Valkoviinispritzer seljankukalla

Rakastan alkoholia. Haastakaa käräjille, mitä sitä peittelemään. Varsinkin lomalla lasi viiniä tai olut ruoan kanssa nostaa ruokahetken seuraavalle tasolle, ja kun on lämmin, aurinkotuolissa nautittu cocktail on ihan paras rentoutumiskeino. Säätiedotus lupailee tälle viikolle hellekelejä, ja meidän terassilla on varauduttu outoon ilmiöön hyvissä ajoin. Kehittelimme meidän suun mukaisen drinkin jo loman alkajaisiksi. Ei vara venettä ja niin edelleen.

Valkkarispritzer on kesälomajuoma jos mikä. Loisto aperitiivi, joka maistuu ruoanlaiton lomassa ja grilliä viritellessä sitä paremmalta mitä lämpimämpi on, elikäs nappilaaki tälle viikolle. Tässä juomassa superia on maun lisäksi se, että sangrian tavoin kukin voi sekoittaa tästä mieluisan, kevyemmän tai runsaammin alkoholia sisältävän, makeamman tai kuivemman. Sun valinta.

Meidän valinta on ollut lapsiperheystävällinen, eli sisältää 12 cl valkkaria, perusalkoholiannoksen verran. Sen sulamiseen naiselimistöstä menee suunnilleen kaksi tuntia, mikä tarkoittaa, että jos sellaisen nauttii iltapäivällä aurinkotuolissa, voi hyvällä omalla tunnolla juoda paviljonki-illallisella sen oluen tai lasin viiniä, eikä promillet kasaudu. Eikä kasaudu kaloritkaan, sillä tässä spritzerissä käytetään kivennäisvettä, ei spritea! Mikä parasta: seljankukka on ollut jo pari vuotta jollain lailla trendikästä, joten sen käyttäminen drinkissä saa sinut tuntemaan olosi paremmaksi ihmiseksi, jos saat ruokatrendeistä kiksejä.

Näin sen teet: Ota isoja viinilaseja tai mukavan kokoisia muita laseja esille. Laita pohjalle kolmisen jääpalaa per lasi. Korkkaa pullo omena-seljankukkajuomatiivistettä (Tesco Finest Apple Elderflower). Valuta 1,5−2 ruokalusikallista tiivistettä laseihin (perusruokalusikallisia, ei siis leivonnassa käytettäviä 15 ml:n mitallisia, se on jo vähän hevi määrä). Mittaa laseihin 1−1,5 dl valkoviiniä (tarkka 12 cl jos haluat olla eksakti). Kaada päälle kivennäisvettä 0,5 dl per lasi. (Meillä on tällä lomalla suurkulutettu Kotimaista kivennäisvettä ja hiilihapotettua lähdevettä. Näitä pikkupulloja on koko ajan jääkaapissa, joten olen fiksannut juoman molemmista, molemmat hyviä.) Lopuksi kevyt sekoitus lusikalla.

Juoman voisi koristella syötävällä kukalla, sitrus- tai hedelmälohkolla… mutta ei tässä nyt ole aikaa, kun on kiire terassille!

Hyvää kesää!

Lasten kanssa Kotkassa ja Tykkimäellä

Olemme intohimoisia kotimaanmatkailijoita. Lasten tultua reissujen tyyli on muuttunut mutta peruskaava pysynyt. Valitaan kiva kaupunki, uusi tai vanha tuttu, varataan pariksi yöksi hotellihuone, ja lähdetään matkaan!

Tämän kesäloman ekaa kaupunkilomakohdetta ei tarvinnut miettiä, sillä 4-vuotias oli imenyt koko alkukesän ”pädiltä” eteen tupsahtavista mainoksista vaikutteita ja Tykkimäki oli saanut kohteena jo eeppiset mittasuhteet. Perhe autoon ja sinne siis.

Kelit suosivat puuhapäiväämme, mutta oli meillä kivaa muutenkin. Alle 120 senttinen 4-vuotias ei pääse moneenkaan laitteeseen yksin, mutta vanhemman kanssa tosi moneen vehkeeseen. Mistä mieleen eka vinkki: olisi kannattanut ostaa myös isille ranneke. Puistosta sai ostettua kertalippuja vaivatta, mutta äkkiä ne kuitenkin kustantavat enemmän kuin se ranneke. Toisaalta. Irtolipuissa oli se etu, että äitikin sai laatuaikaa pojan kanssa parissa vehkeessä, ja yhteistä seikkailua Yllätysten talossa muisteltiin vielä nukkumaan käydessä.

Toinen suosikki vähemmän vauhdikkaista vempeleistä oli Mukkelis Makkelis –paviljonki, eli sisäleikkipaikka kiipeily-liukumäki-radalla. Emme olleet etukäteen tutustunut ohjeisiin (tavaramerkkimme aina kun matkustamme), joten emme tienneet varautua siihen, että sisäleikkipaikalla piti olla sukat jalassa. Toka vinkki: kantsii pakata sukat hoitolaukkuun, myös aikuisille. Niitä voi ostaa kahviosta, mutta isolle sakille sukista tulee helposti lisälaskua päivään. Meillä isi käyttää sukkia ja kunnon kenkiä sortsikeleilläkin, kiitos psoriasiksen, mutta minulle ja 4-vuotiaalle ostettiin sukat. (Tykkimäki-sukat oli lapsesta itse asiassa paras matkamuisto, onni tässäkin onnettomuudessa.)

Ruokapuoli on Tykkimäellä huvipuistoista tuttua. Helppoa settiä, joka maistuu lapsille, varsinkin, kun katsoo isoveljestä mallia. Vaikka oli hieno päivä, pahinta ruuhkaa ei ollut missään ja syömiset, vessareissut ja kaikki muu hoitui kiitettävästi. Jes!

Kouvolassa olisi varmasti ollut muutakin kivaa – kuten Actionpark ja Aquapark, lapsi tiesi kertoa – mutta yöpymispaikaksi olimme valinneet Kotkan, jonne ajaa Tykkimäeltä hujauksessa. Kohteessa Sokos Hotel Seurahuoneella oltiin puoli seitsemän aikaan, joten kovin paljon muuta ei tarvinnut tehdä kuin viedä kamppeet huoneeseen, ruokailla hotellin Fransmanni-ravintolassa, tutustua alakerran leikkipaikkaan, kipaista iltapesulle ja painua pehkuihin koko lössi.

Seuraava päivä seikkailtiin Kotkassa. Suuntasimme vaunuseurueemme ensimmäisenä Maretariumiin. Siellä oli sopivasti nähtävää. Ei valtavan suuri paikka, mutta kun mukana on malttamaton 1,5-vuotias, ei siinä koko maapallon merenalaisia maailmoja olisi katsella pystynytkään. Kotoisat kalat olivat 4-vuotiaalle tarpeeksi eksoottisia, kun joukossa oli myös jättiläissampia ja pelottavia ankeriaita, aivan siinä lasin takana.

