Grillattu feta ja kolme muuta viinijuustoa

Rakastan juustoja. Ja rakastan viiniä, erityisesti sen miettimistä, mikä viini mätsäisi hyvin millekin ruoalle tai mihinkin tunnelmaan.

Tein lomamme loppupuolella männäkuunvaihteessa perheenäidin urotyön. Suunnittelin neljän ruokalajin menun, jokaisessa mukana herkkujuustoani, ja jokaiselle ruokalajille funtsasin sopivan viinin. Menu oli välimerellinen, mun lempparia, viinit italialaisia, sama syy. Ostoskorissa sellaisia satokauden herkkuja kuin mansikoita, nektariineja, aprikooseja ja terttukirsikkatomaatteja, ja lapset päiväkylässä mummolla. Oli aikaa kokata ja nauttia laatuaikahetkestä kahden. Tunnelmat piti jakaa pikimmiten blogissa, mutta arkeen paluuseen liittyvien kiireiden vuoksi venynyt taas on. Terassikausi alkaa olla auttamattomasti ohi – vaan muistiin silti nämäkin vaikka ensi kertaa varten.

Kahdenkeskiset kesähetket on kiva aloittaa alkupaloilla. Sillä aikaa kun hiillos muhii, maistuu lasit proseccoa ja somat crostini-leivät: Leikkasin patongista vinoviipaleita, levitin pellille. Valutin osalle hieman juoksevaa hunajaa, päälle nostin vuohenjuustokiekkoja, mansikka- ja nektariinilohkoja. Muutamalle leivälle pirskotin oliiviöljyä ja pudotin päälle mozzarellasiivun (koska, kuten arvaatte, muru ei välitä vuohenjuustosta). Uunissa taisi olla 215 astetta, ja paahdoin leipiä viitisen minuuttia, kunnes juusto oli lämmennyt ja aavistuksen sulanut, leivät snadisti rapsakoituneet. Rouhaisin pintoihin mustapippuria ja tiputin mansikoille balsamicoa. Mansikka-vuohenjuustoleiville nostin tuoretta timjamia, mozzaleiville basilikalehdet. (Myös mozzacrostiniin olisi sopinut balsamico-mansikkalohko erinomaisesti, mutta kuten arvaatte, muru ei syö mansikoita leivällä.) Aika herkku hetki!

Pääruokasalaattimme olin tehnyt valmiiksi odottelemaan: Kuivasin kiertoilmalla 150 asteessa terttukirsikkatomaatteja, kunnes ne olivat sopivan nahkeita. Mausteena rouhaisu suolaa, pari tippaa balsamicoa ja oliiviöljypirskotus. Käytin paprika- ja punasipulilohkoja kunnolla kuumassa pannussa, oliiviöljyssä, kunnes niihin tulee ihana väri ja paahtunut maku. Jäähdytin, ja sekoitin kasvikset salaattisekoitukseen. Rouhaisin hieman suolaa ja pippuria joukkoon ja nostin lautasille kera kuivatun kirsikkatomaatin oksan. Sitten laitoin fetalevyn (sitä aitoa) foliolle, maustoin pippurilla ja kuivatulla timjamilla, norottelin päälle hieman oliiviöljyä ja painoin tuoreen rosmariinin oksan pintaan. Sitten juusto tiukasti foliopakettiin. Tästä tulisi paras grillattu fetasalaatti ever, tuumasin, koska kreikkalaishenkiseen menoon sopivasti oli grilliin tulossa karitsankyljyksiä. Kotimaiset on niin herkkua, ostan aina kun näen!

Kyljyksiä grillataan pari minuuttia kuumilla hiilillä, mausteeksi riittää suola ja pippuri. Fetaa pidetään hiilillä ehkä viitisen minuuttia, riippuu grillin lämpötilasta. Mutta aika nopeasti se sulaa sellaiseksi puolijähmeäksi. Grillattu feta toimii paitsi salaatissa ja leivällä, myös muunkin kuin karitsankyljysten kyytipoikana, vaikka naudan ulkofilepihvien. Kannattaa testata! Ja ai niin – lasissa italialaista tuhtia punaviiniä!

Oli ensimmäisen jälkkärin aika. Idea varastettu vuosia vanhasta Koti ja keittiö –lehdestä: Laitoin jälkiruokamaljaan aprikoosinlohkoja ja appelsiinin kuorta suikaleina. Ripottelin päälle kunnolla sokeria, ja kaadoin maljaan punaviiniä, jotta aprikoosit hieman peittyy (säästäväisyyssyistä käytin luonnollisesti sitä punaviiniä, joka ruoalle oli varattu, enkä pohtinut sopivuutta tähän sen kummemmin). Aprikoosit köllöttelivät kiltisti huoneenlämmössä pari tuntia ja siirtyivät sulavasti terassille. Romanttisen hetkemme kruunasi ajatus siitä, että jaetaan etujälkiruoka ja syödään se samalta lautaselta. (Mies halusi omat lusikat ja haarukat, mutta myöntyi yhteen lautaseen.) Ja nyt se juttu: aprikoosit syötiin taivaallisen pecorino romanon kanssa. Laseissa tilkat Vin Santoa. Punaviini-aprikoosien ja juuston yhdistelmä oli taivaallinen, viini kruunasi. Järjettömän hyvää, rakkaat juustojen ystävät!

Kun terassi oli siivottu ja tiskikone pyöri, saapuivat lapset. Ohjelma jatkui leikin ja iltakylpyjen merkeissä. Siinä, että jälkiruoka syötiin vasta vahvasti laskevassa auringossa saunan päälle, oli toisaalta se hyvä puoli, että olin varma ekan alkoholiannoksen jo haihtuneen ja uskalsin avata vielä sen viimeisen viinipullon ilman paniikinomaista selittämistä (lähinnä itselleni, ja öö… vähän teillekin) että kaadotolivatniinpieniäettäkylläminävielätämänuskallanjuodavaikkalapsetonkotona.

Viimeinen ruokalaji, viimeinen juusto. Tosi rakas mascarpone. Parhaassa muodossa, eli mansikkatiramisussa. Tiramisukeksit olin kostuttanut vedellä laimennetulla Vin Santolla – saatiin senkin pullon avaamiselle vähän enemmän syitä – ja mascarponen lisäksi tiramisussa oli kreikkalaista jogurttia, juoksevaa hunajaa, ja soseutettua mansikkaa, maustettuna tuoreella rosmariinilla. Lasissa makeaa, kuohuvaa, punaista eli Franciacortaa. (Lapsilla pillimehua ja reissumiestä.)

Melkoista kreikkalais-italialaista fuusiokeittiötä. Jälkkärivinkki otettu muinaisesta Glorian Ruoka&Viini –lehdestä, joka on Koti ja keittiön ohella se toinen elämäni suurista aikakauslehdistä, se, jonka pariin aina vaan palaan.

Ja nämä useamman ruokalajin italiaistyyppiset illalliset kahdelle aikuiselle on kanssa sellainen juttu, johon palaamme toistuvasti. Olen yrittänyt lasten ilmaantumisen jälkeen järjestää tällaisen hetken kerran kesässä. Aikaisemmista versioista voit lukea, klik, tästä postauksesta (Camparia parilla tavalla) ja klik, tästä postauksesta (maailman paras antipasti ja mätipasta).

Kohti syksyä ja kynttiläillallisia, kesä lämpimänä mielessä!

Elokuun sato yhdellä lautasella

Paistinpannulla kypsennetyt kasvis-juuressekoitukset on vakilisuke meidän perheessä: Lorautetaan pannulle oliiviöljyä, laitetaan lämpö kovalle, heitetään kyytiin ronskeiksi paloiksi leikattuja kasviksia ja/tai juureksia (hifistelyhetkinä lisäilen kasvikset kypsymisjärjestyksessä, useimmiten yhtenä könttinä), annetaan niiden ottaa selkeää väriä pintaansa kannen alla (joka estää roiskeet), pienennetään lämpö kohtuulliseksi, ja annetaan hautua, kunnes haluttu kypsyysaste on saavutettu. Meillä päin al dente, napsahtavan napakka. Mausteeksi riittää rouhaisut suolaa ja pippuria.

