin miehelle, että jos tyttö tulee, se on sitten Saara.

No eihän sieltä tietenkään mitään kilttiä tyttöä tullut, vaan toinen pojanjullikka. (Kätilö kysyi hetki ennen H:ta, että tiedättekö kumpi tulee. Ei tiedetä, kerrottiin. Kun vauva oli ulkona, kätilö nosti lapsen kainaloista suurieleisesti, että nähtäisiin vilaus peleistä, ennen nostoa hoitopöydälle. Emme ehtineet nähdä vauvasta muuta kuin pyllyn alta roikkuvat valtavat tulipunaiset pallit. Muru katsoi minua. ”Taisi se poika olla.”)

Olen vahvasti kohtalonuskoon kallellaan, ja vaikka ennen synnytystä sekä miehen että minun etiäiset pojan puolesta puhuivat, jotenkin olin sen Saarankin mielessäni synnytyksen hetkellä nähnyt. Oli sekava olo. Pian oltiin osastolla, ja mies, joka oli joutunut heräämään kukonlaulun aikaan oli iltapäivän alkaessa jo aivan sipissä. No, te tiedätte. Hän lähti käymään kotona suihkussa ja moikkaamassa isoveljeä. Jäin nyytin kanssa kahdestaan. Se söi ja nukkui, ja kovin oli miehekäs. Musta karvoitus korvissa ja niskassa oli riittävä evidenssi, mutta hän pieraisi pari kertaa varmemmaksi vakuudeksi. Miehenalkuja tässä ollaan.

Viereisessä sängyssä oli myös tuore äiti. Meitä tuli kurkkaamaan nuori hoitaja, joka oli jo aiemmin käynyt toivottamassa tervetulleeksi. Hötäkässä en kuullut puoliakaan mitä hän minulle sanoi. Poika oli tissillä, ja yritin kurottaa mehulasia. En yletä. Hei, anteeksi, sinä, mikä sun nimi olikaan en nyt muista, hei hoitaja siellä, viitsisitkö ojentaa tuon mehulasin.

Hoitaja tuli hymyillen sänkyni viereen, ihan enkelin näköinen. Tuossa on lasi. Ja ei se mitään. Minun nimeni on Saara.

Kylmät väreet meni pitkin selkää ja puristin – tekonimi ja kuukautta myöhemmin ristimänimi – Patea vähän napakammin itseäni vasten.

I´ll be damned, uusi mussukka, me ollaan sittenkin oikeassa paikassa, oikeana päivänä ja ihan oikealla porukalla.

Mustikkapannarit

Piimäpannarit ja lapsiperheen onnen sekunnit

Meidän perheen aamut on sorttia ”HETI MULLE TÄNNE RUOKAA!”. Vaikka joskus olisikin kiva vietellä kiireetöntä aamuhetkeä erilaisia herkkuappeita kokkaillen, emme ole nyt siinä elämänvaiheessa. Mutinat pois ja syömään!

Pannarit on yksi esimerkki aamiaisruoista, joita alan tehdä ”sitten joskus kun”. Hyvä uutinen kaltaisilleni rampautuneille äitikokeille on, että pannareita voi paistella herkkuiltapalaksikin, jos aamut ovat liian hikisiä. Ja oijoi, niin tehtiin, ja oivoi, miten hyviä tuli. Isi kokosi pinoa ripottaen sokeria joka lätyn väliin, mukaan heitettiin myös mustikoita ja annoksille vaahterasiirappia. Nappi.

Piimää sisältävät pannarit ovat lemppareitani, mutta omaa vakiohjetta ei ole vaan vaklaan muilta, joka kerta vähän eri reseptin. Tällä kertaa ohjeistuksesta vastasi Yhteishyvä (klik), paistamisesta muru alias rakkaani sydänkäpyseni mielitiettyni pupuseni. Ja kullannuput osasivat olla kerrankin hiljaa, kun äiti söi. 3,5-vuotias siksi että veti pannareita itsekin kaksin käsin, 8-kuukautinen siksi, että hän ei huuda enää nonstoppina, kuten reilu kuukausi aiemmin. Viihtyi vartin syöttötuolissa lelulla pöytää mätkien. Riittävän hiljaa, jotta äiti sai nauttia. Kiitos isi, kiitos pojat!