Maretariumista suuntasimme eri kävelyreittiä pois, ihailimme kauniita puutaloja ja päädyimme torille. Isot pojat bongasivat parturin, me jäimme pienen kanssa torille vaunuttelemaan. Pikkuitkujen ja syliin pääsemisen jälkeen poika nukahti päikkäreille, joten äiti junttasi itsensä torikahvilan tuoliin ja viestitti isoille pojille että paikalle sopisi saapua kera päiväkahvien. Torikojujen kylteissä lukeva ”posso” oli pakko googlettaa kahveja odotellessa, ja kun se paljastui paikalliseksi perinneherkuksi eli kotkalaiseksi munkkipossuksi, sellainen oli saatava myös. Ja kyllä oli päiväkahvi kohdallaan. Isille maistui tuore lihapiirakka, 4-vuotiaalle jäätelö, 1,5-vuotiaalle uni. Idyllistä, aijai Suomen kesä!

Torilta suunnattiin Haukkavuoren näkötorniin. Sopivan kävelymatkan päässä sekin. Liput piti ostaa käteisellä, jota pienen kaivelun jälkeen onneksi löytyi. Sitten lähdettiin kipuamaan. Isi toivotti äitin sinne missä pippuri kasvaa ja pyysi joskus tutustumaan asioihin etukäteen. Torniin kavuttiin aika kapeaa kiviportaikkoa, ja pienemmäksi ja matalammaksi kävi. Kahdelle aikuiselle mukanaan jännittynyt ja innokas 4-vuotias homma olisi ollut perfect elämyksellinen, mutta 1,5-vuotias, jota piti kantaa, oli isille himppasen liian raskas pohjetreeninä. Äiti taas järkyttyi perillä siitä, että historiallisen kohteen huippu ei ollut lasitettu. 1,5-vuotias lähti heti juoksemaan täysiä ympäri kapeaa ja pientä tähystyspaikkaa, äiti konttasi perässä ja kirkui 4-vuotiaalle, ettei saa yrittää kammeta itseään laitojen yli. Poistuimme pikaisesti, äitillä häntä hieman koipien välissä. Suosittelen silti kohdetta – jos teillä ei ole pahimmassa vaiheessa olevaa uhmataaperoa sylilastina ja synnytyksen jälkeen puhjennutta korkeanpaikan kammoa ja onnettomuuspelkoa helmasyntinä.

Mutta saimme me reissusta paljon irtikin, sillä kävelymatkalla takaisin kerroin 4-vuotiaalle sodasta, jossa äitin pappakin oli ollut, ja Lotista, jotka vartioivat ja tähyilivät tornissa. Lasta kiinnosti tarina ja se, kuka sodan hävisi. Yllätin itseni keksimällä parhaan vastauksen ikinä: ”Tavallaan Suomi hävisi, mutta sillä ei ole merkitystä. Se, että sota loppui, oli kaikkein tärkeintä.” Lapsi nyökkäsi, ja taisi käsittää.

Ohitimme mukavan näköisen Erkan Bistro –ravintolan, jonka terassin kohdalla olikin sopivasti nälkä. 4-vuotiaan mielestä parhaat ranskalaiset ikinä. Sitten hypättiin takaisin torin kupeeseen, kierreltiin kauppakeskuksessa, löydettiin jälleen uusi leikkipaikka, ja köpöteltiin satamaan, jossa pystytettiin kansainvälisiä suurmarkkinoita. Ja niin olikin jo ilta pitkällä ja aika palata hotellille. Vaatteiden vaihdon kautta syömään, nyt Amarilloon, siihen nurkkaan tietysti, josta 1,5-vuotias pääsi pujahtamaan hotellin kahta ravintolaa yhdistävään pikkuleikkipaikkaan. Luksusta vanhemmille, kun taapero viihtyy. Syököön sitten seuraavalla reissulla.

Lapset vaativat vielä ennen iltatoimia visiittiä siihen hotellin varsinaiseen leikkihuoneeseen alakertaan. Äiti totesi hississä haikeasti, että olisihan se tällä reissulla ollut kiva jotain jälkkäriäkin saada (päiväkahvimunkki ei ole jälkiruoka, jos ette tienneet). Mies suuntasi hissillä takaisin ylös ja sovittiin, että hän hakisi baarin tiskiltä pari espressoa. Tuli tyhjin käsin takaisin. ”Ai, ei saanut viedä kahveja ravintolasta ulos”, totesin masentuneena. Ei, vaan hän oli kysynyt tiskillä, löytyisikö mitään makeaa. Tarjoilija oli sanonut, että listasta voi katsoa. Siis ravintolan ruokalistasta. Mies oli kokeellisesti todennut, että creme brulee ja suklaakakku sitten. Ystävällisesti oli pyydetty palaamaan 12 minuutin päästä takaisin. Ja niin muru lähti, ja saapui takaisin ala-aulaan parin espresson ja jälkkäreiden kanssa, joita tarjoilija kantoi. Ala-aulassa oli tasan yksi pöytä ja tuolit, siinä istuimme ja nautimme rauhallisesti jälkiruoasta, lapset kirmasivat ja viihtyivät leikkihuoneessa.

Olin hyvästä palvelusta hieman järkyttynyt. En missään nimessä kuulu ihmisiin, joiden mielestä asiakaspalveluihmisten pitäisi venyä kaikkeen mitä asiakkaat pyytävät. Ei ruokaa voi tilata mistä sattuu ja minne haluaa. Ravintolahan leviäisi kuin Jokisen eväät. Huonepalvelut on erikseen.

Mutta. Kiitos Seurahuoneelle. Kiitos kahvista ja kakkupalasta, jotka sain syödä rauhassa puolison kanssa jutellen. Tulin tapauksesta tavattoman onnelliseksi. Pienet asiat elämässä, nähkääs.

Aamu valkeni sateisena. Tarkoitus oli käydä kurkkaamassa markkinahumua ja haistelemassa alkavien Kotkan meripäivien tunnelmia, mutta pakkasimme perheen autoon ja lähdimme matkaan. Sovimme, että jos Loviisan kohdalla ei sada, pysähdytään ja vietetään pari tuntia kauniissa kaupungissa kuljeskellen. Kun satoi, ei pysähdytty. Mutta räplättiin jo puhelimella nettiä ja pohdittiin, mille reissulle seuraavaksi lähdetään.

Varoitus Jyväskylään: vaativa leikkipaikkatestiryhmämme saapunee pian niille nurkille.

Antipasto-herkkuja ja äitiys-avautumista

Tämä postaus sisältää tilitystä. Mutta ennen sitä mukavat uutiset: Meillä on syöty hyvin!

Päästiin alkaneen kesäloman kunniaksi viettämään murun kanssa hetki laatuaikaa. Ajattelin ekana kolmea ruokalajia. Tokana mieleen tuli italialainen keittiö. Kolmantena pohdin, mitähän viinikaapista löytyy.

Jo aamulla kaupassa alkaneet ja koko päivän kestäneet ruokahöpinät saivat myös puolison sopivasti latautuneeksi. Siunailimme yhdessä herkkujen äärellä, mutta muistimme syödä hitaasti, kun kerrankin aiheessa oltiin ilman lapsia. Aivan nappi-ilta!

Pääruokamme oli hiilillä korvennettu flat iron steak kera samaisen käsittelyn pikaisesti saaneiden broccoliinien ja sitruuna-mustapippurimaustevoin. Perfect! Jälkkäri keräsi murulta yllätysylistykset (yleensä hän haluaa syödä jälkiruoaksi pussillisen sipsejä telkkaria katsellen, jos lapset on poissa). Tein jogurtti-pannacotat, joiden päälle kippasin balsamiviinietikkasiirapilla säikäytettyjä mansikkalohkoja. Keskelle taulua osuttiin.