Alkukesästä ekat lisukkeet tehdään uusista potuista ja porkkanoista sekä kesäsipulista. Sitten aletaan hullutella kotimaisella paprikalla. Porkkana-paprika-sipulipannu on hurjan hyvää ja sopii myös tortilloihin. Elokuussa viimeistään on mistä valita. Tällä kauppareissulla noukin ostoskoriini keskikokoisen kesäkurpitsan ja parsakaalin sekä pienehkön fenkolin, kaikki kotimaista tietty. Porkkana- ja sipuliniput kotoa löytyikin, ja sitten ei kun pilkkomaan. Kesäkurpitsasta paksuja kiekkoja ja edelleen puolikuita, parsakaali kukinnoiksi, porkkanat ja sipulit lohkoiksi, fenkoli suikaleiksi. Oliiviöljy pannuun ja humpsis kasvikset joukkoon. Kun pinnat olivat poksahtaneet sopivasti, keskilämmöllä muhittelua kunnes porkkanat olivat napakan kypsiä.

Normista poiketen päätin hieman maustaa. Nostin volyymin uudestaan tappiin ja kaadoin pannulle reilun ruokalusikallisen siirappia ja annoin sen kiehahtaa. Sitten sekoitus kasvisten joukkoon. Mausteeksi rouhaisut niistä suola- ja pippurimyllyistä, silputtua chiliä – kotimaista kun on saatavilla just nyt – ja vielä kuivalla pannulla paahdettuja seeseminsiemeniä sekaan. Mies vastasi lihan grillaamisesta, ehdin ottaa yhden kuvankin sillä aikaa kun hän leikkasi possua. Ja sitten syömään!

Syöminen on ruoanlaiton se paras osuus, mutta ikävä kyllä liian usein meidän ruokailuhetket menee kuitenkin siihen, että 1,5-vuotias alkaa säätämään. Haaveilen jo ensi kesästä, kun sillä saralla alkaa helpottaa. Että saan syödä herkkurehuni rauhassa ja ilman keskeytyksiä.

Ja kun haaveilemaan alettiin, miksi jättää se siihen. Haaveilen myös kesästä, joka koittaa viiden vuoden päästä. Arvioni mukaan silloin nuoremmankin pojan täytyy olla jo niin fiksu (vaikka mitkään merkit ei arviota vielä puolla), että sitä ei joudu vahtia herkeämättä. Haaveilen viltistä nurmikolla tai terassin aurinkotuolista. Pojat viihtyy pihalla leikeissään ja touhuaa omiaan. Ne ei huuda äitiä kerran minuutissa – ehkä vain kerran vartissa – ja minä voin lojua, rentoutua, olla hiljaa, katsella pilviä, pitää silmiä kiinni. Kun se kesä koittaa, aion myös lukea kaikki kaapeista löytyvät ruokalehdet, ei selaten vaan syventyen, ja poimia ideoita keittiöömme, auringon paahtaessa ihoa, viltin vieressä lasi kylmää juotavaa.

Elämän pienet asiat on tärkeimpiä, olen tajunnut.

Lasten kanssa Jyväskylässä

Kesäloman suola on hotellireissut kotimaassa. Poikkesimme alkulomasta Tykkimäellä ja Kotkassa (raportti täällä, klik), ja onnistunut trippi nosti riman korkealle. Seuraavaksi kohteeksi valittiin Jyväskylä, koska olin kuullut, että uusi Solo Sokos Hotel Paviljonki on hieno ja palvelu hyvää. Kuuklettelin kaupunkia ja huomasin, että aivan Paviljongin viereen on avattu SuperPark sisäaktiviteettipuisto, ja se oli siinä. Keksittäisiin puuhaa kelistä riippumatta, sillä sadetta lupasi.

Lähdimme matkaan kahdentoista hujakoilla pienemmän päiväuniaikaan. Orimattilasta ajelee Jyväskylään parissa tunnissa. Matkalla, Leivonmäen kohdalla, on kaikkien tien päällä kahvittelevien paratiisi, Karoliinan Kahvimylly & Kestikievari. Olen poikennut vanhassa osoitteessa, joka oli superviehättävä, eikä uusi paikka pihalla vakuuttanut. Vaan kaskas. Ulkoa hallimainen, sisältä varmasti yksi Suomen persoonallisimmista kahviloista. Entisajan tunnelma on rakennettu huonekaluilla ja muilla elementeillä vimpan päälle. Musiikki kruunasi.

Tirsoilta heränneet lapset jaksoivat juuri ja juuri jonottaa, saavuimme ruuhkaiseen hetkeen. Upeat leivonnaiset houkuttelivat, 4-vuotiaskin halusi kakkua. Palat on suuria, mutta nyt ollaan lomalla, joten lapsi sai oman minttu-suklaakakkuvuorensa, vaikka tiesin, että sen valloitus jäisi puolitiehen. Itse nautiskelin pullan, sekin hehtaarikokoa mutta ah niin hyvää. 1,5-vuotias sai rieskaa ja oli mielissään. Se, mitä minä ja muru tien päällä aina etsimme, on rehellinen sämpylä. Täällä sekin oli priimaa. Tiskiltä valittiin mieluisa sämpylä, joka kiikutettiin täytettäväksi keittiöön. Ihana, tuore juustosämpylä, hyvää kahvia ja jälkkärit päälle, nam!

Perillä Jyväskylässä tsekkasimme itsemme huoneeseen ja lapset saivat Onni Orava kylpylelut, joista riitti riemua. Meillä oli luksustilat, ns. perhehuoneratkaisu eli lisähuone lapsille. Vierekkäiset huoneet on yhdistetty väliovella, ja kokonaisuudesta tulee hulppea. Toisen huoneen kylppäristä löytyi amme – jes. Huoneen jälkeen kurkkasimme pohjakerroksen leikkihuoneen. Kunnon kiipeilytorni ja liukumäki, isejäkin oli ajateltu löhösohvalla. So far so good.

Varasimme pöydän hotellin tyylikkään näköisestä Trattoria Aukio -ravintolasta, respan neuvojen mukaan, ja vinkki tuli tarpeeseen, sillä illalla ravintola oli arkenakin ihan täynnä. Meillä oli varaus jo viideksi, joten pian piti keskeyttää leikkitouhut ja suunnata syömään. 1,5-vuotias ei malttanut odotella ruokaa paikallaan eikä oikein syödäkään, joten ruokailuhetki meni vähän lörinäksi, kun toinen meistä joutui toisen syödessä talsia lapsen kanssa pitkin aulaa. Mutta ruoka oli erinomaista kaikilla! Muru söi pitsan, minä rapu-caesarsalaatin. Salaatti on hyvä valinta kun matkassa on pieni. En ole ihan ekaa kertaa pappia kyydissä nähkääs.

Syönnin päälle teimme pienen iltalenkin vaunuilla Lutakon aukion ympäri, mutta sateisen kelin vuoksi siirryttiin leikkihuoneen kautta iltatoimille ja nukkumaan. Aamulla heräsin ja kurkkasin säätiedotuksen, ja mikä tuuri, se lupasi kuitenkin aurinkoa lähes koko päiväksi! Lähdimme heti aamupalan päälle tutkimaan kaupunkia.

Paviljonki sijaitsee rautatieaseman vieressä – hyvä vinkki jos haluat liikkua lasten kanssa junalla – ja ylikulkusiltaa pitkin hotellilta kävelee ns. ytimeen nopeasti. Vietimme mukavan aamupäivän tutustuen kävelykatuun, kirkkopuistoon ja kaupunginkirkkoon, kaupungintaloon, istutuksiin, patsaisiin, bongasimme pappilan, sukkuloimme torille ja ihmettelimme matkalla portaita, jotka ilmeisesti olivat Neron portaat, mutta meille liian jännittävät vaunuilla, joten emme sen pidempää jääneet portaiden tarinaa pohtimaan (4-vuotias veikkasi, että ne johdattavat aarteen luo).

Palasimme kävelykadulle, joka oli huomattavan vilkas tiistaiaamupäivänäkin. Sen varrella ja poikkikaduilla on paljon ravintoloita, kahviloita ja kuppiloita. Elättäisikö yliopisto osaa niistä? En tiedä, mutta meininki aurinkoisena kesäpäivänä oli todella mukava yllätys. Lapset nauttivat kuin oltaisiin oltu eksoottisemmankin ulkomaan kohteen Piazzalla. Pysähdyimme jäätelöille – pojille pakkausjädet, jotka itse halusivat, minä testasin Isoäidin jäätelötehtaan kioskista minttujäden, ja matkasin lapsuuteen. Mikä makumuisto!