Piimäpannarit

Perhe-elämä on erilaisia hetkiä täynnä. Olen pikkuhiljaa oppinut repäisemään onnentunteen näistä pienistä hetkistä, jolloin kaikki on hyvin. Hetkistä, jolloin lapset ovat vaan, me ollaan vaan, esikoinen sanoo jotain nasevan hauskaa, kuopus väläyttää hammashymyn kaikilla neljällä nököllään. Sama se, vaikka äsken riideltiin, nyt olen onnellinen. Juuri tässä sekunnissa, tämän sekunnin ajan.

Haluamatta kuulostaa ankealta, suosittelen taidon opettelemista kaikille äideille, koska muuten onnenhetkiä ei ehkä joka päivä löydy. Välillä homma vain on niin raskasta. Tämä perhehomma siis. Esimerkki elävästä elämästä, meiltä, keltäs muulta:

Kirjoitin taannoin, että meidän vauvalla on ollut hyvin selviä vaiheita syntymästään asti. Viiden kuukauden iässä hän oppi pettymysitkujen jalon taidon, ja eikä aikaakaan kun pettymysitkemistä sattui jo useita kertoja päivässä, vähintään pikkuraivarit tuntiin. Liikkeelle lähtö alkoi kiinnostaa, mutta suksi ei luistanut, kattele siinä sitten kun muut kävelee, onhan se kurjaa, en kiellä. Ymmärsin pienokaista, enkä kokenut arkeamme raskaana.

Noin seitsemän kuukauden iässä eli toukokuun alkupuolella meillä kuitenkin alkoi vaihe, jota voisi kutsua vaikka totaalisen viihtymättömyyden kaudeksi, ja se oli kuulkaa äitille raskas setti se. Väittäisin, että vaikka meillä on ollut myös hankalia huonon unen jaksoja, kaiken sen aiemman reilun puoli vuotta olin jaksanut hoitaa pientämme 110 %:lla äidin rakkaudella (vau, omaa lastaan ihan puoli vuotta, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan). Kun tämä uusi vauvavaihe sitten kukki, voin kertoa, että päivissäni oli hetkiä, jolloin olisi tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin. En jaksa, en viitsi, en välitä. Huutakaa molemmat vaikka koko päivä, ei kiinnosta, en halua olla äiti. Vaikka mitä tein, vauva kitisi. Joten ihan sama.

No, onneksi ne luovuttamisen hetket oli vain sekunteja koko päivästä. Pahin viihtymättömyys ja itkuisuus kesti kolmisen viikkoa, ja yhtenä päivänä ryömiminen alkoi sujua ja se neljäskin kutiseva nököhammas oli puhjennut. Poika hymyili päiväunilta herättyään vanhaan malliin, kujeilevaa hymyään. Pidin häntä sylissäni imetysasennossa, hänen päänsä siinä tissiäni vasten katsottiin toisiamme silmiin. Pitkästä aikaa poika oli autuas ja huokaili tyytyväisyyttään. Ihailimme toisiamme, ja niissä sekunneissa oli onni.

Ne hetket, kun koet saavasi yhteyden lapsiisi lähes yliaistillisella tasolla.

Melkein parempaa kuin jonkun toisen sinulle paistamat pannarit.

Grillipitsaa terassilla

Helleviikon ruokalistalla muun muassa grillipitsa ja hodarit

Ennen tarinaa jakoon pari reseptiä. Tein ketsuppia aurinkokuivatuista tomaateista ja hölskytyskurkkuja, molemmat kesäisiä lisukeruokia, jotka säestivät meillä yhden lomaviikon ruokia tosi kivasti. Suosittelen!

Sitten siihen tarinaan. Olen kyllästynyt! Olen kyllästynyt yksin vastaamaan siitä, mitä meillä syödään. Mies auttaa paljon ruoanlaitossa, mutta kauppalistojen laatijana hän on nolla. Masentavaa.

Söimme toissa sunnuntaina iltapalaa ja päätin ottaa härkää sarvista. Pojat saisivat kantaa kortensa kekoon huushollin ruokalistan laatimisessa, edes kerran (unten mailla ollut 8-kuukautinen vapautettiin hommasta). Sanoin pojille, että äiti haluaisi nyt käydä ruokakeskustelun. Jokainen saa valita kaksi ruokaa, mitä ensi viikolla syödään. Huomenna mennään kauppaan ja ostetaan tarvikkeet pöperöihin. Jokainen saisi valita lempparinsa tai ihan mitä vaan.