Ja miksi ei olisi osuttu, olinhan jo kauppareissulla päätynyt takuuvarmoihin onnistujiin ja lemppariratkaisuihimme. Yhteisen illan avaava alkuruokamme oli siksi ja itsestään selvästi antipasto/tapas-tarjotin. Testailin tässä yhteydessä lisää saamiani Tesco Finest –tuotteita. Tarjottimelle valkkautui bresaolaa, manchegoa, täydellisen makeiksi kypsyneitä kirsikkatomaatteja ja niitä mainitun sarjan paprikatäytteisiä oliiveja. Poksautin auki myös Tesco Finest Pesto alla Genovesen, ja ainoan edes vähän kokkailua muistuttavan peliliikkeen tein paahtamalla kyytiin crostini-leipiä. (Jos et ole testannut, tee vaikka näin: Leikkaa patongista hieman vinottain ohuehkoja siivuja. Lado pellille, ripottele joukkoon valkosipulinkynsisiivuja, noin siivu per leipä ja timjaminoksia, rouhi päälle suolaa ja pirskota oliiviöljyllä. Paahda 200-225 asteisessa uunissa viitisen minuuttia, kunnes leivät ovat kunnolla rapeita mutta eivät ylikuivia. Nauti antipasto-sortimenttien kanssa.)

Muita lajikkeita syötiin suoraan suuhun tyylillä, mutta pestoa maistelimme paahdetun leivän päällä tomaattisiivujen kanssa. Hyvä yhdistelmä. Isoa fiilistä en pestosta kuitenkaan saanut. Ei purkkipestoissa mitään vikaa ole, mutta itse tehty on niin paljon parempaa, että tuskin tämänkään pariin palaan. Sen sijaan paprikatäytteiset Tesco-oliivit, oijoi mitä makupaloja. Oletteko ikinä pohtineet, miksi paprikatäytteisiä oliiveja tehdään? Itse olen, sillä eiväthän ne maistu paprikaiselle. Näitä syödessä tuli ahaa-elämys, ”ai tämän takia!”, eli näitä tulen nauttimaan toistekin.

Loppuun epäkaupalliset avautumiset:

Voiko äitiys olla millään tasolla ristiriitaisempi savotta kuin on? Ei meillä ainakaan. Revit hiuksia päästä lasten kanssa, varsinkin 1,5-vuotiaan täystuhon, mutta kun ne lähtevät ja saat laatuaikaa miehesi kanssa, kaihoisat fiilikset valtaavat mielen ja kahden aikuisen ihanan illallisen ääressä naureskelet lasten tokaisuja ja päivän sattumuksisa. Vaikka hetki aiemmin olit valmis huutamaan mukuloille kurkku suorana.

Tämä kokovartalotehosekoittimella surautettu tunnepirtelö, jota hormonit hauskuuttavat entisestään, on aika ajoin paksua nautittavaksi. Voin pahoin, kun luen perhelehtiä ja tajuan, miten päin helvettiä kasvatan lapsiani. Mikään ei ole mennyt siten, kuin ammattilaiset neuvovat. On siis helpompi lopettaa lukeminen ja mennä tilanteesta seuraavaan vailla mitään haisua siitä mitä on tekemässä. Olen luuserivanhempi.

Näissä kuvissa ja tunnelmissa kului loman pari ekaa päivää. Sitten saimme vieraita. Henkilö, joka on ollut olemassa koko elämäni tuli käymään ja kertoi jutelleensa toisen henkilön kanssa, joka hänkin on ollut geimeissämme pitkään. Henkilö sanoi vapaasti lainaten näin: ”Juttelimme, miten korrekti ihminen sinä olet. Et räjähtele joka asiasta ja annat toisten ihmisten olla sellaisia kuin ne on ja elää omaa elämäänsä. Sen takia nämä teidän lapsetkin on varmaan niin rauhallisia ja hyväkäytöksisiä.”

Olen nyt neljä päivää maistellut noita lauseita ja mielessäni kuvitellut itseni äitiyden, joskus jopa ihmisyyden, Oscar-gaalaan, jossa em. sanojen saattelemana minulle ojennetaan pokaali, jota sitten itkuisin silmin otan vastaan kera ”emmänytolismitääntarttenu”-kiitospuheen, painaen samalla kämmenelläni tissien ja kaulan väliin jäävää rintakehän osaa, juuri silleen, kuten yllättyneet hyvät ihmiset tekevät.

On tämän postauksen elämänviisauksien yhteenvedon aika, kohdistettu teille kanssa äidit ja siskot, joista joskus tuntuu arjessa himppasen raskaalta:

1. Etsi itsellesi Se juttu. Jos se on välimerellinen ruoka, tervetuloa kerhoon. Helli itseäsi omalla jutullasi ja ota siihen puolisosi mukaan. Rakastakaa toisianne niiden ihanien yhteisten juttujenne kautta, vaikka vain kerran kesässä. Niistä hetkistä saa valtavasti voimaa.

2. Yritä pitää elämässäsi kiinni niistä ihmisistä, jotka kehuvat sinua, ansiosta tai aiheetta. Kun kuulet kehun, mässäile sillä sisäisesti niin kauan kuin pystyt. Ylpisty, hykertele, taputa itseäsi selkään. Ja kun arki iskee päin pläsiä, muistele niitä kehuja. Niistä hetkistä saa valtavasti voimaa.

Aamiainen englantilaisittain: pekonitoastit ja kirsikkatriffle

Kun työ on S-ryhmän viestinnässä ja haluaa harjoittaa ruokabloggausta, olemme hankalan yhdistelmän äärellä. Tarkoitus ei ollut alkaa pitämään Ääs-propaganda-blogia, mutta luontevasti se asia on blogiin uinut. Ja niin ui nytkin.

Sain kollegoiltani SOK:n marketkaupan puolelta maistiaisia ruokakauppojemme uusista, brittiläisen Tesco-kauppaketjun tuotteista. Tutkaillessani niitä iski heti inspiraatio, jota riittää luulen parinkin postauksen verran. Ensimmäisenä ja oikeutetusti meillä nautittiin aamiaista englantiseen tyyliin!

Englantilainen aamiainen on käsite maailmalla. Se sisältää paljon paistettuja juttuja. Pekonia, munia, sieniä, tomaatteja, papuja, paahtoleipää ja teetä. Päätin, että menemme vähän kepeämmällä linjalla, kesäisellä ja kenties naisellisella – verrattuna tosi raskaaseen rasvomättöön. En tiedä onnistuinko, mutta herkuttelumeininkiä meillä oli, vieläkin nousee vesi kielelle.

Valkkasin teeksi Tesco Finest –sarjan vihreän jasmiiniteen. Kylmänä juomana tarjolla oli kannuun tehtyä mehua saman sarjan omena- ja seljankukkajuomatiivisteestä. Tee oli hurmaavan kukkea ja miellyttävän makuinen! Mehu sen sijaan oli minun makuuni vähän liiankin kukkea. Mutta jos et ole trendikästä seljankukkaa vielä lasissa testannut, kyllä se kerran väärti on. (Kuva pakkauksista, kun ne on oikeasti aika vimpan päälle.)