Kun puolipäivä ja päiväuniaika koitti, suunnattiin hotellille. Minä jäin 1,5-vuotiaan kanssa koisaamaan, isot pojat suuntasivat Superparkkiin. Kun lähtivät, alkoi sataa kaatamalla, ja satoi vielä pienemmän herätessä kahdelta ja meidän suunnatessa paikalle. Onni, että ei tarvinnut ulkona montaa metriä tepastella.

Superpark oli 4-vuotiaalle unelmien kohde. Hyppypaikkoja, pelipaikkoja, ratoja, kiipeiltävää. 1,5-vuotiaalle paikka oli vaarallinen, kun väkeä oli niin paljon. Lapset juoksivat ja sekoilivat pitkin aluetta, puhtaasti lajityypillisesti, en sillä, mutta kun kaikkein pienimmille varattua pikkualuetta ei ollut rajattu, eiväthän isommat osaa sieltä tietysti pois pysyä. Sain sydämentykytyksiä, mutta onneksi mitään ei sattunut ja 4-vuotiaalla oli kahden tunnin etkoaika alla ennen meidän tuloa. Joten ”jo” puoli neljän aikaan saatiin karavaanimme ulos puistosta, ja ihanaa, sade oli lakannut.

Teimme mukavan kävelyn Lutakon satamassa, katselimme sorsia ja paatteja. Syömään päätimme suunnata kävelykadulle. Ruokapaikaksi valkattiin riittävän lapsiystävällisen oloinen Classic American Diner, joka yllätti harkitulla jenkkisisustuksella ja autenttisen oloisella listalla. Pojat saivat heille luvattuja ranskalaisia – kunnon kärryssä – minä valkkasin kerrosleivän. Sekä leipä että coleslaw olivat maistuvia. Mukava visiitti, kun paikalta löytyi vieläpä se lasten lelunurkkauskin, jossa 1,5-vuotias viihtyi sen hetken, mikä ruokien tulemisessa meni.

Säiden suhteen ei tosiaan olisi paremmat ajoitukset voineet olla. Aurinko helli koko illan ja kuivatteli katuja, me viihdyttiin kävelykadun yhä tihenevässä tunnelmassa, shoppailtiin, ja napattiin take away –kahvit ja rocky road –suklaapalat symppiksestä Wilhelmiinan konditoriasta, joka sijaitsee kauniissa Nikolainkulmassa, kävelykadun kupeessa sekin. Kun ilta alkoi lähestyä uniaikaa, palailtiin hotellille Sokoksen Mestarin Herkun kautta. Sieltä ostettiin herkkuiltapalan tarpeet huoneeseen. Hotellilla juotiin vielä iltadrinksut aulassa, lapsille kaivettiin eväskassista pillimehut. Aulasta löytyi pelejä, joiden kanssa pojat viihtyivät lyhyen juomahetken. Nerokasta.

Sitten hissiin ja kirkumaan ja tappelemaan siitä, kuka ”PAINAAAA” nappia. Vauhdikkaan kylvyn jälkeen 1,5-vuotias nukahti, ja 4-vuotias sai tulla isin ja äitin kanssa katselemaan telkkaa ja nautiskelemaan nameista vällyjen väliin. Aika ihana hetki myös aikuisille. Välillä sujuu.

Seuraavana aamuna aamiaissali oli saapuessamme tosi täynnä. Ystävällisesti henkilökunta lupasi, että voimme viedä malttamattoman ja pikkaisen huonosti käyttäytyvän seurueemme alakerran ravintolan puolella. Aamiaissalin keskeltä kulkee portaat alas Trattoriaan, mikä luksustarjous! Otimme haltuun sohvaryhmän, johon ladattiin myös edellisenä iltana tavatut pelit, ja vietimme pitkän ja aikuisillekin nautinnollisen aamiaistuokion.

Paviljongissa aamiaiseen on satsattu perushotellia hieman enemmän. Laatu on myös mielikuvia, ja täällä se on tajuttu. Aamiainen oli kauniisti esillä, sopivan kokoisilla tarjoiluastioilla, ei jättivannoissa. Kahvi tarjoillaan pöytiin kauniissa pienissä termoskannuissa. Paikallisuudesta ja alueen tuottajista kertovia lappuja löytyi paljon, se lämmitti mieltä. Erityisen aamiaisesta teki tosiaan henkilökunta, palvelu, ilmapiiri ja ruokatarjoilun visuaalinen puoli. Jos makupuolelta pitäisi jotakin nostaa, joka meni paljon yli normihotelliaamiaisen sanoisin, että kahvi (vitsi se oli hyvää, huokaus…) ja puurobaari: Puuropadan vierestä löytyi paikallista hunajaa, eri sortteja ja makuja, ja niin herkullisen näköisiä, että olisi tehnyt mieli syödä lusikalla suoraan. Valuttelin eri makuja puuron eri kulmiin, yhteen kulmaan laitoin kanelisokeria, keskelle maustamatonta jogurttia (kyllä kyllä, maista ihmeessä!). Mielettömän hyvää.

Hotellin palvelusta voisin mainita, että sitä ei ole turhaan kehuttu. Kaikki kohtaamamme työntekijät niin vastaanotossa, ravintolassa kuin aamiaisellakin olivat todella luontaisia ja luontevia asiakaspalvelijoita. Ei pokkurointia, mutta selkeästi enemmän kuin ”perus”. Arvostan.

Olin suunnitellut aamupäiväksi pienen kävelyretken, mutta koska keli vaikutti sateiselta, kävimme hyvästelemässä leikkipaikan, pakkasimme kamppeet, kirjauduimme ulos ja suuntasimme autolla viimeiseen kohteeseen. Toivolan Vanha Piha, käsityöläispihapiiri, jonka rakennuksista löytyy putiikkeja, museo, sepän paja ja kahvila. Verkkosivujen mukaan Jyväskylän ainoa, 1800-luvun lopun puutalokaudesta kertova ehjänä säilynyt kokonaisuus. 1899 pihapiiriin perustettiin synnytyslaitos, mikä fantastinen pala historiaa ja hauska tarina, joka jaksoi kiinnostaa 4-vuotiasta uudestaan ja uudestaan. Nyt synnytyssalissa myydään kauniita, tämän päivän käsitöitä – ei mitään poppanoita siis pelkästään, kohde on todella vierailun ja tuliaisten shoppailun arvoinen.

Puolilta päivin päiväunien lähestyessä vilkutimme sepälle, hyppäsimme autoon ja suuntasimme uusiin seikkailuihin. Hei hei Jyväskylä, olipa kiva reissu!

Erään äidin lomakeittiö yhdellä virkkeellä

Oli perjantai ja alkoi loma, jonka kunniaksi äiti oli luvannut lapselle että syötäisiin pitsaa, mutta päiväkodissa tajuttiin että kukaan ei ollut käynyt kaupassa, joten pitseriasta haettu sai ajaa asiansa ja lapsi oli kovin mielissään, mutta ei kuitenkaan niin mielissään kuin äiti, joka ”joutui” ipanoista heti loman alkajaisiksi seuraavana päivänä eroon ja sai nautiskella välimerellishenkisen illallisen isin kanssa oikein alkupaloilla, jotka olivatkin niin hienot, että kuva päätettiin jakaa blogissa, ja masut niin täynnä, että sunnuntaina ei olisi kokata paljon tarvinnut, salaatti olisi riittänyt, mutta isi kärtsäsi kaveriksi silti grillikylkeä, ja seuraavana päivänä kun kukaan ei jaksanut taaskaan kauppaan sulatettiin pakastimesta hiilille broilerinfileitä ja jatkettiin salaattia, joka maistui jo vähän tylsältä,

joten onneksi tiistaina oli kauppapäivä ja sitten syötiinkin monta päivää herkkuja, ensin sopivasti sitruunalta ja savulta maistuvaa kermaista lohikeittoa, seuraavaksi itämaisilla mauilla kyyditeltyjä possuvartaita ja banaanidippiä, jota onneksi jäi koska äiti vallan ihastui siihen ja sai sitä seuraavanakin päivänä hiillostettujen broilerinnuijien ja yrtti-taboullehin kanssa, ja kun oli niin maustuvia ruokia syöty, äiti intoutui jatkamaan samalla linjalla ja kipaisi perjantaina kaupasta ison siian, jonka vatsan täytti oliiviöljyssä pyöräytetyillä kesäkasviksilla ja maustoi sitruunalla ja suolalla ja pippurilla ja kuumotti uunissa kypsäksi rosmariiniöljyssä ja suolassa kieriteltyjen uusien pottujen kanssa, ja kun tarjolla vielä oli rankankermasta tehty kylmä soosi, oli äiti taivaissa kun oli niin hyvää kalaa, ja seuraavana päivänä oli sitten loppukin perhe kun tehtiin viimein sitä pitsaa, grillissä, ja kaikki saivat mitä täytteitä halusivat, joten äiti käytti (yksin) viikon takaisilta alkupaloilta jääneen vihreän peston lopun tomaattikastikkeen korvikkeena, mikä ”jämäruoka”!,