3,5-vuotias oli revetä innosta. Hän oli juuri nähnyt HK:n uutuusnakeista mainoksen ja alkoi hokea ”HASSAN-NAKKEJAAAA!” Saamansa piti. ”Ja vielä saat valita toisen ruoan”.

Mies heräsi iltapalakoomastaan ja muistutti makaronilaatikosta. ”MAKARONILAATIKKOA!!!” lapsi artikuloi. No hyvä. ”Mitäs sinä muru valitset?” sanoin miehen suuntaan. ”Makaronilaatikon”, hän sanoi napakasti. ”Ei kun lapsi jo valitsi sen”, nauroin. ”Ei kun MINÄ haluan makaronilaatikkoa”, mies alkoi parkua. Muistutin 37-vuotiastani säännöistä. Ei näitä ruokia yksin syötäisi, vaan jos tehdään makaronilaatikkoa, sitä saavat sinä päivänä syödä kaikki. ”Mutta minä sanoin sen ekana, joten se on toinen valintani!”, vatipää pysyi järkähtämättä kannassaan. Yritä näiden kanssa sitten.

No, viisi ylihyvää ruokaa saatiin siis kuitenkin kolmeen pekkaan ruokalistalle kirjoitettua. Ei huono. Ja projekti osui muutenkin maaliinsa. 3,5-vuotias oli listan laatimisesta valtavan innoissaan ja halusi joka päivä useaan kertaan keskustella, mitä kukakin toivoi ja mitä kesäterassilla seuraavaksi syödään.

Toivottavasti sinäkin saat näistä vinkkejä :)

 

Pojan hodarit kahdella nakilla
Muru ja lapsi ajoivat kärryillä edestakaisin makkaravälikössä aika monta kertaa, kunnes S-marketin myyjä pelasti ja osoitti Hassan-nakkien paikan. Heitimme kärryyn myös pojan lemppareita, paikallisen possutilan Merosen herkkunakkeja, varmuudeksi. Sitten aika monen muunkin hyllynvälin kautta kassoille ja kotiin. Hodarisämpylätaikina kohoamaan, tomaattiketsupin ainekset kattilaan ja pikkelöidyt kurkut jääkaappiin, ilman tilliä. Parin tunnin päästä oltiin grillauspuuhissa.

Teimme kahdenlaisia hodareita. Mausteinen merguez-makkara eli Marokon Hassan sai kaverikseen tummaa ja täyteläistä tomaattikastiketta, lihaisan possunakin kanssa ajattelin sämpylään tunkea mummon kurkkuja, paahdettuja ja sokerilla karamellisoituja sipulirenkaita sekä sinappia. (Joku nimeltä mainitsematon tosin sekoitti pakkaa ja sotki eri täytteitä keskenään, mutta menköön näin kesällä.)

Lapsi huusi koko grillausoperaation ajan Hassania (markkinointimiehet vaan tervetuloa meille tekemään tutkimusta, miten mainoksilla vaikutetaan ihmiseen). Juuri kun nakki tuli eteen, hän jäätyi. Näytti tuliselta. Hän ottaisi sittenkin Merosen nakin hodariinsa. Myös miehen mielestä paikallinen lihanakki kurkku- ja sipulilisukkeilla oli paras. Äiskä tykkäsi eniten Hassanista ja ihanasta tomaattikastikkeesta.

Ketsuppi aurinkokuivatuista tomaateista

Hodari Hassan-nakilla

Juomasuositus: Vanhemmille Claro-oluet, lapselle pillimehu

 

Isin ja pojan makaronilaatikko
Seuraavana oli makaronilaatikkopäivä. Tekemällä uunipeltimakaronilaatikon saa vaihtelua ja enemmän kuorta. Viime metreillä muistin tekemäni ketsupin. Se kuivui hieman keitettäessä ja oli pikkaisen paksua, joten lisäsin siihen nyt hieman vettä ja ajoin uudelleen sauvasekoittimella. Pojat pysyivät perinteisessä ketsupissa, mutta pieninä maku- ja väripilkkuina myös aurinkokuivatuista tomaateista tehty versio toimi perinteisessä lootassa oikein kivasti. Ja mikä sää!