Aamiaislautasille nostimme lämpimät toastit suoraan paistinpannulta, hyydytetyt munat kattilasta ja terttukirsikkatomaatit uunista. Kuvan ottaminen vei taas hetken aikaa, mutta muru sai luvan alkaa pistellä satsiaan naamariin. Naamariin, joka olikin pitkästä aikaa blogikuvaamisesta – tai sen nälkäisenä seuraamisesta – pahasti punainen. Epäilin hetken jopa seljankukka-allergiaa, kun väri oli niin vahva. Mutta kun läikät katosivat samaa tahtia ruoan kanssa, reaktio varmistui psyko-somaattiseksi. Ja kyllä tämän annoksen äärellä tosiaan kannatti leppyäkin, kaikki onnistui nimittäin täydellisesti:

Laitoin kahden ison paahtoleivän väliin 5 siivua juustoa. Kolme goudaa ja pari punaista emmentalia. Toisen paahtoleivän voitelin sinapilla. Juustosiivujen väliin istutin pannulla paahdetun – muttei ylirapeaksi paistetun – pekonisiivun hieman taiteltuna. Käytin HK:n englantilaista pekonia, jossa on paksu leikkaus. (Fileepekoni toimisi myös, mutta Amerikan pekonista tulee eri makuinen leipä, muistutan.) Toastit paistetaan keskilämmöllä pannulla, hyvässä voissa, molemmilta puolilta. Jos pannussa on kansi, kantsii laittaa hetkeksi päälle, jotta saa juuston paremmin sulamaan. Jos haluat varmistaa, että juusto ehtii täysin sulaa, voit raastaa sen. Mutta me haettiinkin jähmäkkää lopputulosta, eli ei tosiaan haittaa, jos juusto ei ehdi täysin sulaa.

Leivät leikataan kahdeksi kolmioksi, ja kaverina toimii tomaatti tosi kivasti. Tein omani niin, että nostin ison terttukirsikkatomaatin oksan uunipellille ja pidin parikymmentä minuuttia parissa sadassa asteessa kiertoilmalla. Rouhaisin tomaateille hieman suolaa ja pippuria ennen uuniin laittoa ja pirskotin myös tilkan oliiviöljyä. Tarkkaile uunia, etteivät tomaatit ehdi täysin lussaantua.

Kananmunat tein haudutustyyliin. Olen ostanut aikoinaan munamies-murulleni haudutuskupit jostain keittiötarvikeliikkeestä, mutta nyttemmin emme niitä juuri käyttele, kiitos hektisten aamujen (syitä lifestyle-vaihdokseen voi hakea aiemmista postauksista). Kupposet voidellaan, niihin rikotaan muna, maustetaan suolalla ja laitetaan kansi päällä varovasti kiehuvaan veteen hautumaan. Kypsennysaika valitaan mieltymyksen mukaan. Me tupataan tekemään 7 minuutin munia. Valuva sisus, ou jes.

Jatkoin juomiemme kesäisen kukkeaa tyyliä ja tein aamiaislautasen kaveriksi triffle-tyyppiset jogurttiherkkupalat. Laitoin laseihin paksua maustamatonta jogurttia, Tesco Finest Berry & Cherry Granolaa sekä kirsikoita ja persikkaa, kahteen kerrokseen. Tähän asti aika simppeliä, mutta venytin aamurutiinimme äärimmilleen ja keitin jasmiiniteestä siirapin, jolla silasin kirsikka- ja persikkalohkot: Laitoin pikkukattilaan 1 dl:n vettä, kuumensin, ja liottelin siinä jasmiiniteepussia viitisen minuuttia. Lisäsin vajaan teelusikallisen pieniksi tikuiksi suikaloimaani tuoretta inkivääriä ja 0,25 dl sokeria. Keitin seosta reilun 5 minuuttia, kunnes se oli siirappimaista, eli puulusikalla kattilan pohjaa vetäessä vana ei heti sulkeudu. Siivilöin inkiväärin pois, ja silasin puolikkaan lohkotun persikan ja kasan kirsikanpuolikkaita. Kahteen triffleen riittävä määrä, vähän jäikin.

Lopputulos oli hento ja herkullinen, ja oikeuksiinsa hedelmälisuke olisi päässyt ihan sellaisenaan, vaikka vaniljajäätelökiehkuran kanssa jälkkärinä. Paksu jogurtti ja voimakas kauragranola hieman nimittäin jättivät jasmiinisiirappia varjoonsa – mutta hei, että jaksoin tällaisen väkertää, se on se pääasia!

Granolaa on kyllä vielä pakko kehua. Aivan nappi, herkuttelumysli juuri minun makuuni.

Tescon tuotteita löytyy S-marketeista, Alepoista ja Prismoista. Tämä ei ole maksettu mainos, mutta vähän sinnepäin kuitenkin. Suhtaudu infoon varauksellisesti, mutta pidä mielesi avoinna sille mahdollisuudelle, että suositukset on tehty rehdiltä pohjalta, ruokaihminen ruokaihmiselle.

Kesäkeitto kookosliemessä. KESÄ!

Välillä kohtalo tökkäisee ruokainspiraation muodossa. Kirjoittelin viime kerralla kuivamausteista, jotka välillä tuppaavat unohtumaan ruokakaapin perukoille. Löysin kaffirlimenlehtiä, ostettu aikana, jolloin muiden kotkotusteni ohella ehdin asioida kaupoissa, josta niitä voi ostaa – täällä maalla ei ihan lähikaupan tuotteita nuo.
Suunnitelmissa oli chili-katkarapukeiton pykääminen. Kotiin kolahti muuan Yhteishyvä, jonka reseptejä täällä liputtanut olen vähän niin kuin työnkin puolesta (se on S-ryhmän viestinnässä). Lehti muutti hyvää plääniäni. Aasialainen kesäkeitto. ”Hey you! Sä pääset mun kattilaan!”

Kesän varhaissatoa ja herneitä, kookosmaitoliemessä, jonka mausteena chiliä, inkivääriä, limeä ja korianteria. Koukuttavaa ja suosittelen kokeilemaan, vaikka kaffirlimeä et olisi kaapissasi viittä vuotta hillonnutkaan. Jätä pois, ruikkaa vähän enemmän limemehua mukaan, syö laskevan kesäauringon kajossa ja haaveile kaukolomasta. Yksin. (Sopii niin haaveiluun kuin matkailuunkin, itse asiassa, jos perheralli jälleen kiristää vannetta pään ympärillä.)

Kesän ensimmäisissä paahtavissa auringonsäteissä ja mausteisissa ruokatunnelmissa paistatellessani pakotin itseni jälleen kerran lupaamaan, että alan ottaa enemmän ruokakuvia. Jotta oppisin niitä ottamaan. Vitsi se on mulle tämän syömis-bloggaus-harrastuksen vaikein ja ainoa karvan verran vastenmielinen puoli.

Tuumasin, että jos alan ottaa kuvia älyluurillani, madaltuisiko kuvien räpsimisen kynnys ja saisinko sitä useammin tehtyä. Nyt siis hoidin homman näin ekaa kertaa, ja hyvinhän se ui kuva blogiin tätäkin reittiä. Aika vallankumouksellista (varsinkin, kun juuri totesin tekeväni viestintää työkseni. Tosi aallonharjalla, siis…).