ja sunnuntaina olikin sitten luvassa jämäruokaa kaikille, kun hiilien lämpöön heiteltiin mitä kiinni saatiin ja löytyi, jotta tuli kaappi tyhjäksi, sillä maanantaiaamuna suunnattiin lomareissulle, ja kotona uusi ruokaviikko aloitettiin vasta torstaina kauppareissulla, jolla muuten taas tarttui mukaan jos mitä herkkuja, joista ensimmäisenä tehtiin naudan etuselästä ylikypsää pulled beef –lihaa pitaleipiin, seuraavaksi isi grillasi kokonaisen luomubroiskun, jonka äiti oli maustanut sitruunalla ja yrteillä ja tehnyt sen kaveriksi uunissa paahdetuista tomaateista ja buffalomozzarellasta lisuketta, ja nyt oli oikein jälkiruokaakin, Aino-jäätelöä ja mansikoita, ”ahaa taas”, totesi muru ivallisena, ”samaa jälkkäriä syöty kaksi viikkoa”, mutta ei ollut samaa, sillä nyt äiti oli käyttänyt nektariinilohkoja paistinpannulla kunnon voiköntissä, maustanut hunajalla, haudutellut pehmeiksi ja lisännyt joukkoon vielä basilikasilppua vänkää makua antamaan, ja mansikoiden ja jäden kanssa lämpimät nektariinit maistuivat erinomaisilta, ja kun vähän jäi, loppusatsi syötiin lauantaina, sen jälkeen kun oltiin ensin tehty kasviksista ja lopusta pulled beefista loistava pyttipannu, seesamiöljyssä vokaten ja kauhaisemalla valmiin pannun kyytiin vielä nyhtölihan cocacola-marinadia, joka kiehahti siirappimaiseksi tahmeaksi soosiksi tehden vokista upean, osallisina tapauksessa myös päälle saksittu korianteri ja chilisilppu, mutta kauan ei äidillä ollut aikaa selkänsä taputtelulle sillä sunnuntaina piti laittaa kystä kyllä isommin kun oli vieraitakin, ja niinpä grillilihojen ja lisukesalaatin lisäksi äiti väänsi vielä kalalautasen, jossa oli graavia lohta, sipulinvarsilla ja oliiviöljyllä marinoituja uusien perunoiden viipaleita, keitettyjä munia, ruisleipäpaloja ja taivaallisen kermaista sillimoussea,

ja syödessä äiti motkotti kaikille että ”kipot pitää nuolla puhtaiksi, kuin myös syödä kaikki jälkkärimansikat ja Aino-jäätelöt, no okei jäde säilyy pakkasessa, mutta joka tapauksessa syökää kaikki pois, sillä maanantaina lähdetään taas reissuun ja eletään perjantaihin asti ravintolapöperöillä”, ja niin totta vie tehtiin, tosin isi jatkoi ulkoruokailuhengessä lauantainkin, joten äiti ja pojat juhlistivat laatuaikaa yhteisellä lempparilla, rieskapitsoilla, ja sunnuntaina saatiin vieraita ja kokattiin taas vähän enemmän, kun oli hampurilaisbaari eri sörsselein ja täytevaihtoehdoin, ja jälkkäriksi juotiin juustokakkukahvit, josta saatiin viiva seinään kun oli muutakin jälkkäriä kuin jätskiä,

ja viimeisenä lomamaanantaina fiksattiin sitten thampurilaistäytteistä jääneistä tarpeista salaattia makkaralajitelman kaveriksi, tiistaina basilikaöljyssä uitettua peruna-mozzarellasalaattia entrecoten kylkeen, jälkkäriksi kirsikkapaistosta (!) ja, öö… jädeä, keskiviikkona grilli huilaili ja oli tomaattipastapäivä, mutta torstaina taas hiiliä kuumenneltiin, kun äiti oli käynyt paikallisessa lihakaupassa, ja tehtiin karitsan kyljyksiä ja grillifetasalaattia,

ja niin hieno oli terassi-illallinen kera alku- ja jälkipalojen, että siitä illallisesta äiti ajatteli kertoa blogissa vielä enemmän, vaikka isi kyllä käski raportoida ennemmin perjantain grillailusta, isosta T-luupihvistä, jonka äiti oli isille rakkauslahjana siitä samasta lihakaupasta tuonut, ja eihän se kauan vanhennut, eikä vanhennut enää grillifetasalaattikaan, jota jatkettiin, ja joka maustui edelleen niin hyvältä että äitiä itketti, kuten itketti sekin, että loma loppuisi pian, joten isi heltyi kaivoi lauantai-iltana loimulaudan esiin ja teki pikkunuotion pihaan ja iltaruoaksi syötiin uusia pottuja, loimulohta ja korvasienisoosia, ja äiti ihan oikeastikin tirautti pienet itkut kun piknik oli niin tunnelmallinen,

mutta sunnuntaina sitten kaikilla jo valuikin räkä ja oltiin palaamassa ryminällä arkeen kera kesäflunssan, vaan isi oli tolpillaan ja vahtasi haukkana grilliään jossa kypsyi isin herkkua, tomahawk-lihakirvestä, joka syötiin sitten vähän sairastupatunnelmissa valkosipulimaustevoin ja kesäisen kasvispannun kaverina, ja kun äiti maanantaina heräsi ja totesi loman menneen ja kurkun olevan kipeä, lohtua toi viimeistä päivää vaille kaikin puolin täydellinen ja oikein herkullinen kesäloma, ja niin äiti päätti raportoida lomasyömiset blogiin kun oli perin onnellinen – ja pari kiloa painavampikin kuin kesäkuussa, varmemmaksi vakuudeksi mainittakoon sekin.

Valkoviinispritzer seljankukalla

Rakastan alkoholia. Haastakaa käräjille, mitä sitä peittelemään. Varsinkin lomalla lasi viiniä tai olut ruoan kanssa nostaa ruokahetken seuraavalle tasolle, ja kun on lämmin, aurinkotuolissa nautittu cocktail on ihan paras rentoutumiskeino. Säätiedotus lupailee tälle viikolle hellekelejä, ja meidän terassilla on varauduttu outoon ilmiöön hyvissä ajoin. Kehittelimme meidän suun mukaisen drinkin jo loman alkajaisiksi. Ei vara venettä ja niin edelleen.

Valkkarispritzer on kesälomajuoma jos mikä. Loisto aperitiivi, joka maistuu ruoanlaiton lomassa ja grilliä viritellessä sitä paremmalta mitä lämpimämpi on, elikäs nappilaaki tälle viikolle. Tässä juomassa superia on maun lisäksi se, että sangrian tavoin kukin voi sekoittaa tästä mieluisan, kevyemmän tai runsaammin alkoholia sisältävän, makeamman tai kuivemman. Sun valinta.

Meidän valinta on ollut lapsiperheystävällinen, eli sisältää 12 cl valkkaria, perusalkoholiannoksen verran. Sen sulamiseen naiselimistöstä menee suunnilleen kaksi tuntia, mikä tarkoittaa, että jos sellaisen nauttii iltapäivällä aurinkotuolissa, voi hyvällä omalla tunnolla juoda paviljonki-illallisella sen oluen tai lasin viiniä, eikä promillet kasaudu. Eikä kasaudu kaloritkaan, sillä tässä spritzerissä käytetään kivennäisvettä, ei spritea! Mikä parasta: seljankukka on ollut jo pari vuotta jollain lailla trendikästä, joten sen käyttäminen drinkissä saa sinut tuntemaan olosi paremmaksi ihmiseksi, jos saat ruokatrendeistä kiksejä.