Uunipeltimakaronilaatikko ja itse tehty ketsuppi

Juomasuositus: Täysmaito

 

Äitin savuhauki
Saimme keväällä naapurin mieheltä pari haukea. Toinen pistettiin pakastimeen odottamaan kesäkelejä. Minun tämän viikon ruokatoiveeni oli, että isi savustaisi sen. Keskikokoinen hauki köllötti sähkösavustimen käryssä noin 45 minuuttia. Sen kanssa syötiin uusia pottuja, kalaliemikuutiolla ja tillillä maustettua valkokastiketta, keitettyjä ja haarukalla murennettuja kananmunia – sekä loput hölskytyskurkut, jotka pääsivät lautaselle epähuomiossa vasta kuvan ottamisen jälkeen. Lisäsin kurkkuihin nyt tillin, ja voi miten hyvin ne sopivatkaan kesäkalalle. Annos oli aivan mahtava!

Savuhauki

Juomasuositus: Suomalainen, jääkylmä lähdevesi

 

Äitin grillipitsat
Pari kertaa kesässä tekee mieli pitsalättysiä grillistä. Kun pitsataikinan jakaa viiteen palaan ja kaulii palat soikion muotoon, tuloksena on mukavan käteensopivia kesäpitsoja, kaksi per aikuinen ja yksi lapselle. (Hyvällä alustalla hyvin jauhotettu pohja irtoaa grilliin kivasti, mutta jos palat kaulii leivinpaperille, ne kohotessaan herkästi tarttuvat paperiin. Hyvä kikka on leikata paperi hieman pitsaa isommaksi, kipata grilliin ylösalaisin ja sitten vetää paperi hellästi pois.) Paistoimme pitsat kaasugrillin parilalla. Nostetaan pohjat parilalle, kypsytetään hetki, käännetään, lisätään täytteet ja suljetaan kansi. Sitten paistetaan kunnes pohja on ihanan rapea ja juusto sulanut.

Isin pitsoihin tuli Felixin luomuketsuppia, ilmakuivattua kinkkua, pari suikaloitua aurinkokuivattua tomaattia, mozzarellaa ja oreganoa. Pojan pitsa oli Margherita. Äiti jakoi kahdelle pitsalätylleen lopun aurinkokuivattutomaatti-ketsupista ja lisäsi toiseen pitsaan herkkusieniä, toiseen pari palaa sardellia. Päälle mozzarellaa ja tuoretta basilikaa. Ja rucolaa. Ei varmaan tarvitse kertoa, että herkullista oli.

Grillipitsa margherita

Grillipitsa ilmakuivatusta kinkusta

Grillipitsa herkkusienistä

Juomasuositus: Meidän lempparipitsaviini Zenato Valpolicella Superiore, lapselle maitoa

 

Isin grilliliha
Isi toivoi kunnon lihaa grilliin. Vaikka karitsaa. Kun kotimaista ei lihakaupassa ollut, päädyttiin naudan entrecoteen. Valkosipulilla, rosmariinilla ja sitruunankuoriraasteella oliiviöljyssä marinoitujen piffien lisäksi grillissä tirisi luomubataatin viipaleita, uusia sipuleita ja maissia (vakuumimaisseja, mutta asian ajoivat). Lisukkeena vielä valkosipulivoita ja helteen piiskaama terassi. Näitä kelejä ei liian usein ole!

Grillilautanen ja jäätee

Juomasuositus: Itse tehty, ruokosokerilla makeutettu jäätee. Laseissa jäitä, sitruunaviipaleita ja aikuisilla pari senttiä tummaa rommia. Paras ruokajuoma ikinä, kun helteessä grillataan!

 

Upeaa kesää, kyllä ne kelit sieltä vielä palaa!

Pannupulla Nutellasta

Nutella-pannupulla ja -kierteet, aijai!

Kesästä saa leivontapuuhiin ekstravoimia. Tuoreita marjoja tarjolla ja juhlantynkää vähän joka aiheesta, mikäs sen parempi yhdistelmä. Leivon kesällä myös pullaa useammin kuin talvella, ja kun yhtenä aamuna heräsin pullanhimoon, aloin veivata taikinaa hyvin tarkka visio edessäni. Korkkaisin purkin, joka oli hommattua tullut mutta avaamatta jäänyt. Nyt maistettaisiin Nutellaa.

Nutella on italialaisen reseptinikkarin käsialaa ja luotu joskus aikana tyyliin toinen maailmansota. Meillä ei lapsena harrastettu tämän sortin suklaa-pähkinälevitteitä, mutta olen muistaakseni kerran parikymppisenä purkin ostanut. Hyvää oli, mutta yhtään en muista mihin purkin käytin – tuskin söin lusikalla kokonaan. Melko vieras elintarvike minulle siis Nutella.