Perhe-elämästäni pahimpia paloja blogissa myös usein jakavana pakko on lisätä loppuun huomiot kaikkein kiintoisimmista asioista, eli niistä, jotka rajautuvat kuvan ulkopuolelle. Tällä kertaa ne olivat nakkikeittoa syövät lapset – eihän sitä nyt kookosmaitoon tai uusiin makuihin uskalla niin pienenä lähteä – sekä broilerinfileepaistinpannunsa kanssa perimmäistä annosta lähestymässä oleva mieshenkilö. Eihän sitä kasvisruoan syömistä 38-vuotiaana, näin lähellä jo loppua, kannata aloittaa. ”Äläkä laita sitä korianteria mun kuppiin, se maistuu saippualta” huutojen siivittämänä kanaa kesäkeittoon vaan!

Uusi kesä, ihana aurinko, vaan ei meidän perheessä mitään uutta sen alla.

Hyllynsiivoajan fenkolinen lohilaatikko

Lienee paikallaan selittää, miksi blogi on hiljentynyt ja postailu takkuilee. Tällä kertaa syyt ovat yllättäviä – en pääse pistämään ihan koko asiaa vaativien lasten piikkiin. Menin ja vaihdoin työpaikkaa. Uusi työ on vienyt huomioni, ja blogi on unohtunut. Lisäksi työmatka piteni pitkän pätkän, ja perheen yhdessäoloaika on arkisin hieman lyhentynyt. On siis sitäkin vähemmän aikaa omille jutuille.

Kirjoittamiseen aikaa vielä irtoaisi, mutta erityisesti kuvien ottaminen unohtuu jatkuvasti, samoin syömistemme suunnitteleminen jaettavuusmielessä. Nyt revin itseäni niskasta päivittämään kuulumiset ja jakamaan samalla toimivan reseptin, jota olimme testanneet jo ajat sitten ja josta viime hetkillä muistettiin ottaa se kuvakin.

Idea ruokaan syntyi kuivaruokakaapin seuraavaa eli kolmatta hyllyä siivotessa (ekan hyllyn tarina tässä postauksessa, tokan hyllyn tässä). Tällä hyllyllä säilytän mausteita, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä sekä satunnaisia säilykkeitä. Tyhjensin hyllyn, pyyhin, ja siirsin tavarat takaisin. Osastolta löytyi paketit hienoa ja karkeaa merisuolaa, myllysuolaa, sormisuolaa, pöytäsuolasirotin, liha-, kala-, kana- ja kasvisliemikuutioita, lohkeavaa ja juoksevaa hunajaa, rusinoita, kuivattuja karpaloita, saksanpähkinöitä, pinjansiemeniä, pari leivontasuklaalevyä, ruokasoodaa, leivinjauhetta, vaniljasokeria, vanilja- ja manteliaromit, punainen elintarvikeväri, tomaattimurska, tomaattipyreetä, purkillinen etanoita ja toinen sardiineja. Kaikissa päiväykset priimaa. Hyllyn kaksi isoa rasiallista mausteita sen sijaan tulevat sisältämään toisenlaisiakin tarinoita, arvelin, ja kävin kimppuun.

Pusseissa ja sirottimissa luki mustapippuri, valkopippuri jauhettu, valkopippuri kokonainen, maustepippuri jauhettu, maustepippuri kokonainen, viherpippuri, roseepippuri, yrttisuola, savupaprika, aromisuola, grillausmauste, pippurisekoitus, sitruunapippuri, kaneli, oregano, tilli, laakerinlehti, kumina, juustokumina, korianterinsiemen, sinapinsiemen, fenkoli, rakuuna, meirami, rosmariini, timjami, salvia, kirveli, curry, kurkuma, kuivattu chili, cayennepippuri, kaffir limetin lehti, katajanmarja, muskottipähkinä, inkivääri, neilikka jauhettu, neilikka kokonainen, kardemumma jauhettu, kardemumma kokonainen, piparkakkumauste ja vaniljatanko.

Mausteiden päiväysten kanssa ei ole niin justiinsa, joten sellaiset, joissa päiväys oli pikkaisen ylitetty eivät huomiokylttiä saaneet. Post-it lappu muistuttamaan pikaisesta ruoanlaittoinspiraatiosta päätyi kuitenkin viher- ja roseepippurien, jauhetun maustepippurin, limenlehtien ja fenkolinsiementen kylkeen.

Tekisin lähiaikoina pippuripihvejä, ja kippaisin viher- ja roseepippurit kermasoosin. Done! Mitä limenlehdistä sitten? Olen ostanut niitä kauan ennen lasten tuloa. Vanhempi mopopoikani on 4,5-vuotias, joten limenlehtien kanssa mennään sillä rajalla, että pitää kysyä, onko niiden maku ikuinen vai osoite roskis. Pohdin, että tehdään thaimausteista katkarapu-chilikeittoa joku päivä ja testataan asia. Tai siis testaan, mieshän ei tule sellaista ruokaa syömään. Sen sijaan jauhetun maustepippurin tulen syöttämään murulle lusikalla, koska hän on sen perheeseemme tuonut vuosia sitten, kun olimme tekemässä lihakeittoa ja kauppalapussa luki maustepippuria. Hän toi kokonaisia ja jauhettua, molempia kaksi myyntierää. Kun ei ollut ohjeita, ettei ainakaan lopu kesken. Muistelin tapausta vieläkin savu korvista kohoten, ja kirjoitin Yhteishyvän verkkosivujen reseptihakukenttään ’fenkolinsiemen’. Ja näin meillä syötiin pian sen jälkeen fenkolilla maustettua lohilaatikkoa.

Resepti on hyvä, fenkoli antaa laatikolle mukavan säväyksen. Juureksista tehty lohilooda ei istu nyt hirveän hyvin kauteen, mutta kyllä se uusi sato sieltä kohta tulee, joten laittakaa resepti korvan taa. Täydellisesti kauteen sopivana vinkkinä painoin itse mieleen appelsiinimaustettujen possunfileiden reseptin. Possu pyöritetään mausteseoksessa, jonka yksi aines on fenkoli. Ehkä tätä grilliin juhannuksena..? Loput siemenet voikin sitten heittää leipä- tai sämpylätaikinaan, ja niin on hävikkiä taas hallittu herkutellen.

P.S. Enempää ei ole postauksia tätä laatua ja tällä erää tulossa, sillä kuivatarvikekaapin kaksi alinta hyllyä ovat tyhjiä ja tavarat tungettu niihin ylempiin. (Tiedätte kyllä miksi, jos teillä on 1,5-vuotiaita lapsia.) Ulosvedettävien hyllyjen yläpuolella on itse asiassa vielä yksi taso, kiinteä ihan ylin hylly. Lasten muropakettien takana hyllyltä löytyy isin tarpeistoa. Hedelmänameja, suklaita, sipsejä. Kierto on rivakkaa, joten hyllyä ei tarvitse muijan siivota eikä isin kuivatarvikkeista päiväyksiä kollata, näin minun on annettu ymmärtää…

Lohtulepuskat talkkunasta

Kirjoitin taannoin siitä, kuinka siivousvimman iskiessä, usein keväällä, tulee käytyä läpi kuivatarvikehyllyä. Ylähylly tuli jo aiemmin siivottua ja ylimitoitetun kokoista kookosjauhopussia vaille kaikki veivinsä heittämässä olevat elintarvikkeet käytettyä. Talvilomailimme maaliskuussa, ja hupsista heijaa taas iski inspis. Otin käsittelyyn toiseksi ylimmän hyllyn, jossa säilytän sokereita, puurohiutaleita, linssit osastoa sekä leivontatarvikkeita.