Näin sen teet: Ota isoja viinilaseja tai mukavan kokoisia muita laseja esille. Laita pohjalle kolmisen jääpalaa per lasi. Korkkaa pullo omena-seljankukkajuomatiivistettä (Tesco Finest Apple Elderflower). Valuta 1,5−2 ruokalusikallista tiivistettä laseihin (perusruokalusikallisia, ei siis leivonnassa käytettäviä 15 ml:n mitallisia, se on jo vähän hevi määrä). Mittaa laseihin 1−1,5 dl valkoviiniä (tarkka 12 cl jos haluat olla eksakti). Kaada päälle kivennäisvettä 0,5 dl per lasi. (Meillä on tällä lomalla suurkulutettu Kotimaista kivennäisvettä ja hiilihapotettua lähdevettä. Näitä pikkupulloja on koko ajan jääkaapissa, joten olen fiksannut juoman molemmista, molemmat hyviä.) Lopuksi kevyt sekoitus lusikalla.

Juoman voisi koristella syötävällä kukalla, sitrus- tai hedelmälohkolla… mutta ei tässä nyt ole aikaa, kun on kiire terassille!

Hyvää kesää!

Lasten kanssa Kotkassa ja Tykkimäellä

Olemme intohimoisia kotimaanmatkailijoita. Lasten tultua reissujen tyyli on muuttunut mutta peruskaava pysynyt. Valitaan kiva kaupunki, uusi tai vanha tuttu, varataan pariksi yöksi hotellihuone, ja lähdetään matkaan!

Tämän kesäloman ekaa kaupunkilomakohdetta ei tarvinnut miettiä, sillä 4-vuotias oli imenyt koko alkukesän ”pädiltä” eteen tupsahtavista mainoksista vaikutteita ja Tykkimäki oli saanut kohteena jo eeppiset mittasuhteet. Perhe autoon ja sinne siis.

Kelit suosivat puuhapäiväämme, mutta oli meillä kivaa muutenkin. Alle 120 senttinen 4-vuotias ei pääse moneenkaan laitteeseen yksin, mutta vanhemman kanssa tosi moneen vehkeeseen. Mistä mieleen eka vinkki: olisi kannattanut ostaa myös isille ranneke. Puistosta sai ostettua kertalippuja vaivatta, mutta äkkiä ne kuitenkin kustantavat enemmän kuin se ranneke. Toisaalta. Irtolipuissa oli se etu, että äitikin sai laatuaikaa pojan kanssa parissa vehkeessä, ja yhteistä seikkailua Yllätysten talossa muisteltiin vielä nukkumaan käydessä.

Toinen suosikki vähemmän vauhdikkaista vempeleistä oli Mukkelis Makkelis –paviljonki, eli sisäleikkipaikka kiipeily-liukumäki-radalla. Emme olleet etukäteen tutustunut ohjeisiin (tavaramerkkimme aina kun matkustamme), joten emme tienneet varautua siihen, että sisäleikkipaikalla piti olla sukat jalassa. Toka vinkki: kantsii pakata sukat hoitolaukkuun, myös aikuisille. Niitä voi ostaa kahviosta, mutta isolle sakille sukista tulee helposti lisälaskua päivään. Meillä isi käyttää sukkia ja kunnon kenkiä sortsikeleilläkin, kiitos psoriasiksen, mutta minulle ja 4-vuotiaalle ostettiin sukat. (Tykkimäki-sukat oli lapsesta itse asiassa paras matkamuisto, onni tässäkin onnettomuudessa.)

Ruokapuoli on Tykkimäellä huvipuistoista tuttua. Helppoa settiä, joka maistuu lapsille, varsinkin, kun katsoo isoveljestä mallia. Vaikka oli hieno päivä, pahinta ruuhkaa ei ollut missään ja syömiset, vessareissut ja kaikki muu hoitui kiitettävästi. Jes!

Kouvolassa olisi varmasti ollut muutakin kivaa – kuten Actionpark ja Aquapark, lapsi tiesi kertoa – mutta yöpymispaikaksi olimme valinneet Kotkan, jonne ajaa Tykkimäeltä hujauksessa. Kohteessa Sokos Hotel Seurahuoneella oltiin puoli seitsemän aikaan, joten kovin paljon muuta ei tarvinnut tehdä kuin viedä kamppeet huoneeseen, ruokailla hotellin Fransmanni-ravintolassa, tutustua alakerran leikkipaikkaan, kipaista iltapesulle ja painua pehkuihin koko lössi.

Seuraava päivä seikkailtiin Kotkassa. Suuntasimme vaunuseurueemme ensimmäisenä Maretariumiin. Siellä oli sopivasti nähtävää. Ei valtavan suuri paikka, mutta kun mukana on malttamaton 1,5-vuotias, ei siinä koko maapallon merenalaisia maailmoja olisi katsella pystynytkään. Kotoisat kalat olivat 4-vuotiaalle tarpeeksi eksoottisia, kun joukossa oli myös jättiläissampia ja pelottavia ankeriaita, aivan siinä lasin takana.

Maretariumista suuntasimme eri kävelyreittiä pois, ihailimme kauniita puutaloja ja päädyimme torille. Isot pojat bongasivat parturin, me jäimme pienen kanssa torille vaunuttelemaan. Pikkuitkujen ja syliin pääsemisen jälkeen poika nukahti päikkäreille, joten äiti junttasi itsensä torikahvilan tuoliin ja viestitti isoille pojille että paikalle sopisi saapua kera päiväkahvien. Torikojujen kylteissä lukeva ”posso” oli pakko googlettaa kahveja odotellessa, ja kun se paljastui paikalliseksi perinneherkuksi eli kotkalaiseksi munkkipossuksi, sellainen oli saatava myös. Ja kyllä oli päiväkahvi kohdallaan. Isille maistui tuore lihapiirakka, 4-vuotiaalle jäätelö, 1,5-vuotiaalle uni. Idyllistä, aijai Suomen kesä!

Torilta suunnattiin Haukkavuoren näkötorniin. Sopivan kävelymatkan päässä sekin. Liput piti ostaa käteisellä, jota pienen kaivelun jälkeen onneksi löytyi. Sitten lähdettiin kipuamaan. Isi toivotti äitin sinne missä pippuri kasvaa ja pyysi joskus tutustumaan asioihin etukäteen. Torniin kavuttiin aika kapeaa kiviportaikkoa, ja pienemmäksi ja matalammaksi kävi. Kahdelle aikuiselle mukanaan jännittynyt ja innokas 4-vuotias homma olisi ollut perfect elämyksellinen, mutta 1,5-vuotias, jota piti kantaa, oli isille himppasen liian raskas pohjetreeninä. Äiti taas järkyttyi perillä siitä, että historiallisen kohteen huippu ei ollut lasitettu. 1,5-vuotias lähti heti juoksemaan täysiä ympäri kapeaa ja pientä tähystyspaikkaa, äiti konttasi perässä ja kirkui 4-vuotiaalle, ettei saa yrittää kammeta itseään laitojen yli. Poistuimme pikaisesti, äitillä häntä hieman koipien välissä. Suosittelen silti kohdetta – jos teillä ei ole pahimmassa vaiheessa olevaa uhmataaperoa sylilastina ja synnytyksen jälkeen puhjennutta korkeanpaikan kammoa ja onnettomuuspelkoa helmasyntinä.

Mutta saimme me reissusta paljon irtikin, sillä kävelymatkalla takaisin kerroin 4-vuotiaalle sodasta, jossa äitin pappakin oli ollut, ja Lotista, jotka vartioivat ja tähyilivät tornissa. Lasta kiinnosti tarina ja se, kuka sodan hävisi. Yllätin itseni keksimällä parhaan vastauksen ikinä: ”Tavallaan Suomi hävisi, mutta sillä ei ole merkitystä. Se, että sota loppui, oli kaikkein tärkeintä.” Lapsi nyökkäsi, ja taisi käsittää.

Ohitimme mukavan näköisen Erkan Bistro –ravintolan, jonka terassin kohdalla olikin sopivasti nälkä. 4-vuotiaan mielestä parhaat ranskalaiset ikinä. Sitten hypättiin takaisin torin kupeeseen, kierreltiin kauppakeskuksessa, löydettiin jälleen uusi leikkipaikka, ja köpöteltiin satamaan, jossa pystytettiin kansainvälisiä suurmarkkinoita. Ja niin olikin jo ilta pitkällä ja aika palata hotellille. Vaatteiden vaihdon kautta syömään, nyt Amarilloon, siihen nurkkaan tietysti, josta 1,5-vuotias pääsi pujahtamaan hotellin kahta ravintolaa yhdistävään pikkuleikkipaikkaan. Luksusta vanhemmille, kun taapero viihtyy. Syököön sitten seuraavalla reissulla.