Todnäk Herra Nutella tai hänen perikuntansa oli ilman minuakin muhkean tilin jo kasvattanut, vaan tuskinpa se heitä haittasikaan, kun kaikkien vuosikymmenten jälkeen someruokaihmiset keksivät, että Nutella on hot. Vastaan on tullut jos minkä sortin luomusta, ja paineet ensin Nutellan ostamiseen ja sitten korkkaamiseen ovat minullakin kasvaneet koko ajan. Testattakoon sitä nyt pullan täytteenä, vähän huuman jälkijunassa, tuumasin. Ja ei kun hommiin!

Yhteishyvän Nutellapullissa kaaviloidun taikinan päälle lisätään pähkinätahnan kaveriksi voita ja fariinisokeria. Kuulosti ekstraherkulta. Hasselpähkinärouheen jätin pois, koska a) meillä ei ollut ja b) minun teki mieli nyt ihan pehmeää, suussasulavaa pullaa ilman rouheista purutuntumaa (joka kyllä yleensä parantaa syömiselämystä, mutta nyt oli siis toiset tavoitteet mielessä).

Kerroin joulun alla pipari-pullabriossien teon jälkimainingeissa, että kierrepullat ovat minulle murheenkryyni. Ne pursuavat ja tulevat liian isoiksi. Nyt keskityin kaulimiseen ja rullan tekemiseen. Ohjeessa käskettiin kaulia taikinasta 30 x 50 cm kokoinen levy, ja mittasin homman tarkkaan. Varmuudeksi lisäsin kokoa pitkältä sivulta pari senttiä yli puoli metriä, jotta taikina olisi varmasti tarpeeksi ohut. Ja annas olla. Kun täytteet oli levitetty ja pullarulla pyöritetty, jo leikatessa sitä paloiksi huomasin, että rulla oli napakka ja tarpeeksi ohut. Pullavuokiin pystyyn nostetuista paloista tuli nättejä, ja vaikka pelkäsinkin niiden taas turpoavan uunissa, niin ei käynyt. Pullista tuli oikein somia. I’ll be damned.

Paistoin osasta rullaa kierrepullia, mutta leikkasin rullasta myös 6 leveämpää siivua. Päätin tehdä niistä bostonpullan. Varsinaisen innovaation tein kun nostin pullatornit kakkuvuoan sijaan voideltuun valurautapaistinpannuun (voitelin palojen pinnat munalla ja ripautin päälle hieman raesokeria). Paistoin 200 asteessa 27 minuuttia. Pannu oli todella kuuma ja pulla varmaan jälkikypsyi pitkään, mutta niin tai näin, kypsyysaste oli syötäessä perfect! Pulla oli pysynyt pannussa jopa hieman lämpimänä kun se nostettiin päiväkahvipöytään. Ai jai!

Nutella-kierteet

Nutella-pannupulla

Melko täydellisen pullapäivän päätyttyä oli iltapesujen aika. Mies oli iltapuhteilla vauvan kanssa ja minä suihkussa, esikoinen heitteillä yksinään. Kun tulin keittiöön, näin, että poika oli alkanut iltapalapuuhiin. Ottanut pussiin pakatun neljäsosa paistinpannun kokoisen pannupullan lopun käteensä ja söi sitä hampurilaistyyliin, kaksin käsin, ihanan tyytyväisen näköisenä. Lapsi ei ole liiemmin välittänyt pullista tai kakuista joten herkkujen syömistä ei ole jouduttu rajoittamaan. Niinpä en nytkään moittinut vaan menin pöydän ääreen, otin pojan syliin ja katselin antaumuksellista mussutusta hänen päätään silitellen.

”Äiti”, poika henkäisi. ”Miksi sä teitkään mulle tätä ihanaa ja herrrrrkullista pullaa tänään?”
Olin pakahtua.
”No koska äiti rakastaa sinua niin paljon.”
”Ai?”, poika vastasi yllättyneenä. ”Minä taas rakastan isiä koska hän teki minulle tänään sen IIISOOOON tornin legopalikoista”, pikkumies kuittasi ja jatkoi syömistä.

Niinhän se on, että ei pärjää äiti italialaistöhnällä, jos vastassa on isi tanskalaispalikoilla.

Mutta kyllä me taidettiin Nutellan kanssa tosi hyvin kampoihin skabassa pistää ;)