Hyllyltä löytyi luomusokeria, fariinisokeria, ruokokidesokeria, erikoishienoa sokeria, hillosokeria, hyytelösokeria, raesokeria, tomusokeria, tummaa ja vaaleaa siirappia, vaahterasiirappia, seesaminsiemeniä, kookoshiutaleita, mantelijauhetta, liivatelehtiä, kaakaojauhetta, kaurahiutaleita, kauraleseitä, vehnä ateriajyviä, couscousia, linssejä, täysjyvämannaa, puuroriisiä ja mysliä. Kaikki aika perussettiä, päiväykset kunnossa. Hyllyn pyyhkäisy ja paketit takaisin.

Seulaani eivät mukisematta sen sijaan läpäisseet nomparellit, jotka olivat tosi iloisesti yli päiväyksensä ja makutestin perusteella pikkaisen kovettuneita. Palautin hyllylle kyljessään huomiota herättävä post-it-lappu. Näistä leivotaan lapsen kanssa mokkapaloja, päätin. Toinen surkeaan jamaan ajautunut löydös: talkkunajauhot. Olin ostanut pussin esikoisen synnyttyä yli neljä vuotta sitten, kun kotiutumisemme kunniaksi leivoin Kinuskikissan reseptillä elonkorjuukakkua, tulevalle viljelijälle ja traktorimiehelleni.

Muru ei tykkää talkkunasta ja poraa joka kerta, kun olen pussin sisältöä yrittänyt johonkin kuluttaa. Olin silti onnistunut käyttämään lähes kaiken, avio-onnea uhmaten. Viimeisiä, kenties jo vähän liian pölyttyneitä desejä vietiin. Mutta mihin muuhun kuin talkkunahyveeseen niitä oikeastaan voisi käyttää? Päätin kysyä Yhteishyvä.fi:n reseptihausta. Talkkuna-hakusana palautti erinomaisen ehdotuksen. Perunalepuskaa muistuttivat talkkunarieskat, joita ison satsin tekemällä saan hävitettyä koko pussin. Jes!

Kerroin pojille, että tänään me lomalaiset syödään kalasoppaa ja talkkunarieskoja. Kaikki kolme vastustivat, kaksi sanallisesti ja kolmas joka ei osaa puhua tyytyi matkimaan muiden tympeitä naamanilmeitä. ’Kermainen lohikeitto ja lepuskat’ olisi ollut parempi myyntipuhe, tajusin, mutta minkäs enää teit.

Vaan annas olla, in your face, pääsin näyttämään ronkeleille pitkää nenää. Ruokailuhetkemme oli todella onnistunut. Lämpimissä talkkunarieskoissa oli erinomainen maku. Talkkunan maistoi, mutta maku ei ollut päälletunkeva. Laseissa oli loman kunniaksi valkoista. Soppa oli mitä herkullisin, ja muistin myös suurustaa liemen JA käyttää kuohukermaa, siinä yksi onnistuvan sopan salaisuus. (Jos et muista, miten perinteinen lohisoppa tehdään, voit tarkistaa asian vaikka täältä, klik. Tein keiton tuohon tyyliin, paitsi purjon jätin pois, perunan määrää vähensin ja porkkanan kasvatin, ja kermana oli sitä ehtaa kuohua.)

Täydellinen ruoka. Kuuluisaa hyvän mielen tuovaa lohturuokaa myös. Hyvä mieli tulee eri ihmisille eri ruoista, mutta usein lohturuoalla viitataan ruokiin, joissa on mukana ripaus äidin tai mummon keittiötä. Neitsyt-ihmisille lohtua lapsiperherallin keskellä tuo myös kaapin siivous, vaikka hylly hyllyltä. Tänään, tätä kirjoittaessani, kun pääsiäisenä koko perhe on sairastanut vatsataudin ja 1,5-vuotias nukkuu edelleen puolivointisena päiväuniaan, lohtua tuovien asioiden merkityksellisyys on tosi läsnä. Niitä tarvitaan, uskokaa pois. Kohta painan enteriä, ja sitten keitän kupin kahvia ja syön USKOMATTOMAN herkullista kaupasta ostettua Kanelipitkoa, leipurina Jokioisten Leipä.

Vaikka haluaisi, ei aina ehdi tehdä itse. Onneksi on osaavia ruoka-alan yrittäjiä, onneksi on leipomoita. Kiitos teille, lausun jälleen iltarukouksessani tänään.

Aamiainen ja satokausihedelmiä vol 2.

Joskus natsaa, ja meillä natsasi vähän aikaa sitten herkkuaamiaisen kanssa. Ruoka oli hyvää, lapset seesteisiä, ja kaikki oli täydellistä. Vietimme viime viikon talvilomaa ja päätin ottaa kohtalonhetkestä revanssin. Tekisimme taas herkkuja sesongin hedelmistä, ja makeaa tietty pitäisi myös olla, tuumasin ja aloin rustata kauppalistaa.

Valkkasin jälleen juttuja, joita pystyi valmistella edellisenä iltana. Toteutusaamuna urakka ei siis ollut ylitsepääsemätön, vaan liekö syy lasten sairastelun vai minkä mutta ihan edellisen kerran kaltaiseen euforiaan en päässyt. Pian 1,5-vuotias pikkumiehemme ei tällä kertaa oikein viihtynyt pöydässä ja päädyin ahmimaan ruoat. Sähläämistä ja pomppimista pöydästä keittiön kaapeille ja taas istumaan oli muutenkin enemmän. Kuviin tuli keltainen kelmeä valo, enkä jaksanut näpsiä montaa otosta. Täydellisen aamupalahetken (ja sillä someleveilemisen) epäonnistumista tärkeämpää lienee kuitenkin huomioida onnistumiset:

Saimme aikaiseksi mukavan menun. Kananmunatkin muistuivat mukaan. Pöydässä oli meillä harvinaista herkkua eli eksotiikkaa, ja tulin myös kokeilleeksi trendireseptiä, jota en ikinä ollut. Nyhtöpulla, mikä aamupalamme tähti! Kookostäytteisen pullan lisäksi pöydässä oli teetä ja pähkinä-hedelmäleipää, hedelmäsmoothiet, paahdettuja verigreippejä, niitä keitettyjä munia ja pekonia, ja päärynävispipuuroa. Massut tuli ylitäyteen (kyllä, se on onnistuminen!). Vinkit resepteihin kuvien jälkeen, olkaa hyvät :)

Teetä ja cashew-karpaloleipää
Kauppojen jauholeipomoiden ja paistopisteiden leivät ovat helppo keino saada aamiaispöytään ekstraa. Säilyvät yhden yön hyvin. Fazerin cashew-karpaloleipä on omia suosikkejani.