Lapset vaativat vielä ennen iltatoimia visiittiä siihen hotellin varsinaiseen leikkihuoneeseen alakertaan. Äiti totesi hississä haikeasti, että olisihan se tällä reissulla ollut kiva jotain jälkkäriäkin saada (päiväkahvimunkki ei ole jälkiruoka, jos ette tienneet). Mies suuntasi hissillä takaisin ylös ja sovittiin, että hän hakisi baarin tiskiltä pari espressoa. Tuli tyhjin käsin takaisin. ”Ai, ei saanut viedä kahveja ravintolasta ulos”, totesin masentuneena. Ei, vaan hän oli kysynyt tiskillä, löytyisikö mitään makeaa. Tarjoilija oli sanonut, että listasta voi katsoa. Siis ravintolan ruokalistasta. Mies oli kokeellisesti todennut, että creme brulee ja suklaakakku sitten. Ystävällisesti oli pyydetty palaamaan 12 minuutin päästä takaisin. Ja niin muru lähti, ja saapui takaisin ala-aulaan parin espresson ja jälkkäreiden kanssa, joita tarjoilija kantoi. Ala-aulassa oli tasan yksi pöytä ja tuolit, siinä istuimme ja nautimme rauhallisesti jälkiruoasta, lapset kirmasivat ja viihtyivät leikkihuoneessa.

Olin hyvästä palvelusta hieman järkyttynyt. En missään nimessä kuulu ihmisiin, joiden mielestä asiakaspalveluihmisten pitäisi venyä kaikkeen mitä asiakkaat pyytävät. Ei ruokaa voi tilata mistä sattuu ja minne haluaa. Ravintolahan leviäisi kuin Jokisen eväät. Huonepalvelut on erikseen.

Mutta. Kiitos Seurahuoneelle. Kiitos kahvista ja kakkupalasta, jotka sain syödä rauhassa puolison kanssa jutellen. Tulin tapauksesta tavattoman onnelliseksi. Pienet asiat elämässä, nähkääs.

Aamu valkeni sateisena. Tarkoitus oli käydä kurkkaamassa markkinahumua ja haistelemassa alkavien Kotkan meripäivien tunnelmia, mutta pakkasimme perheen autoon ja lähdimme matkaan. Sovimme, että jos Loviisan kohdalla ei sada, pysähdytään ja vietetään pari tuntia kauniissa kaupungissa kuljeskellen. Kun satoi, ei pysähdytty. Mutta räplättiin jo puhelimella nettiä ja pohdittiin, mille reissulle seuraavaksi lähdetään.

Varoitus Jyväskylään: vaativa leikkipaikkatestiryhmämme saapunee pian niille nurkille.

Antipasto-herkkuja ja äitiys-avautumista

Tämä postaus sisältää tilitystä. Mutta ennen sitä mukavat uutiset: Meillä on syöty hyvin!

Päästiin alkaneen kesäloman kunniaksi viettämään murun kanssa hetki laatuaikaa. Ajattelin ekana kolmea ruokalajia. Tokana mieleen tuli italialainen keittiö. Kolmantena pohdin, mitähän viinikaapista löytyy.

Jo aamulla kaupassa alkaneet ja koko päivän kestäneet ruokahöpinät saivat myös puolison sopivasti latautuneeksi. Siunailimme yhdessä herkkujen äärellä, mutta muistimme syödä hitaasti, kun kerrankin aiheessa oltiin ilman lapsia. Aivan nappi-ilta!

Pääruokamme oli hiilillä korvennettu flat iron steak kera samaisen käsittelyn pikaisesti saaneiden broccoliinien ja sitruuna-mustapippurimaustevoin. Perfect! Jälkkäri keräsi murulta yllätysylistykset (yleensä hän haluaa syödä jälkiruoaksi pussillisen sipsejä telkkaria katsellen, jos lapset on poissa). Tein jogurtti-pannacotat, joiden päälle kippasin balsamiviinietikkasiirapilla säikäytettyjä mansikkalohkoja. Keskelle taulua osuttiin.

Ja miksi ei olisi osuttu, olinhan jo kauppareissulla päätynyt takuuvarmoihin onnistujiin ja lemppariratkaisuihimme. Yhteisen illan avaava alkuruokamme oli siksi ja itsestään selvästi antipasto/tapas-tarjotin. Testailin tässä yhteydessä lisää saamiani Tesco Finest –tuotteita. Tarjottimelle valkkautui bresaolaa, manchegoa, täydellisen makeiksi kypsyneitä kirsikkatomaatteja ja niitä mainitun sarjan paprikatäytteisiä oliiveja. Poksautin auki myös Tesco Finest Pesto alla Genovesen, ja ainoan edes vähän kokkailua muistuttavan peliliikkeen tein paahtamalla kyytiin crostini-leipiä. (Jos et ole testannut, tee vaikka näin: Leikkaa patongista hieman vinottain ohuehkoja siivuja. Lado pellille, ripottele joukkoon valkosipulinkynsisiivuja, noin siivu per leipä ja timjaminoksia, rouhi päälle suolaa ja pirskota oliiviöljyllä. Paahda 200-225 asteisessa uunissa viitisen minuuttia, kunnes leivät ovat kunnolla rapeita mutta eivät ylikuivia. Nauti antipasto-sortimenttien kanssa.)

Muita lajikkeita syötiin suoraan suuhun tyylillä, mutta pestoa maistelimme paahdetun leivän päällä tomaattisiivujen kanssa. Hyvä yhdistelmä. Isoa fiilistä en pestosta kuitenkaan saanut. Ei purkkipestoissa mitään vikaa ole, mutta itse tehty on niin paljon parempaa, että tuskin tämänkään pariin palaan. Sen sijaan paprikatäytteiset Tesco-oliivit, oijoi mitä makupaloja. Oletteko ikinä pohtineet, miksi paprikatäytteisiä oliiveja tehdään? Itse olen, sillä eiväthän ne maistu paprikaiselle. Näitä syödessä tuli ahaa-elämys, ”ai tämän takia!”, eli näitä tulen nauttimaan toistekin.

Loppuun epäkaupalliset avautumiset:

Voiko äitiys olla millään tasolla ristiriitaisempi savotta kuin on? Ei meillä ainakaan. Revit hiuksia päästä lasten kanssa, varsinkin 1,5-vuotiaan täystuhon, mutta kun ne lähtevät ja saat laatuaikaa miehesi kanssa, kaihoisat fiilikset valtaavat mielen ja kahden aikuisen ihanan illallisen ääressä naureskelet lasten tokaisuja ja päivän sattumuksisa. Vaikka hetki aiemmin olit valmis huutamaan mukuloille kurkku suorana.

Tämä kokovartalotehosekoittimella surautettu tunnepirtelö, jota hormonit hauskuuttavat entisestään, on aika ajoin paksua nautittavaksi. Voin pahoin, kun luen perhelehtiä ja tajuan, miten päin helvettiä kasvatan lapsiani. Mikään ei ole mennyt siten, kuin ammattilaiset neuvovat. On siis helpompi lopettaa lukeminen ja mennä tilanteesta seuraavaan vailla mitään haisua siitä mitä on tekemässä. Olen luuserivanhempi.

Näissä kuvissa ja tunnelmissa kului loman pari ekaa päivää. Sitten saimme vieraita. Henkilö, joka on ollut olemassa koko elämäni tuli käymään ja kertoi jutelleensa toisen henkilön kanssa, joka hänkin on ollut geimeissämme pitkään. Henkilö sanoi vapaasti lainaten näin: ”Juttelimme, miten korrekti ihminen sinä olet. Et räjähtele joka asiasta ja annat toisten ihmisten olla sellaisia kuin ne on ja elää omaa elämäänsä. Sen takia nämä teidän lapsetkin on varmaan niin rauhallisia ja hyväkäytöksisiä.”

Olen nyt neljä päivää maistellut noita lauseita ja mielessäni kuvitellut itseni äitiyden, joskus jopa ihmisyyden, Oscar-gaalaan, jossa em. sanojen saattelemana minulle ojennetaan pokaali, jota sitten itkuisin silmin otan vastaan kera ”emmänytolismitääntarttenu”-kiitospuheen, painaen samalla kämmenelläni tissien ja kaulan väliin jäävää rintakehän osaa, juuri silleen, kuten yllättyneet hyvät ihmiset tekevät.

On tämän postauksen elämänviisauksien yhteenvedon aika, kohdistettu teille kanssa äidit ja siskot, joista joskus tuntuu arjessa himppasen raskaalta:

1. Etsi itsellesi Se juttu. Jos se on välimerellinen ruoka, tervetuloa kerhoon. Helli itseäsi omalla jutullasi ja ota siihen puolisosi mukaan. Rakastakaa toisianne niiden ihanien yhteisten juttujenne kautta, vaikka vain kerran kesässä. Niistä hetkistä saa valtavasti voimaa.

2. Yritä pitää elämässäsi kiinni niistä ihmisistä, jotka kehuvat sinua, ansiosta tai aiheetta. Kun kuulet kehun, mässäile sillä sisäisesti niin kauan kuin pystyt. Ylpisty, hykertele, taputa itseäsi selkään. Ja kun arki iskee päin pläsiä, muistele niitä kehuja. Niistä hetkistä saa valtavasti voimaa.

Aamiainen englantilaisittain: pekonitoastit ja kirsikkatriffle

Kun työ on S-ryhmän viestinnässä ja haluaa harjoittaa ruokabloggausta, olemme hankalan yhdistelmän äärellä. Tarkoitus ei ollut alkaa pitämään Ääs-propaganda-blogia, mutta luontevasti se asia on blogiin uinut. Ja niin ui nytkin.

Sain kollegoiltani SOK:n marketkaupan puolelta maistiaisia ruokakauppojemme uusista, brittiläisen Tesco-kauppaketjun tuotteista. Tutkaillessani niitä iski heti inspiraatio, jota riittää luulen parinkin postauksen verran. Ensimmäisenä ja oikeutetusti meillä nautittiin aamiaista englantiseen tyyliin!

Englantilainen aamiainen on käsite maailmalla. Se sisältää paljon paistettuja juttuja. Pekonia, munia, sieniä, tomaatteja, papuja, paahtoleipää ja teetä. Päätin, että menemme vähän kepeämmällä linjalla, kesäisellä ja kenties naisellisella – verrattuna tosi raskaaseen rasvomättöön. En tiedä onnistuinko, mutta herkuttelumeininkiä meillä oli, vieläkin nousee vesi kielelle.

Valkkasin teeksi Tesco Finest –sarjan vihreän jasmiiniteen. Kylmänä juomana tarjolla oli kannuun tehtyä mehua saman sarjan omena- ja seljankukkajuomatiivisteestä. Tee oli hurmaavan kukkea ja miellyttävän makuinen! Mehu sen sijaan oli minun makuuni vähän liiankin kukkea. Mutta jos et ole trendikästä seljankukkaa vielä lasissa testannut, kyllä se kerran väärti on. (Kuva pakkauksista, kun ne on oikeasti aika vimpan päälle.)

Aamiaislautasille nostimme lämpimät toastit suoraan paistinpannulta, hyydytetyt munat kattilasta ja terttukirsikkatomaatit uunista. Kuvan ottaminen vei taas hetken aikaa, mutta muru sai luvan alkaa pistellä satsiaan naamariin. Naamariin, joka olikin pitkästä aikaa blogikuvaamisesta – tai sen nälkäisenä seuraamisesta – pahasti punainen. Epäilin hetken jopa seljankukka-allergiaa, kun väri oli niin vahva. Mutta kun läikät katosivat samaa tahtia ruoan kanssa, reaktio varmistui psyko-somaattiseksi. Ja kyllä tämän annoksen äärellä tosiaan kannatti leppyäkin, kaikki onnistui nimittäin täydellisesti:

Laitoin kahden ison paahtoleivän väliin 5 siivua juustoa. Kolme goudaa ja pari punaista emmentalia. Toisen paahtoleivän voitelin sinapilla. Juustosiivujen väliin istutin pannulla paahdetun – muttei ylirapeaksi paistetun – pekonisiivun hieman taiteltuna. Käytin HK:n englantilaista pekonia, jossa on paksu leikkaus. (Fileepekoni toimisi myös, mutta Amerikan pekonista tulee eri makuinen leipä, muistutan.) Toastit paistetaan keskilämmöllä pannulla, hyvässä voissa, molemmilta puolilta. Jos pannussa on kansi, kantsii laittaa hetkeksi päälle, jotta saa juuston paremmin sulamaan. Jos haluat varmistaa, että juusto ehtii täysin sulaa, voit raastaa sen. Mutta me haettiinkin jähmäkkää lopputulosta, eli ei tosiaan haittaa, jos juusto ei ehdi täysin sulaa.

Leivät leikataan kahdeksi kolmioksi, ja kaverina toimii tomaatti tosi kivasti. Tein omani niin, että nostin ison terttukirsikkatomaatin oksan uunipellille ja pidin parikymmentä minuuttia parissa sadassa asteessa kiertoilmalla. Rouhaisin tomaateille hieman suolaa ja pippuria ennen uuniin laittoa ja pirskotin myös tilkan oliiviöljyä. Tarkkaile uunia, etteivät tomaatit ehdi täysin lussaantua.

Kananmunat tein haudutustyyliin. Olen ostanut aikoinaan munamies-murulleni haudutuskupit jostain keittiötarvikeliikkeestä, mutta nyttemmin emme niitä juuri käyttele, kiitos hektisten aamujen (syitä lifestyle-vaihdokseen voi hakea aiemmista postauksista). Kupposet voidellaan, niihin rikotaan muna, maustetaan suolalla ja laitetaan kansi päällä varovasti kiehuvaan veteen hautumaan. Kypsennysaika valitaan mieltymyksen mukaan. Me tupataan tekemään 7 minuutin munia. Valuva sisus, ou jes.

Jatkoin juomiemme kesäisen kukkeaa tyyliä ja tein aamiaislautasen kaveriksi triffle-tyyppiset jogurttiherkkupalat. Laitoin laseihin paksua maustamatonta jogurttia, Tesco Finest Berry & Cherry Granolaa sekä kirsikoita ja persikkaa, kahteen kerrokseen. Tähän asti aika simppeliä, mutta venytin aamurutiinimme äärimmilleen ja keitin jasmiiniteestä siirapin, jolla silasin kirsikka- ja persikkalohkot: Laitoin pikkukattilaan 1 dl:n vettä, kuumensin, ja liottelin siinä jasmiiniteepussia viitisen minuuttia. Lisäsin vajaan teelusikallisen pieniksi tikuiksi suikaloimaani tuoretta inkivääriä ja 0,25 dl sokeria. Keitin seosta reilun 5 minuuttia, kunnes se oli siirappimaista, eli puulusikalla kattilan pohjaa vetäessä vana ei heti sulkeudu. Siivilöin inkiväärin pois, ja silasin puolikkaan lohkotun persikan ja kasan kirsikanpuolikkaita. Kahteen triffleen riittävä määrä, vähän jäikin.

Lopputulos oli hento ja herkullinen, ja oikeuksiinsa hedelmälisuke olisi päässyt ihan sellaisenaan, vaikka vaniljajäätelökiehkuran kanssa jälkkärinä. Paksu jogurtti ja voimakas kauragranola hieman nimittäin jättivät jasmiinisiirappia varjoonsa – mutta hei, että jaksoin tällaisen väkertää, se on se pääasia!

Granolaa on kyllä vielä pakko kehua. Aivan nappi, herkuttelumysli juuri minun makuuni.

Tescon tuotteita löytyy S-marketeista, Alepoista ja Prismoista. Tämä ei ole maksettu mainos, mutta vähän sinnepäin kuitenkin. Suhtaudu infoon varauksellisesti, mutta pidä mielesi avoinna sille mahdollisuudelle, että suositukset on tehty rehdiltä pohjalta, ruokaihminen ruokaihmiselle.

Kesäkeitto kookosliemessä. KESÄ!

Välillä kohtalo tökkäisee ruokainspiraation muodossa. Kirjoittelin viime kerralla kuivamausteista, jotka välillä tuppaavat unohtumaan ruokakaapin perukoille. Löysin kaffirlimenlehtiä, ostettu aikana, jolloin muiden kotkotusteni ohella ehdin asioida kaupoissa, josta niitä voi ostaa – täällä maalla ei ihan lähikaupan tuotteita nuo.
Suunnitelmissa oli chili-katkarapukeiton pykääminen. Kotiin kolahti muuan Yhteishyvä, jonka reseptejä täällä liputtanut olen vähän niin kuin työnkin puolesta (se on S-ryhmän viestinnässä). Lehti muutti hyvää plääniäni. Aasialainen kesäkeitto. ”Hey you! Sä pääset mun kattilaan!”