Hedelmäsmoothie satokauden eksoottisimmista
Kevättalvi on monien eksoottisten hedelmien sesonkia. Jos näitä maistella haluaa, nyt on se aika! Ostin syöntikypsän mangon, papaijan ja pari passionhedelmää. Kuoret pois ja tehosekoittimeen. Lisäsin mukaan myös banaanin, mikä oli vähän tyhmää, koska kokonaisuudesta tuli pikkaisen tönkkö. Ohensin hedelmäpommiani vedellä, mutta liikaa en uskaltanut lantata ettei maku valjuunnu. Joimme siis melko paksua smoothieta. Yksi tapa olisi ollut jatkaa juomaa omenamehulla tai puristaa mukaan sitruksia, mutta päätin, että tönköllä mennään. Ainakin oli hedelmäistä koko rahalla!

Paahdetut verigreipit, pekonia ja munia
Paahdetut, karamellisoidut verigreipit ovat nosteessa, ja pitihän se meidänkin maalaisten tällainen Ameriikan ihme testata: Greipit halkaistaan ja puolikkaille ripotellaan muutama ruokalusikallinen tummaa sokeria, vaikkapa ruokokidesokeria. Sitten uuniin 225 asteeseen ja reilun viiden minuutin paahto, kunnes reunoilla näkyy aavistus mustaa. Sotkuista syötävää. Kattamani alkuruokahaarukka ja –veitsi eivät paljon auttaneet. Mutta olihan ne hyviä. Täydelliset 7 minuutin munat olivat murun mielestä tosin parempia, samoin aamiaispekoni. Verigreipin ja pekonin makuyhdistelmä on muuten mieletön, täältä suositellaan!

Päärynävispipuuro
Idea päärynävispipuuroon tuli tästä reseptistä. (Muista tarkistaa vispipuuron neste-suurimosuhde oman pakettisi kyljestä, mannojahan on useampaa sorttia.) Omenamehuun tehty mannapuuro on jo itsessään hedelmäinen, mutta päärynäsoselisäyksellä siitä tuli superintensiivinen ja herkullinen. Reseptissä kehotetaan käyttämään vauvanruokasosetta, mutta minä tein päärynäsoseen näin: Kuorin satokauden somia Rocha-päärynöitä, lohkoin, ja hauduttelin lohkot läpipehmeiksi voissa paistinpannulla. Soseutus korkeassa astiassa sauvasekoittimella. Sosetta kannattaa tehdä vähän reilummin, käyttää osa vispipuuroon ja syödä osa vaikka iltapalajogurtissa. Vispattu puuro yöksi jääkaappiin, aamulla annokset voi koristella vaikka kotimaisilla vadelmilla.

Kookos-karpalotäytteinen pull apart -pulla
Jenkkien pull apart -leivät ja pullat ovat testaamatta pitkään olleet, vaikka sen viisi vuotta sellaista on pitänyt kokeilla. Nyt tai ei koskaan. Jos aamiaiseksi mielii pullaa, kannattaa tehdä illalla pullataikina ja nostattaa se yön yli jääkaapissa. Yön yli pullassa ei ole mitään erikoista, taikina on sama, mutta hiivaa leipurit kehottavat käyttämään hieman totuttua vähemmän. Minä laitoin taikinaan 2,5 dl maitoa ja nippanappa 20 g hiivaa. Tein muuten normitaikinan, mutta voin sijaan sulatin joukkoon purkinpohjalliseni luomu kookosöljyä. Sitä oli sulatettuna 0,75 dl. Ei haisuakaan, mitä määrää voita se vastaa, mutta taikina tuntui alustaessa kimmoisalta ja sopivan rasvaiselta, joten tällä mentiin. Sitten kelmua taikinakupin päälle, leivinliina ympärille ja yöksi jääkaappiin kohoamaan.

Aamulla taikinaa nuijitaan uudelleen ja kaulitaan se korvapuustien teosta tutuksi levyksi. Pituus leveyssuunnassa reilu 40 senttiä, korkeutta n. 30 cm, kunhan levy on sopivan ohkoinen, hyvä tulee. Sekoitin sähkövatkaimella 50 g pehmeää voita ja 0,5 dl tomusokeria ja levitin ohueksi kerrokseksi pullalevylle. Päälle ripottelin 0,5 dl kookoshiutaleita ja 0,5 dl kuivattuja karpaloita, jotka olin liottanut yön yli rommissa. Alkoholin voi toki jättää pois (meillä päin sellaisia reseptimuunnoksia tehdään kyllä harvoin). Sitten pullalevy leikataan kuudeksi kaistaleeksi, jokaisen leveys noin 7 cm (hieman leipävuokaasi pienempi leveys). Kaistaleet nostetaan päällekkäin, jolloin saat pitkän suorakaiteen muotoisen pinkan. Tämä pinkka leikataan paloiksi, leikkasin omani kuuteen osaan. Voitele pitkä leipävuoka, ja nosta nämä kuusi taikinaneliöpinkkaa vuokaan pystyyn, eli niin, kerrokset näkyvät ylöspäin. Kohotetaan puolisen tuntia (vaikka 40 asteisessa uunissa, jos kohoamaan lähteminen tuntuu vaivalloiselta yön yli jääkaapissa olon vuoksi). Paistetaan 200 asteessa noin 30 minuuttia, vähän pullan korkeudesta ja vuoasta jne. jutuista riippuen. Eli tarkkaile pullaa. Jostain syystä googletellessani pull apart –pullien reseptejä törmäsin moneen, jossa pullaa ei voidella munalla. En voidellut omaani, mutta kun taas heti viiden vuoden päästä ehdin tehdä tätä seuraavan kerran, voitelen pullan päällipinnan. Kyllä se kumminkin mustuu ja kuivuu eri tavalla kun ei voidella.

Ennen aamiaispöytään nostamista pullaa joutuu hetken jäähdyttämään. Ihan siksi, että sen saa kipattua vuoasta lautaselle. Sitten tein karpaloiden liotukseen käyttämästäni rommista kuorrutteen, lisäämällä marjojen punaiseksi värjäämään nestetilkkaan tomusokeria. Kuorrutetta pullan päälle, ja sitten syömään. Nyhtöpullapitkossa ei tarvita veistä, sillä pullalevyt irtoavat pitkosta vetämällä. Täyte tekee tästä tahmeaa syötävää. Mutta hei, jos se on tahmeaa, se on aina hyvää!

Kalapuikkojen kaverit mango, lime ja inkivääri

Satokausisyöminen on hirveän virkistävää. Olen ollut aina hyvin hajulla eri hedelmien ja vihannesten satokausista, mutta mitä eksoottisempiin herkkuihin on menty, sitä vähemmän käryllä olen niiden sesongista ollut. Muoti-ilmiön ansiosta myös kaupoissa satokauden parhaat ovat nykyisin paremmin esillä, joten ostoksilla käydessä voi aidosti oppia jotain ruoanlaitosta. Miten kätevää – ja inspiroivaa.

Kävimme viikko sitten lauantaina 4-vuotiaan kanssa kaksin kaupassa, luksusreissu siis, ja tarkoitus oli hakea kalapuikkotarpeita. Kuinkas sattuikaan silmään mangojen maailmasta kertova juliste ja viittaus netistä löytyvään reseptiin kalapuikoille sopivaan kylmään kastikkeeseen. Hei! Ei tylsää perunamuusia tänään, vaan vähän mielikuvituksellisempia satokausikavereita kalapuikoille: hedelmäistä, mangoa ja limeä sisältävää kastiketta sekä inkiväärillä maustettua juureslisuketta it is! Ei kun tarpeet koriin ja kokkaamaan.

Aloitamme mango-kermaviilikastikkeesta kuutioimalla mangon pienen pieneksi kermaviilin joukkoon. Maustetaan limemehulla sekä currylla, nopeaa ja erilaista. Sitten juuresranskalaiset uuniin: Leikkasin porkkanaa ja palsternakkaa ranskismaisiksi lohkoiksi ja levitin pellille. Mausteeksi rouhin suolaa ja pippuria ja ripottelin joukkoon myös ruokokidesokeria. Sitten kuumensin kattilassa pari ruokalusikallista öljyä ja ruokalusikallisen verran voita ja kuumentelin siinä hetken silputtua inkivääriä (noin 1 rkl verran, kun juureksia oli alle kilo mutta yli puoli kiloa). Sitten silasin juurekset inkivääri-öljyseoksella ja kääntelin hieman (alkuperäinen idea Maku.fi:stä). Kypsennys kiertoilmalla 225 asteessa noin 25 minuuttia, lohkojen paksuudesta riippuen.

Kun juurekset kypsyvät, paistetaan kalapuikot: Leikataan kuhafileistä kookkaita paloja ja maustetaan suolalla (tai jätetään suola pois kun lapsia on pöydässä ja lisätään suola vasta valmiiden kalapuikkojen päälle aikuisten annoksilla). Otetaan työpöydälle kolme lautasta. Yhteen laitetaan vehnäjauhoja, yhteen kevyesti vatkattua munaa, yhteen korppujauhoja. Kieritetään kalapalat ensin huolella vehnäjauhoissa, sitten munassa, sitten korppujauhoissa. Kuumennetaan paistinpannussa reilusti ruokaöljyä, noin sentin kerros. Kun vaalean leivän pala tirisee öljyyn tiputettaessa mukavasti, se on sopivan kuumaa. Paistetaan kalapuikkoja muutaman minuutin ajan molemmin puolin, kunnes ne ovat saaneet mukavasti väriä, ja sitten pöytään.

Kalapuikkopäivä oli meidän talviloman eka päivä, ja tietysti 1-vuotias vetäisi itsensä heti ekana yönä nuha-kuumeeseen. Mutta jos hakemalla haemme tilanteesta hyviä puolia, se on se, että kuumeinen 1-vuotias on uninen ja hieman pihalla koko ajan. Hän istui koko ruokailun kuistimme sohvalla unipupu nyrkissä ottamatta tilanteeseen mitenkään kantaa. Äiti sai nauttia kevätauringosta, kuhasta, mangosoosista ja inkivääriranuista – sekä lasillisen Rieslingiä – ihan rauhassa.

P.S. Inkivääristä, limestä, mangosta ja muista maaliskuun sesonkituotteista löydät tietoa esimerkiksi tästä artikkelista, klik.

Ex tempore marokkolaista kanaa

Rakastan ruokaa ja ruoanlaittoa. Erityisesti rakastan erilaisten reseptien tutkimista vaikkapa ruokalehtiä tai blogeja kahlaillen, samalla miettien, miten tästä suklaakakusta voisi kehittää oman makuni mukaisen tai missä tilanteesta tätä pataa olisi kiva tarjota.

Meillä on kotona aina arvostettu hyvää ruokaa ja kaikki sukulaiseni ovat kovia syömään niin kuin minäkin. Yläasteella innostuin mokkapaloista siinä missä muutkin, kotoa muutettuani opettelin ruskean kastikkeen ja peltipitsan teon. Mutta vasta jossain vuoden 2005 korvilla, reilussa parinkympin iässä, reseptien ja viinien maailma lähti viemään. En todellakaan ollut sitä ennen mikään erityisen kokeileva kokki. Mutta pikkuhiljaa homma eteni, ja harrastuneisuuteni hurjimpina vuosina suunnilleen 2009, 2010 ja 2011 me syötiin murun kanssa välillä todella ison vaivannäön takana olleita pöperöitä – ja koluttiin ravintola toisen perään.

Kun tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi, useamman vuoden jatkunut hauska harrastus lässähti. Ei jäänyt kokonaan, mutta on se hankalampaa, ja joskus asiasta tulee paha mieli. Tein uuden vuoden lupauksen. Päätin, että jatkan edelleen reseptien selailua ja ruokaunelmointia, mutta lopetan harmittelun siitä, että ”tätäkään en ehdi kokeilla”. Joskus ehdin, useimmiten en, mutta mitä sitten. Kauniista ruokakuvasta ja kivasta reseptistä voi silti nauttia.

Tässä suht uudessa elämässäni kahden lapsen äitinä kokkailumyönnytyksiä joutuu tekemään vielä enemmän kuin aiemmin. Haluaisin antaa tälle blogille 110 % energiani, mutta annan 7 %, koska muu olisi tyhmää. Nyt mennään näin. Ja ehkäpä juuri siitä syystä, että ruokaan ja sen laittamiseen ihan kympillä keskittymiseen on niin harvoin mahdollisuus, se kun hetken onnistuu luomaan, se tuntuu superhienolta:

Oli viikonloppu. Jääkaapissa oli broilerin koipia, eikä paljon muuta. Kauppaan ei huvittanut lähteä, olisi siis taiottava jotain kivaa olemassa olevasta. Ihme tapahtui, ja lapset viihtyivät ja olivat vaivattomia. Rohkenin antautua ruoanlaittoon ja inspiroitua. Tein kuskusia, perinteiseen taboulleh-tyyliin. Se tarkoittaa, että mukaan pilkotaan tomaattia, puristetaan sitruunamehua, silputaan yrttejä, lisätään vaikka oliiveja ja kas, säilöttyjä kikherneitä löytyi kaapista, joten niitäkin. Jos haluaa paljon makua, kuskusin kypsennysveteen voi lisätä kasvisliemikuution. Mutta suolallakin pärjää.

Sitten valmistin broilerille henkeen sopivan mausteseoksen, jonka hieroin kuivaksi taputelluille koiville. Nappasin idean mausteseokseen tästä reseptistä, tein annoksen tuplana ja käytin 3 koipeen. Lapsille uuniin meni maustamattomat versiot. Kypsensin kanapakkauksen ohjeen mukaan ja nostin kaiken pöytään.

Olin mielettömän hyvällä tuulella. 1-vuotiaamme söi kuskusia, mikä yllätti ja nosti hyvän fiiliksen tappiin. Alitajunta puski häivähdyksenomaisesti silmilleni kuvan lämpimästä pitaleivästä ja hummuksesta, jotka olisivat täydentäneet pöydän hienosti, mutta kieltäydyin lähtemästä voivottelun linjalle. Keväinen aurinko jo hieman valaisee. Välillä asiat sujuu. Joskus parasta on käsillä oleva, siksi, koska tämä on meidän näköistä elämää. Lämmin leipä menisi jo imelän Strömsö’n puolelle (hän lohdutti itseään).