Kesän varhaissatoa ja herneitä, kookosmaitoliemessä, jonka mausteena chiliä, inkivääriä, limeä ja korianteria. Koukuttavaa ja suosittelen kokeilemaan, vaikka kaffirlimeä et olisi kaapissasi viittä vuotta hillonnutkaan. Jätä pois, ruikkaa vähän enemmän limemehua mukaan, syö laskevan kesäauringon kajossa ja haaveile kaukolomasta. Yksin. (Sopii niin haaveiluun kuin matkailuunkin, itse asiassa, jos perheralli jälleen kiristää vannetta pään ympärillä.)

Kesän ensimmäisissä paahtavissa auringonsäteissä ja mausteisissa ruokatunnelmissa paistatellessani pakotin itseni jälleen kerran lupaamaan, että alan ottaa enemmän ruokakuvia. Jotta oppisin niitä ottamaan. Vitsi se on mulle tämän syömis-bloggaus-harrastuksen vaikein ja ainoa karvan verran vastenmielinen puoli.

Tuumasin, että jos alan ottaa kuvia älyluurillani, madaltuisiko kuvien räpsimisen kynnys ja saisinko sitä useammin tehtyä. Nyt siis hoidin homman näin ekaa kertaa, ja hyvinhän se ui kuva blogiin tätäkin reittiä. Aika vallankumouksellista (varsinkin, kun juuri totesin tekeväni viestintää työkseni. Tosi aallonharjalla, siis…).

Perhe-elämästäni pahimpia paloja blogissa myös usein jakavana pakko on lisätä loppuun huomiot kaikkein kiintoisimmista asioista, eli niistä, jotka rajautuvat kuvan ulkopuolelle. Tällä kertaa ne olivat nakkikeittoa syövät lapset – eihän sitä nyt kookosmaitoon tai uusiin makuihin uskalla niin pienenä lähteä – sekä broilerinfileepaistinpannunsa kanssa perimmäistä annosta lähestymässä oleva mieshenkilö. Eihän sitä kasvisruoan syömistä 38-vuotiaana, näin lähellä jo loppua, kannata aloittaa. ”Äläkä laita sitä korianteria mun kuppiin, se maistuu saippualta” huutojen siivittämänä kanaa kesäkeittoon vaan!

Uusi kesä, ihana aurinko, vaan ei meidän perheessä mitään uutta sen alla.

Hyllynsiivoajan fenkolinen lohilaatikko

Lienee paikallaan selittää, miksi blogi on hiljentynyt ja postailu takkuilee. Tällä kertaa syyt ovat yllättäviä – en pääse pistämään ihan koko asiaa vaativien lasten piikkiin. Menin ja vaihdoin työpaikkaa. Uusi työ on vienyt huomioni, ja blogi on unohtunut. Lisäksi työmatka piteni pitkän pätkän, ja perheen yhdessäoloaika on arkisin hieman lyhentynyt. On siis sitäkin vähemmän aikaa omille jutuille.

Kirjoittamiseen aikaa vielä irtoaisi, mutta erityisesti kuvien ottaminen unohtuu jatkuvasti, samoin syömistemme suunnitteleminen jaettavuusmielessä. Nyt revin itseäni niskasta päivittämään kuulumiset ja jakamaan samalla toimivan reseptin, jota olimme testanneet jo ajat sitten ja josta viime hetkillä muistettiin ottaa se kuvakin.

Idea ruokaan syntyi kuivaruokakaapin seuraavaa eli kolmatta hyllyä siivotessa (ekan hyllyn tarina tässä postauksessa, tokan hyllyn tässä). Tällä hyllyllä säilytän mausteita, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä sekä satunnaisia säilykkeitä. Tyhjensin hyllyn, pyyhin, ja siirsin tavarat takaisin. Osastolta löytyi paketit hienoa ja karkeaa merisuolaa, myllysuolaa, sormisuolaa, pöytäsuolasirotin, liha-, kala-, kana- ja kasvisliemikuutioita, lohkeavaa ja juoksevaa hunajaa, rusinoita, kuivattuja karpaloita, saksanpähkinöitä, pinjansiemeniä, pari leivontasuklaalevyä, ruokasoodaa, leivinjauhetta, vaniljasokeria, vanilja- ja manteliaromit, punainen elintarvikeväri, tomaattimurska, tomaattipyreetä, purkillinen etanoita ja toinen sardiineja. Kaikissa päiväykset priimaa. Hyllyn kaksi isoa rasiallista mausteita sen sijaan tulevat sisältämään toisenlaisiakin tarinoita, arvelin, ja kävin kimppuun.

Pusseissa ja sirottimissa luki mustapippuri, valkopippuri jauhettu, valkopippuri kokonainen, maustepippuri jauhettu, maustepippuri kokonainen, viherpippuri, roseepippuri, yrttisuola, savupaprika, aromisuola, grillausmauste, pippurisekoitus, sitruunapippuri, kaneli, oregano, tilli, laakerinlehti, kumina, juustokumina, korianterinsiemen, sinapinsiemen, fenkoli, rakuuna, meirami, rosmariini, timjami, salvia, kirveli, curry, kurkuma, kuivattu chili, cayennepippuri, kaffir limetin lehti, katajanmarja, muskottipähkinä, inkivääri, neilikka jauhettu, neilikka kokonainen, kardemumma jauhettu, kardemumma kokonainen, piparkakkumauste ja vaniljatanko.

Mausteiden päiväysten kanssa ei ole niin justiinsa, joten sellaiset, joissa päiväys oli pikkaisen ylitetty eivät huomiokylttiä saaneet. Post-it lappu muistuttamaan pikaisesta ruoanlaittoinspiraatiosta päätyi kuitenkin viher- ja roseepippurien, jauhetun maustepippurin, limenlehtien ja fenkolinsiementen kylkeen.

Tekisin lähiaikoina pippuripihvejä, ja kippaisin viher- ja roseepippurit kermasoosin. Done! Mitä limenlehdistä sitten? Olen ostanut niitä kauan ennen lasten tuloa. Vanhempi mopopoikani on 4,5-vuotias, joten limenlehtien kanssa mennään sillä rajalla, että pitää kysyä, onko niiden maku ikuinen vai osoite roskis. Pohdin, että tehdään thaimausteista katkarapu-chilikeittoa joku päivä ja testataan asia. Tai siis testaan, mieshän ei tule sellaista ruokaa syömään. Sen sijaan jauhetun maustepippurin tulen syöttämään murulle lusikalla, koska hän on sen perheeseemme tuonut vuosia sitten, kun olimme tekemässä lihakeittoa ja kauppalapussa luki maustepippuria. Hän toi kokonaisia ja jauhettua, molempia kaksi myyntierää. Kun ei ollut ohjeita, ettei ainakaan lopu kesken. Muistelin tapausta vieläkin savu korvista kohoten, ja kirjoitin Yhteishyvän verkkosivujen reseptihakukenttään ’fenkolinsiemen’. Ja näin meillä syötiin pian sen jälkeen fenkolilla maustettua lohilaatikkoa.

Resepti on hyvä, fenkoli antaa laatikolle mukavan säväyksen. Juureksista tehty lohilooda ei istu nyt hirveän hyvin kauteen, mutta kyllä se uusi sato sieltä kohta tulee, joten laittakaa resepti korvan taa. Täydellisesti kauteen sopivana vinkkinä painoin itse mieleen appelsiinimaustettujen possunfileiden reseptin. Possu pyöritetään mausteseoksessa, jonka yksi aines on fenkoli. Ehkä tätä grilliin juhannuksena..? Loput siemenet voikin sitten heittää leipä- tai sämpylätaikinaan, ja niin on hävikkiä taas hallittu herkutellen.

P.S. Enempää ei ole postauksia tätä laatua ja tällä erää tulossa, sillä kuivatarvikekaapin kaksi alinta hyllyä ovat tyhjiä ja tavarat tungettu niihin ylempiin. (Tiedätte kyllä miksi, jos teillä on 1,5-vuotiaita lapsia.) Ulosvedettävien hyllyjen yläpuolella on itse asiassa vielä yksi taso, kiinteä ihan ylin hylly. Lasten muropakettien takana hyllyltä löytyy isin tarpeistoa. Hedelmänameja, suklaita, sipsejä. Kierto on rivakkaa, joten hyllyä ei tarvitse muijan siivota eikä isin kuivatarvikkeista päiväyksiä kollata, näin minun on annettu ymmärtää…